Valitse vuosi:
2026 2025 2024 2023 2022 2021 2020 2019 2018 2017 2016 2015 2014 2013 2012 2011 2010 2009 2008 2007 2006 2005 2004 2003 2002 2001 2000 1999 1998 1997 1996 1995 1994 1993 1992 1991 1990 1989 1988 1987 1986 1985 1984 1983 1982


Avaa näköisversio

Timo Teräsahjo & Matti Keinänen: Mentalisaatioterapia käytännössä – kliinisen työskentelyn havainnollistaminen terapiatuntimateriaalilla 

Men­tal­isaa­ti­ol­la eli mie­len­tämisel­lä tarkoite­taan kykyä muo­dostaa mieliku­via tun­teista, tarpeista ja haluista ja sen kaut­ta olla selvil­lä näistä mie­len­tiloista itsessä ja toi­sis­sa. Men­tal­isoin­ti aut­taa ihmistä ylläpitämään psyykkistä tas­apain­oa ja hal­lit­se­maan elämän tuo­mia haastei­ta jous­tavasti. Toimi­va mie­len­tämiskyky on mie­len­ter­vey­den ja sosi­aal­is­ten suhtei­den tajun yksi keskeinen tek­i­jä. Artikke­lis­sa tarkastel­laan men­tal­isaa­tion käsitet­tä, toimi­vaa ja puut­teel­lista men­tal­isoin­tia sekä men­tal­isaa­tioter­api­an (MBT) toteu­tuk­sen peri­aat­tei­ta. Työ­ta­paa ja hoito­pros­es­sia havain­nol­lis­te­taan yksi­tyisko­htaisel­la tun­ti­työsken­te­lyn esimerkil­lä. Artikke­li tuo näkyväk­si sen, miten mie­len­tämiskykyä voidaan hoi­dos­sa kehit­tää ja vahvis­taa ja miten tätä työsken­te­lyä voidaan arvioida.

Johdan­to

Men­tal­isoin­nin eli mie­len­tämisen (Duodec­imin sanas­to­lau­takun­nan hyväksymä Mat­ti Keinäsen suomen­nos v. 2019) käsite on nykyään useim­mille mie­len­ter­veystyön ammat­ti­laisille tut­tu. Se on löytänyt tien­sä oppikir­joi­hin ja eri­lais­ten psykol­o­gis­ten hoit­o­menetelmien osak­si. Mut­ta mil­lainen on tarkalleen ottaen vuorovaiku­tus­pros­es­si, joka edis­tää kykyä mie­len­tää omia koke­muk­sia ja kehit­tää sosi­aal­is­ten suhtei­den tajua? Men­tal­isoin­nin eli mie­len­tämisen määritelmä – ”kyky muo­dostaa mieliku­via tun­teista, tarpeista ja haluista ja sen kaut­ta olla selvil­lä näistä mie­len­tiloista itsessä ja toi­sis­sa” (Keinä­nen 2024) – vaikut­taa ensi silmäyk­sel­lä yksinker­taiselta. Se kät­kee kuitenkin sisälleen pait­si laa­jan teo­reet­tisen perus­tan myös joukon tarkko­ja ter­apeut­tisia käytän­töjä, joiden avul­la men­tal­isaa­tiokykyä pyritään vahvis­ta­maan ja edis­tämään näyt­töön perus­tu­vas­sa men­tal­isaa­tioter­api­as­sa (Bate­man & Fon­agy 2016). Näi­den hoitokäytän­tö­jen tarkem­pi avaami­nen on oleel­lista, kun halu­aa perus­teel­lis­es­ti ymmärtää ja soveltaa men­tal­isaa­tioon perus­tu­van hoidon peri­aat­tei­ta työssään.

Näi­hin kysymyk­si­in vas­tataan yksi­tyisko­htais­es­ti näyt­töön perus­tu­van men­tal­isaa­tioter­api­an (men­tal­iza­tion-based ther­a­py, MBT) laatukäsikir­jas­sa A qual­i­ty man­u­al for MBT (Anna Freud Cen­tre 2024a). Menetelmän­mukaisen hoidon toteu­tu­mista voidaan tutkia hoit­o­menetelmässä pitäy­tymisen skaalal­la (adherenssi-kom­pe­tenssiskaala). Suomen­net­tu skaala on artikke­lin liitteenä.

Tässä artikke­lis­sa pyrimme konkreet­tis­es­ti havain­nol­lis­ta­maan, miltä menetelmän toteut­ta­mi­nen käytän­nössä näyt­tää tun­ti­työsken­te­lyn esimerkin kaut­ta. Sen avul­la voidaan tarkastel­la, mitä men­tal­isoin­tikyvyn edis­tämi­nen ja vakaut­ta­mi­nen hoi­dos­sa tarkoit­ta­vat ja mil­lä tavoin näyt­töön perus­tu­va men­tal­isaa­tioter­apia (MBT) vaikut­taa. Tun­ti­työsken­te­lyn kuvaus on aiem­min julka­istu kir­jas­sa Näkymätön kapel­limes­tari. Vuoteni psykoter­apeut­ti­na (Keinä­nen 2024).

Artikke­lin taustasta

Kuvaamme aluk­si tämän artikke­lin syn­typros­es­sia. Me kir­joit­ta­jat ryhdy­imme keskustele­maan men­tal­isaa­tios­ta ja sen lähikäsit­teistä syksyl­lä 2024. Kos­ka taus­tamme on eri­laiset – ensim­mäi­nen kir­joit­ta­ja väitöskir­jatutk­i­ja ja toinen psykoter­apeut­ti – yhteisen ymmär­ryk­sen saavut­ta­mi­nen edel­lyt­ti keskustelua men­tal­isaa­tionäkökul­man ja hoit­o­menetelmän perusteista. Tämä vei mei­dät tarkastele­maan men­tal­isaa­tioon perus­tu­van hoidon pros­es­sia ja toim­intat­apo­ja yksi­tyisko­htais­es­ti. Otimme keskustelu­jen perus­tak­si tun­ti­työes­imerkin, jota lähdimme avaa­maan tarkasti.

Aihet­ta käsitel­lessämme aloimme pohtia, voisiko men­tal­isaa­tion edis­tämisen tark­ka mut­ta yleis­ta­juinen kuvaami­nen olla hyödyl­listä laa­jem­mallekin yleisölle. Näin syn­tyi aja­tus muoka­ta työsken­telystämme artikke­li. Ensim­mäi­nen kir­joit­ta­ja jäsen­si keskusteluis­sa syn­tyneet näke­myk­sen­sä men­tal­isaa­tio­hoi­dos­ta ja tun­ti­työes­imerk­istä kir­jal­lisek­si esi­tyk­sek­si, minkä jäl­keen kävimme tek­stin yhdessä yksi­tyisko­htais­es­ti läpi. Tarken­simme ja muokkasimme tek­stiä edelleen yhteistä ymmär­rystä etsien, pitäy­tyen tarkasti MBT:n mallin­mukaisen työsken­te­lyn tavassa.

Ajat­telemme, että täl­lainen dialogi­nen läh­estymistapa – joka hei­jastelee myös myöhem­min artikke­lis­sa kuvat­tavaa me-henkeä (engl. we-ness) – ja kir­joi­tus­pros­essin näkyväk­si tekem­i­nen olisi sovelias lähtöko­h­ta men­tal­isaa­tion tukemisen peri­aat­tei­den avaamiselle. Toivom­mekin, että artikke­limme myötä psykoter­apeuteille tar­joutuu tilaisu­us ver­ra­ta MBT:n hoitope­ri­aat­tei­ta omaan työsken­te­lyyn­sä sekä ottaa työ­ta­paa tarpeen­mukaises­ti käyt­töön. Men­tal­isoin­ti­han on osa kaikissa vaikut­tavis­sa psykoter­a­pi­ois­sa (Fon­agy ym. 2019; Luyten ym. 2024a). MBT eroaa muista hoit­o­muodoista kuitenkin siinä, että se keskit­tyy yksi­no­maan mie­len­tämiskyvyn vahvis­tamiseen ja vakauttamiseen.

Men­tal­isaa­tion käsit­teestä lyhyesti

Sanaa men­tal­isaa­tio ovat käyt­täneet 1960-luvul­la muun muas­sa ran­skalaiset psyko­ana­lyytikot Fain, David ja Mar­ty, jot­ka tarkoit­ti­vat men­tal­isaa­ti­ol­la somaat­tis­ten viet­ti- ja tun­nereak­tioiden muun­tu­mista sym­bol­oiduik­si mie­len sisäl­löik­si (Fain & David 1963; Fain & Mar­ty 1964; sit. Lecours & Bouchard 1997). Sys­temaat­tis­es­ti men­tal­isaa­tioter­miä alkoi käyt­tää Peter Fon­agy viitat­en siihen ensim­mäisen ker­ran artikke­lis­saan ”On tol­er­at­ing men­tal states: The­o­ry of mind in bor­der­line patients” (1989), joka käsit­teli mie­len teo­ri­an (engl. the­o­ry of mind) ja men­tal­isaa­tion merk­i­tys­tä epä­vakaas­sa per­soon­al­lisu­ushäir­iössä. Men­tal­isaa­ti­ol­la viitat­ti­in täl­löin kykyyn hah­mot­taa ja sietää omia ja tois­t­en mie­len­tilo­ja. Men­tal­isaa­tio­teo­ri­an kehit­tymisen kannal­ta tärkeänä rajapyykkinä voidaan pitää 1990-luvul­la toteutet­tua Lon­toon vanhempi–lapsi-projektia, jos­sa havait­ti­in, että lapsen tur­valli­nen kiin­tymys ei ollut pelkästään yhtey­dessä äidin omaan kiin­tymys­suh­teen tur­val­lisu­u­teen, vaan eri­tyis­es­ti äidin kykyyn reflek­toi­da ja jäsen­tää omia varhaisia kiin­tymys­suhdekoke­muk­si­aan (Fon­agy ym. 1991a; 1991b; ks. myös Lüde­mann ym. 2021). Näis­sä tutkimuk­sis­sa osoitet­ti­in, että täl­lainen kyky jäsen­tää omia varhaisia kiin­tymys­suhdekoke­muk­sia ennusti jo raskau­saikana lapsen kiin­tymys­suh­teen tur­val­lisu­ut­ta. Tämä ja aihet­ta käsit­televät myöhem­mät tutkimuk­set (esim. Meins ym. 2002; Rosso & Airal­di 2016; Zeegers ym. 2017; Shai & Bel­sky 2017; Shai ym. 2022; Mor­eira ym. 2024) vahvis­ti­vat käsi­tys­tä van­hem­man men­tal­isoin­tikyvyn tärkey­destä lapsen suo­tu­isan sosioe­mo­tion­aalisen ja kog­ni­ti­ivisen kehi­tyk­sen taustalla.

Fon­ag­yn ja hänen kol­le­go­jen­sa työsken­te­ly lapsen psyykkisen kehi­tyk­sen ja epä­vakaan per­soon­al­lisu­u­den psyko­dy­nami­ikan ymmärtämisen paris­sa rikasti ja syven­si edelleen men­tal­isaa­tion käsitet­tä 2000-luvul­la. Men­tal­isaa­tion nähti­in ilmen­tävän mon­imutkaista kog­ni­ti­ivis­ten kyky­jen kokon­aisu­ut­ta (Duschin­sky & Fos­ter 2021). Men­tal­isaa­tioon perus­tu­van hoidon käytän­nön kir­jas­sa Hand­book of men­tal­is­ing in men­tal health prac­tice (Bate­man & Fon­agy 2019) Fon­agy ja Bate­man määrit­televät men­tal­isaa­tion kuvaa­van ”ihmisen mieliku­vi­tuk­sen eri­ty­istä osa-aluet­ta: yksilön tietoisu­ut­ta sekä omista että tois­t­en mie­len­tiloista, eri­tyis­es­ti hei­dän toim­intaansa selitet­täessä” (Fon­agy & Bate­man 2019, 3). Sen nähdään myös koos­t­u­van useista sosi­aalis-kog­ni­ti­ivi­sista toimin­noista (Fon­agy & Bate­man 2019).

Men­tal­isaa­tioter­apia (MBT) kehit­tyi sat­un­nais­te­tuis­sa kon­trol­loiduis­sa tutkimuk­sis­sa saavutet­tu­jen, tois­tet­tavis­sa ole­vien hyvien tulosten myötä (Bate­man & Fon­agy 2008; 2009) näyt­töön perus­tu­vak­si hoit­o­ma­llik­si 2000-luvun ensim­mäisel­lä vuosikymmenel­lä. Sen kehi­tyk­sessä merkit­tävää osaa näyt­televät taus­ta­teo­ri­ana kiin­tymys­suhde­teo­ria ja empi­irisen tutkimuk­sen kaut­ta syn­tynyt tieto (neu­ro­fy­s­i­olo­gia, lap­su­u­den psyykki­nen kehi­tys ja psyykkisten häir­iöi­den hoito men­tal­isaa­tioter­api­al­la) (Bate­man & Fon­agy 2016).

Men­tal­isaa­tiokyvyn kehi­tyk­selli­nen perusta

Men­tal­isaa­tioon perus­tu­van hoidon peri­aat­tei­den ymmärtämisen kannal­ta lap­su­u­den psyykkisen kehi­tyk­sen ymmärtämi­nen on tarpeel­lista. Kuten jo edel­lä maini­tus­sa Lon­toon van­hempi‒lap­si-pro­jek­tis­sa havait­ti­in, lapsen kiin­tymys­suh­teen kehi­tyk­sen laadun kannal­ta on tärkeää, että van­hem­mal­la on riit­tävä kyky men­tal­isoin­ti­in. Hyvin las­taan men­tal­isoi­va van­hempi tun­nistaa lapsen psykol­o­gise­na toim­i­jana ja ymmärtää sen­si­ti­ivis­es­ti tämän mie­len­tilo­ja. Vuorovaiku­tuk­ses­sa men­tal­isaa­tiokykyisen van­hem­man kanssa lap­si oppii tun­nista­maan mie­len­tilo­ja itsessään ja toi­sis­sa van­hem­man suorit­ta­man mie­len­tilo­jen peilaamisen ja merk­it­semisen avul­la (Fon­agy & Bate­man 2019). Tämä dyadi­nen pros­es­si on pait­si yhtey­dessä lapsen tur­val­lisen kiin­tymys­suh­teen kehit­tymiseen (Zeegers ym. 2017) ja mie­len­ter­vey­teen (Mor­eira ym. 2024), myös laa­ja-alaiseen kykyyn tun­nistaa ja säädel­lä mie­len­tilo­ja sekä itsessä että suh­teessa mui­hin (Meins ym. 2002; Sene­hi ym. 2018), ja se voi suo­ja­ta las­ta sisäisiltä vaikeuk­sil­ta trau­maat­ti­sis­sa olo­suhteis­sa (Ensink ym. 2017). Se tuot­taa lapselle tärkeitä tun­nis­te­tuk­si tulemisen koke­muk­sia kehit­täen hänessä epis­teemistä luot­ta­mus­ta, jol­la tarkoite­taan kykyä ottaa vas­taan ja tal­len­taa pitkäaikaiseen muis­ti­in itselle rel­e­vant­tia infor­maa­tio­ta (Luyten ym. 2020). Epis­teem­i­nen luot­ta­mus näyt­telee tärkeää roo­lia lapsen psykososi­aalises­sa kehi­tyk­sessä. Epis­teemisen luot­ta­muk­sen kehi­tys on yhtey­dessä tur­val­liseen kiin­tymys­suh­teeseen, kun taas epis­teem­i­nen epälu­ot­ta­mus (engl. epis­temic mis­trust) ja hyväuskoisu­us (engl. epis­temic creduli­ty) liit­tyvät usein trau­maat­tis­ten lap­su­u­denkoke­musten myötä kehit­tyneisi­in tur­vat­tomi­in kiin­tymys­suhde­mallei­hin (Li ym. 2023). Men­tal­isaa­tio­hoidon inter­ven­tiot perus­tu­vat tämän kehi­tyspros­essin ja sen sudenkuop­pi­en ymmärtämiseen (Bate­man & Fon­agy 2016).

Toimi­va ja puut­teelli­nen mentalisointi

Seu­raavas­sa hah­mo­tamme lyhyesti, miten toimi­va ja puut­teelli­nen men­tal­isoin­ti ilmenevät käytän­nössä. Kuvaus on tarkoitet­tu havain­nol­lis­ta­maan käsitet­tä luk­i­joille, jot­ka eivät vielä ole pere­htyneet MBT:n peruskäsitteistöön.

Toimi­va mentalisointi

Miten toimi­vaa men­tal­isoin­tia voidaan lähem­min havain­nol­lis­taa? Men­tal­isoin­tia eli ”kykyä tuot­taa mieliku­via tun­teista, tarpeista ja haluista ja sen kaut­ta olla selvil­lä mie­len­tiloista itsessä ja toi­sis­sa” voi ajatel­la ensin­näkin syvyys­su­un­nas­sa: sil­loin tarkastel­laan infor­maa­tion käsit­te­lyä mielessä matkalla ais­ti­havain­noista tun­teisi­in, niiden nimeämiseen ja edelleen reflek­toin­ti­in (Keinä­nen 2006; Keinä­nen & Eng­blom 2007). Ote­taan esimerkik­si epämiel­lyt­tävä fyysi­nen olo, joka viritessään voi olla aluk­si kok­i­jalleen epä­selvä ilmiö. Toimi­van men­tal­isoin­nin voi ajatel­la käyn­nistyvän esimerkik­si kiihtyneen sydä­men syk­keen ja rin­nan­puris­tuk­sen havait­semis­es­ta. Varsi­naiseen men­tal­isoin­ti­in siir­ry­tään fyy­sis­ten ais­timusten yhdis­tyessä mielessä ahdis­tuk­sen tun­teeseen, joka nyt havaitaan ja myös tun­nis­te­taan. Aluk­si tämä voi kuitenkin ilmetä kohteeltaan epä­selvänä affek­ti­na. Kok­i­ja vain tietää, että ”ahdis­taa” mut­tei enem­pää. Tun­teesta voi kuitenkin jo ”vir­itä” tun­net­ta koske­via mieliku­via, esimerkik­si huolestuneisu­u­den sävyt­tämiä mieliku­via omas­ta fyy­sis­es­tä ter­vey­destä. Vähitellen mieliku­vien poh­jal­ta syn­tyy tarve selvit­tää, mis­tä oireilus­sa on kysymys. Samal­la koke­mus voi monipuolis­tua, huolestuneisu­us voi liit­tyä esimerkik­si läheisen ihmisen menet­tämisen pelkoon ja sitä kaut­ta olla yhtey­dessä nykyiseen elämän­ti­lanteeseen. Täl­löin voidaan sanoa, että fyysi­nen oire (epämiel­lyt­tävä fyysi­nen olo) ja tunne (huolestuneisu­us) on tul­lut tältä osin men­tal­isoiduk­si. Toisaal­ta voi käy­dä niinkin, että yksilö ais­tii, ettei vielä aivan tavoita ahdis­tuk­sen­sa syytä, vaan asi­aa on mietit­tävä lisää. Se, että yksilö kuitenkin ”tietää, ettei vielä tiedä”, on toimi­vaa men­tal­isoin­tia sekin, sil­lä toimi­vaan men­tal­isoin­ti­in sisäl­tyy ymmär­rys mie­len läpinäkymät­tömyy­destä. Meil­lähän ei ole täysin vapaa­ta pääsyä edes omaan mieleemme. Mie­len­tämiskykymme on aina rajallinen.

Men­tal­isoin­tia voidaan ajatel­la myös ikään kuin suunnal­taan horison­taalise­na, jol­loin kohteena on toinen ihmi­nen, jon­ka kanssa ollaan vuorovaiku­tuk­ses­sa. Täl­löin toisen ihmisen ilmeet, eleet ja sanat äänen­pain­oi­neen saa­vat yksilön vais­tom­ais­es­ti virit­tymään kasvonilmeitä myöten toisen mie­len­ti­laan. Tämä esi­ti­etoinen ymmär­rys ete­nee mie­len­tämisen jatkues­sa tietois­es­ti koe­tuik­si tun­nesävyik­si, mieliku­viksi ja lop­ul­ta hypo­teet­tisek­si ymmär­ryk­sek­si, vaikutel­mak­si siitä, mil­lainen koke­mus toisel­la ken­ties on: mitä toinen tun­tee, aikoo, halu­aa ja tarkoit­taa juuri nyt.

Toimi­ak­seen edel­lä kuvat­ul­la taval­la sosi­aalisen kog­ni­tion neljän tärkeän ulot­tuvu­u­den tulisi olla tas­apain­os­sa. Men­tal­isaa­tion näkökul­mas­ta­han voidaan erot­taa mie­len toimin­nas­sa neljä eri ulot­tuvu­ut­ta: emootio‒kognitio, sisäinen‒ulkoinen, automaattinen‒harkittu ja itse‒­toinen-ulot­tuvu­us, joista jokaisen toim­inta perus­tuu suh­teel­lisen eril­lisi­in her­mostol­lisi­in verkos­toi­hin (Bate­man & Fon­agy 2019; Luyten ym. 2020). Tas­apaino eri ulot­tuvuuk­sien välil­lä tarkoit­taa esimerkik­si sitä, että itsekoke­muk­ses­sa emootio ja kog­ni­tio aset­tuvat tuke­maan toisi­aan niin, että men­tal­isoitu mie­len­ti­la on sekä selkeä että emo­tion­aalis­es­ti rikas ja aut­ent­ti­nen. Implisi­it­ti­nen ja eksplisi­it­ti­nen itsekoke­muk­sen pros­es­soin­ti soin­nut­tuvat yhteen, samoin ulkoiset havain­not ja sisäisen maail­man kuvit­telu. Mielessä voidaan myös pitää yhtä aikaa kah­ta toi­sis­taan erot­tuvaa maail­maa: omaa ja toisen mieltä eli pitää mieli mielessä, oma ja toisen.

Puut­teelli­nen mentalisointi

Mieli heilahtelee arjen kuo­hut­tavis­sa tilanteis­sa näi­den eri ulot­tuvuuk­sien välil­lä laidas­ta laitaan. Hyvin toimi­va men­tal­isaa­tiokyky pystyy kuitenkin yleen­sä palaut­ta­maan tas­apain­on tilanteen mukaan varsin nopeasti. Puut­teel­liselle men­tal­isoin­nille puolestaan on tyyp­il­listä heikko tas­apaino ja tas­apain­on hidas palau­tu­mi­nen. Koke­mus­maail­maa voivat täl­löin luon­nehtia kokemisen tavat, jot­ka kehi­tyk­sel­lis­es­ti edeltävät toimi­vaa men­tal­isaa­tiokykyä, joka yleen­sä saavute­taan noin seit­semän vuo­den iässä. Men­tal­isoin­tikykyä edeltävää kokemisen tapaa voivat täl­löin hal­li­ta 1) kuvitelmi­in nojaa­va kokemistapa (engl. pre­tend mode), 2) keskit­tymi­nen vain näkyvään, konkreet­tiseen toim­intaan, jos­ta toisen tarkoi­tus­perät voidaan havai­ta suo­raan (tele­ologi­nen eli käyt­täy­tymiseen nojaa­va kokemistapa) tai 3) se, että sisäi­nen koke­mus ja ulkoinen todel­lisu­us koetaan täysin yht­eneväisik­si (psyykkisen ekvi­valenssin kokemistapa), jol­loin tun­teet ja ajatuk­set ovat kok­i­jalleen liian todel­lisia. Esimerkik­si jos ihmi­nen tun­tee arvot­to­muut­ta, hän on sil­loin konkreet­tis­es­ti ihmisenä arvo­ton eikä kyse ole vain hänen koke­mas­taan tun­teesta. Täl­löin kyky todel­lisu­u­den ja mie­len­tilo­jen erot­tamiseen toi­sis­taan on kadonnut.

Teo­ri­as­ta käytän­töön – men­tal­isaa­tioter­api­an toteutus

Seu­raavak­si tarkastelemme, miten MBT toimii käytän­nössä. Luk­i­ja voi sen avul­la havain­noi­da, miten nämä peri­aat­teet konkreti­soitu­vat myöhem­min tapaus­es­imerkissä. Fon­agy työryh­m­i­neen on esit­tänyt yleisen psykoter­apeut­tisen hoit­o­ma­llin peri­aat­teen, joka ei koske vain men­tal­isaa­tioter­api­aa. He kir­joit­ta­vat: ”…väitämme, että ain­oas­taan ihmis­ten – hyvin yksilöl­lisen – koke­muk­sen täs­mäl­lisen ja hyväksyvän takaisin­hei­jas­tamisen kaut­ta ihmiset virit­tyvät avaa­maan mie­len­sä uudelle tiedolle itses­tään ja maail­mas­ta” (Fon­agy ym. 2019, 171). Men­tal­isaa­tioter­api­as­sa tähän takaisin­hei­jas­tamiseen, joka siis tukee epis­teemisen luot­ta­muk­sen syn­tymistä ter­api­a­suh­teessa, pyritään tietois­es­ti kiin­nit­tämään huomio­ta monel­la tasol­la ja jo tutkimusvaiheessa.

Men­tal­isaa­tioter­apia alkaa diag­noosil­la ja asi­akkaan tilanteen kar­toit­tamisel­la (Bate­man & Fon­agy 2016). Asi­akkaan elämän­ti­lanteesta keskei­sine haastei­neen – mukaan lukien men­tal­isoin­nin ongel­mat – luo­daan kir­jalli­nen jäsen­nys (engl. treat­ment for­mu­la­tion). Siinä ilmenevien men­tal­isoin­nin ongel­mako­h­tien käsit­telemiseen sitoudu­taan molem­min puolin. Alku­peräisen muo­toilun tekee ter­apeut­ti ensim­mäis­ten istun­to­jen jäl­keen ja keskustel­tuaan hoitoti­imin kanssa. Sen jäl­keen jäsen­nys annetaan kir­jal­lises­sa muo­dos­sa asi­akkaalle yksilö­ta­paamisen aikana käytävää keskustelua varten. Tässä poh­jana on aja­tus siitä, että kli­inikon käsi­tys asi­akkaas­ta on yhdessä kehitet­ty hypo­teesi asi­akkaan ongelmista. Tätä käsi­tys­tä voi asi­akas itse muoka­ta, mikä voi johtaa uudelleen­muo­toilu­un, kun uut­ta tietoa ker­tyy. Ter­api­as­sa, joka on kestoltaan 12–18 kuukaut­ta, pitäy­dytään tämän yhdessä luo­dun jäsen­nyk­sen mukaises­sa työsken­telyssä. Jäsen­nys­tä muo­toil­laan uudelleen hoidon edetessä sen­hetkisen hoidol­lisen tarpeen mukaan. Kir­jal­lis­es­ta jäsen­nyk­ses­tä käytävä keskustelu tuo näkyväk­si kak­si mieltä – asi­akkaan ja ter­apeutin. Se myös pyrkii hei­jas­ta­maan asi­akkaas­ta syn­tynyt­tä vaikutel­maa siten, että asi­akas pystyy tun­nista­maan sen omak­seen ja sitou­tu­maan yhdessä asetet­tu­jen tavoit­tei­den mukaiseen hoitoon (Bate­man & Fon­agy 2016).

Men­tal­isoi­va asenne – men­tal­iz­ing stance

Men­tal­isaa­tioter­api­as­sa pyritään tois­in­ta­maan kehi­tyk­sel­lis­es­ti tärkeitä pros­esse­ja. Keskeinen edel­ly­tys tälle on se, että ter­apeutin toimin­nas­sa on tiet­ty par­al­lel­lisu­us hyvin men­tal­isoivan van­hem­man toimin­nan kanssa. Tärkeä työvä­line tässä on men­tal­isoivak­si asen­teek­si (engl. men­tal­iz­ing stance) kut­sut­tu toim­intat­a­pa. Men­tal­isoi­va asenne on yhtä aikaa tutki­va ja ei-tietävä (Bate­man & Fon­agy 2016; Luyten ym. 2020). Sitä nou­dat­ta­va on kiin­nos­tunut asi­akkaan mielestä mut­ta pitää akti­ivis­es­ti mielessään – ja myös osoit­taa tämän toimin­nal­laan – ettei voi kysymät­tä tietää, mitä asi­akkaan mielessä on.

Ter­apeutin asen­teeseen tulisi myös sisäl­tyä Bate­manin ja Fon­ag­yn (2016) mukaan 1) nöyryyt­tä, joka kumpuaa ei-tietämisen asen­teesta; 2) kär­siväl­lisyyt­tä, joka ilme­nee ajan ottamise­na eri­lais­ten näkökul­mien tun­nistamiseen; 3) eri näkökul­mien legit­i­moin­tia ja hyväksymistä; 4) poti­laan koke­muk­sen akti­ivista tutkiskelua esit­tämäl­lä tarken­tavia kysymyk­siä koke­muk­ses­ta (”mitä”-kysymyksiä) seli­tys­ten (”miksi”-kysymysten) sijaan ja 5) pyrkimys­tä vält­tää tarvet­ta ryhtyä ymmärtämään jotain, mitä ei ymmär­rä tai mikä ei vaiku­ta ter­apeutista järkevältä (esimerkik­si sanom­al­la suo­raan poti­laalle, että jokin asia on epä­selvä). Tärkeä osa tätä asen­net­ta on 6) ter­apeutin omien virhei­den tarkkailu ja tun­nus­t­a­mi­nen ter­apeutin roolis­sa – eli sen hyväksymi­nen, että ter­apeut­ti voi ere­htyä ja että ter­apeut­ti on valmis kan­ta­maan vas­tu­un näistä virheistä.

Men­tal­isoin­nin prosessi

Kun ter­api­as­sa tutk­i­taan jotain asi­akkaan merkit­tävää elämän­ta­pah­tu­maa (eli episo­dia), johon liit­tyy men­tal­isoin­tikyvyn menet­tämi­nen, nou­dat­taa men­tal­isoin­nin pros­es­si Bate­manin ja Fon­ag­yn (2016) mukaan tietyn­laista kehämäistä kulkua (ks. Kuva 1: Men­tal­isoivan pros­essin kulku). Alus­sa pyritään luo­maan selkeä 1) tilan­neku­va asi­akkaan nar­rati­ivista eli ter­apeut­ti selvit­tää ensin tapah­tu­mien fak­tat ja palaa sit­ten taak­sepäin kar­toit­taak­seen tapah­tu­mien sisäisen koke­muk­sen. Täl­löin siir­ry­tään tutki­maan yhdessä 2) koke­muk­sia tapah­tuma­hetkel­lä, ja aikaa käytetään 3) koke­muk­sen tarkastelu­un, jos­sa keskiössä on men­tal­isoin­tikyvyn menet­tämisen koke­mus, eri­tyis­es­ti siihen liit­tyvän tun­teen tun­nist­a­mi­nen. Men­tal­isoin­nin pros­es­sis­sa voidaan ede­tä sit­ten vähitellen 4) tarkastele­maan nyky­istä tun­net­ta koskien käsitel­tyä men­tal­isoin­tikyvyn menet­tämisen koke­mus­ta, minkä jäl­keen voidaan siir­tyä tarkastele­maan sitä, 5) miten poti­las kokee koke­muk­sen jakamisen ter­api­as­sa. Mikäli pros­es­si ete­nee hyvin, käsit­te­ly voi johtaa 6) vai­h­toe­htoiseen koke­muk­seen episodista, jos­sa men­tal­isoima­ton aines on muut­tunut men­tal­isoiduk­si ja koke­mus jäsen­tynyt pait­si asi­akkaan myös ter­apeutin mielessä uudel­la taval­la. Täl­löin pros­es­si on palan­nut takaisin kohtaan 1) eli poti­laan nar­rati­ivi­in tapah­tu­mas­ta, joka kuitenkin käsit­te­lyn kaut­ta on muut­tunut jäsen­tyneek­si koke­muk­sek­si. Pros­es­sis­sa pyritään siten poti­laan koke­muk­sen kat­tavaan ymmärtämiseen hänelle merk­i­tyk­sel­lisessä ihmis­suh­teessa (joko läheisessä ihmis­suh­teessa tai suh­teessa ter­apeut­ti­in). Pros­es­si on kuvat­tuna Kuvas­sa 1.

Kuva 1. Men­tal­isoivan pros­essin kulku.

Hoit­o­menetelmässä pitäy­tymisen skaala (adherenssiskaala)

MBT-ter­apeut­tien käyt­töön ja koulu­tuk­seen sekä hoit­o­menetelmän tutkimustyöhön on luo­tu ”Hoit­o­menetelmässä pitäy­tymisen skaala” (MBT adher­ence scale; Anna Freud Cen­tre 2024b), jon­ka avul­la pyritään arvioimaan ter­apeutin kykyä säi­lyt­tää ei-tietävä asenne, hal­li­ta ter­apiatun­nin raken­net­ta ja pros­essin men­tal­isoin­tia, tun­nistaa esi­men­tal­isoi­vat tilat sekä men­tal­isoi­da merkit­täviä tapah­tu­mia ja ihmis­suhtei­ta (ks. Liite 1). Skaalan avul­la voidaan hah­mot­taa ter­apeut­tisen toimin­nan vahvuuk­sia ja puut­tei­ta, kuten esimerkik­si ter­apeutin vaikeut­ta kuvitelmi­in nojaa­van kokemis­ta­van (engl. pre­tend mode) tun­nistamises­sa, joka usein voi ollakin han­kala tun­nistaa (Bate­man & Fon­agy 2016). Skaalas­ta on julka­istu myös uudem­pi ver­sio etenkin tutkimuskäyt­töön, ”Men­tal­iza­tion-based treat­ment research adher­ence and com­pe­tence scale” (MBT-RACS; Yir­miya ym. 2025), joka on tes­tat­tu vas­taa­maan tarkem­min MBT:n nykype­r­i­aat­tei­ta. Tässä artikke­lis­sa käytet­ty MBT-ACS sovel­tuu edelleen hyvin kli­iniseen käyt­töön ja ped­a­gogisi­in tarkoituk­si­in, sil­lä sen avul­la voi havain­nol­lis­taa MBT:n istun­torak­en­teen ja keskeiset osa-alueet.

Seu­raavak­si havain­nol­lis­tamme näitä peri­aat­tei­ta tapaus­es­imerkil­lä, jos­sa men­tal­isaa­tio­pros­essin kulku tulee näkyväk­si yksi­tyisko­htaisen ter­apiatun­ti­ma­te­ri­aalin kautta.

Tapaus­es­imerk­ki

San­ni (fik­ti­ivi­nen henkilö) on lah­jakas opiske­li­ja, jon­ka ongel­mat ovat ilmen­neet eri­tyis­es­ti tun­tei­den sääte­lykyvyn vaikeutena hänen lähei­sis­sä ihmis­suhteis­saan sekä lääkkei­den itse­tuhoise­na käyt­tönä. Tässä esimerkissämme jo jonkin aikaa jatkunut ter­apia saa uuden kään­teen, kun ter­apeut­ti joutuu yllät­täen peru­maan ter­apiatun­nin San­nin ollessa jo matkalla vas­taan­otolle. Esimerkissä ter­apeut­ti kuvaa minä­muo­dos­sa ter­apiatun­nin vuorop­uhelua San­nin kanssa. Esimerk­ki on peräisin toisen kir­joit­ta­jan kir­jas­ta Näkymätön kapel­limes­tari. Vuoteni psykoter­apeut­ti­na (Keinä­nen 2024, 62–64). Kir­jan tek­stiä on hie­man muokat­tu edukati­ivista tarkoi­tus­ta varten.

Ter­apiatun­ti läh­tee liik­keelle seuraavasti:

Ter­apeut­ti: Olen pahoil­lani. Meiltä jäi min­un syys­täni viime ker­ta väli­in. Miltä se sinus­ta tuntui?

San­ni: Kai sul­la oli omat tärkeät syysi. [Vais­usti.]

Ter­apeut­ti: Niin, mut­ta voitko aut­taa min­ua ymmärtämään, miten sen koit?

San­ni: Oli mul­la het­ken kur­ja olo… [Vaimeal­la äänel­lä kuin muurin takaa.]

Ter­apeut­ti: Kur­ja olo. Kiitos, että ker­rot. Pysähdytäänkö kuu­lostele­maan, mitä tuo kur­ja olo oli? Voitko ker­toa tarkemmin?

San­ni: Olin jo tulos­sa sil­loin tuos­sa samas­sa paikas­sa kuin tänään tul­lessa nähti­in. Sit­ten tei­dän sih­teeri soit­ti… Seisoin siinä por­tail­la sen jäl­keen het­ken. Tun­sin helpo­tus­ta. Eipä tartte tänään penkoa kaikkia ikäviä tun­tei­ta. Kävelin sit­ten torille, ja sit­ten alkoi tul­la paha mieli… [Puhe keskeytyy.]

Ter­apeut­ti: Paha mieli, mitä mah­doit sil­loin ajatella?

San­ni: Paha mieli… En tiedä, paha mieli. [Hil­jainen vastaus.]

Ter­apeut­ti: Kuu­lostel­laan het­ki. Saatko kiin­ni, mitä tulee lähem­min mieleesi?

San­ni: Ilkeä olo, ahdisti… Sit­ten kotona lop­ul­ta oksensin. [Epäröi­den.]

Ter­apeut­ti: Ymmärsinkö oikein, että oksen­sit koti­in päästyäsi?

San­ni: Usein oksen­nan, kun on kur­ja olo.

Ter­apeut­ti: Kiitos, että ker­rot. Mil­lainen olo sin­ul­la oli sen oksen­tamisen jäl­keen? [Jatkan, jot­ta saisimme tarkem­paa kuvaa siitä, mitä San­ni koki silloin.]

San­ni: Helpom­pi het­ken… Mut­ta se ahdis­tunut olo sit­ten palasi.

San­ni on pitkään hil­jaa kat­soen lat­ti­aan ja sit­ten jatkaa:

San­ni: Ei mus­ta lop­pu­jen lopuk­si kukaan väl­itä. Olen ehkä niin uskotel­lut, mut­ta… [Vaike­nee.]

Ter­apeut­ti: Ymmär­ränkö nyt oikein, että purit ilkeän olosi, ahdis­tuk­sen, pois oksentamalla?

San­ni: Niin kai… [Vaimeasti.]

Ter­apeut­ti: Ilkeä olosi, ahdis­tus ja oksen­t­a­mi­nen tuli­vat sen jäl­keen, kun jouduin peru­ut­ta­maan viime tunnin?

Kat­son San­nia. Hän kat­soo sivu­un, mut­ta nyökkää.

Ter­apeut­ti: Sanoit, että koet, että kukaan ei väl­itä sinus­ta. Mikä saa sin­ut tun­temaan näin?

San­ni: Tämä on vaan sun ammat­tis… [Kat­sellen jalkojaan.]

Ter­apeut­ti: Ymmär­ränkö oikein, että kun jouduin peru­ut­ta­maan, se merk­it­si sin­ulle, etten väl­itä sinus­ta ja että teen tätä vain ammatik­seni?” [Yritän tarkentaa.]

San­ni on hil­jaa. Hän kat­se­lee välil­lämme pikkupöy­däl­lä ole­vaa kukka­mal­jakkoa, johon toin aamul­la keltaisia nar­sis­se­ja. Sit­ten hän kään­tyy sivut­tain ja jää kat­so­maan seinäl­lä ole­va Guer­ni­ca-maalaus­ta.

Ter­apeut­ti: En tiedä, mitä koet… Voisitko sinä aut­taa min­ua ymmärtämään?

San­ni: En todel­lisu­udessa tiedä, mitä ajat­telet… [Kat­sellen edelleen seinäl­lä ole­vaa taulua].

Haen kon­tak­tia San­ni­in. Turhaan. Samal­la mieleeni tulee toinen poti­laani Kari. Aivan kuin molem­mat heistä häm­men­nyk­sen keskel­lä pyrk­i­sivät kat­sekon­tak­tia väistämäl­lä ja kiin­nit­tämäl­lä huomion ulkoiseen kohteeseen saa­maan mielessä kiin­ni jostakin. Samoin kuin Kari, myös San­ni kat­se­lee Guer­ni­ca-maalaus­ta. Onhan se ymmär­ret­tävää, että kat­seen siirtämi­nen pois kas­vokon­tak­tista mah­dol­lis­taa parem­min omien tun­tei­den ja aja­tusten kuu­lostelemisen ja selkiyt­tämisen. Ehkä tuos­ta Picas­son maalauk­ses­ta löy­tyy jotakin, joka kos­ket­taa hei­dän sen het­k­istä mie­len­maise­maansa. Sel­l­aiselle olemiselle on ter­api­as­sa tärkeää antaa riit­tävästi tilaa ja aikaa. Tun­nil­la vuorot­tel­e­vat tilanteen mukaan toisaal­ta vuorovaiku­tuk­ses­sa olem­i­nen ja toisaal­ta oma sisäi­nen pohd­in­ta, niin San­nil­la, Kar­il­la kuin min­ul­lakin. San­ni kään­tyy vähitellen min­ua kohti ja ottaa katsekontaktia.

Ter­apeut­ti: Minus­ta vaikut­taa siltä, ettei sin­un ole ollut help­poa ker­toa, miten edel­lisen tun­nin peru­u­tuk­seni koit. Olet puhunut kuitenkin aika paljon tun­teis­tasi ja siitä, miten ter­api­an yllät­tävä peru­u­tus vaikut­ti sinuun.

Kiitän San­nia ja jatkan:

Ter­apeut­ti: Saatko kiin­ni, miltä sinus­ta nyt tuntuu?

San­ni: Jotenkin kirkkaampi, rauhal­lisem­pi olo… Kai ilkeä olo oli, en tiedä.

Ter­apeut­ti: Nyt sin­ul­la on siis rauhal­lisem­pi olo, kun saat mielessäsi kiin­ni ja saat ker­rot­tua min­ulle, mitä tun­sit sil­loin peru­u­tuk­seni jälkeen?

San­ni: Ahdisti aluk­si puhua… Nyt en tiedä… Ehkä sul­la oli omat syysi peru­ut­taa? [Epäröiväl­lä äänellä.]

Ter­apeut­ti: Nyt tulee mieleesi se mah­dol­lisu­us, että peru­u­tuk­seni on voin­ut liit­tyä johonkin muuhun kuin, etten väl­itä sinus­ta, että tek­isin tätä työtä vain ammatik­seni? [Jatkan uteliaana kuule­maan, miten San­ni kokee asian.]

San­ni miet­tii ja kat­soo min­ua silmi­in. Saan vaikutel­man, että hän ihmettelee, mitä minä mah­dan ajaa takaa.

Ter­apeut­ti: Mitä tun­tei­ta sin­ul­la siihen liit­tyy, kun ker­roit aiem­min, etten väl­itä, että teen tätä työtä vain ammatikseni?

San­ni: Olin pet­tynyt. [Ripeä vastaus.]

Yllä­tyn nopeas­ta vas­tauk­ses­ta, joudun het­ken keräämään ajatuk­siani kokoon.

Ter­apeut­ti: Hyvä, että ker­rot. Olit siis pet­tynyt minuun…

Lauseeni keskey­tyy San­nin kommenttiin:

San­ni: Pet­tynyt… Mut­ta en nyt koe, että olen pet­tynyt suhun.

Ter­apeut­ti: Minus­ta on todel­la arvokas­ta, miten työstät koke­muk­si­asi. Vaikut­taa, että aluk­si koit, etten väl­itä, kuin peruutin tun­nin… Nyt kun saat kiin­ni lähem­min koke­muk­ses­tasi, että olit pet­tynyt min­u­un, tun­nin peru­u­tuk­seeni, tun­net olevasi rauhal­lisem­pi, otat samal­la myös luku­un, että peru­u­tuk­seni ei liit­tynyt sinuun.

Olemme tovin hil­jaa, kat­somme toisi­amme. Tun­nen voimakkaan yhtey­den, jos­sa ympäröivän huoneen havain­noin­ti hämär­tyy. On rauhalli­nen, seesteinen hyvän olon tunne. Koen, että välil­lämme val­lit­see me-hen­ki, jos­sa on sana­ton yhteisym­mär­rys. Jaamme yhdessä sen, mitä San­ni on kokenut ja mitä hän täl­lä het­kel­lä kokee.

 Men­tal­isoin­nin pros­es­si tapausesimerkissä

Esimerkissä pyritään yhdessä ymmärtämään San­nin oksen­tamiseen johtanut­ta mie­len­ti­laa, joka syn­tyi peru­un­tuneen ter­api­ak­er­ran jäl­keen. Samoin keski­tytään hah­mot­ta­maan hänen tämän­hetk­istä oloaan ter­api­as­sa ja virin­nei­den mie­len­tilo­jen suhdet­ta ter­apeut­ti­in. San­ni itse ei tapah­tunut­ta hah­mo­ta kun­nol­la. San­nin ”paha olo” ei näyt­täy­dy tarkkara­jaise­na tun­teena, joka liit­ty­isi johonkin, vaan yleisenä ”pahana mielenä”.

Alus­sa pyritään luo­maan selkeä tilan­neku­va, jos­sa ter­apeut­ti varmis­taa tapah­tu­maku­lun ja myös tun­nistaa tapah­tuneen katkok­sen. (”Ymmär­ränkö nyt oikein, että purit ilkeän olosi, ahdis­tuk­sen, pois oksen­ta­mal­la?” ‒ ‒ ”Ilkeä olosi, ahdis­tus ja oksen­t­a­mi­nen tuli­vat sen jäl­keen, kun jouduin peru­ut­ta­maan viime tunnin?”)

Ter­apeut­ti pyrkii esimerkissä aut­ta­maan San­nia men­tal­isoimaan katkos­ta eli hah­mot­ta­maan koke­muk­set tapah­tuma­hetkel­lä esit­tämäl­lä usei­ta koke­mus­ta lähem­min tarkastele­via mitä-kysymyk­siä tilanteesta ja vali­doi koko ajan San­nin koke­mus­ta. Ter­apeut­ti ei tiedä, vaan kuu­lostelee ja kyse­lee vali­doiden San­nin ilmaisemia ”koke­muk­sen pala­sia”: näin piir­tyy esi­in San­nin koke­mus tilanteen eri vai­heis­sa. San­nin pyrkiessä vält­tämään tapah­tu­man työstämisen ter­apeut­ti kiin­nit­tää siihen huomion niin, että tapah­tu­man työstämistä yhdessä voidaan jatkaa. Tämä kaik­ki näyt­tää johta­van siihen, että San­ni alkaa men­tal­isoi­da tun­net­taan, toisin sanoen hän hah­mot­taa koke­mus­ta tapah­tuma­hetkel­lä ja etenkin tun­net­ta tuos­sa tilanteessa. Tämä tulee esille kohdas­sa, jos­sa ter­apeut­ti kysyy ”Saatko kiin­ni, miltä sinus­ta nyt tun­tuu?” ja San­ni vas­taa ”Jotenkin kirkkaampi, rauhal­lisem­pi olo… Kai ilkeä olo oli, en tiedä.”

Tämä näyt­täisi ole­van esimerkissä tärkeä koh­ta: tässä San­ni vaikut­taa siir­tyvän reflek­ti­iviseen posi­tioon. Toisin sanoen aiem­min ei-men­tal­isoitu tunne ja sitä seu­ran­nut tapah­tu­mien kulku (eli paha olo ja oksen­t­a­mi­nen) näyt­täisi muut­tuneen San­nin mielessä jok­sikin, jota voidaan kat­soa metata­sol­ta. Tästä posi­tios­ta käsin hän pystyy kiin­nit­tämään tun­teen tapah­tuneeseen. Kirkkaampi, rauhal­lisem­pi olo voi liit­tyä metata­son tarkastelun tuot­ta­maan rauhoit­tumiseen, kun voidaan havai­ta, että kyse on ”vain tun­teesta” tai ”vain ajatuk­ses­ta” eikä jostakin, joka olisi absolu­ut­tis­es­ti tot­ta. Kirkkaus voidaan nähdä myös emootion ja kog­ni­tion tas­apain­ona, joka usein ilme­nee juuri kykynä ”tun­tea selvästi”. Reflek­tiokyvyn ja koke­muk­sen selkey­den taustal­la vaa­dit­ta­neen riit­tävä tur­val­lisu­u­den tunne, joka on ilmeis­es­ti nyt palautumassa. 

Yhtäkkiä myös suh­teen men­tal­isoin­ti näyt­tää tule­van uudel­la taval­la mah­dol­lisek­si, mitä voisi nimit­tää San­nin koke­muk­sek­si tilanteen käsit­telystä ter­api­as­sa ja vai­h­toe­htoisen näkökul­man syn­tymisek­si. San­ni kat­soo ter­apeut­tia silmi­in antaen ter­apeu­ti­lle vaikutel­man yhtey­den palaamis­es­ta. Aiem­min San­nin sanoma ”Ei mus­ta kukaan väl­itä” ‑totea­mus – joka ken­ties on tur­vat­toman kiin­tymys­suh­teen peru­so­le­tus – tun­tuu jäävän taka-alalle.

Esimerk­istä tulee vaikutel­ma, että sekä oman tun­teen että ter­api­a­suh­teen men­tal­isoin­ti on yhtäkkiä mah­dol­lista. San­ni toteaa: ”Pet­tynyt, mut­ta en nyt koe, että olen pet­tynyt suhun.” Tässä hän erot­telee mielessään men­neen ja nykyisen mie­len­ti­lan ja men­tal­isoi myös suhdet­ta. Tämä tun­tuu viit­taa­van tun­nin aikana rak­en­tuneeseen epis­teemiseen luot­ta­muk­seen – nyt toisen mielelle avaudu­taan eri taval­la, mikä vaikut­taa ole­van myös helpot­ta­va koke­mus. Toinen ei olekaan yksi­no­maan rahan takia hän­tä kuun­tel­e­va ter­apeut­ti (käyt­täy­tymiseen nojaa­va kokemistapa), jon­ka aidon välit­tämisen toivom­i­nen olisi mah­do­ton­ta, vaan aito sub­jek­ti, tun­te­va ihmi­nen, jol­la on oma mieli ja joka voi ottaa toisen ihmisen huomioon samal­la tavoin kuin huomioi itseään. Tämän myötä myös hoito­suh­teessa ilmen­neen välit­tämisen näkem­i­nen tulee mahdolliseksi.

Viimek­si mainit­tu on nimeno­mais­es­ti vai­h­toe­htoista näkökul­maa aiem­paan ver­rat­tuna. Samal­la men­tal­isaa­tio­pros­essin kehä sulkeu­tuu, ja sisäi­nen malli tapah­tuneesta on rikas­tunut tapah­tu­man tul­tua hah­motet­tua siihen liit­tynei­den mie­len­tilo­jen kaut­ta. Aiem­min hah­mot­tuma­ton paha olo on jäsen­tynyt men­tal­isoiduk­si koke­muk­sek­si, joka on ymmär­ret­tävis­sä eron herät­täminä tun­teina tun­neta­sol­la tärkeästä ihmisestä.

Ter­apeutin toiminta

Esimerkissä voidaan nähdä ter­apeutin men­tal­isoi­va ase­moin­ti (engl. men­tal­iz­ing stance):

Asenne on kyse­levä, ei-tietävä ja ihmettelevä. Käytän­nössä tämä näkyy dial­o­gis­sa siten, että ter­apeut­ti käyt­tää kysymyk­siä osoituk­se­na siitä, että toisen mieli on läpinäkymätön ja voi olla tun­tem­aton myös itselle (esimerkik­si ”Kuu­lostel­laan het­ki, saatko kiin­ni, mitä tulee lähem­min mieleesi?”)

Ter­apeut­ti pyrkii pitämään yllä bal­anssia eri näkökul­mien välil­lä eli pyrkii pitämään sekä San­nin että myös ter­apeutin omat mie­len­ti­lat koko ajan näkyvis­sä ja ymmär­ret­täv­inä. Esimerkissä ter­apeut­ti tuo esi­in omat näke­myk­sen­sä San­nista kysymyksinä tai vaikutelmi­na, mikä tukee itse‒­toinen-men­tal­isoin­tia. Vaikutel­math­an eivät ole tunkeil­e­vaa tietämistä tois­es­ta, vaan ehdol­lisia kysymyk­siä tai totea­muk­sia, jot­ka on selkeästi merkat­tu ter­apeutin mie­len ilmauk­sik­si. Täl­löin kah­den mie­len eril­lisyys tulee näkyväm­mäk­si. San­nin on sil­loin helpom­pi erot­taa oma mie­len­ti­lansa ter­apeutin mielestä. Hän voi myös tun­nistaa itsen­sä ter­apeutin vaikutel­mas­ta sil­loin, kun se vas­taa hänen omaa kokemustaan.

Ter­apeut­ti pyrkii myös puut­tumaan ei-men­tal­isoivaan toim­intaan.  Esimerkissä ter­apeut­ti puut­tuu tilanteeseen, jos­sa San­ni keskeyt­tää pohdin­nan, sanom­al­la: ”En tiedä, mitä koet… Voisitko sinä aut­taa min­ua ymmärtämään?” San­ni vas­taa ”En todel­lisu­udessa tiedä, mitä ajat­telet…” ja jää miet­timään. Pienen tauon jäl­keen ter­apeut­ti täs­men­tää saa­maansa vaikutel­maa (”Minus­ta vaikut­taa siltä, ettei sin­un ole help­po ker­toa…”) ja jatkaa sit­ten ei-tietäväl­lä asen­teel­la: ”Saatko kiin­ni, miltä sinus­ta nyt tun­tuu?” San­ni näyt­tää avau­tu­van uudelle näkökul­malle vas­tates­saan: ”Jotenkin kirkkaampi, rauhal­lisem­pi olo… Kai ilkeä olo oli, en tiedä.” Hän jatkaa: ”Ahdisti aluk­si puhua… Nyt en tiedä… Ehkä sul­la oli omat syysi peru­ut­taa?” Dialo­gin edetessä ter­apeutin tekemät inter­ven­tiot näyt­tävät edis­tävän San­nin mentalisointikykyä.

Omien virhei­den havait­sem­i­nen ja myön­tämi­nen ter­apeutin roolis­sa. Ter­apeut­ti voi tehdä virheitä, jot­ka saat­ta­vat johtaa men­tal­isoin­nin katkok­si­in ter­api­a­suh­teessa. Täl­löin on tärkeää, että ter­apeut­ti tun­nistaa virheen­sä ja myön­tää ne avoimesti. Virheet on syytä käsitel­lä perus­teel­lis­es­ti ennen kuin ter­api­aa jatke­taan. Tässä esitet­ty ter­apiatun­ti­ma­te­ri­aali ei käsi­tyk­semme mukaan sisäl­lä selkeitä esimerkke­jä ter­apeutin virheistä. Virheet on kuitenkin väistämätön osa mitä tahansa pidem­pää ter­api­apros­es­sia, ja sik­si ne on tärkeää tuo­da näkyviksi ja käsitel­lä (ks. Näkymätön kapel­limes­tari -kir­ja ja tarkem­pi kuvaus koko San­nin hoi­dos­ta). MBT-pros­es­sis­sa onkin mielekkääm­pää puhua työsken­te­lyuskol­lisu­ud­es­ta – johon kuu­luu myös ter­apeutin virhei­den käsit­te­ly – kuin jatku­vasti onnis­tu­vas­ta mallin mukaises­ta työsken­telystä, mikä on käytän­nössä mahdotonta.

Esi­men­tal­isoivien tilo­jen tun­nist­a­mi­nen ja käsit­te­ly. On eri­tyisen tärkeää, että ter­apeut­ti tun­nistaa ei-men­tal­isoivan toimin­nan. Esimerkik­si kun San­ni sanoo ”Tämä on vaan sun ammat­tis…”, hän nojaa tele­ol­o­giseen eli käyt­täy­tymiseen poh­jaavaan men­tal­isoin­ti­in, jol­la viitataan varhaiseen kehi­tys­vai­heeseen liit­tyvään tapaan ymmärtää tois­t­en käyt­täy­tymistä. Se perus­tuu ulkois­t­en, havait­tavien tavoit­tei­den tai päämäärien ‒ tele­olo­gia viit­taa tarkoituk­seen ‒ arvioin­ti­in, eikä siihen sisäl­ly vielä ymmär­rystä tois­t­en sisäi­sistä mie­len­tiloista, kuten ajatuk­sista, tun­teista tai usko­muk­sista. Ter­apeut­ti ei toisin sanoen hah­mo­tu San­nin mielessä aitona sub­jek­ti­na, elävänä tun­te­vana ihmisenä, joka voisi myös välit­tää hänestä ja joka voi tun­tea myötä­tun­toa hän­tä kohtaan ja pyrk­iä eläy­tymään hänen koke­mus­maail­maansa. San­nin koke­mus­ta voidaan tarkastel­la myös psyykkisen ekvi­valenssin näkökul­mas­ta. Tässä esi­men­tal­isoivas­sa tilas­sa sisäi­nen koke­mus ja ulkoinen todel­lisu­us koetaan täysin yht­eneväisik­si. Sik­si San­ni voi kokea oman tulk­in­tansa ter­apeutin piit­taa­mat­to­muud­es­ta hyvin tote­na. San­nin käsi­tys­tä ei kuitenkaan esimerkissä suo­raan haaste­ta, vaan yhteistyössä tue­taan hän­tä itse men­tal­isoimaan omaa koke­mus­maail­maansa – jos­ta hänelle tulee koko ajan uut­ta ymmär­rystä vuorovaiku­tuk­sen kautta.

Ter­apeut­ti vali­doi jatku­vasti huomioiden eri­tyis­es­ti toimi­van men­tal­isoin­nin (”Minus­ta on todel­la arvokas­ta, miten työstät koke­mus­tasi. Vaikut­taa, että aluk­si koit, etten väl­itä ‒ ‒ Nyt kun saat kiin­ni lähem­min koke­muk­ses­tasi ‒ ‒ tun­net olevasi rauhal­lisem­pi, otat samal­la myös luku­un, että peru­u­tuk­seni ei liit­tynyt sin­u­un.” ). Tämä edelleen tukee ja vahvis­taa San­nin mielessä tapah­tu­vaa, asteit­tain etenevää mentalisointia.

Implisi­it­ti­neneksplisi­it­ti­nen sekä sisäi­nenulkoinen-men­tal­isoin­ti

Esimerkissä ter­apeut­ti näyt­tää käyt­tävän hyväk­seen itsessään vir­iäviä fyy­sisiä havain­to­ja ja tun­te­muk­sia sekä vaikutelmia, joi­ta välit­tyy vuorovaiku­tuk­ses­sa niin sanat­toma­l­la kuin sanal­lisel­la tasol­la. Toisin sanoen pros­es­sis­sa on mukana niin implisi­it­ti­nen (sana­ton) kuin eksplisi­it­ti­nenkin (sanalli­nen) men­tal­isoin­ti, joi­ta soin­nute­taan yhteen vuorovaiku­tuk­ses­sa. Tämä vaikut­taisi esimerkissä tule­van esi­in tilanteessa, jos­sa ter­apeut­ti ajat­telee: ”San­ni miet­tii ja kat­soo min­ua silmi­in ja saan vaikutel­man siitä, että hän ihmettelee, mitä minä mah­dan ajaa takaa.” Tässä ter­apeut­ti yhdis­tää San­nin non-ver­baalin kom­mu­nikoin­nin omaan tietoiseen vaikutel­maansa yrit­täessään ymmärtää hei­dän keskinäistä vuorovaiku­tus­taan sil­lä het­kel­lä. Toimi­vas­sa men­tal­isoin­nis­sa onkin aina kyse implisi­it­tis­ten ja eksplisi­it­tis­ten men­tal­isoin­nin pros­essien tas­apain­os­ta sekä itsessä että toises­sa ja vuorovaiku­tuk­ses­sa näi­den yhteenso­vit­tamis­es­ta. Kyse on samal­la myös men­tal­isoin­ti­in kuu­lu­vas­ta sisäis­ten (se, mitä joku kokee mielessään) ja ulkois­t­en (ole­muk­sel­la ilmais­tu­jen vih­jei­den; ilmeet, eleet ja prosodi­ik­ka) yhdis­tämis­es­tä: mie­len­net­täessä luo­daan näistä ulkois­es­ta ole­muk­ses­ta saaduista vih­jeistä ole­tuk­sia ja vaikutelmia sen­hetk­i­sistä sisäisen maail­man mie­len­tiloista (sisäi­nen‒ulkoinen-ulot­tuvu­us). Näitä ter­apeutin omik­si merkat­tu­ja vaikutelmia voidaan sit­ten tarvit­taes­sa jakaa yhdessä toisen kanssa ja tark­istaa, vas­taa­vatko ne toisen koke­mus­maail­maa vai eivät. Ja jos eivät vas­taa, voidaan pahoitel­la väärinymmär­rystä ja pyytää: ”Voitko aut­taa min­ua ymmärtämään, mitä koet?” Näin muotoutuu aito vas­tavuoroinen mie­len­tävä dialo­gi ter­apeutin ja poti­laan välillä.

Me-hen­ki

Esimerkissä nähtävis­sä ole­va pyrkimys ”kah­den mie­len psykolo­giaan” voi syn­nyt­tää eri­ty­istä me-henkeä (engl. we-ness). Tämä tarkoit­taa sitä, että yksilö ei vain tun­nista omia ja toisen eril­lisiä mie­len­tilo­ja, vaan kyke­nee näkemään myös yhteisen näkökul­man tai jae­tun mie­len, kuitenkin eril­lisyy­den säi­lyessä taustal­la. Me-hen­gen syn­tymisen kannal­ta oleel­lista on toisen koke­muk­sen havait­semisen aut­ent­tisu­us – ja nimeno­mais­es­ti toisen näkökul­mas­ta. Tämä on näkynyt esimerkissä ter­apeutin jatku­vana pyrkimyk­senä tavoit­taa toisen mieltä ja palaut­taa syn­tyneitä vaikutelmia niin, että toinen voi vahvis­taa ne väärik­si tai oikeik­si ja tätä kaut­ta nähdä itseään ter­apeutin mielessä – saaden samal­la myös vaikutelmia ter­apeutin mielestä. Tämä avoin dialo­gi johtaa esimerkissä tärkeältä vaikut­tavaan ymmär­re­tyk­si tulemisen koke­muk­seen ja me-hen­keen, jos­sa kak­si ihmistä jakaa het­ken aikaa samaa, tai hyvin samankaltaista, koke­muk­sen sisältöä. Tarkem­min sanoen vuorovaiku­tuk­ses­sa on luo­tu ja myös tuo­tu nähtäviksi esi­tyk­set sekä San­nin koke­muk­ses­ta ter­apiatun­nin peru­u­tuk­seen liit­tyen että myös ter­apeutin koke­mus tästä asi­as­ta – ja juuri nyt nämä rep­re­sen­taa­tiot tun­tu­vat molem­mista yhteenso­vitet­tavil­ta ja ymmär­ret­täviltä. Emootioiden tasol­la täl­laiseen me-hen­keen vaikut­taisi sisäl­tyvän luot­ta­mus­ta, miel­lyt­tävää ja keskit­tynyt­tä yhtey­den saamisen koke­mus­ta ja myös välit­tämisen tun­net­ta. Ter­apiatun­nin lop­un tun­nel­man voi nähdä myös epis­teemisen luot­ta­muk­sen vahvis­tu­mise­na, luot­ta­muk­sen saat­ua aiem­min särön ter­apiatun­nin äkil­lisen peru­un­tu­misen takia; nyt se vaikut­taa tulleen uudelleen luo­duk­si riit­tävän oikeaan osuneen men­tal­isoin­nin seu­rauk­se­na. Täl­lainen koke­mushan usein on helpot­ta­va ja miellyttävä. 

Pohd­in­ta

Tässä artikke­lis­sa olemme käsitelleet men­tal­isaa­tion käsitet­tä ja men­tal­isaa­tiokyvyn edis­tämistä ja vahvis­tamista edel­lä kuvatun näyt­töön perus­tu­van men­tal­isaa­tioter­api­an tun­ti­työsken­te­lyn esimerkin avul­la. Tämä on mielestämme tärkeää, jot­ta men­tal­isaa­tioter­api­an vaiku­tus­mekanis­me­ja voidaan tehdä näkyväk­si kaikille kiin­nos­tuneille. Lisäk­si tämä mah­dol­lis­taa MBT:n yksi­tyisko­htaisem­man ver­tailun mui­hin ter­api­a­muo­toi­hin. Täl­lais­es­ta ver­tailus­ta mainit­takoon esimerkkinä Stof­fers-Win­ter­lin­gin ym.:iden (2022) artikke­li, jos­sa MBT:tä ver­tail­laan dialek­tiseen käyttäytymisterapiaan.

Tun­ties­imerk­ki voi herät­tää myös kysymyk­sen San­nin oireilun taus­tas­ta. Vaik­ka oksen­t­a­mi­nen voidaan liit­tää men­tal­isoin­tikyvyn heikkouteen, yksit­täi­nen esimerk­ki ei tavoita ilmiön mon­imutkaisu­ut­ta tai siihen liit­tyviä syvem­piä kehi­tyk­sel­lisiä tek­i­jöitä. Toki San­nin men­tal­isoin­nin puut­teille onkin syvem­mät syyn­sä. San­nin laa­jem­mas­sa nar­rati­ivis­sa (ks. koko tari­na kir­jas­ta Näkymätön kapel­limes­tari) tulee esi­in äidin psyykki­nen pois­saole­vu­us San­nin varhais­lap­su­udessa. Sen merk­i­tys­tä päästään kuitenkin tarkastele­maan vas­ta, kun San­nin kyky tässä ja nyt ‑suh­teessa men­tal­isoin­ti­in on riit­tävästi kehit­tynyt edel­lä kuvatun esimerkin viitoit­ta­mal­la taval­la. Toisin sanoen San­ni kyke­nee myöhem­min men­tal­isoimaan äitisuhdet­taan, kun hän on ensin eden­nyt ter­api­as­sa siihen pis­teeseen, että tämän­hetk­isten tun­tei­den ja suhtei­den men­tal­isoin­ti on mah­dol­lista.  Näi­den tieto­jen val­os­sa voidaan ajatel­la, että men­tal­isoin­nin heikkous kuva­tus­sa tun­ti­työsken­te­lyn esimerkissä voisi peila­ta hyvinkin konkreet­tis­es­ti San­nin koke­muk­sia hänen varhaises­sa lapsuudessaan.

Toisaal­ta voidaan myös ottaa luku­un mon­et muut tek­i­jät San­nin psyykkisen oireilun ja men­tal­isaa­tiokyvyn puut­tei­den taustal­la. Men­tal­isaa­tiokyvyn kehi­tyk­seen vaikut­ta­vat niin geneet­tiset tek­i­jät kuin eri­laiset ympäristöolo­suh­teet, joi­hin kuu­lu­vat pait­si van­hem­mat myös sis­aruk­set, iso­van­hem­mat ja lapsen lähiym­päristö kaikki­nen­sa (Luyten ym. 2024b). San­nil­la voisi olla esimerkik­si neu­ro­bi­ol­o­gista herkkyyt­tä, joka on tehnyt hänet eri­tyisen alt­ti­ik­si äidin pois­saole­vu­u­den vaiku­tuk­sille. Oli­vat syyt mitkä tahansa, San­ni olisi joka tapauk­ses­sa tarvin­nut van­hem­mil­ta tai muil­ta läheisiltään eri­ty­istä akti­ivi­su­ut­ta mie­len­tilo­jen­sa tavoit­tamiseen. Oleel­lista hoidon edel­lä maini­tus­sa vai­heessa on kuitenkin San­nin luot­ta­muk­sen ja men­tal­isoin­tikyvyn tukem­i­nen ja palaut­ta­mi­nen tässä ja nyt ‑työsken­telyssä, San­nin lähike­hi­tyk­sen vyöhyk­keel­lä toimien. Tähän näyt­töön perus­tu­van men­tal­isaa­tioter­api­an hoito­ta­pa nimeno­maan keskit­tyy, ja siihen sen vaikut­tavu­u­den ajatel­laan perustuvankin.

Toivomme, että olemme avan­neet men­tal­isaa­tioon perus­tu­van hoidon perus­pe­ri­aat­tei­ta ja vaiku­tus­mekanis­me­ja esimerkkimme kaut­ta. Aiheesta kiin­nos­tunut luk­i­ja voi kokeil­la seu­ra­ta artikke­lis­sa nou­datet­tua toim­intat­a­paa: hänkin voi ottaa tarkastelun­sa kohteek­si tämän tun­ti­työsken­te­lyn esimerkin ja lähteä ensim­mäisen kir­joit­ta­jan tapaan työstämään edel­lä mainit­tua esimerkkiä, käyt­täen tarkastelun tuke­na artikke­lin valaise­maa hoit­o­menetelmän kuvaus­ta ja adherenssiskaalaa ja sen poh­jal­ta arvioi­da ter­apeutin toim­intaa episodis­sa. Tämä voi ava­ta men­tal­isaa­tioon perus­tu­van hoidon toim­intat­a­paa ja aut­taa parem­min arvioimaan, mitkä ovat hoidon toim­intata­vat ja mah­dol­liset vaikutusmekanismit.

On hyvä muis­taa – men­tal­isoin­nin perus­pe­ri­aatet­ta nou­dat­taen – että San­nin oma koke­mus tun­nista on tavoitet­tavis­sa ja tarkasteltavis­sa vain siltä osin, mitä San­ni nimeno­maan itse on käyt­täy­tymisel­lään ilmen­tänyt tai sanal­lis­es­ti ker­tonut. Arvioin­nis­sa onkin siten tärkeä pitäy­tyä tarkasti siinä, mitä San­ni itse kul­lakin het­kel­lä tuo esille tapah­tu­mista ja koke­muk­ses­taan. Muil­ta osin huolel­lisinkaan ana­lyysi ei avaa pääsyä toisen mieleen, vaan vaarana on siir­tyä näen­näis­men­tal­isoimaan ilman todel­lista yhteyt­tä omaan tai toisen aitoon koke­muk­seen. Tehokas men­tal­isoin­ti nimeno­mais­es­ti edel­lyt­tää toisen mie­len­tilo­jen läpinäkymät­tömyy­den tun­nus­tamista ja siten yhtey­den hakemista toisen koke­mus­maail­maan ei-tietäväl­lä, uteliaal­la, kyse­leväl­lä asen­teel­la sekä pitäy­tymistä vain vuorovaiku­tuk­sen myötä syn­tyvässä koke­muk­sel­lises­sa tiedos­sa (Bate­man & Fon­agy 2016; Luyten ym. 2024a).

Mielestämme hoit­o­ma­lli antaa toimi­van tavan kuva­ta, miten henkilöl­lä voi olla puut­tei­ta kyvyssä ymmärtää itseä ja toisia. Se tar­joaa myös hoidol­liset peri­aat­teet men­tal­isaa­tiokyvyn edis­tämiseen ja vahvis­tamiseen. Sen ytimessä ole­va men­tal­isaa­tiokatkosten käsit­te­ly sekä men­tal­isoin­tikyvyn palaut­ta­mi­nen ja vakaut­ta­mi­nen anta­vat konkreet­tisia keino­ja käsitel­lä Safranin ja Muranin (2000) kuvaamia allianssirup­tuure­ja ja vahvis­taa ter­apeut­tista yhteistyö­suhdet­ta. Samal­la se aut­taa ymmärtämään ihmisen psykol­o­gista toim­intaa kokon­ais­val­tais­es­ti ja moniker­roksis­es­ti ‒ se luo yhteyk­siä itseym­mär­ryk­sen, tun­nesääte­lyn ja ihmis­suhtei­den välille taval­la, joka on sekä teo­reet­tis­es­ti rikas että käytän­nössä hyödyllinen.

Toimi­va men­tal­isoin­ti tuo näkyvi­in myös ”kah­den ihmisen psykolo­gian”, johon kykymme tun­nistaa ja säädel­lä mie­len­tilo­ja itsessämme ja toi­sis­sa viime kädessä perus­tuu. Tätä ilmen­tää etenkin tun­ties­imerkkimme lopus­sa hah­motel­tu me-hen­ki: yhteis­es­ti jaet­tu men­tal­isoi­va tila, joka on seu­raus­ta riit­tävän onnis­tuneesta men­tal­isaa­tio­pros­es­sista (ks.  myös Nolte ym. 2023). Artikke­lin kir­joit­tamis­pros­es­si – MBT:n peri­aat­tei­den dialogi­nen läpikäymi­nen poti­lashoidon tun­ti­työsken­te­lyn yksi­tyisko­htaisel­la yhteisel­lä tarkastelul­la – tuot­ti myös meille kir­joit­ta­jille jae­tun ymmär­ryk­sen virit­tämää me-henkeä.  Toivomme, että sama ilmiö voisi välit­tyä myös luk­i­jalle koke­muk­se­na jäsen­tyneem­mästä yhteis­es­tä viiteke­hyk­ses­tä – sel­l­ais­es­ta, jon­ka hän voi kokea jaka­vansa kir­joit­ta­jien kanssa. 

Eri­laisia hoit­o­ma­lle­ja tun­te­valle ter­apeu­ti­lle tai tutk­i­jalle men­tal­isaa­tiokäsite sinän­sä ei vält­tämät­tä tuo mitään täysin uut­ta. Tämän artikke­lin arvo onkin eri­toten siinä, että se kuvaa näyt­töön perus­tu­van men­tal­isaa­tioter­api­an perus­pe­ri­aatet­ta: hoito­pros­essin yksi­no­maista keskit­tämistä men­tal­isaa­tiokyvyn edis­tämiseen, vahvis­tamiseen ja vakaut­tamiseen ter­api­alle spe­si­fil­lä toim­intataval­la ja inter­ven­tioil­la. Tätä kokon­aisu­ut­ta avataan yksi­tyisko­htaisen tun­ti­työsken­te­lyn esimerkin avul­la. Eri­lais­ten käsit­tei­den ja inter­ven­tioiden mer­essä men­tal­isaa­tion käsite ja men­tal­isoin­tikyvyn edis­tämiseen, vahvis­tamiseen ja vakaut­tamiseen keskit­tyvä hoit­o­ma­lli piirtävät punaisen ympyrän iki­aikaisen ja olen­naisen ympärille: kuvat­tu men­tal­isaa­tiopar­a­dig­ma tar­joaa suun­nis­tusvä­li­neen kohti ihmisyy­den ydin­tä, sen ymmärtämistä ja hoidol­lista kohtaamista ter­apeut­tises­sa työssä.

Kir­jal­lisu­us

Anna Freud Cen­tre (2024a). A qual­i­ty man­u­al for MBT. Luet­tavis­sa osoit­teessa https://brandplatform.annafreud.org/share/eAxy56w3dHwXpNrp2G5H

Anna Freud Cen­tre (2024b). MBT adher­ence scale. Saatavil­la osoit­teessa https://www.annafreud.org/training/health-and-social-care/mentalization-based-treatments-mbt/mentalization-based-treatment-adults/mbt-resources/mbt-adherence-scale/

Bate­man, Antho­ny & Fon­agy, Peter (2008). 8‑year fol­low-up of patients treat­ed for bor­der­line per­son­al­i­ty dis­or­der: Men­tal­iza­tion-based treat­ment ver­sus treat­ment as usu­al. Amer­i­can Jour­nal of Psy­chi­a­try, 165(5), 631–638.

Bate­man, Antho­ny & Fon­agy, Peter (2009). Ran­dom­ized con­trolled tri­al of out­pa­tient men­tal­iza­tion-based treat­ment ver­sus struc­tured clin­i­cal man­age­ment for bor­der­line per­son­al­i­ty dis­or­der. Amer­i­can Jour­nal of Psy­chi­a­try, 166(12), 1355–1364.

Bate­man, Antho­ny & Fon­agy, Peter (2016). Men­tal­iza­tion-based treat­ment for per­son­al­i­ty dis­or­ders: A prac­ti­cal guide. Oxford, UK: Oxford Uni­ver­si­ty Press.

Bate­man, Antho­ny & Fon­agy, Peter (toim.) (2019). Hand­book of men­tal­iz­ing in men­tal health prac­tice. 2nd edi­tion. Wash­ing­ton, DC: Amer­i­can Psy­chi­atric Asso­ci­a­tion Publishing.

Duschin­sky, Rob­bie & Fos­ter, Sarah (2021). Men­tal­iza­tion in tran­si­tion. Teok­ses­sa Bate­man, Antho­ny & Fon­agy, Peter (toim.), Men­tal­iz­ing and epis­temic trust: The work of Peter Fon­agy and col­leagues at the Anna Freud Cen­tre. Oxford, UK: Oxford Uni­ver­si­ty Press.

Ensink, Karin; Bégin, Michaël; Nor­mandin, Lina & Fon­agy, Peter (2017). Parental reflec­tive func­tion­ing as a mod­er­a­tor of child inter­nal­iz­ing dif­fi­cul­ties in the con­text of child sex­u­al abuse. Psy­chi­a­try Research, 257, 361–366.

Fain, Michel & David, Chris­t­ian (1963). Aspects fonc­tion­nels de la vie onirique. Revue Française de Psy­ch­analyse, 27, 241–343.

Fain, Michel & Mar­ty, Pierre (1964). Per­spec­tive psy­cho­so­ma­tique sur la fonc­tion des fan­tasmes. Revue Française de Psy­ch­analyse, 28, 609–622.

Fon­agy, Peter (1989). On tol­er­at­ing men­tal states: The­o­ry of mind in bor­der­line patients. Bul­letin of the Anna Freud Cen­tre, 12, 91–115.

Fon­agy, Peter & Bate­man, Antho­ny (2019). Intro­duc­tion. Teok­ses­sa Bate­man, Antho­ny & Fon­agy, Peter (toim.), Hand­book of men­tal­iz­ing in men­tal health prac­tice. 2nd edi­tion, 3–20. Wash­ing­ton, DC: Amer­i­can Psy­chi­atric Asso­ci­a­tion Publishing.

Fon­agy, Peter; Camp­bell, Chloe & Alli­son, Eliz­a­beth (2019). Ther­a­peu­tic mod­els. Teok­ses­sa Bate­man, Antho­ny & Fon­agy, Peter (toim.), Hand­book of men­tal­iz­ing in men­tal health prac­tice. 2nd edi­tion, 169–180. Wash­ing­ton, DC: Amer­i­can Psy­chi­atric Asso­ci­a­tion Publishing.

Fon­agy, Peter; Steele, Howard & Steele, Miri­am (1991a). Mater­nal rep­re­sen­ta­tions of attach­ment dur­ing preg­nan­cy pre­dict the orga­ni­za­tion of infant-moth­er attach­ment at one year of age. Child Devel­op­ment, 62(5), 891–905.

Fon­agy, Peter; Steele, Miri­am; Steele, Howard; Moran, George S. & Hig­gitt, Andrew C. (1991b). The capac­i­ty for under­stand­ing men­tal states: The reflec­tive self in par­ent and child and its sig­nif­i­cance for secu­ri­ty of attach­ment. Infant Men­tal Health Jour­nal, 12(3), 201–218.

Keinä­nen, Mat­ti (2006). Psy­chosemio­sis as key to body-mind con­tin­u­um: The rein­force­ment of sym­bol­iza­tion-reflec­tive­ness in psy­chother­a­py. Haup­pauge, NY: Nova Sci­ence Publishers.

Keinä­nen, Mat­ti (2024). Näkymätön kapel­limes­tari: Vuoteni psykoter­apeut­ti­na. Helsin­ki: Momentum.

Keinä­nen, Mat­ti & Eng­blom, Päivik­ki (2007). Nuoren aikuisen psyko­dy­naami­nen psykoter­apia. Duodec­im: Helsinki.

Lecours, Serge & Bouchard, Marc-André (1997). Dimen­sions of men­tal­i­sa­tion: Out­lin­ing lev­els of psy­chic trans­for­ma­tion. Inter­na­tion­al Jour­nal of Psy­cho­analy­sis, 78, 855–875.

Li, Eliz­a­beth T.; Camp­bell, Chloe; Midg­ley, Nick & Luyten, Patrick (2023). Epis­temic trust: A com­pre­hen­sive review of empir­i­cal insights and impli­ca­tions for devel­op­men­tal psy­chopathol­o­gy. Research in Psy­chother­a­py, 26(3), 704.

Lüde­mann, Jonas; Rabung, Sven & Andreas, Sylke (2021). Sys­tem­at­ic review on men­tal­iza­tion as key fac­tor in psy­chother­a­py. Inter­na­tion­al Jour­nal of Envi­ron­men­tal Research and Pub­lic Health, 18(17), 9161.

Luyten, Patrick; Camp­bell, Chloe; Alli­son, Eliz­a­beth & Fon­agy, Peter (2020). The men­tal­iz­ing approach to psy­chopathol­o­gy: State of the art and future direc­tions. Annu­al Review of Clin­i­cal Psy­chol­o­gy, 16, 297–325.

Luyten, Patrick; Camp­bell, Chloe; Moser, Max & Fon­agy, Peter (2024a). The role of men­tal­iz­ing in psy­cho­log­i­cal inter­ven­tions in adults: Sys­tem­at­ic review and rec­om­men­da­tions for future research. Clin­i­cal Psy­chol­o­gy Review, 108, 102380.

Luyten, Patrick; Mal­corps, Sask­ia; Bate­man, Antho­ny & Fon­agy, Peter (2024b). Men­tal­iz­ing indi­vid­u­als, fam­i­lies and sys­tems: Towards a trans­la­tion­al socioe­co­log­i­cal approach. Psy­chol­o­gy and Psy­chother­a­py: The­o­ry, Research and Prac­tice, 97(Sup­pl 1), 105–113.

Meins, Eliz­a­beth; Fer­ny­hough, Charles; Wain­wright, Rachel; Das Gup­ta, Mani; Fradley, Emma & Tuck­ey, Michelle (2002). Mater­nal mind-mind­ed­ness and attach­ment secu­ri­ty as pre­dic­tors of the­o­ry of mind under­stand­ing. Child Devel­op­ment, 73, 1715–1726.

Mor­eira, Hele­na; Fon­se­ca, Ana & Canavar­ro, Maria Cristi­na (2024). Parental reflec­tive func­tion­ing and child men­tal health: A sys­tem­at­ic review. Clin­i­cal Child and Fam­i­ly Psy­chol­o­gy Review, 27(1), 1–25.

Nolte, Tobias; Hut­se­baut, Joost; Sharp, Car­la; Camp­bell, Chloe; Fon­agy, Peter & Bate­man, Antho­ny (2023). The role of epis­temic trust in men­tal­iza­tion-based treat­ment of bor­der­line psy­chopathol­o­gy. Jour­nal of Per­son­al­i­ty Dis­or­ders, 37(5), 633–659.

Rosso, Anna M. & Airal­di, Cinzia (2016). Inter­gen­er­a­tional trans­mis­sion of reflec­tive func­tion­ing. Fron­tiers in Psy­chol­o­gy, 7, 1903.

Safran, Jere­my D. & Muran, Christo­pher C. (2000). Nego­ti­at­ing the ther­a­peu­tic alliance: A rela­tion­al treat­ment guide. New York: Guil­ford Press.

Sene­hi, Nazanin; Bro­phy-Herb, Hol­ly E. & Val­lot­ton, Claire D. (2018). Effects of mater­nal men­tal­iza­tion-relat­ed par­ent­ing on tod­dlers’ self-reg­u­la­tion. Ear­ly Child­hood Research Quar­ter­ly, 44, 1–14.

Shai, Dana & Bel­sky, Jay (2017). Parental embod­ied men­tal­iz­ing: How the non­ver­bal dance between par­ents and infants pre­dicts children’s socio-emo­tion­al func­tion­ing. Attach­ment & Human Devel­op­ment, 19, 191–219.

Shai, Dana; Laor Black, Adi; Spencer, Rose; Sleed, Michelle; Baradon, Tes­sa; Nolte, Tobias & Fon­agy, Peter (2022). Trust me! Parental embod­ied men­tal­iz­ing pre­dicts infant cog­ni­tive and lan­guage devel­op­ment in lon­gi­tu­di­nal fol­low-up. Fron­tiers in Psy­chol­o­gy, 13, 867134.

Stof­fers-Win­ter­ling, Jut­ta M.; Store­bø, Ole Jakob; Simon­sen, Erlend; Sedoc Jør­gensen, Mie; Pereira Ribeiro, Johanne; Konger­slev, Mick­ey T. & Lieb, Klaus (2022). Per­spec­tives on dialec­ti­cal behav­ior ther­a­py and men­tal­iza­tion-based ther­a­py for bor­der­line per­son­al­i­ty dis­or­der: Same, dif­fer­ent, com­ple­men­tary? Psy­cho­log­i­cal Research and Behav­ior Man­age­ment, 15, 3179–3189.

Yir­miya, Karen; Mar­jorib­anks, Sophie; Fon­agy, Peter & Bate­man, Antho­ny (2025). Assess­ing men­tal­iza­tion in prac­tice: Reli­a­bil­i­ty of the Men­tal­iza­tion-based treat­ment research adher­ence and com­pe­tence scale. British Jour­nal of Clin­i­cal Psy­chol­o­gy, 64(1), 1–11.

Zeegers, Moniek A. J.; Colon­nesi, Cristi­na; Stams, Geert-Jan J. M. & Meins, Eliz­a­beth (2017). Mind mat­ters: A meta-analy­sis on parental men­tal­iza­tion and sen­si­tiv­i­ty as pre­dic­tors of infant-par­ent attach­ment. Psy­cho­log­i­cal Bul­letin, 143, 1245–1272.

Artikke­lista on julka­istu laa­jem­pi englan­ninkieli­nen ver­sio ”Mak­ing vis­i­ble the clin­i­cal prac­tice of men­tal­iza­tion-based ther­a­py as illus­trat­ed by the ther­a­py ses­sion mate­r­i­al” julka­is­us­sa Dis­cov­er Men­tal Health, 6, 48 (2026).

LIITE: MBT-yksilökäyn­nin tai ‑ryh­män arviointi