Vuokko Hägg: Pääkirjoitus

Kil­pailun henkeä psykoter­api­an kentällä

Tänä vuon­na uusi­na lajeina kesäolympialai­sis­sa voiti­in seu­ra­ta esimerkik­si kiipeilyä, joka alala­jei­neen edus­taa per­in­teistä olympiali­ik­keen mot­toa: citius, altius, for­tius eli nopeam­min, korkeam­malle, voimakkaammin/rohkeammin. Tokion kiso­jen mot­toon lisät­ti­in uusi määre eli yhdessä, com­mu­nis, kos­ka yhteistyö tuo kuulem­ma parem­pia ja nopeampia tulok­sia kuin yksin puur­t­a­mi­nen. Ainakin pare­it­tain toteu­tuneet lajit, kuten nopeuski­ipeily, koros­ti­vat keskinäisen kil­pailun ja val­i­tun tak­ti­ikan merk­i­tys­tä tulok­sel­lisu­u­teen. Toinen uusi laji, surf­faus eli lainelau­tailu, ei näyt­täisi sopi­van per­in­teiseen olympiali­ik­keen mot­toon. Lainelau­tailu nimit­täin edel­lyt­tää niin urheil­i­joista kuin kisajär­jestäjistä riip­puma­ton­ta luon­non­voimien tuo­to­s­ta eli tuulen nos­tat­ta­maa, suureen mereen sopi­vaa aal­toa. Olympialais­ten laji­va­likoiman pohdiskelu johtaa ajatuk­si­in yksit­täisen urheil­i­jan valin­noista: mik­si juuri tämä laji on valikoitunut urheil­i­jan pitkäkestoiseen har­joit­telu­un ja kil­pailu­un? Joskus vas­ta lajin vai­h­to on tuot­tanut tulosta, ja urheil­i­jan luon­taiset omi­naisu­udet ovat siivit­täneet kil­pail­i­jaa parhaak­si lajissaan.

Ajatuk­set siir­tyvät myös psykoter­api­an kent­tään, niin ammat­in­har­joit­ta­jan kuin asi­akkaan näkökul­maan. Mil­lä perus­teel­la psykoter­apeu­tik­si koulut­tau­tu­va val­it­see teo­ri­a­su­un­tauk­sen ja koulu­tuk­sen? Entä poti­las ter­apeutin ja ter­api­amenetelmän? Taloudel­liset tek­i­jät ovat tärkeitä psykoter­api­amenetelmän valin­nas­sa niin poti­laille kuin psykoter­apeut­tiopiske­li­jalle. Vaik­ka psykoter­api­aan ei olekaan selkeästi ilmais­tua yhdis­tävää mot­toa, näyt­täisi siihen nykyään sovel­let­ta­van olympiali­ik­keestä jo tutuk­si tul­lut­ta ”nopeam­min, korkeam­malle, voimakkaam­min”, ken­ties lisät­tynä tuol­la uudel­la ”yhdessä”-ulottuvuudella.

Psykoter­apeut­te­ja myös kil­pailute­taan, ainakin ostopalvelu­na tuotet­tavien psykoter­a­pi­oiden osalta. Kil­pailu­tuk­sen kaut­ta hyväksyt­ty psykoter­apeut­ti pääsee mukaan yhdessä tekemiseen mak­sa­jata­hon kanssa eli toteut­ta­maan psykoter­api­aa, jon­ka tulok­sel­lisu­ut­ta mitataan eri­laisin mittarein. Tarkoituk­se­na lie­nee aset­taa psykoter­apeu­tit jonkin­laiseen järjestyk­seen tulok­sel­lisu­u­den mukaan, kuten olemme tot­tuneet urheiluk­isois­sakin näkemään. Nopeam­min, korkeam­malle, voimakkaam­min saat­taakin olla yri­tys ratkaista tar­jon­nan ja kysyn­nän epä­suh­taa het­kel­lä, jol­loin koulutet­tu­ja psykoter­apeut­te­ja ja resursse­ja tar­jo­ta psykoter­apeut­tista hoitoa ei ole riittävästi.

Koron­a­pan­demia on myös pakot­tanut per­in­teisen, joko kas­vokkain tai ainakin samas­sa tilas­sa tapah­tu­van vuorovaiku­tuk­sel­lisen ter­apeut­tisen kohtaamisen siir­tymisen digiaikaan ja etänä tapah­tu­vaan vas­taan­ot­toon. Tästä saat­taa tul­la koron­a­pan­demi­an jäl­keen pysyväkin ratkaisu, eri­tyis­es­ti pitkien väli­matko­jen alueil­la. Se ei kuitenkaan kor­vaa kah­den eril­lisen yksilön samanaikaista ruumi­il­lista läs­näoloa tieto­tur­val­lises­sa, luot­ta­muk­sel­lises­sa vuorovaiku­tuk­ses­sa, jos­sa syn­tyy mah­dol­lisu­us ana­lyyt­tiseen sisäl­lyt­tämiseen ja kuun­telemiseen niin san­otul­la kol­man­nel­la korvalla. 

Tätä pääkir­joi­tus­ta kir­joit­taes­sani par­a­lympialaiset ovat juuri alka­neet Tokios­sa. Kan­sain­väliset vam­maisurheiluk­il­pailut tar­joa­vat urheil­i­joille keskinäisen kil­pailumah­dol­lisu­u­den vam­man tason mukaan lajeit­tain. Samaan aikaan Suomes­sa sosi­aali- ja ter­vey­den­huol­lon uud­is­tuk­sen toimeen­pano on alka­nut. Nykypäivi­in asti psykoter­api­an ja psykoter­apeutin ammatin mon­i­naisu­u­den on taan­nut ainakin osit­tain se, että psykoter­apeut­tik­oulu­tu­so­hjelmi­in on hyväksyt­ty muitakin kuin ter­vey­den­huol­lon perusk­oulu­tuk­sen saanei­ta hak­i­joi­ta. Tule­vaisu­udessa näin ei vält­tämät­tä ole. Psykoter­apeut­tik­oulu­tusten jär­jestämi­nen yliopis­toy­hteistyössä ja valikoitu­jen tiedekun­tien alaisu­udessa antaa mah­dol­lisu­u­den tehdä työtä yhdessä, jopa tehokkaam­min ja nopeam­min. Psyko­ana­lyyt­tisen ymmär­ryk­sen lisään­tymiseen tarvi­taan kuitenkin myös kykyä pysähtyä, viipy­il­lä tun­tem­at­toman äärel­lä, ikään kuin odotel­la sopi­vaa tiedosta­mat­toman ”aal­toa”. Sil­loin ei ole var­muut­ta tulkin­nan onnis­tu­mis­es­ta tai sen oikeas­ta ajoituk­ses­ta, eli pis­teitä ei vält­tämät­tä ker­ry mitat­tavak­si. Mut­ta tässäkin lajis­sa, kuten olympialaisi­in hyväksy­tyis­sä taide­la­jeis­sa, meil­lä on men­estymisen mah­dol­lisu­udet. Kil­pail­la voi, jos sel­l­aista halu­aa, ”vam­man mukaan lajeittain”.

Vuokko Hägg