Markku Nieminen: Miksi sotaa?

Euroopan vält­tymi­nen läh­es kokon­aan sodal­ta vuosikym­menten ajan on pysähdyt­tänyt sodan psyko­ana­lyyt­tisen tarkastelun. Haku ”psyko­ana­lyysi ja sota” ei juurikaan tuo­ta uuden tutkimuk­sen tulok­sia. Ensim­mäisen ja toisen sukupol­ven psyko­ana­lyytikot emi­groi­tu­i­v­at sodan jaloista Yhdys­val­toi­hin. Ensim­mäisen maail­man­so­dan kokenei­den, myöhem­min psyko­ana­lyytikoik­si koulut­tau­tunei­den, ensisi­jais­es­ti Wil­fred Bion­in henkilöko­htaiset, traagiset koke­muk­set panssari­vau­nun pääl­likkönä ovat keskeistä psyko­ana­lyysin kokemushistoriaa.

Kir­jas­saan Tun­tem­at­toman psyko­ana­lyytikko. Johdan­toa Wil­fred R. Bion­in ajat­telu­un (2020) Esko Klemelä toteaa, että kenenkään psyko­ana­lyytikon sotakoke­muk­sista ei ole kir­joitet­tu yhtä laa­jasti kuin Bion­in. Hän toteaa, että Bion ammen­si sotakoke­muk­sis­taan monin tavoin uut­ta psyko­ana­lyytikon työhön. Kir­jan sotaa käsit­televän luvun otsikko ”Suur­so­dan psykoot­tises­sa maail­mas­sa” pal­jas­taa sodankäyn­nin mieli­sairauteen rin­nastet­ta­van luon­teen. Bion­in sotaan liit­tyvät paina­jaisunet ja syyl­lisyys eloon­jäämis­es­tään lienevät sotavet­er­aanien uni­ver­saalia koke­mus­maail­maa. Klemelän kir­ja (2020) on Venäjän hyökkäys­so­dan seu­rauk­se­na havah­dut­ta­van ajankohtainen.

Venäjän hyökkäys Ukrainaan helmiku­us­sa 2022 aktu­al­isoi kysymyk­sen siitä, onko sota jol­lakin taval­la sanoitet­tavis­sa psyko­ana­lyysin keinoin. Mitä tap­pamisen hul­lu­us on? Onko sille jotakin tehtävissä?

Einstein‒Freud

Albert Ein­steinin ja Sig­mund Freudin kir­jeen­vai­h­to Mik­si sotaa? vuodelta 1933 oli kah­den aikansa suur­miehen yri­tys estää sodan kauheudet. Molem­mat edus­ti­vat oma­l­la taval­laan pasi­fistista ajat­telua (Ein­stein & Freud 1933/2003).

Vas­tates­saan Ein­steinin kysymyk­seen mah­dol­lisu­ud­es­ta sotien estämiseen Freud oli epäileväi­nen. Hän viit­taa viet­ti­te­o­reet­tiseen ajat­telu­un­sa ihmisp­syykessä val­lit­se­vista elämän- ja kuole­man­vi­etistä, säi­lyt­tämään pyrkivästä ja vas­takkaises­ta tuhoamisvietistä.

Artikke­lis­saan ”Onko kuole­man­vi­et­ti päässyt vapaak­si – irti Erokses­ta?” Kristi­na Sarane­va kuvaa Ein­steinin ja Freudin kir­jeen­vai­h­toa viet­ti­te­o­reet­tis­es­ta näkökul­mas­ta, kuole­man­vi­etin iki­aikaista, vääjäämätön­tä reali­teet­tia korostaen (Sarane­va 2005).

Kir­joituk­ses­saan ”Sodanikäiset eivät van­hene” (2022) Juk­ka Aal­to­nen tiivistää Ein­steinin ja Freudin kirjeenvaihtoa:

Ein­stein huo­maut­taa, että monien kansakun­tien sisäl­lä on pieni joukko ihmisiä, joiden ain­oa tarkoi­tus on edis­tää henkilöko­htaisia etu­jaan ja val­taansa sodankäyn­nin avul­la. ”Min­ul­la on eri­tyis­es­ti mielessäni pieni, mut­ta määräti­etoinen jokaises­sa kansakun­nas­sa toimi­va ryh­mä, joka koos­t­uu yksilöistä, jot­ka yhteiskun­nal­li­sista näköko­hdista ja rajoituk­sista välit­tämät­tä pitävät sodankäyn­tiä vain tilaisuute­na edis­tää henkilöko­htaisia etu­jaan ja laa­jen­tua, lisätä omaa vääristynyt­tä auk­tori­teet­ti­aan.” He onnis­tu­vat saa­maan tämän päätök­seen poli­it­tis­es­ti käyt­tämäl­lä määräys­val­taansa joukkotiedo­tusvä­lineis­sä ja muis­sa eri­lai­sis­sa insti­tuu­tiois­sa. Siitä seu­raa ankarasti toinen kysymys: ”Kuin­ka tämä pieni klik­ki voi taivut­taa enem­mistön, joka häviää ja kär­sii sotati­las­ta, kun­ni­an­hi­mon­sa palveluk­seen? Ilmeinen vas­taus tähän kysymyk­seen on se, että täl­lä pienel­lä johto­ryh­mäl­lä on koulut ja lehdis­tö, yleen­sä myös kirkko, peukalon­sa alla. Tämä antaa sille mah­dol­lisu­u­den organ­isoi­da ja hor­jut­taa enem­mistön tun­tei­ta ja tehdä niistä työkalun­sa.”  (Ein­stein 1933 / sit. Freud 1933/1978.)

‒ ‒ Freud pain­ot­taa vas­tauskir­jeessään Ein­steinille, että siir­tymi­nen väki­val­las­ta oikeu­den­mukaisu­u­teen voidaan toteut­taa vain, kun yksi psykologi­nen ehto täyt­tyy: yhteiskun­nan enem­mistön on olta­va vakaa ja kestävä. Jos yhteiskun­nan muu­tos on tapah­tunut vain yhden hal­lit­se­van yksilön syr­jäyt­tämisek­si ja lopetet­tu hänen tap­pi­onsa jäl­keen, mitään ei ole saatu aikaan. Seu­raa­va val­taan astu­ja, joka pitää itseään yliv­er­taise­na, saat­taa samal­la taval­la pystyt­tää väki­val­lan, ja his­to­ria jatkuu lop­ut­tomi­in. Yhteisön vakaut­ta on vaalit­ta­va jatku­vasti, organ­isoidusti ja pysyvästi. Vas­ta täl­lainen yhteisö johtaa sen jäsen­ten emo­tion­aal­is­ten sitei­den kasvu­un ja sel­l­aiseen yhteisyy­teen, joka on todel­lisen voiman lähde. Freud päät­tää vas­tauskir­jeen­sä syväl­liseen näke­myk­seen, joka on edelleen ydi­nasi­aa ydin­so­tauhan aikana: mikä tahansa, joka edis­tää sivil­isaa­tion kasvua, toimii samal­la myös sotaa vastaan.

Kun Ein­steinin ja Freudin kir­jeen­vai­h­to julka­isti­in vuon­na 1933, Hitler oli jo val­las­sa ja ajoi myöhem­min molem­mat miehet maan­pakoon. Sig­mund Freud onnis­tui vuon­na 1939 pak­en­e­maan tyt­tären­sä Annan kanssa nat­siarmei­jan val­taa­mas­ta Wienistä Lon­tooseen. Kir­jeet eivät koskaan saa­neet aio­tun laa­juista levikkiä.

Klein: skit­sopara­noidi­nen positio

Toisen juu­ta­laisen, Englan­ti­in emi­groituneen psyko­ana­lyytikon Melanie Kleinin objek­tisuhde­te­o­reet­ti­nen ajat­telu mah­dol­lis­taa sodan sanoit­tamista psyko­ana­lyyt­tis­es­ti. Se aut­taa selit­tämään sodankäyn­nin arkaaista kauheut­ta. Lap­si- ja aikuis­poti­laiden trans­fer­enssi­ana­lyysi mah­dol­listi Kleinille ihmisp­syyken syvärak­en­teisi­in porautu­van, kah­den psyykkisen kehi­tys­ti­lan, skit­sopara­noidis­en ja depres­si­ivisen posi­tion toden­tamisen. Mat­ti Hyr­ck on nimen­nyt posi­tiot mus­tavalkoisek­si ja huolen­pidon mie­len­ti­lak­si (Hyr­ck 2014).

Varhaisem­man rak­en­tu­mis­vai­heen, skit­sopara­noidis­en posi­tion objek­ti­hakuisu­ut­ta hal­lit­see hyvän ja pahan äärim­mäiset koke­musti­lat, dynaamiset syvärak­en­teet, jot­ka leimaa­vat kaikkea inhimil­listä ole­mas­saoloa parisuh­teesta poli­ti­ikkaan, kult­tuurista Hyr­ckin eri­tyis­es­ti tutki­maan uskon­non kak­si­jakoisu­u­teen. Skit­sopara­noidis­en uskon­nol­lisu­u­den perus­lu­on­teinen mus­tavalkoisu­us tekee siitä voimakkaan aseen dik­ta­toriseen val­lankäyt­töön niin idässä kuin län­nessä. Sotaan ja tap­pamiseen kehot­ta­va kristi­nusko ei ollutkaan keski­a­jan ris­tiretk­i­his­to­ri­aa vaan tätä päivää, räikeim­pänä ilmen­tymänään Venäjän ortodoksi­nen kirkko.

Skit­sopara­noidis­en posi­tion mus­tavalkoises­sa koke­musti­las­sa todel­lisu­us näyt­täy­tyy jyrkästi kak­si­jakoise­na, joko kokon­aan hyvänä tai kokon­aan pahana. Eri­tyisen voimakkaana kak­si­jakoisu­us näyt­täy­tyy ihmisy­hteisö­jen väli­sis­sä suhteis­sa. Hyr­ck toteaa, että demokra­ti­as­sa ”hyvien” hyvyys ja ”paho­jen ” pahu­us on jonkin ver­ran kesytet­ty. Vas­takkainaset­telu rajoit­tuu sanal­lisen väit­te­lyn tasolle. Tilanne on toisen­lainen poli­it­ti­sis­sa jär­jestelmis­sä, jois­sa ”hyvä” ja ”paha” julis­te­taan ehdot­tomik­si arvoik­si. Sisäis­ten objek­tien alku­peräi­nen prim­i­ti­ivi­nen mus­tavalkoisu­us hal­lit­see todel­lisu­u­den ymmärtämistä ja käytän­nön toim­intaa. Hyr­ck toteaa, että seu­rauk­se­na on val­lankäyt­töä, tuhoa ja kuole­maa. Sodat ker­to­vat para­noidis­ten pro­jek­tioiden suures­ta voimasta.

Ihmiskun­nan tule­vaisu­u­den ja henki­in jäämisen edel­ly­tyk­senä olisi yhteiselämän perus­rak­en­teisi­in ulot­tu­va psyykki­nen uudelleen ori­en­toi­tu­mi­nen. Hyr­ck toteaa, että lajimme säi­lymi­nen edel­lyt­täisi irrot­tau­tu­mista mus­tavalkoisen mie­len­ti­lan houkut­tel­ev­as­ta hir­mu­val­las­ta ja psyykki­sistä toim­intatavoista (Hyr­ck 2014).

Fran­co Fornari, Edward Glover. Vamık Volkan

Psyko­ana­lyytikot, ital­ialainen Fran­co Fornari, englan­ti­lainen Edward Glover ja Yhdys­val­toi­hin emi­groitunut Turkin kyproslainen Vamık Volkan ovat tutki­neen sotailmiötä psyko­ana­lyysin keinoin. Psykoter­apia-lehden enti­nen pää­toimit­ta­ja Heik­ki Maja­va refer­oi muun muas­sa hei­dän tutkimuk­si­aan otsikol­la ”Sodan psyko­ana­lyysi” (Maja­va 1992).

Kirur­gi-psyki­a­tri, psyko­ana­lyytikko Fornari toi­mi Milanon yliopis­ton kir­jal­lisu­u­den, filosofi­an ja psykolo­gian laitok­sen johta­jana. Hän tut­ki sotaa kleini­laisen ja bion­i­laisen psyko­ana­lyysin, sosi­olo­gian ja mytolo­gian näkökul­mas­ta. Hänen kir­jaansa The Psy­cho­analy­sis of War (1966/1974) liit­tyen Maja­va esit­tää kysymyk­sen sym­bol­is­es­ta omi­tu­isu­ud­es­ta, joka liit­tyi Hiroshi­maan vuon­na 1945 atom­ipom­min pudot­ta­neen lentokoneen nimeen. Lentäjä oli nimen­nyt sen äitin­sä mukaan. Pom­min pudot­tamisen jäl­keen ken­raali puolestaan ilmoit­ti pres­i­dent­ti Tru­manille: ”Lap­si on syntynyt!”

Sym­bol­i­ik­ka häm­men­tää. Mis­tä on kysymys? Maja­va kysyy: ”Miten on mah­dol­lista, että tuhoavaa reali­teet­tia kuvataan sym­bol­ise­na uudelleen syn­tymänä, joka lisäk­si viit­taa äidin ja lapsen väliseen primääri­in rakkaussuhteeseen?”

Fran­co Fornar­in mukaan eri­laiset keskenään tais­tel­e­vat ide­olo­giat syn­tyvät illu­soris­es­ta toivos­ta voi­da säi­lyt­tää rakkau­den alku­peräi­nen, sym­bioot­ti­nen, pyhä kohde. Ide­olo­gian syn­ty on yhtey­dessä kyvyt­tömyy­teen hyväksyä rakkau­den kohteen mene­tys. Esioidi­paalisen ja oidi­paalisen kehi­tys­vai­heen voimak­en­tät ilmenevät sodan tuhoisu­udessa. Viholli­nen edus­taa patri­arkaal­ista val­taa äidin omistamisessa.

Fornari tarkastelee sotaa ensisi­jais­es­ti Melanie Kleinin skit­sopara­noidis­een posi­tioon liit­tyvänä psykoot­tise­na ilmiönä. Sota pyrkii hoita­maan para­noi­disia ja depres­si­ivisiä ahdis­tuk­sia, joi­ta on jokaises­sa ihmisessä. Fornari paikan­si kleini­laisen ja bion­i­laisen ajat­telun poh­jal­ta ahdis­tuk­sen ja psykoot­tis­ta­sois­t­en fan­ta­sioiden tau­s­tat, jot­ka ohjaa­vat yksilöi­den ryh­mäkäyt­täy­tymistä. Sota syn­tyy sisäisen vaaran ulkois­te­tus­ta pro­jek­tios­ta, vain­oahdis­tuk­ses­ta, joka pakot­taa yksilöt ja yhteiskun­nat tuhoa­maan, jot­ta vält­ty­isi oma­l­ta tuholtaan. Psykoot­ti­nen poti­las voi sur­ma­ta toisen ihmisen, usein omaisen­sa, saadak­seen teostaan apua itselleen. Fornar­in mukaan sota on para­noidis­en ja pro­jek­ti­ivisen suremisen muo­to, arkaaisen rakkau­den kohteen suo­jelemisek­si ja säilyttämiseksi.

Sym­bioot­ti­nen sidos ”äiti­in”, matri­arkaaliseen hah­moon, on Venäjän hyökkäys­so­dan yhtey­dessä tul­lut esi­in ide­ol­o­gise­na puheena ”äiti-Venäjästä”, jon­ka yhtey­teen slaav­i­laiset kansat tulisi palauttaa.

Skit­sopara­noidi­nen posi­tio insti­tu­tion­al­isoituu sodas­sa. Psykoot­ti­nen ahdis­tus muun­tuu ulkop­uolelta koe­tuk­si uhkaavak­si vaarak­si. Täl­laises­sa para­noidis­en suru­työn pros­es­sis­sa rakkau­sob­jek­tia ei sur­ra. Sen sijaan pyrkimyk­sek­si tulee vihol­lisen tap­pami­nen, kos­ka sitä pide­tään rakkau­sob­jek­tin tuhoajana.

Kun sodan tuholu­onne peit­etään rakkaussym­bol­eil­la, kyse on yri­tyk­ses­tä kätkeä depres­sion ja vain­oahdis­tuk­sen sisäl­löt psyyken syvyyk­si­in. Täl­löin ei nähdä todel­lisu­u­den vääristymiä eikä teko­jen seu­rauk­sia. Syyl­lisyyt­tä tuhoisu­ud­es­ta ei tunneta.

Fornari näkee sodas­sa yhteyk­siä mytol­o­gisi­in, uskon­nol­lisi­in lap­si­uhri­menoi­hin, jot­ka rin­nas­tu­vat nuorten miesten uhrikuolemi­in sodassa.

Edward Glover kuvaa sodan sado­ma­sok­istisia voimia ja sen tiedostam­a­ton­ta infan­ti­il­ia alku­perää. Miekat, kei­häät ja alkukan­taiset aseet edus­ta­vat gen­i­taal­isadis­tista fan­tasi­aa, kemi­alli­nen sota ja ydi­naseet moraal­ista sadis­mia omnipo­tent­tisu­udessaan ja anni­hi­laa­tion uhas­saan. Sotien vääjäämätön jatku­mo pal­jas­taa sotain­sti­tuu­tion liit­tymisen viet­tiperäisi­in, tiedosta­mat­tomi­in yllykkeisi­in. Gloverin mukaan pasi­fis­mi on tiedosta­mat­toman sadis­min sielulli­nen tor­jun­tamenetelmä (Glover 1946/1976).

Artikke­lis­saan Maja­va kuvaa usei­den psyko­ana­lyytikko­jen toim­intaa kan­sain­väli­sis­sä rauhan­op­er­aa­tiois­sa ja kansal­li­sis­sa ehey­tyspros­es­seis­sa. Esil­lä on Vamık Volka­nin rauhan­neu­vot­teluis­sa käyt­tämä tekni­ik­ka, jos­ta hän käyt­tää nimeä ”toisen raiteen diplomatia.”

Diplo­maat­ti­sis­sa tapaami­sis­sa hyö­dyn­netään minikon­flik­te­ja, joi­ta syn­tyy vastapuolten joutues­sa samaan huoneti­laan, ”illu­sioniseen liit­toon”. Volkan kuvaa kaikuilmiö-ter­mil­lä henkilöko­htais­ten tunne-elämän tek­i­jöi­den hei­jas­tu­mista ryh­mäpros­es­si­in. Niiden tiedost­a­mi­nen on tärkeää ennen varsi­naisia neu­vot­telu­ja. Vas­ta yksilöi­den ja kollek­ti­ivien kokemien trau­mo­jen molem­min­puo­li­nen tiedost­a­mi­nen ja jakami­nen luo edel­ly­tyk­set neuvotteluille.

Suomes­sakin usei­ta ker­to­ja vierail­lut Vamık Volkan on psyko­ana­lyytikkona toimin­ut välit­täjänä lukui­sis­sa kon­flik­teis­sa eri mais­sa, muun muas­sa Venäjäl­lä, Balt­ian mais­sa, entisessä Jugoslavi­as­sa, Turkissa, Kreikas­sa ja Kolumbi­as­sa. Psykoter­apia-lehden haas­tat­telus­sa Volkan sivuaa dik­taat­to­rien ja pro­pa­gan­distien osu­ut­ta maail­man­poli­ti­ikas­sa (Tuo­himet­sä 2016). Suomen Kuvale­hden haas­tat­telus­sa hän toteaa: ”‒ ‒ mitä auk­tori­taarisem­pi johta­ja sen toden­näköisem­min hänel­lä on ollut epä­vakaa, nöyryy­tyk­siä täyn­nä ole­va, väki­val­tainen lap­su­us. ‒ ‒ suurtenkin päätösten takana on aina ihmi­nen. Ja täl­lä on lap­suuten­sa ja henkilöko­htainen his­to­ri­ansa, joka on muokan­nut hänet sel­l­aisek­si kuin hän on” (Merikallio 2016).

Alice Miller

Kir­jas­saan Alus­sa oli kas­va­tus (1980/1985) psyko­his­to­ri­oit­si­ja Alice Miller kuvaa nat­si-ide­olo­gian luo­ja Adolf Hit­lerin lap­su­ut­ta. Poi­ka kasvoi väki­val­taisen isän kaltoinko­htele­m­ana. Per­heen lap­si­in kohdis­tunut ruumi­illi­nen, väki­val­tainen kurit­ta­mi­nen tulee ilmi Hit­lerin Tais­telu­ni (1925/2021) ‑teok­ses­sa. Isä ei puhut­tele poikaa nimel­lä, vaan kut­suu tätä ruokapöytään viheltämäl­lä kuin koiralle. Miller toteaa, että pojal­la oli sama oikeudeton ja nimetön ase­ma kuin juu­ta­laisil­la kol­man­nes­sa val­takun­nas­sa Nat­si-Sak­sas­sa. Hit­lerin lap­su­u­den koke­muk­set sai­vat tiedosta­mat­tomas­sa tois­tamis­pakos­sa ilmauk­sen­sa hänen toimin­nas­saan juu­ta­laisia, romane­ja, homosek­suaale­ja ja toisi­na­jat­telijoi­ta kohtaan. Kaltoinko­hdel­lun lapsen patoutunut rai­vo löysi kohteen­sa viat­tomista ihmi­sistä, lapset mukaan lukien.

Miller tuo esi­in Hit­lerin isän toden­näköisen puoli­ju­u­ta­laisen suku­taus­tan. Anti­semi­tis­tisessä ympäristössä kas­va­neena isä halvek­si suku­taus­taansa. Itse­halvek­sun­ta purkau­tui poikaa kohtaan, joka nat­si-ide­olo­gial­laan pyr­ki vapau­tu­maan suku­taus­tansa aiheut­ta­mas­ta kärsimyksestä.

Miller toteaa lapsen kaltoinko­htelun vahin­goit­ta­van lapsen aivo­jen tun­nesääte­lykeskus­ta. Tun­net­tu­jen dik­taat­to­rien empa­ti­ava­jeel­la on ilmeinen biologi­nen syynsä.

Tiedo­tusvä­li­neet ovat tuoneet Venäjän hyökkäys­so­dan seu­rat­tavak­si yksi­tyisko­hti­neen. Sodan ensim­mäis­inä päiv­inä pres­i­dent­ti Niin­istö ker­toi tv-haas­tat­telus­sa soit­ta­neen­sa Vladimir Putinille ja sanoneen­sa: ”Sinä pom­mi­tat lap­sia.” Mitään vas­taus­ta ei tullut.

Miller toteaa, että kaik­ista kaltoinko­hdel­luista lap­sista ei kuitenkaan tule rikol­lisia. Hän mainit­see ”aut­ta­vat todis­ta­jat” (engl. help­ing wit­ness­es), lapsen avun­tarpeen tun­nista­neet eri­laiset tuk­i­henkilöt, joiden apu on edesaut­tanut lapsen nor­maalia kehi­tys­tä, tutkimusten mukaan jopa aivo­jen biol­o­gisel­la tasolla.

Sota Euroopas­sa

Venäjän hyökkäys Ukrainaan helmiku­us­sa 2022 toi sodan takaisin Euroop­paan. Sodan alus­ta alka­en ovat Ulkopoli­it­tisen insti­tuutin, Alek­san­teri-insti­tuutin, yliopis­to­jen ja Puo­lus­tusvoimien asiantun­ti­jat toim­i­neet kansalais­ten pelko­jen ja sota-ajan muis­to­jen sisäl­lyt­täjinä ja hal­tu­un otta­ji­na. Hei­dän toim­intansa on ollut ver­rat­tavis­sa psykoter­apeut­tiseen hoitotyöhön.

Ulkopoli­it­tisen insti­tuutin johta­ja Mika Aal­to­la on ottanut esille sotiemme jälkeisen vält­tämät­tömyyshyveen olla käsit­telemät­tä aluemene­tyk­siä ja mui­ta koet­tu­ja nöyryy­tyk­siä. Aal­tolan mukaan Suomen selviy­tymis­ta­ri­na kär­simyksi­neen ja mene­tyksi­neen on samais­tut­tavampi kuin keskeis­es­ti korostet­tu välit­täjäase­ma Neu­vos­to-Venäjän ja län­tisen maail­man välil­lä (Aal­to­la 2023).

Ther­a­peia-säätiön perus­ta­ja Mart­ti Siirala korosti elämän­sä lop­pu­vai­heessa Tar­ton Rauha ry:n akti­iv­ina Kar­jalan ja muiden aluemene­tys­ten takaisin saamista pelkkien tun­tei­den käsit­telemisen sijas­ta (Ihanus & Sil­ta­la 2008). Sota Euroopas­sa on lisän­nyt hänen aja­tusten­sa ymmärtämistä, vaikkakaan ei niiden toimeen­pane­misen ajatusta.

Kir­jal­lisu­us

Aal­to­la, Mika (2023). Suomen kan­nat­taa muis­taa his­to­ri­ansa ‒ Olemme olleet Venäjän impe­ri­al­is­min uhri vuo­sisato­ja. Kolum­ni. Apu. Luet­tavis­sa osoit­teessa https://www.apu.fi/artikkelit/mika-aaltola-suomi-on-venajan-imperialismin-uhri-kolumni

Aal­to­nen, Juk­ka (2022). Sodanikäiset eivät van­hene. Psykoter­apia, 41(2), 173‒175.

Ein­stein, Albert & Freud, Sig­mund (1933/2003). Mik­si sotaa? Kir­jeen­vai­h­to. Suom. Mai­ja Pel­lik­ka. Helsin­ki: Basar Kustannus.

Freud, Sig­mund (1933/1978). Why war? Teok­ses­sa Stra­chey, James (toim.), The stan­dard edi­tion of the com­plete psy­cho­log­i­cal works of Sig­mund Freud. Vol­ume XXII (1932–1936): New intro­duc­to­ry lec­tures on psy­cho­analy­sis and oth­er works, 195–216. Lon­too: The Hog­a­rth Press.

For­mari, Fran­co (1966/1974). The psy­cho­analy­sis of war. Lon­too: Indi­ana Uni­ver­si­ty Press.

Glover, Edward (1946/1976). War. Sadism and paci­fism. Lon­too: Nielsen Press.

Hitler, Adolf (1925/2021). Tais­telu­ni. 3. pain­os. Lappeen­ran­ta: Kiel­letyt Kirjat.

Hyr­ck, Mat­ti (2014). Onko Jumala hyvä? Antaako psyko­ana­lyysi vas­tauk­sen? Helsin­ki: Therapeia-säätiö.

Ihanus, Juhani & Sil­ta­la, Pirkko (2008). Mart­ti Siirala 1922‒2008. Psykoter­apia, 27(3), 248‒255.

Klemelä, Esko (2020). Tun­tem­at­toman psyko­ana­lyytikko. Johdan­toa Wil­fred R. Bion­in ajat­telu­un. Helsin­ki: Therapeia-säätiö.

Maja­va, Heik­ki (1992). Sodan psyko­ana­lyysi. Psykoter­apia, 11(1), 6‒15.

Merikallio, Katri (2016). Ehkä tohtori Volkan osaisi aut­taa. Suomen Kuvale­hti, 101(42), 34‒38.

Miller, Alice (1980/1985). Alus­sa oli kas­va­tus: kätket­ty jul­muus ja väki­val­lan juuret. Suom. Mir­ja Ruta­nen. Helsin­ki: WSOY.

Sarane­va, Kristi­na (2005). Onko kuole­man­vi­et­ti päässyt vapaak­si – irti Erokses­ta? Psykoter­apia, 24(3), 205‒210.

Tuo­himet­sä, Mart­ti (2016). Vamık Volka­nin haas­tat­telu. Psykoter­apia, 35(4), 284‒290.