Martti Tuohimetsä: Päätoimittajan vaihtuessa

Kun uusi vas­taa­va pää­toimit­ta­ja Markus Johans­son on aloit­ta­mas­sa työn­sä, antaa se entiselle pää­toimit­ta­jalle aiheen muu­tami­in hajanaisi­in huomioi­hin pitkän työru­pea­man var­relta. Lehteä on painet­tu noin 1350 kap­palet­ta neljä ker­taa vuodessa. Kuka tahansa on voin­ut siihen kir­joit­taa, kun­han tekee sen ymmär­ret­tävästi ja asia kytkey­tyy jotenkin psykoter­api­aan. Toim­i­tuskun­ta on huole­ht­in­ut aineis­ton han­k­in­nas­ta, ja toim­i­tus­neu­vos­to on taustal­la tukenut ja lin­jan­nut toimintaa.

Psyko­ana­lyysin kul­ta-aika kesti 1980-luvulle saak­ka, jol­loin alkoi käänne, kun kog­ni­ti­iviset mallit val­ta­si­vat alaa aka­teemises­sa maail­mas­sa ja julkisel­la puolel­la psyki­a­tri­as­sa. Tuol­loin psykoter­api­an kent­tää hal­lit­si­vat Suomen Psyko­ana­lyyt­ti­nen Yhdis­tys ja Ther­a­peia. Freudi­laisen psyko­ana­lyysin arvos­tus ja brän­di oli ylivoimainen. Ther­a­peial­la ei ollut esit­tää kiin­teää metap­sykol­o­gista teo­ri­aa. Se oli saanut vaikut­tei­ta muun muas­sa filosofi­as­ta, sosi­aal­i­ti­eteistä, antropol­o­gis­es­ta lääketi­eteestä ja korosti yhteisöl­lis­ten tek­i­jöi­den merk­i­tys­tä sairas­tamises­sa. Koulu­tusy­hteisö­jen välit oli­vat kireät, yhteistyötä ei ollut. Jäl­keen­päin kat­soes­sa molem­mil­la puo­lil­la oli ylivireistä opti­mis­mia omien teo­ri­oiden suh­teen. Yhteistä niille on ollut myös tiukasti human­isti­nen ja hermeneut­ti­nen asenne, joka sul­ki ulkop­uolelle pos­i­tivis­tisik­si ja esineel­listäviksi kat­so­tut näkökul­mat. Tämä on ongel­mallista, sil­lä sit­tem­min on ymmär­ret­ty, että neu­rokog­ni­ti­ivi­nen tiedostam­a­ton ja siinä ole­vat algo­rit­mit ohjaa­vat pääosin mie­len toim­intaa. Samoin on ongel­mallista, kun psyko­ana­lyysin san­o­taan ole­van autonomi­nen, muun­lais­es­ta tietämis­es­tä riip­puma­ton oma­laki­nen tieteelli­nen menetelmä. Siitä on kuitenkin poik­in­ut suuri määrä eri­laisia käytän­nön sovel­luk­sia ja koulukun­tia sekä laa­ja aiheeseen liit­tyvä kir­jal­lisu­us, joka on lop­puma­ton aar­reait­ta. Ris­tiri­idat koulukun­tien välil­lä ovat nyt­tem­min lievit­tyneet, eletään eri­ty­istä eku­men­ian aikaa. Yhteistyökeskustelu­ja Ther­a­peian ja Suomen Psyko­ana­lyyt­tisen Yhdis­tyk­sen välil­lä ollaan aloit­ta­mas­sa. Tarkoituk­se­na on lisätä kanssakäymistä organ­isaa­tioiden välil­lä. Myös Ther­a­peian sisäl­lä on havait­tavis­sa yhteisöl­lisyy­den vir­iämisen merkkejä.

Kun ilme­nee psyykkisiä oire­i­ta, huonos­ti toimi­vat tiedosta­mat­tomat automaat­tiset algo­rit­mit, mallit ja kar­tat ovat syn­tyneet pääosin reaal­is­ten koke­musten ja niihin liit­tyvien muis­ti­jälkien myötä ilman että se, mitä tapah­tui, kävi koskaan tietoisu­udessa eikä niin ollen ole sieltä koskaan tul­lut tor­ju­tuk­sikaan. Muis­ti­jäl­jet ovat tal­len­tuneet aivoihin suo­raan ilman mah­dol­lisu­ut­ta säätää tai estää, jol­loin niitä ei ole ollut mah­dol­lista tor­jua tai dis­so­sioi­da. Tietois­es­ti niitä ei voi tavoit­taa, mut­ta niiden johdan­naisi­na syn­tyneitä emootioi­ta ja tun­tei­ta voidaan myöhem­min kokea. Se tar­joaa tien päästä lähem­mäk­si tapah­tunei­ta trau­mo­ja, vaik­ka niitä ei sel­l­aisi­naan voi muistaa.

Mark Solms (2018) esit­tää, että käytän­nössä psyko­ana­lyyt­tisessä ter­api­as­sa toimii ”rak­en­tee­ton, avoin ja määrit­telemätön dialo­gi poti­laan ja ter­apeutin kesken, tois­teis­ten teemo­jen tun­nist­a­mi­nen poti­laan koke­mus­maail­mas­sa, poti­laan tun­tei­den ja käsi­tys­ten kytkem­i­nen men­neisi­in koke­muk­si­in, huomion kiin­nit­tämi­nen tun­teisi­in, joi­ta poti­las pitää mah­dot­tomana hyväksyä”. Lisäk­si ”osoite­taan tapo­ja, joil­la poti­las vält­tää näitä tun­tei­ta, keski­tytään tässä-ja-nyt-ter­api­a­suh­teeseen, vede­tään yhteyk­siä ter­api­a­suh­teen ja muiden ihmis­suhtei­den välille”. Solms jatkaa: ”On valai­se­vaa huo­ma­ta, että nämä tekni­ikat johta­vat parhaisi­in hoito­tu­lok­si­in riip­pumat­ta psykoter­api­an muo­dos­ta. Toisin sanoen, samat tekni­ikat ‒ ‒ ennakoi­vat opti­maal­ista hoito­tu­losta myös CBT:ssä [kog­ni­ti­ivises­sa käyt­täy­tymis­ter­api­as­sa], vaik­ka ter­apeu­tit itse usko­vat tekevän­sä jotain muu­ta. Ei siis liene yllä­tys, että riip­pumat­ta val­lit­sev­as­ta suun­tauk­ses­ta, psykoter­apeu­tit val­it­se­vat useim­miten itselleen psyko­ana­lyyt­tisen psykoterapian!”

Lehtemme on 1980-luvul­ta alka­en kehit­tynyt pien­estä jäsenkun­nan yhdis­tysle­hdestä nykyiseen muo­toon­sa. Psyko­ana­lyysi ja psyko­ana­lyyt­ti­nen psykoter­apia on ollut ja on edelleenkin lehden keskeis­in­tä aihep­i­ir­iä. Lehti on kehit­tynyt moni­te­o­reet­tisek­si, koulukun­tien rajo­ja ylit­täväk­si vapaak­si foo­ru­mik­si. Itses­tään selvää se ei aina ole ollut, varsinkaan lehden alku­vu­osi­na. Lehti on erään­lainen hybri­di. Alkupuolel­la on tieteel­liseen for­maat­ti­in kir­joitet­tu­ja ver­tais­arvioitu­ja artikkelei­ta. Lehti täyt­tää Tieteel­lis­ten seu­rain val­tu­uskun­nan julka­isu­foo­ru­min kri­teer­it. Lehden lop­pupuolelle sijoit­tuvat esseemuo­toiset kir­joituk­set, sem­i­naariku­u­lu­miset, taide­ta­pah­tu­mat, kir­jae­sit­te­lyt, eloku­vat sekä kolum­ni. Varsinkin lyhyt­muo­toisille ajanko­htaisille kir­joituk­sille on aina kysyntää.

Entiset pää­toimit­ta­jat siir­tyvät toimit­ta­jik­si. Uudet kir­joituk­set voi lähet­tää Markus Johanssonille, joka huole­htii kul­loisenkin numeron koost­amis­es­ta, osoit­teeseen .

Mart­ti Tuohimetsä

pää­toimit­ta­ja

Kir­jal­lisu­us

Solms, Mark (2018). Psyko­ana­lyysin tieteelli­nen perus­ta. Psykoter­apia, 37(2), 136‒140.