Harri Virtanen: Tyly TFP vai kädenlämpöistä hyssyttelyä? 

Ter­apeut­tisia läh­estymistapo­ja on pohjim­mil­taan kak­si: toinen korostaa ter­apeutin emo­tion­aal­ista läm­pöä kasvun ja hoidon lähtöko­htana, toises­sa allianssi on hoidon seu­raus­ta, ei sen edellytys.

Nor­maaleis­sa olo­suhteis­sa ihmis­suh­teet ja vuorovaiku­tus aut­ta­vat yksilöitä ensin luo­maan ehjän iden­ti­teetin ja myöhem­min inte­groimaan vaikei­ta tun­tei­ta ja kohtaa­maan elämän aset­tamia haastei­ta. Kuitenkin mitä vakavampia häir­iöt ovat per­soon­al­lisu­udessa ja tunne-elämässä, sitä vähem­män yksilö pystyy reagoimaan taval­lisi­in ihmis­suhteisi­in ja saa­maan niistä tur­vaa. Taval­liset vas­tavuoroisen viestin­nän kana­vat ja mah­dol­lisu­udet selvit­tää ris­tiri­ito­ja muiden kanssa vääristyvät ja tuhoutuvat.

Samat vaikeudet ilmenevät myös ter­apeut­tises­sa suh­teessa. Ter­api­a­suhde on keskiössä TFP:ssä (engl. trans­fer­ence focused psy­chother­a­py) ja muis­sa psyko­ana­lyyt­ti­sis­sa psykoter­a­pi­ois­sa, joil­la hoide­taan poti­lai­ta, joiden sisäiset mieliku­vat ja hei­jas­tuk­set estävät syväl­lisen vuorovaiku­tuk­sen. Trans­fer­enssikeskeinen ter­apia edel­lyt­tää ter­apeu­ti­l­ta neu­traalia asen­net­ta ja kykyä koh­da­ta poti­laan häiri­in­tynyt­tä sisäistä todel­lisu­ut­ta ja joskus jopa kor­ja­ta ja haas­taa sitä.

TFP on struk­tur­oitu, näyt­töön perus­tu­va hoit­o­ma­lli, joka on kehitet­ty eri­tyis­es­ti epä­vakaan ja nar­sis­tisen per­soon­al­lisu­ushäir­iön sekä muiden vakavien per­soon­al­lisu­ushäir­iöi­den hoitoon. Sen tutkimus­tu­lok­sista ja tekni­ikoista hyö­tyvät myös muut ter­api­a­muodot. Osal­lis­tun parhail­laan vuo­den mit­taiseen Otto Kern­ber­gin koulu­tuk­seen, jon­ka jär­jestää Ukrain­ian TFP-ryh­mä, Ukrain­ian Insti­tute for Per­son­al­i­ty Dis­or­ders, ja vuon­na 2022 osal­lis­tu­in Ther­a­peian jär­jestämään TFP-koulu­tuk­seen. Ne ovat haas­ta­neet työ­tapo­jani ja ajatuk­siani nimeno­maan ter­apeutin läh­estymis­ta­van suhteen.

TFP perus­tuu psyko­ana­lyyt­tisi­in tekni­ikoi­hin ja käsit­teisi­in, jot­ka on muokat­tu vaikei­den per­soon­al­lisu­ushäir­iöi­den hoitoon. Sen lähtöko­htana on se, että näis­sä häir­iötilois­sa mon­et oireet syn­tyvät iden­ti­teetin inte­graa­tion puut­teesta. Tämä ilme­nee epäjo­hdon­mukaisuute­na yksilön koke­muk­ses­sa ja ymmär­ryk­sessä sekä omas­ta itses­tä että toi­sista. TFP:ssä tutk­i­taan inten­si­ivis­ten kiel­teis­ten tun­tei­den ilmen­e­mistä trans­fer­enssis­sa. Niitä ei pyritä vai­men­ta­maan tai pois­ta­maan, vaan niiden tois­tu­mista ter­api­a­suh­teessa, tässä ja nyt ‑koke­muk­se­na pide­tään hyödyl­lisenä parane­miselle. Olen­naista on ter­apeutin kyky hyväksyä ja sietää poti­laan voimakkai­ta tun­tei­ta ilman, että hän vetäy­tyy puo­lus­tautuen tai reagoi vihamielisesti.

Ter­apeut­ti­nen allianssi syn­tyy siis sys­temaat­tis­es­ta trans­fer­enssin kiel­teis­ten puolien analysoimis­es­ta ja poti­laan sisäisen maail­man askel askeleelta tapah­tu­vas­ta inte­graa­tios­ta. Läh­estymistapana on poti­laan voimakkaiden ja ris­tiri­itais­ten tun­tei­den kohtaami­nen, ei käden­läm­pöi­nen kaikkialle ulot­tu­va ymmär­rys. TFP:n työsken­te­ly­ta­pa lisää poti­laan asteit­taista kykyä hyväksyä ter­api­a­suhde arvokkaana, kasvua ja tyy­dy­tys­tä tuot­ta­vana suh­teena. Poti­las voi vapau­tua jäyk­istä sisäi­sistä mieliku­vis­taan, jot­ka määrit­televät hänen koke­mus­taan muista ihmi­sistä ja itses­tä, ja hän voi oppia tun­temaan toiset ain­ut­laa­tu­isi­na yksilöinä eikä uhkaavien, halvek­sit­tavien tai vain­oavien sisäis­ten objek­tien heijastumina.

Ter­apeutin neu­traali asenne ei tarkoi­ta välin­pitämät­tömyyt­tä, vaan sitoutunut­ta, kiin­nos­tunut­ta suh­tau­tu­mista poti­laan sisäistä maail­maa ja sen ilmen­tymiä kohtaan ter­api­a­suh­teessa ja ulkoi­sis­sa elämän tapah­tu­mis­sa. Voidaan olet­taa, että syvät, haavoit­tuneet objek­tisuh­teet ja defenssit kivun tor­ju­misek­si aktivoitu­vat myös ter­api­a­suh­teessa, kos­ka ne aktivoitu­vat kaikil­la osa-alueil­la poti­laan elämässä. Ter­apeut­ti kohtaa poti­laan syvän, aggres­si­ivisen ja osit­tain tiedosta­mat­toman moti­vaa­tiosys­teemin, jota negati­iviset affek­tit ja usko­muk­set hallitsevat.

Tätä kär­simys­näytelmää ter­api­as­sa käsitel­lään. Haavoit­tunei­ta patol­o­gisia objek­tisuhtei­ta ja niistä seu­raavia vääristyneitä tulk­in­to­ja ja tuhoavia toim­intat­apo­ja voidaan tarkastel­la ter­api­an tur­val­lis­ten raamien sisäl­lä. TFP tar­joaa jäsen­nel­lyn ja tehokkaan läh­estymis­ta­van vakavien per­soon­al­lisu­ushäir­iöi­den hoitoon, edis­täen syväl­lisiä ja pysyviä muu­tok­sia sekä per­soon­al­lisu­udessa että ulkoises­sa elämässä. Siinä kysytään, mil­lainen olen suh­teessa mui­hin. Se ei eristä ihmistä yltiöyk­silöl­liseen kuplaan eikä tue sel­l­aisia varhaisia kehi­tys­vai­hei­ta, jot­ka eivät enää kuu­lu aikuisen elämään ja joista Liisa Keltikan­gas-Järvi­nen ker­too haas­tat­telus­saan (Hal­la­maa 2025).

TFP:n päämääränä on aut­taa poti­las­ta inte­groimaan sisäisen elämän­sä osa-aluei­ta, jot­ta hän voisi kokea itsen­sä ja toiset tas­apain­oisel­la ja ehyel­lä taval­la. Päämääränä on per­soon­al­lisu­u­den rak­en­tei­den muu­tos, joka vaikut­taa käsi­tyk­seen itses­tä ja suhteisi­in tois­t­en kanssa, sekä saavut­taa tas­apain­oinen ja syvä tunne itses­tä ja vahvis­taa posi­ti­ivis­ten affek­tien kokemista. Kun sisäisen maail­man vain­oa­vat ja tuhoisat objek­tit tule­vat käsitel­lyik­si trans­fer­enssis­sa, poti­laalle syn­tyy pikkuhil­jaa kyky vas­tavuoroisi­in suhteisi­in, joi­ta määrit­televät empa­tia ja huolen­pito eivätkä häpeäl­liset, tuskaiset ajatuk­set ja tunteet.

Lop­ul­ta kehit­tyy Freudin ja Otto Kern­ber­gin aja­tus­ta mukaillen mah­dol­lisu­us tyy­dyt­tävään elämään: työhön, rakkauselämään ja sosi­aal­isi­in suhteisi­in ‒ ja oma lisäyk­seni ‒ luovu­u­teen. Ter­api­an päämääränä on siis paran­taa elämän­laat­ua hyvin käytän­nöl­lisel­lä taval­la rakkaus­suhteis­sa, sosi­aal­i­sis­sa suhteis­sa ja työssä. Vaikeat per­soon­al­lisu­ushäir­iöt aiheut­ta­vat kär­simys­tä ja estävät onnel­lisu­ut­ta juuri näil­lä keskeisil­lä elämän alueil­la. Ter­api­an tehtävä on olla elämän puolel­la, kun tasa-arvoisen hyv­in­voin­nin edel­ly­tyk­siä muren­netaan yhteiskun­nal­lis­es­ti, ja näin ollen sen pitää myös uskaltaa määritel­lä, mitä hyvä elämä on ja mil­laiseen muu­tok­seen ter­api­al­la pyritään.

Mie­len­ter­veys on tosi­a­sioiden kohtaamista, myös terapiasuhteessa.

Kir­jal­lisu­us

Hal­la­maa, Lau­ra (2025, 4. maalisku­u­ta). Itsekkäi­den yhteiskun­ta. Helsin­gin Sanomat.