Valitse vuosi:
2021 2020 2019 2018 2017 2016 1997 1996 1995 1994 1993 1992 1991 1990 1989 1988 1987 1986 1985 1984 1983 1982


Avaa näköisversio

Juhani Ihanus & Martti Tuohimetsä: Neuropsykoanalyysista ja Freudista – Mark Solmsin haastattelu

Mark Solms (s. 1961 Lüde­ritzis­sä, Nami­bias­sa) val­mis­tui psy­ko­lo­gik­si Ete­lä-Afri­kas­sa Johan­nes­bur­gis­sa Witwa­ters­ran­din yli­opis­tos­ta, mis­sä hän suo­rit­ti mais­te­rin­tut­kin­ton­sa vuon­na 1987 ja väit­te­li toh­to­rik­si vuon­na 1992 neu­rop­sy­ko­lo­gian alal­ta. Hän jat­koi psy­ko­lo­gian ja neu­rop­sy­ko­lo­gian opin­to­jaan Lon­toos­sa, samal­la kun hän kou­lut­tau­tui siel­lä psy­koa­na­lyy­ti­kok­si (Ins­ti­tu­te of Psyc­hoa­na­ly­sis, 1989–1994). Anna Freud Cent­re oli ensim­mäi­nen työ­paik­ka, johon hän perus­ti neu­rop­sy­koa­na­lyyt­tis­ta klii­nis­tä toi­min­taa. Yhdes­sä Ed Ner­ses­sia­nin kans­sa Solms alkoi vuo­des­ta 1999 läh­tien toi­mit­taa Neu­rop­syc­hoa­na­ly­sis-leh­teä, ja hei­nä­kuus­sa vuon­na 2000 hän perus­ti Lon­too­seen alan yhdis­tyk­sen (Inter­na­tio­nal Neu­rop­syc­hoa­na­ly­sis Socie­ty). Nyky­ään Solms on Kap­kau­pun­gin yli­opis­tos­sa neu­rop­sy­ko­lo­gian osas­ton joh­ta­ja ja Groo­te Schuu­rin sai­raa­lan psy­ko­lo­gian ja neu­ro­lo­gian osas­to­jen joh­ta­ja sekä Ete­lä-Afri­kan psy­koa­na­lyyt­ti­sen yhdis­tyk­sen puheen­joh­ta­ja. Yhdys­val­lois­sa hän on New Yor­kin psy­koa­na­lyyt­ti­sen Arnold Pfef­fer Cen­ter for Neu­rop­syc­hoa­na­ly­sis ‑ins­ti­tuu­tin joh­ta­ja.

   Mark Solms esi­tel­möi 24.–25. syys­kuu­ta 2020 pide­tys­sä Suo­men nuo­ri­sop­sy­kiat­ri­sen yhdis­tyk­sen jär­jes­tä­mäs­sä kak­si­päi­väi­ses­sä webi­naa­ris­sa otsi­kol­la ”Käy­tän­nön joh­da­tus neu­rop­sy­koa­na­lyy­siin”. Webi­naa­ri koos­tui Mark Solm­sin luen­nois­ta sekä Rai­mo Raap­pa­nan ja Mart­ti Tuo­hi­met­sän esit­tä­mis­tä tapaus­se­los­tuk­sis­ta, joi­ta Solms kom­men­toi.

MT (= Mart­ti Tuo­hi­met­sä): Olet kir­joit­ta­nut kuusi kir­jaa ja yli 250 artik­ke­lia tie­teel­li­siin leh­tiin. Olet tut­ki­nut eri­lais­ten aivo­vau­rioi­den vai­ku­tuk­sia poti­lai­den sub­jek­tii­vi­seen men­taa­li­seen koke­mi­seen, sel­vi­tel­lyt unen­näön neu­raa­li­sia meka­nis­me­ja, tut­ki­nut yhdes­sä Jaak Pank­sep­pin kans­sa syn­nyn­näis­ten viet­ti­pe­räis­ten emoo­tio­jär­jes­tel­mien bio­lo­gi­aa ja raken­ta­nut affek­tii­vi­sen neu­ro­tie­teen perus­taa. Olet esit­tä­nyt monis­sa epis­te­mo­lo­gi­sis­sa ja filo­so­fi­sis­sa artik­ke­leis­sa uusia teo­rioi­ta tie­toi­suu­des­ta, tie­dos­ta­mat­to­mas­ta, tor­jun­nas­ta ja puo­lus­tus­me­ka­nis­meis­ta. Olet teh­nyt yhteis­työ­tä Karl Fris­to­nin kans­sa sel­vi­tel­len aivo­jen pyr­ki­mys­tä auto­ma­ti­soi­da toi­min­tan­sa ja luo­da enna­koi­via mal­le­ja eri tilan­tei­ta var­ten. Geor­ge Elli­sin kans­sa olet kir­joit­ta­nut evo­luu­tiop­sy­ko­lo­gi­ses­ta näkö­kul­mas­ta aivo­jen neu­rop­sy­ko­lo­gi­sis­ta moduu­leis­ta, mikä avaa uut­ta ymmär­rys­tä van­haan ympäristö–perimä-ongelmaan [Elli­sin ja Solm­sin teok­ses­sa Bey­ond evo­lu­tio­na­ry psyc­ho­lo­gy. How and why neu­rop­syc­ho­lo­gical modu­les ari­se, 2018]. Psy­ko­te­ra­peu­teil­le työ­si antaa uusia työ­ka­lu­ja ja stra­te­gioi­ta. Mitä sinul­la nyt on meneil­lään?

   MS (= Mark Solms): Työs­ken­te­len nyt noja­ten aikai­sem­paan yhteis­työ­hö­ni Jaak Pank­sep­pin kans­sa ja poh­din uudel­leen tie­toi­suu­den ongel­maa. Tie­toi­suus syn­tyy affek­tien poh­jal­ta pikem­min kuin havain­noin­nin. Nyt meil­lä on uuden­lai­nen mah­dol­li­suus rat­koa ongel­maa. Kuten tie­dät näke­myk­se­ni vah­vaan evi­dens­siin nojau­tuen on se, että tie­toi­suus ei ensi sijas­sa lii­ty ais­tien kaut­ta tapah­tu­vaan havain­noin­tiin, vaan se on ele­men­taa­ri­nen affek­tin muo­to. Monet vai­keu­det, joi­ta tut­ki­jat koh­taa­vat työs­ken­nel­les­sään tie­toi­suu­den ongel­man kans­sa, joh­tu­vat sii­tä, että he tut­ki­vat kog­ni­tioi­ta. Tie­toi­suus ei syn­ny kog­ni­tioi­den perus­tal­ta, vaan se kyt­key­tyy aivo­run­gos­sa ole­vien viet­ti­pe­räis­ten emoo­tio­jär­jes­tel­mien toi­min­taan. Ais­ti­ha­vain­to ei ole läh­tö­koh­tai­ses­ti tie­toi­nen tapah­tu­ma. Olen kir­joit­ta­mas­sa täs­tä aihees­ta kir­jaa [The hid­den spring], joka ilmes­tyy vuo­den 2021 alus­sa.

   MT: Mil­lai­sia kuvan­ta­mis­vä­li­nei­tä olet käyt­tä­nyt tut­kies­sa­si esi­mer­kik­si aivo­vau­rioi­ta tai unen­nä­köä?

   MS: Aivo­ku­van­ta­mi­sen myö­tä on sel­vin­nyt esi­mer­kik­si, että vau­rio pie­nes­sä kah­den kuu­tio­mil­li­met­rin suu­rui­ses­sa alu­ees­sa aivo­run­gos­sa, reti­ku­laa­ri­sen akti­vaa­tio­jär­jes­tel­män parabra­ki­aa­li­ses­sa­tu­mak­kees­sa, sam­mut­taa tie­toi­suu­den koko­naan ihmi­ses­sä. Kuten semi­naa­ris­sa pitä­mäs­sä­ni esi­tel­mäs­sä näy­tin: vaik­ka koko aivo­kuo­ri oli­si tuhou­tu­nut tai sitä ei oli­si alun perin­kään ollut, kuten on lai­ta ilman kuo­ri­ker­ros­ta syn­ty­neil­lä lap­sil­la, ei se sam­mu­ta tie­toi­suut­ta. Mitä tulee kuvan­ta­mis­me­ne­tel­miin, jois­ta kysyit, olem­me käyt­tä­neet sekä fMRI- että PET-mene­tel­miä. Näy­tin semi­naa­ris­sa kuvia sii­tä, miten eri alu­eet oli­vat aktii­vi­sia eri tun­ne­ti­lois­sa. Nämä alu­eet oli­vat lähes täy­sin aivo­kuo­ren alai­sia aivo­run­gon raken­tei­ta. Useim­mis­sa affek­ti­ti­lois­sa aivo­kuo­ri ei ollut akti­voi­tu­nut.

   JI (= Juha­ni Iha­nus): Ole­tat eril­li­set evo­luu­tio­maa­lit toi­saal­ta ”ulkoi­sel­le” (”sen­so­mo­to­ri­sel­le”) kehol­le ja sen ais­ti­ne­lin­ten aivo­kuo­ri­ku­vil­le tai ‑kar­toil­le, toi­saal­ta ”sisäi­sel­le” (”vege­ta­tii­vi­sel­le” tai ”vis­ke­raa­li­sel­le”) kehol­le ja sen tiloil­le siten, että sisäi­nen keho akti­voi ulkois­ta kehoa. Luen­nol­la­si näy­tit kuvion, jos­sa ei-dekla­ra­tii­vi­seen muis­tiin liit­tyi­vät pik­kuai­vot (”cere­bel­lum”) ja sen yhtey­det luu­ran­ko­li­hak­sis­toon. Vii­me aikoi­na pik­kuai­vo­jen toi­min­nan osuut­ta on uudel­lee­nar­vioi­tu suh­tees­sa ”kehoon maa­il­mas­sa” ja myös suh­tees­sa ”koko maa­il­maan”. Toi­sin ilmais­tu­na pik­kuai­voil­la näyt­tää ole­van myös mui­ta funk­tioi­ta kuin sen­so­mo­to­ri­sia toi­min­to­ja, ja nuo funk­tiot kyt­key­ty­vät tun­tei­den sää­te­lyyn ja ehkä jopa joi­hin­kin kog­ni­tii­vi­siin ja asso­sia­tii­vi­siin pro­ses­sei­hin. Viit­taan täs­sä esi­mer­kik­si Fred M. Levi­nin teok­seen Emo­tion and the psyc­ho­dy­na­mics of the cere­bel­lum. A neu­ro-psyc­hoa­na­ly­tic ana­ly­sis and synt­he­sis (2009). Onko näh­däk­se­si mah­dol­lis­ta, että isoai­vo­kuo­ren alai­sis­sa pik­kuai­vois­sa on kuvia tai kart­to­ja, joi­den on ole­tet­tu ole­van vain isoai­vo­kuo­rel­la?

   MS: Pik­kuai­voil­la on tosi­aan kir­jai­mel­li­ses­ti oma aivo­kuo­ren­sa, vaik­ka se tek­ni­ses­ti onkin osa aivo­run­koa. Pik­kuai­vo­kuo­ren pää­teh­tä­vä on koor­di­noi­da isoai­vo­kuo­ren keho­kart­to­jen toi­min­taa. Toi­nen hyvin tär­keä aivo­run­gon osa, joka edus­taa ”ulkois­ta” kehoa, ovat kes­kiai­vo­jen ylä­kuk­ku­lat (”supe­rior col­licu­li”), jot­ka ovat lähei­ses­sä yhtey­des­sä peria­kve­duk­taa­li­sen har­maan aineen alu­ee­seen (PAG). Kun sanon, että aivo­run­ko edus­taa ”sisäis­tä” kehoa, tar­koi­tan itse asias­sa aivo­run­gon ydin­tä.

Tor­jun­ta ja defens­sit

MT: Entä repres­sio eli tor­jun­ta? Puhuit sii­tä pal­jon semi­naa­ris­sa. Miten tor­jun­ta pitäi­si ymmär­tää ja mis­sä mitas­sa ja miten oli­si mah­dol­lis­ta pur­kaa ja palaut­taa tor­jut­tu takai­sin tie­toi­suu­teen? Entä sen suh­de mui­hin defens­sei­hin?

   MS: Kog­ni­tii­vi­set pro­ses­sit aivois­sa eivät vält­tä­mät­tä ole tie­toi­sia, mut­ta affek­tii­vi­set ovat. Tun­teet, affek­tit, ovat jo mää­ri­tel­män­kin mukaan tie­dos­tet­tu­ja. Tun­ne joko tun­ne­taan tai sit­ten sitä ei ole. Tie­dos­ta­ma­ton tun­ne on käsit­teel­li­ses­ti­kin ris­ti­rii­tai­nen. Tor­jun­nan ongel­ma on sii­nä, että ihmi­sil­lä on tun­tei­ta, mut­ta he eivät ymmär­rä, mis­tä niis­sä on kyse. Tämä joh­tuu puut­tu­vas­ta yhtey­des­tä affek­tin ja sen aiheut­ta­van kog­ni­tion välil­lä. Käyt­tääk­se­ni Karl Fris­to­nin ter­mi­no­lo­gi­aa kysees­sä on dis­so­si­aa­tio affek­tin ja sen välil­lä, mitä affek­tin on tar­koi­tus tavoi­tel­la. Tun­tei­den tar­koi­tus­han on ohja­ta ja sää­del­lä aja­tuk­sia ja käyt­täy­ty­mis­tä. Sanon vie­lä uudel­leen, että etuai­vo­jen pro­ses­soin­ti sekä kuo­ri­ker­rok­ses­sa että sen alla on suu­rim­mal­ta osal­ta tie­dos­ta­ma­ton­ta. Tor­jun­ta on vain eri­tyis­ta­paus täs­tä aivo­jen laa­jas­ta tie­dos­ta­mat­to­mas­ta toi­min­nas­ta. Tun­ne­ti­lat, joi­ta tie­dos­ta­mat­to­mat auto­ma­ti­soi­tu­neet kog­ni­tii­vi­set reak­tio­mal­lit syn­nyt­tä­vät, ovat tie­toi­sia, mut­ta tor­jut­tu itses­sään ei sitä ole eikä voi tie­toi­sek­si tul­la sii­tä­kin syys­tä, että se ei ole sym­bo­lis­ta, ver­baa­lis­ta tai kuval­lis­ta.

   JI: Muis­tan, kun sanoit webi­naa­ris­sa, että et ajat­te­le tor­jun­nan ole­van defens­si lain­kaan. Voit­ko sanoa täs­tä jota­kin, sil­lä aja­tus on aika sho­kee­raa­va monel­le freu­di­lai­ses­ta näkö­kul­mas­ta kat­soen.

   MS: Ker­ron ensin, mitä tar­koi­tan sil­lä. Tor­ju­tun raken­tu­mis­ta tapah­tuu koko ajan lap­suu­des­sa. Suu­rin osa sii­tä on syn­ty­nyt lap­suu­des­sa hyvin var­hain. Myö­hem­min poti­las käyt­täy­tyy tor­jut­tu­jen, sisäis­tet­ty­jen, auto­ma­ti­soi­tu­nei­den kaa­vo­jen mukaan. Poti­lail­la on tun­tei­ta, mut­ta he eivät aina ymmär­rä, mis­tä on kyse. He ovat ensi­si­jai­ses­ti itse syn­nyt­tä­neet ne toi­mies­saan tor­jun­nan myö­tä raken­tu­nei­den mal­lien mukaan. He tun­te­vat ole­van­sa yli­voi­mai­ses­sa tilan­tees­sa emo­tio­naa­li­ses­ti, mut­ta eivät ymmär­rä, mik­si niin tapah­tuu ja mik­si sitä tapah­tuu yhä uudel­leen ja uudel­leen. Käsi­tyk­se­ni on, että kos­ka on ilmei­nen tosia­sia, että tor­ju­tun raken­tu­mi­nen on yleis­tä lap­suu­des­sa, defens­se­jä käy­te­tään nii­tä tun­tei­ta vas­taan, jot­ka tor­jut­tu herät­tää. Tämä on perus­väit­tä­mä­ni. Koe­tan nyt oikeut­taa väit­tee­ni.

   Voit saa­da poti­laan ajat­te­le­maan defens­se­jään. Ne voi­vat muut­tua tilan­tees­ta toi­seen ja elä­män­vai­hees­ta toi­seen. Aikuis­ten ana­lyy­seis­sa on kyse sii­tä, että pyri­tään saa­maan käyt­töön kyp­sem­piä ja kehit­ty­neem­piä defens­se­jä. Tor­jut­tu sen sijaan ei muu­tu elä­män aika­na, se on Freu­din mukaan aja­ton, ste­reo­tyyp­pi­nen, fik­soi­tu­nut. Jopa kaik­kein klas­si­sim­mis­sa teo­riois­sa sitä pide­tään ste­reo­tyyp­pi­se­nä, muut­tu­mat­to­ma­na. Klii­ni­nen koke­mus osoit­taa, että defens­sit sen sijaan voi­vat muut­tua, ja defens­sien ana­ly­soin­nin idea on saa­da ne muut­tu­maan. Sen sijaan sitä, mikä on tor­jut­tu, ei voi muut­taa koko elä­män aika­na. Tor­jut­tu ei kos­kaan palaa; vain tun­ne, jota ei ole onnis­tut­tu sää­te­le­mään, palaa. Näi­den asioi­den erot­ta­mi­nen toi­sis­taan vai­kut­taa mer­kit­tä­väl­lä taval­la klii­ni­sis­sä tilan­teis­sa.

   Luu­len että ihmi­set sekoit­ta­vat ja sot­ke­vat näi­tä asioi­ta koko ajan. Esi­mer­kik­si Lon­toos­sa, mis­sä itse kou­lut­tau­duin, käsi­tel­tiin ja ana­ly­soi­tiin kaik­kea trans­fe­rens­si­na. Jos ei ero­te­ta tor­jut­tua, joka trans­fe­roi­daan, ja defens­se­jä, jot­ka ovat jota­kin aivan muu­ta, asiat sekaan­tu­vat eikä voi­da ymmär­tää, mikä on trans­fe­rens­sia ja mikä ei. En usko, että se, mitä poti­las tekee suo­jau­tues­saan tun­tei­ta vas­taan täs­sä ja nyt täs­sä huo­nees­sa, on sama asia kuin se trans­fe­rens­si, joka poh­jau­tuu lap­suu­den koke­muk­siin ja infan­tii­lei­hin konflik­tei­hin. Poti­las ei suin­kaan trans­fe­roi trau­maan­sa sel­lai­se­naan tera­peut­tiin, vaan nii­tä tun­tei­ta, joi­ta trau­ma on herät­tä­nyt.

   Lopuk­si haluan sanoa, että jos luet Freu­dia, huo­maat, että hänen tapan­sa käyt­tää sanaa trans­fe­rens­si on sama kuin minul­la, kun sanon, että tor­jut­tu ja toi­saal­ta defens­sien käyt­tä­mi­nen tun­tei­ta vas­taan ovat kak­si eri asia. Lähes kaik­ki kol­le­ga­ni ajat­te­le­vat täs­tä eri taval­la kuin minä. Jos palaan his­to­ri­aan, huo­ma­taan, että Freud var­hai­sis­sa kir­joi­tuk­sis­saan 1890-luvul­la erot­ti tor­jun­nan (saks. Verdrän­gung) ja defens­sin (saks. Abwehr), ne eivät tar­koit­ta­neet samaa asi­aa. Myö­hem­min kun hän löy­si muut defens­sit kuten pro­jek­tion ja int­ro­jek­tion, hän alkoi käyt­tää sanaa defens­si kuvaa­maan näi­tä ilmiöi­tä ero­tuk­sek­si sanas­ta tor­jun­ta. Kun Anna Freud myö­hem­min kir­joit­ti defens­seis­tä, syn­tyi käy­tän­tö, jol­loin sanal­la tor­jun­ta alet­tiin tar­koit­taa defens­siä. Kui­ten­kin jos kat­so­taan var­hai­sem­pia Freu­din teks­te­jä kuten Schre­be­rin ana­lyy­sia, Freud puhuu tor­ju­tus­ta ilmiö­nä, joka on syväl­lä Schre­be­rin vai­keuk­sien yti­mes­sä. Sen lisäk­si oli psy­koot­ti­sia defens­se­jä. Kun kat­so­taan, miten hän ana­ly­soi tapaus­ta, hän erot­taa tor­jun­nan ja defens­sit. En luu­le, että se, mitä näen, on jota­kin, mitä ei ole näh­ty jo aikai­sem­min. Luu­len, että olem­me ter­mi­no­lo­gi­ses­sa seka­sot­kus­sa ja että on hyö­dyl­lis­tä pur­kaa tuo­ta seka­sot­kua.

   MT: On siis hyö­dyl­lis­tä erot­taa se, mitä sanot tor­jun­nak­si, taval­li­sis­ta defens­seis­tä, joi­ta käy­te­tään tun­tei­den hal­lit­se­mi­seen ja tor­ju­mi­seen.

   MS: Luul­lak­se­ni ana­lyy­si­ti­lan­tees­sa täs­tä seu­raa se ero, että kun ymmär­re­tään, että defens­sit hämär­tä­vät sitä, miten tun­teet syn­ty­vät, on ana­ly­soi­ta­va ensin defens­se­jä, ennen kuin poti­las voi jakaa sisäis­tä maa­il­maan­sa tera­pias­sa. Nar­sis­ti­set ja raja­ti­la­po­ti­laat eivät aina tee ana­lyyt­tis­ta työ­tä yhdes­sä tera­peu­tin kans­sa, vaan tais­te­le­vat hänen kans­saan, pro­ji­soi­vat ongel­mi­aan tera­peut­tiin­sa.

Neu­rop­sy­koa­na­lyy­sin annis­ta ja ase­mas­ta

MT: Mit­kä oli­si­vat mie­les­tä­si neu­rop­sy­koa­na­lyy­sin tär­keim­mät löy­dök­set, jois­ta psy­ko­te­ra­peu­tin oli­si hyvä olla peril­lä? Mitä uut­ta ne ovat tuo­neet van­ho­jen teo­rioi­den lisäk­si? Kuin­ka hyö­dyl­li­siä uudet ideat ovat?

   MS: Hyvin laa­jas­ti aja­tel­len sanon kak­si asi­aa. Toi­nen ei ole niin­kään mer­ki­tyk­sel­li­nen suu­rim­mal­le osal­le kol­le­gois­ta­ni, toi­sen ajat­te­len ole­van. Ensin­nä­kin psy­koa­na­lyyt­tis­ten käsit­tei­dem­me kään­tä­mi­nen neu­rop­sy­koa­na­lyy­sin kie­lel­le ei ole vain ter­mi­no­lo­gian muut­ta­mis­ta eikä vain aka­tee­mi­nen har­joi­tel­ma. Kun meil­lä on tie­dos­sam­me psy­ko­dy­naa­mis­ten perus­kä­sit­teit­tem­me neu­ro­lo­gi­nen kor­re­laa­tio, sil­loin käsit­teem­me avau­tu­vat tut­ki­muk­sel­le, jota ei voi teh­dä ilman näi­tä käsit­tei­tä. Neu­ro­tie­tei­den tek­no­lo­gi­aa voim­me käyt­tää ymmär­tääk­sem­me ja tes­ta­tak­sem­me teo­rioi­tam­me. Esi­mer­kik­si sanon, että pak­ko­neu­roo­siin liit­ty­vä ahdis­tus on paniik­ki eikä pel­ko. On mah­dol­lis­ta kuva­ta aivo­ja ja tode­ta, että panii­kis­sa akti­voi­tu­vat alu­eet, jot­ka liit­ty­vät paniik­kiin, joka on yksi Jaak Pank­sep­pin kuvaa­mis­ta perus­af­fek­teis­ta. Ajat­te­len että tämä on hyvin tär­ke­ää, mut­ta suu­rin osa kol­le­gois­tam­me ei ajat­te­le samal­la taval­la. On tär­ke­ää, että voim­me tes­ta­ta käsit­tei­täm­me kehit­tääk­sem­me teo­rioi­tam­me.

   Toi­nen asia, jon­ka sanon ja jol­la on suu­rem­pi mer­ki­tys tera­peu­til­le, on että kun käy­täm­me neu­rop­sy­ko­lo­gis­ta tie­toam­me ymmär­tääk­sem­me poti­lai­den ongel­mia, pää­sem­me asian yti­meen. Tämä on oma koke­muk­se­ni vii­mei­sen kym­me­nen vuo­den ajal­ta. Mie­len toi­min­ta on hyvin moni­mut­kais­ta. Voim­me aloit­taa poti­laan kans­sa mis­tä tahan­sa, ja lopul­ta hyvän ana­lyy­sin myö­tä pää­sem­me asi­aan ennen pit­kää vaik­ka­pa vuo­den kulut­tua. Mut­ta olen itse koke­nut, kuin­ka neu­rop­sy­koa­na­lyyt­ti­nen ymmär­rys mah­dol­lis­taa sen, että näem­me jo alku­vai­hees­sa, mikä ongel­man perus­ra­ken­ne on, emme­kä eksy lii­kaa yksi­tyis­koh­tiin. Mene­tel­mä, jol­la pää­sem­me käsik­si perus­on­gel­miin, on kes­kit­ty­mi­nen affek­tei­hin.

   MT: Ja on hyvä tun­tea nuo Pank­sep­pin nimeä­mät seit­se­män viet­tiä ja affek­tia?

   MS: Ehdot­to­mas­ti. Kuten omas­ta tapaus­se­los­tuk­ses­ta­si semi­naa­ris­sa ilme­ni, on mah­dol­lis­ta raken­taa sil­to­ja psy­ko­far­ma­ko­lo­gi­aan ja bio­lo­gi­seen psy­kiat­ri­aan. Tämä on tär­ke­ää.

   JI: Tar­kas­te­li­sin seu­raa­vak­si neu­rop­sy­koa­na­lyy­sin ase­maa nyky­päi­vä­nä. Jo Freud tut­ki aluei­ta, joi­ta voi kut­sua sovel­le­tuk­si psy­koa­na­lyy­sik­si, kult­tuu­rin kri­tii­kik­si tai kult­tuu­rin ana­lyy­sik­si. Neu­ro­tie­teis­sä on ilmen­nyt siir­ty­mä kog­ni­tii­vi­ses­ta affek­tii­vi­seen neu­ro­tie­tee­seen ja vii­mei­sim­pä­nä siir­ty­mä edel­leen eteen­päin sosi­aa­li­seen ja kult­tuu­ri­seen neu­ro­tie­tee­seen. Mitä arve­let näis­tä uusis­ta alueis­ta? Mikä on oma kan­ta­si näis­tä neu­ro­tie­teen laa­jen­tu­mi­sis­ta? Ovat­ko ne tänä päi­vä­nä mer­ki­tyk­sel­li­siä?

   MS: Saa­tat häm­mäs­tyä, kun kuu­let minun sano­van, että en ole niin­kään innos­tu­nut tämän neu­ro­ma­te­ri­aa­lin suh­teen. Ajat­te­len, että sana neu­rop­sy­koa­na­lyy­si viit­taa kah­teen asi­aan, neu­ro­tie­tei­siin ja psy­koa­na­lyy­siin. Se ei ole psy­koa­na­lyy­sin redusoin­tia neu­ro­tie­teek­si. Se on sen tosi­asian tun­nus­ta­mis­ta, että miel­tä voi tut­kia kah­del­la eri taval­la. Jos voi tut­kia kah­del­la taval­la, ne pitäi­si voi­da integroi­da. Psy­koa­na­lyy­si on hyvin rikas ja moni­mut­kai­nen lähes­ty­mis­ta­pa yksi­lön ja ryh­mien mie­len ongel­miin. Psy­koa­na­lyy­si ja sen meto­di on val­ta­van arvo­kas neu­ro­tie­teil­le ja yhtei­söil­le. Neu­ro­tie­tei­den mer­ki­tys on neu­raa­lis­ten kor­re­laa­tioi­den löy­tä­mi­ses­sä mie­len perus­ra­ken­tei­den tasol­la.

   Kun ryh­dy­tään käyt­tä­mään neu­ro­tie­teel­lis­tä meto­dia ja yri­te­tään ymmär­tää sosi­aa­li­sia ja kult­tuu­ri­sia ilmiöi­tä, on ole­mas­sa hyvin suu­ri reduk­tio­nis­min ja lii­al­li­sen yksin­ker­tais­ta­mi­sen vaa­ra. Sosi­aa­li­sen neu­ro­tie­teen pää­asial­li­nen mene­tel­mä on fMRI. Se on hyvin rajoit­tu­nut ja rajoit­ta­va mene­tel­mä. Olen samaa miel­tä nii­den kans­sa, jot­ka sano­vat, että kyse on uudes­ta fre­no­lo­gias­ta. Se on lii­an redusoi­vaa. Mei­dän on muis­tet­ta­va ja arvos­tet­ta­va sitä, että kum­mal­la­kin meto­dil­la on omat vah­vuu­ten­sa ja heik­kou­ten­sa. On syy­tä olla huo­lel­li­nen, jot­ta käyt­täes­säm­me fMRI:tä emme huk­kai­si kaik­kea sitä moni­ta­soi­suut­ta ja rik­kaut­ta, joka sisäl­tyy huma­nis­ti­seen perin­tee­seen. Ymmär­rän hyvin, että huma­nis­ti­sen taus­tan omaa­vien kol­le­go­jen mie­les­tä sosi­aa­li­nen neu­ro­tie­de voi näyt­tää nau­ret­ta­val­ta.

   JI: Palaan uudel­leen tähän kysy­myk­seen: Mikä on neu­rop­sy­koa­na­lyy­sin sta­tus? Minul­la on tun­ne sii­tä, että val­lit­see voi­ma­kas pyr­ki­mys teh­dä tie­tei­den­vä­lis­tä tut­ki­mus­ta, mut­ta mikä on aidos­ti sel­lais­ta tut­ki­mus­ta? Toi­saal­ta on esi­mer­kik­si neu­ro­tie­tei­den asian­tun­ti­joi­ta, toi­saal­ta psy­koa­na­lyy­sin tai psy­ko­lo­gian asian­tun­ti­joi­ta, jot­ka pitä­vät kiin­ni omas­ta eri­tyi­sa­lu­ees­taan ja ‑osaa­mi­ses­taan. Mut­ta ovat­ko he todel­la val­mii­ta mene­mään oman alu­een­sa yli, poik­ki­tie­teel­li­siin yhteis­työ­hank­kei­siin? Olet osoit­ta­nut heil­le väy­liä tähän suun­taan – sii­tä huo­li­mat­ta näyt­tää vah­vas­ti sil­tä, että pitäy­dy­tään omis­sa reser­vaa­teis­sa tai revii­reis­sä. Muun muas­sa kog­ni­tio­tie­de­hän aika­naan syn­tyi juu­ri poik­ki­tie­teel­li­sis­tä pro­jek­teis­ta.

   MS: His­to­rial­li­ses­ti kat­sot­tu­na aloin työs­ken­nel­lä tie­tei­den­vä­li­ses­ti 1980-luvul­la. Tut­ki­muk­se­ni, joka jul­kais­tiin vuon­na 1997 nimel­lä The neu­rop­syc­ho­lo­gy of dreams, oli alka­nut vuon­na 1985. Vas­taa­vas­ti vuon­na 2000 jul­kais­tu Cli­nical stu­dies in neu­ro-psyc­hoa­na­ly­sis [yhdes­sä Karen Kaplan-Solm­sin kans­sa] sai myös alkun­sa jo vuon­na 1985, jol­loin tuon­kal­tai­sia aihei­ta pidet­tiin vie­lä aivan jär­jet­tö­mi­nä. Minua pidet­tiin höy­näh­tä­nee­nä sekä psy­koa­na­lyy­tik­ko­jen että neu­ro­tie­teen edus­ta­jien kes­kuu­des­sa. Nuo alu­eet oli­vat täy­sin eril­li­siä. Kun 1990-luvun lopul­la alkoi ker­tyä lisää vaka­vas­ti otet­ta­vaa tut­ki­mus­tie­toa, vain har­vat psy­koa­na­lyy­ti­kot oli­vat kiin­nos­tu­nei­ta. Yhdys­val­lois­sa oli pie­ni ryh­mä, jol­le kävin puhu­mas­sa, ja neu­rop­sy­koa­na­lyyt­ti­ses­sa yhdis­tyk­ses­sä ja leh­des­sä alkoi 2000-luvun ensim­mäi­sel­lä vuo­si­kym­me­nel­lä syn­tyä molem­min­puo­lis­ta arvos­tus­ta. Sil­ti oli edel­leen myös nii­tä, jot­ka piti­vät psy­koa­na­lyy­sin ja neu­ro­tie­tei­den välis­tä yhteis­työ­tä hul­lu­na ja paha­na.

   Takai­sin kysy­myk­se­si olen­nai­seen asi­aan. Nuo­ret, jot­ka haluai­si­vat pereh­tyä kum­paan­kin alu­ee­seen, ovat koh­dan­neet sen, että ei ole ole­mas­sa tie­tei­den­vä­lis­tä ins­ti­tuut­tia, jos­sa tämä oli­si mah­dol­lis­ta. On neu­rop­sy­koa­na­lyyt­ti­sen yhdis­tyk­sen tule­va teh­tä­vä koet­taa luo­da yli­opis­tol­lis­ta kou­lu­tus­ta, joka yltää toh­to­rin­tut­kin­toon ja sen jäl­keen teh­tä­vään tut­ki­mus­työ­hön. Emme ole vie­lä siel­lä, mut­ta pal­jon pitem­mäl­lä kuin 1900-luvun lopul­la. On käsit­tääk­se­ni rea­lis­ti­nen toi­ve, että tie­tei­den­vä­li­nen kou­lu­tus tulee mah­dol­li­sek­si jo yli­opis­to-opin­to­jen alus­ta läh­tien ja aut­taa tut­ki­maan ihmis­miel­tä neu­rop­sy­koa­na­lyyt­ti­ses­ti.

   JI: Arve­let­ko, että neu­ro­tie­teet ja neu­rop­sy­koa­na­lyy­si voi­si­vat vaka­vas­ti haas­taa ja muut­taa psy­koa­na­lyyt­tis­ta prak­tiik­kaa ja tek­niik­kaa? Perin­tei­nen psy­koa­na­lyy­si on ollut pal­jol­ti logo­sent­ris­tä (”puhe­hoi­toa”) ja her­me­neut­tis-tul­kin­nal­lis­ta. Kuin­ka ei-ver­baa­li­sia transferenssi–vastatransferenssi-ilmiöitä voi­daan vies­tiä psy­koa­na­lyy­sis­sa? Onko kehit­teil­lä jon­kin­lai­nen ”keho­suun­tau­tu­nut” psy­koa­na­lyy­si, joka pai­not­tai­si affek­tii­vis­ta tark­kaa­vai­suut­ta ja kehol­lis­ta itsen tie­dos­ta­mis­ta? Voi­daan­ko miten­kään tul­la tie­toi­sik­si ei-dekla­ra­tii­vi­sis­ta teki­jöis­tä?

   MS: En usko, että tulos­sa ole­va siir­ty­mä kos­kee eri­tyi­ses­ti kehoa vaan pikem­min toi­min­taa. Toi­sin sanoen neu­rop­sy­koa­na­lyy­sin myö­tä koros­tuu entis­tä enem­män se, miten ei-dekla­ra­tii­vi­sia ennus­tei­ta sovel­le­taan käy­tän­nös­sä ja miten poti­lai­den on toi­mit­ta­va jois­sa­kin tilan­teis­sa ja suh­teis­sa eri tavoin kuin aiem­min, mikä­li he aiko­vat muut­tua.

Freu­di­lai­suu­den perus­ki­vis­tä

JI: Verk­ko­se­mi­naa­ris­sam­me sanoit, että olet ”freu­di­lai­nen” ja että freu­di­lai­seen ajat­te­luun kuu­luu jat­ku­va teo­rioi­den kehit­tä­mi­nen. Sil­ti freu­di­lai­ses­sa psy­koa­na­lyyt­ti­ses­sa teo­rias­sa on edel­leen ”perus­ki­viä”, kuten tie­dät, esi­mer­kik­si dynaa­mi­nen tie­dos­ta­ma­ton, tor­jun­ta, trans­fe­rens­si, vas­tus­tus, oidi­pus­komplek­si. Arve­let­ko, että olet revi­sioi­nut kaik­kia noi­ta perus­o­le­tuk­sia, vai ovat­ko jot­kin niis­tä säi­ly­neet ennal­laan?

   MS: Kysy­myk­see­si sisäl­tyy kak­si eri asi­aa: Mitä Freud piti teo­rian­sa perus­ki­vi­nä ja mit­kä nois­ta perus­ki­vis­tä ovat osa neu­rop­sy­koa­na­lyy­sia? Se, että Freud piti tiet­ty­jä asioi­ta teo­rian­sa vält­tä­mät­tö­mi­nä perus­toi­na, liit­tyy hänen aika­kau­ten­sa ilma­pii­riin ja tie­de­po­liit­ti­siin kiis­toi­hin. Perus­ta­van­laa­tui­sem­paa on kui­ten­kin Freu­din väi­te, että psy­koa­na­lyy­si on tie­tee­na­la, jon­ka tut­ki­mus­koh­tee­na on se, mitä hän kut­sui psyyk­ki­sek­si todel­li­suu­dek­si eli sub­jek­ti­vi­tee­tik­si, joka on osa luon­toa ja tie­teel­li­ses­ti havain­noi­ta­vis­sa. Tämä on minus­ta Freu­din tär­kein väi­te: sub­jek­ti­vi­teet­ti ja men­taa­li­set työs­ken­te­ly­kei­not on saa­ta­va tie­teel­li­sen tut­ki­muk­sen pii­riin.

   Kysy­myk­sen toi­seen alu­ee­seen men­näk­se­ni. Mit­kä Freu­din perus­ki­vis­tä ovat vie­lä ole­mas­sa nykyi­ses­sä neu­rop­sy­koa­na­lyy­sis­sa? On neu­ro­tie­tei­den kan­nal­ta edel­leen radi­kaa­lia tode­ta, että sub­jek­ti­vi­teet­ti ja sen psy­koa­na­lyyt­ti­nen tut­ki­mi­nen ovat perus­ta­van­laa­tui­sia, kun pyrim­me ymmär­tä­mään miel­tä ja sen toi­min­taa emme­kä vain ulko­koh­tai­ses­ti pyri lähes­ty­mään miel­tä. Täs­tä juon­tuu toi­sia perus­o­le­tuk­sia, kuten ole­tuk­set sii­tä, että ihmi­set ovat eläi­miä ja että ihmi­sen mie­li aut­taa eloon­jää­mi­ses­sä. Freu­din teo­ria vie­teis­tä on vält­tä­mä­tön täl­lais­ten perus­o­le­tus­ten kan­nal­ta. Suu­ri osa ihmi­sen mie­les­tä on tie­dos­ta­ma­ton­ta. Sub­jek­ti­vi­teet­tim­me on siten laa­jal­ti läpi­nä­ky­mä­tön­tä, mis­tä puo­les­taan joh­tuu teo­ria vas­tus­tuk­ses­ta ja mie­len­si­säi­sis­tä ris­ti­rii­dois­ta: ihmi­sen on vai­kea hyväk­syä eläi­mel­lis­tä luon­to­aan. Tulen pit­kän vas­tauk­se­ni lop­puun totea­mal­la, että Freud oli­si onnel­li­nen sii­tä, että hänen teo­rian­sa ovat muun­tu­neet, esi­mer­kik­si käsi­tyk­set tie­dos­ta­mat­to­mas­ta, egos­ta, jopa oidi­pus­komplek­sis­ta.

   Oma näke­myk­se­ni oidi­pus­komplek­sis­ta käy ilmi teok­ses­tam­me Bey­ond evo­lu­tio­na­ry psyc­ho­lo­gy. Perus­väit­tä­mäm­me on, että aivo­kuo­rel­la ei ole syn­nyn­näis­tä sisäl­töä. Sii­nä ei voi alun perin olla dekla­ra­tii­vi­sen muis­tin sisäl­töä. Freu­din tar­koit­ta­man oidi­pus­komplek­sin muis­ti­si­säl­töä kos­ke­va teo­ria viit­taa tie­dos­ta­mat­to­miin yli­su­ku­pol­vi­siin ja perit­tyi­hin dekla­ra­tii­vi­siin muis­toi­hin. Mut­ta en usko, että aivo­kuo­rel­le voi tal­len­tua oidi­pus­komplek­sik­si kut­sut­tu perit­ty­jen muis­to­jen yhdis­tel­mä. Pikem­min­kin on kyse aivo­kuo­ren alai­sis­ta eläi­mil­le omi­nai­sis­ta vie­teis­tä, kuten halus­ta, rai­vos­ta, pelos­ta, kiin­ty­myk­ses­tä, syn­nyn­näi­ses­tä pyr­ki­myk­ses­tä hal­lin­taan. Nämä aiheut­ta­vat myös oidi­pus­komplek­sin. Jokai­sel­la ihmis­lap­sel­la on syn­nyn­näi­nen halu, joka lap­sen on sovi­tet­ta­va yhteen esi­mer­kik­si rai­von ja pelon kans­sa. Lap­sen on sel­vit­tä­vä kil­pai­lus­ta, uhkis­ta, tois­ten pyr­ki­myk­ses­tä hal­lin­taan. Kaik­ki tuol­lai­set haas­teet aiheut­ta­vat oidi­pus­komplek­sin, joka on esi­merk­ki ongel­mas­ta, jota lap­si ei miten­kään voi rat­kais­ta ja jota ei aikui­se­na­kaan voi sel­lai­se­naan muis­taa, kos­ka se kuu­luu ei-dekla­ra­tii­vi­siin muis­toi­hin. On siis väis­tä­mä­tön­tä, että jotain sen­kal­tais­ta muo­dos­tuu, sil­lä olem­me syn­ty­neet raken­tee­seen, ryh­mään, jos­sa on hie­rar­kia, sidok­sia, väki­val­taa, konflik­te­ja, sek­su­aa­li­sia int­res­se­jä. Tämä mei­dän on koh­dat­ta­va.

   MT: Perin­tei­nen tapa käsit­tää oidi­pus­komplek­si on kui­ten­kin pal­jon kapeam­pi kuin tuo käsi­tyk­se­si. Freud­han esit­ti sii­nä ole­van koros­tu­nees­ti kyse sek­su­aa­li­vie­tis­tä ja sen koh­ta­lois­ta. Poi­ka halu­aa äidin itsel­leen ja syr­jäyt­tää tai tap­paa isän­sä jne.

   MS: Olen samaa miel­tä. Semi­naa­ris­sa mai­nit­sin [Jaak Pank­sep­pin] seit­se­män perus­ta­van­lais­ta emo­tio­naa­lis­ta viet­tiä, jois­ta vii­mei­nen on leik­ki. Sen avul­la opim­me tur­val­li­ses­ti käsit­te­le­mään mui­ta viet­te­jä. Näh­däk­se­ni lei­kin funk­tio muis­tut­taa oidi­paa­lis­ta tilan­net­ta. Lei­kis­sä on muo­toil­ta­va omia halu­ja ryh­män hie­rar­kian ja tois­ten halu­jen mukai­ses­ti ja neu­vo­tel­ta­va tois­ten kans­sa. Myös täl­lai­ses­sa leik­ki­ti­lan­tees­sa voi syn­tyä oidi­pus­komplek­si. Jos et osaa leik­kiä, se mer­kit­see kata­stro­fia ris­ti­rii­to­jen rat­kai­sun kan­nal­ta. Jos ei ole sään­tö­jä, jos las­ten sek­su­aa­li­nen kal­toin­koh­te­lu van­hem­man tahol­ta toteu­tuu, jos lap­si todel­la yrit­tää tap­paa isän­sä jne., se mer­kit­see luot­ta­muk­sen romah­ta­mis­ta.

   MT: Tuon kal­tai­nen uusi tie­to voi saa­da tera­peu­tit koh­taa­maan ilmiöi­tä uudel­la taval­la ja hel­pot­taa tera­pia­työ­tä. Sen jäl­keen kun kiin­nos­tuin neu­rop­sy­koa­na­lyy­sis­tä on tapa­ni teh­dä tera­pia­työ­tä muut­tu­nut suu­res­ti. Se on pal­jon suju­vam­paa, ilma­pii­ri on myön­tei­sem­pi, jän­nit­tei­tä on vähem­män, trans­fe­rens­si on posi­tii­vi­sem­pi ver­rat­tu­na aiem­paan klei­ni­lai­ses­ti orie­toi­tu­nee­seen työ­ta­paan, joka pro­vo­soi hel­pos­ti iat­ro­gee­ni­sia, tera­peu­tin aiheut­ta­mia nega­tii­vi­sia reak­tioi­ta poti­lais­sa, kos­ka sii­nä huo­mioi­daan koros­tu­nees­ti aggres­sioi­ta, hal­ko­mis­ta, yhtey­den sabo­toin­tia, nega­tii­vi­sia asioi­ta. Kuten aiem­min oli puhet­ta niin myös lähes kai­ken tul­kit­se­mi­nen trans­fe­rens­sis­sa ole­va­na voi sekoit­taa ja hämär­tää asioi­den ymmär­tä­mis­tä.

   MS: Ikä­väk­se­ni minun täy­tyy sanoa että tuo on tot­ta.

   JI: Seu­raa­vak­si menen käsi­te-erot­te­luun. Semi­naa­ris­sa mai­nit­sit, että on hyvin tär­ke­ää mää­ri­tel­lä sel­väs­ti perus­kä­sit­teet. Ker­roit esi­mer­kik­si, että olet saa­nut val­miik­si artik­ke­lin, jos­sa käyt kes­kus­te­lua käsit­teis­tä ”ei-tie­toi­nen” (engl. non-conscious) ja ”tie­dos­ta­ma­ton” (engl. unconscious). Kiel­ten sekaan­nus val­lit­see näh­däk­se­ni eri­tyi­ses­ti käsit­teis­sä ”affect”, ”emo­tion” ja ”fee­ling”. Affek­tii­vi­nen neu­ro­tie­de on vakiin­tu­nut käy­tös­sä. Itse käy­tät pal­jon käsi­tet­tä ”fee­ling”. Jo Freud viit­ta­si sii­hen, että oikeas­taan ei ole ole­mas­sa tie­dos­ta­mat­to­mia tun­tei­ta, vaik­ka hän vas­ten­tah­toi­ses­ti myön­tyi psy­koa­na­lyy­tik­ko­jen tavan­omai­seen puhee­seen tie­dos­ta­mat­to­mis­ta syyl­li­syy­den tun­teis­ta. Mut­ta Freud vai­kut­taa minus­ta tule­van lähel­le käsi­tys­tä­si tie­toi­ses­ta ”Sii­tä” (idis­tä) ja ”Sii­tä” juon­tu­vis­ta tun­teis­ta. Miten itse erot­te­let nuo kol­me käsi­tet­tä ”affect”, ”emo­tion” ja ”fee­ling”?

   MS: Ensin­nä­kin olen samaa miel­tä kans­sa­si sii­tä, että näke­myk­se­ni täs­sä asias­sa on lähem­pä­nä Freu­din ajat­te­lua. Ongel­ma­na on se, että neu­ro­lo­gi­sen tie­tä­myk­sen­sä varas­sa hän piti tie­toi­suut­ta kor­ti­kaa­li­se­na. Näis­tä kol­mes­ta käsit­tees­tä totean, että emme voi mää­rä­tä ihmi­siä käyt­tä­mään sano­ja tie­tyl­lä taval­la. Jokai­nen valit­see omat käyt­tö­ta­pan­sa. Itse koros­tan eni­ten sanaa ”fee­ling”, kos­ka on vai­kea aja­tel­la, mitä tun­ne on, ellet tun­nis­ta sitä, ellet tun­ne sitä tie­toi­ses­ti. Minul­le se, mis­tä kär­sim­me, ja se, mitä tie­toi­ses­ti koh­taam­me, kun tun­nem­me jotain, on nime­no­maan ”fee­ling”. Defens­sit otta­vat tuon tun­teen pois. Mitä sil­loin jää jäl­jel­le? Et voi sil­loin puhua tie­dos­ta­mat­to­mas­ta tun­tees­ta (”fee­ling”), mut­ta voit puhua tie­toi­ses­ta ”emoo­tios­ta”, sil­lä defens­si, joka esti sinut tun­te­mas­ta (”fee­ling”), on kog­ni­tii­vi­nen, ja tie­toi­nen emoo­tio liit­tyy sii­hen, mitä tie­toi­ses­ti arve­let voi­va­si tun­tea, vaik­ka defens­si estää­kin tuon tun­teen, tuon perus­ta­van vie­tin. Tun­tei­siin koh­dis­tu­vat defens­sit estä­vät tun­tei­den tie­dos­ta­mi­sen.

   Mei­dän on syy­tä pääs­tä käsit­teel­li­seen sel­key­teen, muu­ten pää­dym­me kiel­ten sekaan­nuk­seen. Minul­le tär­kein­tä ei kui­ten­kaan ole ter­mi sinän­sä vaan tie­toi­sen ja tie­dos­ta­mat­to­man tar­peen erot­ta­mi­nen. Esi­mer­kik­si auto­no­mi­sen her­mos­ton toi­min­taan liit­tyy eri­lai­sia tie­dos­ta­mat­to­mia tar­ve­ti­lo­ja, mut­ta ne ovat täy­sin eri­lai­sia kuin tie­toi­set vie­tit, sel­lai­set tar­peet kuten näl­kä, jon­ka tun­net. Näil­lä tie­toi­sil­la tar­peil­la on perus­ta­va vai­ku­tus mie­leem­me ja käyt­täy­ty­mi­seem­me. Sen jäl­keen komplek­si­set mie­len­ti­lat voi­vat sit­ten olla vaik­ka affek­te­ja ja emoo­tioi­ta, mut­ta perus­asiat on sel­vi­tet­tä­vä ennen käsi­te-erot­te­luis­ta sopi­mis­ta.

   MT: Miten neu­rop­sy­koa­na­lyy­si nyky­ään on esil­lä psy­koa­na­lyyt­ti­sis­sa yhteyk­sis­sä? Aina­kaan Suo­mes­sa ei juu­ri­kaan.

   MS: Olen IPA:n (Inter­na­tio­nal Psyc­hoa­na­ly­tical Associa­tion) tie­de­ko­mi­tean puheen­joh­ta­ja ja Yhdys­val­tain Psy­koa­na­lyyt­ti­sen yhdis­tyk­sen tie­deo­sas­ton joh­ta­ja, mikä osoit­taa, että psy­koa­na­lyy­tik­ko­jen pii­ris­sä tun­nis­te­taan tar­ve tämän alan tut­ki­muk­seen ja kou­lu­tuk­seen. Jos kat­so­taan his­to­rias­sa taak­se­päin: 20 vuot­ta sit­ten neu­rop­sy­koa­na­lyy­sia ei pidet­ty mai­nit­se­mi­sen arvoi­se­na, 10 vuot­ta sit­ten arvel­tiin, että ehkä se on syy­tä mai­ni­ta, ja nyt ollaan täs­sä.

   JI: Emme ole vie­lä ehti­neet lain­kaan kes­kus­tel­la toi­mi­tus- ja englan­nin­nos­työs­tä­si Freu­din uusien koot­tu­jen teos­ten paris­sa. Nehän ovat piak­koin ilmes­ty­mäs­sä: 24-osai­nen The revi­sed stan­dard edi­tion of the comple­te psyc­ho­lo­gical works of Sig­mund Freud ja 4‑osainen The comple­te neu­roscien­ti­fic works of Sig­mund Freud. Min­kä­lai­sek­si näet nii­den annin psy­koa­na­lyyt­ti­sel­le ja laa­jem­mal­le ylei­söl­le? Onko joi­ta­kin esi­merk­ke­jä, joi­ta voi­sit mai­ni­ta Freu­din perus­kä­sit­tei­den uusis­ta kään­nök­sis­tä? Muut­tu­vat­ko jot­kin perin­tei­set käsit­teet?

   MS: On kyse van­han kään­nök­sen revi­sios­ta, ei uudes­ta kään­nök­ses­tä. Olen kyl­lä kään­tä­nyt tähän koko­nai­suu­teen noin 40 uut­ta jul­kai­sua, jot­ka aiem­min oli­vat kään­tä­mät­tä englan­nik­si. Ainoa pää­asial­li­nen tek­ni­sen ter­min muu­tos on se, että käsit­tees­tä ”ins­tinct” on nyt tul­lut ”dri­ve”. Suu­rim­mat muu­tok­set kos­ke­vat toi­mi­tuk­sel­lis­ta appa­raat­tia, joka oli kovin van­hen­tu­nut. Pää­tin toi­mit­ta­ja­na teh­dä luki­jat tie­toi­sik­si Freu­din käsit­tei­den kään­tä­mi­seen liit­ty­vis­tä lukui­sis­ta ja moni­mut­kai­sis­ta ongel­mis­ta. Sik­si avaan eril­li­ses­sä ter­mi­luet­te­los­sa kes­keis­ten käsit­tei­den his­to­rial­li­sia taus­to­ja ja käyt­töyh­teyk­siä. Koko­nai­suu­den pitäi­si ilmes­tyä kesäl­lä 2021.

   JI: Tuol­lai­nen perus­teel­li­nen toi­mit­ta­jan työ herät­tää var­maan­kin luki­jat huo­maa­maan Freu­din teks­tien kään­tä­mi­seen liit­ty­viä moni­mer­ki­tyk­si­syyk­siä ja ambi­va­lens­se­ja­kin. Kes­kus­te­le­mal­la käsit­teel­li­sis­tä sel­vyyk­sis­tä ja epä­sel­vyyk­sis­tä onnis­tut näyt­tä­mään, että ”samal­la” ter­mil­lä on mon­ta ulot­tu­vuut­ta.

   MT & JI: Kii­tok­set täs­tä antoi­sas­ta kes­kus­te­lu­tuo­kios­ta.

   MS: Kii­tok­set myös teil­le ja ter­vei­siä Suo­meen.

Suo­men­ta­neet Juha­ni Iha­nus ja Mart­ti Tuo­hi­met­sä.