Tommi Sarlin: ”Mä en yhtään tiedä, mitä mun kannattais tehä”. Merkityksen muutokset väkivallan kokijan toimijuudessa – siirtymiä objektipositiosta subjektipositioon

Tut­kin artik­ke­lis­sa­ni, kuin­ka Mies­sa­kit ry:n Väki­val­taa Koke­neet Mie­het ‑pal­ve­luun (VKM) hakeu­tu­nut, pari­suh­tees­saan hen­kis­tä väki­val­taa koke­nut mies työs­tää omaa toi­mi­juut­taan lyhyes­sä, psy­ko­te­ra­pian mene­tel­miä hyö­dyn­tä­väs­sä työs­ken­te­lys­sä. Artik­ke­li poh­jau­tuu inte­gra­tii­vi­sen psy­ko­te­ra­pia­kou­lu­tuk­se­ni opin­näyt­tee­seen. Teen havain­to­ja sii­tä, mit­kä puhu­mi­sen tavat ja psy­ko­te­ra­pia­tek­nii­kat tuki­vat asiak­kaan itse­ha­vain­noin­tia kym­me­nen käyn­ti­ker­ran aika­na. Tar­kas­te­len toi­mi­juu­den muu­tok­sia Mikael Lei­ma­nin kuvaa­mien sub­jek­ti­po­si­tion, havait­si­ja­po­si­tion ja objek­ti­po­si­tion käsit­tei­den avul­la. Hyö­dyn­nän tera­pia­kes­kus­te­lu­jen tar­kas­te­le­mi­ses­sa dis­kurs­sia­na­lyyt­tis­ta 10DT-ana­lyy­si­työ­ka­lua, jol­la kar­toi­te­taan nii­tä dis­kur­sii­vi­sia kei­no­ja, joil­la asia­kas kuvaa ja työs­tää tilan­net­taan. Asia­kas oli VKM-pal­ve­luun hakeu­tues­saan monin tavoin objek­ti­po­si­tios­sa. Havait­si­ja­po­si­tion avau­tues­sa asiak­kaan toi­mi­juus vah­vis­tui, ja hän siir­tyi enem­män sub­jek­ti­po­si­tioon suh­tees­sa tun­tei­siin­sa, taus­taan­sa ja kont­rol­lin­tar­pee­seen­sa. Asia­kas ete­ni käyt­täy­ty­mis­ko­kei­lui­hin, jois­sa hän har­joit­te­li uut­ta suh­tees­sa ole­mi­sen tapaa.

Asia­sa­nat: inte­gra­tii­vi­nen psy­ko­te­ra­pia, dis­kurs­sia­na­lyy­si, toi­mi­juus, väki­val­ta, pari­suh­de­vä­ki­val­ta, psy­ko­te­ra­pia­tek­nii­kat

Joh­dan­to

Maa­il­man ter­veys­jär­jes­tö WHO mää­rit­te­lee väki­val­lan ole­van fyy­si­sen voi­man tai val­lan tahal­lis­ta käyt­töä tai sil­lä uhkaa­mis­ta, joka koh­dis­tuu ihmi­seen itseen­sä, toi­seen ihmi­seen tai ihmis­ryh­mään tai yhtei­söön ja joka joh­taa tai joka voi hyvin toden­nä­köi­ses­ti joh­taa kuo­le­maan, fyy­si­sen tai psyyk­ki­sen vam­man syn­ty­mi­seen, kehi­tyk­sen häi­riy­ty­mi­seen tai perus­tar­pei­den tyy­dyt­ty­mät­tä jää­mi­seen (Krug ym. 2003).

Pari­suh­tees­sa koet­tu väki­val­ta hor­jut­taa usein vaka­vas­ti koki­jan käsi­tys­tä omis­ta toi­min­ta­mah­dol­li­suuk­sis­ta. Eri­tyi­ses­ti hen­ki­nen väki­val­ta on näyt­täy­ty­nyt Väki­val­taa Koke­neet Miehet(VKM) ‑pal­ve­luun hakeu­tu­nei­den asiak­kai­den ker­to­muk­sis­sa sala­ka­va­lan haa­voit­ta­va­na. Mie­het ovat saat­ta­neet aja­tel­la, että nais­ta usein fyy­si­ses­ti vah­vem­pa­na hei­dän tulee vain kes­tää kump­pa­nin­sa har­joit­ta­ma väki­val­ta. Kui­ten­kin asiak­kaat ker­to­vat tois­tu­vas­ti, kuin­ka he ovat hil­jal­leen koke­neet ole­van­sa pako­tet­tu­ja luo­pu­maan omis­ta tar­peis­taan tai uhrau­tu­maan per­heen vuok­si ryh­tyen myö­täi­le­mään kump­pa­ni­aan. Tun­tu omas­ta toi­mi­juu­des­ta on hei­ken­ty­nyt, ja tilal­le ovat astu­neet neu­vot­to­muus, voi­mat­to­muus ja pel­ko. Oma toi­mi­juus on alka­nut näyt­täy­tyä monel­le jopa mah­dot­to­ma­na.

Havain­to­ni väki­val­lan vai­ku­tuk­sis­ta poh­jau­tu­vat työ­hö­ni vas­taa­va­na väki­val­ta­työn­te­ki­jä­nä Mies­sa­kit ry:n Väki­val­taa Koke­neet Mie­het ‑toi­min­ta­muo­dos­sa. Pal­ve­luun on eri­tyi­ses­ti hakeu­tu­nut pari­suh­tees­saan hen­ki­sen, mut­ta myös fyy­si­sen, talou­del­li­sen ja sek­su­aa­li­sen väki­val­lan koh­teek­si jou­tu­nei­ta mie­hiä. Toi­min­ta­muo­dos­sa on mah­dol­lis­ta käsi­tel­lä yksi­lö­käyn­neil­lä mie­hen väki­val­ta­ko­ke­mus­ta mak­si­mis­saan kym­me­nen ker­taa. Tämän jäl­keen mie­hen on mah­dol­lis­ta hakeu­tua Mies­sak­kien kym­me­nen ker­ran ohjat­tuun ver­tais­ryh­mään tai jon­kin muun aut­ta­mi­sen pii­riin.

Täs­sä artik­ke­lis­sa tar­kas­te­len, mil­lai­sia muu­tok­sia pari­suh­tees­saan hen­kis­tä väki­val­taa koke­neen mie­hen toi­mi­juu­des­sa tapah­tuu lyhyen työs­ken­te­lyn aika­na. Havain­noin, kuin­ka voin työn­te­ki­jä­nä tukea asia­kas­ta täs­sä pon­nis­te­lus­sa. Tut­ki­musai­neis­to­na­ni käy­tän omia asia­kas­nau­hoit­tei­ta­ni.

Kuvaan kog­ni­tii­vis-ana­lyyt­ti­sen psy­ko­te­ra­pian käsit­tein asiak­kaas­sa tapah­tu­vaa muu­tos­ta. Näi­tä muu­tos­ta kuvaa­via käsit­tei­tä ovat subjekti‑, objek­ti- ja havait­si­ja­po­si­tio sekä toi­mi­juus ja eril­li­syys. Artik­ke­lis­sa tar­kas­te­len tera­pi­aan hakeu­tu­neen asiak­kaan kuvaus­ta omas­ta neu­vot­to­muu­des­taan eli objek­ti­po­si­tios­ta suh­tees­sa koet­tuun väki­val­taan ja sen seu­rauk­siin. Mil­lai­sia muu­tok­sia asiak­kaan puhees­sa voi havai­ta, kun hänen uhri­po­si­tion­sa alkaa muut­tua havait­si­ja­po­si­tion vah­vis­tues­sa sub­jek­ti­po­si­tion suun­taan?

Tera­peut­ti­na poh­din, miten voin tukea asiak­kaas­sa viriä­vää havait­si­ja­po­si­tio­ta. Jou­dun kipui­le­maan sen kans­sa, etten koki­jan itse­ha­vain­noin­tia ja toi­mi­juut­ta tukies­sa­ni tuli­si samal­la esi­mer­kik­si syyl­lis­tä­neek­si hän­tä väki­val­tai­seen suh­tee­seen jää­mi­ses­tä.

Sub­jek­ti­po­si­tio, havait­si­ja­po­si­tio ja objek­ti­po­si­tio

Mikael Lei­man on kehit­tä­nyt meta­mal­lia psy­ko­te­ra­pian perus­pro­ses­seis­ta. Sii­nä fokuk­ses­sa on jon­kin yksit­täi­sen ongel­mal­li­sen koke­muk­sen, tun­teen tai käyt­täy­ty­mi­sen muok­kau­tu­mi­nen siten, että asia­kas siir­tyy sen suh­teen avut­to­muu­den tilas­ta (objek­ti­po­si­tio) toi­mi­juu­teen (sub­jek­ti­po­si­tio). Mal­lis­sa on vai­kut­tei­ta Sti­le­sin assi­mi­laa­tio­mal­lis­ta (Val­ko­nen 2018a).

Lei­ma­nin mal­lin poh­ja­ra­ken­tee­na on asiak­kaan ja tera­peu­tin välil­lä val­lit­se­va kan­nat­te­le­va yhteys. Toi­nen kes­kei­nen raken­ne on asiak­kaan tuke­mi­nen ongel­mal­li­se­na koke­man­sa alu­een mah­dol­li­sim­man rik­kaa­seen ilmai­suun, jon­ka avul­la tuo­te­taan työs­tet­tä­vää mate­ri­aa­lia. Kol­man­te­na osa­na pro­ses­sis­sa on asiak­kaan itse­ha­vain­noin­nin syven­tä­mi­nen ja laa­jen­ta­mi­nen suh­tees­sa alkuon­gel­maan. Nel­jäs vai­he mal­lis­sa on uusien toi­min­ta­ta­po­jen kokei­lu suh­tees­sa alkuon­gel­maan. Jos ulkoi­sia olo­suh­tei­ta ei ole mah­dol­lis­ta muut­taa, teh­tä­väk­si tulee uuden­lai­sen suh­teen muo­dos­ta­mi­nen alkuon­gel­maan (Val­ko­nen 2018a).

Kaik­ki psy­ko­te­ra­piat täh­tää­vät sel­lai­seen itse­ha­vain­noin­tiin, joka sal­lii uuden­lai­sen suh­teen muo­dos­tu­mi­sen ongel­maan. Har­ri Val­ko­sen mukaan itse­ha­vain­noin­nin kes­kei­syyt­tä psy­ko­te­ra­piois­sa kuvaa sii­hen viit­taa­vien ter­mien pal­jous: englan­nin kie­les­sä näi­tä ovat self-obser­va­tion, self-reflec­tion, int­ros­pec­tion, free associa­tion, obser­ving ego, metacog­ni­tion, men­ta­liza­tion, mind­ful­ness, self-reflexi­vi­ty, self-conscious­ness, self-awa­re­ness, psyc­ho­lo­gical min­ded­ness, affect conscious­ness ja insight (Val­ko­nen 2018b).

Lei­man käyt­tää ter­miä itse­ha­vain­noin­ti, jon­ka avul­la asia­kas saa­vut­taa havait­si­ja­po­si­tion suh­tees­sa ongel­maan­sa. Lei­ma­nin mukaan asia­kas on tera­pi­aan tul­les­sa objek­ti­po­si­tios­sa suh­tees­sa ongel­maan­sa. Täl­löin ongel­ma sää­te­lee elä­mää ja pakot­taa suo­jau­tu­maan. Jumiu­tu­neet ase­tel­mat tuot­ta­vat toi­vot­to­muu­den tun­net­ta. Uuden näkö­kul­man löy­tä­mi­nen puo­les­taan vapaut­taa asiak­kaan huo­maa­maan uuden­lai­sia mah­dol­li­suuk­sia vai­kut­taa asioi­hin. Jot­ta asia­kas pää­si­si vapau­tu­maan ongel­man­sa val­las­ta, hänen on saa­vu­tet­ta­va uuden­lai­nen näkö­kul­ma ja toi­min­nal­li­nen lähes­ty­mis­ta­pa.

Tämän saa­vut­ta­mi­nen edel­lyt­tää kui­ten­kin aikai­sem­mas­ta poik­kea­van, ikään kuin ulko­puo­li­sen mut­ta samal­la empaat­ti­sen havain­noi­mi­sen pai­kan löy­tä­mis­tä. Usein tämä ei onnis­tu ilman että toi­nen ihmi­nen mal­lin­taa rau­hal­li­sen hyväk­sy­vää tar­kas­te­lu­ta­paa ja että sitä har­joi­tel­laan yhdes­sä. Itse­ha­vain­noin­nin kehit­ty­mi­sen avul­la asia­kas pää­see sub­jek­ti­po­si­tioon suh­tees­sa ongel­maan­sa, eli hänen toi­mi­juu­ten­sa sen suh­teen vah­vis­tuu. Pol­ku objek­ti­po­si­tios­ta sub­jek­ti­po­si­tioon kul­kee asiak­kaan lähi­ke­hi­tyk­sen vyö­hyk­keel­lä (Lei­man 2014). Täl­lä tar­koi­te­taan asiak­kaan sel­lai­sia kyky­jä ja toi­min­ta­mah­dol­li­suuk­sia, joi­ta hän ei saa käyt­töön­sä yksin, mut­ta joi­hin hän yltää saa­des­saan apua (Kan­ni­nen 2015).

Havain­noi­va posi­tio ‑käsit­teel­lä Lei­man koros­taa itse­ha­vain­noin­tia toi­min­ta­na, joka on aina suh­tees­sa koh­tei­siin­sa, kuten omiin kehon­tun­te­muk­siin, tun­tei­siin, havait­se­mis- ja tul­kin­ta­ta­poi­hin tai tapoi­hin arvioi­da omaa toi­min­taa. Lei­ma­nin mukaan tyy­pil­li­nen ongel­ma on lii­al­li­nen arvioi­va tai itse­kriit­ti­nen asen­ne, jon­ka kaut­ta asia­kas havain­noi toi­min­taan­sa ja koke­muk­si­aan. Tera­peu­tin teh­tä­vä­nä on aut­taa asia­kas­ta muo­dos­ta­maan toi­nen, neut­raa­lim­pi tai hyvän­tah­toi­sem­pi ”paik­ka”, jos­ta asia­kas voi havain­noi­da kriit­tis­tä ja tuo­mit­se­vaa suh­tau­tu­mis­taan. Näin ase­tel­ma asiak­kaan ja ongel­man välil­lä voi kei­kah­taa niin, että ongel­mas­ta tulee­kin ikään kuin koh­de ja asiak­kaas­ta havain­noi­va sub­jek­ti. Tämä avaa tien uuden­lais­ten käy­tän­nön rat­kai­su­jen etsi­mi­seen toi­sen­lai­sen suh­tau­tu­mi­sen tai toi­min­nan muo­dos­sa. Lei­man koros­taa, että itse­ha­vain­noin­ti ei ole tark­kai­le­mis­ta eikä arvioi­mis­ta. Se on kos­ke­tuk­sen saa­mis­ta ja osal­li­suut­ta omaan itseen (Kan­ni­nen 2015; Lei­man 2014).

Toi­mi­juu­den käsi­te

Toi­mi­juu­den käsi­te on laa­jas­sa käy­tös­sä ihmis­tie­teis­sä. Psy­koa­na­lyy­tik­ko Jean Knox (2011) sum­maa toi­mi­juu­den mää­ri­tel­miä tode­ten, että toi­mi­juus mer­kit­see mah­dol­li­suut­ta vai­kut­taa sekä fyy­si­seen että rela­tio­naa­li­seen ympä­ris­töön. Olles­sam­me toi­mi­joi­ta toi­men­pi­teil­läm­me on vai­ku­tus­ta, ja ne saa­vat vas­ta­kai­kua mei­tä ympä­röi­vil­tä ihmi­sil­tä.

Koti­mai­sis­ta psy­ko­te­ra­pian tut­ki­jois­ta muun muas­sa Jarl Wahl­ström ja Min­na-Lee­na Sei­lo­nen ovat mää­ri­tel­leet toi­mi­juut­ta. Hei­dän mukaan­sa toi­mi­juus on voi­maa teh­dä tai voi­maa, joka saa aikaan vai­ku­tuk­sia. Tämä edel­lyt­tää teki­jäl­tä aktii­vi­suut­ta ja itse­näi­syyt­tä (Wahl­ström & Sei­lo­nen 2016).

Edel­leen Hei­di Toi­vo­nen, Jarl Wahl­ström ja Kat­ja Kur­ri (2019) sum­maa­vat tut­ki­mus­kir­jal­li­suu­des­ta toi­mi­juu­den eri aspek­te­ja, joi­ta ovat eril­li­syy­den tun­ne, tie­toi­nen vai­kut­ta­mi­nen, hen­ki­nen omis­ta­juus, reflek­tii­vi­syys, joh­don­mu­kai­nen ker­ron­ta ja inter­sub­jek­tii­vi­suus.

Eril­li­syy­den tun­ne on käsi­te, joka kuvaa hen­ki­lön käsi­tys­tä omas­ta eril­li­syy­des­tään suh­tees­sa ympä­ris­töön­sä. Tämä on edel­ly­tys sil­le, että hen­ki­lö voi olla yhtey­des­sä toi­siin ihmi­siin ja asioi­hin. Eril­li­syy­den kaut­ta hen­ki­lö saa koke­muk­sen omas­ta toi­mi­juu­des­taan. Tie­toi­nen vai­kut­ta­mi­nen on voi­maa teh­dä tai saa­da aikaan vai­ku­tuk­sia. Näi­tä seu­raa muun muas­sa kyky teh­dä eroa sen välil­le, ovat­ko vai­ku­tuk­set omien toi­mien seu­rauk­sia vai seu­raus­ta ulkois­ten olo­suh­tei­den vai­ku­tuk­ses­ta. Hen­ki­nen omis­ta­juus syn­tyy, kun hen­ki­lö pys­tyy näke­mään oman mie­len­sä auto­no­mi­se­na ja eril­li­se­nä mui­den mie­lis­tä. Täl­löin hen­ki­lö hah­mot­taa omia psy­ko­lo­gi­sia koke­muk­si­aan men­taa­li­si­na tapah­tu­mi­na. Näin hän ymmär­tää oman mah­dol­li­suu­ten­sa luo­da omia aja­tuk­sia, tun­tei­ta, toi­mia ja koke­muk­sia, jol­loin ne eivät seli­ty ulkoi­sil­la teki­jöil­lä. (Toi­vo­nen ym. 2019.)

Reflek­tii­vi­syys edel­lyt­tää tiet­tyä etäi­syyt­tä ja mah­dol­li­suut­ta kriit­ti­seen itsear­vioin­tiin tai itsen arvioin­tiin tois­ten näkö­kul­mas­ta. Joh­don­mu­kai­nen ker­ron­ta antaa hen­ki­lös­tä jat­ku­vuu­den vai­ku­tel­man. Tämä on edel­ly­tys sil­le, että hen­ki­löl­lä voi olla myös aja­tus sii­tä, että hänel­lä on mah­dol­li­suus vai­kut­taa omiin olo­suh­tei­siin­sa itse. Tämä joh­don­mu­kai­suus vai­kut­taa myös sii­hen, että hen­ki­lö kokee elä­mäs­sään tar­koi­tuk­sel­li­suut­ta ja mie­lek­kyyt­tä. Inter­sub­jek­tii­vi­suus mer­kit­see hen­ki­lön kykyä sosi­aa­li­seen vuo­ro­vai­ku­tuk­seen. Psy­ko­te­ra­pias­sa tämä mer­kit­see sitä, että asia­kas kyke­nee sisäl­lyt­tä­mään tera­peu­tin omaan reflek­tii­vi­seen itseym­mär­ryk­seen­sä. Samal­la asia­kas säi­lyt­tää tie­toi­suu­ten­sa tera­peu­tin omas­ta, eril­li­ses­tä toi­mi­juu­des­ta. (Toi­vo­nen ym. 2019.)

Toi­mi­juu­den ongel­mat

Toi­mi­juu­den ongel­mat näky­vät psy­ko­te­ra­pi­aan hakeu­tu­van asiak­kaan elä­mäs­sä monin tavoin. Toi­mi­juu­den menet­tä­mis­tä pide­tään yhte­nä tär­keim­mis­tä syis­tä, jon­ka vuok­si asiak­kaat hakeu­tu­vat tera­pi­aan. Toi­mi­juu­den saa­vut­ta­mi­nen on edel­ly­tys sil­le, että tera­peut­ti­nen muu­tos on asiak­kaal­le mah­dol­li­nen (Wahl­ström & Sei­lo­nen 2016).

Toi­mi­juu­den heik­kous voi olla esi­mer­kik­si avut­to­muu­den koke­mus­ta, kyvyt­tö­myyt­tä sie­tää avut­to­muut­ta, hal­lin­nan menet­tä­mi­sen koke­mus­ta, toi­sen tah­toon mukau­tu­mis­ta, pyr­ki­mys­tä kont­rol­loi­da mui­ta, yli­vas­tuul­li­suut­ta, vaih­toeh­dot­to­muut­ta tai uhri­po­si­tioon jää­mis­tä. Se on koke­mus sii­tä, ettei pys­ty teke­mään jotain, mitä haluai­si teh­dä, tai ettei pys­ty lopet­ta­maan teke­mäs­tä jotain, mitä ei haluai­si teh­dä. Toi­mi­juu­den tuke­mi­nen onkin yksi tär­keim­mis­tä tera­pian tavoit­teis­ta. Sen vah­vis­ta­mi­nen mah­dol­lis­taa asiak­kaal­le ulos­pää­syn tois­tu­van toi­min­nan kehäs­tä ja aut­taa sel­kiyt­tä­mään omia toi­min­ta­mah­dol­li­suuk­sia tule­vai­suu­des­sa. (Val­ko­nen 2018a.)

Lei­ma­nin mukaan toi­mi­juu­den kehit­ty­mi­nen edel­lyt­tää itse­ha­vain­noin­tia, mikä joh­taa asiak­kaan lisään­ty­nee­seen tie­toi­suu­teen omien ongel­mien­sa luon­tees­ta ja avaa sen myö­tä mah­dol­li­suu­den löy­tää nii­hin uuden­lai­nen suh­de. Toi­mi­juus ei siis ole ihmi­sen kyky tai omi­nai­suus, vaan koh­teel­li­nen ilmiö, jon­ka laa­tua voi­daan arvioi­da vain suh­tees­sa toi­min­nan kul­loi­seen­kin koh­tee­seen. Toi­mi­juu­den puu­te näkyy avut­to­muu­te­na suh­tees­sa johon­kin ongel­mal­li­sek­si koet­tuun toi­min­nan koh­tee­seen. Näin toi­min­ta ja toi­min­nan koh­de aset­tu­vat vas­ta­vuo­roi­seen suh­tee­seen toi­siin­sa näh­den. Tämä aja­tus vas­ta­vuo­roi­ses­ta ase­tel­mas­ta on kog­ni­tii­vis-ana­lyyt­ti­sen tera­pian yksi kes­kei­nen tuki­pi­la­ri. (Lei­man 2008; Tik­ka­nen 2015.)

Toi­mi­juu­den käsi­te kuvaa asiak­kaan oman koke­muk­sen omis­ta­mis­ta ja itse­läh­töi­syy­den tun­nis­ta­mis­ta. Se on kykyä sää­del­lä omaa koke­mus­ta ja näh­dä vaih­toeh­toi­suut­ta ajat­te­lus­sa ja toi­min­nas­sa. Toi­mi­jal­la on valin­nan vapaus. Toi­mi­juu­den vah­vis­ta­mi­sen kan­nal­ta on oleel­lis­ta, että asia­kas tulee tie­toi­sek­si sii­tä, kuin­ka hänen oma sisäi­nen pro­ses­sin­sa luo ja yllä­pi­tää han­ka­lia tun­tei­ta. Asia­kas voi myös estää ja kes­keyt­tää omien pri­maa­rien tun­tei­den­sa viriä­mis­tä ja samal­la estää itse­ään näin tun­nis­ta­mas­ta omia tar­pei­taan ja tavoit­tei­taan. Esi­merk­ki­nä täs­tä on sisäi­nen puhe, joka saat­taa asiak­kaan ahdis­tuk­sen val­taan. Tera­peu­tin teh­tä­vä­nä on näi­den koke­mus­ten ja tun­tei­den vali­doin­ti ja sym­bo­loin­ti, jot­ka ovat tär­kei­tä apu­vä­li­nei­tä koke­mus­ten itse­läh­töi­syy­den tie­dos­ta­mi­sek­si. Tämä taas on edel­ly­tys sil­le, että koke­mus tulee asiak­kaan oman sää­te­lyn pii­riin. (Val­ko­nen 2018b.)

Toi­seu­den­ta­ju

Lei­ma­nin mukaan toi­seu­den arti­ku­loi­mi­nen eli toi­seu­den­ta­ju on toi­mi­juu­den perus­ta­vin raken­teel­li­nen edel­ly­tys. Toi­seu­den­ta­ju on kyky hah­mot­taa itsen­sä eril­li­sek­si muis­ta ihmi­sis­tä ja ympä­röi­väs­tä maa­il­mas­ta. Jos koh­de ilme­nee ihmi­sel­le toi­se­na ja itses­tä eril­li­se­nä, hän voi muun­nel­la suh­tau­tu­mis­taan sii­hen, jol­loin toi­min­ta on jous­ta­vaa ja tilan­ne­koh­tais­ta. Näin toi­min­ta tulee tah­do­na­lai­sek­si ja tie­toi­sem­mak­si, ja myös vas­tuul­li­suus oman toi­min­nan suh­teen kas­vaa: ihmi­nen voi parem­min päät­tää, miten koh­tee­seen suh­tau­tuu.

Jos ihmi­nen samais­taa koh­teen ja omat käsi­tyk­sen­sä, hän aset­tuu taval­la tai toi­sel­la pakot­ta­vaan suh­tee­seen koh­teen kans­sa. Omien mie­li­ku­vien ja koh­teen samais­ta­mi­nen joh­taa myös sii­hen, että omat välit­tö­mät havain­not ja tul­kin­nat koe­taan maa­il­man omi­nai­suuk­si­na. Men­ta­li­saa­tio­teo­rian kie­lel­lä puhu­taan täl­löin psyyk­ki­ses­tä ekvi­va­lens­sis­ta. (Allen ym. 2008.)

Lei­ma­nin mukaan sub­jek­ti­po­si­tion säi­lyt­tä­mi­nen esi­mer­kik­si väki­val­lan kes­kel­lä voi olla lähes koko­naan mie­len­si­säis­ten koh­tei­den varas­sa, kun mikään ulkoi­nen ei tuo­ta tur­vaa. Tätä kuva­taan usein sano­mal­la, että ihmi­set ovat pys­ty­neet säi­lyt­tä­mään arvok­kuu­ten­sa ja tyy­ney­ten­sä kai­ken väki­val­lan, nöy­ryy­tyk­sen ja hädän kes­kel­lä. (Lei­man 2008; Val­ko­nen 2018b.)

Toi­mi­juu­den kehit­ty­mi­nen

Miten ter­ve toi­mi­juus ja sii­hen liit­ty­vä eril­li­syys voi­vat kehit­tyä? Jean Knoxin (2011) mukaan toi­mi­juu­den koke­mus on yksi­lön psy­ko­lo­gi­sen kas­vun ja kehi­tyk­sen yti­mes­sä. Täy­si psyyk­ki­nen toi­mi­juus mer­kit­see hänen mukaan­sa yksi­lön kykyä ymmär­tää itsen­sä riip­pu­mat­to­ma­na sii­tä, miten suo­ra fyy­si­nen tai emo­tio­naa­li­nen vai­ku­tus hänel­lä toi­seen ihmi­seen on. Toi­mi­juus mer­kit­see kykyä itse­reflek­tioon ja tie­toi­suut­ta men­taa­li­ses­ta ja emo­tio­naa­li­ses­ta eril­li­syy­des­tä toi­seen ihmi­seen.

Knox tar­kas­te­lee toi­mi­juu­den kehit­ty­mis­tä inte­gra­tii­vi­ses­tä näkö­kul­mas­ta. Hänen mukaan­sa Bowl­byn kiin­ty­mys­suh­de­teo­ria yhdes­sä kehi­tysp­sy­ko­lo­gian ja neu­ro­lo­gi­sen tut­ki­muk­sen kans­sa antaa tär­keän vii­te­ke­hyk­sen, jos­sa toi­mi­juut­ta voi­daan tar­kas­tel­la. Läpi­käy­vä­nä tee­ma­na ovat kiin­ty­mys­suh­de­teo­rian sisäi­set työs­ken­te­ly­mal­lit ja var­hai­sis­sa vuo­ro­vai­ku­tus­suh­teis­sa kehit­ty­neet tie­dos­ta­mat­to­mat skee­mat, jot­ka kos­ke­vat vuo­ro­vai­ku­tus­ta (engl. inter­sub­jec­ti­vi­ty). (Knox 2011.) Täs­sä näkyy yhty­mä­koh­ta objek­ti­suh­de­teo­ri­aan, joka on myös kog­ni­tii­vis-ana­lyyt­ti­seen teo­rian taus­tal­la: toi­min­nal­la on aina koh­de, johon yksi­lö on suh­tees­sa.

Knoxin mukaan (2011) toi­mi­juus alkaa kehit­tyä lap­sen ensim­mäis­ten elin­kuu­kausien aika­na aluk­si kehol­li­se­na vai­kut­ta­mi­se­na ja vau­van sii­hen saa­man reak­tion seu­rauk­se­na. Knox perus­taa käsi­tyk­sen­sä eri­tyi­ses­ti Daniel Ster­nin, Ed Tro­nic­kin, Beat­rice Bee­ben ja Peter Fona­gyn tut­ki­muk­seen. Toi­mi­juu­den eri aspek­tit (engl. phy­sical, social, teleo­lo­gical, inten­tio­nal, repre­sen­ta­tio­nal agency ja auto­bio­grap­hical self) kehit­ty­vät lap­sen kas­vaes­sa hui­pen­tuen sii­hen, että hän pys­tyy ilmai­se­maan omaa toi­mi­juut­taan kie­len ja meta­fo­rien kaut­ta. Syn­ty­mäs­tään saak­ka lap­sel­la on koke­mus fyy­si­ses­tä toi­mi­juu­des­ta, jon­ka kaut­ta hän tut­kii, mitä vai­ku­tuk­sia hänen liik­keil­lään on maa­il­maan hänen ympä­ril­lään. Sosi­aa­li­nen toi­mi­juus kehit­tyy van­hem­man kans­sa tapah­tu­van vas­ta­vuo­roi­sen toi­mi­juu­den seu­rauk­se­na. Tämä koke­mus suh­tees­sa ole­mi­ses­ta aluk­si tie­dos­ta­mat­to­ma­na ja impli­siit­ti­se­nä toi­min­ta­na muut­tuu hil­jal­leen kyvyk­si men­ta­li­soi­da ja ekspli­siit­ti­sek­si kyvyk­si olla suh­tees­sa ja kom­mu­ni­koi­da tois­ten kans­sa muis­ta eril­li­se­nä yksi­lö­nä.

Lap­sen kehi­tys on haa­voit­tu­vai­nen pro­ses­si, kos­ka hän on niin riip­pu­vai­nen hoi­ta­jien­sa palaut­tees­ta. Sik­si var­hain koe­tut trau­mat voi­vat vahin­goit­taa vaka­vas­ti lap­sen myö­hem­pää kykyä liit­tyä toi­siin tur­val­li­ses­ti ja rakas­ta­vas­ti. Knoxin mukaan nämä toi­mi­juu­den ongel­mat voi­vat joh­taa per­soo­nal­li­suus­häi­riöi­den, dis­so­sia­tii­vis­ten häi­riöi­den, eri­lais­ten riip­pu­vuuk­sien ja syö­mis­häi­riöi­den kehit­ty­mi­seen. Sil­ti kaik­kein tur­val­li­sim­min­kaan kiin­ty­neet eivät ole tur­vas­sa koh­taa­mis­saan krii­seis­sä, jos ne akti­voi­vat hei­dän sisäi­set työs­ken­te­ly­mal­lin­sa, jot­ka tuot­ta­vat voi­mat­to­muu­den ja ei-toi­mi­juu­den tun­to­ja. (Knox 2011.)

Van­hem­pien kyvyl­lä men­ta­li­soi­da on rat­kai­se­va mer­ki­tys sil­le, kuin­ka kehit­ty­vän lap­sen toi­mi­juus mah­dol­lis­tuu (Knox 2011). Men­ta­li­saa­tio on kykyä olla yhtey­des­sä omaan ja toi­sen mie­leen sekä kykyä havain­noi­da näi­den miel­ten suh­det­ta. Men­ta­li­saa­tio­teo­ria on yksi käyt­tö­kel­poi­nen tapa arvioi­da asiak­kai­den toi­mi­juu­den toteu­tu­mis­ta. Teo­rian mukaan asia­kas on usein esi­men­ta­li­soi­vas­sa tilas­sa, joka ilme­nee psyyk­ki­sen ekvi­va­lens­sin, teleo­lo­gi­sen moo­din ja uskot­te­lu­moo­din muo­dois­sa. Jokai­ses­sa näis­sä moo­deis­sa asiak­kaan toi­mi­juus on rajoit­tu­nut. Asiak­kaan koke­mus voi täl­löin näyt­täy­tyä objek­ti­po­si­tioon juut­tu­mi­se­na, jos­sa havait­si­ja­po­si­tion tuo­ma näkö­kul­mien eri­lai­suus ei pää­se toteu­tu­maan. (Allen ym. 2008.)

Asiak­kai­den esi­men­ta­li­soi­vat moo­dit kut­su­vat tera­peut­tia samaan tans­siin eli jaka­maan todel­li­suut­ta empaat­ti­ses­ti esi­men­ta­li­soi­vis­ta moo­deis­ta käsin. Tera­peu­tin haas­tee­na on oman men­ta­li­soi­van, ei-tie­tä­vän asen­teen säi­lyt­tä­mi­nen tilan­teis­sa, jois­sa asia­kas ohjau­tuu voi­mak­kaas­ti oman tun­teen­sa poh­jal­ta (psyyk­ki­nen ekvi­va­lens­si) tai toi­saal­ta odot­taa kon­kreet­tis­ta apua (teleo­lo­gi­nen moo­di) oman tilan­teen­sa hel­pot­ta­mi­seen. Myös ana­lyyt­ti­nen, tun­teis­ta irral­laan ole­va puhe (uskot­te­lu­moo­di) kut­suu tera­peut­tia tar­kas­te­le­maan asiak­kaan pul­maa pel­käs­tään kog­ni­tii­vi­sel­la tasol­la. (Allen ym. 2008.)

Toi­mi­juu­den kehit­ty­mi­sen ymmär­tä­mi­nen on mie­les­tä­ni tera­peut­ti­na ensiar­voi­sen tär­ke­ää. Toi­mi­juus tapah­tuu täs­sä ja nyt, mut­ta sen juu­ret ovat yksi­lön var­hai­sim­mis­sa kehi­tys­vai­heis­sa. Täs­sä lyhyt­tä työs­ken­te­lyä käsit­te­le­väs­sä artik­ke­lis­sa en kui­ten­kaan voi juu­ri tut­kia asiak­kai­den toi­mi­juu­den elä­män­his­to­rial­li­sia ker­ros­tu­mia, sil­lä käy­tet­tä­vis­sä ole­va aika (5‒10 käyn­tiä) ei anna sii­hen riit­tä­väs­ti mah­dol­li­suuk­sia. 

Tut­ki­mus­me­ne­tel­mät

Hei­di Toi­vo­nen, Jarl Wahl­ström ja Kat­ja Kur­ri ovat tut­ki­neet asiak­kai­den toi­mi­juut­ta dis­kurs­sia­na­lyy­sin kei­noin. He ovat havain­noi­neet, kuin­ka asiak­kaan puhe liik­kuu toi­mi­juu­den ja ei-toi­mi­juu­den välil­lä, kun hän aset­taa itsen­sä suh­tees­sa omiin toi­miin­sa ja koke­muk­siin­sa. Ei-toi­mi­juu­des­ta on kyse sii­tä, kun asia­kas ilmai­see, ettei voi toi­mia kuten haluai­si tai hänen odo­tet­tai­siin toi­mi­van. Toi­mi­juu­des­sa asia­kas kuvaa itse­ään puo­les­taan aktii­vi­se­na ja vas­tuul­li­se­na suh­tees­sa käsi­tel­tä­vään ongel­maan. (Kur­ri & Wahl­ström 2007a; 2007b; Toi­vo­nen ym. 2019.)

Toi­vo­nen ym. (2019) ovat luo­neet oman ana­lyy­si­mal­lin toi­mi­juu­den tut­ki­mi­seen. He käyt­tä­vät sii­tä nimi­tys­tä Toi­mi­juu­den ja ei-toi­mi­juu­den dis­kur­sii­vi­set kon­struk­tiot psy­ko­te­ra­pias­sa: 10 dis­kur­sii­vi­sen kei­non mal­li (engl. 10 Discur­si­ve Tools for Agency Con­struc­tion, 10DT). Mal­li koos­tuu kym­me­nes­tä paris­ta dis­kur­sii­vi­sia kei­no­ja, joi­den avul­la voi­daan arvioi­da, miten asia­kas aset­taa itsen­sä suh­tee­seen tois­ten ihmis­ten ja asioi­den kans­sa. 10DT-mal­li kes­kus­te­lee mie­les­tä­ni hyvin Lei­ma­nin psy­ko­te­ra­pian perus­pro­ses­se­ja esit­te­le­vän meta­mal­lin kans­sa. Myös Lei­ma­nin mal­lis­sa toi­mi­juus näh­dään koh­teel­li­se­na ilmiö­nä, jon­ka laa­tua voi­daan arvioi­da vain suh­tees­sa kul­loi­seen­kin koh­tee­seen.

10DT-mal­lil­la hah­mo­te­taan asiak­kaan puhees­sa esiin­ty­vää toi­mi­juu­den ja ei-toi­mi­juu­den ase­moin­tia. Dis­kur­sii­vi­sil­la kei­noil­la huo­mioi­daan sekä asiak­kaan itse tuot­ta­ma puhe että mui­den tuot­ta­mat dis­kurs­sit. Ana­lyy­si­työ­ka­lul­la hah­mo­te­taan puhees­ta toi­mi­juu­den ja ei-toi­mi­juu­den ulot­tu­vuuk­sia sekä reflek­tii­vi­syy­den ja ei-reflek­tii­vi­syy­den ulot­tu­vuuk­sia. Reflek­tii­vi­syyt­tä mää­ri­tel­lään sen poh­jal­ta, kuin­ka pal­jon asia­kas pys­tyy reflek­toi­maan omaa toi­mi­juut­taan. Ei-reflek­tii­vi­ses­sä puhees­sa asia­kas pyr­kii ker­to­maan, kuin­ka asiat ovat ikään kuin fak­toi­na. Reflek­tii­vi­ses­sä puhees­sa asia­kas on havain­noi­vas­sa suh­tees­sa omaan toi­mi­juu­teen­sa tai ei-toi­mi­juu­teen­sa. Näin asia­kas voi samaan aikaan olla esi­mer­kik­si toi­mi­ja ja ei-toi­mi­ja mut­ta ei-reflek­tii­vi­nen. Toi­saal­ta asia­kas voi olla molem­mis­sa posi­tiois­sa myös reflek­tii­vi­nen. Näin työ­ka­lus­sa esi­te­tyt toi­mi­juus/ei-toi­mi­juus ja reflek­tii­vi­syys/ei-reflek­tii­vi­syys voi­vat esiin­tyä toi­sis­taan riip­pu­mat­ta eri suh­teis­sa.

Dis­kur­sii­vi­ses­sa tera­pia­tut­ki­muk­ses­sa on ehdo­tet­tu, että tera­pian tar­koi­tuk­se­na on mah­dol­lis­taa asiak­kaal­le eri­lai­sia sub­jek­ti­po­si­tioi­ta ja rikas­tut­taa asiak­kaan mah­dol­li­suuk­sia vali­ta eri­lais­ten sub­jek­ti­po­si­tioi­den välil­tä. Tera­peu­tin teh­tä­vä­nä on aut­taa asia­kas­ta siir­ty­mään enem­män toi­mi­juu­den ase­maan suh­tees­sa ongel­maan, jon­ka kans­sa hän oli aiem­min enem­män ei-toi­mi­juu­den posi­tios­sa. (Toi­vo­nen 2019; Toi­vo­nen ym. 2018.) Myös tämä tun­tuu tär­keäl­tä yhty­mä­koh­dal­ta aikai­sem­min esit­te­le­mii­ni objekti‑, havait­si­ja- ja sub­jek­ti­po­si­tio­kä­sit­tei­siin.

Toi­vo­nen ym. (2018) nimeä­vät dis­kur­sii­vis­ten työ­ka­lu­jen väit­tä­mät englan­nik­si seu­raa­vas­ti: non-agency tools (NAT) ja agency tools (AT). Dis­kurs­sit koos­tu­vat sekä ei-toi­mi­juut­ta kuvaa­vis­ta että toi­mi­juut­ta kuvaa­vis­ta puo­lis­ta. Englan­nin­kie­li­set ter­mit ovat mal­lin luo­jien anta­mat nimet (Toi­vo­nen ym. 2018). Suo­men­nok­set ovat kir­joit­ta­jan, ja ne olen pyr­ki­nyt saa­maan nime­no­maan väki­val­ta­ko­ke­mus­taan käsit­te­le­vän asiak­kaan puhet­ta kuvaa­vik­si dis­kurs­seik­si.

Nume­roin­nin kas­vaes­sa asiak­kaan reflek­tii­vi­syy­den aste suu­re­nee. Dis­kurs­sit 1‒6 ovat ei-reflek­toin­tia kuvaa­via työ­ka­lu­ja (engl. non­reflec­ti­ve tools). Täl­löin asia­kas kuvaa omaa tilan­net­taan totea­vas­ti ilman reflek­tio­ta, kuin itses­tään­sel­vyyk­si­nä. Reflek­tii­vi­set työ­ka­lut (engl. reflec­ti­ve tools) 7‒10 puo­les­taan kuvaa­vat asen­net­ta, jos­sa asiak­kaan aja­tuk­set, koke­muk­set tai elä­män­ta­pah­tu­mat tule­vat reflek­tion koh­teik­si ikään kuin pie­nen etäi­syy­den pääs­tä. (Toi­vo­nen ym. 2018; 2019.)

Ei-reflek­tii­vi­set työ­ka­lut:

1. Koe­tun väki­val­lan vähät­te­ly vs. väki­val­lan ja sen vai­ku­tuk­sen tun­nis­ta­mi­nen (engl. dis­mis­sing vs. accep­ting).

Ongel­ma ei lii­ty itseen, sen mer­ki­tys­tä vähä­tel­lään vs. ongel­ma liit­tyy itseen, ja se on vai­kea.

2. Elä­män­kump­pa­ni toi­mi­ja­na vs. itse vapaa toi­mi­maan (engl. other as actor vs. free to act).

Asia­kas on uhri tai objek­ti, ja jokin asia, ilmiö tai tapah­tu­ma on sub­jek­ti vs. asia­kas on toi­mi­ja, ja jokin asia, ilmiö tai tapah­tu­ma on objek­ti.

3. Omien koke­mus­ten ulkois­ta­mi­nen vs. omien koke­mus­ten näke­mi­nen oman mie­len tuot­tei­na (engl. exte­rio­riza­tion vs. inte­rio­riza­tion)

Koke­muk­set ovat ulkoi­sia objek­te­ja, joi­hin asia­kas on lähin­nä omis­tus­suh­tees­sa vs. koke­muk­set ovat sisäi­siä tapah­tu­mia, joi­hin asia­kas voi vai­kut­taa.

4. Kyvyt­tö­myys ryh­tyä toi­meen vs. kyky ryh­tyä toi­meen (engl. not ini­tia­ting action vs. ini­tia­ting action).

Ei pys­ty aloit­ta­maan toi­vot­tua toi­min­taa vs. pys­tyy aloit­ta­maan toi­vo­tun toi­min­nan.

5. Antaa väki­val­lan tai sen vat­vo­mi­sen jat­kua vs. väki­val­lan tai sen vat­vo­mi­sen lopet­ta­mi­nen tai hil­lit­se­mi­nen (engl. not stop­ping or cur­ding action vs. stop­ping or cur­ding action).

Ei pys­ty lopet­ta­maan ei-toi­vot­tua toi­min­taa vs. pys­tyy lopet­ta­maan ei-toi­vo­tun toi­min­nan.

6. Kyvyt­tö­myys raken­ta­viin valin­toi­hin vs. kyky raken­ta­viin valin­toi­hin (engl. not modi­fying action vs. modi­fying action).

Ei pys­ty muut­ta­maan toi­min­taan­sa vs. pys­tyy muut­ta­maan toi­min­taan­sa.

Reflek­tii­vi­set työ­ka­lut:

7. Kyvyt­tö­myys ymmär­tää omaa koke­mus­ta tai olo­suh­tei­ta vs. kyky ymmär­tää omaa koke­mus­ta tai olo­suh­tei­ta (engl. non-cog­nizance vs. cog­nizance).

Ei tie­dä, huo­maa tai ymmär­rä jotain omas­sa toi­min­nas­saan vs. tie­tää, huo­maa ja ymmär­tää jotain omas­sa toi­min­nas­saan.

8. Ei-reflek­toi­va asen­ne vs. reflek­toi­va asen­ne (engl. reflec­ted dys­func­tion vs. reflec­ted func­tion).

Meta­po­si­tio, jos­ta käsin oma suh­tau­tu­mi­nen koke­muk­siin tai toi­min­ta­ta­poi­hin näyt­täy­tyy ongel­mal­li­se­na vs. toi­mi­val­ta.

9. Oman koke­muk­sen epä­jat­ku­vuus vs. koke­muk­sen jat­ku­vuus (engl. discon­ti­nuance vs. con­ti­nuance).

Nykyi­nen toi­min­ta tai koke­muk­set eivät lii­ty mie­lek­kääl­lä taval­la men­nee­seen tai tule­vaan vs. nykyi­nen toi­min­ta tai koke­muk­set liit­ty­vät mie­lek­kääl­lä taval­la men­nee­seen tai tule­vaan.

10. Toi­sen hen­ki­lön näkö­kul­man ylio­let­ta­mi­nen tai sivuut­ta­mi­nen vs. toi­sen näkö­kul­man huo­mioi­mi­nen (engl. pre­sump­ti­ve posi­tio­ning of others vs. pers­pec­ti­val posi­tio­ning of others).

Ei pys­ty otta­maan aidos­ti huo­mioon toi­sen ihmi­sen pers­pek­tii­viä ja koor­di­noi­maan mer­ki­tyk­siä vs. pys­tyy otta­maan aidos­ti huo­mioon toi­sen ihmi­sen pers­pek­tii­vin ja koor­di­noi­maan mer­ki­tyk­siä.

Tut­kies­saan psy­ko­te­ra­pi­aa aloit­ta­via asiak­kai­ta mal­lin kehit­tä­jät Toi­vo­nen ym. (2019) tote­si­vat, että asiak­kaat oli­vat tyy­pil­li­ses­ti posi­tiois­sa 6 ja 2. Muu­ten asiak­kaat puhui­vat vaih­te­le­vas­ti eri dis­kurs­seis­sa. Tämän vuok­si ei ollut pää­tel­tä­vis­sä, että asiak­kaat oli­si voi­tu mää­ri­tel­lä hei­dän käyt­tä­män­sä dis­kurs­sin perus­teel­la tie­tyn­lai­sik­si. Myös­kään mitään sään­nön­mu­kais­ta muo­toa ei ollut sii­nä, miten asiak­kaat siir­tyi­vät dis­kurs­sis­ta toi­seen. Asiak­kaat saat­toi­vat kui­ten­kin siir­tyä ei-reflek­tii­vi­sis­tä dis­kurs­seis­ta reflek­sii­vi­siin puhe­ta­poi­hin tera­piais­tun­non aika­na. Edel­leen havait­tiin, että myös­kään asiak­kaan ongel­mal­la ja hänen käyt­tä­mil­lään dis­kurs­seil­la ei ollut yhteyt­tä, vaan asiak­kaat käyt­ti­vät dis­kurs­se­ja täs­sä suh­tees­sa vapaas­ti.

Hyö­dyn­nän edel­lä kuvat­tu­ja teo­rioi­ta sovel­tu­vin osin, kun pai­kan­nan oman asiak­kaa­ni puhees­ta koh­tia, jois­sa hän kuvaa oman toi­min­tan­sa tai ajat­te­lun­sa toi­mi­juu­den heik­kout­ta suh­tees­sa johon­kin puhee­na ole­vaan asi­aan. Var­si­nai­se­na tut­ki­mus­me­ne­tel­mä­nä käy­tän 10DT-mal­lia.

Tut­ki­musai­neis­to

Tut­ki­musai­neis­toa olen kerän­nyt Mies­sak­kien pal­ve­luun hakeu­tu­neil­ta mie­hil­tä, jot­ka ovat tai ovat olleet pari­suh­de­vä­ki­val­lan uhre­ja. Olen nau­hoit­ta­nut tai videoi­nut istun­to­ja, jois­ta olen lit­te­roi­nut tut­ki­musai­neis­toa sovel­tu­vin osin. Tämän artik­ke­lin tut­ki­musai­neis­tok­si vali­koin yhden asiak­kaan nau­hoi­tuk­set, jot­ka kuvas­ti­vat onnis­tu­nut­ta työs­ken­te­lyä. Minul­la on hänel­tä ja esi­mie­hel­tä­ni kir­jal­li­set luvat tapaa­mis­ten nau­hoit­ta­mi­seen ja videoin­tiin. Hän on myös luke­nut tämän artik­ke­lin ja voi­nut kom­men­toi­da itse­ään kos­ke­via koh­tia sekä anta­nut luvan työ­ni jul­kai­suun.

Asiak­kaa­ni on ammat­ti­kou­lu­taus­tai­nen, työs­sä­käy­vä, neli­kymp­pi­nen ja tapaa­mis­tem­me alkaes­sa puo­li vuot­ta sit­ten avo­lii­tos­ta eron­nut mies, jol­la on neli- ja kak­si­vuo­ti­aat lap­set. Asia­kas tuli Mies­sak­kei­hin las­ten­suo­je­lun ohjaa­ma­na. Avo­liit­to puo­li­son kans­sa oli päät­ty­nyt, kun hän oli jou­tu­nut anop­pin­sa, enti­sen puo­li­son­sa, las­ten­suo­je­lun ja polii­sin toi­men­pi­tei­den koh­teek­si. Tapah­tu­mat oli­vat alka­neet, kun enti­nen puo­li­so ja anop­pi oli­vat alka­neet syyt­tää hän­tä hänen omien las­ten­sa sek­su­aa­li­ses­ta hyväk­si­käy­tös­tä. Tämän seu­rauk­se­na asiak­kaan enti­nen puo­li­so oli vaa­ti­nut asiak­kaal­le las­ten val­vot­tu­ja tapaa­mi­sia, joi­hin tämä oli suos­tu­nut asia­na­ja­jan­sa suo­si­tuk­ses­ta. Asiak­kaan tul­les­sa Mies­sak­kei­hin polii­si oli kui­ten­kin toden­nut häneen koh­dis­tu­neet syy­tök­set perät­tö­mik­si. Sii­tä huo­li­mat­ta val­vo­tut tapaa­mi­set jat­kui­vat enti­sen puo­li­son vaa­ti­muk­ses­ta, mihin asiak­kaa­ni kat­soi vii­saim­mak­si suos­tua.

Työs­ken­te­ly­ni asiak­kaan kans­sa käsit­ti yhteen­sä kym­me­nen käyn­ti­ker­taa. Olen muut­ta­nut lit­te­roin­te­ja niil­tä osin kuin se on ollut tar­peel­lis­ta asiak­kaan ano­ny­mi­tee­tin tur­vaa­mi­sek­si.

Tulok­set

Alus­sa on syvää neu­vot­to­muut­ta

Ensim­mäi­sel­lä käyn­ti­ker­ral­la asia­kas ilmai­si ole­van­sa neu­vo­ton eroon liit­ty­vien käy­tän­nön ongel­mien suh­teen. Tämä herät­ti aja­tuk­sen, että asia­kas oli objek­ti­po­si­tios­sa pait­si käy­tän­nön pul­mien suh­teen myös omiin koke­muk­siin­sa ja tun­te­muk­siin­sa. Hän tun­tui uppou­tu­neen tun­tee­seen, ettei hänel­lä ollut juu­ri mitään valin­nan­mah­dol­li­suuk­sia tai hen­kis­tä liik­ku­ma­ti­laa.

Ilmai­se­mal­la itse­ään näin hän aset­ti minut työn­te­ki­jä­nä ase­maan, jos­sa hän odot­ti minul­ta asian­tun­ti­jan neu­vo­ja hänen pul­miin­sa. Asia­kas tun­tui kut­su­van minua teke­mään jotain hel­pot­taak­se­ni hänen tilan­net­taan. Hän oli jo saa­nut las­ten­suo­je­lus­ta neu­von, että kan­nat­tai­si lah­joit­taa enti­sel­le puo­li­sol­le tämän vaa­ti­ma mer­kit­tä­vä raha­sum­ma, jot­ta tämä rau­hoit­tui­si. Minus­ta aja­tus oli huo­no, mut­ta en ker­to­nut sitä asiak­kaal­le.

Työn­te­ki­jä­nä minun on varot­ta­va asiak­kaan kut­sua teleo­lo­gi­sel­le tasol­le ja pidet­tä­vä mie­les­sä, että lopul­ta par­hai­ten asia­kas­ta aut­taa hänen oman itse­ha­vain­noin­tin­sa tuke­mi­nen ja rikas­ta­mi­nen. Näin asia­kas pys­tyy siir­ty­mään objek­ti­po­si­tios­ta enem­män sub­jek­ti­po­si­tioon, jos­sa oma toi­mi­juus vah­vis­tuu.

Käy­tän­nöl­lis­ten rat­kai­su­jen tar­ve oli koros­tu­nut aluk­si muun muas­sa sik­si, että asia­kas oli jou­tu­nut teke­mään sel­koa toi­min­nas­taan viran­omai­sil­le enti­sen puo­li­son ja ano­pin teke­mien ilmian­to­jen vuok­si. Asia­kas oli mah­dot­to­man tun­tui­ses­sa tilan­tees­saan objek­ti­po­si­tios­sa suh­tees­sa pait­si enti­sen kump­pa­nin toi­miin myös viran­omais­ten toi­miin näh­den. Asi­aa tut­ki­nut polii­si oli kui­ten­kin pitä­nyt syy­tök­siä kuu­lus­te­lu­jen ja tut­ki­mus­ten jäl­keen aiheet­to­mi­na. Tämä tie­to aut­toi myös minua työn­te­ki­jä­nä kes­kit­ty­mään enem­män asiak­kaan koke­mus­ten ja tun­tei­den vali­doin­tiin ja tul­kin­taan kuin hänen teke­mis­ten­sä apri­koin­tiin.

Ote 1 ker­too, kuin­ka pyrin sel­vit­tä­mään, min­kä suh­teen asia­kas oli eni­ten neu­vo­ton. Etsin sitä, mis­sä hän koki ole­van­sa eni­ten objek­ti­po­si­tios­sa suh­tees­sa sil­lä het­kel­lä koke­miin­sa ongel­miin. Täl­löin myös hänen toi­mi­juu­ten­sa oli sii­nä hen­noim­mil­laan. Tämä aut­tai­si aset­ta­maan työs­ken­te­lyym­me var­sin kon­kreet­ti­sia tavoit­tei­ta vah­vis­taen samal­la yhteis­työ­suh­det­tam­me. Lyhyt­te­ra­peut­ti­ses­sa työs­ken­te­lys­sä on tär­ke­ää pyr­kiä nopeas­ti koh­ti vai­keim­pia koke­muk­sia ja oirei­ta, jot­ka tuot­ta­vat asiak­kaal­le toi­vot­to­muu­den ja jumiu­tu­mi­sen tun­tei­ta.

Ote 1. Työn­te­ki­jä sel­vit­tää asiak­kaan neu­vot­to­muu­den aihet­ta.

Tera­peut­ti: Niin, voi­daan miet­tiä, että mis­sä sä olet eri­tyi­sen neu­vo­ton tai tar­vit­set tukea.

Asia­kas: Niin ni mitä te teet­te, niin tämä oli­si äärim­mäi­sen käyt­tö­kel­pois­ta mul­le sii­nä mie­les­sä, ku tämä on mul­le tosi sel­lai­nen tilan­ne, mis mä yhtään tie­dä, mitä mun kan­nat­tais tehä.

Toi­mi­juu­den näkö­kul­mas­ta kat­sot­tu­na asia­kas koki ole­van­sa kyvy­tön päät­tä­mään, mitä hänen tuli­si teh­dä käy­tän­nön ongel­mien suh­teen. Hän tun­si ole­van­sa olo­suh­tei­den armoil­la ja neu­vo­ton sii­nä, mihin hänen oli­si ryh­dyt­tä­vä eri­tyi­ses­ti enti­sen puo­li­son­sa toi­mien suh­teen. Hän oli jo saa­nut run­saas­ti neu­vo­ja, mut­ta oli edel­leen monin tavoin objek­ti­po­si­tios­sa suh­tees­sa omaan elä­män­ti­lan­tee­seen­sa. Tämä näyt­täy­tyi kyvyt­tö­myy­te­nä teh­dä mitään oman olon paran­ta­mi­sek­si: ”tämä on mul­le tosi sel­lai­nen tilan­ne, mis mä yhtään tie­dä, mitä mun kan­nat­tais tehä.” (4./ei-reflektiivinen työ­ka­lu, kyvyt­tö­myys ryh­tyä toi­meen.)

Ker­ron­nas­sa ei vie­lä ole merk­ke­jä oman sisäi­sen maa­il­man tut­ki­mi­ses­ta, mikä myö­hem­män työs­ken­te­lyn aika­na muo­dos­tui pain­opis­teek­si. Työs­ken­te­lyn alus­sa asia­kas oli näin objek­ti­po­si­tios­sa suh­tees­sa pait­si ulkoi­siin teki­jöi­hin myös omaan mie­leen­sä. Asia­kas hah­mot­ti tilan­net­taan tapah­tu­mi­na ja fak­toi­na eikä niin­kään asioi­na, joi­hin myös hänen omat tul­kin­tan­sa voi­si­vat vai­kut­taa (3./ei-reflektiivinen työ­ka­lu, omien koke­mus­ten ulkois­ta­mi­nen).

Toi­saal­ta asiak­kaan toi­mi­juu­des­ta ker­toi jo se, että hän oli hakeu­tu­nut kes­kus­te­lua­vun pii­riin ensim­mäis­tä ker­taa elä­mäs­sään. Tämän voi näh­dä hänen oman vapau­ten­sa pii­riin kuu­lu­va­na mah­dol­li­suu­te­na toi­mia niis­sä rajois­sa, jot­ka ovat itsel­le juu­ri nyt mah­dol­li­sia (2./ei-reflektiivinen työ­ka­lu, itse vapaa toi­mi­maan). Avun etsi­mi­nen mer­kit­si, että asia­kas ei vähä­tel­lyt koke­maan­sa hen­kis­tä väki­val­taa ja tun­si sen hai­tal­li­sen vai­ku­tuk­sen voin­tiin­sa (1./ei-reflektiivinen työ­ka­lu, väki­val­lan ja sen vai­ku­tuk­sen tun­nis­ta­mi­nen). Näin ollen asia­kas käyt­ti jo ensim­mäi­sil­lä tapaa­mi­sil­la toi­mi­juut­ta ilmai­se­via, ei-reflek­tii­vi­siä puhe­ta­po­ja ker­toes­saan omas­ta tilan­tees­taan.

Ote 2 kuvaa, kuin­ka asiak­kaan puhees­sa koros­tui enti­sen kump­pa­nin toi­min­ta, jon­ka koh­teek­si hän oli jou­tu­nut. Minul­le työn­te­ki­jä­nä ase­tel­ma oli tut­tu, sil­lä työs­ken­te­lyn alus­sa väki­val­lan koki­jal­la voi olla voi­ma­kas tar­ve ker­toa yksi­tyis­koh­tai­ses­ti, miten vää­rää, epä­asial­lis­ta tai rikol­lis­ta koh­te­lua hän on jou­tu­nut kes­tä­mään kump­pa­nin­sa tahol­ta. Tämän koke­muk­sen vali­doin­ti ja kan­nat­te­lu mah­dol­lis­ta­vat myö­hem­min myös asiak­kaan oman koke­muk­sen tut­ki­mi­sen, jol­loin pääs­tään havain­noi­maan lyhyes­sä­kin työs­ken­te­lys­sä myös asiak­kaan omaa, sisäis­tä koke­mus­ta. Täl­löin on mah­dol­lis­ta rikas­taa myös asiak­kaan itse­ha­vain­noin­tia suh­tees­sa omaan koke­muk­seen ja sel­viy­ty­mis­stra­te­gioi­hin.

Ote 2. Asia­kas jou­tuu elä­män­kump­pa­nin­sa teke­mien ilmian­to­jen koh­teek­si.

A: Kun ajat­te­lee, miten se käyt­täy­tyy nois­sa las­ten­suo­je­lun tapaa­mi­sis­sa. Se itkee siel­lä ja sanoo, että se yrit­tää suo­jel­la lap­sia. Että miten täl­lai­ses­sa tilan­tees­sa voi mie­len­rau­han säi­lyt­tää.

T: Onko sii­nä vähän se, että ei voi olla var­ma, mitä kaik­kea sii­tä voi tul­la­kaan vaan ikään kuin tulee toi­mia vain nii­den rea­li­teet­tien poh­jal­ta, jot­ka ovat ilmei­siä ja näh­tä­vil­lä? [Kla­ri­fi­kaa­tio.]

A: Nii, sitä mä yri­tän tehä.

Asiak­kaa­ni kuva­si ensim­mäi­sil­lä käyn­neil­lään laa­jas­ti, kuin­ka enti­nen puo­li­so ja anop­pi oli­vat hän­tä koh­del­leet, jol­loin toi­mi­juus oli heil­lä asiak­kaa­ni olles­sa objek­ti (2./ei-reflektiivinen työ­ka­lu, elä­män­kump­pa­ni toi­mi­ja­na). Kuvauk­ses­sa näkyy se neu­vot­to­muus, jota asia­kas tun­tee muun muas­sa hän­tä vas­taan teh­ty­jen ilmian­to­jen vuok­si. Hän kuvaa tilan­net­taan enem­män totea­vas­ti kuin reflek­toi­vaan sävyyn. Asia­kas pyr­ki par­haan­sa mukaan sel­viy­ty­mään tilan­tees­ta, mut­ta ahdis­tus vai­va­si: ”Että miten täl­lai­ses­sa tilan­tees­sa voi mie­len­rau­han säi­lyt­tää.”

Asiak­kaan mukaan enti­nen puo­li­so vai­kut­ti suo­ras­taan mani­pu­loi­van viran­omai­sia instru­men­taa­li­sin tun­tein: ”Se itkee siel­lä”, min­kä tar­koi­tuk­se­na oli saa­da syr­jäy­tet­tyä hänet hei­dän yhteis­ten las­ten­sa elä­mäs­tä. Asia­kas oli objek­ti­suh­tees­sa niin ulkoi­siin tapah­tu­miin kuin omaan mie­leen­sä, jos­sa ahdis­tus yltyi. Hän tun­tui ole­van monin tavoin kyvy­tön teke­mään valin­to­ja tilan­tees­sa, jos­sa hän koki voi­van­sa vain vähän vai­kut­taa pait­si ulkoi­siin olo­suh­tei­siin myös oman mie­len sisäi­siin tul­kin­toi­hin. (6./ei-reflektiivinen työ­ka­lu, kyvyt­tö­myys raken­ta­viin valin­toi­hin.)

Kos­ke­tus tun­tei­siin syve­nee

Tapaa­mis­ten ede­tes­sä asia­kas alkoi tun­nus­tel­la sitä, mitä mer­ki­tyk­siä eroon ja hen­ki­seen väki­val­taan liit­ty­vil­lä tapah­tu­mil­la hänel­le oli. Ote 3 kuvaa sitä, kuin­ka asia­kas puhui tun­teis­taan aluk­si pas­sii­vis­sa etään­nyt­täen näin itse­ään omis­ta koke­muk­sis­taan: ”Tun­tee sisäl­lä aika pal­jon.” Tun­teet myös ikään kuin vain tapah­tui­vat hänel­le ilman, että hän oli­si voi­nut nii­hin vai­kut­taa. Minul­le työn­te­ki­jä­nä tun­ne­pu­heen viriä­mi­nen kui­ten­kin ker­toi yhteis­työ­suh­teem­me syve­ne­mi­ses­tä, mikä mah­dol­lis­ti myös vai­kei­den tun­tei­den työs­tä­mis­tä.

Ote 3. Kos­ke­tus tun­tei­siin on etäi­nen.

A: Onhan se tot­ta, että itel­lä­kin täs­sä tul­lut aika pal­jon täm­mö­siä, niin kyl­lä se täy­tyy myön­tää, että mää­rä­tyn­lais­ta vihaa puo­li­soa koh­taan on tul­lut.

A: Tun­tee sisäl­lä aika pal­jon. Kokee niin­ku vää­ryyt­tä sii­nä, että koko ajan tun­tuu niin­ku hyök­käyk­sel­tä noi kaik­ki rat­kai­sut. Että pyri­tään kysee­na­lais­ta­maan se isän roo­li ihan koko­naan.

Asia­kas puhuu teks­ti­näyt­tees­sä taval­la, jos­sa hän lähes­tyy tun­tei­den käsit­te­lyä kans­sa­ni. Asia­kas käyt­ti tun­ne­sa­no­ja, mut­ta ne vai­kut­ti­vat ole­van enem­män ulkoi­sia teki­jöi­tä kuin hänen oman mie­len­sä tuot­tei­ta. Tun­teet tun­tui­vat ole­van hänel­le jotain, mihin hän oli enem­män omis­tus­suh­tees­sa kuin sel­lai­ses­sa ase­mas­sa, jos­sa hän voi­si sekä omis­taa tun­teen­sa että vai­kut­taa nii­hin. Puhe­ta­vat hei­jas­te­li­vat asiak­kaan tapaa kuva­ta toi­mi­juut­taan, jos­sa hän oli pit­käl­ti objek­ti­po­si­tios­sa suh­tees­sa tun­tei­siin­sa (3./ei-reflektiivinen työ­ka­lu, omien koke­mus­ten ulkois­ta­mi­nen). Puhees­sa oli kui­ten­kin myös reflek­tii­vi­syy­den ja itse­ha­vain­noin­nin tun­tua: ”Onhan se tot­ta, että itel­lä­kin täs­sä tul­lut aika pal­jon täm­mö­siä, niin kyl­lä se täy­tyy myön­tää, että mää­rä­tyn­lais­ta vihaa puo­li­soa koh­taan on tul­lut” (8./reflektiivinen työ­ka­lu, reflek­toi­va asen­ne).

Ote 4 kuvaa, miten asia­kas ker­toi omis­ta tun­tei­den vält­te­lyn kei­nois­taan, kun fokusoim­me kes­kus­te­lus­sa nii­den tut­ki­mi­seen. Asia­kas kuva­si vai­kut­ta­vas­ti eri­lai­sia ”työ­ka­lu­ja”, joil­la hän oli sää­del­lyt omaa koke­mus­taan: tuh­laa­mis­ta, eri­lais­ten päih­tei­den käyt­töä ja pari­suh­tees­ta toi­seen lii­tä­mis­tä. Täs­sä hän on reflek­toi­vas­sa posi­tios­sa: ”Käyt­tä­nyt hir­veäs­ti rahaa, käyt­tä­nyt päih­tei­tä ja käy­nyt suh­tei­ta läpi ihan jär­jet­tö­mäl­lä taval­la” (8./reflektiivinen työ­ka­lu, reflek­toi­va asen­ne).

Ote 4. Asia­kas kuvaa vält­te­lyn kei­no­jaan.

A: Käyt­tä­nyt hir­veäs­ti rahaa, käyt­tä­nyt päih­tei­tä ja käy­nyt suh­tei­ta läpi ihan jär­jet­tö­mäl­lä taval­la. Kun ei ole mitään tasa­pai­noa itten­sä sisäl­lä.

A: Ei löy­dä mitään mer­ki­tys­tä tun­teel­le, kun on ollut koko ajan sel­lai­nen tais­te­le‒­pa­ke­ne-tilan­ne pääl­lä, niin ei sii­nä ole mitään ihmet­tä, jos se elä­mä on vähän sel­las­ta.

Tun­tei­den vält­te­ly oli joh­ta­nut elä­män­va­lin­toi­hin, jot­ka eivät olleet raken­ta­via. Asiak­kaan kyky stres­sin ja tun­tei­den käsit­te­lyyn oli ollut heik­koa. Asiak­kaan ker­ron­ta kuvaa, kuin­ka hän oli ollut sel­viy­ty­mis­kei­no­jen­sa vie­tä­vis­sä aset­tuen objek­ti­po­si­tioon myös nii­hin näh­den (6./ei-reflektiivinen työ­ka­lu, kyvyt­tö­myys raken­ta­viin valin­toi­hin).

Asia­kas kuva­si pas­sii­vis­sa oman toi­min­tan­sa ikään kuin se oli­si hänes­tä itses­tään riip­pu­ma­ton­ta ja vää­jää­mä­tön­tä. Tämä koros­ti vai­ku­tel­maa, että hän koki ole­van­sa voi­ma­ton paran­ta­maan omaa hyvin­voin­ti­aan raken­ta­val­la taval­la (4./ei-reflektiivinen työ­ka­lu, kyvyt­tö­myys ryh­tyä toi­meen).

Saman­ai­kai­ses­ti hän kui­ten­kin reflek­toi tapaa­mi­ses­sam­me käy­tös­tään tar­kas­ti, mis­sä hän aset­tui sub­jek­ti­po­si­tioon suh­tees­sa omaan toi­min­taan­sa ja tun­tei­siin­sa. Asia­kas ymmär­si omaa toi­min­taan­sa ja sii­nä tois­tu­via kuvioi­ta, joil­la oli lopul­ta oma ja ymmär­ret­tä­vä logiik­kan­sa: ”Kun on ollut koko ajan sel­lai­nen tais­te­le‒­pa­ke­ne-tilan­ne pääl­lä, niin ei sii­nä ole mitään ihmet­tä, jos se elä­mä on vähän sel­las­ta” (8./reflektiivinen työ­ka­lu, reflek­toi­va asen­ne ja 9./reflektiivinen työ­ka­lu, koke­muk­sen jat­ku­vuus).

Ote 5 havain­nol­lis­taa, kuin­ka työs­ken­te­lyn edis­tyes­sä asia­kas saat­toi yhä enem­män kokea tun­tei­taan tapaa­mi­sis­sam­me. Tämä ker­toi minul­le työn­te­ki­jä­nä, että työs­ken­te­lys­sä val­lit­si kan­nat­te­le­va yhteys ja että se liik­kui asia­kas­ta hyö­dyt­tä­vään suun­taan. Kun vie­lä työs­ken­te­lyn alus­sa asia­kas puhui tun­teis­taan pas­sii­vis­sa, nyt ilmai­sus­sa oli sub­jek­tii­vi­sem­pi ote. Tämä vai­kut­ti hyväl­tä, sil­lä se kie­li asiak­kaan puhe­ta­van muu­tok­ses­ta koh­ti vapaam­paa toi­mi­juut­ta.

Ote 5. Kos­ke­tus tun­tei­siin syn­tyy las­ten tun­te­man kär­si­myk­sen kaut­ta.

A: Mul­le on täs­sä eron jäl­keen kir­kas­tu­nut aika pal­jon just se, että miten tär­kei­tä ne lap­set on, vaik­ka sii­nä on hir­vees­ti kaik­kee. Mut sit­ten kun ne lap­set eivät olleet elä­mäs­sä, kun just ne pari tun­tii vii­kos­sa, tuli vaan sit­ten tosi sil­leen, tota, niin­ku huo­mas, ettei mil­lään muul­la sit­ten ollut­kaan niin mer­ki­tys­tä. [Lii­kut­tuu pai­naen tun­net­ta alas.]

T: Mmm, joo. Niin että se ei ollut yli­pää­tään mikään itses­tään­sel­vyys, että lap­set oli­vat sii­nä. Kun sait olla nii­den kans­sa, niin hei­dän mer­ki­tys ja tär­keys tuli kirk­kaam­min sii­nä esiin. [Empaat­ti­nen kuvaus ja tul­kin­ta.]

A: Mmm.

Läpi työs­ken­te­lym­me pyrin toi­mi­maan asiak­kaan itse­ha­vain­noin­nin tuki­ja­na, jot­ta hän voi­si saa­vut­taa uuden­lai­sen suh­teen omaan mie­leen­sä. Pyrin myös mal­lin­ta­maan asiak­kaal­le omal­la ole­mi­sel­la­ni rau­hal­lis­ta ja hyväk­sy­vää tapaa tar­kas­tel­la hänen kipeim­piä koke­muk­si­aan. Koe­tin visus­ti varoa, etten tar­joai­si omas­ta aut­ta­mi­sen­ha­lus­ta­ni ja asiak­kaan tilan­tees­ta tun­te­mas­ta­ni hädäs­tä kum­pua­via rat­kai­su­ja tai lii­an vah­vo­ja tul­kin­to­ja asiak­kaal­le­ni. Psy­ko­te­ra­pia­tek­nii­koi­den näkö­kul­mas­ta työs­ken­te­lyä­ni ohja­si aja­tus lähi­ke­hi­tyk­sen vyö­hyk­keel­lä toi­mi­mi­ses­ta lähin­nä sokraat­ti­sia kysy­myk­siä vil­jel­len, empaat­ti­ses­ti kuva­ten ja tul­kin­to­ja esit­täen.

Itse­ha­vain­noin­nin avul­la poti­laan on mah­dol­lis­ta saa­vut­taa havait­si­ja­po­si­tio. Vähi­tel­len myös oma asiak­kaa­ni saat­toi alkaa tar­kas­tel­la ja omis­taa entis­tä vapaam­min omia tun­tei­taan. Roh­kai­sin asia­kas­ta ilmai­se­maan miel­tään, jot­ta hän voi­si moni­puo­lis­taa ilmai­su­aan ja pääs­tä siten parem­min myös kos­ke­tuk­siin tun­tei­den­sa kans­sa. Reflek­tioon kyke­ne­vä asiak­kaa­ni tart­tui tilai­suu­teen ja onnis­tui syven­ty­mään koke­muk­seen­sa, mikä näkyi tapaa­mi­sis­sa aluk­si lii­kut­tu­mi­se­na: ”Mul­le on täs­sä eron jäl­keen kir­kas­tu­nut aika pal­jon just se, että miten tär­kei­tä ne lap­set on” (3./ei-reflektiivinen työ­ka­lu, omien koke­mus­ten näke­mi­nen oman mie­len tuot­tei­na ja 8./reflektiivinen työ­ka­lu, reflek­toi­va asen­ne).

Pyrin suun­taa­maan asiak­kaan huo­mio­ta hänes­sä liik­ku­viin tun­tei­siin peri­aat­teel­la ”Tun­ne tun­tee­si”, mis­tä ote 6 on esi­merk­ki­nä. Asia­kas kan­toi taak­kaa, jos­sa pai­na­vim­pa­na oli pel­ko omien las­ten tapaa­mis­ten menet­tä­mi­ses­tä. Fokusoin pel­koon.

Ote 6. Työn­te­ki­jä fokusoi asiak­kaan tun­tei­siin.

T: Tavo­tat­ko sä sitä tun­net­ta, kun sä esi­mer­kik­si vii­me kesä­nä pyrit vält­tä­mään jotain tiet­tyä tun­net­ta, kun sä et otta­nut lomaa eikä aikaa miet­tiä. Nii mikä oli se tun­ne, mitä sä et sil­lä het­kel­lä haluai­si ottaa vas­taan.

Kun asia­kas koki tun­tei­taan, pyrin nimeä­mään nii­tä aktii­vi­ses­ti. Näin halusin mal­lin­taa, että tun­teet ovat meil­le ”kovaa dataa” eli tie­toa meil­lä tär­keis­tä suh­teis­ta ja asiois­ta. Halusin aut­taa asia­kas­ta syven­tä­mään itse­ha­vain­noin­ti­aan suh­tees­sa tun­tei­siin, jot­ka hän oli sivuut­ta­nut lukui­sin tavoin, kuten ottees­ta 4 ilme­ni.

Vähi­tel­len asia­kas tun­nis­ti ja ilmai­si tun­tei­taan entis­tä vapaam­min. Ote 7 kuvaa, kuin­ka työs­ken­te­lyn lop­pu­puo­lel­la asia­kas liik­kui pelon suh­teen objek­ti­po­si­tios­ta sub­jek­ti­po­si­tioon. Asia­kas näki tun­tei­taan yhä enem­män oman mie­len tuot­tei­na kuin ulkoi­si­na, hänes­tä riip­pu­mat­to­mi­na asioi­na (3./ei-reflektiivinen työ­ka­lu, omien koke­mus­ten näke­mi­nen oman mie­len tuot­tei­na).

Ote 7. Las­ten menet­tä­mi­sen pel­ko tulee käsit­te­lyyn.

A: Pel­ko­han se on ollut täs­sä se, joka on teh­nyt koko ajan stres­siä. Sel­lais­ta tun­tei­den vuo­ris­to­ra­taa. Mut­ta ei se oikeas­taan jää jäy­tä­mään, jos ymmär­tää mis­tä se tulee.

T: Mis­tä se pel­ko, mikä on sen pelon juu­ri? [Sokraat­ti­nen kysy­mys.]

A: No se on se, että jos mä mene­tän mun lap­set kaik­kien näi­den puhei­den takia. Et se, että enhän mä voi tie­tää, mitä kaik­kea täs­sä tou­hu­taan.

Sokraat­ti­sil­la kysy­myk­sil­lä halusin tar­jo­ta asiak­kaal­le tilaa, jos­sa hän voi muo­toil­la omaa koke­mus­taan. Ole­tin tämän mah­dol­lis­ta­van hänen itseil­mai­sun­sa moni­puo­lis­tu­mis­ta. Toi­voin sen ohjaa­van hän­tä entis­tä tut­kis­ke­le­vam­paan ja ute­li­aam­paan asen­tee­seen omia koke­muk­si­aan koh­taan.

Pelon lisäk­si myös surun työs­tä­mi­seen pääs­tiin työs­ken­te­lyn lopus­sa. Ote 8 käsit­te­lee surua, jota kokies­saan asia­kas ilmai­see moni­puo­li­ses­ti myös toi­mi­juu­teen kuu­lu­vaa oman koke­muk­sen jat­ku­vuut­ta ja reflek­toi­vaa asen­net­ta.

Ote 8. Suru per­heen mene­tyk­ses­tä tulee käsit­te­lyyn.

A: Aika­sem­min mä ajat­te­lin, että se [suru] liit­tyy mun lap­siin, kun mä nään, että ne jou­tuu koke­maan sen, mitä mä lap­se­na pel­kä­sin jou­tu­va­ni koke­maan. Että van­hem­mat ero­aa ja mene­te­tään se per­heyh­teys.

Asia­kas suri päät­ty­nyt­tä avo­liit­to­aan ja las­ten tus­kaa sekä miet­ti näi­den asioi­den mer­ki­tys­tä itsel­leen. Oli tapah­tu­nut juu­ri se, mitä hän on pelän­nyt jo lap­se­na: oman per­heen hajoa­mi­nen. Täl­lä tavoin asia­kas loi puhees­saan yhtey­den oman lap­suu­den­ko­ke­muk­sen­sa ja omien las­ten­sa koke­muk­sen välil­le. Tämän voi näh­dä his­to­rial­li­suu­te­na ja reflek­tii­vi­se­nä puhe­ta­pa­na, jos­sa nykyi­set koke­muk­set ver­tau­tu­vat mie­lek­kääl­lä taval­la men­nei­siin koke­muk­siin. Puhe­ta­pa aut­taa asia­kas­ta ymmär­tä­mään eron mer­ki­tys­tä parem­min pait­si lap­sil­leen myös itsel­leen. (8./reflektiivinen työ­ka­lu, reflek­toi­va asen­ne ja 9./reflektiivinen työ­ka­lu, koke­muk­sen jat­ku­vuus.)

Surun taus­tal­la oli kui­ten­kin vie­lä sitä­kin suu­rem­pi tus­ka: pel­ko, että asia­kas jou­tui­si jää­mään suh­teen loput­tua yksin. Vaik­ka yksin­jää­mi­sen pel­ko oli raas­ta­va, asia­kas tun­si nyt tun­teen­sa ja käsit­te­li nii­tä tapaa­mi­sis­sam­me. Ote 9 kuvaa asiak­kaan yksin jää­mi­sen pel­koa.

Ote 9. Yksin jää­mi­sen pel­ko on kau­hein­ta.

A: Mut todel­li­suu­des­sa vie­lä kau­heam­paa, jos oon ihan rehel­li­nen, että mä olen ite koke­nut sen, että mä oon yksin.

Työs­ken­te­lyn ede­tes­sä ja syven­tyes­sä asiak­kaan toi­mi­juu­den ilmauk­set lisään­tyi­vät hänen puhees­saan. Tun­teet tun­tui­vat ole­van nyt enem­män hänen omis­ta­mia koke­muk­si­aan, jol­loin hän näki ne enem­män oman mie­len tuot­tei­na kuin pel­käs­tään ulkoi­sis­ta olo­suh­teis­ta joh­tu­vi­na reak­tioi­na. Myös reflek­tio oli lisään­ty­nyt. (3./ei-reflektiivinen työ­ka­lu, omien koke­mus­ten näke­mi­nen oman mie­len tuot­tei­na ja 8./reflektiivinen työ­ka­lu, reflek­toi­va asen­ne.)

Ote 10 kuvaa asiak­kaan reflek­toi­vaa suh­det­ta omiin tun­tei­siin­sa. Tun­tei­den hyväk­sy­mi­ses­sä asia­kas näki vie­lä pal­jon teh­tä­vää myös jat­kos­sa. Täs­sä suh­tau­tu­mis­ta­vas­sa oli näh­tä­vis­sä siir­ty­mä objek­ti­po­si­tios­ta sub­jek­ti­po­si­tioon: omia tun­tei­ta voi reflek­toi­da ja omis­taa oman mie­len tuot­tei­na.

Ote 10. Asia­kas omis­taa omat tun­teen­sa.

A: Mmm. Niin, nyt ei pitäi­si läh­teä ollen­kaan nii­den aja­tus­ten mukaan vaan tun­tea nii­tä tun­tei­ta. Että oppis tun­te­maan nii­tä tun­tei­ta, mui­ta­kin kuin vaan sitä pel­koa.

Tun­teet ovat tär­kei­tä, mut­ta ne eivät yksin voi mää­rit­tää asiak­kaa­ni valin­to­ja. Asia­kas koki pys­ty­vän­sä sää­te­le­mään aikai­sem­paa enem­män sitä, mitä tun­tei­den viriä­mi­nen hänes­sä herät­tää: ”Niin, nyt ei pitäi­si läh­teä ollen­kaan nii­den aja­tus­ten mukaan vaan tun­tea nii­tä tun­tei­ta.” Näin ymmär­ret­ty­nä tun­teet ovat jotain, jot­ka syn­ty­vät koki­jan­sa mie­les­sä, ja nii­hin voi suh­tau­tua aikai­sem­paa hyväk­sy­väm­min ja jous­ta­vam­min. Tämä puo­les­taan antaa mah­dol­li­suu­den myös toi­mia entis­tä raken­ta­vam­min. (3./ei-reflektiivinen työ­ka­lu, omien koke­mus­ten näke­mi­nen oman mie­len tuot­tei­na ja 6./ei-reflektiivinen työ­ka­lu, kyky raken­ta­viin valin­toi­hin.) Omaa koke­mus­ta voi rau­has­sa reflek­toi­da. Näin asia­kas on saa­vut­ta­nut uut­ta toi­mi­juut­ta sen suh­teen, että tun­tei­ta voi kokea ja aikai­sem­paa rau­hal­li­sem­min (8./reflektiivinen työ­ka­lu, reflek­toi­va asen­ne).

Lap­sen uhrau­tu­mi­sen ja aikui­sen kont­rol­loin­nin tar­peel­le välil­le löy­tyy yhteys

Ottees­sa 11 tulee käsit­te­lyyn asiak­kaan tapa yrit­tää uhrau­tu­mal­la ja hyvit­tä­mäl­lä pitää van­hem­pien avio­liit­toa kasas­sa, kun hän oli lap­si. Täs­tä havain­nos­ta tuli tapaa­mi­siim­me mer­kit­tä­vä aihe, joka näyt­täy­tyi nykyi­sel­lään asiak­kaan voi­mak­kaa­na tar­pee­na kont­rol­loi­da omia pari­suh­tei­taan.

Ote 11. Lap­se­na syn­ty­nyt tapa uhrau­tua nousee esiin.

T: Toi vois olla hyö­dyl­li­nen käy­dä läpi sitä ase­tel­maa, mitä siel­lä sun lap­suu­den­ko­dis­sa oli ja vie­lä­pä ehkä sitä, että miten sä pyrit rat­kai­se­maan nii­tä ongel­mia, miten sä sopeu­duit sii­hen tai mil­lai­sia stra­te­gioi­ta kek­sit omas­sa pie­nes­sä pojan pääs­sä, että miten täs­tä nyt sit­ten men­nään eteen­päin. [Sokraat­ti­nen kysy­mys ja kla­ri­fi­kaa­tio.]

A: Mä aloin aina sii­voo­maan.

T: Okei.

A: Mä yri­tin niin­ku osot­taa van­hem­mil­le, että mä aina­kin yri­tän täs­sä vie­lä pitää tätä hom­maa kasas­sa. Niin­ni mä rupe­sin aina sii­voo­maan.

T: Joo, se oli sun uhri­lah­ja heil­le.

A: Nii. [Lii­kut­tuu.]

T: Vähän surul­li­sel­ta sekin tun­tuu kyl­lä.

A: Mmm. Se on var­maan yks syy, miks mun suh­teet, tää­hän on se just yksi syy, min­kä takia se suh­de muo­dos­tuu sel­lai­sek­si, niin että se pal­ve­lee molem­pia jol­lain tasol­la. Vaik­ka se on tie­do­ton­ta, niin täl­lä taval­la se on pal­vel­lut minua. Se on tut­tua.

Lap­se­na asiak­kaa­ni pel­kä­si eni­ten, että van­hem­mat eroa­vat. Van­hem­pien rii­del­les­sä hän pyr­ki sovit­te­le­maan ja tyyn­nyt­te­le­mään van­hem­pi­aan. Lap­sen teleo­lo­gi­ses­sa moo­dis­sa hän ryh­tyi sii­voa­maan kotia: ”Mä yri­tin niin­ku osot­taa van­hem­mil­le, että mä aina­kin yri­tän täs­sä vie­lä pitää tätä hom­maa kasas­sa. Niin­ni mä rupe­sin aina sii­voo­maan.”

Tut­kim­me tätä ase­tel­maa jokai­sel­la tapaa­mi­sel­la, kun se tuli esiin. Asia­kas reflek­toi, että hänen nykyi­nen tai­pu­muk­sen­sa kont­rol­loi­da voi­mak­kaas­ti pari­suh­de­kump­pa­nei­taan voi­si selit­tyä lap­suu­den koke­muk­sil­la van­hem­pien rii­to­jen tasaa­ja­na: ”Tää­hän on se just yksi syy, min­kä takia se suh­de muo­dos­tuu sel­lai­sek­si, niin että se pal­ve­lee molem­pia jol­lain tasol­la.” Asiak­kaan koros­tu­nut hal­lin­nan­tar­ve oli häi­rin­nyt hänen pari­suh­tei­taan voi­mak­kaas­ti. Asiak­kaal­le syn­tyi uuden­lai­nen näky­mä oman mie­len­sä toi­min­taan, jon­ka juu­ret voi­vat olla kau­ka­na lap­suu­des­sa: ”Vaik­ka se on tie­do­ton­ta, niin täl­lä taval­la se on pal­vel­lut minua. Se on tut­tua.” (8./reflektiivinen työ­ka­lu, reflek­toi­va asen­ne ja 9./reflektiivinen työ­ka­lu, koke­muk­sen jat­ku­vuus.)

Tapaa­mi­sel­la­ni seu­rai­lin asia­kas­ta empaat­ti­ses­ti ja vali­doin hänen koke­muk­si­aan. Sen lomas­sa esi­tin varo­vai­sen tul­kin­nan: ”Joo, se oli sun uhri­lah­ja heil­le”, mikä aut­toi asia­kas­ta tut­ki­maan lisää lap­suu­den­ko­ke­mus­ten ja nykyis­ten pari­suh­deon­gel­mien välis­tä yhteyt­tä. Asiak­kaal­le avau­tui toi­von näkö­kul­ma, jon­ka mukaan itse­ha­vain­noin­nin kas­vaes­sa hänel­lä oli mah­dol­li­suus toi­mia jat­kos­sa myös toi­sin. Hän näki oman toi­min­tan­sa pikem­min­kin oman mie­len­sä tuot­tee­na kuin ulkoi­sis­ta sei­kois­ta joh­tu­va­na lai­na­lai­suu­te­na. Se kuvas­ti toi­mi­juu­den vah­vis­tu­mis­ta. (3./ei-reflektiivinen työ­ka­lu, omien koke­mus­ten näke­mi­nen mie­len tuot­tei­na; 8./reflektiivinen työ­ka­lu, reflek­toi­va asen­ne ja 9./reflektiivinen työ­ka­lu, koke­muk­sen jat­ku­vuus.) Tar­jo­sin psy­koe­du­kaa­tio­ta ja vali­doin näi­tä löy­tö­jä, mis­tä esi­merk­ki­nä on ote 12.

Ote 12. Työn­te­ki­jä esit­tää tul­kin­nan lap­suu­den ja nykyis­ten ongel­mien yhtey­des­tä.

T: Usein­han on niin, että tulee sel­lai­nen lap­suu­den­mal­li, jon­ka sä oot ikään kuin sisäis­tä­nyt, se on sinus­sa. Sä oot oppi­nut, että näin tulee toi­mia sii­nä vai­hees­sa, kun on pari­suh­tees­ta kysy­mys tai kun on rii­taa. Nyt­hän sä ite elät pari­suh­det­ta. Ei olis kau­heen kum­mal­lis­ta, että sä alkai­sit teh­dä sitä samaa, mitä olet lap­se­na oppi­nut. Ja sil­loin lap­se­na se oli ainut, mitä sä pys­tyit niin­ku teke­mään. [Psy­koe­du­kaa­tio, tul­kin­ta.]

Asia­kas hyväk­syi tul­kin­ta­ni. Näin hänen ongel­mil­leen tun­tui löy­ty­vän aina­kin osit­tain seli­tys. Tämän oival­luk­sen sii­vit­tä­mä­nä asia­kas siir­tyi entis­tä täs­mäl­li­sem­pään oman elä­män­his­to­rian­sa havain­noin­tiin. Hän näki oman lap­suu­ten­sa uhrau­tu­mi­sen ja nykyi­sis­sä pari­suh­teis­saan teke­män uhrau­tu­mi­sen ja kont­rol­loin­nin välil­lä yhtey­den. Hän havait­si oman eros­ta joh­tu­van tus­kan­sa juon­tu­van hänen lap­suu­den­ai­kai­ses­ta pelos­taan, vail­le jää­mi­ses­tään ja yksin jää­mi­sen pelos­ta. Van­hem­pien rii­to­jen välit­tä­mi­nen näyt­täy­tyi lap­sen yri­tyk­se­nä pitää per­het­tä kasas­sa. Asiak­kaan puhe­ta­vat vies­ti­vät uuden­lais­ta meta­po­si­tio­ta, jos­ta hän saat­toi tar­kas­tel­la omaa elä­män­his­to­ri­aan­sa ja nykyi­siä toi­min­ta­mal­le­jaan (8./reflektiivinen työ­ka­lu, reflek­toi­va asen­ne ja 9./reflektiivinen työ­ka­lu, koke­muk­sen jat­ku­vuus).

Kont­rol­loin­nin tar­ve hel­lit­tää ja käyt­täy­ty­mis­ko­kei­lut alka­vat

Ote 13 kuvaa, kuin­ka asia­kas tut­kii oman yksin jää­mi­sen pelon ja toi­saal­ta oman kont­rol­lin tar­peen välis­tä yhteyt­tä. 

Ote 13. Kont­rol­loin­nin taka­na on pel­ko jää­mi­ses­tä yksin.

A: On se aika­moi­nen pai­ne läh­teä pari­suh­tee­seen ja saa­da jotain aika­seks. Tehä ihan mitä vaan, jos tää on se tilan­ne.

T: Niin.

A: Jos et sä osaa olla yksin, se voi olla mitä vaan, kun­han se on sii­nä. Kun se toi­nen hais­taa, että se toi­nen on riip­pu­vai­nen, se käyt­tää sitä aika hel­pos­ti hyväk­si. Kun taas mä en tol­la­ses­sa tilan­tees­sa toi­mi kau­heen autent­ti­ses­ti.

Jo lap­suu­des­ta omak­su­mal­laan taval­la asia­kas kont­rol­loi pari­suh­de­kump­pa­ni­aan uhrau­tu­mal­la ja pitä­mäl­lä tois­ta tyy­ty­väi­se­nä. Hän halusi mää­ri­tel­lä mah­dol­li­sim­man pit­käl­le, mitä suh­tees­sa tapah­tuu. Asia­kas pyr­ki pitä­mään seu­rus­te­lu­kump­pa­nin tyy­ty­väi­se­nä jat­ku­val­la aut­ta­mi­sel­la, joka toi­saal­ta aset­ti kump­pa­nin myös kii­tol­li­suu­den­vel­kaan: ”On se aika­moi­nen pai­ne läh­teä pari­suh­tee­seen ja saa­da jotain aika­seks. Tehä ihan mitä vaan, jos tää on se tilan­ne.” (3./ei-reflektiivinen työ­ka­lu, omien koke­mus­ten näke­mi­nen oman mie­len tuot­tei­na ja 8./reflektiivinen työ­ka­lu, reflek­toi­va asen­ne.) Toi­saal­ta se altis­ti myös asiak­kaan hyväk­si­käy­töl­le: ”Kun se toi­nen hais­taa, että se toi­nen on riip­pu­vai­nen, se käyt­tää sitä aika hel­pos­ti hyväk­si.”

Asia­kas havah­tui sii­hen, että hän on itse ollut tuot­ta­mas­sa pari­suh­tei­sin epä­ter­vet­tä sidos­ta, joka on pit­käl­ti mää­rit­tä­nyt pari­suh­tei­ta. Hän tun­nis­ti ole­van­sa riip­pu­vai­nen kump­pa­nin­sa hyväk­syn­näs­tä. Jot­ta mikään ei jäi­si sat­tu­man varaan, asiak­kaal­la oli tapa­na esi­mer­kik­si aja­tel­la tapah­tu­mien kul­ku­ja etu­kä­teen. Vain sil­loin asia­kas saat­toi olla var­ma, ettei kump­pa­ni jätä hän­tä. Näil­lä poh­din­noil­laan asia­kas toi puhee­seen­sa uuden reflek­tii­vi­sen työ­ka­lun ensim­mäis­tä ker­taa tapaa­mis­tem­me aika­na: hän pys­tyi otta­maan huo­mioon myös kump­pa­nin­sa pers­pek­tii­vin ja koor­di­noi­maan mer­ki­tyk­siä (10./reflektiivinen työ­ka­lu, toi­sen näkö­kul­man huo­mioi­mi­nen).

Ote 14 kuvaa, kuin­ka asia­kas hah­mot­ti oman toi­min­tan­sa vai­ku­tus­ta pari­suh­de­kump­pa­niin. Edel­lä kuvat puhe­ta­vat näky­vät myös täs­sä kat­kel­mas­sa.

Ote 14. Asia­kas ymmär­tää oman toi­min­tan­sa vai­ku­tuk­sen pari­suh­de­kump­pa­niin­sa.

A: Jat­ku­va aut­ta­mi­nen on aika pal­jon sel­lais­ta mani­pu­loi­vaa ohjai­lua, joka taas ohjaa tois­ta kii­tol­li­suu­den­vel­kaan. Se aset­taa hänet sii­hen ase­maan, että mä teen kaik­ki käy­tän­nön rat­kai­sut ja teen hänes­tä uhrin, kos­ka mä orga­ni­soin kaik­ki käy­tän­nön rat­kai­sut sil­lä perus­teel­la, mitä mä niin­ku sanon.

T: Mitä sä ajat­te­let, että mikä sul­la on sii­nä motii­vi­na? [Sokraat­ti­nen kysy­mys.]

A: Sii­nä on tosi voi­mak­kaas­ti se, että sai­si jol­lain tasol­la sel­lai­sen ns. var­muu­den koko ajan sii­tä suh­tees­ta, että se pysyy niis­sä para­met­reis­sä, mis­sä mä haluan. Niin syväl­le ku mä pää­sen sii­nä ajat­te­lus­sa, nii joten­kin sitä että mä oon vähän niin­ku se pie­ni poi­ka, joka sii­vo­aa. Että teen koko ajan nii­tä jut­tu­ja, että se pysyy kasas­sa se kuvio.

Asia­kas poh­ti moni­puo­li­ses­ti omaa osuut­taan pari­suh­deon­gel­miin­sa, min­kä voi näh­dä toi­mi­juu­den vah­vis­tu­mi­se­na. Asia­kas hah­mot­te­li myös pari­suh­de­kump­pa­nien­sa ase­maa suh­tees­sa, jos­sa hän pyr­ki var­mis­ta­maan, että suh­de ”pysyy niis­sä para­met­reis­sä, mis­sä mä haluan. Niin syväl­le ku mä pää­sen sii­nä ajat­te­lus­sa, nii joten­kin sitä että mä oon vähän niin­ku se pie­ni poi­ka, joka sii­vo­aa.”  Yli­ko­ros­tu­nut aut­ta­mi­nen ja ohjai­lu saat­toi­vat olla toi­ses­ta jopa ”mani­pu­loi­vaa”, kuten asia­kas itse asian ilmai­si aset­tuen näin kump­pa­nin­sa ase­maan (10./reflektiivinen työ­ka­lu, toi­sen näkö­kul­man huo­mioi­mi­nen). Ymmär­rys oman lap­suu­den­ko­ke­muk­sen ja pari­suh­teis­sa tois­tu­vien kuvioi­den välil­lä oli vah­vaa (8./reflektiivinen työ­ka­lu, reflek­toi­va asen­ne ja 9./reflektiivinen työ­ka­lu, koke­muk­sen jat­ku­vuus).

Tapaa­mis­jak­som­me aika­na asia­kas tun­nus­te­li suh­det­ta uuden nai­sen kans­sa. Suh­de syve­ni seu­rus­te­luk­si työs­ken­te­lym­me lopus­sa. Ottees­sa 15 näkyy, kuin­ka asia­kas ryh­tyy har­joit­te­le­maan uuden­lais­ta tapaa olla pari­suh­tees­sa. Hän pyr­ki tie­toi­ses­ti luo­pu­maan kont­rol­loin­nis­ta. Oman kont­rol­lin­tar­peen näke­mi­nen toi asiak­kaan puhee­seen entis­tä havain­noi­vam­paa otet­ta.

Ote 15. Asia­kas har­joit­te­lee uuden­lais­ta tapaa olla pari­suh­tees­sa.

A: Tän nai­sen kans­sa mä olen läh­te­nyt ihan toi­sel­la taval­la liik­keel­le. On näh­ty enem­män har­vak­sel­taan, ja mä oon ihan tie­toi­ses­ti teh­nyt sen, etten mä oo mis­sään yhteyk­sis­sä vaan annan sen ottaa yhteyt­tä. Mä katon, mikä sen ryt­mi on ja mitä se halu­aa. Sii­tä muo­dos­tuu ihan toi­sen­lai­nen sosi­aa­li­nen funk­tio. Se ei ole koko ajan sitä, että mä annan vaih­toeh­dot, teh­dään­kö näin vai näin.

T: Mitä se sus­sa on herät­tä­nyt? [Sokraat­ti­nen kysy­mys.]

A: Se on hyväk­sy­nyt sen mun ole­mi­sen sel­lai­se­na kuin se on. Sii­nä ei ole ollut sel­lais­ta tar­vet­ta kont­rol­loin­tiin.

Asia­kas har­joit­te­li nyt itsel­leen uut­ta eril­li­syyt­tä pari­suh­tees­sa. Kysy­myk­ses­sä on mer­kit­tä­vä asia. Lei­ma­nin mukaan toi­seu­den­ta­ju on kykyä hah­mot­taa itsen­sä eril­li­sek­si muis­ta ihmi­sis­tä. Näin hän voi parem­min muun­nel­la omaa suh­tau­tu­mis­taan toi­seen, jol­loin oma toi­min­ta on jous­ta­vaa ja tilan­ne­koh­tais­ta. Toi­min­ta tulee tie­toi­sem­mak­si, jol­loin myös vas­tuul­li­suus omas­ta toi­min­nas­ta kas­vaa. Ihmi­nen voi vapaam­min päät­tää, miten suh­tau­tua toi­min­tan­sa koh­tee­seen: ”Tän nai­sen kans­sa mä olen läh­te­nyt ihan toi­sel­la taval­la liik­keel­le. ‒ ‒ Mä katon mikä sen ryt­mi on ja mitä se halu­aa.” Näin asia­kas osoit­ti kyky­ään muut­taa omaa piin­ty­nyt­tä toi­min­ta­ta­paan­sa ja sai näin aikaan mer­kit­tä­vän muu­tok­sen. (4./ei-reflektiivinen työ­ka­lu, kyky ryh­tyä toi­meen ja 8./reflektiivinen työ­ka­lu, reflek­toi­va asen­ne.)

Vaik­ka asiak­kaa­ni vie­lä har­joit­te­li, hän ilmai­si näin ole­van­sa jo sub­jek­ti­po­si­tios­sa suh­tees­sa aikai­sem­min ongel­mal­li­seen kont­rol­loin­tiin ja tun­teis­ta etään­nyt­tä­mi­seen. Työs­ken­te­lym­me lop­pua koh­den toi­mi­juu­des­ta ker­to­vat puhe­ta­vat rikas­tui­vat. Vas­taa­vas­ti ei-toi­mi­juu­den ilmai­sut vähe­ni­vät.

Poh­din­ta

Edel­lä kuvaa­ma­ni väläh­dyk­set työs­ken­te­lys­tä­ni lähi­suh­teis­saan väki­val­taa koke­neen asiak­kaa­ni kans­sa kuvaa­vat, kuin­ka hän siir­tyy objek­ti­po­si­tios­ta sub­jek­ti­po­si­tioon. Lei­ma­nin luon­neh­din­ta psy­ko­te­ra­pia­pro­ses­sin ylei­ses­tä kulus­ta tun­tui sopi­van työs­ken­te­lyn kuvaa­mi­seen. Siir­ty­mät mah­dol­lis­tui­vat, kun työs­ken­te­lin asiak­kaan lähi­ke­hi­tyk­sen vyö­hyk­keel­lä hänen itse­ha­vain­noin­ti­aan tukien, min­kä asia­kas koki hyvä­nä työs­ken­te­ly­suh­tee­na ja kan­nat­te­lu­na. Pyrin mal­lin­ta­maan asiak­kaal­le omal­la ole­mi­sel­la­ni rau­hal­lis­ta ja hyväk­sy­vää tapaa tar­kas­tel­la hänen kipeim­piä koke­muk­si­aan. Halusin toi­mia asiak­kaan itse­ha­vain­noin­nin tuki­ja­na, jot­ta hän voi­si saa­vut­taa uuden­lai­sen suh­teen omaan mie­leen­sä.

Psy­ko­te­ra­pia­tek­nii­koi­den näkö­kul­mas­ta työs­ken­te­lyä­ni ohja­si aja­tus lähi­ke­hi­tyk­sen vyö­hyk­keel­lä toi­mi­mi­ses­ta lähin­nä sokraat­ti­sia kysy­myk­siä vil­jel­len, empaat­ti­ses­ti kuva­ten ja tul­kin­to­ja esit­täen. Roh­kai­sin asia­kas­ta ilmai­se­maan omaa miel­tään, jot­ta hän voi­si rikas­taa ilmai­su­aan ja pääs­tä siten parem­min myös kos­ke­tuk­siin omien tun­tei­den­sa kans­sa. Näin pyrin tuke­maan asiak­kaa­ni itse­ha­vain­noin­tia ja vah­vis­ta­maan hänen havait­si­ja­po­si­tio­taan, jos­ta käsin hän saat­toi tar­kas­tel­la ja omis­taa entis­tä vapaam­min omia tun­tei­taan ja toi­min­ta­ta­po­jaan. Asiak­kaa­ni pro­ses­sis­sa toteu­tui näi­den aikai­sem­pien vai­hei­den lisäk­si myös Lei­ma­nin meta­mal­lin nel­jäs vai­he, jos­sa hän ryh­tyi kokei­le­maan uusia toi­min­ta­ta­po­ja suh­tees­sa esiin tul­lei­siin ongel­miin­sa, kuten tun­tei­den vält­te­lyyn sekä omaan tapaan­sa uhrau­tua ja ohjail­la pari­suh­det­ta.

Lei­ma­nin meta­mal­li toi­mi hyvin työ­tä­ni ohjaa­va­na teo­ria­ke­hyk­se­nä. Jäin kui­ten­kin kai­paa­maan lisä­poh­din­taa sii­hen, kuin­ka hän hah­mot­te­lee eril­li­syy­den ja toi­seu­den­ta­jun mer­ki­tyk­sen toi­mi­juu­den edel­ly­tyk­se­nä. Käy­tän­nön työs­sä juu­ri eril­li­syy­den ja riip­pu­vuu­den ongel­mat näyt­täy­ty­vät tois­tu­vas­ti ihmis­suh­deon­gel­mis­sa ja pari­suh­de­vä­ki­val­ta­ta­pauk­sis­sa. Psy­koa­na­lyy­tik­ko Jean Knoxin (2011) mukaan eril­li­syy­den koke­mus on psy­ko­lo­gi­sen kas­vun tulos.

Tut­kin asiak­kaa­ni toi­mi­juut­ta hyö­dyn­täen 10DT-mal­lia. Ana­lyy­si­työ­ka­lul­la voi kar­toit­taa yksi­tyis­koh­tai­ses­ti, mil­lai­sia dis­kur­sii­vi­sia kei­no­ja asia­kas käyt­tää muo­toil­les­saan omaa toi­mi­juut­taan suh­tees­sa ongel­maan. Mal­li toi­mii sekä teo­ria­na että tut­ki­mus­me­ne­tel­mä­nä sii­tä, mil­lai­sia muo­to­ja toi­mi­juus saa asiak­kaan puhees­sa. Mal­lis­sa oli miel­lyt­tä­vää ja asiak­kaan toi­mi­juut­ta arvos­ta­vaa se, että sii­tä näkee eri dis­kurs­sit asiak­kaan käy­tös­sä ole­vi­na puhe­ta­poi­na. Oman asiak­kaa­ni tapauk­ses­sa saa­toin usein näh­dä hänen toi­mi­juu­ten­sa myös ikään kuin poten­ti­aa­li­se­na, kun tar­kas­te­lin yksit­täi­siä puhe­ta­po­ja suh­tees­sa koko pro­ses­siin. Hän saat­toi puhua ei-toi­mi­juu­den moo­dis­sa ja ei-reflek­toi­den, mut­ta kui­ten­kin tar­kas­tel­len asi­aa samal­la meta­ta­sol­la toi­mi­ja­na ja reflek­toi­ja­na.

10DT-mal­liin tutus­tu­mi­nen on anta­nut käy­tän­nön työ­hö­ni eväi­tä. Se on tar­ken­ta­nut havain­to­ja­ni ei-toi­mi­juu­den ja toi­mi­juu­den eri muo­to­jen ilme­ne­mi­ses­tä asiak­kaan puhees­sa. Se on teh­nyt myös havain­nois­ta­ni täs­mäl­li­sem­piä, mikä on tehos­ta­nut työs­ken­te­lyä­ni asiak­kai­den paris­sa.

Oli valai­se­vaa tut­kia omaa työs­ken­te­lyä­ni. Inte­gra­tii­vi­se­na tera­peut­ti­na koen edus­ta­va­ni assi­mi­la­tii­vis­ta inte­graa­tio­ta, jos­sa voin hyö­dyn­tää kog­ni­tii­vi­sen koti­teo­ria­ni lisäk­si mui­den suun­taus­ten teo­reet­ti­sia käsit­tei­tä ja psy­ko­te­ra­pia­tek­nii­koi­ta. Koen sen rik­kau­te­na. Artik­ke­li­ni asiak­kaan koh­dal­la valit­sin pit­käl­ti perin­tei­siä, psy­koa­na­lyy­sis­sä kehit­ty­nei­tä työ­me­ne­tel­miä, kos­ka hänen koh­dal­laan ne tun­tui­vat toi­mi­van: asia­kas puhui vuo­laas­ti, ja hän oli reflek­tii­vi­nen. Empaat­ti­sen kuvaa­mi­sen ja tul­kin­to­jen avul­la saa­toin tukea hänen itse­ha­vain­noin­ti­aan. Asiak­kaa­ni reflek­tii­vi­ses­tä kyvys­tä ker­toi, että hän saat­toi hyö­dyn­tää mal­til­li­set tul­kin­ta­ni.

Työn­te­ki­jä­nä minun tuli muis­tut­taa itseä­ni, että vaik­ka asiak­kaan toi­mi­juus tun­tui vähäi­sel­tä suh­tees­sa hänen ilmion­gel­miin­sa, kysy­myk­ses­sä ei kui­ten­kaan ollut hänen per­soo­naan­sa koko­naan lei­maa­ma kyvyk­kyys tai omi­nai­suus. Asia­kas aset­tui vas­ta­vuo­roi­seen ase­maan suh­tees­sa käsil­lä ole­viin ero­ky­sy­myk­siin, ja täs­sä ase­tel­mas­sa hän ilmai­si minul­le neu­vot­to­muut­taan.

Mis­sä mää­rin artik­ke­li­ni löy­dök­set ovat yleis­tet­tä­vis­sä VKM-pal­ve­luun? Mitä mie­se­ri­tyi­siä kysy­myk­siä väki­val­taa koke­nei­den mies­ten aut­ta­mi­ses­sa on? Yhden tapauk­sen perus­teel­la ei ole mah­dol­lis­ta teh­dä yleis­tyk­siä sii­tä, miten väki­val­taa koke­nei­ta mie­hiä oli­si paras hoi­taa. Kui­ten­kin hel­pot­taak­se­ni luki­jan mie­les­sä tapah­tu­vaa mah­dol­lis­ta ylei­sem­pää tar­kas­te­lua olen pyr­ki­nyt esit­tä­mään sekä taus­ta­teo­ria­ni että asiak­kaas­sa tapah­tu­vat muu­tok­set ja toi­saal­ta inter­ven­tio­ni niin, että työs­ken­te­ly­ni oli­si mah­dol­li­sim­man läpi­nä­ky­vää.

Tut­ki­muk­sen yleis­tet­tä­vyys para­ni­si, jos teh­täi­siin useam­pia tapaus­tut­ki­muk­sia väki­val­taa koke­nei­den mies­ten aut­ta­mi­ses­ta. Sil­loin tulok­sia voi­tai­siin ver­tail­la ja kehit­tää käy­tän­tö­jä eri­lais­ten asiak­kai­den kans­sa työs­ken­te­lyyn. Oli­si tar­peel­lis­ta jat­kaa väki­val­taa koke­nei­den mies­ten toi­mi­juu­den tut­ki­mis­ta. Mil­lai­sia yhtei­siä tai eri­lai­sia piir­tei­tä on sii­nä, kun näi­den asiak­kai­den toi­mi­juus vah­vis­tuu? Miten sitä voi­daan par­hai­ten tukea? Mil­lai­nen mies­ten koke­mus väki­val­lan koki­ja­na on? Tut­ki­muk­sel­la oli­si myös yhteis­kun­nal­lis­ta kiin­nos­ta­vuut­ta, sil­lä mies­ten koke­mus lähi­suh­de­vä­ki­val­lan koki­joi­na on jää­nyt mies­ten käyt­tä­män väki­val­lan ja sen rajoit­ta­mis­ta sel­vit­tä­vän tut­ki­muk­sen kat­vee­seen.

Mies­ten koke­man väki­val­lan otta­mi­nen tut­ki­muk­seen voi­mak­kaam­min oli­si para­dig­man muu­tos, sil­lä tut­ki­mus­ta täs­tä näkö­kul­mas­ta ei juu­ri ole teh­ty niin meil­lä kuin muu­al­la­kaan maa­il­mas­sa muu­ta kuin sotat­rau­mo­jen tut­ki­muk­ses­sa. Mies­ten näkö­kul­ma oli­si tär­keä saa­da esiin, jot­ta myös hei­dän aut­ta­mi­seen­sa suun­nat­tai­siin väki­val­ta­proble­ma­tiik­kaan pai­not­tu­via resurs­se­ja. Se aut­tai­si kiin­nit­tä­mään laa­jem­paa huo­mio­ta myös nais­ten teke­mään väki­val­taan, joka edel­leen on sekä tut­ki­muk­ses­sa että käy­tän­nön aut­ta­mis­työs­sä hei­kos­ti edus­tet­tu.

Kir­jal­li­suus

Allen, Jon G.; Fona­gy, Peter & Bate­man, Ant­ho­ny W. (2008). Men­ta­lizing in cli­nical prac­tice. Was­hing­ton, DC: Ame­rican Psyc­hiat­ric Publis­hing.

Kan­ni­nen, Kat­ri & Uusi­ta­lo-Aro­la, Lii­sa (2015). Lyhyt­te­ra­peut­ti­nen työ­ote. Jyväs­ky­lä: Ps-kus­tan­nus.

Knox, Jean (2011). Self-agency in psyc­hot­he­ra­py. Attach­ment, auto­no­my and inti­macy. New York: W.W. Nor­ton & Com­pa­ny.

Krug, Etien­ne, G.; Dahl­berg, Lin­da L.; Mercy, James A.; Zwi, Ant­ho­ny B. & Loza­no, Rafael (2003). Väki­val­ta ja ter­veys maa­il­mas­sa – WHO:n raport­ti. Suom. Eila Salo­maa. Jyväs­ky­lä: Lää­kä­rin sosi­aa­li­nen vas­tuu ja Ter­vey­den edis­tä­mi­sen kes­kus ry.

Kur­ri, Kat­ja & Wahl­ström, Jarl (2007a). Dia­lo­gical mana­ge­ment of mora­li­ty in domes­tic vio­lence coun­sel­ling. Femi­nism & Psyc­ho­lo­gy, 11, 187‒208.

Kur­ri, Kat­ja & Wahl­ström, Jarl (2007b). Refor­mu­la­tions of agent­less talk in psyc­hot­he­ra­py. Text & Talk, 27(3), 315‒338.

Kur­ri, Kat­ja & Wahl­ström, Jarl (2021). Moraa­li­nen jär­jes­tys ja toi­mi­juus­po­si­tiot psy­ko­te­ra­pia­kes­kus­te­lus­sa. Psy­ko­lo­gia, 56(1), 67‒84.

Lei­man, Mikael (2008). Dia­lo­gi­nen ohjaus ja neu­von­ta käy­tän­nös­sä. Teok­ses­sa Pol­ku työ­mark­ki­noil­le ‑osa­han­ke. Tue­tus­ta toi­mi­juu­des­ta itse­näi­seen toi­mi­juu­teen. Dia­lo­gi­nen ohjaus käy­tän­nös­sä. Joen­suu: Optio työ­elä­mään — ja Joen­suun Seu­dun Työl­li­syys Equal ‑hank­keet.

Lei­man, Mikael (2014). Psy­ko­te­ra­pioi­den yhtei­nen perus­pro­ses­si. Teok­ses­sa Ero­nen, San­na & Lah­ti-Nuut­ti­la, Pau­la (toim.), Mikä psy­ko­te­ra­pias­sa aut­taa? Inte­gra­tii­vi­sen lähes­ty­mis­ta­van perus­tei­ta, 71‒90. Hel­sin­ki: Edi­ta.

Tik­ka­nen, Soi­le (2015). Kog­ni­tii­vis-ana­lyyt­ti­sen psy­ko­te­ra­pian teo­reet­ti­sen kehit­te­lyn vai­heet. Teok­ses­sa Sär­ke­lä, Leena;Tikkanen, Soi­le & Haan­pää, Pirk­ka (toim.), Kog­ni­tii­vis-ana­lyyt­ti­nen psy­ko­te­ra­pia, 31‒53. Hel­sin­ki: Duo­decim.

Toi­vo­nen, Hei­di (2019). Con­struc­tions of agency and nona­gency in psyc­hot­he­ra­py. The 10 Discur­si­ve Tools model. Väi­tös­kir­ja. Jyväs­ky­lä: Jyväs­ky­län yli­opis­to.

Toi­vo­nen, Hei­di; Wahl­ström, Jarl & Kur­ri, Kat­ja (2018). Discor­dances in asc­rip­tions of agency and reflec­ti­vi­ty in the first psyc­hot­he­ra­py ses­sion. Jour­nal of Con­struc­ti­vist Psyc­ho­lo­gy, 32(4), 424‒443.

Toi­vo­nen, Hei­di; Wahl­ström, Jarl & Kur­ri, Kat­ja (2019). Con­struc­ting nona­gency at the begin­ning of psyc­hot­he­ra­py: The 10DT model. Jour­nal of Con­struc­ti­vist Psyc­ho­lo­gy, 32(2) 160‒180.

Val­ko­nen, Har­ri (2018a). Muu­tos psy­ko­te­ra­pias­sa. Luen­to inte­gra­tii­vi­ses­sa YET-psy­ko­te­ra­pia­kou­lu­tuk­ses­sa 22.‒23.3.2019 Jyväs­ky­län yli­opis­tos­sa.

Val­ko­nen, Har­ri (2018b). The dyna­mics of self-obser­va­tion in patients with bor­der­li­ne per­so­na­li­ty disor­der (BPD) diag­no­sis. Väi­tös­kir­ja. Itä-Suo­men yli­opis­to.

Wahl­ström, Jarl & Sei­lo­nen, Min­na-Lee­na (2016). Displaying agency at the out­set of psyc­hot­he­ra­py. Euro­pean Jour­nal of Psyc­hot­he­ra­py & Coun­sel­ling, 18(4), 333‒348.