Sari Sundvall-Piha, Antti-Jussi Pyykkönen & Kirsi Huttula: EFPP Suomen kansallinen verkosto ry:n lausunto valtioneuvoston asetuksen muutoksesta 

Kom­men­tit erikois­sairaan­hoidon keskit­tämisas­e­tuk­sen 4 §:n muu­tose­hdo­tuk­ses­ta (psykoter­apeut­tisi­in ja psykososi­aal­isi­in menetelmi­in liit­tyvä työnjako):

Mielestämme ei ole perustel­tua eikä tarkoituk­sen­mukaista psykoter­api­an, hyv­in­voin­ti-aluei­den autono­mi­an ja asi­akkaiden näkökul­mas­ta, että HUS ja yliopis­to­sairaaloiden osaamiskeskuk­set saisi­vat ase­tuk­sel­la val­lan määrätä, minkälaista psykoter­api­aa ja psykososi­aal­ista hoitoa hyv­in­voin­tialuei­den toimes­ta tar­jo­taan. Ase­tus­muu­tos voisi olla vaaran­ta­mas­sa mie­len­ter­vey­den hoitoa koko maassa.

Koko asi­aa koske­va lisäys keskit­tämisas­e­tuk­seen on tarpee­ton: ko. lisäy­se­hdo­tus keskit­tämisas­e­tuk­seen tulee pois­taa ase­tus­lu­on­nok­ses­ta tarpeettomana.

Peruste­lut:

1. Valmis­telu ei ole ollut riit­tävän laa­ja-alaista ja riippumatonta

Ase­tus­muu­tok­sen valmis­telus­sa on hyö­dyn­net­ty sosi­aali- ja ter­veysmin­is­ter­iön tilaa­maa selvi­tys­tä, jon­ka sisäl­lölli­nen suun­tau­tu­mi­nen poh­jau­tuu yhden asiantun­ti­jan näke­myk­si­in. Kyseinen asiantun­ti­ja toimii HUS Ter­api­at etulin­jaan ‑han­kkeen kon­sult­ti­na ja on samal­la ollut keskeis­es­ti mukana kehit­tämässä mallia, jon­ka pysyvää käyt­töönot­toa ase­tuk­sel­la tavoitel­laan. Tämä valmis­telu­asetel­ma herät­tää kysymyk­siä selvi­tyk­sen objek­ti­ivi­su­ud­es­ta ja riip­pumat­to­muud­es­ta. Valmis­telu on sisäl­löl­lis­es­ti pain­ot­tunut yhden mallin näkökul­maan, eikä sen yhtey­dessä ole toteutet­tu kat­tavaa vuorop­uhelua psykoter­api­an asiantun­ti­jata­ho­jen, koulu­tu­sor­gan­isaa­tioiden tai hyv­in­voin­ti-aluei­den kanssa. Seu­rauk­se­na on ris­ki, että päätök­sen­teko, koulu­tus ja arvioin­ti keskit­tyvät yhdelle toim­i­jata­holle, mikä ei vas­taa ter­vey­den­huol­lon vaki­in­tunei­ta peri­aat­tei­ta moni­ammatil­lisu­ud­es­ta, avoimuud­es­ta ja riippumattomuudesta.

Muu­tosesi­tyk­sen taustal­la vaikut­taa osaltaan tarve vaki­in­nut­taa Ter­api­at etulin­jaan ‑han­kkeen toim­inta­malli pysyväk­si rak­en­teek­si sen määräaikaisen rahoituk­sen päät­tyessä. Tämä aset­taa han­kkeen toim­i­jat tilanteeseen, jos­sa he osal­lis­tu­vat mallin vak­i­nais­tamiseen, vaik­ka ovat olleet keskeis­es­ti mukana sen kehit­tämisessä ja toteu­tuk­ses­sa. Kyseinen asetel­ma muo­dostaa selkeän etur­i­s­tiri­idan, jota ei ole valmis­telupros­es­sis­sa riit­tävästi tun­nis­tet­tu tai käsitel­ty. Täl­lainen läh­estymistapa heiken­tää päätök­sen­teon avoimuut­ta ja herät­tää perustel­tu­ja kysymyk­siä pros­essin riip­pumat­to­muud­es­ta ja luotettavuudesta.

Riip­pumat­to­muu­den varmis­t­a­mi­nen on eri­tyisen tärkeää tilanteis­sa, jois­sa yksit­täisen han­kkeen tai mallin pysyvyyt­tä aje­taan osana asetusmuutosta.

2. Riskit asiantun­te­muk­sen keskit­tymis­es­tä yhdelle toimijaryhmälle

Esitet­ty muu­tos erikois­sairaan­hoidon keskit­tämisas­e­tuk­seen herät­tää vakavaa huol­ta eri­tyis­es­ti psykoter­apeut­tis­ten ja psykososi­aal­is­ten hoit­o­muo­to­jen ase­man tur­vaamis­es­ta osana julk­ista ter­vey­den­huoltoa. Huole­na on, että päätök­sen­teon ja arvioin­ti­vas­tu­un keskit­tämi­nen yhdelle toim­i­jalle – eri­tyis­es­ti Helsin­gin ja Uuden­maan sairaan­hoitopi­ir­ille (HUS) ja sen yhtey­teen perustet­taville osaamiskeskuk­sille – johtaisi hoitokäytän­tö­jen lin­jaamiseen kapeas­ta näkökulmasta.

Täl­lainen malli saat­taisi kaven­taa asiantun­ti­ju­u­den kir­joa, heiken­tää alueel­lista itse­hallintoa ja vähen­tää moniäänisyyt­tä koulu­tuk­sen, tutkimuk­sen ja palvelu­jen kehit­tämisessä. Käytän­nössä on vaarana, että rajat­tu asiantun­ti­jaryh­mä, mukaan lukien Ter­api­at etulin­jaan ‑han­kkeen toim­i­jat, päät­tää val­takun­nal­lis­es­ti siitä, mitkä psykoter­apeut­tiset ja psykososi­aaliset menetelmät kat­so­taan rahoi­tus- ja koulu­tuskelpoisik­si sekä suositeltaviksi julkises­sa terveydenhuollossa.

Psykoter­api­an kent­tä on moni­u­lot­teinen ja edel­lyt­tää alueel­lista tun­te­mus­ta, moni­ti­eteistä läh­estymistapaa ja riip­puma­ton­ta arvioin­tia. Mikäli hoit­o­muo­to­jen valikoin­ti keskitetään liiak­si, vaarana on palvelu­va­likon kaven­tu­mi­nen, poti­laiden yksilöl­lis­ten tarpei­den sivu­ut­ta­mi­nen sekä riip­pumat­tomien koulut­ta­jien ja ammat­ti­lais­ten ase­man heikentyminen.

3. Psykoter­api­an kaven­tamisen riskit: kri­it­ti­nen arvio HUS:n Ter­api­at etulinjaan -

mallista

Psykoter­apia ja psykososi­aaliset hoit­o­muodot eivät edus­ta lääketi­eteen erikoisa­lo­ja, eikä niiden kehit­tämi­nen ja arvioin­ti kuu­lu yksi­no­maan lääketi­eteel­lisille yksiköille. Psykoter­api­an moni­u­lot­teisu­us sekä sen inhimil­liset ja vuorovaiku­tuk­sel­liset vaiku­tuk­set eivät ole arvioitavis­sa yksi­no­maan bio­medikaalisen läh­estymis­ta­van perus­teel­la. Suomes­sa psykoter­api­an tutkimuk­ses­sa ja koulu­tuk­ses­sa keskeinen asiantun­ti­jata­ho on yliopis­to­jen yhteinen Psykonet-verkos­to, jon­ka ase­ma tulee huomioi­da kansal­lises­sa ohjauk­ses­sa. Aivan vält­tämätön­tä asiantun­te­mus­ta ja koke­mus­ta on lääketi­eteen ohel­la ainakin psykoter­apeut­te­ja ja koulut­ta­jap­sykoter­apeut­te­ja koulut­tavis­sa eri suun­tausten organ­isaa­tiois­sa, THL:n koordi­noimas­sa pitkäjän­teisessä ja tutkimus­menetelmäl­lis­es­ti mon­imuo­toises­sa Helsin­gin psykoter­apiatutkimuk­ses­sa (laadukas sat­un­nais­tet­tu kli­ini­nen koe jos­sa kan­sain­välis­es­ti harv­inais­laa­tu­inen peräti 10 vuo­den seu­ran­ta monipuolisin tulos­muut­tu­jin) sekä psykolo­gian laitoksilla.

On myös ongel­mallista, että määräaikaisen han­kkeen mallia pyritään vaki­in­nut­ta­maan pysyväk­si lain­säädän­nök­si ilman laa­japo­h­jaista arvioin­tia. Ter­api­at etulin­jaan ‑mallia ei ole tutkit­tu riit­tävästi. Mallia, johon se poh­jaa (IAPT/Talking Ther­a­pies UK), on tutkit­tu ja sen on todet­tu aut­ta­van vain pien­tä osaa apua hake­vista, lisäävän ter­vey­den­huol­lon kus­tan­nuk­sia, työn­tek­i­jöi­den uupumus­ta ja poti­lastyy­tymät­tömyyt­tä. Val­taosin oireky­se­ly­i­hin perus­tu­va arvioin­ti- ja hoitoono­h­jaus­malli on riit­tämätön tun­nista­maan poti­laiden eri­ty­is­ta­son hoidol­lisia tarpeita.

Tutkimus­näytön perus­teel­la kysymys sopi­vas­ta tai parhaas­ta hoi­dos­ta pitäisi olla poti­lasko­htainen eikä pelkästään diag­noosiryh­mäko­htainen kysymys.

Tutk­i­tusti vaikut­tavia vai­h­toe­hto­ja on poti­las­ryh­mä­ta­sol­la yleen­sä monia. Yksilö­ta­sol­la eri hoit­o­muo­to­jen välil­lä voi olla ratkai­se­via ero­ja hoitoon sitou­tu­mises­sa ja niiden tulok­sel­lisu­udessa. Esimerkik­si poti­laan psykoter­api­aan liit­tyvien toivei­den huomioonot­ta­mi­nen tulisi olla kiin­teä osa näyt­töön perus­tu­via hoitolin­jauk­sia. Poti­laan psykoter­api­aan liit­tyvien toivei­den ohit­ta­mi­nen läh­es kaksinker­tais­taa hoito­jen keskey­tymisen, mikä on yhtey­dessä myös toteu­tunei­den hoito­jen tulok­sel­lisu­u­teen. Myös koti­mainen Käypä hoito ‑näytö­nastekat­saus (2020) noteer­aa psykoter­api­apoti­laan toivei­den huomioimisen yhtey­den hoitoon sitou­tu­miseen ja sen tulok­sel­lisu­u­teen parhaal­la näytö­nas­teel­la A. Poti­laan koke­muk­sen huomioimi­nen on lisäk­si paina­va eet­ti­nen kysymys.

Yhdys­val­tain psykologiy­hdis­tys APA (2005) lin­jaa psykososi­aal­is­ten hoito­jen osalta, että näyt­töön perus­tu­va käytän­tö edel­lyt­tää psykoter­a­pi­oiden rct-kokei­den lisäk­si asiantun­ti­jan arvion kysei­den poti­laan yksilöl­li­sistä tarpeista ja mah­dol­lisuuk­sista sekä poti­laan piirtei­den, kult­tuurin sekä hoitoa koske­vien toivei­den huomioimista hoidon suun­nit­telus­sa. Näi­den tulosten val­os­sa onkin ymmär­ret­tävää, että mui­hin ter­vey­den­hoidon inter­ven­tioi­hin ver­rat­tuna poti­las on psykoter­api­as­sa vähem­män pas­si­ivi­nen inter­ven­tion kohde ja enem­mänkin akti­ivi­nen hoito­pros­essin osa­puoli jo hoidon suun­nit­telus­ta alka­en.

Vaik­ka yksi­tyiset palvelun­tuot­ta­jat voivat vali­ta tar­joa­mansa palve­lut tai tuot­teet vapaasti tai kapeastikin omien intressien­sä poh­jal­ta, julkisen hoito­jär­jestelmän tulee tavoit­taa väestön yksilöl­liset ja mon­imuo­toiset hoidon tarpeet ja muu­tok­sen mah­dol­lisu­udet. Psykoter­apiatutkimuk­sen mukaan ilman monipuolista hoito­va­likkoa ja hoit­o­muodon yksilöl­listä ja kol­lab­o­rati­ivista hoitoono­h­jaus­ta sel­l­ainen ei kuitenkaan ole mah­dol­lista. Hoito­jär­jestelmiä ei tule rak­en­taa kapean menetelmä­va­likon varaan. Suomes­sa Las­ten ja nuorten ter­api­ataku­un yhtey­dessä taku­un tarkoit­ta­mat hoit­o­muodot tavoit­ta­vat tosi­asi­as­sa siis vain mur­to-osan väestön hoidon tarpeista. Ter­api­ataku­un takaa­mat hoidot eivät siis yhden­ver­tais­es­ti eivätkä vaikut­tavasti tavoita väestön hoidon tarpei­ta, apu jää varsin pis­temäisek­si. Jos yksi taho yrit­tää saa­da yksinään kat­tavaa, uskot­tavaa tai täs­mäl­listä kokon­aiskäsi­tys­tä esim. psykoter­a­pi­oiden tutkimus­näytöstä, seu­rauk­se­na saat­taa pahim­mil­laan olla palvelu­va­likko joka vas­taa vain osaan väestön tarpeista. Varoit­ta­vana esimerkkinä täl­lais­es­ta on esim. vähäi­nen kon­sen­sus useim­mis­sa häir­iöryh­mis­sä neljän arvo­val­taisen (Yhdys­val­tain APA, NICE, Cochrane, Aus­tralian APS) näyt­töön perus­tu­van hoito­su­osi­tuk­sen kesken. Hoito­jär­jestelmien tulee vas­ta­ta väestön tarpeisi­in eikä niin että poti­laiden tulee taipua epä­tarkoituk­sen­mukaisen jäykki­in hoitovalikoihin.

4. Asi­akaslähtöisyy­den ja hoit­o­muo­to­jen mon­i­naisu­u­den sivu­ut­ta­mi­nen, ris­ki poti­laan valin­nan­va­pau­den kaven­tu­mis­es­ta ja monop­o­lin muodostumisesta

Luon­nok­ses­sa ei käsitel­lä eri hoit­o­muo­to­jen kir­joa eikä varmis­te­ta poti­laan valin­nan­va­pau­den toteu­tu­mista. Mikäli menetelmien arvioin­ti ja käyt­töönot­to keskitet­täisi­in HUS:in ja osaamiskeskusten hallintaan, muo­dos­tu­isi ris­ki siitä, että hoit­o­muo­to­jen saatavu­us kaven­tu­isi ja asi­akaslähtöisyys heiken­ty­isi olen­nais­es­ti. Poti­laan oikeus osal­lis­tua itseään koske­vaan hoitopäätök­sen tekoon on tur­vat­tu lais­sa poti­laan ase­mas­ta ja oikeuk­sista (785/1992). Lain 6 §:n mukaan poti­las­ta on hoidet­ta­va yhteisym­mär­ryk­sessä hänen kanssaan, ja mikäli hän kieltäy­tyy tietys­tä hoi­dos­ta, tulee hän­tä mah­dol­lisuuk­sien mukaan hoitaa muul­la lääketi­eteel­lis­es­ti hyväksyt­täväl­lä taval­la. Tämä oikeus edel­lyt­tää, että poti­laal­la on todel­li­nen mah­dol­lisu­us vali­ta eri­lais­ten hoit­o­muo­to­jen välil­lä. Jos hoit­o­menetelmien arvioin­ti, koulu­tus ja käyt­töönot­to keskitet­täisi­in sup­pealle toim­i­ja­joukolle, vaaran­tu­isi poti­laan mah­dol­lisu­us vali­ta itselleen sopivin hoit­o­muo­to. Täl­lainen keskit­tämi­nen ei ain­oas­taan rajoit­taisi poti­laan valin­nan­va­paut­ta, vaan myös kaven­taisi hoito­tar­jon­taa ja asi­akaslähtöisyyt­tä, mikä johtaisi poti­laan hoidon laadun heikkenemiseen.

Johtopäätös

Ehdotet­tua keskit­tämisas­e­tuk­sen muu­tos­ta ei voi­da pitää avoimeen, demokraat­tiseen ja asiantun­te­vaan valmis­telu­un perus­tu­vana. Muu­tok­sel­la olisi huo­mat­tavia kiel­teisiä vaiku­tuk­sia psykoter­api­an ja psykososi­aal­is­ten hoito­jen mon­imuo­toisu­u­teen, saatavu­u­teen ja asi­akaslähtöisyy­teen. Esitämme, että koko asi­aa koske­va lisäys keskit­tämisas­e­tuk­seen on tarpee­ton: ko. lisäy­se­hdo­tus keskit­tämisas­e­tuk­seen tulee pois­taa ase­tus­lu­on­nok­ses­ta tarpeettomana.

Helsin­ki 18.6.2025

EFPP Suomen kansalli­nen verkos­to ry puolesta

Sari Sund­vall-Piha

Hal­li­tuk­sen puheenjohtaja

Psykolo­gi, las­ten, nuorten ja ja aikuis­ten psyko­ana­lyytikko IPA, kouluttajaperhepsykoterapeutti

Antti-Jus­si Pyykkönen

Tutkimuk­sen edis­tämistyöryh­män jäsen

PsT, erikoisp­sykolo­gi, las­ten ja aikuis­ten psykoterapeutti

Kir­si Huttula

Sote-työryh­män puheenjohtaja

TtM, koulut­ta­jap­sykoter­apeut­ti, kuvataidepsykoterapeutti

Lausun­to lähde­vi­it­tei­neen löy­tyy myös verkos­ta osoit­teesta https://www.efppsuomi.fi/wp-content/uploads/2025/06/EFPP-Suomi-Lausunto-erikoissairaanhoidon-keskittamisasetuksen-muuttamiseksi-18.6.2025.pdf