Valitse vuosi:
2023 2022 2021 2020 2019 2018 2017 2016 2015 1999 1998 1997 1996 1995 1994 1993 1992 1991 1990 1989 1988 1987 1986 1985 1984 1983 1982


Avaa näköisversio

Tommi Sarlin: ”Mä en yhtään tiedä, mitä mun kannattais tehä”. Merkityksen muutokset väkivallan kokijan toimijuudessa – siirtymiä objektipositiosta subjektipositioon

Tut­kin artik­ke­lis­sa­ni, kuin­ka Mies­sa­kit ry:n Väki­val­taa Koke­neet Mie­het ‑pal­ve­luun (VKM) hakeu­tu­nut, pari­suh­tees­saan hen­kis­tä väki­val­taa koke­nut mies työs­tää omaa toi­mi­juut­taan lyhyes­sä, psy­ko­te­ra­pian mene­tel­miä hyö­dyn­tä­väs­sä työs­ken­te­lys­sä. Artik­ke­li poh­jau­tuu inte­gra­tii­vi­sen psy­ko­te­ra­pia­kou­lu­tuk­se­ni opin­näyt­tee­seen. Teen havain­to­ja sii­tä, mit­kä puhu­mi­sen tavat ja psy­ko­te­ra­pia­tek­nii­kat tuki­vat asiak­kaan itse­ha­vain­noin­tia kym­me­nen käyn­ti­ker­ran aika­na. Tar­kas­te­len toi­mi­juu­den muu­tok­sia Mikael Lei­ma­nin kuvaa­mien sub­jek­ti­po­si­tion, havait­si­ja­po­si­tion ja objek­ti­po­si­tion käsit­tei­den avul­la. Hyö­dyn­nän tera­pia­kes­kus­te­lu­jen tar­kas­te­le­mi­ses­sa dis­kurs­sia­na­lyyt­tis­ta 10DT-ana­lyy­si­työ­ka­lua, jol­la kar­toi­te­taan nii­tä dis­kur­sii­vi­sia kei­no­ja, joil­la asia­kas kuvaa ja työs­tää tilan­net­taan. Asia­kas oli VKM-pal­ve­luun hakeu­tues­saan monin tavoin objek­ti­po­si­tios­sa. Havait­si­ja­po­si­tion avau­tues­sa asiak­kaan toi­mi­juus vah­vis­tui, ja hän siir­tyi enem­män sub­jek­ti­po­si­tioon suh­tees­sa tun­tei­siin­sa, taus­taan­sa ja kont­rol­lin­tar­pee­seen­sa. Asia­kas ete­ni käyt­täy­ty­mis­ko­kei­lui­hin, jois­sa hän har­joit­te­li uut­ta suh­tees­sa ole­mi­sen tapaa.

Asia­sa­nat: inte­gra­tii­vi­nen psy­ko­te­ra­pia, dis­kurs­sia­na­lyy­si, toi­mi­juus, väki­val­ta, pari­suh­de­vä­ki­val­ta, psy­ko­te­ra­pia­tek­nii­kat

Joh­dan­to

Maa­il­man ter­veys­jär­jes­tö WHO mää­rit­te­lee väki­val­lan ole­van fyy­si­sen voi­man tai val­lan tahal­lis­ta käyt­töä tai sil­lä uhkaa­mis­ta, joka koh­dis­tuu ihmi­seen itseen­sä, toi­seen ihmi­seen tai ihmis­ryh­mään tai yhtei­söön ja joka joh­taa tai joka voi hyvin toden­nä­köi­ses­ti joh­taa kuo­le­maan, fyy­si­sen tai psyyk­ki­sen vam­man syn­ty­mi­seen, kehi­tyk­sen häi­riy­ty­mi­seen tai perus­tar­pei­den tyy­dyt­ty­mät­tä jää­mi­seen (Krug ym. 2003).

Pari­suh­tees­sa koet­tu väki­val­ta hor­jut­taa usein vaka­vas­ti koki­jan käsi­tys­tä omis­ta toi­min­ta­mah­dol­li­suuk­sis­ta. Eri­tyi­ses­ti hen­ki­nen väki­val­ta on näyt­täy­ty­nyt Väki­val­taa Koke­neet Miehet(VKM) ‑pal­ve­luun hakeu­tu­nei­den asiak­kai­den ker­to­muk­sis­sa sala­ka­va­lan haa­voit­ta­va­na. Mie­het ovat saat­ta­neet aja­tel­la, että nais­ta usein fyy­si­ses­ti vah­vem­pa­na hei­dän tulee vain kes­tää kump­pa­nin­sa har­joit­ta­ma väki­val­ta. Kui­ten­kin asiak­kaat ker­to­vat tois­tu­vas­ti, kuin­ka he ovat hil­jal­leen koke­neet ole­van­sa pako­tet­tu­ja luo­pu­maan omis­ta tar­peis­taan tai uhrau­tu­maan per­heen vuok­si ryh­tyen myö­täi­le­mään kump­pa­ni­aan. Tun­tu omas­ta toi­mi­juu­des­ta on hei­ken­ty­nyt, ja tilal­le ovat astu­neet neu­vot­to­muus, voi­mat­to­muus ja pel­ko. Oma toi­mi­juus on alka­nut näyt­täy­tyä monel­le jopa mah­dot­to­ma­na.

Havain­to­ni väki­val­lan vai­ku­tuk­sis­ta poh­jau­tu­vat työ­hö­ni vas­taa­va­na väki­val­ta­työn­te­ki­jä­nä Mies­sa­kit ry:n Väki­val­taa Koke­neet Mie­het ‑toi­min­ta­muo­dos­sa. Pal­ve­luun on eri­tyi­ses­ti hakeu­tu­nut pari­suh­tees­saan hen­ki­sen, mut­ta myös fyy­si­sen, talou­del­li­sen ja sek­su­aa­li­sen väki­val­lan koh­teek­si jou­tu­nei­ta mie­hiä. Toi­min­ta­muo­dos­sa on mah­dol­lis­ta käsi­tel­lä yksi­lö­käyn­neil­lä mie­hen väki­val­ta­ko­ke­mus­ta mak­si­mis­saan kym­me­nen ker­taa. Tämän jäl­keen mie­hen on mah­dol­lis­ta hakeu­tua Mies­sak­kien kym­me­nen ker­ran ohjat­tuun ver­tais­ryh­mään tai jon­kin muun aut­ta­mi­sen pii­riin.

Täs­sä artik­ke­lis­sa tar­kas­te­len, mil­lai­sia muu­tok­sia pari­suh­tees­saan hen­kis­tä väki­val­taa koke­neen mie­hen toi­mi­juu­des­sa tapah­tuu lyhyen työs­ken­te­lyn aika­na. Havain­noin, kuin­ka voin työn­te­ki­jä­nä tukea asia­kas­ta täs­sä pon­nis­te­lus­sa. Tut­ki­musai­neis­to­na­ni käy­tän omia asia­kas­nau­hoit­tei­ta­ni.

Kuvaan kog­ni­tii­vis-ana­lyyt­ti­sen psy­ko­te­ra­pian käsit­tein asiak­kaas­sa tapah­tu­vaa muu­tos­ta. Näi­tä muu­tos­ta kuvaa­via käsit­tei­tä ovat subjekti‑, objek­ti- ja havait­si­ja­po­si­tio sekä toi­mi­juus ja eril­li­syys. Artik­ke­lis­sa tar­kas­te­len tera­pi­aan hakeu­tu­neen asiak­kaan kuvaus­ta omas­ta neu­vot­to­muu­des­taan eli objek­ti­po­si­tios­ta suh­tees­sa koet­tuun väki­val­taan ja sen seu­rauk­siin. Mil­lai­sia muu­tok­sia asiak­kaan puhees­sa voi havai­ta, kun hänen uhri­po­si­tion­sa alkaa muut­tua havait­si­ja­po­si­tion vah­vis­tues­sa sub­jek­ti­po­si­tion suun­taan?

Tera­peut­ti­na poh­din, miten voin tukea asiak­kaas­sa viriä­vää havait­si­ja­po­si­tio­ta. Jou­dun kipui­le­maan sen kans­sa, etten koki­jan itse­ha­vain­noin­tia ja toi­mi­juut­ta tukies­sa­ni tuli­si samal­la esi­mer­kik­si syyl­lis­tä­neek­si hän­tä väki­val­tai­seen suh­tee­seen jää­mi­ses­tä.

Sub­jek­ti­po­si­tio, havait­si­ja­po­si­tio ja objek­ti­po­si­tio

Mikael Lei­man on kehit­tä­nyt meta­mal­lia psy­ko­te­ra­pian perus­pro­ses­seis­ta. Sii­nä fokuk­ses­sa on jon­kin yksit­täi­sen ongel­mal­li­sen koke­muk­sen, tun­teen tai käyt­täy­ty­mi­sen muok­kau­tu­mi­nen siten, että asia­kas siir­tyy sen suh­teen avut­to­muu­den tilas­ta (objek­ti­po­si­tio) toi­mi­juu­teen (sub­jek­ti­po­si­tio). Mal­lis­sa on vai­kut­tei­ta Sti­le­sin assi­mi­laa­tio­mal­lis­ta (Val­ko­nen 2018a).

Lei­ma­nin mal­lin poh­ja­ra­ken­tee­na on asiak­kaan ja tera­peu­tin välil­lä val­lit­se­va kan­nat­te­le­va yhteys. Toi­nen kes­kei­nen raken­ne on asiak­kaan tuke­mi­nen ongel­mal­li­se­na koke­man­sa alu­een mah­dol­li­sim­man rik­kaa­seen ilmai­suun, jon­ka avul­la tuo­te­taan työs­tet­tä­vää mate­ri­aa­lia. Kol­man­te­na osa­na pro­ses­sis­sa on asiak­kaan itse­ha­vain­noin­nin syven­tä­mi­nen ja laa­jen­ta­mi­nen suh­tees­sa alkuon­gel­maan. Nel­jäs vai­he mal­lis­sa on uusien toi­min­ta­ta­po­jen kokei­lu suh­tees­sa alkuon­gel­maan. Jos ulkoi­sia olo­suh­tei­ta ei ole mah­dol­lis­ta muut­taa, teh­tä­väk­si tulee uuden­lai­sen suh­teen muo­dos­ta­mi­nen alkuon­gel­maan (Val­ko­nen 2018a).

Kaik­ki psy­ko­te­ra­piat täh­tää­vät sel­lai­seen itse­ha­vain­noin­tiin, joka sal­lii uuden­lai­sen suh­teen muo­dos­tu­mi­sen ongel­maan. Har­ri Val­ko­sen mukaan itse­ha­vain­noin­nin kes­kei­syyt­tä psy­ko­te­ra­piois­sa kuvaa sii­hen viit­taa­vien ter­mien pal­jous: englan­nin kie­les­sä näi­tä ovat self-obser­va­tion, self-reflec­tion, int­ros­pec­tion, free associa­tion, obser­ving ego, metacog­ni­tion, men­ta­liza­tion, mind­ful­ness, self-reflexi­vi­ty, self-conscious­ness, self-awa­re­ness, psyc­ho­lo­gical min­ded­ness, affect conscious­ness ja insight (Val­ko­nen 2018b).

Lei­man käyt­tää ter­miä itse­ha­vain­noin­ti, jon­ka avul­la asia­kas saa­vut­taa havait­si­ja­po­si­tion suh­tees­sa ongel­maan­sa. Lei­ma­nin mukaan asia­kas on tera­pi­aan tul­les­sa objek­ti­po­si­tios­sa suh­tees­sa ongel­maan­sa. Täl­löin ongel­ma sää­te­lee elä­mää ja pakot­taa suo­jau­tu­maan. Jumiu­tu­neet ase­tel­mat tuot­ta­vat toi­vot­to­muu­den tun­net­ta. Uuden näkö­kul­man löy­tä­mi­nen puo­les­taan vapaut­taa asiak­kaan huo­maa­maan uuden­lai­sia mah­dol­li­suuk­sia vai­kut­taa asioi­hin. Jot­ta asia­kas pää­si­si vapau­tu­maan ongel­man­sa val­las­ta, hänen on saa­vu­tet­ta­va uuden­lai­nen näkö­kul­ma ja toi­min­nal­li­nen lähes­ty­mis­ta­pa.

Tämän saa­vut­ta­mi­nen edel­lyt­tää kui­ten­kin aikai­sem­mas­ta poik­kea­van, ikään kuin ulko­puo­li­sen mut­ta samal­la empaat­ti­sen havain­noi­mi­sen pai­kan löy­tä­mis­tä. Usein tämä ei onnis­tu ilman että toi­nen ihmi­nen mal­lin­taa rau­hal­li­sen hyväk­sy­vää tar­kas­te­lu­ta­paa ja että sitä har­joi­tel­laan yhdes­sä. Itse­ha­vain­noin­nin kehit­ty­mi­sen avul­la asia­kas pää­see sub­jek­ti­po­si­tioon suh­tees­sa ongel­maan­sa, eli hänen toi­mi­juu­ten­sa sen suh­teen vah­vis­tuu. Pol­ku objek­ti­po­si­tios­ta sub­jek­ti­po­si­tioon kul­kee asiak­kaan lähi­ke­hi­tyk­sen vyö­hyk­keel­lä (Lei­man 2014). Täl­lä tar­koi­te­taan asiak­kaan sel­lai­sia kyky­jä ja toi­min­ta­mah­dol­li­suuk­sia, joi­ta hän ei saa käyt­töön­sä yksin, mut­ta joi­hin hän yltää saa­des­saan apua (Kan­ni­nen 2015).

Havain­noi­va posi­tio ‑käsit­teel­lä Lei­man koros­taa itse­ha­vain­noin­tia toi­min­ta­na, joka on aina suh­tees­sa koh­tei­siin­sa, kuten omiin kehon­tun­te­muk­siin, tun­tei­siin, havait­se­mis- ja tul­kin­ta­ta­poi­hin tai tapoi­hin arvioi­da omaa toi­min­taa. Lei­ma­nin mukaan tyy­pil­li­nen ongel­ma on lii­al­li­nen arvioi­va tai itse­kriit­ti­nen asen­ne, jon­ka kaut­ta asia­kas havain­noi toi­min­taan­sa ja koke­muk­si­aan. Tera­peu­tin teh­tä­vä­nä on aut­taa asia­kas­ta muo­dos­ta­maan toi­nen, neut­raa­lim­pi tai hyvän­tah­toi­sem­pi ”paik­ka”, jos­ta asia­kas voi havain­noi­da kriit­tis­tä ja tuo­mit­se­vaa suh­tau­tu­mis­taan. Näin ase­tel­ma asiak­kaan ja ongel­man välil­lä voi kei­kah­taa niin, että ongel­mas­ta tulee­kin ikään kuin koh­de ja asiak­kaas­ta havain­noi­va sub­jek­ti. Tämä avaa tien uuden­lais­ten käy­tän­nön rat­kai­su­jen etsi­mi­seen toi­sen­lai­sen suh­tau­tu­mi­sen tai toi­min­nan muo­dos­sa. Lei­man koros­taa, että itse­ha­vain­noin­ti ei ole tark­kai­le­mis­ta eikä arvioi­mis­ta. Se on kos­ke­tuk­sen saa­mis­ta ja osal­li­suut­ta omaan itseen (Kan­ni­nen 2015; Lei­man 2014).

Toi­mi­juu­den käsi­te

Toi­mi­juu­den käsi­te on laa­jas­sa käy­tös­sä ihmis­tie­teis­sä. Psy­koa­na­lyy­tik­ko Jean Knox (2011) sum­maa toi­mi­juu­den mää­ri­tel­miä tode­ten, että toi­mi­juus mer­kit­see mah­dol­li­suut­ta vai­kut­taa sekä fyy­si­seen että rela­tio­naa­li­seen ympä­ris­töön. Olles­sam­me toi­mi­joi­ta toi­men­pi­teil­läm­me on vai­ku­tus­ta, ja ne saa­vat vas­ta­kai­kua mei­tä ympä­röi­vil­tä ihmi­sil­tä.

Koti­mai­sis­ta psy­ko­te­ra­pian tut­ki­jois­ta muun muas­sa Jarl Wahl­ström ja Min­na-Lee­na Sei­lo­nen ovat mää­ri­tel­leet toi­mi­juut­ta. Hei­dän mukaan­sa toi­mi­juus on voi­maa teh­dä tai voi­maa, joka saa aikaan vai­ku­tuk­sia. Tämä edel­lyt­tää teki­jäl­tä aktii­vi­suut­ta ja itse­näi­syyt­tä (Wahl­ström & Sei­lo­nen 2016).

Edel­leen Hei­di Toi­vo­nen, Jarl Wahl­ström ja Kat­ja Kur­ri (2019) sum­maa­vat tut­ki­mus­kir­jal­li­suu­des­ta toi­mi­juu­den eri aspek­te­ja, joi­ta ovat eril­li­syy­den tun­ne, tie­toi­nen vai­kut­ta­mi­nen, hen­ki­nen omis­ta­juus, reflek­tii­vi­syys, joh­don­mu­kai­nen ker­ron­ta ja inter­sub­jek­tii­vi­suus.

Eril­li­syy­den tun­ne on käsi­te, joka kuvaa hen­ki­lön käsi­tys­tä omas­ta eril­li­syy­des­tään suh­tees­sa ympä­ris­töön­sä. Tämä on edel­ly­tys sil­le, että hen­ki­lö voi olla yhtey­des­sä toi­siin ihmi­siin ja asioi­hin. Eril­li­syy­den kaut­ta hen­ki­lö saa koke­muk­sen omas­ta toi­mi­juu­des­taan. Tie­toi­nen vai­kut­ta­mi­nen on voi­maa teh­dä tai saa­da aikaan vai­ku­tuk­sia. Näi­tä seu­raa muun muas­sa kyky teh­dä eroa sen välil­le, ovat­ko vai­ku­tuk­set omien toi­mien seu­rauk­sia vai seu­raus­ta ulkois­ten olo­suh­tei­den vai­ku­tuk­ses­ta. Hen­ki­nen omis­ta­juus syn­tyy, kun hen­ki­lö pys­tyy näke­mään oman mie­len­sä auto­no­mi­se­na ja eril­li­se­nä mui­den mie­lis­tä. Täl­löin hen­ki­lö hah­mot­taa omia psy­ko­lo­gi­sia koke­muk­si­aan men­taa­li­si­na tapah­tu­mi­na. Näin hän ymmär­tää oman mah­dol­li­suu­ten­sa luo­da omia aja­tuk­sia, tun­tei­ta, toi­mia ja koke­muk­sia, jol­loin ne eivät seli­ty ulkoi­sil­la teki­jöil­lä. (Toi­vo­nen ym. 2019.)

Reflek­tii­vi­syys edel­lyt­tää tiet­tyä etäi­syyt­tä ja mah­dol­li­suut­ta kriit­ti­seen itsear­vioin­tiin tai itsen arvioin­tiin tois­ten näkö­kul­mas­ta. Joh­don­mu­kai­nen ker­ron­ta antaa hen­ki­lös­tä jat­ku­vuu­den vai­ku­tel­man. Tämä on edel­ly­tys sil­le, että hen­ki­löl­lä voi olla myös aja­tus sii­tä, että hänel­lä on mah­dol­li­suus vai­kut­taa omiin olo­suh­tei­siin­sa itse. Tämä joh­don­mu­kai­suus vai­kut­taa myös sii­hen, että hen­ki­lö kokee elä­mäs­sään tar­koi­tuk­sel­li­suut­ta ja mie­lek­kyyt­tä. Inter­sub­jek­tii­vi­suus mer­kit­see hen­ki­lön kykyä sosi­aa­li­seen vuo­ro­vai­ku­tuk­seen. Psy­ko­te­ra­pias­sa tämä mer­kit­see sitä, että asia­kas kyke­nee sisäl­lyt­tä­mään tera­peu­tin omaan reflek­tii­vi­seen itseym­mär­ryk­seen­sä. Samal­la asia­kas säi­lyt­tää tie­toi­suu­ten­sa tera­peu­tin omas­ta, eril­li­ses­tä toi­mi­juu­des­ta. (Toi­vo­nen ym. 2019.)

Toi­mi­juu­den ongel­mat

Toi­mi­juu­den ongel­mat näky­vät psy­ko­te­ra­pi­aan hakeu­tu­van asiak­kaan elä­mäs­sä monin tavoin. Toi­mi­juu­den menet­tä­mis­tä pide­tään yhte­nä tär­keim­mis­tä syis­tä, jon­ka vuok­si asiak­kaat hakeu­tu­vat tera­pi­aan. Toi­mi­juu­den saa­vut­ta­mi­nen on edel­ly­tys sil­le, että tera­peut­ti­nen muu­tos on asiak­kaal­le mah­dol­li­nen (Wahl­ström & Sei­lo­nen 2016).

Toi­mi­juu­den heik­kous voi olla esi­mer­kik­si avut­to­muu­den koke­mus­ta, kyvyt­tö­myyt­tä sie­tää avut­to­muut­ta, hal­lin­nan menet­tä­mi­sen koke­mus­ta, toi­sen tah­toon mukau­tu­mis­ta, pyr­ki­mys­tä kont­rol­loi­da mui­ta, yli­vas­tuul­li­suut­ta, vaih­toeh­dot­to­muut­ta tai uhri­po­si­tioon jää­mis­tä. Se on koke­mus sii­tä, ettei pys­ty teke­mään jotain, mitä haluai­si teh­dä, tai ettei pys­ty lopet­ta­maan teke­mäs­tä jotain, mitä ei haluai­si teh­dä. Toi­mi­juu­den tuke­mi­nen onkin yksi tär­keim­mis­tä tera­pian tavoit­teis­ta. Sen vah­vis­ta­mi­nen mah­dol­lis­taa asiak­kaal­le ulos­pää­syn tois­tu­van toi­min­nan kehäs­tä ja aut­taa sel­kiyt­tä­mään omia toi­min­ta­mah­dol­li­suuk­sia tule­vai­suu­des­sa. (Val­ko­nen 2018a.)

Lei­ma­nin mukaan toi­mi­juu­den kehit­ty­mi­nen edel­lyt­tää itse­ha­vain­noin­tia, mikä joh­taa asiak­kaan lisään­ty­nee­seen tie­toi­suu­teen omien ongel­mien­sa luon­tees­ta ja avaa sen myö­tä mah­dol­li­suu­den löy­tää nii­hin uuden­lai­nen suh­de. Toi­mi­juus ei siis ole ihmi­sen kyky tai omi­nai­suus, vaan koh­teel­li­nen ilmiö, jon­ka laa­tua voi­daan arvioi­da vain suh­tees­sa toi­min­nan kul­loi­seen­kin koh­tee­seen. Toi­mi­juu­den puu­te näkyy avut­to­muu­te­na suh­tees­sa johon­kin ongel­mal­li­sek­si koet­tuun toi­min­nan koh­tee­seen. Näin toi­min­ta ja toi­min­nan koh­de aset­tu­vat vas­ta­vuo­roi­seen suh­tee­seen toi­siin­sa näh­den. Tämä aja­tus vas­ta­vuo­roi­ses­ta ase­tel­mas­ta on kog­ni­tii­vis-ana­lyyt­ti­sen tera­pian yksi kes­kei­nen tuki­pi­la­ri. (Lei­man 2008; Tik­ka­nen 2015.)

Toi­mi­juu­den käsi­te kuvaa asiak­kaan oman koke­muk­sen omis­ta­mis­ta ja itse­läh­töi­syy­den tun­nis­ta­mis­ta. Se on kykyä sää­del­lä omaa koke­mus­ta ja näh­dä vaih­toeh­toi­suut­ta ajat­te­lus­sa ja toi­min­nas­sa. Toi­mi­jal­la on valin­nan vapaus. Toi­mi­juu­den vah­vis­ta­mi­sen kan­nal­ta on oleel­lis­ta, että asia­kas tulee tie­toi­sek­si sii­tä, kuin­ka hänen oma sisäi­nen pro­ses­sin­sa luo ja yllä­pi­tää han­ka­lia tun­tei­ta. Asia­kas voi myös estää ja kes­keyt­tää omien pri­maa­rien tun­tei­den­sa viriä­mis­tä ja samal­la estää itse­ään näin tun­nis­ta­mas­ta omia tar­pei­taan ja tavoit­tei­taan. Esi­merk­ki­nä täs­tä on sisäi­nen puhe, joka saat­taa asiak­kaan ahdis­tuk­sen val­taan. Tera­peu­tin teh­tä­vä­nä on näi­den koke­mus­ten ja tun­tei­den vali­doin­ti ja sym­bo­loin­ti, jot­ka ovat tär­kei­tä apu­vä­li­nei­tä koke­mus­ten itse­läh­töi­syy­den tie­dos­ta­mi­sek­si. Tämä taas on edel­ly­tys sil­le, että koke­mus tulee asiak­kaan oman sää­te­lyn pii­riin. (Val­ko­nen 2018b.)

Toi­seu­den­ta­ju

Lei­ma­nin mukaan toi­seu­den arti­ku­loi­mi­nen eli toi­seu­den­ta­ju on toi­mi­juu­den perus­ta­vin raken­teel­li­nen edel­ly­tys. Toi­seu­den­ta­ju on kyky hah­mot­taa itsen­sä eril­li­sek­si muis­ta ihmi­sis­tä ja ympä­röi­väs­tä maa­il­mas­ta. Jos koh­de ilme­nee ihmi­sel­le toi­se­na ja itses­tä eril­li­se­nä, hän voi muun­nel­la suh­tau­tu­mis­taan sii­hen, jol­loin toi­min­ta on jous­ta­vaa ja tilan­ne­koh­tais­ta. Näin toi­min­ta tulee tah­do­na­lai­sek­si ja tie­toi­sem­mak­si, ja myös vas­tuul­li­suus oman toi­min­nan suh­teen kas­vaa: ihmi­nen voi parem­min päät­tää, miten koh­tee­seen suh­tau­tuu.

Jos ihmi­nen samais­taa koh­teen ja omat käsi­tyk­sen­sä, hän aset­tuu taval­la tai toi­sel­la pakot­ta­vaan suh­tee­seen koh­teen kans­sa. Omien mie­li­ku­vien ja koh­teen samais­ta­mi­nen joh­taa myös sii­hen, että omat välit­tö­mät havain­not ja tul­kin­nat koe­taan maa­il­man omi­nai­suuk­si­na. Men­ta­li­saa­tio­teo­rian kie­lel­lä puhu­taan täl­löin psyyk­ki­ses­tä ekvi­va­lens­sis­ta. (Allen ym. 2008.)

Lei­ma­nin mukaan sub­jek­ti­po­si­tion säi­lyt­tä­mi­nen esi­mer­kik­si väki­val­lan kes­kel­lä voi olla lähes koko­naan mie­len­si­säis­ten koh­tei­den varas­sa, kun mikään ulkoi­nen ei tuo­ta tur­vaa. Tätä kuva­taan usein sano­mal­la, että ihmi­set ovat pys­ty­neet säi­lyt­tä­mään arvok­kuu­ten­sa ja tyy­ney­ten­sä kai­ken väki­val­lan, nöy­ryy­tyk­sen ja hädän kes­kel­lä. (Lei­man 2008; Val­ko­nen 2018b.)

Toi­mi­juu­den kehit­ty­mi­nen

Miten ter­ve toi­mi­juus ja sii­hen liit­ty­vä eril­li­syys voi­vat kehit­tyä? Jean Knoxin (2011) mukaan toi­mi­juu­den koke­mus on yksi­lön psy­ko­lo­gi­sen kas­vun ja kehi­tyk­sen yti­mes­sä. Täy­si psyyk­ki­nen toi­mi­juus mer­kit­see hänen mukaan­sa yksi­lön kykyä ymmär­tää itsen­sä riip­pu­mat­to­ma­na sii­tä, miten suo­ra fyy­si­nen tai emo­tio­naa­li­nen vai­ku­tus hänel­lä toi­seen ihmi­seen on. Toi­mi­juus mer­kit­see kykyä itse­reflek­tioon ja tie­toi­suut­ta men­taa­li­ses­ta ja emo­tio­naa­li­ses­ta eril­li­syy­des­tä toi­seen ihmi­seen.

Knox tar­kas­te­lee toi­mi­juu­den kehit­ty­mis­tä inte­gra­tii­vi­ses­tä näkö­kul­mas­ta. Hänen mukaan­sa Bowl­byn kiin­ty­mys­suh­de­teo­ria yhdes­sä kehi­tysp­sy­ko­lo­gian ja neu­ro­lo­gi­sen tut­ki­muk­sen kans­sa antaa tär­keän vii­te­ke­hyk­sen, jos­sa toi­mi­juut­ta voi­daan tar­kas­tel­la. Läpi­käy­vä­nä tee­ma­na ovat kiin­ty­mys­suh­de­teo­rian sisäi­set työs­ken­te­ly­mal­lit ja var­hai­sis­sa vuo­ro­vai­ku­tus­suh­teis­sa kehit­ty­neet tie­dos­ta­mat­to­mat skee­mat, jot­ka kos­ke­vat vuo­ro­vai­ku­tus­ta (engl. inter­sub­jec­ti­vi­ty). (Knox 2011.) Täs­sä näkyy yhty­mä­koh­ta objek­ti­suh­de­teo­ri­aan, joka on myös kog­ni­tii­vis-ana­lyyt­ti­seen teo­rian taus­tal­la: toi­min­nal­la on aina koh­de, johon yksi­lö on suh­tees­sa.

Knoxin mukaan (2011) toi­mi­juus alkaa kehit­tyä lap­sen ensim­mäis­ten elin­kuu­kausien aika­na aluk­si kehol­li­se­na vai­kut­ta­mi­se­na ja vau­van sii­hen saa­man reak­tion seu­rauk­se­na. Knox perus­taa käsi­tyk­sen­sä eri­tyi­ses­ti Daniel Ster­nin, Ed Tro­nic­kin, Beat­rice Bee­ben ja Peter Fona­gyn tut­ki­muk­seen. Toi­mi­juu­den eri aspek­tit (engl. phy­sical, social, teleo­lo­gical, inten­tio­nal, repre­sen­ta­tio­nal agency ja auto­bio­grap­hical self) kehit­ty­vät lap­sen kas­vaes­sa hui­pen­tuen sii­hen, että hän pys­tyy ilmai­se­maan omaa toi­mi­juut­taan kie­len ja meta­fo­rien kaut­ta. Syn­ty­mäs­tään saak­ka lap­sel­la on koke­mus fyy­si­ses­tä toi­mi­juu­des­ta, jon­ka kaut­ta hän tut­kii, mitä vai­ku­tuk­sia hänen liik­keil­lään on maa­il­maan hänen ympä­ril­lään. Sosi­aa­li­nen toi­mi­juus kehit­tyy van­hem­man kans­sa tapah­tu­van vas­ta­vuo­roi­sen toi­mi­juu­den seu­rauk­se­na. Tämä koke­mus suh­tees­sa ole­mi­ses­ta aluk­si tie­dos­ta­mat­to­ma­na ja impli­siit­ti­se­nä toi­min­ta­na muut­tuu hil­jal­leen kyvyk­si men­ta­li­soi­da ja ekspli­siit­ti­sek­si kyvyk­si olla suh­tees­sa ja kom­mu­ni­koi­da tois­ten kans­sa muis­ta eril­li­se­nä yksi­lö­nä.

Lap­sen kehi­tys on haa­voit­tu­vai­nen pro­ses­si, kos­ka hän on niin riip­pu­vai­nen hoi­ta­jien­sa palaut­tees­ta. Sik­si var­hain koe­tut trau­mat voi­vat vahin­goit­taa vaka­vas­ti lap­sen myö­hem­pää kykyä liit­tyä toi­siin tur­val­li­ses­ti ja rakas­ta­vas­ti. Knoxin mukaan nämä toi­mi­juu­den ongel­mat voi­vat joh­taa per­soo­nal­li­suus­häi­riöi­den, dis­so­sia­tii­vis­ten häi­riöi­den, eri­lais­ten riip­pu­vuuk­sien ja syö­mis­häi­riöi­den kehit­ty­mi­seen. Sil­ti kaik­kein tur­val­li­sim­min­kaan kiin­ty­neet eivät ole tur­vas­sa koh­taa­mis­saan krii­seis­sä, jos ne akti­voi­vat hei­dän sisäi­set työs­ken­te­ly­mal­lin­sa, jot­ka tuot­ta­vat voi­mat­to­muu­den ja ei-toi­mi­juu­den tun­to­ja. (Knox 2011.)

Van­hem­pien kyvyl­lä men­ta­li­soi­da on rat­kai­se­va mer­ki­tys sil­le, kuin­ka kehit­ty­vän lap­sen toi­mi­juus mah­dol­lis­tuu (Knox 2011). Men­ta­li­saa­tio on kykyä olla yhtey­des­sä omaan ja toi­sen mie­leen sekä kykyä havain­noi­da näi­den miel­ten suh­det­ta. Men­ta­li­saa­tio­teo­ria on yksi käyt­tö­kel­poi­nen tapa arvioi­da asiak­kai­den toi­mi­juu­den toteu­tu­mis­ta. Teo­rian mukaan asia­kas on usein esi­men­ta­li­soi­vas­sa tilas­sa, joka ilme­nee psyyk­ki­sen ekvi­va­lens­sin, teleo­lo­gi­sen moo­din ja uskot­te­lu­moo­din muo­dois­sa. Jokai­ses­sa näis­sä moo­deis­sa asiak­kaan toi­mi­juus on rajoit­tu­nut. Asiak­kaan koke­mus voi täl­löin näyt­täy­tyä objek­ti­po­si­tioon juut­tu­mi­se­na, jos­sa havait­si­ja­po­si­tion tuo­ma näkö­kul­mien eri­lai­suus ei pää­se toteu­tu­maan. (Allen ym. 2008.)

Asiak­kai­den esi­men­ta­li­soi­vat moo­dit kut­su­vat tera­peut­tia samaan tans­siin eli jaka­maan todel­li­suut­ta empaat­ti­ses­ti esi­men­ta­li­soi­vis­ta moo­deis­ta käsin. Tera­peu­tin haas­tee­na on oman men­ta­li­soi­van, ei-tie­tä­vän asen­teen säi­lyt­tä­mi­nen tilan­teis­sa, jois­sa asia­kas ohjau­tuu voi­mak­kaas­ti oman tun­teen­sa poh­jal­ta (psyyk­ki­nen ekvi­va­lens­si) tai toi­saal­ta odot­taa kon­kreet­tis­ta apua (teleo­lo­gi­nen moo­di) oman tilan­teen­sa hel­pot­ta­mi­seen. Myös ana­lyyt­ti­nen, tun­teis­ta irral­laan ole­va puhe (uskot­te­lu­moo­di) kut­suu tera­peut­tia tar­kas­te­le­maan asiak­kaan pul­maa pel­käs­tään kog­ni­tii­vi­sel­la tasol­la. (Allen ym. 2008.)

Toi­mi­juu­den kehit­ty­mi­sen ymmär­tä­mi­nen on mie­les­tä­ni tera­peut­ti­na ensiar­voi­sen tär­ke­ää. Toi­mi­juus tapah­tuu täs­sä ja nyt, mut­ta sen juu­ret ovat yksi­lön var­hai­sim­mis­sa kehi­tys­vai­heis­sa. Täs­sä lyhyt­tä työs­ken­te­lyä käsit­te­le­väs­sä artik­ke­lis­sa en kui­ten­kaan voi juu­ri tut­kia asiak­kai­den toi­mi­juu­den elä­män­his­to­rial­li­sia ker­ros­tu­mia, sil­lä käy­tet­tä­vis­sä ole­va aika (5‒10 käyn­tiä) ei anna sii­hen riit­tä­väs­ti mah­dol­li­suuk­sia. 

Tut­ki­mus­me­ne­tel­mät

Hei­di Toi­vo­nen, Jarl Wahl­ström ja Kat­ja Kur­ri ovat tut­ki­neet asiak­kai­den toi­mi­juut­ta dis­kurs­sia­na­lyy­sin kei­noin. He ovat havain­noi­neet, kuin­ka asiak­kaan puhe liik­kuu toi­mi­juu­den ja ei-toi­mi­juu­den välil­lä, kun hän aset­taa itsen­sä suh­tees­sa omiin toi­miin­sa ja koke­muk­siin­sa. Ei-toi­mi­juu­des­ta on kyse sii­tä, kun asia­kas ilmai­see, ettei voi toi­mia kuten haluai­si tai hänen odo­tet­tai­siin toi­mi­van. Toi­mi­juu­des­sa asia­kas kuvaa itse­ään puo­les­taan aktii­vi­se­na ja vas­tuul­li­se­na suh­tees­sa käsi­tel­tä­vään ongel­maan. (Kur­ri & Wahl­ström 2007a; 2007b; Toi­vo­nen ym. 2019.)

Toi­vo­nen ym. (2019) ovat luo­neet oman ana­lyy­si­mal­lin toi­mi­juu­den tut­ki­mi­seen. He käyt­tä­vät sii­tä nimi­tys­tä Toi­mi­juu­den ja ei-toi­mi­juu­den dis­kur­sii­vi­set kon­struk­tiot psy­ko­te­ra­pias­sa: 10 dis­kur­sii­vi­sen kei­non mal­li (engl. 10 Discur­si­ve Tools for Agency Con­struc­tion, 10DT). Mal­li koos­tuu kym­me­nes­tä paris­ta dis­kur­sii­vi­sia kei­no­ja, joi­den avul­la voi­daan arvioi­da, miten asia­kas aset­taa itsen­sä suh­tee­seen tois­ten ihmis­ten ja asioi­den kans­sa. 10DT-mal­li kes­kus­te­lee mie­les­tä­ni hyvin Lei­ma­nin psy­ko­te­ra­pian perus­pro­ses­se­ja esit­te­le­vän meta­mal­lin kans­sa. Myös Lei­ma­nin mal­lis­sa toi­mi­juus näh­dään koh­teel­li­se­na ilmiö­nä, jon­ka laa­tua voi­daan arvioi­da vain suh­tees­sa kul­loi­seen­kin koh­tee­seen.

10DT-mal­lil­la hah­mo­te­taan asiak­kaan puhees­sa esiin­ty­vää toi­mi­juu­den ja ei-toi­mi­juu­den ase­moin­tia. Dis­kur­sii­vi­sil­la kei­noil­la huo­mioi­daan sekä asiak­kaan itse tuot­ta­ma puhe että mui­den tuot­ta­mat dis­kurs­sit. Ana­lyy­si­työ­ka­lul­la hah­mo­te­taan puhees­ta toi­mi­juu­den ja ei-toi­mi­juu­den ulot­tu­vuuk­sia sekä reflek­tii­vi­syy­den ja ei-reflek­tii­vi­syy­den ulot­tu­vuuk­sia. Reflek­tii­vi­syyt­tä mää­ri­tel­lään sen poh­jal­ta, kuin­ka pal­jon asia­kas pys­tyy reflek­toi­maan omaa toi­mi­juut­taan. Ei-reflek­tii­vi­ses­sä puhees­sa asia­kas pyr­kii ker­to­maan, kuin­ka asiat ovat ikään kuin fak­toi­na. Reflek­tii­vi­ses­sä puhees­sa asia­kas on havain­noi­vas­sa suh­tees­sa omaan toi­mi­juu­teen­sa tai ei-toi­mi­juu­teen­sa. Näin asia­kas voi samaan aikaan olla esi­mer­kik­si toi­mi­ja ja ei-toi­mi­ja mut­ta ei-reflek­tii­vi­nen. Toi­saal­ta asia­kas voi olla molem­mis­sa posi­tiois­sa myös reflek­tii­vi­nen. Näin työ­ka­lus­sa esi­te­tyt toi­mi­juus/ei-toi­mi­juus ja reflek­tii­vi­syys/ei-reflek­tii­vi­syys voi­vat esiin­tyä toi­sis­taan riip­pu­mat­ta eri suh­teis­sa.

Dis­kur­sii­vi­ses­sa tera­pia­tut­ki­muk­ses­sa on ehdo­tet­tu, että tera­pian tar­koi­tuk­se­na on mah­dol­lis­taa asiak­kaal­le eri­lai­sia sub­jek­ti­po­si­tioi­ta ja rikas­tut­taa asiak­kaan mah­dol­li­suuk­sia vali­ta eri­lais­ten sub­jek­ti­po­si­tioi­den välil­tä. Tera­peu­tin teh­tä­vä­nä on aut­taa asia­kas­ta siir­ty­mään enem­män toi­mi­juu­den ase­maan suh­tees­sa ongel­maan, jon­ka kans­sa hän oli aiem­min enem­män ei-toi­mi­juu­den posi­tios­sa. (Toi­vo­nen 2019; Toi­vo­nen ym. 2018.) Myös tämä tun­tuu tär­keäl­tä yhty­mä­koh­dal­ta aikai­sem­min esit­te­le­mii­ni objekti‑, havait­si­ja- ja sub­jek­ti­po­si­tio­kä­sit­tei­siin.

Toi­vo­nen ym. (2018) nimeä­vät dis­kur­sii­vis­ten työ­ka­lu­jen väit­tä­mät englan­nik­si seu­raa­vas­ti: non-agency tools (NAT) ja agency tools (AT). Dis­kurs­sit koos­tu­vat sekä ei-toi­mi­juut­ta kuvaa­vis­ta että toi­mi­juut­ta kuvaa­vis­ta puo­lis­ta. Englan­nin­kie­li­set ter­mit ovat mal­lin luo­jien anta­mat nimet (Toi­vo­nen ym. 2018). Suo­men­nok­set ovat kir­joit­ta­jan, ja ne olen pyr­ki­nyt saa­maan nime­no­maan väki­val­ta­ko­ke­mus­taan käsit­te­le­vän asiak­kaan puhet­ta kuvaa­vik­si dis­kurs­seik­si.

Nume­roin­nin kas­vaes­sa asiak­kaan reflek­tii­vi­syy­den aste suu­re­nee. Dis­kurs­sit 1‒6 ovat ei-reflek­toin­tia kuvaa­via työ­ka­lu­ja (engl. non­reflec­ti­ve tools). Täl­löin asia­kas kuvaa omaa tilan­net­taan totea­vas­ti ilman reflek­tio­ta, kuin itses­tään­sel­vyyk­si­nä. Reflek­tii­vi­set työ­ka­lut (engl. reflec­ti­ve tools) 7‒10 puo­les­taan kuvaa­vat asen­net­ta, jos­sa asiak­kaan aja­tuk­set, koke­muk­set tai elä­män­ta­pah­tu­mat tule­vat reflek­tion koh­teik­si ikään kuin pie­nen etäi­syy­den pääs­tä. (Toi­vo­nen ym. 2018; 2019.)

Ei-reflek­tii­vi­set työ­ka­lut:

1. Koe­tun väki­val­lan vähät­te­ly vs. väki­val­lan ja sen vai­ku­tuk­sen tun­nis­ta­mi­nen (engl. dis­mis­sing vs. accep­ting).

Ongel­ma ei lii­ty itseen, sen mer­ki­tys­tä vähä­tel­lään vs. ongel­ma liit­tyy itseen, ja se on vai­kea.

2. Elä­män­kump­pa­ni toi­mi­ja­na vs. itse vapaa toi­mi­maan (engl. other as actor vs. free to act).

Asia­kas on uhri tai objek­ti, ja jokin asia, ilmiö tai tapah­tu­ma on sub­jek­ti vs. asia­kas on toi­mi­ja, ja jokin asia, ilmiö tai tapah­tu­ma on objek­ti.

3. Omien koke­mus­ten ulkois­ta­mi­nen vs. omien koke­mus­ten näke­mi­nen oman mie­len tuot­tei­na (engl. exte­rio­riza­tion vs. inte­rio­riza­tion)

Koke­muk­set ovat ulkoi­sia objek­te­ja, joi­hin asia­kas on lähin­nä omis­tus­suh­tees­sa vs. koke­muk­set ovat sisäi­siä tapah­tu­mia, joi­hin asia­kas voi vai­kut­taa.

4. Kyvyt­tö­myys ryh­tyä toi­meen vs. kyky ryh­tyä toi­meen (engl. not ini­tia­ting action vs. ini­tia­ting action).

Ei pys­ty aloit­ta­maan toi­vot­tua toi­min­taa vs. pys­tyy aloit­ta­maan toi­vo­tun toi­min­nan.

5. Antaa väki­val­lan tai sen vat­vo­mi­sen jat­kua vs. väki­val­lan tai sen vat­vo­mi­sen lopet­ta­mi­nen tai hil­lit­se­mi­nen (engl. not stop­ping or cur­ding action vs. stop­ping or cur­ding action).

Ei pys­ty lopet­ta­maan ei-toi­vot­tua toi­min­taa vs. pys­tyy lopet­ta­maan ei-toi­vo­tun toi­min­nan.

6. Kyvyt­tö­myys raken­ta­viin valin­toi­hin vs. kyky raken­ta­viin valin­toi­hin (engl. not modi­fying action vs. modi­fying action).

Ei pys­ty muut­ta­maan toi­min­taan­sa vs. pys­tyy muut­ta­maan toi­min­taan­sa.

Reflek­tii­vi­set työ­ka­lut:

7. Kyvyt­tö­myys ymmär­tää omaa koke­mus­ta tai olo­suh­tei­ta vs. kyky ymmär­tää omaa koke­mus­ta tai olo­suh­tei­ta (engl. non-cog­nizance vs. cog­nizance).

Ei tie­dä, huo­maa tai ymmär­rä jotain omas­sa toi­min­nas­saan vs. tie­tää, huo­maa ja ymmär­tää jotain omas­sa toi­min­nas­saan.

8. Ei-reflek­toi­va asen­ne vs. reflek­toi­va asen­ne (engl. reflec­ted dys­func­tion vs. reflec­ted func­tion).

Meta­po­si­tio, jos­ta käsin oma suh­tau­tu­mi­nen koke­muk­siin tai toi­min­ta­ta­poi­hin näyt­täy­tyy ongel­mal­li­se­na vs. toi­mi­val­ta.

9. Oman koke­muk­sen epä­jat­ku­vuus vs. koke­muk­sen jat­ku­vuus (engl. discon­ti­nuance vs. con­ti­nuance).

Nykyi­nen toi­min­ta tai koke­muk­set eivät lii­ty mie­lek­kääl­lä taval­la men­nee­seen tai tule­vaan vs. nykyi­nen toi­min­ta tai koke­muk­set liit­ty­vät mie­lek­kääl­lä taval­la men­nee­seen tai tule­vaan.

10. Toi­sen hen­ki­lön näkö­kul­man ylio­let­ta­mi­nen tai sivuut­ta­mi­nen vs. toi­sen näkö­kul­man huo­mioi­mi­nen (engl. pre­sump­ti­ve posi­tio­ning of others vs. pers­pec­ti­val posi­tio­ning of others).

Ei pys­ty otta­maan aidos­ti huo­mioon toi­sen ihmi­sen pers­pek­tii­viä ja koor­di­noi­maan mer­ki­tyk­siä vs. pys­tyy otta­maan aidos­ti huo­mioon toi­sen ihmi­sen pers­pek­tii­vin ja koor­di­noi­maan mer­ki­tyk­siä.

Tut­kies­saan psy­ko­te­ra­pi­aa aloit­ta­via asiak­kai­ta mal­lin kehit­tä­jät Toi­vo­nen ym. (2019) tote­si­vat, että asiak­kaat oli­vat tyy­pil­li­ses­ti posi­tiois­sa 6 ja 2. Muu­ten asiak­kaat puhui­vat vaih­te­le­vas­ti eri dis­kurs­seis­sa. Tämän vuok­si ei ollut pää­tel­tä­vis­sä, että asiak­kaat oli­si voi­tu mää­ri­tel­lä hei­dän käyt­tä­män­sä dis­kurs­sin perus­teel­la tie­tyn­lai­sik­si. Myös­kään mitään sään­nön­mu­kais­ta muo­toa ei ollut sii­nä, miten asiak­kaat siir­tyi­vät dis­kurs­sis­ta toi­seen. Asiak­kaat saat­toi­vat kui­ten­kin siir­tyä ei-reflek­tii­vi­sis­tä dis­kurs­seis­ta reflek­sii­vi­siin puhe­ta­poi­hin tera­piais­tun­non aika­na. Edel­leen havait­tiin, että myös­kään asiak­kaan ongel­mal­la ja hänen käyt­tä­mil­lään dis­kurs­seil­la ei ollut yhteyt­tä, vaan asiak­kaat käyt­ti­vät dis­kurs­se­ja täs­sä suh­tees­sa vapaas­ti.

Hyö­dyn­nän edel­lä kuvat­tu­ja teo­rioi­ta sovel­tu­vin osin, kun pai­kan­nan oman asiak­kaa­ni puhees­ta koh­tia, jois­sa hän kuvaa oman toi­min­tan­sa tai ajat­te­lun­sa toi­mi­juu­den heik­kout­ta suh­tees­sa johon­kin puhee­na ole­vaan asi­aan. Var­si­nai­se­na tut­ki­mus­me­ne­tel­mä­nä käy­tän 10DT-mal­lia.

Tut­ki­musai­neis­to

Tut­ki­musai­neis­toa olen kerän­nyt Mies­sak­kien pal­ve­luun hakeu­tu­neil­ta mie­hil­tä, jot­ka ovat tai ovat olleet pari­suh­de­vä­ki­val­lan uhre­ja. Olen nau­hoit­ta­nut tai videoi­nut istun­to­ja, jois­ta olen lit­te­roi­nut tut­ki­musai­neis­toa sovel­tu­vin osin. Tämän artik­ke­lin tut­ki­musai­neis­tok­si vali­koin yhden asiak­kaan nau­hoi­tuk­set, jot­ka kuvas­ti­vat onnis­tu­nut­ta työs­ken­te­lyä. Minul­la on hänel­tä ja esi­mie­hel­tä­ni kir­jal­li­set luvat tapaa­mis­ten nau­hoit­ta­mi­seen ja videoin­tiin. Hän on myös luke­nut tämän artik­ke­lin ja voi­nut kom­men­toi­da itse­ään kos­ke­via koh­tia sekä anta­nut luvan työ­ni jul­kai­suun.

Asiak­kaa­ni on ammat­ti­kou­lu­taus­tai­nen, työs­sä­käy­vä, neli­kymp­pi­nen ja tapaa­mis­tem­me alkaes­sa puo­li vuot­ta sit­ten avo­lii­tos­ta eron­nut mies, jol­la on neli- ja kak­si­vuo­ti­aat lap­set. Asia­kas tuli Mies­sak­kei­hin las­ten­suo­je­lun ohjaa­ma­na. Avo­liit­to puo­li­son kans­sa oli päät­ty­nyt, kun hän oli jou­tu­nut anop­pin­sa, enti­sen puo­li­son­sa, las­ten­suo­je­lun ja polii­sin toi­men­pi­tei­den koh­teek­si. Tapah­tu­mat oli­vat alka­neet, kun enti­nen puo­li­so ja anop­pi oli­vat alka­neet syyt­tää hän­tä hänen omien las­ten­sa sek­su­aa­li­ses­ta hyväk­si­käy­tös­tä. Tämän seu­rauk­se­na asiak­kaan enti­nen puo­li­so oli vaa­ti­nut asiak­kaal­le las­ten val­vot­tu­ja tapaa­mi­sia, joi­hin tämä oli suos­tu­nut asia­na­ja­jan­sa suo­si­tuk­ses­ta. Asiak­kaan tul­les­sa Mies­sak­kei­hin polii­si oli kui­ten­kin toden­nut häneen koh­dis­tu­neet syy­tök­set perät­tö­mik­si. Sii­tä huo­li­mat­ta val­vo­tut tapaa­mi­set jat­kui­vat enti­sen puo­li­son vaa­ti­muk­ses­ta, mihin asiak­kaa­ni kat­soi vii­saim­mak­si suos­tua.

Työs­ken­te­ly­ni asiak­kaan kans­sa käsit­ti yhteen­sä kym­me­nen käyn­ti­ker­taa. Olen muut­ta­nut lit­te­roin­te­ja niil­tä osin kuin se on ollut tar­peel­lis­ta asiak­kaan ano­ny­mi­tee­tin tur­vaa­mi­sek­si.

Tulok­set

Alus­sa on syvää neu­vot­to­muut­ta

Ensim­mäi­sel­lä käyn­ti­ker­ral­la asia­kas ilmai­si ole­van­sa neu­vo­ton eroon liit­ty­vien käy­tän­nön ongel­mien suh­teen. Tämä herät­ti aja­tuk­sen, että asia­kas oli objek­ti­po­si­tios­sa pait­si käy­tän­nön pul­mien suh­teen myös omiin koke­muk­siin­sa ja tun­te­muk­siin­sa. Hän tun­tui uppou­tu­neen tun­tee­seen, ettei hänel­lä ollut juu­ri mitään valin­nan­mah­dol­li­suuk­sia tai hen­kis­tä liik­ku­ma­ti­laa.

Ilmai­se­mal­la itse­ään näin hän aset­ti minut työn­te­ki­jä­nä ase­maan, jos­sa hän odot­ti minul­ta asian­tun­ti­jan neu­vo­ja hänen pul­miin­sa. Asia­kas tun­tui kut­su­van minua teke­mään jotain hel­pot­taak­se­ni hänen tilan­net­taan. Hän oli jo saa­nut las­ten­suo­je­lus­ta neu­von, että kan­nat­tai­si lah­joit­taa enti­sel­le puo­li­sol­le tämän vaa­ti­ma mer­kit­tä­vä raha­sum­ma, jot­ta tämä rau­hoit­tui­si. Minus­ta aja­tus oli huo­no, mut­ta en ker­to­nut sitä asiak­kaal­le.

Työn­te­ki­jä­nä minun on varot­ta­va asiak­kaan kut­sua teleo­lo­gi­sel­le tasol­le ja pidet­tä­vä mie­les­sä, että lopul­ta par­hai­ten asia­kas­ta aut­taa hänen oman itse­ha­vain­noin­tin­sa tuke­mi­nen ja rikas­ta­mi­nen. Näin asia­kas pys­tyy siir­ty­mään objek­ti­po­si­tios­ta enem­män sub­jek­ti­po­si­tioon, jos­sa oma toi­mi­juus vah­vis­tuu.

Käy­tän­nöl­lis­ten rat­kai­su­jen tar­ve oli koros­tu­nut aluk­si muun muas­sa sik­si, että asia­kas oli jou­tu­nut teke­mään sel­koa toi­min­nas­taan viran­omai­sil­le enti­sen puo­li­son ja ano­pin teke­mien ilmian­to­jen vuok­si. Asia­kas oli mah­dot­to­man tun­tui­ses­sa tilan­tees­saan objek­ti­po­si­tios­sa suh­tees­sa pait­si enti­sen kump­pa­nin toi­miin myös viran­omais­ten toi­miin näh­den. Asi­aa tut­ki­nut polii­si oli kui­ten­kin pitä­nyt syy­tök­siä kuu­lus­te­lu­jen ja tut­ki­mus­ten jäl­keen aiheet­to­mi­na. Tämä tie­to aut­toi myös minua työn­te­ki­jä­nä kes­kit­ty­mään enem­män asiak­kaan koke­mus­ten ja tun­tei­den vali­doin­tiin ja tul­kin­taan kuin hänen teke­mis­ten­sä apri­koin­tiin.

Ote 1 ker­too, kuin­ka pyrin sel­vit­tä­mään, min­kä suh­teen asia­kas oli eni­ten neu­vo­ton. Etsin sitä, mis­sä hän koki ole­van­sa eni­ten objek­ti­po­si­tios­sa suh­tees­sa sil­lä het­kel­lä koke­miin­sa ongel­miin. Täl­löin myös hänen toi­mi­juu­ten­sa oli sii­nä hen­noim­mil­laan. Tämä aut­tai­si aset­ta­maan työs­ken­te­lyym­me var­sin kon­kreet­ti­sia tavoit­tei­ta vah­vis­taen samal­la yhteis­työ­suh­det­tam­me. Lyhyt­te­ra­peut­ti­ses­sa työs­ken­te­lys­sä on tär­ke­ää pyr­kiä nopeas­ti koh­ti vai­keim­pia koke­muk­sia ja oirei­ta, jot­ka tuot­ta­vat asiak­kaal­le toi­vot­to­muu­den ja jumiu­tu­mi­sen tun­tei­ta.

Ote 1. Työn­te­ki­jä sel­vit­tää asiak­kaan neu­vot­to­muu­den aihet­ta.

Tera­peut­ti: Niin, voi­daan miet­tiä, että mis­sä sä olet eri­tyi­sen neu­vo­ton tai tar­vit­set tukea.

Asia­kas: Niin ni mitä te teet­te, niin tämä oli­si äärim­mäi­sen käyt­tö­kel­pois­ta mul­le sii­nä mie­les­sä, ku tämä on mul­le tosi sel­lai­nen tilan­ne, mis mä yhtään tie­dä, mitä mun kan­nat­tais tehä.

Toi­mi­juu­den näkö­kul­mas­ta kat­sot­tu­na asia­kas koki ole­van­sa kyvy­tön päät­tä­mään, mitä hänen tuli­si teh­dä käy­tän­nön ongel­mien suh­teen. Hän tun­si ole­van­sa olo­suh­tei­den armoil­la ja neu­vo­ton sii­nä, mihin hänen oli­si ryh­dyt­tä­vä eri­tyi­ses­ti enti­sen puo­li­son­sa toi­mien suh­teen. Hän oli jo saa­nut run­saas­ti neu­vo­ja, mut­ta oli edel­leen monin tavoin objek­ti­po­si­tios­sa suh­tees­sa omaan elä­män­ti­lan­tee­seen­sa. Tämä näyt­täy­tyi kyvyt­tö­myy­te­nä teh­dä mitään oman olon paran­ta­mi­sek­si: ”tämä on mul­le tosi sel­lai­nen tilan­ne, mis mä yhtään tie­dä, mitä mun kan­nat­tais tehä.” (4./ei-reflektiivinen työ­ka­lu, kyvyt­tö­myys ryh­tyä toi­meen.)

Ker­ron­nas­sa ei vie­lä ole merk­ke­jä oman sisäi­sen maa­il­man tut­ki­mi­ses­ta, mikä myö­hem­män työs­ken­te­lyn aika­na muo­dos­tui pain­opis­teek­si. Työs­ken­te­lyn alus­sa asia­kas oli näin objek­ti­po­si­tios­sa suh­tees­sa pait­si ulkoi­siin teki­jöi­hin myös omaan mie­leen­sä. Asia­kas hah­mot­ti tilan­net­taan tapah­tu­mi­na ja fak­toi­na eikä niin­kään asioi­na, joi­hin myös hänen omat tul­kin­tan­sa voi­si­vat vai­kut­taa (3./ei-reflektiivinen työ­ka­lu, omien koke­mus­ten ulkois­ta­mi­nen).

Toi­saal­ta asiak­kaan toi­mi­juu­des­ta ker­toi jo se, että hän oli hakeu­tu­nut kes­kus­te­lua­vun pii­riin ensim­mäis­tä ker­taa elä­mäs­sään. Tämän voi näh­dä hänen oman vapau­ten­sa pii­riin kuu­lu­va­na mah­dol­li­suu­te­na toi­mia niis­sä rajois­sa, jot­ka ovat itsel­le juu­ri nyt mah­dol­li­sia (2./ei-reflektiivinen työ­ka­lu, itse vapaa toi­mi­maan). Avun etsi­mi­nen mer­kit­si, että asia­kas ei vähä­tel­lyt koke­maan­sa hen­kis­tä väki­val­taa ja tun­si sen hai­tal­li­sen vai­ku­tuk­sen voin­tiin­sa (1./ei-reflektiivinen työ­ka­lu, väki­val­lan ja sen vai­ku­tuk­sen tun­nis­ta­mi­nen). Näin ollen asia­kas käyt­ti jo ensim­mäi­sil­lä tapaa­mi­sil­la toi­mi­juut­ta ilmai­se­via, ei-reflek­tii­vi­siä puhe­ta­po­ja ker­toes­saan omas­ta tilan­tees­taan.

Ote 2 kuvaa, kuin­ka asiak­kaan puhees­sa koros­tui enti­sen kump­pa­nin toi­min­ta, jon­ka koh­teek­si hän oli jou­tu­nut. Minul­le työn­te­ki­jä­nä ase­tel­ma oli tut­tu, sil­lä työs­ken­te­lyn alus­sa väki­val­lan koki­jal­la voi olla voi­ma­kas tar­ve ker­toa yksi­tyis­koh­tai­ses­ti, miten vää­rää, epä­asial­lis­ta tai rikol­lis­ta koh­te­lua hän on jou­tu­nut kes­tä­mään kump­pa­nin­sa tahol­ta. Tämän koke­muk­sen vali­doin­ti ja kan­nat­te­lu mah­dol­lis­ta­vat myö­hem­min myös asiak­kaan oman koke­muk­sen tut­ki­mi­sen, jol­loin pääs­tään havain­noi­maan lyhyes­sä­kin työs­ken­te­lys­sä myös asiak­kaan omaa, sisäis­tä koke­mus­ta. Täl­löin on mah­dol­lis­ta rikas­taa myös asiak­kaan itse­ha­vain­noin­tia suh­tees­sa omaan koke­muk­seen ja sel­viy­ty­mis­stra­te­gioi­hin.

Ote 2. Asia­kas jou­tuu elä­män­kump­pa­nin­sa teke­mien ilmian­to­jen koh­teek­si.

A: Kun ajat­te­lee, miten se käyt­täy­tyy nois­sa las­ten­suo­je­lun tapaa­mi­sis­sa. Se itkee siel­lä ja sanoo, että se yrit­tää suo­jel­la lap­sia. Että miten täl­lai­ses­sa tilan­tees­sa voi mie­len­rau­han säi­lyt­tää.

T: Onko sii­nä vähän se, että ei voi olla var­ma, mitä kaik­kea sii­tä voi tul­la­kaan vaan ikään kuin tulee toi­mia vain nii­den rea­li­teet­tien poh­jal­ta, jot­ka ovat ilmei­siä ja näh­tä­vil­lä? [Kla­ri­fi­kaa­tio.]

A: Nii, sitä mä yri­tän tehä.

Asiak­kaa­ni kuva­si ensim­mäi­sil­lä käyn­neil­lään laa­jas­ti, kuin­ka enti­nen puo­li­so ja anop­pi oli­vat hän­tä koh­del­leet, jol­loin toi­mi­juus oli heil­lä asiak­kaa­ni olles­sa objek­ti (2./ei-reflektiivinen työ­ka­lu, elä­män­kump­pa­ni toi­mi­ja­na). Kuvauk­ses­sa näkyy se neu­vot­to­muus, jota asia­kas tun­tee muun muas­sa hän­tä vas­taan teh­ty­jen ilmian­to­jen vuok­si. Hän kuvaa tilan­net­taan enem­män totea­vas­ti kuin reflek­toi­vaan sävyyn. Asia­kas pyr­ki par­haan­sa mukaan sel­viy­ty­mään tilan­tees­ta, mut­ta ahdis­tus vai­va­si: ”Että miten täl­lai­ses­sa tilan­tees­sa voi mie­len­rau­han säi­lyt­tää.”

Asiak­kaan mukaan enti­nen puo­li­so vai­kut­ti suo­ras­taan mani­pu­loi­van viran­omai­sia instru­men­taa­li­sin tun­tein: ”Se itkee siel­lä”, min­kä tar­koi­tuk­se­na oli saa­da syr­jäy­tet­tyä hänet hei­dän yhteis­ten las­ten­sa elä­mäs­tä. Asia­kas oli objek­ti­suh­tees­sa niin ulkoi­siin tapah­tu­miin kuin omaan mie­leen­sä, jos­sa ahdis­tus yltyi. Hän tun­tui ole­van monin tavoin kyvy­tön teke­mään valin­to­ja tilan­tees­sa, jos­sa hän koki voi­van­sa vain vähän vai­kut­taa pait­si ulkoi­siin olo­suh­tei­siin myös oman mie­len sisäi­siin tul­kin­toi­hin. (6./ei-reflektiivinen työ­ka­lu, kyvyt­tö­myys raken­ta­viin valin­toi­hin.)

Kos­ke­tus tun­tei­siin syve­nee

Tapaa­mis­ten ede­tes­sä asia­kas alkoi tun­nus­tel­la sitä, mitä mer­ki­tyk­siä eroon ja hen­ki­seen väki­val­taan liit­ty­vil­lä tapah­tu­mil­la hänel­le oli. Ote 3 kuvaa sitä, kuin­ka asia­kas puhui tun­teis­taan aluk­si pas­sii­vis­sa etään­nyt­täen näin itse­ään omis­ta koke­muk­sis­taan: ”Tun­tee sisäl­lä aika pal­jon.” Tun­teet myös ikään kuin vain tapah­tui­vat hänel­le ilman, että hän oli­si voi­nut nii­hin vai­kut­taa. Minul­le työn­te­ki­jä­nä tun­ne­pu­heen viriä­mi­nen kui­ten­kin ker­toi yhteis­työ­suh­teem­me syve­ne­mi­ses­tä, mikä mah­dol­lis­ti myös vai­kei­den tun­tei­den työs­tä­mis­tä.

Ote 3. Kos­ke­tus tun­tei­siin on etäi­nen.

A: Onhan se tot­ta, että itel­lä­kin täs­sä tul­lut aika pal­jon täm­mö­siä, niin kyl­lä se täy­tyy myön­tää, että mää­rä­tyn­lais­ta vihaa puo­li­soa koh­taan on tul­lut.

A: Tun­tee sisäl­lä aika pal­jon. Kokee niin­ku vää­ryyt­tä sii­nä, että koko ajan tun­tuu niin­ku hyök­käyk­sel­tä noi kaik­ki rat­kai­sut. Että pyri­tään kysee­na­lais­ta­maan se isän roo­li ihan koko­naan.

Asia­kas puhuu teks­ti­näyt­tees­sä taval­la, jos­sa hän lähes­tyy tun­tei­den käsit­te­lyä kans­sa­ni. Asia­kas käyt­ti tun­ne­sa­no­ja, mut­ta ne vai­kut­ti­vat ole­van enem­män ulkoi­sia teki­jöi­tä kuin hänen oman mie­len­sä tuot­tei­ta. Tun­teet tun­tui­vat ole­van hänel­le jotain, mihin hän oli enem­män omis­tus­suh­tees­sa kuin sel­lai­ses­sa ase­mas­sa, jos­sa hän voi­si sekä omis­taa tun­teen­sa että vai­kut­taa nii­hin. Puhe­ta­vat hei­jas­te­li­vat asiak­kaan tapaa kuva­ta toi­mi­juut­taan, jos­sa hän oli pit­käl­ti objek­ti­po­si­tios­sa suh­tees­sa tun­tei­siin­sa (3./ei-reflektiivinen työ­ka­lu, omien koke­mus­ten ulkois­ta­mi­nen). Puhees­sa oli kui­ten­kin myös reflek­tii­vi­syy­den ja itse­ha­vain­noin­nin tun­tua: ”Onhan se tot­ta, että itel­lä­kin täs­sä tul­lut aika pal­jon täm­mö­siä, niin kyl­lä se täy­tyy myön­tää, että mää­rä­tyn­lais­ta vihaa puo­li­soa koh­taan on tul­lut” (8./reflektiivinen työ­ka­lu, reflek­toi­va asen­ne).

Ote 4 kuvaa, miten asia­kas ker­toi omis­ta tun­tei­den vält­te­lyn kei­nois­taan, kun fokusoim­me kes­kus­te­lus­sa nii­den tut­ki­mi­seen. Asia­kas kuva­si vai­kut­ta­vas­ti eri­lai­sia ”työ­ka­lu­ja”, joil­la hän oli sää­del­lyt omaa koke­mus­taan: tuh­laa­mis­ta, eri­lais­ten päih­tei­den käyt­töä ja pari­suh­tees­ta toi­seen lii­tä­mis­tä. Täs­sä hän on reflek­toi­vas­sa posi­tios­sa: ”Käyt­tä­nyt hir­veäs­ti rahaa, käyt­tä­nyt päih­tei­tä ja käy­nyt suh­tei­ta läpi ihan jär­jet­tö­mäl­lä taval­la” (8./reflektiivinen työ­ka­lu, reflek­toi­va asen­ne).

Ote 4. Asia­kas kuvaa vält­te­lyn kei­no­jaan.

A: Käyt­tä­nyt hir­veäs­ti rahaa, käyt­tä­nyt päih­tei­tä ja käy­nyt suh­tei­ta läpi ihan jär­jet­tö­mäl­lä taval­la. Kun ei ole mitään tasa­pai­noa itten­sä sisäl­lä.

A: Ei löy­dä mitään mer­ki­tys­tä tun­teel­le, kun on ollut koko ajan sel­lai­nen tais­te­le‒­pa­ke­ne-tilan­ne pääl­lä, niin ei sii­nä ole mitään ihmet­tä, jos se elä­mä on vähän sel­las­ta.

Tun­tei­den vält­te­ly oli joh­ta­nut elä­män­va­lin­toi­hin, jot­ka eivät olleet raken­ta­via. Asiak­kaan kyky stres­sin ja tun­tei­den käsit­te­lyyn oli ollut heik­koa. Asiak­kaan ker­ron­ta kuvaa, kuin­ka hän oli ollut sel­viy­ty­mis­kei­no­jen­sa vie­tä­vis­sä aset­tuen objek­ti­po­si­tioon myös nii­hin näh­den (6./ei-reflektiivinen työ­ka­lu, kyvyt­tö­myys raken­ta­viin valin­toi­hin).

Asia­kas kuva­si pas­sii­vis­sa oman toi­min­tan­sa ikään kuin se oli­si hänes­tä itses­tään riip­pu­ma­ton­ta ja vää­jää­mä­tön­tä. Tämä koros­ti vai­ku­tel­maa, että hän koki ole­van­sa voi­ma­ton paran­ta­maan omaa hyvin­voin­ti­aan raken­ta­val­la taval­la (4./ei-reflektiivinen työ­ka­lu, kyvyt­tö­myys ryh­tyä toi­meen).

Saman­ai­kai­ses­ti hän kui­ten­kin reflek­toi tapaa­mi­ses­sam­me käy­tös­tään tar­kas­ti, mis­sä hän aset­tui sub­jek­ti­po­si­tioon suh­tees­sa omaan toi­min­taan­sa ja tun­tei­siin­sa. Asia­kas ymmär­si omaa toi­min­taan­sa ja sii­nä tois­tu­via kuvioi­ta, joil­la oli lopul­ta oma ja ymmär­ret­tä­vä logiik­kan­sa: ”Kun on ollut koko ajan sel­lai­nen tais­te­le‒­pa­ke­ne-tilan­ne pääl­lä, niin ei sii­nä ole mitään ihmet­tä, jos se elä­mä on vähän sel­las­ta” (8./reflektiivinen työ­ka­lu, reflek­toi­va asen­ne ja 9./reflektiivinen työ­ka­lu, koke­muk­sen jat­ku­vuus).

Ote 5 havain­nol­lis­taa, kuin­ka työs­ken­te­lyn edis­tyes­sä asia­kas saat­toi yhä enem­män kokea tun­tei­taan tapaa­mi­sis­sam­me. Tämä ker­toi minul­le työn­te­ki­jä­nä, että työs­ken­te­lys­sä val­lit­si kan­nat­te­le­va yhteys ja että se liik­kui asia­kas­ta hyö­dyt­tä­vään suun­taan. Kun vie­lä työs­ken­te­lyn alus­sa asia­kas puhui tun­teis­taan pas­sii­vis­sa, nyt ilmai­sus­sa oli sub­jek­tii­vi­sem­pi ote. Tämä vai­kut­ti hyväl­tä, sil­lä se kie­li asiak­kaan puhe­ta­van muu­tok­ses­ta koh­ti vapaam­paa toi­mi­juut­ta.

Ote 5. Kos­ke­tus tun­tei­siin syn­tyy las­ten tun­te­man kär­si­myk­sen kaut­ta.

A: Mul­le on täs­sä eron jäl­keen kir­kas­tu­nut aika pal­jon just se, että miten tär­kei­tä ne lap­set on, vaik­ka sii­nä on hir­vees­ti kaik­kee. Mut sit­ten kun ne lap­set eivät olleet elä­mäs­sä, kun just ne pari tun­tii vii­kos­sa, tuli vaan sit­ten tosi sil­leen, tota, niin­ku huo­mas, ettei mil­lään muul­la sit­ten ollut­kaan niin mer­ki­tys­tä. [Lii­kut­tuu pai­naen tun­net­ta alas.]

T: Mmm, joo. Niin että se ei ollut yli­pää­tään mikään itses­tään­sel­vyys, että lap­set oli­vat sii­nä. Kun sait olla nii­den kans­sa, niin hei­dän mer­ki­tys ja tär­keys tuli kirk­kaam­min sii­nä esiin. [Empaat­ti­nen kuvaus ja tul­kin­ta.]

A: Mmm.

Läpi työs­ken­te­lym­me pyrin toi­mi­maan asiak­kaan itse­ha­vain­noin­nin tuki­ja­na, jot­ta hän voi­si saa­vut­taa uuden­lai­sen suh­teen omaan mie­leen­sä. Pyrin myös mal­lin­ta­maan asiak­kaal­le omal­la ole­mi­sel­la­ni rau­hal­lis­ta ja hyväk­sy­vää tapaa tar­kas­tel­la hänen kipeim­piä koke­muk­si­aan. Koe­tin visus­ti varoa, etten tar­joai­si omas­ta aut­ta­mi­sen­ha­lus­ta­ni ja asiak­kaan tilan­tees­ta tun­te­mas­ta­ni hädäs­tä kum­pua­via rat­kai­su­ja tai lii­an vah­vo­ja tul­kin­to­ja asiak­kaal­le­ni. Psy­ko­te­ra­pia­tek­nii­koi­den näkö­kul­mas­ta työs­ken­te­lyä­ni ohja­si aja­tus lähi­ke­hi­tyk­sen vyö­hyk­keel­lä toi­mi­mi­ses­ta lähin­nä sokraat­ti­sia kysy­myk­siä vil­jel­len, empaat­ti­ses­ti kuva­ten ja tul­kin­to­ja esit­täen.

Itse­ha­vain­noin­nin avul­la poti­laan on mah­dol­lis­ta saa­vut­taa havait­si­ja­po­si­tio. Vähi­tel­len myös oma asiak­kaa­ni saat­toi alkaa tar­kas­tel­la ja omis­taa entis­tä vapaam­min omia tun­tei­taan. Roh­kai­sin asia­kas­ta ilmai­se­maan miel­tään, jot­ta hän voi­si moni­puo­lis­taa ilmai­su­aan ja pääs­tä siten parem­min myös kos­ke­tuk­siin tun­tei­den­sa kans­sa. Reflek­tioon kyke­ne­vä asiak­kaa­ni tart­tui tilai­suu­teen ja onnis­tui syven­ty­mään koke­muk­seen­sa, mikä näkyi tapaa­mi­sis­sa aluk­si lii­kut­tu­mi­se­na: ”Mul­le on täs­sä eron jäl­keen kir­kas­tu­nut aika pal­jon just se, että miten tär­kei­tä ne lap­set on” (3./ei-reflektiivinen työ­ka­lu, omien koke­mus­ten näke­mi­nen oman mie­len tuot­tei­na ja 8./reflektiivinen työ­ka­lu, reflek­toi­va asen­ne).

Pyrin suun­taa­maan asiak­kaan huo­mio­ta hänes­sä liik­ku­viin tun­tei­siin peri­aat­teel­la ”Tun­ne tun­tee­si”, mis­tä ote 6 on esi­merk­ki­nä. Asia­kas kan­toi taak­kaa, jos­sa pai­na­vim­pa­na oli pel­ko omien las­ten tapaa­mis­ten menet­tä­mi­ses­tä. Fokusoin pel­koon.

Ote 6. Työn­te­ki­jä fokusoi asiak­kaan tun­tei­siin.

T: Tavo­tat­ko sä sitä tun­net­ta, kun sä esi­mer­kik­si vii­me kesä­nä pyrit vält­tä­mään jotain tiet­tyä tun­net­ta, kun sä et otta­nut lomaa eikä aikaa miet­tiä. Nii mikä oli se tun­ne, mitä sä et sil­lä het­kel­lä haluai­si ottaa vas­taan.

Kun asia­kas koki tun­tei­taan, pyrin nimeä­mään nii­tä aktii­vi­ses­ti. Näin halusin mal­lin­taa, että tun­teet ovat meil­le ”kovaa dataa” eli tie­toa meil­lä tär­keis­tä suh­teis­ta ja asiois­ta. Halusin aut­taa asia­kas­ta syven­tä­mään itse­ha­vain­noin­ti­aan suh­tees­sa tun­tei­siin, jot­ka hän oli sivuut­ta­nut lukui­sin tavoin, kuten ottees­ta 4 ilme­ni.

Vähi­tel­len asia­kas tun­nis­ti ja ilmai­si tun­tei­taan entis­tä vapaam­min. Ote 7 kuvaa, kuin­ka työs­ken­te­lyn lop­pu­puo­lel­la asia­kas liik­kui pelon suh­teen objek­ti­po­si­tios­ta sub­jek­ti­po­si­tioon. Asia­kas näki tun­tei­taan yhä enem­män oman mie­len tuot­tei­na kuin ulkoi­si­na, hänes­tä riip­pu­mat­to­mi­na asioi­na (3./ei-reflektiivinen työ­ka­lu, omien koke­mus­ten näke­mi­nen oman mie­len tuot­tei­na).

Ote 7. Las­ten menet­tä­mi­sen pel­ko tulee käsit­te­lyyn.

A: Pel­ko­han se on ollut täs­sä se, joka on teh­nyt koko ajan stres­siä. Sel­lais­ta tun­tei­den vuo­ris­to­ra­taa. Mut­ta ei se oikeas­taan jää jäy­tä­mään, jos ymmär­tää mis­tä se tulee.

T: Mis­tä se pel­ko, mikä on sen pelon juu­ri? [Sokraat­ti­nen kysy­mys.]

A: No se on se, että jos mä mene­tän mun lap­set kaik­kien näi­den puhei­den takia. Et se, että enhän mä voi tie­tää, mitä kaik­kea täs­sä tou­hu­taan.

Sokraat­ti­sil­la kysy­myk­sil­lä halusin tar­jo­ta asiak­kaal­le tilaa, jos­sa hän voi muo­toil­la omaa koke­mus­taan. Ole­tin tämän mah­dol­lis­ta­van hänen itseil­mai­sun­sa moni­puo­lis­tu­mis­ta. Toi­voin sen ohjaa­van hän­tä entis­tä tut­kis­ke­le­vam­paan ja ute­li­aam­paan asen­tee­seen omia koke­muk­si­aan koh­taan.

Pelon lisäk­si myös surun työs­tä­mi­seen pääs­tiin työs­ken­te­lyn lopus­sa. Ote 8 käsit­te­lee surua, jota kokies­saan asia­kas ilmai­see moni­puo­li­ses­ti myös toi­mi­juu­teen kuu­lu­vaa oman koke­muk­sen jat­ku­vuut­ta ja reflek­toi­vaa asen­net­ta.

Ote 8. Suru per­heen mene­tyk­ses­tä tulee käsit­te­lyyn.

A: Aika­sem­min mä ajat­te­lin, että se [suru] liit­tyy mun lap­siin, kun mä nään, että ne jou­tuu koke­maan sen, mitä mä lap­se­na pel­kä­sin jou­tu­va­ni koke­maan. Että van­hem­mat ero­aa ja mene­te­tään se per­heyh­teys.

Asia­kas suri päät­ty­nyt­tä avo­liit­to­aan ja las­ten tus­kaa sekä miet­ti näi­den asioi­den mer­ki­tys­tä itsel­leen. Oli tapah­tu­nut juu­ri se, mitä hän on pelän­nyt jo lap­se­na: oman per­heen hajoa­mi­nen. Täl­lä tavoin asia­kas loi puhees­saan yhtey­den oman lap­suu­den­ko­ke­muk­sen­sa ja omien las­ten­sa koke­muk­sen välil­le. Tämän voi näh­dä his­to­rial­li­suu­te­na ja reflek­tii­vi­se­nä puhe­ta­pa­na, jos­sa nykyi­set koke­muk­set ver­tau­tu­vat mie­lek­kääl­lä taval­la men­nei­siin koke­muk­siin. Puhe­ta­pa aut­taa asia­kas­ta ymmär­tä­mään eron mer­ki­tys­tä parem­min pait­si lap­sil­leen myös itsel­leen. (8./reflektiivinen työ­ka­lu, reflek­toi­va asen­ne ja 9./reflektiivinen työ­ka­lu, koke­muk­sen jat­ku­vuus.)

Surun taus­tal­la oli kui­ten­kin vie­lä sitä­kin suu­rem­pi tus­ka: pel­ko, että asia­kas jou­tui­si jää­mään suh­teen loput­tua yksin. Vaik­ka yksin­jää­mi­sen pel­ko oli raas­ta­va, asia­kas tun­si nyt tun­teen­sa ja käsit­te­li nii­tä tapaa­mi­sis­sam­me. Ote 9 kuvaa asiak­kaan yksin jää­mi­sen pel­koa.

Ote 9. Yksin jää­mi­sen pel­ko on kau­hein­ta.

A: Mut todel­li­suu­des­sa vie­lä kau­heam­paa, jos oon ihan rehel­li­nen, että mä olen ite koke­nut sen, että mä oon yksin.

Työs­ken­te­lyn ede­tes­sä ja syven­tyes­sä asiak­kaan toi­mi­juu­den ilmauk­set lisään­tyi­vät hänen puhees­saan. Tun­teet tun­tui­vat ole­van nyt enem­män hänen omis­ta­mia koke­muk­si­aan, jol­loin hän näki ne enem­män oman mie­len tuot­tei­na kuin pel­käs­tään ulkoi­sis­ta olo­suh­teis­ta joh­tu­vi­na reak­tioi­na. Myös reflek­tio oli lisään­ty­nyt. (3./ei-reflektiivinen työ­ka­lu, omien koke­mus­ten näke­mi­nen oman mie­len tuot­tei­na ja 8./reflektiivinen työ­ka­lu, reflek­toi­va asen­ne.)

Ote 10 kuvaa asiak­kaan reflek­toi­vaa suh­det­ta omiin tun­tei­siin­sa. Tun­tei­den hyväk­sy­mi­ses­sä asia­kas näki vie­lä pal­jon teh­tä­vää myös jat­kos­sa. Täs­sä suh­tau­tu­mis­ta­vas­sa oli näh­tä­vis­sä siir­ty­mä objek­ti­po­si­tios­ta sub­jek­ti­po­si­tioon: omia tun­tei­ta voi reflek­toi­da ja omis­taa oman mie­len tuot­tei­na.

Ote 10. Asia­kas omis­taa omat tun­teen­sa.

A: Mmm. Niin, nyt ei pitäi­si läh­teä ollen­kaan nii­den aja­tus­ten mukaan vaan tun­tea nii­tä tun­tei­ta. Että oppis tun­te­maan nii­tä tun­tei­ta, mui­ta­kin kuin vaan sitä pel­koa.

Tun­teet ovat tär­kei­tä, mut­ta ne eivät yksin voi mää­rit­tää asiak­kaa­ni valin­to­ja. Asia­kas koki pys­ty­vän­sä sää­te­le­mään aikai­sem­paa enem­män sitä, mitä tun­tei­den viriä­mi­nen hänes­sä herät­tää: ”Niin, nyt ei pitäi­si läh­teä ollen­kaan nii­den aja­tus­ten mukaan vaan tun­tea nii­tä tun­tei­ta.” Näin ymmär­ret­ty­nä tun­teet ovat jotain, jot­ka syn­ty­vät koki­jan­sa mie­les­sä, ja nii­hin voi suh­tau­tua aikai­sem­paa hyväk­sy­väm­min ja jous­ta­vam­min. Tämä puo­les­taan antaa mah­dol­li­suu­den myös toi­mia entis­tä raken­ta­vam­min. (3./ei-reflektiivinen työ­ka­lu, omien koke­mus­ten näke­mi­nen oman mie­len tuot­tei­na ja 6./ei-reflektiivinen työ­ka­lu, kyky raken­ta­viin valin­toi­hin.) Omaa koke­mus­ta voi rau­has­sa reflek­toi­da. Näin asia­kas on saa­vut­ta­nut uut­ta toi­mi­juut­ta sen suh­teen, että tun­tei­ta voi kokea ja aikai­sem­paa rau­hal­li­sem­min (8./reflektiivinen työ­ka­lu, reflek­toi­va asen­ne).

Lap­sen uhrau­tu­mi­sen ja aikui­sen kont­rol­loin­nin tar­peel­le välil­le löy­tyy yhteys

Ottees­sa 11 tulee käsit­te­lyyn asiak­kaan tapa yrit­tää uhrau­tu­mal­la ja hyvit­tä­mäl­lä pitää van­hem­pien avio­liit­toa kasas­sa, kun hän oli lap­si. Täs­tä havain­nos­ta tuli tapaa­mi­siim­me mer­kit­tä­vä aihe, joka näyt­täy­tyi nykyi­sel­lään asiak­kaan voi­mak­kaa­na tar­pee­na kont­rol­loi­da omia pari­suh­tei­taan.

Ote 11. Lap­se­na syn­ty­nyt tapa uhrau­tua nousee esiin.

T: Toi vois olla hyö­dyl­li­nen käy­dä läpi sitä ase­tel­maa, mitä siel­lä sun lap­suu­den­ko­dis­sa oli ja vie­lä­pä ehkä sitä, että miten sä pyrit rat­kai­se­maan nii­tä ongel­mia, miten sä sopeu­duit sii­hen tai mil­lai­sia stra­te­gioi­ta kek­sit omas­sa pie­nes­sä pojan pääs­sä, että miten täs­tä nyt sit­ten men­nään eteen­päin. [Sokraat­ti­nen kysy­mys ja kla­ri­fi­kaa­tio.]

A: Mä aloin aina sii­voo­maan.

T: Okei.

A: Mä yri­tin niin­ku osot­taa van­hem­mil­le, että mä aina­kin yri­tän täs­sä vie­lä pitää tätä hom­maa kasas­sa. Niin­ni mä rupe­sin aina sii­voo­maan.

T: Joo, se oli sun uhri­lah­ja heil­le.

A: Nii. [Lii­kut­tuu.]

T: Vähän surul­li­sel­ta sekin tun­tuu kyl­lä.

A: Mmm. Se on var­maan yks syy, miks mun suh­teet, tää­hän on se just yksi syy, min­kä takia se suh­de muo­dos­tuu sel­lai­sek­si, niin että se pal­ve­lee molem­pia jol­lain tasol­la. Vaik­ka se on tie­do­ton­ta, niin täl­lä taval­la se on pal­vel­lut minua. Se on tut­tua.

Lap­se­na asiak­kaa­ni pel­kä­si eni­ten, että van­hem­mat eroa­vat. Van­hem­pien rii­del­les­sä hän pyr­ki sovit­te­le­maan ja tyyn­nyt­te­le­mään van­hem­pi­aan. Lap­sen teleo­lo­gi­ses­sa moo­dis­sa hän ryh­tyi sii­voa­maan kotia: ”Mä yri­tin niin­ku osot­taa van­hem­mil­le, että mä aina­kin yri­tän täs­sä vie­lä pitää tätä hom­maa kasas­sa. Niin­ni mä rupe­sin aina sii­voo­maan.”

Tut­kim­me tätä ase­tel­maa jokai­sel­la tapaa­mi­sel­la, kun se tuli esiin. Asia­kas reflek­toi, että hänen nykyi­nen tai­pu­muk­sen­sa kont­rol­loi­da voi­mak­kaas­ti pari­suh­de­kump­pa­nei­taan voi­si selit­tyä lap­suu­den koke­muk­sil­la van­hem­pien rii­to­jen tasaa­ja­na: ”Tää­hän on se just yksi syy, min­kä takia se suh­de muo­dos­tuu sel­lai­sek­si, niin että se pal­ve­lee molem­pia jol­lain tasol­la.” Asiak­kaan koros­tu­nut hal­lin­nan­tar­ve oli häi­rin­nyt hänen pari­suh­tei­taan voi­mak­kaas­ti. Asiak­kaal­le syn­tyi uuden­lai­nen näky­mä oman mie­len­sä toi­min­taan, jon­ka juu­ret voi­vat olla kau­ka­na lap­suu­des­sa: ”Vaik­ka se on tie­do­ton­ta, niin täl­lä taval­la se on pal­vel­lut minua. Se on tut­tua.” (8./reflektiivinen työ­ka­lu, reflek­toi­va asen­ne ja 9./reflektiivinen työ­ka­lu, koke­muk­sen jat­ku­vuus.)

Tapaa­mi­sel­la­ni seu­rai­lin asia­kas­ta empaat­ti­ses­ti ja vali­doin hänen koke­muk­si­aan. Sen lomas­sa esi­tin varo­vai­sen tul­kin­nan: ”Joo, se oli sun uhri­lah­ja heil­le”, mikä aut­toi asia­kas­ta tut­ki­maan lisää lap­suu­den­ko­ke­mus­ten ja nykyis­ten pari­suh­deon­gel­mien välis­tä yhteyt­tä. Asiak­kaal­le avau­tui toi­von näkö­kul­ma, jon­ka mukaan itse­ha­vain­noin­nin kas­vaes­sa hänel­lä oli mah­dol­li­suus toi­mia jat­kos­sa myös toi­sin. Hän näki oman toi­min­tan­sa pikem­min­kin oman mie­len­sä tuot­tee­na kuin ulkoi­sis­ta sei­kois­ta joh­tu­va­na lai­na­lai­suu­te­na. Se kuvas­ti toi­mi­juu­den vah­vis­tu­mis­ta. (3./ei-reflektiivinen työ­ka­lu, omien koke­mus­ten näke­mi­nen mie­len tuot­tei­na; 8./reflektiivinen työ­ka­lu, reflek­toi­va asen­ne ja 9./reflektiivinen työ­ka­lu, koke­muk­sen jat­ku­vuus.) Tar­jo­sin psy­koe­du­kaa­tio­ta ja vali­doin näi­tä löy­tö­jä, mis­tä esi­merk­ki­nä on ote 12.

Ote 12. Työn­te­ki­jä esit­tää tul­kin­nan lap­suu­den ja nykyis­ten ongel­mien yhtey­des­tä.

T: Usein­han on niin, että tulee sel­lai­nen lap­suu­den­mal­li, jon­ka sä oot ikään kuin sisäis­tä­nyt, se on sinus­sa. Sä oot oppi­nut, että näin tulee toi­mia sii­nä vai­hees­sa, kun on pari­suh­tees­ta kysy­mys tai kun on rii­taa. Nyt­hän sä ite elät pari­suh­det­ta. Ei olis kau­heen kum­mal­lis­ta, että sä alkai­sit teh­dä sitä samaa, mitä olet lap­se­na oppi­nut. Ja sil­loin lap­se­na se oli ainut, mitä sä pys­tyit niin­ku teke­mään. [Psy­koe­du­kaa­tio, tul­kin­ta.]

Asia­kas hyväk­syi tul­kin­ta­ni. Näin hänen ongel­mil­leen tun­tui löy­ty­vän aina­kin osit­tain seli­tys. Tämän oival­luk­sen sii­vit­tä­mä­nä asia­kas siir­tyi entis­tä täs­mäl­li­sem­pään oman elä­män­his­to­rian­sa havain­noin­tiin. Hän näki oman lap­suu­ten­sa uhrau­tu­mi­sen ja nykyi­sis­sä pari­suh­teis­saan teke­män uhrau­tu­mi­sen ja kont­rol­loin­nin välil­lä yhtey­den. Hän havait­si oman eros­ta joh­tu­van tus­kan­sa juon­tu­van hänen lap­suu­den­ai­kai­ses­ta pelos­taan, vail­le jää­mi­ses­tään ja yksin jää­mi­sen pelos­ta. Van­hem­pien rii­to­jen välit­tä­mi­nen näyt­täy­tyi lap­sen yri­tyk­se­nä pitää per­het­tä kasas­sa. Asiak­kaan puhe­ta­vat vies­ti­vät uuden­lais­ta meta­po­si­tio­ta, jos­ta hän saat­toi tar­kas­tel­la omaa elä­män­his­to­ri­aan­sa ja nykyi­siä toi­min­ta­mal­le­jaan (8./reflektiivinen työ­ka­lu, reflek­toi­va asen­ne ja 9./reflektiivinen työ­ka­lu, koke­muk­sen jat­ku­vuus).

Kont­rol­loin­nin tar­ve hel­lit­tää ja käyt­täy­ty­mis­ko­kei­lut alka­vat

Ote 13 kuvaa, kuin­ka asia­kas tut­kii oman yksin jää­mi­sen pelon ja toi­saal­ta oman kont­rol­lin tar­peen välis­tä yhteyt­tä. 

Ote 13. Kont­rol­loin­nin taka­na on pel­ko jää­mi­ses­tä yksin.

A: On se aika­moi­nen pai­ne läh­teä pari­suh­tee­seen ja saa­da jotain aika­seks. Tehä ihan mitä vaan, jos tää on se tilan­ne.

T: Niin.

A: Jos et sä osaa olla yksin, se voi olla mitä vaan, kun­han se on sii­nä. Kun se toi­nen hais­taa, että se toi­nen on riip­pu­vai­nen, se käyt­tää sitä aika hel­pos­ti hyväk­si. Kun taas mä en tol­la­ses­sa tilan­tees­sa toi­mi kau­heen autent­ti­ses­ti.

Jo lap­suu­des­ta omak­su­mal­laan taval­la asia­kas kont­rol­loi pari­suh­de­kump­pa­ni­aan uhrau­tu­mal­la ja pitä­mäl­lä tois­ta tyy­ty­väi­se­nä. Hän halusi mää­ri­tel­lä mah­dol­li­sim­man pit­käl­le, mitä suh­tees­sa tapah­tuu. Asia­kas pyr­ki pitä­mään seu­rus­te­lu­kump­pa­nin tyy­ty­väi­se­nä jat­ku­val­la aut­ta­mi­sel­la, joka toi­saal­ta aset­ti kump­pa­nin myös kii­tol­li­suu­den­vel­kaan: ”On se aika­moi­nen pai­ne läh­teä pari­suh­tee­seen ja saa­da jotain aika­seks. Tehä ihan mitä vaan, jos tää on se tilan­ne.” (3./ei-reflektiivinen työ­ka­lu, omien koke­mus­ten näke­mi­nen oman mie­len tuot­tei­na ja 8./reflektiivinen työ­ka­lu, reflek­toi­va asen­ne.) Toi­saal­ta se altis­ti myös asiak­kaan hyväk­si­käy­töl­le: ”Kun se toi­nen hais­taa, että se toi­nen on riip­pu­vai­nen, se käyt­tää sitä aika hel­pos­ti hyväk­si.”

Asia­kas havah­tui sii­hen, että hän on itse ollut tuot­ta­mas­sa pari­suh­tei­sin epä­ter­vet­tä sidos­ta, joka on pit­käl­ti mää­rit­tä­nyt pari­suh­tei­ta. Hän tun­nis­ti ole­van­sa riip­pu­vai­nen kump­pa­nin­sa hyväk­syn­näs­tä. Jot­ta mikään ei jäi­si sat­tu­man varaan, asiak­kaal­la oli tapa­na esi­mer­kik­si aja­tel­la tapah­tu­mien kul­ku­ja etu­kä­teen. Vain sil­loin asia­kas saat­toi olla var­ma, ettei kump­pa­ni jätä hän­tä. Näil­lä poh­din­noil­laan asia­kas toi puhee­seen­sa uuden reflek­tii­vi­sen työ­ka­lun ensim­mäis­tä ker­taa tapaa­mis­tem­me aika­na: hän pys­tyi otta­maan huo­mioon myös kump­pa­nin­sa pers­pek­tii­vin ja koor­di­noi­maan mer­ki­tyk­siä (10./reflektiivinen työ­ka­lu, toi­sen näkö­kul­man huo­mioi­mi­nen).

Ote 14 kuvaa, kuin­ka asia­kas hah­mot­ti oman toi­min­tan­sa vai­ku­tus­ta pari­suh­de­kump­pa­niin. Edel­lä kuvat puhe­ta­vat näky­vät myös täs­sä kat­kel­mas­sa.

Ote 14. Asia­kas ymmär­tää oman toi­min­tan­sa vai­ku­tuk­sen pari­suh­de­kump­pa­niin­sa.

A: Jat­ku­va aut­ta­mi­nen on aika pal­jon sel­lais­ta mani­pu­loi­vaa ohjai­lua, joka taas ohjaa tois­ta kii­tol­li­suu­den­vel­kaan. Se aset­taa hänet sii­hen ase­maan, että mä teen kaik­ki käy­tän­nön rat­kai­sut ja teen hänes­tä uhrin, kos­ka mä orga­ni­soin kaik­ki käy­tän­nön rat­kai­sut sil­lä perus­teel­la, mitä mä niin­ku sanon.

T: Mitä sä ajat­te­let, että mikä sul­la on sii­nä motii­vi­na? [Sokraat­ti­nen kysy­mys.]

A: Sii­nä on tosi voi­mak­kaas­ti se, että sai­si jol­lain tasol­la sel­lai­sen ns. var­muu­den koko ajan sii­tä suh­tees­ta, että se pysyy niis­sä para­met­reis­sä, mis­sä mä haluan. Niin syväl­le ku mä pää­sen sii­nä ajat­te­lus­sa, nii joten­kin sitä että mä oon vähän niin­ku se pie­ni poi­ka, joka sii­vo­aa. Että teen koko ajan nii­tä jut­tu­ja, että se pysyy kasas­sa se kuvio.

Asia­kas poh­ti moni­puo­li­ses­ti omaa osuut­taan pari­suh­deon­gel­miin­sa, min­kä voi näh­dä toi­mi­juu­den vah­vis­tu­mi­se­na. Asia­kas hah­mot­te­li myös pari­suh­de­kump­pa­nien­sa ase­maa suh­tees­sa, jos­sa hän pyr­ki var­mis­ta­maan, että suh­de ”pysyy niis­sä para­met­reis­sä, mis­sä mä haluan. Niin syväl­le ku mä pää­sen sii­nä ajat­te­lus­sa, nii joten­kin sitä että mä oon vähän niin­ku se pie­ni poi­ka, joka sii­vo­aa.”  Yli­ko­ros­tu­nut aut­ta­mi­nen ja ohjai­lu saat­toi­vat olla toi­ses­ta jopa ”mani­pu­loi­vaa”, kuten asia­kas itse asian ilmai­si aset­tuen näin kump­pa­nin­sa ase­maan (10./reflektiivinen työ­ka­lu, toi­sen näkö­kul­man huo­mioi­mi­nen). Ymmär­rys oman lap­suu­den­ko­ke­muk­sen ja pari­suh­teis­sa tois­tu­vien kuvioi­den välil­lä oli vah­vaa (8./reflektiivinen työ­ka­lu, reflek­toi­va asen­ne ja 9./reflektiivinen työ­ka­lu, koke­muk­sen jat­ku­vuus).

Tapaa­mis­jak­som­me aika­na asia­kas tun­nus­te­li suh­det­ta uuden nai­sen kans­sa. Suh­de syve­ni seu­rus­te­luk­si työs­ken­te­lym­me lopus­sa. Ottees­sa 15 näkyy, kuin­ka asia­kas ryh­tyy har­joit­te­le­maan uuden­lais­ta tapaa olla pari­suh­tees­sa. Hän pyr­ki tie­toi­ses­ti luo­pu­maan kont­rol­loin­nis­ta. Oman kont­rol­lin­tar­peen näke­mi­nen toi asiak­kaan puhee­seen entis­tä havain­noi­vam­paa otet­ta.

Ote 15. Asia­kas har­joit­te­lee uuden­lais­ta tapaa olla pari­suh­tees­sa.

A: Tän nai­sen kans­sa mä olen läh­te­nyt ihan toi­sel­la taval­la liik­keel­le. On näh­ty enem­män har­vak­sel­taan, ja mä oon ihan tie­toi­ses­ti teh­nyt sen, etten mä oo mis­sään yhteyk­sis­sä vaan annan sen ottaa yhteyt­tä. Mä katon, mikä sen ryt­mi on ja mitä se halu­aa. Sii­tä muo­dos­tuu ihan toi­sen­lai­nen sosi­aa­li­nen funk­tio. Se ei ole koko ajan sitä, että mä annan vaih­toeh­dot, teh­dään­kö näin vai näin.

T: Mitä se sus­sa on herät­tä­nyt? [Sokraat­ti­nen kysy­mys.]

A: Se on hyväk­sy­nyt sen mun ole­mi­sen sel­lai­se­na kuin se on. Sii­nä ei ole ollut sel­lais­ta tar­vet­ta kont­rol­loin­tiin.

Asia­kas har­joit­te­li nyt itsel­leen uut­ta eril­li­syyt­tä pari­suh­tees­sa. Kysy­myk­ses­sä on mer­kit­tä­vä asia. Lei­ma­nin mukaan toi­seu­den­ta­ju on kykyä hah­mot­taa itsen­sä eril­li­sek­si muis­ta ihmi­sis­tä. Näin hän voi parem­min muun­nel­la omaa suh­tau­tu­mis­taan toi­seen, jol­loin oma toi­min­ta on jous­ta­vaa ja tilan­ne­koh­tais­ta. Toi­min­ta tulee tie­toi­sem­mak­si, jol­loin myös vas­tuul­li­suus omas­ta toi­min­nas­ta kas­vaa. Ihmi­nen voi vapaam­min päät­tää, miten suh­tau­tua toi­min­tan­sa koh­tee­seen: ”Tän nai­sen kans­sa mä olen läh­te­nyt ihan toi­sel­la taval­la liik­keel­le. ‒ ‒ Mä katon mikä sen ryt­mi on ja mitä se halu­aa.” Näin asia­kas osoit­ti kyky­ään muut­taa omaa piin­ty­nyt­tä toi­min­ta­ta­paan­sa ja sai näin aikaan mer­kit­tä­vän muu­tok­sen. (4./ei-reflektiivinen työ­ka­lu, kyky ryh­tyä toi­meen ja 8./reflektiivinen työ­ka­lu, reflek­toi­va asen­ne.)

Vaik­ka asiak­kaa­ni vie­lä har­joit­te­li, hän ilmai­si näin ole­van­sa jo sub­jek­ti­po­si­tios­sa suh­tees­sa aikai­sem­min ongel­mal­li­seen kont­rol­loin­tiin ja tun­teis­ta etään­nyt­tä­mi­seen. Työs­ken­te­lym­me lop­pua koh­den toi­mi­juu­des­ta ker­to­vat puhe­ta­vat rikas­tui­vat. Vas­taa­vas­ti ei-toi­mi­juu­den ilmai­sut vähe­ni­vät.

Poh­din­ta

Edel­lä kuvaa­ma­ni väläh­dyk­set työs­ken­te­lys­tä­ni lähi­suh­teis­saan väki­val­taa koke­neen asiak­kaa­ni kans­sa kuvaa­vat, kuin­ka hän siir­tyy objek­ti­po­si­tios­ta sub­jek­ti­po­si­tioon. Lei­ma­nin luon­neh­din­ta psy­ko­te­ra­pia­pro­ses­sin ylei­ses­tä kulus­ta tun­tui sopi­van työs­ken­te­lyn kuvaa­mi­seen. Siir­ty­mät mah­dol­lis­tui­vat, kun työs­ken­te­lin asiak­kaan lähi­ke­hi­tyk­sen vyö­hyk­keel­lä hänen itse­ha­vain­noin­ti­aan tukien, min­kä asia­kas koki hyvä­nä työs­ken­te­ly­suh­tee­na ja kan­nat­te­lu­na. Pyrin mal­lin­ta­maan asiak­kaal­le omal­la ole­mi­sel­la­ni rau­hal­lis­ta ja hyväk­sy­vää tapaa tar­kas­tel­la hänen kipeim­piä koke­muk­si­aan. Halusin toi­mia asiak­kaan itse­ha­vain­noin­nin tuki­ja­na, jot­ta hän voi­si saa­vut­taa uuden­lai­sen suh­teen omaan mie­leen­sä.

Psy­ko­te­ra­pia­tek­nii­koi­den näkö­kul­mas­ta työs­ken­te­lyä­ni ohja­si aja­tus lähi­ke­hi­tyk­sen vyö­hyk­keel­lä toi­mi­mi­ses­ta lähin­nä sokraat­ti­sia kysy­myk­siä vil­jel­len, empaat­ti­ses­ti kuva­ten ja tul­kin­to­ja esit­täen. Roh­kai­sin asia­kas­ta ilmai­se­maan omaa miel­tään, jot­ta hän voi­si rikas­taa ilmai­su­aan ja pääs­tä siten parem­min myös kos­ke­tuk­siin omien tun­tei­den­sa kans­sa. Näin pyrin tuke­maan asiak­kaa­ni itse­ha­vain­noin­tia ja vah­vis­ta­maan hänen havait­si­ja­po­si­tio­taan, jos­ta käsin hän saat­toi tar­kas­tel­la ja omis­taa entis­tä vapaam­min omia tun­tei­taan ja toi­min­ta­ta­po­jaan. Asiak­kaa­ni pro­ses­sis­sa toteu­tui näi­den aikai­sem­pien vai­hei­den lisäk­si myös Lei­ma­nin meta­mal­lin nel­jäs vai­he, jos­sa hän ryh­tyi kokei­le­maan uusia toi­min­ta­ta­po­ja suh­tees­sa esiin tul­lei­siin ongel­miin­sa, kuten tun­tei­den vält­te­lyyn sekä omaan tapaan­sa uhrau­tua ja ohjail­la pari­suh­det­ta.

Lei­ma­nin meta­mal­li toi­mi hyvin työ­tä­ni ohjaa­va­na teo­ria­ke­hyk­se­nä. Jäin kui­ten­kin kai­paa­maan lisä­poh­din­taa sii­hen, kuin­ka hän hah­mot­te­lee eril­li­syy­den ja toi­seu­den­ta­jun mer­ki­tyk­sen toi­mi­juu­den edel­ly­tyk­se­nä. Käy­tän­nön työs­sä juu­ri eril­li­syy­den ja riip­pu­vuu­den ongel­mat näyt­täy­ty­vät tois­tu­vas­ti ihmis­suh­deon­gel­mis­sa ja pari­suh­de­vä­ki­val­ta­ta­pauk­sis­sa. Psy­koa­na­lyy­tik­ko Jean Knoxin (2011) mukaan eril­li­syy­den koke­mus on psy­ko­lo­gi­sen kas­vun tulos.

Tut­kin asiak­kaa­ni toi­mi­juut­ta hyö­dyn­täen 10DT-mal­lia. Ana­lyy­si­työ­ka­lul­la voi kar­toit­taa yksi­tyis­koh­tai­ses­ti, mil­lai­sia dis­kur­sii­vi­sia kei­no­ja asia­kas käyt­tää muo­toil­les­saan omaa toi­mi­juut­taan suh­tees­sa ongel­maan. Mal­li toi­mii sekä teo­ria­na että tut­ki­mus­me­ne­tel­mä­nä sii­tä, mil­lai­sia muo­to­ja toi­mi­juus saa asiak­kaan puhees­sa. Mal­lis­sa oli miel­lyt­tä­vää ja asiak­kaan toi­mi­juut­ta arvos­ta­vaa se, että sii­tä näkee eri dis­kurs­sit asiak­kaan käy­tös­sä ole­vi­na puhe­ta­poi­na. Oman asiak­kaa­ni tapauk­ses­sa saa­toin usein näh­dä hänen toi­mi­juu­ten­sa myös ikään kuin poten­ti­aa­li­se­na, kun tar­kas­te­lin yksit­täi­siä puhe­ta­po­ja suh­tees­sa koko pro­ses­siin. Hän saat­toi puhua ei-toi­mi­juu­den moo­dis­sa ja ei-reflek­toi­den, mut­ta kui­ten­kin tar­kas­tel­len asi­aa samal­la meta­ta­sol­la toi­mi­ja­na ja reflek­toi­ja­na.

10DT-mal­liin tutus­tu­mi­nen on anta­nut käy­tän­nön työ­hö­ni eväi­tä. Se on tar­ken­ta­nut havain­to­ja­ni ei-toi­mi­juu­den ja toi­mi­juu­den eri muo­to­jen ilme­ne­mi­ses­tä asiak­kaan puhees­sa. Se on teh­nyt myös havain­nois­ta­ni täs­mäl­li­sem­piä, mikä on tehos­ta­nut työs­ken­te­lyä­ni asiak­kai­den paris­sa.

Oli valai­se­vaa tut­kia omaa työs­ken­te­lyä­ni. Inte­gra­tii­vi­se­na tera­peut­ti­na koen edus­ta­va­ni assi­mi­la­tii­vis­ta inte­graa­tio­ta, jos­sa voin hyö­dyn­tää kog­ni­tii­vi­sen koti­teo­ria­ni lisäk­si mui­den suun­taus­ten teo­reet­ti­sia käsit­tei­tä ja psy­ko­te­ra­pia­tek­nii­koi­ta. Koen sen rik­kau­te­na. Artik­ke­li­ni asiak­kaan koh­dal­la valit­sin pit­käl­ti perin­tei­siä, psy­koa­na­lyy­sis­sä kehit­ty­nei­tä työ­me­ne­tel­miä, kos­ka hänen koh­dal­laan ne tun­tui­vat toi­mi­van: asia­kas puhui vuo­laas­ti, ja hän oli reflek­tii­vi­nen. Empaat­ti­sen kuvaa­mi­sen ja tul­kin­to­jen avul­la saa­toin tukea hänen itse­ha­vain­noin­ti­aan. Asiak­kaa­ni reflek­tii­vi­ses­tä kyvys­tä ker­toi, että hän saat­toi hyö­dyn­tää mal­til­li­set tul­kin­ta­ni.

Työn­te­ki­jä­nä minun tuli muis­tut­taa itseä­ni, että vaik­ka asiak­kaan toi­mi­juus tun­tui vähäi­sel­tä suh­tees­sa hänen ilmion­gel­miin­sa, kysy­myk­ses­sä ei kui­ten­kaan ollut hänen per­soo­naan­sa koko­naan lei­maa­ma kyvyk­kyys tai omi­nai­suus. Asia­kas aset­tui vas­ta­vuo­roi­seen ase­maan suh­tees­sa käsil­lä ole­viin ero­ky­sy­myk­siin, ja täs­sä ase­tel­mas­sa hän ilmai­si minul­le neu­vot­to­muut­taan.

Mis­sä mää­rin artik­ke­li­ni löy­dök­set ovat yleis­tet­tä­vis­sä VKM-pal­ve­luun? Mitä mie­se­ri­tyi­siä kysy­myk­siä väki­val­taa koke­nei­den mies­ten aut­ta­mi­ses­sa on? Yhden tapauk­sen perus­teel­la ei ole mah­dol­lis­ta teh­dä yleis­tyk­siä sii­tä, miten väki­val­taa koke­nei­ta mie­hiä oli­si paras hoi­taa. Kui­ten­kin hel­pot­taak­se­ni luki­jan mie­les­sä tapah­tu­vaa mah­dol­lis­ta ylei­sem­pää tar­kas­te­lua olen pyr­ki­nyt esit­tä­mään sekä taus­ta­teo­ria­ni että asiak­kaas­sa tapah­tu­vat muu­tok­set ja toi­saal­ta inter­ven­tio­ni niin, että työs­ken­te­ly­ni oli­si mah­dol­li­sim­man läpi­nä­ky­vää.

Tut­ki­muk­sen yleis­tet­tä­vyys para­ni­si, jos teh­täi­siin useam­pia tapaus­tut­ki­muk­sia väki­val­taa koke­nei­den mies­ten aut­ta­mi­ses­ta. Sil­loin tulok­sia voi­tai­siin ver­tail­la ja kehit­tää käy­tän­tö­jä eri­lais­ten asiak­kai­den kans­sa työs­ken­te­lyyn. Oli­si tar­peel­lis­ta jat­kaa väki­val­taa koke­nei­den mies­ten toi­mi­juu­den tut­ki­mis­ta. Mil­lai­sia yhtei­siä tai eri­lai­sia piir­tei­tä on sii­nä, kun näi­den asiak­kai­den toi­mi­juus vah­vis­tuu? Miten sitä voi­daan par­hai­ten tukea? Mil­lai­nen mies­ten koke­mus väki­val­lan koki­ja­na on? Tut­ki­muk­sel­la oli­si myös yhteis­kun­nal­lis­ta kiin­nos­ta­vuut­ta, sil­lä mies­ten koke­mus lähi­suh­de­vä­ki­val­lan koki­joi­na on jää­nyt mies­ten käyt­tä­män väki­val­lan ja sen rajoit­ta­mis­ta sel­vit­tä­vän tut­ki­muk­sen kat­vee­seen.

Mies­ten koke­man väki­val­lan otta­mi­nen tut­ki­muk­seen voi­mak­kaam­min oli­si para­dig­man muu­tos, sil­lä tut­ki­mus­ta täs­tä näkö­kul­mas­ta ei juu­ri ole teh­ty niin meil­lä kuin muu­al­la­kaan maa­il­mas­sa muu­ta kuin sotat­rau­mo­jen tut­ki­muk­ses­sa. Mies­ten näkö­kul­ma oli­si tär­keä saa­da esiin, jot­ta myös hei­dän aut­ta­mi­seen­sa suun­nat­tai­siin väki­val­ta­proble­ma­tiik­kaan pai­not­tu­via resurs­se­ja. Se aut­tai­si kiin­nit­tä­mään laa­jem­paa huo­mio­ta myös nais­ten teke­mään väki­val­taan, joka edel­leen on sekä tut­ki­muk­ses­sa että käy­tän­nön aut­ta­mis­työs­sä hei­kos­ti edus­tet­tu.

Kir­jal­li­suus

Allen, Jon G.; Fona­gy, Peter & Bate­man, Ant­ho­ny W. (2008). Men­ta­lizing in cli­nical prac­tice. Was­hing­ton, DC: Ame­rican Psyc­hiat­ric Publis­hing.

Kan­ni­nen, Kat­ri & Uusi­ta­lo-Aro­la, Lii­sa (2015). Lyhyt­te­ra­peut­ti­nen työ­ote. Jyväs­ky­lä: Ps-kus­tan­nus.

Knox, Jean (2011). Self-agency in psyc­hot­he­ra­py. Attach­ment, auto­no­my and inti­macy. New York: W.W. Nor­ton & Com­pa­ny.

Krug, Etien­ne, G.; Dahl­berg, Lin­da L.; Mercy, James A.; Zwi, Ant­ho­ny B. & Loza­no, Rafael (2003). Väki­val­ta ja ter­veys maa­il­mas­sa – WHO:n raport­ti. Suom. Eila Salo­maa. Jyväs­ky­lä: Lää­kä­rin sosi­aa­li­nen vas­tuu ja Ter­vey­den edis­tä­mi­sen kes­kus ry.

Kur­ri, Kat­ja & Wahl­ström, Jarl (2007a). Dia­lo­gical mana­ge­ment of mora­li­ty in domes­tic vio­lence coun­sel­ling. Femi­nism & Psyc­ho­lo­gy, 11, 187‒208.

Kur­ri, Kat­ja & Wahl­ström, Jarl (2007b). Refor­mu­la­tions of agent­less talk in psyc­hot­he­ra­py. Text & Talk, 27(3), 315‒338.

Kur­ri, Kat­ja & Wahl­ström, Jarl (2021). Moraa­li­nen jär­jes­tys ja toi­mi­juus­po­si­tiot psy­ko­te­ra­pia­kes­kus­te­lus­sa. Psy­ko­lo­gia, 56(1), 67‒84.

Lei­man, Mikael (2008). Dia­lo­gi­nen ohjaus ja neu­von­ta käy­tän­nös­sä. Teok­ses­sa Pol­ku työ­mark­ki­noil­le ‑osa­han­ke. Tue­tus­ta toi­mi­juu­des­ta itse­näi­seen toi­mi­juu­teen. Dia­lo­gi­nen ohjaus käy­tän­nös­sä. Joen­suu: Optio työ­elä­mään — ja Joen­suun Seu­dun Työl­li­syys Equal ‑hank­keet.

Lei­man, Mikael (2014). Psy­ko­te­ra­pioi­den yhtei­nen perus­pro­ses­si. Teok­ses­sa Ero­nen, San­na & Lah­ti-Nuut­ti­la, Pau­la (toim.), Mikä psy­ko­te­ra­pias­sa aut­taa? Inte­gra­tii­vi­sen lähes­ty­mis­ta­van perus­tei­ta, 71‒90. Hel­sin­ki: Edi­ta.

Tik­ka­nen, Soi­le (2015). Kog­ni­tii­vis-ana­lyyt­ti­sen psy­ko­te­ra­pian teo­reet­ti­sen kehit­te­lyn vai­heet. Teok­ses­sa Sär­ke­lä, Leena;Tikkanen, Soi­le & Haan­pää, Pirk­ka (toim.), Kog­ni­tii­vis-ana­lyyt­ti­nen psy­ko­te­ra­pia, 31‒53. Hel­sin­ki: Duo­decim.

Toi­vo­nen, Hei­di (2019). Con­struc­tions of agency and nona­gency in psyc­hot­he­ra­py. The 10 Discur­si­ve Tools model. Väi­tös­kir­ja. Jyväs­ky­lä: Jyväs­ky­län yli­opis­to.

Toi­vo­nen, Hei­di; Wahl­ström, Jarl & Kur­ri, Kat­ja (2018). Discor­dances in asc­rip­tions of agency and reflec­ti­vi­ty in the first psyc­hot­he­ra­py ses­sion. Jour­nal of Con­struc­ti­vist Psyc­ho­lo­gy, 32(4), 424‒443.

Toi­vo­nen, Hei­di; Wahl­ström, Jarl & Kur­ri, Kat­ja (2019). Con­struc­ting nona­gency at the begin­ning of psyc­hot­he­ra­py: The 10DT model. Jour­nal of Con­struc­ti­vist Psyc­ho­lo­gy, 32(2) 160‒180.

Val­ko­nen, Har­ri (2018a). Muu­tos psy­ko­te­ra­pias­sa. Luen­to inte­gra­tii­vi­ses­sa YET-psy­ko­te­ra­pia­kou­lu­tuk­ses­sa 22.‒23.3.2019 Jyväs­ky­län yli­opis­tos­sa.

Val­ko­nen, Har­ri (2018b). The dyna­mics of self-obser­va­tion in patients with bor­der­li­ne per­so­na­li­ty disor­der (BPD) diag­no­sis. Väi­tös­kir­ja. Itä-Suo­men yli­opis­to.

Wahl­ström, Jarl & Sei­lo­nen, Min­na-Lee­na (2016). Displaying agency at the out­set of psyc­hot­he­ra­py. Euro­pean Jour­nal of Psyc­hot­he­ra­py & Coun­sel­ling, 18(4), 333‒348.