Mirja Malmberg: On puhuttava siitä mistä vaikenemme. Martti Siiralan syntymästä sata vuotta.

Pääkir­joi­tus

Siitä syys­tä,
että mon­et ajat­tel­e­vat toisin,
kuun­te­len sydä­meni ään­tä.
(Rauha­la 1977.)

Mar­rasku­us­sa 2022 Mart­ti Olavi Siiralan syn­tymästä tuli kuluneek­si 100 vuot­ta. Psykoter­apia-lehti on huomioin­ut hänen elämään­sä, ajatuk­si­aan ja tuotan­toaan julkaise­mal­la hänen kir­joituk­si­aan vuosien takaa. Käsil­lä olevas­sa lehdessä on jälleen Siiralan vaikut­tavia kir­joituk­sia ja niitä taus­toit­ta­va artikke­li, kuten tämän vuo­den edel­li­sis­sä numerois­sakin. Kir­jail­i­ja, dosent­ti Juhani Ihanus on paneu­tunut Siiralan jäämistöön, jon­ka ajat­to­muus ja ajanko­htaisu­us on yllät­tävää Euroopan jäsen­tyessä uuden­laiseen muottiin.

Mart­ti Siirala syn­tyi 24. mar­rasku­u­ta 1922 Liperis­sä, jatkoso­das­sa menete­tyn Kar­jalan kupeessa. Hän kuoli 85 vuo­den ikäisenä Helsingis­sä 18. eloku­u­ta 2008. Hän oli saanut nähdä, miten ja mil­laisin kär­simyksin kahdes­ta viimeis­es­tä sodas­tamme oli selvit­ty. Hänen isän­sä Mart­ti Johannes Siirala (1889–1948) oli syn­tynyt Viipuris­sa ja tul­lut siel­lä yliop­pi­laak­si. Kansalais­so­dan aikana hänen oli toimit­ta­va Suomen­lin­nas­sa suo­jeluskun­nan lääkärinä vankileir­il­lä 29 vuo­den ikäisenä, vaik­ka hän olisi itse halun­nut päästä työkomen­nuk­selle Viipuri­in, isän­sä synnyinkaupunkiin.

Suomelle vuo­sisato­ja kuu­lunut Viipuri Mon­re­pos-puis­toi­neen oli ollut pakko luovut­taa armei­jamme äkkivetäy­tymisen myötä vuon­na 1944. Mon­re­pos-puis­toon oli samal­la jätet­tävä ikimuis­toinen pat­sas, jos­sa Kale­valan Väinämöi­nen soit­taa kan­nelta jyl­hä kallio selus­tanaan. Mitä tyk­it ja ammuk­set tuhoa­vat, sen muis­tomerk­it, kir­jat ja muis­tot rak­en­ta­vat uudelleen. Mart­ti Siirala odot­ti vääryy­den kor­jaamista – hänen oikeu­den­ta­jun­sa vaati sitä, lop­pu­un asti.

Mart­ti Siirala väit­teli vuon­na 1949 neu­rolo­gian alal­ta lääketi­eteen ja kirur­gian tohtorik­si. Hän oli psyko­ana­lyytikko ja filosofi. Vuon­na 1958 hän oli perus­ta­mas­sa Suomen ensim­mäistä psyko­ana­lyyt­tista jär­jestöä, Ther­a­peia-säätiötä, jon­ka toimin­nan­jo­hta­jana hän oli vuo­teen 1971 saak­ka ja hal­li­tuk­sen puheen­jo­hta­jana 1971–1982. Hänet nimitet­ti­in vuon­na 1968 psyki­a­tri­an dosen­tik­si Helsin­gin yliopistoon.

Sotiemme takia Suo­mi oli ollut kym­menkun­ta vuot­ta läh­es syr­jässä val­lit­se­vista tiedon kanav­ista ja vir­tauk­sista. Tam­pereel­la vaikut­tanut psyko­ana­lyyt­tis­es­ti suun­tau­tunut lääkäri Yrjö Kulovesi oli kuol­lut jatkoso­dan lop­ul­la vuon­na 1943. Sodan run­tele­mas­sa Suomes­sa yhtey­det, eivät ain­oas­taan kulkuy­htey­det, oli­vat haas­tavia. Suo­mi oli pitkään psykoter­apeut­tises­sa pait­sios­sa. Onnek­si joitakin psyki­a­tre­ja ja mui­ta hoitoalan ihmisiä saat­toi hakeu­tua Kes­ki-Euroop­paan ja Ruot­si­in psykoter­apeut­tisi­in ja psyko­ana­lyyt­tisi­in koulu­tuk­si­in. Yksi heistä oli Mart­ti Siirala. Hän asui per­hei­neen Zürichissä vuosi­na 1952–1957, jol­loin hän kävi oppi­ana­ly­y­sis­sa psyki­a­tri-psyko­ana­lyytikko Gus­tav Bal­lyn luona.

Kun Mart­ti Siirala opiske­li Sveit­sis­sä psyko­ana­lyysia ja eksis­ten­ti­aali­ana­lyysia, eri­tyis­es­ti Gae­tano Benedet­tin läh­estymistapa psyykkiseen kär­simyk­seen kos­ket­ti hän­tä. Mar­tin Hei­deg­gerin kir­joituk­set ihmisen kokon­ais­val­tais­es­ta todel­lis­tu­mis­es­ta ole­mas­saolos­saan sekä Vik­tor von Weizsäck­erin ajatuk­set ihmisen psyykkis-ruumi­il­lis­es­ta kokon­aisu­ud­es­ta tuli­vat Ther­a­peian taustafilosofi­aan ja ajat­telu­un mukaan. Mui­ta läheisiä keskustelukump­panei­ta oli­vat Siiralan työ­tover­it Kauko Kaila, Allan Johans­son ja Oscar Parland.

Sodan­jälkeinen Suo­mi tarvit­si uusia hoitonäke­myk­siä ja toim­i­joi­ta vala­maan luot­ta­mus­ta tule­vaisu­u­teen ja aut­ta­maan niitäkin, joil­la ei näyt­tänyt ole­van tule­vaisu­u­den toivoa. Vaik­ka rauhan tul­tua sotiemme jäl­jet näkyivät sodas­ta palan­nei­den öisis­sä paina­jaishu­u­dois­sa ja sukupolvien yli ulot­tuvis­sa kär­simyk­sis­sä, silti tapana oli vai­eta ja kat­soa eteen­päin. Tarvit­ti­in muu­takin kuin sotako­r­vausten maksamista.

Mart­ti Siiralaa askar­rut­ti eri­tyis­es­ti ihmisen mie­len sairas­tu­mi­nen sen vakav­im­mas­sa muo­dos­sa, skit­sofre­ni­as­sa, jon­ka hän näki kumpua­van laa­jem­mas­ta sosi­aali­pa­tolo­gias­ta. Ihmi­nen ei ole saari, vaan riip­pu­vainen kasvualus­tas­taan, varhaisen ympäristön­sä kan­nat­tele­vu­ud­es­ta tai sen haavoittavuudesta.

Kuu­lun siihen onnekkaaseen Ther­a­peian kuu­sivuo­tiseen koulu­tus­ryh­mään, joka sai muu­ta­man ker­ran Mart­ti Siiralan seniorik­seen, eri­tyis­es­ti kun käsit­te­limme skit­sofre­ni­aa. Kun ker­roin nuores­ta skit­sofre­ni­aa sairas­tavas­ta nais­es­ta, min­ua ja monia mui­ta hätkähdyt­ti Siiralan inten­si­ivi­nen paneu­tu­mi­nen ja myötäelävä kos­ke­tus nuoren naisen elämänko­htalon monipuoliseen avaamiseen ja ymmär­ret­täväk­si hah­mot­tamiseen. Siiralan aja­tusten läs­näo­lo ja niiden todel­lisu­us oli käsinkos­keteltavaa. Hän näki sairaiden puolien rin­nal­la ter­veen yrit­teliäisyy­den ja kätketyt voimavarat. Siiralan tutkiel­ma Peruskat­so­mustemme merk­i­tyk­ses­tä lääketi­eteessä avau­tui koulu­tus­ryh­mällemme hänen eläväl­lä ohjauksellaan. 

Vaikei­ta elämään kuu­lu­via asioi­ta ei voi lohkoa pois niistä vaiken­e­mal­la, vaan ihmisel­lä on oikeus sanoit­taa ne. ”On puhut­ta­va siitä mis­tä vaiken­emme.” Taakkasi­ir­tymät liit­tyvät ihmisen elämään, kasvu­un ja keskinäiseen ihmisenä olemisen vaikeu­teen. Niistä saat­taa tul­la esteitä omien mah­dol­lisuuk­sien toteut­tamiseen, ellei ihmi­nen löy­dä toista, joka voi ava­ta esteitä. Psykoter­api­as­ta ja psyko­ana­ly­y­sista on saat­tanut löy­tyä uuden­lainen tie mon­en ihmisen elämänkulussa.

Isäni val­takun­ta
meri, jon­ka syvyyk­sistä ei löy­dy eilistä päivää.
Isäni val­takun­ta
ilo,
joka säteilee kuin juuri herän­nyt aamu
pitkien sateit­ten jäl­keen.
Isäni val­takun­ta
lohdu­tus,
sil­lä hil­jaisinkin sana,
kaislan laulu tuu­lessa,
tart­tuu sielu­un
eikä sairaut­ta enää ole.
(Rauha­la 1977.)

Mir­ja Malm­berg
Psykolo­gian tohtori ja Psykoter­apia-lehden toimit­ta­ja

Kir­jal­lisu­us

Rauha­la, Niilo (1977). Val­os­sa näkyy kir­joi­tus. Helsin­ki: Otava.