Elina Marttinen & Jarl Wahlström: Mentalisaatioteorian näkökulma narsismin problematiikkaan ja sijoittamiskohteena olemiseen

Nar­sis­min prob­lemati­ik­ka ilme­nee koros­tuneena itse­tun­non kohot­tamispyrkimyk­senä, pyrkimyk­senä kokea itseri­it­toisu­ut­ta ja ei-tarvit­se­vu­ut­ta, sekä itseen ja toiseen kohdis­tu­vana raivona ja mitätöintinä. Men­tal­isaa­tio on ihmisen kykyä havai­ta mie­len­sisäis­es­ti käyt­täy­tymisen ole­van yhtey­dessä inten­tion­aal­isi­in mie­len­tiloi­hin. Men­tal­isaa­tio­teo­ri­aan poh­jau­tu­van hoit­o­ma­llin mukaan nar­sis­min prob­lemati­ik­ka ilme­nee kiin­tymys­suh­teessa men­tal­isaa­tion estymisenä, esi­men­tal­isoivien kokemisen tapo­jen esi­in­tu­lona ja jatku­vana paineena sijoit­taa nar­sisti­nen alien self itsen ulkop­uolelle. Alien self­in sijoit­ta­mi­nen on suo­jau­tu­misyri­tys kivu­li­ail­ta ja häpeää herät­täviltä koke­muk­sil­ta itsen puut­teel­lisu­ud­es­ta ja kel­paa­mat­to­muud­es­ta. Tässä tutkimuk­ses­sa selvitet­ti­in teo­ri­alähtöisen sisäl­lö­n­ana­lyysin avul­la, mil­laisia esi­men­tal­isaa­tiomood­e­ja nar­sis­min prob­lemati­ikas­ta kär­sivän asi­akkaan puheesta oli tun­nis­tet­tavis­sa ja miten alien self­in pro­jek­tio ja pro­jek­ti­ivi­nen iden­ti­fikaa­tio näyt­täy­tyivät vuorovaiku­tuk­ses­sa. Aineis­tona käytet­ti­in yhden asi­akastapauk­sen ter­api­ais­tun­to­jen lit­ter­aat­te­ja. Pohdin­nas­sa käsitel­lään esi­men­tal­isaa­tiomood­eille sopivia hoit­o­ma­llin mukaisia men­tal­isaa­tio­ta edis­täviä interventioita.

Nar­sis­min prob­lemati­ikalla, jota tässä ei ajatel­la diag­noosilu­okkana vaan jatku­mona, tarkoite­taan vuorovaiku­tuk­ses­sa ilmenevää koros­tunut­ta itse­tun­non kohot­tamispyrkimys­tä, pyrkimys­tä kokea itseri­it­toisu­ut­ta ja ei-tarvit­se­vu­ut­ta sekä itseen ja toiseen kohdis­tu­vaa raivoa ja mitätöin­tiä (Pis­tole 1995; Iko­nen & Rechardt 1994). Näi­den piirtei­den nähdään ole­van suo­jau­tu­misyri­tyk­siä kivu­li­aal­ta ja häpeää herät­tävältä koke­muk­selta itsen puut­teel­lisu­ud­es­ta, vial­lisu­ud­es­ta ja kel­paa­mat­to­muud­es­ta. Nar­sis­tisil­la piirteil­lä on yhteys kulut­tavi­in ja kuor­mit­tavi­in psykososi­aal­isi­in haasteisi­in kuten tun­tei­den epä­vakaus (Tritt ym. 2010), työelämään ja uraan liit­tyvät vaikeudet (Schwarzkopf ym. 2016) ja ihmis­suhtei­den han­kalu­udet ja niiden stres­saavu­us (Ogrod­niczuk ym. 2009). Nar­sis­min prob­lemati­ikan ymmärtämisek­si ja hoita­misek­si on kehitet­ty koeasetel­mallis­es­ti tutkit­tu­ja hoit­o­ma­lle­ja trans­fer­enssi­foku­soituneen psykoter­api­an (Stern ym. 2013) ja dialek­tisen käyt­täy­tymis­ter­api­an (Stof­fers ym. 2013) saroil­la. Aivan hil­jat­tain Drozek ja Unruh (2020) ovat esit­täneet men­tal­isaa­tio­teo­ri­aan poh­jau­tu­van patol­o­gisen nar­sis­min hoit­o­ma­llin, jota tässä kir­joituk­ses­sa käsitel­lään tarkemmin.

Men­tal­isoidessaan henkilö on tietoinen ja kiin­nos­tunut omista ja tois­t­en ihmis­ten mie­len­tiloista – hän pitää mie­len mielessä eli havait­see ja tulk­it­see mie­len­sisäis­es­ti käyt­täy­tymisen ole­van yhtey­dessä inten­tion­aal­isi­in mie­len­tiloi­hin (Allen ym. 2008). Mie­len­tilo­ja ovat ajatuk­set, tun­teet, halut ja asen­teet. Men­tal­isaa­tio on myös tun­neta­son tietämistä, sisäisen maail­man havain­noin­tikykyä ja uteliaisu­ut­ta mie­len pros­essien ain­ut­laa­tu­isu­ut­ta kohtaan (Keinä­nen 2017; Keinä­nen & Mar­tin 2019). Riit­tävän vah­va men­tal­isaa­tiokyky, ja kyky palaut­taa men­tal­isaa­tio edis­tävät ihmisen mah­dol­lisu­ut­ta erot­taa omat tun­teen­sa ulkois­es­ta todel­lisu­ud­es­ta ja käsit­tää se, että tois­t­en ihmis­ten koke­muk­set voivat poike­ta omista (Krist­manns­dot­tir 2021).

Nar­sis­min kehi­tys men­tal­isaa­tio­teo­ri­an näkökulmasta

Tun­tei­den sääte­lyn, men­tal­isaa­tion ja min­u­u­den koke­muk­sen kehit­tymisen kannal­ta on tärkeää, että kiin­tymys­suh­teessa hoita­ja peilaa lapsen kokemia pri­maariemootioi­ta ja mie­len­tilo­ja johdon­mukaises­ti ja merka­tusti (Fon­agy ym. 2002). Johdon­mukaisu­udel­la tarkoite­taan hoita­jan peilaa­man pri­maarin tun­nekoke­muk­sen saman­su­un­taisu­ut­ta lapsen tun­nekoke­muk­sen kanssa. Merkkaamisel­la tai merkat­ul­la tarkoite­taan ”ikään kuin” ‑luon­net­ta peilauk­ses­sa, jol­loin peila­tus­sa koke­muk­ses­sa lapselle ei peilaudu hoita­jan tun­neti­la, vaan lapselle tulee koke­mus oman pri­maarin tun­neti­lan peilau­tu­mis­es­ta hoita­jal­ta (Fon­agy ym. 2002). Kun hoita­ja tois­tu­vasti peilaa las­ta täl­lä taval­la, lapselle mah­dol­lis­tuu ”nähdä itsen­sä hoita­jan mielessä”, ja pri­maariemootio ja mie­len­ti­la rep­re­sen­toituu sekun­daarisek­si, kog­ni­ti­ivis­es­ti saavutet­tavak­si ja ymmär­ret­täväk­si mie­len­ti­lak­si (Fon­agy ym. 2002). Win­ni­cott (1971/1982) kuvasi peilaus­ta tap­a­tu­mana, jos­sa lap­si löytää oman emo­tion­aalisen mie­len­ti­lansa hoita­jan kasvoista ja kokee van­hem­man ilmen­tämän tun­teen omana tun­teenaan ‒ ei niinkään hoita­jan tun­teena ‒ mikä on eri­tyisen tärkeää negati­ivis­ten tun­tei­den säätelyssä sekä ydinit­sen koke­muk­sen muodostumisessa.

Mikäli hoita­jan peilaus on puut­teel­lista, lap­si sisäistää rep­re­sen­taa­tioi­ta hoita­jan mie­len­tiloista eikä omis­taan (Fon­agy ym. 2002). Peilaus voi olla puut­teel­lista kahdel­la taval­la. Se voi olla merkkaam­a­ton­ta eli sen ”ikään kuin” ‑luonne puut­tuu, jol­loin peilaus ei ole säilövää ja koke­mus voi muo­dos­tua trau­maat­tisek­si. Lap­si sisäistää hoita­jan mie­len­ti­lan säätelemät­tömänä omak­seen. Tämän tyyp­pisen peilau­songel­man ajatel­laan ole­van epä­vakaan per­soon­al­lisu­ushäir­iön taustal­la (Fon­agy ym. 2002). Toisaal­ta peilaus voi olla merkat­tua mut­ta ris­tiri­itaista tai yhteen­sopi­ma­ton­ta lapsen pri­maariemootion kanssa (Fon­agy ym. 2002). Tästä seu­raa koke­mus omista pri­maareista emo­tion­aal­i­sista mie­len­tiloista irral­laan olosta. Hoita­jan oma mie­len­ti­la pakono­mais­es­ti sisäistyy tai tunkeu­tuu lapsen ydinkoke­muk­seen itses­tään. Kos­ka tämä osa itseä on irral­laan omista pri­maariemootioista ja kuu­lunut alun perin hoita­jalle, alkaa lapselle sisäistyä ydinit­seen ”väärä” min­u­us, false self (Win­ni­cott 1960). Patol­o­gises­sa kehi­tyk­sessä false self ‑osat ovat voimakkaasti ris­tiri­itaisia pri­maariemootiokoke­muk­sen kanssa ja vah­vasti vierai­ta itsekoke­muk­selle. Täl­laises­sa tilanteessa Fon­agy ja kump­pan­it (2002) nimit­tävät tätä merkat­tua mut­tei peilat­tua ris­tiri­itaista itsen osaa alien self­ik­si, ja sen ajatel­laan ole­van patol­o­gisen nar­sis­min kehi­tyk­selli­nen taus­ta. Kir­joit­ta­jien mukaan nar­sis­min kehi­tyk­selle keskeistä on se, että ris­tiri­itaiset peilauk­set ovat olleet laa­ja-alaisia ja trau­maat­tisia. Täl­löin alien self muo­dos­tuu rak­en­teek­si, joka on koke­muk­sel­liselta luon­teeltaan tunkeil­e­va, ja tätä vas­taan puo­lus­taudu­taan dis­sosi­aa­tion ja pro­jek­ti­ivisen iden­ti­fikaa­tion mekanis­meil­la. Pro­jek­ti­ivisen iden­ti­fikaa­tion myötä alien self ‑osia, jot­ka on sijoitet­tu mui­hin ihmisi­in, voidaan viha­ta, mus­ta­maala­ta ja myös tuho­ta. Alien self ei ole inte­groitunut min­u­u­teen, vaan se on itsen ulkop­uolel­la lohkot­tuna, dis­so­sioituneena ja sijoitet­tuna toisi­in. Alien self on kivu­li­aisu­udessaan min­u­udelle kokon­aan vieras.

Nar­sis­min kehi­tyk­sel­liseen ympäristöön liit­tyy hoita­jien las­ta kohtaan osoit­ta­ma yliar­vost­a­mi­nen ja usko­mus siitä, että hei­dän lapsen­sa on enem­män eri­tyi­nen ja etuoikeutet­tu kuin muut lapset (Brum­mel­man ym. 2015). Tämä voidaan ymmärtää peilauk­sen ris­tiri­itaisuute­na, sil­lä se on merkat­tu kohdis­tu­van lapseen, mut­ta kos­ka peilaus hei­jas­taa hoita­jan omia fan­ta­sioi­ta ja itse­tun­non tarpei­ta, se ei hei­jas­ta lapsen omaa sub­jek­ti­ivista koke­mus­ta (Drozek & Unruh 2020).  Yliar­vost­a­mi­nen pain­ot­taa yleen­sä omi­naisuuk­sia kuten vahvu­ut­ta, itselu­ot­ta­mus­ta ja käytök­sen sovel­tuvu­ut­ta ja samal­la alipeilaa haavoit­tuvia emootioi­ta kuten surullisu­ut­ta, tur­vat­to­muut­ta ja läheisyy­den kaipuuta.

Lisäk­si nar­sis­min prob­lemati­ikkaan kytkey­tyy myös koke­mus tyhjyy­destä. Win­ni­cot­tin (1960) mukaan false self ‑rakenne ajaa myöhem­min yksilön etsimään ulkoisia vahvis­tuk­sia, jot­ta voisi saa­da myön­tyväisen samais­tu­misen koke­muk­seen­sa ja samal­la koke­muk­sen itsen aitoud­es­ta. Samal­la itsekoke­mus, joka ei liity enää ydinit­sen koke­muk­seen, tun­tuu tyhjältä (Fon­agy ym. 2002). Tyhjyys hei­jas­taa sekun­daarisen rep­re­sen­taa­tion aktivoitu­mista, jos­ta puut­tuu yhteys pri­maari­in emo­tion­aaliseen kokemukseen.

Nar­sis­min prob­lemati­ik­ka ja ongel­mat mentalisaatiossa

Men­tal­isaa­tio tapah­tuu pääasi­as­sa automaat­tis­es­ti. Perus­pe­ri­aat­teena psykoter­api­as­sa odote­taan men­tal­isaa­tio­ta, kun ter­apeut­ti ja asi­akas aset­tuvat puhu­maan siitä, mitä asi­akkaan mielessä on. Näin ollen men­tal­isaa­tion dimen­sioista keskeisin on jaot­telu automaat­tiseen ja kon­trol­loitu­un men­tal­isaa­tioon (Bate­man & Fon­agy 2016). Päivit­täisessä elämässä taval­li­sis­sa sosi­aal­i­sis­sa tilanteis­sa suurin osa men­tal­isaa­tios­ta on automaat­tista ja implisi­it­tistä. Tur­val­lisen kiin­tymys­suh­teen ympäristöis­sä ja kun asi­at suju­vat vuorovaiku­tuk­ses­sa, ei ole tarvet­ta kon­trol­loitu­un eksplisi­it­tiseen mentalisaatioon.

Kon­trol­loitu men­tal­isaa­tio on ver­baalis­es­ti ilmais­tua hitaam­paa pros­es­soin­tia, joka vaatii reflek­tio­ta, huomion kiin­nit­tämistä, tietoisu­ut­ta, inten­tio­ta ja panos­tus­ta (Bate­man & Fon­agy 2016). Kon­trol­loitu­un men­tal­isaa­tioon pyritään muun muas­sa psykoter­api­akon­tek­stis­sa sil­loin, kun men­tal­isaa­tios­sa ilme­nee ongelmia tai siinä pudo­taan esi­men­tal­isoivi­in kokemisen tapoi­hin. Lisäk­si kon­trol­loitua men­tal­isaa­tio­ta tarvi­taan, kun väärinkäsi­tyk­set ovat ilmeisiä tai kun vuorovaiku­tuk­seen täy­tyy kiin­nit­tää eri­ty­istä huomio­ta, kuten ahdis­tuk­sen tai epä­var­muu­den tilanteissa.

Ongelmia men­tal­isaa­tios­sa ilme­nee, kun yksilö nojaa liikaa pääasi­as­sa automaat­tiseen men­tal­isaa­tioon ja automaat­tisi­in ole­tuk­si­in itsen ja muiden mie­len­tiloista. Täl­laiset ole­tuk­set ovat usein yliyksinker­tais­tet­tu­ja. Toisaal­ta tilanteesta johtuen voi olla han­kalaa soveltaa automaat­tisia ole­tuk­sia. Stres­si ja ylivirit­tymi­nen eri­tyis­es­ti kiin­tymyskon­tek­stis­sa voimis­ta­vat automaat­tista ja estävät kon­trol­loitua men­tal­isaa­tio­ta (Nolte ym. 2013).

Drozek ja Unruh (2020) ovat kehit­täneet Bate­manin ja Fon­ag­yn (2016) per­soon­al­lisu­ushäir­iön men­tal­isaa­tioter­api­an hoit­o­ma­llin poh­jal­ta sovel­luk­sen patol­o­giseen nar­sis­mi­in. Tämän hoit­o­ma­llin mukaan patologi­nen nar­sis­mi ilme­nee men­tal­isaa­tioon liit­tyvil­lä kolmel­la eri osa-alueel­la: a) kiin­tymys­suh­teeseen liit­tyvän men­tal­isaa­tion estymisenä, b) esi­men­tal­isoivien kokemisen tapo­jen esi­in­tu­lona ja c) jatku­vana paineena sijoit­taa nar­sisti­nen alien self itsen ulkopuolelle.

Kiin­tymys­suhde ja men­tal­isaa­tion ongelmat

Drozekin ja Unruhin (2020) mukaan nar­sis­mi­in liit­tyy usei­ta kiin­tymys­suh­teeseen kytkey­tyviä kokon­aisuuk­sia, jot­ka heiken­tävät men­tal­isaa­tio­ta. Ensin­näkin kiin­tymysjär­jestelmän yli­ak­tivoitu­mi­nen estää men­tal­isaa­tio­ta, jol­loin henkilö hakee läheisyyt­tä ja yhteyt­tä toisi­in epä­suo­rasti pyrkimäl­lä saa­maan osak­seen ihailua grandiosi­teetil­lä ja saavu­tuk­sil­la. Toisek­si nar­sis­min prob­lemati­ikkaan liit­tyy men­tal­isaa­tio­ta heiken­tävä kiin­tymysjär­jestelmän poiskytkey­tymi­nen, jol­loin henkilö käyn­nistää emo­tion­aalisen etään­nyt­tämisen toi­sista ensisi­jaise­na tapana suh­tau­tua toisi­in. Kol­man­nek­si nar­sis­min prob­lemati­ikkaan liit­tyy seka­muo­toinen kiin­tymys­trate­gia, jos­sa henkilö vai­h­taa poiskytke­vi­in pros­es­sei­hin, kun hänen pyrkimyk­sen­sä yhtey­den saamisek­si menevät turhaut­taviksi tai uha­tuik­si, jol­loin tarve posi­ti­ivis­es­ta huomios­ta joko aktivoituu tai on uhat­tuna. Täl­lai­sis­sa tilanteis­sa nar­sis­min prob­lemati­ikas­ta kär­sivät ovat taipu­vaisia omien mie­len­tilo­jen men­tal­isoin­nin estymiseen. Täl­laisia men­tal­isoimat­to­mia mie­len­tilo­ja voivat olla esimerkik­si haavoit­tuvu­u­teen, häpeään ja heikkouteen liit­tyvät kokemukset.

Esi­men­tal­isaa­tiomood­it nar­sis­min problematiikassa

Kun men­tal­isaa­tio estyy, nar­sis­min prob­lemati­ikas­ta kär­sivä ihmi­nen on taipu­vainen putoa­maan kehi­tyk­sel­lis­es­ti aikaisem­min ilmenevään esi­men­tal­isoivaan kokemisen tapaan. Täl­laisia esi­men­tal­isaa­tiomood­e­ja ovat psyykki­nen ekvi­valenssi, tele­ologi­nen moo­di ja näen­näis­men­tal­isoi­va pre­tend-moo­di. Esi­men­tal­isaa­tiomood­e­ja on tutkit­tu ja käsit­teel­lis­tet­ty ensisi­jais­es­ti epä­vakaa­ta per­soon­al­lisu­ushäir­iötä käsit­televässä kir­jal­lisu­udessa (mm. Bate­man & Fon­agy 2016). Nyt Drozek ja Unruh (2020) ovat esit­täneet, miten esi­men­tal­isoi­vat kokemisen­ta­vat esi­in­tyvät myös patol­o­gisen nar­sis­min problematiikassa.

Psyykkisessä ekvi­valenssis­sa omat ja tois­t­en ajatuk­set ja tun­teet eivät tun­nu ajatuk­sil­ta tai tun­teil­ta, vaan ne tun­tu­vat ”liian todel­lisil­ta”. Täl­löin tois­t­en näkökul­mien ja vai­h­toe­hto­jen havait­sem­i­nen, ajat­telem­i­nen, pun­nit­sem­i­nen ja hyö­dyn­tämi­nen estyy (Bate­man & Fon­agy 2016). Epäi­lyk­sen mah­dol­lisu­us hai­h­tuu, ja yksilö uskoo, että hänen näkökul­mansa on ain­oa oikea. Mie­len todel­lisu­us vas­taa ulkoista todel­lisu­ut­ta. Psyykkistä ekvi­valenssia kuvataan aja­tusten konkreet­tisuute­na, ja sen voi tun­nistaa muun muas­sa ehdot­tomista kokemisen tavoista, joi­ta sanoite­taan sanoil­la ”aina”, ”var­masti”, ”kukaan” ja ”ei koskaan”.

Drozek ja Unruh (2020) ovat eritelleet ja koon­neet tarkem­min patol­o­giseen nar­sis­mi­in liit­tyviä psyykkisen ekvi­valenssin kokemisen tapo­ja. Grandioosit usko­muk­set itses­tä, saavu­tuk­sista ja lah­jakku­ud­es­ta kuu­lu­vat psyykkiseen ekvi­valenssi­in (Fon­agy & Tar­get 2005), samoin koke­mus itses­tä eri­no­maise­na ja muista eril­lisenä. Psyykkistä ekvi­valenssia ovat merk­i­tyk­sel­lis­ten tois­t­en ide­al­isaa­tio ja toisaal­ta joidenkin tois­t­en ihmis­ten ja ryh­mien deval­u­aa­tio. Täl­löin ilme­nee tois­t­en toimin­nan, omi­naisuuk­sien tai usko­musten jäykkä tuomit­sem­i­nen, usein kok­ien hei­dät yksiselit­teis­es­ti vääräk­si tai virheel­lisek­si. Lisäk­si psyykkistä ekvi­valenssia ovat koke­mus itses­tä pahana, arvot­tomana, heikkona ja epäon­nis­tuneena sekä häpeän, nolouden ja nöyryy­tyk­sen tun­teet. Itsear­vostelu tiety­istä omi­naisuuk­sista, emootioista ja haluista tai toiveista liitetään psyykkisen ekvi­valenssin kokemisen tapaan.

Tele­ol­o­gises­sa mood­is­sa mielelli­nen todel­lisu­us määrit­tyy merkit­tävästi ulkois­es­ta todel­lisu­ud­es­ta. Mie­len­ti­lat huo­mataan ja usko­taan vain sen mukaan, miten ne ovat ulkois­es­ti havait­tavis­sa ja miltä asi­at näyt­tävät ulkois­t­en tun­nus­merkkien perus­teel­la (Bate­man & Fon­agy 2016). Yksilö pystyy havait­se­maan mie­len­ti­lan ole­mas­saolon ja sen poten­ti­aalisen merk­i­tyk­sen, mut­ta tämä havain­to rajoit­tuu vain hyvin konkreet­tisi­in tilanteisi­in (Bate­man & Fon­agy 2016). Omat ja tois­t­en inten­tiot ja aikeet ovat ole­mas­sa vain fyy­si­sis­sä teoissa.

Drozekin ja Unruhin (2020) mukaan patol­o­gises­sa nar­sis­mis­sa tele­ologi­nen moo­di voi ilmetä inten­si­ivisenä pyrkimyk­senä kouri­in­tun­tu­vaan men­estyk­seen, saavu­tuk­seen ja ase­maan ja tarpeena näkyvään tois­t­en huomioon, ihailu­un ja hyväksyn­tään. Toisaal­ta tässä prob­lemati­ikas­sa tele­ologi­nen moo­di voi näyt­täy­tyä myös sosi­aalisen suo­ri­u­tu­misen ja työ­suo­ri­u­tu­misen märe­htimisenä, ulkonäön märe­htimisenä tai tarpeena reagoi­da käytök­sel­lä, kuten kos­to tai vält­te­ly, tul­lessaan loukatuk­si tai väärin kohdel­luk­si. Lisäk­si tele­ol­o­gista mood­ia on myös foku­soimi­nen tois­t­en ”väärään” tai ”epäoikeu­den­mukaiseen” käytök­seen ja ole­tus, että täl­lainen käytös johtuu huolen­pidon tai kun­nioituk­sen puut­teesta. Tele­ol­o­gista mood­ia on tois­t­en hyväk­sikäyt­tämi­nen omi­in tarkoi­tus­peri­in. Patol­o­gises­sa nar­sis­mis­sa itse­tun­to perus­tuu usein asioi­hin, jot­ka vaa­ti­vat ulkoista val­i­daa­tio­ta, kuten sosi­aal­ista tun­nus­tus­ta tai kil­pailua, ja tämä on tun­nis­tet­tavis­sa tele­ol­o­gisek­si kokemistavaksi.

Kol­mas esi­men­tal­isaa­tiomoo­di on näen­näis­men­tal­isoi­va (pre­tend) mie­len­ti­la. Pre­tend-mood­is­sa ajatuk­set ja usko­muk­set ovat irral­laan aut­ent­tis­es­ta itsen ja tois­t­en sub­jek­ti­ivis­es­ta koke­muk­ses­ta (Drozek & Unruh 2020). Vaik­ka henkilö vaikut­taa puhu­van jostain psykol­o­gis­es­ti oleel­lis­es­ta ja merk­i­tyk­sel­lis­es­tä, käy ilmi, että puhe on esimerkik­si tun­tee­ton­ta puhet­ta tun­teista tai älyl­listävää, psykol­o­gisoivaa jaarit­telua sisältäen kehäpäätelmiä. Pre­tend-mood­is­sa asi­akas saat­taa ker­toa koke­muk­ses­taan ilman, että hän kon­tek­stu­al­isoi koke­mus­taan mihinkään fyy­siseen tai mate­ri­aaliseen todel­lisu­u­teen ikään kuin luo­den näen­näis­maail­maa tai leikki­todel­lisu­ut­ta (Bate­man & Fon­agy 2016).

Drozekin ja Unruhin (2020) mukaan näen­näis­men­tal­isoi­va moo­di on keskeinen mut­ta vähem­män tutkit­tu ja ymmär­ret­ty kokemisen­ta­pa patol­o­gises­sa nar­sis­mis­sa. Näen­näis­men­tal­isaa­tion nähdään liit­tyvän nimeno­maan merkat­tuun mut­ta ris­tiri­itaiseen peilauk­seen kehi­tyshis­to­ri­as­sa. Kehi­tyk­sel­lis­es­ti siis peilat­tu ”ikään kuin” ‑koke­mus on oikeasti ydinit­selle vieras – alien ‒ ja siten siis liian pre­tend ja näen­näis­es­ti men­tal­isoitu. Nar­sis­min prob­lemati­ikkaan liit­tyvä pre­tend-moo­di näyt­täy­tyy yli­tur­vau­tu­mise­na kog­ni­tioon, älyl­listämiseen, jar­goni­in ja ratio­nal­isoin­ti­in. Vas­taan­otol­la se näyt­täy­tyy monolo­geina ja ylen­palt­tisen yksi­tyisko­htaisi­na, merk­i­tyk­set­töminä nar­rati­iveina. Näen­näis­men­tal­isoivas­sa mie­len­ti­las­sa on selkeä epäy­hteys tun­tei­den ja toivei­den sekä varsi­naisen toimin­nan välil­lä. Usko­muk­set itses­tä eivät ole yhtäpitäviä elämän­ti­lanteen kanssa. Pre­tend-mood­is­sa asi­akas käyt­tää psykol­o­gista kieltä mut­ta ei pysty kom­men­toimaan tai kehit­telemään tarkem­min merk­i­tys­tä tai kon­tek­s­tia. Näen­näis­men­tal­isaa­tio näyt­täy­tyy myös kog­ni­ti­ivise­na ymmär­ryk­senä toi­sista ilman emo­tion­aal­ista empa­ti­aa. Lisäk­si pre­tend-mood­i­in liit­tyy haavoit­tunei­den tun­tei­den ja toivei­den, kuten surullisu­us, tur­vat­to­muus ja huomion kaipuu, dissosiaatioon.

Alien self ja alien self­in sijoit­ta­mi­nen ja sijoit­tamisen kohteena olo

Men­tal­isaa­tio­teo­ri­an mukaan alien self­in sijoit­ta­mi­nen eli pro­jek­tio toiseen syn­tyy todel­lis­es­ta ja epä­toivois­es­ta tarpeesta säi­lyt­tää itsekoke­muk­sen jatku­vu­us ja sitä kaut­ta varmis­taa itsen säi­lymi­nen (Drozek & Unruh 2020). Kun han­kalan koke­muk­sen, kiin­tymys­suh­teen aktivoitu­misen tai voimakkaan tun­nereak­tion seu­rauk­se­na esi­men­tal­isoi­vat kokemisen­ta­vat aktivoitu­vat, nar­sis­min prob­lemati­ikas­ta kär­sivä henkilö kokee painet­ta aktu­al­isoi­da nar­sisti­nen alien self ‑rakenne itsete­hos­tuk­sel­la paran­taak­seen itsekäsi­tyk­sen­sä posi­ti­ivi­su­ut­ta tai mieliku­vaa itses­tään muiden silmis­sä (Drozek & Unruh 2020; Wal­lace 2011). Nar­sis­min prob­lemati­ikas­sa yksilöl­lä on taipumus pro­jisoi­da hyvyy­den koke­mus ja täy­del­lisyys itseen: ”olen ihmeel­lisen hyvä tai vähin­täänkin olen parem­pi kuin sinä”. Tämä itsete­hostamisen mekanis­mi on mon­imutkainen intrap­syykki­nen ja inter­per­soon­aa­li­nen pros­es­si, jon­ka tarkoi­tus on palaut­taa ja säi­lyt­tää koke­mus itsen jatku­vu­ud­es­ta ja omas­ta koherenssintunteesta.

Kun men­tal­isaa­tio vaikeu­tuu ja automaat­tiset ole­tuk­set voimis­tu­vat, epä­jatku­vu­u­den koke­mus itsen rep­re­sen­taa­tios­sa tulee enem­män esille ja samal­la uhkaavam­mak­si (Bate­man & Fon­agy 2016). Täl­lai­sis­sa het­kissä jatku­vu­u­den ja koherenssin tunne pyritään palaut­ta­maan sijoit­ta­mal­la eli pro­jisoimal­la ei-toiv­o­tut itsen osat, eli alien self­in osat, toiseen ihmiseen. Lisäk­si sisäistyneeseen nar­sis­tiseen alien self ‑rak­en­teeseen liit­tyy se, että yksilön mie­len­tilo­jen koke­mus­ta sävyt­tää tyhjyy­den koke­mus. Tämä juon­taa juuren­sa alku­peräiseen merkat­tuun peilaa­mat­to­muu­den koke­muk­seen, jol­loin sekun­daari­nen rep­re­sen­taa­tio mie­len­ti­las­ta aktivoituu mut­ta se ei edus­ta pri­maariemo­tion­aal­ista koke­mus­ta (Drozek & Unruh 2020).

Kun nar­sis­tis­es­ta prob­lemati­ikas­ta kär­sivä henkilö tur­vau­tuu itsete­hostamiseen, hänen pyrkimyk­sen­sä on kokea itsen­sä parem­mak­si tai ylivoimaisek­si suh­teessa toiseen, jol­loin sijoit­tamisko­hteena ole­va henkilö toimii nar­sis­tisen alien self­in pro­jek­tion väli­neenä (Drozek & Unruh 2020). Mikäli toinen iden­ti­fioisi itsen­sä pro­jek­tioon, hän reago­isi itsete­hostamiseen nar­sis­tisen alien self­in pro­jek­tion mukaises­ti: ”juu, kyl­lä olet parem­pi kuin minä, upea, ihmeelli­nen”. Luon­nol­lis­es­ti toiset eivät aina reagoi kuitenkaan näin, vaan pikem­minkin päin­vas­toin tai ainakin ris­tiri­itais­es­ti esimerkik­si sivu­ut­ta­mal­la, kri­ti­soimal­la, hylkäämäl­lä, ole­mal­la parem­pia tai jät­tämät­tä ihailemat­ta. Täl­löin sijoit­tamisko­hteena ole­vat tule­vat kuitenkin sotkeu­tuneek­si pro­jek­ti­iviseen pros­es­si­in. Kos­ka alien self on sijoitet­tu ulkop­uolelle (”olet huono, minä olen parem­pi”), mut­ta toiset eivät toi­mi sen mukaises­ti, herät­tää tois­t­en toim­inta kos­ton­halua, mitätöin­tiä ja vihaa vähin­täänkin fan­tasian tasol­la. Täl­löin nar­sis­tis­es­ta prob­lemati­ikas­ta kär­sivä yksilö aktu­al­isoi val­lan ja ylivoimaisu­u­den tun­teet, ja nar­sis­tisen alien self­in pro­jek­tio on onnistunut.

Ter­api­as­sa ymmär­ret­tävästi ilme­nee myös nar­sis­tisen alien self­in pro­jek­tio­ta ja sijoit­tamisen kohteena oloa. Tämä voi myös johtaa ter­apeutin pro­jek­ti­iviseen iden­ti­fikaa­tioon, jol­loin ter­apeut­ti alkaa toimia pro­jek­tion mukaises­ti tai sen vas­tais­es­ti mut­ta yhtä kaik­ki tullen imais­tuk­si mukaan. Ter­apeut­ti kokee voimakkai­ta han­kalia tun­tei­ta aina häm­men­nyk­ses­tä pelkoon ja vihas­ta epä­toivoon. Ter­apeutista voi tun­tua esimerkik­si kuin hänel­lä olisi toivei­ta, usko­muk­sia tai tun­tei­ta, jot­ka eivät kuitenkaan oikein tun­nu omilta.

Tutkimuk­sen tavoite

Tämän tutkimuk­sen tavoit­teena on lisätä empi­iristä tietoa esi­men­tal­isaa­tiomoo­d­i­en ilmen­e­mis­es­tä ter­api­avuorovaiku­tuk­ses­sa tarkastele­mal­la, miten Drozekin ja Unruhin (2020) teo­reet­tis­es­ti ehdot­tamia nar­sis­min prob­lemati­ikalle tyyp­il­lisiä psyykkisen ekvi­valenssin, tele­ol­o­gisen mood­in ja näen­näis­men­tal­isoivan mood­in kokemisen tapo­ja on tun­nis­tet­tavis­sa oletet­tavasti nar­sis­min prob­lemati­ikas­ta kär­sivän asi­akkaan puhetavois­sa. Lisäk­si tarkastel­laan, miten pro­jek­tio ja pro­jek­ti­ivi­nen iden­ti­fikaa­tio – vaikei­den, vieraiden itsen koke­musten sijoit­ta­mi­nen ter­apeut­ti­in ‒ näyt­täy­tyvät ter­apeut­tises­sa vuorovaiku­tuk­ses­sa. Eri­tyis­es­ti tavoit­teena on kuva­ta sitä, miten ter­apeutin men­tal­isaa­tion pet­tämi­nen ja vaikeus toimia hoidol­lis­es­ti pro­jek­ti­ivisen iden­ti­fikaa­tion tilanteessa ilmenee.

Tutkit­ta­va

Asi­akas oli ter­api­an alus­sa 34-vuo­tias mies, Antti (pseu­do­nyy­mi), joka hakeu­tui ensim­mäiselle kir­joit­ta­jalle psykoter­api­aan havait­se­mansa 15 vuot­ta kestäneen masen­nus- ja ahdis­tu­soireilun takia. Oireilua oli ollut korkeak­oulu­opin­to­jen alus­ta alka­en. Antti ker­toi vaikeuk­sik­seen toiv­ot­to­muu­den tule­vaisu­ud­es­ta, epäon­nis­tu­misen työu­ral­la ja toimeen­tu­lon tuo­jana sekä kom­mu­nikaa­tio­vaikeudet parisuh­teessa. Antille ei ollut asetet­tu mie­len­ter­vey­den­häir­iöi­den diagnooseja.

Antti oli päässyt opiskele­maan ja aloit­tanut usei­ta korkeak­oulu­ta­soisia opin­to­ja laa­jasti hyvin monil­la vaa­tivil­la eri­ty­isa­loil­la. Hän oli valmis­tunut ammat­ti­in yhdeltä täl­laiselta alal­ta. Hän koki ammat­ti­aan kohtaan tyy­tymät­tömyyt­tä eikä ollut ollut alal­la koskaan töis­sä. Antti toivoi voivansa saat­taa vielä jotkut toiset opin­not lop­pu­un tai aloit­taa vielä uudet.

Asi­akkaan tilan­net­ta päädyt­ti­in tarkastele­maan nar­sis­min prob­lemati­ikan näkökul­mas­ta, vaik­ka varsi­naista diag­noosia asi­akkaalle ei ollut koskaan asetet­tu. Tämän päätök­sen tuek­si on asi­akkaan taus­ta­ti­eto­ja, ter­api­an kulkua ja tapausjäsen­nys­tä käsitel­ty työnohjauksissa.

Ter­apeut­ti oli psykoter­api­an alus­sa 38-vuo­tias naisp­sykolo­gi, joka opiske­li inte­grati­ivises­sa psykoterapeuttikoulutuksessa.

Psykoter­api­an kulku

Ter­api­aa toteu­tui yhteen­sä 54 käyn­tiä, ja sen tiheys oli pääasi­as­sa ker­ran viikos­sa. Ter­api­as­sa käsitelti­in määräl­lis­es­ti eniten Antin koke­mus­ta siitä, ettei hänelle ”löy­dy oikeaa uraa”. Ter­api­a­suh­teen syven­tyessä eri­tyis­es­ti ter­api­an keski­vai­het­ta kohti Antti ilmaisi koke­muk­si­aan itses­tään arvot­tomana ja epäon­nis­tuneena, mikä johti usein tois­t­en toimin­nan yksiselit­teiseen tuomit­semiseen sekä grandioot­tisi­in eri­tyisenä olon kokemisen tapoi­hin. Täl­lai­sis­sa tilanteis­sa Antti pyr­ki eksplisi­it­tis­es­ti kieltämään epäon­nis­tu­misen ja siihen liit­tyvi­in han­kali­in tun­teisi­in ter­apeutin kohdis­ta­mat empaat­tiset peilauk­set. Ter­api­an alun jäl­keen ter­apeu­ti­lle alkoi jäsen­tyä Antin alien self ‑rak­en­tei­ta ja niihin kuu­lu­via mität­tömyy­den ja ymmärtämät­tömyy­den tun­tei­ta ja se, miten hän pyr­ki näitä tun­tei­ta sijoit­ta­maan terapeuttiin.

Aineis­to ja analyysi

Tutkimuk­sen peru­saineis­tona oli kaikkien istun­to­jen ään­in­auhoit­teet. Asi­akas on antanut tietoisen suos­tu­muk­sen aineis­ton käyt­töön tutkimus­ta varten. Analysoitavak­si aineis­tok­si valikoi­tui näyt­teitä ter­api­an alkupuolen käyn­neistä 2, 6 ja 8, joista ter­apeut­ti oli kir­joit­tanut ter­api­at­a­paamis­ten jälkei­sis­sä muis­ti­in­panois­sa koke­vansa iso­ja vaikeasti käsiteltäviä tun­tei­ta, kuten häm­men­nys­tä, turhau­tu­mista ja epä­toivoa. Valikoidut istun­not kuun­nelti­in kokon­aan, ja niistä lit­teroin­ti­in sel­l­aiset koh­dat, jois­sa Antin tai ter­apeutin esi­men­tal­isaa­tiomood­it ilmenivät puheessa sekä jois­sa oli kuul­tavis­sa, miten ter­apeut­ti vas­tasi ja aset­tau­tui peilaa­maan tai men­tal­isoimaan Antin koke­mus­ta. Otteet käsit­tävät usei­ta puheen­vuoro­ja, jot­ta ter­api­as­sa kehit­tyvä vuorovaiku­tus ja sijoit­tamisko­hteena olo voisi tul­la tarkasteluun.

Tutkimuk­ses­sa käytet­ti­in ana­lyysimenetelmänä teo­ri­alähtöistä sisäl­lö­n­ana­lyysiä, jon­ka teo­reet­tise­na mal­li­na oli Drozekin ja Unruhin (2020) esit­tämä men­tal­isaa­tio­teo­ri­aan poh­jau­tu­va malli patol­o­gisen nar­sis­min hoi­dos­ta. Hoit­o­ma­llis­sa esitetään tun­nis­tet­tavak­si patol­o­giseen nar­sis­mi­in liit­tyviä esi­men­tal­isoivia puheen­tapo­ja ja puheen­sisältöjä. Lit­ter­aateista pyrit­ti­in löytämään asi­akkaan puheesta eri esi­men­tal­isaa­tiomood­e­ja ja näin vas­taa­maan ensim­mäiseen tutkimuskysymyk­seen. Toiseen tutkimuskysymyk­seen vas­taamisek­si tarkastelti­in pidem­piä keskustelu­ot­tei­ta, ter­api­an aikana ter­apeutin tekemiä istun­tomerk­in­töjä ja ‑reflek­tioi­ta ja lisäk­si reflek­toiti­in tun­nekoke­mus­ta sekä työno­h­jauk­sis­sa että tutkimus­ta tehdessä. Näistä tietolähteistä käsin päätelti­in ter­apeutin ja asi­akkaan välille muo­dos­tunei­ta vuorovaiku­tusku­vioi­ta sekä pyrit­ti­in havait­se­maan ja ymmärtämään, miten sijoit­tamisko­hteena olem­i­nen ja pro­jek­ti­ivi­nen iden­ti­fikaa­tio näyt­täy­tyvät vuorovaikutuksessa.

Otteis­sa on käytet­ty alla ole­via lit­ter­aa­tiomerkke­jä (mukautet­tu Sep­pä­nen 1998).

A = asi­akas puhuu

T = ter­apeut­ti puhuu

Tum­men­net­tuna erote­taan ana­lyysin kannal­ta keskeisiä ilmaisuja.

[ ] Nau­rah­duk­set, rykäyk­set on merkit­ty haka­sulkeisi­in.

(4) Tauko ilmoitet­tu sekuntteina.

(ammat­tin­imike) Tun­nis­tet­ta­va tieto pois­tet­tu ja kor­vat­tu yleiskäsitteellä.

Min­imi­vas­tauk­set on sijoitet­tu puheen­vuoro­jen sisälle sulkeisi­in, esimerkik­si (T: uum).

Tulok­set

Esi­men­tal­isaa­tiomood­it ja sijoit­tamisko­hteena olon ilmen­tymät näyt­täy­tyivät ter­api­avuorovaiku­tuk­ses­sa monil­la tavoil­la. Tulok­sis­sa eritel­lään keskustelunäyt­teistä Antin puhetavois­sa esi­in­tyviä esi­men­tal­isaa­tiomood­e­ja ja kuvataan teo­ri­a­pe­rusteis­es­ti ter­apeutin alien self­in sijoit­tamisko­hteena olon ilmentymisiä.

Ter­api­an alus­sa Antti hakeu­tui eri­tyiseen ase­maan tuo­den esi­in koulu­tuk­si­aan ja men­estymistään. Antin puheen­tavas­ta tuli se vaikutel­ma, että Antti olet­ti ter­apeutin tietävän, mitä hänen mielessään oli ja että ter­apeut­ti ymmär­si pien­im­mästäkin vih­jeestä kaiken. Täl­laises­sa vuorovaiku­tuk­ses­sa kuvas­tuu men­tal­isaa­tion kannal­ta oleelli­nen psyykkisen ekvi­valenssin perushaaste – toisen mieli (ter­apeutin) ei pysy omas­sa mielessä, ja ter­api­ahuoneessa on siis vain yksi mieli.

Toisen ter­api­at­a­paamisen alus­sa on käsitel­ty iso­van­hempi­en tapaamista edel­lisen viikon aikana, ja samal­la sivut­ti­in Antin men­neisyyt­tä ja his­to­ri­aa, mut­ta Antti halusi vai­h­taa aihet­ta itseään enem­män painavi­in aiheisi­in, työhön, uraan, opiskelu­un ja rahaan.

Ote 1, istun­to 2: Pitk­iä monologeja

A: Mut joo, ehkä täl het­kel­lä painaa [nau­rah­dus] tai niinku mieles on paljon mui­ta asioit et.

T: Mitä muuta?

A: Työ, ura, opiskelu (T: uum) raha (T: uum) kaik­ki nää.

T: No ker­ro sun huolista.

A: No emmä tiiä onks ne varsi­nais­es­ti huo­lia, mut­ta niinku (2) kyl mul niinku pari opiskelusu­un­taa, sitte niinku kovasti toivon että niinku tän syksyn pystyis niinku omis­tau­tuu niille (T: uum) ja [huoah­dus] mä oot­te­len vas­taus­ta sielt (työ­paik­ka) nytte jaaaa sit mä niinku kovasti sit niiku huo­maan et mä halu­aisin opiskel­la myös tän kevätlukukau­den (T: uum) mut et sit­ten todel­lisu­udessa jos sielt tulee työ­tar­jous niin mä en kyl var­maan täs talousti­lanteessa pysty siitä niinku [nau­rah­dus] kieltäy­tymään myöskään siitä (T: uu) et jo, mä huo­masin vaan et mä itse asi­as­sa oikeesti toivon että mulle ei tulis nyt en- kesään men­nessä viel niinku sen alan työ­tar­jous­ta (T: uum) kos­ka mua oikeesti kiin­nos­tais tehä paljon enem­män noit opiskelui joi­ta mul­la on yliopis­tol kesken (T: uum) et et (3) ja nyt kun on saanut vih­doin niinku sen koulun jäl­keen nyt taas niinku oman ajan­hallinnan itselleen (T: Onkse sen) (…) koulun.

Otteesta näkyy pitkä monolo­gi Antin kokemista ”painav­ista asioista”, joiden ker­ronnas­sa ter­apeut­ti on mukana ain­oas­taan pie­nil­lä ään­nähdyk­sil­lään. Tämä polveil­e­va selostus, jos­sa sekoit­tuvat niin opiske­lut, työn­haut kuin rahahuo­let ilmen­tää sel­l­aista Drozekin ja Unruhin (2020) kuvaa­maa näen­näis­men­tal­isoivaa pre­tend-mood­in puheen­ta­paa, jos­sa henkilö tuot­taa yksi­tyisko­htaisen monolo­gin, mut­ta kuuli­jan on vaikea ymmärtää sen varsi­naista merkitystä.

Otteen alus­sa ter­apeut­ti merkkaa Antin koke­muk­sen ja koit­taa peila­ta ”paina­vat asi­at” ”huo­lik­si”. Tämän peilauk­sen Antti kuitenkin kieltää: ”No emmä tiiä onks ne varsi­nais­es­ti huo­lia.” Tässä tulee näkyväk­si Antin ter­api­apros­essin läpi tun­nis­tet­tavis­sa ollut tyyli pyörtää tai kieltää ter­apeutin tar­joa­mat peilauk­set ja ilmaista, että hänen koke­muk­sen­sa siinä het­kessä on ollut eri­lainen kuin mitä ter­apeut­ti yrit­ti peila­ta. Tätä voi ymmärtää Drozekin ja Unruhin teo­ri­an val­os­sa merkat­tuna mut­tei peilat­tuna kokemuksena.

Otteen lopus­sa, kun ter­apeut­ti pyytää tarken­nus­ta, mis­tä koulu­tuk­ses­ta on kyse (”onkse se”), Antti täy­den­tää keskeyt­täen, mis­tä koulu­tuk­ses­ta on kyse. Keskustelu jatkuu:

Ote 2, istun­to 2: Pakotet­tuna olem­i­nen ja tele­ologi­nen moodi

T: (Alan) koulun jälkeisen elämän (A: [rykäys]) oman ajan­hallinnan mmm.

A: Niin kos­ka se se määrit­teli [sihinää] siel­lä oli niinku jatku­va pakolli­nen läs­näo­lo (T: umm) velvote sata pros­ent­tii ja niinku se määrit­teli käytän­nössä kaik­ki mun kalen­terin kaks vuot­ta koko ajan (T: umm) mikä niinku oli paik­ka paikoin hyvinkin ahdis­tavaa (T: okei) ja myös senkin takia sitte niinku osit siit opetuk­ses­ta oli niinku ajan­hukkaa käytän­nössä (T: nii just) ja sit se jatku­va reis­saami­nen sinne (kaupunki­in) oli (T: umm) onneks ei tarvii [nau­rah­dus] et se niinku niiku (T: umm).

Ter­apeut­ti kysyy tarken­nus­ta siihen, mitä Antti tarkoit­taa sanoes­saan ”saa­da oma ajan­hallinta itselle”. Tähän Antti vas­taa tele­ol­o­gises­sa mood­is­sa, että koulu ”määrit­teli” hänen ”kalen­terin kaks vuot­ta koko ajan”. Tästä välit­tyy Antin koke­mus ja tele­ologi­nen foku­soi­tu­mi­nen siihen, että tois­t­en (tässä tapauk­ses­sa koulu­tuk­sen jär­jestäjän) käytös on epäoikeu­den­mukaista ja pakot­tavaa aiheut­taen hänelle ahdis­tus­ta. Epäoikeu­den­mukaisu­u­den ja väärän kohtelun koke­mus­taan hän korostaa vielä tuo­ma­l­la esi­in ajatuk­sen­sa siitä, että ”osit siit opetuk­ses­ta oli niinku ajan­hukkaa käytän­nössä”. Ajan­hukkaan liit­tyvä koke­mus voidaan luokitel­la jo psyykkisen ekvi­valenssin mood­is­sa san­otuk­si, jol­loin tois­t­en toim­inta jäykästi tuomi­taan yksiselit­teis­es­ti vääräksi.

Keskustelu jatkuu:

Ote 3, istun­to 2: Ter­apeutin peilausyri­tys ja psyykki­nen ekvivalenssi

A: Mut mut siis niinku ehkä siin on just sit­ten se kun nyt on silleen et jes et nyt mul on niinku aikaa keskit­tyy niihin asioi­hin mitä mä niinku mitä mul on kesken mä halu­un tehä valmi­iks (T: uum) nii sitte joo posi­ti­ivi­nen asia on et mahol­lis­es­ti työ­paik­ka tulos­sa mut negati­ivi­nen asia koen sen siin mielessä sit niinku tun­tuu et taas se oma ajan­hallinta läh­tee saman tien kun se on just saanu (T: uum) et ois kiva saa­da niinku toi yliopis­tol jotain silleen niiku pus­ket­tuu taas eteen­päin silleen että niinku ois ruti­i­ni ennen kun taas niinku alkaa joku muu (T: uum) oper­aa­tio (T: uum) mut­ta tosi­aan niin tossa on tiet­ty se tilanne että mikä ikinä on se ensim­mäi­nen työ­tar­jous niin se kan­nat­taa oikeesti ottaa (T: uum) et et se se kaik­ki niinku perus­tuu siihen (työ)kokemukseen, sitä taas ei niinku saa ellei pääse töi­hin mihinkään, sit eka työ­paik­ka on oikeestaan se kaikkein kri­it­tisin (T: uum) et sen jäl­keen kun on pari vuot (tehnyt töitä) nii sit sul on valin­nan varaa huo­mat­tavasti enem­män (T: uum) mut joo mut vähän sem­mo­nen et ei vielä tiedä yhtään mitään nyt sit­ten tuleeks sielt mitään tar­jous­ta ja siit ei niinku tiedä yhtään mitään mis­tään aikatauluista ja sit samaan aikaan kuitenkin niinku sit suun­nit­telee niinku opin­toj ens keväälle myöskin (T: uum) niin sitte on vaan si onks tää vaan turhaa työtä taas jälleen vai ei et (T: uum) mut ei se auta ku vaa yrit­tää suun­nitel­la tai et (T: uum) et et.

T: Sul on niiku oma halu vetää ja sit toisaal­ta painei­ta taval­laan siitä (A: nii taloudel­lis­es­ti) tulevaisuudesta.

Antti jatkaa kuvaus­taan siitä, miten hän on nyt päässyt eroon tois­t­en määrit­telemästä ajankäytöstä (”nyt mul on niinku aikaa keskit­tyy niihin asioi­hin mitä mä halu­un tehä valmi­iks”), ja ole­tuk­ses­taan, että pian on saa­mas­sa töitä opiskele­mas­taan amma­tista (”mah­dol­lis­es­ti työ­paik­ka tulos­sa”). Psyykkisen ekvi­valenssin mukainen ole­tus työ­paikan var­muud­es­ta alkaa kuvas­tua hie­man tarkem­min myöhem­min, kun Antti tuo esille ”niin tossa on tiet­ty se tilanne että mikä ikinä on se ensim­mäi­nen työ­tar­jous niin se kan­nat­taa oikeesti ottaa”. Antin ilmaisu­tavas­sa välit­tyy usko­mus, että hänelle tul­laan (kohta­laisel­la var­muudel­la) tar­joa­maan työtä use­asta alansa työ­paikas­ta ja että hän pääsee val­it­se­maan työ­paikan tar­jot­tu­jen paikko­jen joukos­ta. Tässä kohtaa psyykkisen ekvi­valenssin mood­is­sa esi­in­tyy aja­tus grandioosista usko­muk­ses­ta omas­ta saavu­tuk­ses­ta ja koke­mus itses­tä eri­no­maise­na ja eri­tyisenä. Myöhem­min ter­api­as­sa istun­nol­la 8 (ote 5) työ­paikan saan­nin var­muu­den koke­mus ja siten psyykkisen ekvi­valenssin kuvas­tu­mi­nen saa­vat vahvistusta. 

Omas­sa puheen­vuorossaan ter­apeut­ti yrit­tää peila­ta jotain kuule­mas­taan varsin epämääräisel­lä kom­men­til­la ”Sul on niiku oma halu vetää ja sit toisaal­ta painei­ta taval­laan siitä tule­vaisu­ud­es­ta” samal­la keskeyt­täen Antin ker­ronnan. Antti keskeyt­tääkin ter­apeutin täyt­tämäl­lä hänen lauset­taan ”taloudel­lis­es­ti”. Alien self ‑rak­en­teen sijoit­ta­mi­nen on aktivoitunut, ja vuorovaiku­tuk­sel­lis­es­ti ter­apeut­tia kut­su­taan ihaile­maan Antin eri­ty­isyyt­tä ja hänen var­muut­taan siitä, että ”koh­ta on töitä tulos­sa”, ja deval­u­oimaan sitä, miten koulu­tus on ajan­hukkaa. Koke­muk­sel­lis­es­ti ter­apeut­ti tun­nisti koke­vansa tässä kohtaa ärsyyn­tymistä ja häm­men­nys­tä, jota hän koit­taa klar­i­fioi­da lauseel­la ”halu vetää ja sit toisaal­ta painei­ta taval­laan siitä tule­vaisu­ud­es­ta”. On mah­dol­lista, että ter­apeut­ti on lipunut tässä kohtaa pro­jek­ti­ivisen iden­ti­fikaa­tion puolelle. Antti kor­jaa ter­apeutin san­omista siten, että kyse ei ole tule­vaisu­ud­es­ta vaan taloud­es­ta. Samal­la ter­apeut­ti tun­nisti koke­vansa, että hänelle osoitet­ti­in, että hän ei ymmär­rä – tähän hän jo identifioitui.

Ter­api­akeskusteluis­sa on tul­lut ilmi, että Antti on syys­tä tai tois­es­ta jät­tänyt usei­ta uraval­in­to­ja kesken ja usein siinä vai­heessa, kun lop­putyö tai viimeiset silauk­set oli­si­vat olleet vuorossa. Kuu­den­nel­la istun­nol­la ter­apeut­ti kuvaa mieliku­vaansa siitä, miten Antti on taval­laan repinyt itsen­sä irti eri koulu­tuk­sista ja myös elämän suunnista.

Ote 4, istun­to 6: Tun­teen vali­doin­ti, itsen men­tal­isoin­ti ja putoami­nen esi­men­tal­isoivi­in moodeihin

T: Sit tar­val­laan repinyt ittes irti siitä et mä meen­ki tähän (opiskelu­un) ja sit se niinku repinyt ittes siitä­ki irti (A: mm) ja sit päät­täny et nyt mä en enää niinku koskaan sitoudu mihh heh.

A: Siis mun mielestä niinku se pointsi niinku tun­tuu et (2) mm (1) miten nyt kuv must tun­tuu et mul ei oo kovin hyvää itseku­vaa tai itse­tun­tu­must kehit­tyny sii vai­heessa ku mä menin niinku opiskelee (T: mm) ja sit mä oon niinku täyt­täny sitä niinku sit sil tekemisel­lä (T: mm) ja teen sitä sel­keesti edelleen (T: niin) mut­ta niinku (2,5) ehkä vähem­mäs määrin niinku mut et must tun­tuu et siin alus­sa on se et on ollu vaan niinku iso tyhjiö niinku itel­lä (T: uum) (4) esiku­vien puute lähipi­iris­sä (T: mm) esimerkiks (T: mm) (2) mm (1) tän tyyp­isii asioit (T: mm) (1,5) ja sen takii ne on sit niinku (2) niinku ajatunu siihen tilaan et määrit­telee itten­sä ehkä ihan liikaa sen kaut mitä vaik opiskelee (T: mm) (3) et et (3,5).

T: Toi on toi on niinku raastavaa.

A: Mm (T: mm) (2,5) ja niinku (työ)hommista nyt taas se mikä nyt siin mua niinku ei mut siis niinku ulkop­uolisen reak­tioista (T: mm) ahdisti se et se oli ilmeis­es­ti sem­mo­nen ala mikä herät­tää sit niinku tosi paljon jotenkin ajatuk­sii ihmi­sis­sä (T: mm) ja se niinku mua edelleen niinku ahdis­taa (T: mitä) se on vähän vähen­tyny mut sit siin vai­hees ku niinku mä alotin sen koulun (T: mm) nii kaik­ki puheenai­heet aina menee siihen et hei sä oot nyt (ammat­tin­imike) sillee et (2) ei (T: niin) ei ei ei (2) et et (4). 

Ter­apeut­ti kuvaa vali­doivasti ja sanoit­taa Antin koulu­tusten keskeyt­tämisiä ”itsen­sä irti repimisek­si”. Hän peilaa Antin ehdot­toma­l­ta vaikut­tavaa aja­tus­ta, että tämä ”ei koskaan halua enää sitoutua mihinkään”. Näi­den ter­apeutin empaat­tista asen­noi­tu­mista osoit­tavien vuoro­jen jäl­keen Antti läh­tee pohti­maan tilan­net­taan ja ker­too, ettei hänel­lä ole kehit­tynyt kovin hyvää ”itseku­vaa tai itse­tun­te­mus­ta” ennen opiskelu­jen aloit­tamista. Ter­apeut­ti myötäelää min­imi­palaut­tei­den avul­la ja rohkaisee Anttia ker­tomaan lisää, ja Antti men­tal­isoi oloaan, miltä opiskelu­jen alkuaikoina on tun­tunut: ”et siin alus­sa on se et on ollu vaan niinku iso tyhjiö niinku itel­lä.” Tämän ”tyhjiöolon” ker­tomisen jäl­keen Antti on hil­jaa neljä sekun­tia. Tässä lyhyessä kohtauk­ses­sa Antin men­tal­isaa­tio onnis­tuu, ja välit­tyy kuva siitä, että hänel­lä itsel­lään on myös ter­apeutin mieli mielessään. 

Tämän jäl­keen Antti kuitenkin siir­tyy tele­ol­o­giseen mood­i­in selit­täen tyhjiöoloa ulkois­tavasti – tyhjyy­den tunne johtuu siitä, ettei ole ollut konkreet­tisia esiku­via. Antti myös sanoit­taa omaa tele­ol­o­gista ajat­te­lu­ta­paansa: ”määrit­telee itsen­sä sen kaut­ta mitä opiskelee”. Ter­apeut­ti pyrkii vali­doimaan tätä itseen­sä kos­ke­tuk­sis­sa oloa ja itsen men­tal­isoin­tia empaat­tis­es­ti sekä merkat­en ja peilat­en koke­mus­ta sanom­al­la ”toi on niinku raas­tavaa”. Tämän Antti noteer­aa hymähtämäl­lä, johon ter­apeut­ti hymähtää takaisin.

Peilauk­sen jäl­keen Antti ker­too ahdis­tuk­ses­taan, joka liit­tyy siihen, että hänen opiskele­mansa ala on muista ihmi­sistä kiin­nos­tavaa tai huomionar­voista, ”ala mikä herät­tää sit niinku tosi paljon jotenkin ajatuk­sii ihmi­sis­sä”. Vaik­ka Antti ker­too tilanteen ahdis­ta­van hän­tä, ihail­luk­si tulem­i­nen on myös grandioot­tis­es­ti hivelevää. Ahdis­tus liit­tyy juuri siihen, että vaik­ka onkin nyt ihail­lus­sa amma­tis­sa, niin silti jotenkin tun­tuu tyhjälle. Koke­muk­sen kak­si­jakoisu­us toisaal­ta tulee esille siinä, että Antti tuo esi­in, ettei asia ehkä ahdis­takaan enää niin paljoa, ja hänen kuvauk­ses­saan siitä, miten ”nii kaik­ki puheenai­heet aina menee siihen et hei sä oot nyt (ammat­tin­imike)”. Tässä lausumas­sa psyykkistä ekvi­valenssia kuvaa ehdo­ton koke­mus ”kaik­ki ihmiset aina” ja oman itsen kuvaami­nen eri­tyisenä ”hei sä oot nyt (ammat­tin­imike)”.

Psyykkisen ekvi­valenssin tilas­sa ter­apeut­ti kokee ole­vansa sijoit­tamisen kohteena. Hänel­lä on tunne siitä, että hän on pelkästään seu­raa­jana paikalla, ja samal­la niin, että hänen roolin­sa on jäykästi pysytel­lä siinä. Ter­apeutista tun­tuu, että Antti hoitaa dialo­gin itse ja ter­apeut­ti on vain seu­raa­mas­sa sivus­ta. Puheen tasol­la tämä ”ole hil­jaa ja kuun­tele” ‑sijoit­ta­mi­nen ilme­nee esimerkik­si siinä, että ter­apeut­ti ei saa puheen­vuoroa yrit­täessään kysyä ”mitä”, ja Antti vain jatkaa yksin. Kun ter­apeut­ti jää kuun­tele­maan ja seu­raa­maan esi­tys­tä, myös pro­jek­ti­ivi­nen iden­ti­fikaa­tio toteutuu. 

Koko otet­ta voidaan tarkastel­la myös laa­jem­min nar­sis­min prob­lemati­ikan kannal­ta. Raas­ta­van tyhjiönä olon tun­teen empaat­ti­nen vali­doimi­nen voimisti Antin koke­maa ahdis­tus­ta. Tämä voimakas affek­ti­ivi­nen koke­mus esti men­tal­isaa­tion, ja kohtaa­mat­to­muus ja tun­teen peilaa­mat­to­muus real­isoi­tu­i­v­at ter­api­avuorovaiku­tuk­ses­sa – alien self tuli sijoite­tuk­si ter­apeut­ti­in, joka myös toi­mi pro­jek­ti­ivisen iden­ti­fikaa­tion mukaises­ti. Antti ajau­tui esit­tämään yksin osit­tain kuvitel­tua vuorovaiku­tusti­lan­net­ta, jos­sa hän­tä ihail­laan, mut­ta ihailu kohdis­tuu hänen sosi­aalisen statuk­sen ammat­ti­in­sa, ohit­taen hänet aut­ent­tise­na ain­utk­er­taise­na ihmisenä ja jät­täen hänet koke­maan itsen­sä tyhjäk­si ja ehkä myös arvottomaksi.

Istun­nos­sa 8 Antti ker­too saa­neen­sa kiel­teisen päätök­sen työpaikkahakemukseensa.

Ote 5, istun­to 8: Nar­sisti­nen loukkaus ja eri esi­men­tal­isoivia moodeja

A: San­o­taan et se parin viikon niiku posi­ti­ivi­nen niiku draivi vähän niiku rom­ahti (T: m) tos niinku alku­vi­ikos­ta. Per­jan­taina sain tietää että ei oo sit­ten (työ­paikalla) töitä (T: joo) ää. (3) Ketään ketä haki sinne ei otet­tu (T: joo) eli ja sit sama jut­tu et tulee copy-paste viesti kiitos mie­lenki­in­nos­ta ei kiitos (T: uum) ei palautet­ta (T: uum). Sit mä vähän niinku otin sen silleen olanko­hau­tuk­sel­la ja sitte et niinku ihan sama lauan­tai sun­nun­tai mut sit joten­ki maanan­taina sit niinku iski oikeesti (T: mm) et et mitä hel­vettii (T: mm) et nyt se tarkot­taa sitä et mul ei oo töitä et (…) (T: mm) ja ja uum (4). Hyvin paljon pelkotilo­ja taas siitä et joutuu johonkin ihan käsit­tämät­tömään niiku talouskri­isi­in ja (T: mm) ja niinku ja niinku huul­ta purren painanu ton koulun läpi just sil­lä ajatuk­sel­la et täst tulee nyt niinku mulle ja mun per­heelle joku niinku tur­va niinku (T: mm) elan­to (T: uum) jaa sit nyt ollaan tilanteessa mis niinku kaik­ki on taas ihan vitun auki anteeks vaan mä kiroilen (T: anna tul­la) äää.

T: Sä saat kiroil­la tääl­lä (4).

Otteessa tulee esi­in, miten var­mana Antti piti työ­paikan saamista hake­mas­taan työ­paikas­ta. Hän kuvaa ”copy-paste” ‑viestin tele­ol­o­gis­es­ti epäoikeu­den­mukaise­na ja sitä, miten alun vähät­te­lyn jäl­keen koke­mus iski häneen. Istun­nol­la hän saa kiin­ni hylä­tyk­si tulemisen tun­teesta, ”mitä hel­vettiä”. Tämä vie hänet psyykkisen ekvi­valenssin kokemisen­ta­paan, ja hän pitää var­mana, että ”se tarkot­taa sitä et mul ei oo töitä”, vaik­ka asi­akas kävikin myös paras­ta aikaa töis­sä toisel­la alalla.

Antti on aikaisem­min tuonut esille työn­haku­un ja siinä onnis­tu­miseen liit­tyviä grandioot­tisia mieliku­via ja usko­muk­sia. Nyt tulee esille loukkaan­tuneen viha. Antti on emo­tion­aalis­es­ti sen äärel­lä, ettei työn­saan­ti men­nyt kuten hän olet­ti. Hän tun­nistaa totaalisen kokemistapansa, joudu­taan ”käsit­tämät­tömään talouskri­isi­in”, ja hän kuvaa tele­ol­o­gis­es­ti sitä epäoikeu­den­mukaisu­ut­ta, ettei saanut työ­paikkaa, vaik­ka on ”huul­ta purren” opiskel­lut tutkin­non. Tämä pre­tend-mood­is­sa esitet­ty monolo­gi keskey­tyy het­kek­si, kun Antti pyytää yhtäkkiä anteek­si kiroilu­aan, ikään kuin havahtuen yllät­täen pre­tend-mood­ista men­tal­isoimaan terapeuttia.

Ter­apeut­ti on häm­men­tynyt ja varuil­laan, ja hän miet­tii, mitä tämä vihan purkaus on ja mitä tästä kaikesta pitäisi ajatel­la. Se, että ter­apeut­ti on pääasi­as­sa hil­jaa tyy­tyen vain min­imi­palaut­teeseen ”mm”, tuli myös pro­jek­ti­ivisen iden­ti­fikaa­tion mukaisek­si. Antin vaikea tunne sivu­utet­ti­in, ja hylä­tyk­si tulemisen koke­mus ei tul­lut jae­tuk­si. Ter­apeut­ti tuli toim­i­neek­si hylkäävänä ja toi­mi Antin sijoit­ta­man alien self­in mukaisesti.

Pohd­in­ta

Antin ter­api­as­sa ja puheen­tavas­sa oli alus­ta alka­en läs­nä esi­men­tal­isoivia kokemisen­tapo­ja. Ter­api­an alkupuolel­la esi­in­tyi pitk­iä monolo­ge­ja, jot­ka tun­nis­tet­ti­in näen­näis­men­tal­isaa­tiok­si eli pre­tend-mood­ik­si. Myös tele­ol­o­gisen mood­in ja psyykkisen ekvi­valenssin kokemisen­ta­vat tuli­vat esille eri­tyis­es­ti, kun tun­neti­la inten­si­fioi­tui ter­api­ais­tun­nol­la. Ter­api­an keskeisek­si läpileikkaavak­si teemak­si tuli Antin ongel­malli­nen koke­mus liit­tyen uraval­in­toi­hin ja ammatin etsin­tään. Antti vaikut­ti etsi­neen itselleen oikeaa työtä tai oikeaa alaa koko aikuisiän ajan. Hän myös käyt­ti ter­api­aa tähän etsin­tään. Antti toi esi­in kyvykkyyt­tään päästä opiskele­maan hyvin vaa­tivia koulu­tuk­sia, mut­ta tois­tu­va kuvio näyt­ti ole­van se, miten työhön ja uraan liit­tyvät unel­mat ”murskaan­tu­i­v­at” ker­ta toisen­sa jäl­keen alen­taval­la ja loukkaaval­la taval­la. Työt ja koulu­tuk­set oli­vat tuot­ta­neet pet­tymyk­sen ja muut­tuneet siten vihattaviksi.

Patol­o­giseen nar­sis­mi­in liit­tyviä psyykkisen ekvi­valenssin kokemisen tapo­ja (Drozek & Unruh 2020) tun­nis­tet­ti­in laa­jasti Antin puheen­tavas­ta. Niitä oli­vat grandioot­tiset usko­muk­set itses­tään, saavu­tuk­sis­taan ja lah­jakku­ud­estaan sekä koke­mus itses­tä eri­laise­na ja eri­no­maise­na. Antti ide­al­isoi merk­i­tyk­sel­lisiä toisia eri­tyis­es­ti ihmis­suhtei­den alku­vai­heis­sa. Toisaal­ta tuli ilmi, että Antti deval­u­oi ja aliar­vosti voimakkaasti eri ihmisiä ja ihmis­ryh­miä. Psyykkiseen ekvi­valenssin mukaises­ti Antti tuomit­si jäykästi tois­t­en toim­intaa, omi­naisuuk­sia tai uskomuksia.

Tele­ol­o­gises­sa mood­is­sa asi­at ovat sitä, miltä ne näyt­tävät, ja sen kaut­ta on ymmär­ret­tävis­sä havain­to siitä, miten nar­sis­min prob­lemati­ikkaan liit­tyen itse­tun­to perus­tuu usein asioi­hin, jot­ka vaa­ti­vat ulkoista val­i­daa­tio­ta, kuten sosi­aal­ista tun­nus­tus­ta tai kil­pailua (Drozek & Unruh 2020). Tele­ol­o­gista kokemisen­ta­paa havain­noitaes­sa ilmeni Antin inten­si­ivi­nen pyrkimys kouri­in­tun­tu­vaan men­estyk­seen, saavu­tuk­seen ja ase­maan. Hänen ker­ronnas­taan tuli ilmi tarve näkyvään tois­t­en huomioon, ihailu­un ja hyväksyn­tään. Ajoit­tain Antti myös pää­tyi märe­htimään työ­suorituk­si­aan. Tele­ol­o­giseen mood­i­in liit­tyvänä toim­inta­mal­li­na tuli esille tarve reagoi­da vält­te­lyl­lä tul­lessaan loukatuk­si ja väärinko­hdel­luk­si. Antti foku­soi ker­ronnas­saan tois­t­en väärään tai epäoikeu­den­mukaiseen käytök­seen, jon­ka taustal­la oli ole­tus, että tois­t­en väärä tai epäoikeu­den­mukainen käytös joh­tui kun­nioituk­sen puutteesta.

Myös patol­o­gisen nar­sis­min men­tal­isaa­tioter­apia­mallin mukaista näen­näis­men­tal­isaa­tio­ta oli tun­nis­tet­tavis­sa Antin puheen­tavas­ta. Vas­taan­otol­la pre­tend-moo­di näyt­täy­tyi monolo­geina ja ylen­palt­tisen yksi­tyisko­htaisi­na, merk­i­tyk­set­töminä nar­rati­iveina. Antti käyt­ti psykol­o­gista kieltä mut­ta ei aina pystynyt kom­men­toimaan tarkem­min tai elaboroimaan merk­i­tys­tä. Keskeistä Antin näen­näis­men­tal­isaa­tios­sa oli myös haavoit­tunei­den tun­tei­den ja toivei­den, kuten surullisu­us, tur­vat­to­muus ja huomion kaipuu, dissosiaatio.

Ter­api­as­sa tapah­tui men­tal­isaa­tion tukemista ja edis­tämistä. Täl­löin ter­apeut­ti aset­tui empaat­tis­es­ti vali­doimaan psyykkisen ekvi­valenssin kokemisen tavas­sa ole­van Antin koke­mus­ta. Ter­api­aan alkoi muo­dos­tua tois­tu­vana vuorovaiku­tusku­viona entistä enem­män nar­sis­tisen alien self­in sijoit­ta­mi­nen ter­apeut­ti­in ja ter­apeutin toim­inta sen mukaises­ti. Ter­apeutin pro­jek­ti­ivi­nen iden­ti­fikaa­tio lisään­tyi myös ter­api­an kulues­sa ja oli tun­nis­tet­tavis­sa jo ter­api­an alkuvaiheessa.

Kun men­tal­isaa­tio putoaa ja automaat­tiset ole­tuk­set voimis­tu­vat, epä­jatku­vu­u­den koke­mus itsen rep­re­sen­taa­tios­sa tulee enem­män esille ja samal­la uhkaavam­mak­si (Bate­man & Fon­agy 2016). Täl­lai­sis­sa het­kissä nar­sis­min prob­lemati­ikas­sa jatku­vu­u­den ja koherenssin tunne pyritään palaut­ta­maan sijoit­ta­mal­la ei-toiv­o­tut tai kiel­letyt itsen osat, eli alien self­in osat, toiseen ihmiseen. Antin alien self­i­in tun­nis­tet­ti­in kuu­lu­vak­si itsen kokem­i­nen tyhjäk­si, arvot­tomak­si, avut­tomak­si, heikok­si, epäon­nis­tuneek­si, mitätöidyk­si, vähäpätöisek­si, ymmärtämät­tömäk­si ja osaa­mat­tomak­si. Lisäk­si alien self­i­in kuu­lui yksinäisyy­den koke­mus ja hylät­tynä olo. Näitä tun­tei­ta ter­apeut­ti koki hoidon aikana. Lisäk­si ter­apeut­ti koki vaa­timus­ta ase­moitua Anttia ja hänen suorituk­si­aan ihail­e­vak­si. Tässä voi nähdä ide­al­isoidun toiveen siitä, että joku ihmi­nen, toinen, voisi olla sel­l­ainen, joka pysty­isi täysin näkemään Antin oloti­lan ja näin tuke­maan itsetehostusta.

Ter­api­avuorovaiku­tuk­ses­sa tois­tui nar­sis­min prob­lemati­ikalle tyyp­illi­nen kehi­tyk­selli­nen peilaamisongel­ma. Ter­api­an aikana oli use­assa kohtaa tun­nis­tet­tavis­sa ”merkat­tu mut­tei peilat­tu” ‑koke­muk­sen tois­tu­mi­nen, kun ter­apeut­ti yrit­ti peila­ta Antin koke­maa tun­net­ta esimerkik­si huolek­si, mut­ta Antti ei kokenut sen ole­van sitä. Näis­sä kohdin ilmeni men­tal­isaa­tio­teo­ri­an mukaises­ti ymmär­ret­tävä sekun­daarirep­re­sen­taa­tion kuvaus – Antti kuvaili kog­ni­ti­ivis­es­ti koke­mus­taan, mut­ta tun­neti­la ei välit­tynyt kuvauk­ses­ta ja pri­maariemootio jäi peilaa­mat­ta (Fon­agy ym. 2002; Drozek & Unruh 2020). Huomionar­voista on se, että pri­maariemootion peilaami­nen tun­tui ter­apeutista mah­dot­toma­l­ta pro­jek­tion ja psyykkisen ekvi­valenssin kokemisen­ta­van takia. Tämä ilmeni ter­apeutin koke­muk­se­na ”sanon­pa mitä hyvän­sä niin se ei tun­nu Anti­sta oikeal­ta”. Voimakkaim­mat alien self­ien sijoit­tamiset johti­vat ajoit­tain ter­apeutin osalta pro­jek­ti­iviseen iden­ti­fikaa­tioon. Ter­apeut­ti koki ole­vansa tyh­mä ja ei-ymmärtävä. Tämä vuorovaiku­tuk­selli­nen paik­ka tun­tui hänestä ahtaalta.

Men­tal­isaa­tioter­apia­mallit sekä epä­vakaan per­soon­al­lisu­ushäir­iön (Bate­man & Fon­agy 2016) että patol­o­gisen nar­sis­min (Drozek & Unruh 2020) hoi­dos­sa pain­ot­ta­vat hoidon ensisi­jaise­na tavoit­teena ole­van asi­akkaan men­tal­isaa­tion herät­tämisen ja paran­tamisen sekä esi­men­tal­isaa­tiomoo­d­i­en väistymisen. Patol­o­gisen nar­sis­min men­tal­i­aa­tio­teo­ri­aan poh­jau­tu­van hoit­o­ma­llin mukaan nar­sis­min prob­lemati­ik­ka ilme­nee men­tal­isaa­tioon liit­tyen kolmel­la eri taval­la. Ensinäkin kiin­tymys­suh­teessa, kuten ter­api­a­suh­teessa, men­tal­isaa­tio estyy ja toisek­si täl­löin tulee esi­in esi­men­tal­isoivia kokemisen­tapo­ja. Kol­man­nek­si mallin mukaan nar­sis­min prob­lemati­ik­ka näyt­täy­tyy jatku­vana paineena sijoit­taa nar­sisti­nen alien self itsen ulkop­uolelle. (Drozek & Unruh 2020). Kaik­ki nämä kolme teo­ri­aan perus­tu­vaa osa-aluet­ta oli havait­tavis­sa Antin puheen­tavas­ta ja tutk­i­tus­ta terapiavuorovaikutuksesta.

Kli­ini­nen sovelt­a­mi­nen ja men­tal­isaa­tioter­api­an hoit­o­ma­lli nar­sis­min problematiikassa

Tässä tutkimuk­ses­sa on esitel­ty, miten esi­men­tal­isaa­tiomood­e­ja voidaan tun­nistaa nar­sis­min prob­lemati­ikas­ta kär­sivän ihmisen puheen­tavas­ta ja miten sijoit­tamisko­hteena olem­i­nen voi tun­tua ter­apeutin näkökul­mas­ta ter­apeut­tises­sa vuorovaiku­tuk­ses­sa. Tun­nist­a­mi­nen on tärkeä jäsen­tävä koke­mus ja mah­dol­lis­taa myös inter­ven­tioiden val­it­semisen parem­mal­la ymmär­ryk­sel­lä ja reflektoiden.

Men­tal­isaa­tioter­api­an hoit­o­ma­lli tar­joaa teo­ri­an mukaisia pros­esse­ja ja pain­opis­teitä, joiden avul­la ter­apeut­ti voi vas­ta­ta asi­akkaan alien self­in pro­jek­tioon. Hoi­dos­sa on pyrkimyk­senä asteit­tain lisätä asi­akkaan kykyä elaboroi­da mie­len­tilo­jen sub­jek­ti­ivista kokemista lisäten reflek­ti­ivisyyt­tä, jous­tavu­ut­ta, kon­tek­stu­aal­isu­ut­ta ja tun­nepi­toisu­ut­ta itsen ja tois­t­en men­tal­isoin­nis­sa. Men­tal­isaa­tio­teo­ri­an patol­o­gisen nar­sis­min hoit­o­ma­lli (Drozek & Unruh 2020) tar­joaa helpo­tus­ta ter­apeu­ti­lle vaike­as­sa ja välil­lä sietämät­tömältä tun­tu­vas­sa tilanteessa.

Drozek ja Unruh (2020) ovat ehdot­ta­neet esi­men­tal­isaa­tiomood­ei­hin spe­si­fisti sopivia inter­ven­tioi­ta patol­o­gisen nar­sis­min hoi­dos­sa. Näitä inter­ven­tioi­ta men­tal­isoi­va ter­apeut­ti käyt­tää usein myös automaat­tis­es­ti. Sil­loin, kun men­tal­isaa­tion putoami­nen tulee ter­apeut­tises­sa vuorovaiku­tuk­ses­sa eri­tyis­es­ti ter­apeu­ti­lle han­kalak­si, voi olla hyödyl­listä, että voi pitää mielessään tai palaut­taa mieleen­sä enem­män kon­trol­loitu­un men­tal­isaa­tioon liit­tyviä puheen­tapo­ja, jot­ta voi tietois­es­ti aut­taa asi­akas­ta palaut­ta­maan men­tal­isaa­tio­ta. Drozek ja Unruh (2020) ovat hah­motelleet psyykkiselle ekvi­valenssille, tele­ol­o­giselle mood­ille ja näen­näis­men­tal­isoivalle mood­ille sopivia interventioita.

Drozekin ja Unruhin (2020) mukaan patol­o­gises­sa nar­sis­mis­sa psyykkisen ekvi­valenssin tilas­sa ter­apeutin on ennen kaikkea tärkeää pyrk­iä empaat­tis­es­ti vali­doimaan asi­akkaan sub­jek­ti­ivista koke­mus­ta ja sit­ten kut­sua elaboroimaan lisää asi­akkaan näkökul­maa esimerkik­si kyse­lemäl­lä ”miten tulit tähän johtopäätök­seen?” Jos asi­akas läh­tee avaa­maan koke­mus­ta, voi ter­apeut­ti tutkia psyykkiseen ekvi­valenssi­in liit­tyvää var­muu­den koke­mus­ta ja sen vaiku­tuk­sia ja hel­lästi kysel­lä koke­muk­sen mah­dol­lisia nyanssialuei­ta. Yrit­tämät­tä muut­taa asi­akkaan mieltä voi ter­apeut­ti varovais­es­ti jakaa omaa näkökul­maa ja samal­la edelleen tutkia sen vaiku­tus­ta tarvit­taes­sa. Ajoit­tain voi olla tarpeen vai­h­taa keskustelta­van aiheen fokus­ta palaut­taak­seen men­tal­isoin­nin ja sit­ten myöhem­min pala­ta uudelleen psyykkisen ekvi­valenssin alueelle.

Aineis­to­ana­lyysiä tehdessä tuli mieleen usei­ta kohtia, jois­sa ter­apeut­ti olisi voin­ut toimia toisin. Esimerkik­si kun Antti kuvasi koke­mus­taan hylkäävän päätök­sen jäl­keen, ”et mitä hel­vettii, et nyt se tarkot­taa sitä et mul ei oo töitä”, ja ter­apeut­ti oli mukana ain­oas­taan min­imi­palaut­teil­la jät­täen Antin yksin epäoikeu­den­mukaisu­u­den tun­teen kanssa, men­tal­isoin­tia edis­tävä ter­apeut­ti­nen inter­ven­tio tässä kohtaa olisi voin­ut olla pyytää Anttia pysähtymään vaikean koke­muk­sen äärelle ja sit­ten psyykkisen ekvi­valenssin tilanteessa pyrk­iä empaat­tis­es­ti vali­doimaan Antin sub­jek­ti­ivista koke­mus­ta. Ter­apeut­ti olisi voin­ut vas­ta­ta vaikka­pa ”uuh, se on vaikea tilanne”. Tämä olisi voin­ut riit­tää affek­ti­ivisek­si peilauk­sek­si. Mah­dol­lis­es­ti empaat­tisen vali­doin­nin jäl­keen ter­apeut­ti olisi voin­ut houkutel­la Anttia tutki­maan näkökul­mia var­muud­es­ta liit­tyen siihen, ettei Antil­la ole hänen mielestään töitä.

Toinen esimerk­ki psyykkisen ekvi­valenssin inter­ven­tios­ta olisi voin­ut olla tilanteessa, jos­sa Antti kuvaa koke­mus­taan siitä, kun hän oli aloit­tanut viimeisim­män koulu­tuk­sen­sa ja miten hänen toim­intansa näyt­ti ulkop­uoli­sista ihail­taval­ta: ”ku niinku mä alotin sen koulun nii kaik­ki puheenai­heet aina menee siihen et hei sä oot nyt (ammat­ti) sillee et ei.” Tämä koh­ta olisi mah­dol­lis­tanut ter­apeutin tul­la men­tal­isoimaan psyykkisen ekvi­valenssin koke­mus­ta ja kut­sua Anttia esimerkik­si elaboroimaan ja tutki­maan lisää tätä hänen koke­maansa näkökul­maa: “ker­ro lisää siitä, miltä sinus­ta tun­tui tämä ihailu, oliko siinä jotain mui­ta näkökul­mia, joi­ta muut eivät ehkä huo­man­neet?” Tämä inter­ven­tio olisi ehkä saat­tanut kään­tää tilanteet, ja ter­apeut­ti olisi samal­la voin­ut astua sivu­un ihailua pyytävästä sijoit­tamisko­hteena olosta.

Tele­ol­o­gisen mood­in inter­ven­tioi­ta ovat Drozekin ja Unruhin (2020) mukaan ensin­näkin tele­ol­o­gisen tarpeen ja vaa­timuk­sen empaat­ti­nen vali­doin­ti ja kut­su sit­ten tul­la elaboroimaan tarvet­ta tai vaa­timus­ta ja eri­tyis­es­ti siirtämäl­lä fokus­ta emo­tion­aaliseen merk­i­tyk­seen ja siihen, miten se vaikut­taa asi­akkaaseen. Tele­ol­o­gisen mood­in mukainen inter­ven­tio olisi myös eksp­likoi­da ja empaat­tis­es­ti vali­doi­da yhteyt­tä ulkoisen maail­man ja sisäisen koke­muk­sen välil­lä esimerkik­si tyyli­in ”siis sin­ulle, ain­oa tapa, että tun­tuu ihan ok:lle, on…” ja seu­raavak­si hel­lästi kysel­lä kat­e­gorisia linkke­jä ulkoisen ja sisäisen välil­lä. Lisäk­si vielä yrit­tämät­tä muut­taa asi­akkaan mieltä ter­apeut­ti voi varovais­es­ti jakaa omaa näkökul­maansa ja tarvit­taes­sa pyrk­iä tutki­maan sen vaikutusta.

Antti koki tele­ol­o­gis­es­ti, että koulu­tus, jos­sa hän kävi ”määrit­teli käytän­nössä kaik­ki mun kalen­terin kaks vuot­ta koko ajan”, ja hän linkit­ti sen kyl­lä sisäiseen koke­muk­seen: ”mikä niinku oli paik­ka paikoin hyvinkin ahdis­tavaa.” Tässä kohtaa ter­apeut­ti olisi voin­ut lähteä vahvis­ta­maan sisäisen koke­muk­sen tutkimista ja linki­tys­tä ahdis­tuk­sen ja ulkois­es­ti määritel­lyn kalen­terin välil­lä sanom­al­la esimerkik­si: ”voidaanko pysähtyä sen äärelle, että mil­laista se tarkem­min oli sulle, kun kalen­teri oli valmi­ik­si määritel­ty kak­si vuot­ta, että mil­lainen se oli sulle kokemuksena.”

Drozek ja Unruh (2020) ehdot­ta­vat, että asi­akkaan ollessa näen­näis­men­tal­isoivas­sa kokemisen tavas­sa eli pre­tend-mood­is­sa, ter­apeut­ti voi tutkia pre­tend-mood­in laa­ju­usaluet­ta käyt­tämäl­lä klar­i­fikaa­tio­ta eli selkiyt­tämistä ja tun­teen elaboroin­titekni­ikoi­ta. Pre­tend-mood­is­sa tun­ney­htey­den puut­tumi­nen ker­ronnas­ta on keskeistä. Näen­näis­men­tal­isoivaa asi­akas­ta voi sit­ten yrit­tää liikut­taa yleis­es­tä ker­ronnas­ta yksi­tyisko­htaiseen esimerkik­si pyytämäl­lä tuoret­ta esimerkkiä tai pyytämäl­lä vai­h­ta­maan fokus­ta asi­akkaan sen­hetkiseen tässä-ja-nyt sub­jek­ti­iviseen koke­muk­seen. Lisäk­si pre­tend-mood­i­in sopivia inter­ven­tioi­ta ovat intu­ition ja toden vas­taiset kom­men­tit sekä haastaminen.

Ter­api­an alus­sa Antil­la oli usein näen­näis­men­tal­isoi­va kokemisen­ta­pa, esimerkik­si sil­loin, kun hän puhui pitkän monolo­gin työstä ja opiskeluista. Drozekin ja Unruhin (2020) mallin mukaises­ti ter­apeut­ti olisi voin­ut lisätä Antin men­tal­isaa­tio­ta tai katkaista näen­näis­men­tal­isoivan puheen­ta­van pyrkimäl­lä herät­tämään men­tal­isaa­tio­ta liikut­ta­mal­la keskustelua yleis­es­tä yksi­tyisko­htaiseen samal­la tuo­den mukaan sen­hetk­istä tilan­net­ta. Ter­apeut­ti olisi voin­ut esimerkik­si kom­men­toi­da: ”huh, mulle tulee vaikutel­ma, että tässä on itse asi­as­sa aika paljon kaikkea, mihin mei­dän sun mielestä olisi hyvä keskit­tyä just tänään?”

Tutkimuk­sen rajoituk­set ja tule­vaisu­u­den suuntia

Tulosten tulk­in­taan liit­tyy rajoituk­sia, jot­ka on tärkeä ottaa huomioon. Eri­tyis­es­ti pro­jek­tion ja pro­jek­ti­ivisen iden­ti­fikaa­tion tutkimisen kohdal­la on mah­dol­lista tulki­ta kaik­ki ter­apeutin koke­muk­set alien self­in sijoit­tamis­es­ta johtu­vak­si. Tämä saat­taisi luo­da vaikutel­man siitä, että ter­apeut­ti olisi ollut kuin tyhjä taulu, johon vain sijoite­taan alien self­in osia. Todel­lisu­udessa ter­apeut­ti on var­masti tuonut usei­ta ihan itses­tään lähtöisiä mie­len­maisemia vuorovaiku­tuk­seen. Muun muas­sa osaa­mat­to­muu­den ja ymmärtämät­tömyy­den tun­teisi­in on hyvin toden­näköis­es­ti sekoit­tunut myös ter­apeutin omaa kokemusta.

Men­tal­isaa­tio­teo­ri­an paris­sa on viime vuosi­na tapah­tunut rikas­ta teo­ri­an kehit­tymistä nar­sis­min prob­lemati­ikan tarkastelu­un, ja se tar­joaa moni­in teo­ri­a­per­in­teisi­in inte­groitu­van hoit­o­ma­llin. On myös kiin­nos­tavaa huo­ma­ta, miten men­tal­isaa­tio­teo­ria pyrkii erot­tau­tu­maan per­in­teisem­mistä nar­sis­min prob­lemati­ikkaa käsit­tele­vistä teo­ri­oista. Drozek ja Unruh (2020) tuo­vat esi­in sen, että men­tal­isaa­tio­teo­ri­an näkökul­mas­ta alien self­in sijoit­tamisen tarkoituk­se­na ei ole sisäisen objek­tisuh­teen aktu­al­isoi­tu­mi­nen, itse­tun­non sääte­ly tai puo­lus­tau­tu­mi­nen haavoit­tuvu­ut­ta kohtaan, vaan nimeno­maan pro­jek­tion aktivoitu­misen tarkoituk­se­na on palaut­taa ja säi­lyt­tää koke­mus itsen jatku­vu­ud­es­ta ja omas­ta koherenss­in­tun­teesta. Tämä näkökul­ma mah­dol­lis­taa myös nar­sis­min prob­lemati­ikan stig­ma­ti­soimisen vähenemisen.

Kir­jal­lisu­us

Allen, Jon G.; Fon­agy, Peter & Bate­man, Antho­ny W. (2008). Men­tal­iz­ing in clin­i­cal prac­tice. Arling­ton, VA: Amer­i­can Psy­chi­atric Publishing.

Bate­man, Antho­ny W. & Fon­agy, Peter (2016). Men­tal­iza­tion based treat­ment for per­son­al­i­ty dis­or­ders: A prac­ti­cal guide. Oxford, UK: Oxford Uni­ver­si­ty Press.

Brum­mel­man, Eddie; Thomaes, Sander; Nele­mans, Ste­fanie A.; Oro­bio de Cas­tro, Bram; Over­beek, Geert­jan & Bush­man, Brad J. (2015). Ori­gins of nar­cis­sism in chil­dren. Pro­ceed­ings of the Nation­al Acad­e­my of Sci­ences of the Unit­ed States of Amer­i­ca, 112, 3659–3662.

Drozek, Robert P. & Unruh, Bran­don T. (2020). Men­tal­iza­tion-based treat­ment for patho­log­i­cal nar­cis­sism. Jour­nal of Per­son­al­i­ty Dis­or­ders, 34(Suppl), 177–203.

Fon­agy, Peter; Gerge­ly, Györ­gy; Jurist, Elliot L. & Tar­get, Mary (2002). Affect reg­u­la­tion, men­tal­iza­tion, and the devel­op­ment of the self. New York, NY: Oth­er Press.

Fon­agy, Peter & Tar­get, Mary (2005). Some reflec­tions on the ther­a­peu­tic action of psy­cho­an­a­lyt­ic ther­a­py. Teok­ses­sa Auer­bach, John S.; Levy, Ken­neth N. & Schaf­fer, Car­rie E. (toim.), Relat­ed­ness, self-def­i­n­i­tion and men­tal rep­re­sen­ta­tion: Essays in hon­or of Sid­ney J. Blatt, 191–212. Lon­too, UK: Routledge.

Iko­nen, Pent­ti & Rechardt, Eero (1994). Thanatos, häpeä ja mui­ta tutkielmia. Helsin­ki: Yliopistopaino.

Keinä­nen, Mat­ti (2017). Men­tal­isaa­tio­hoit­o­menetelmien teo­reet­tiset perus­teet ja toteu­tus. Teok­ses­sa Laiti­nen, Irmeli & Ollikainen, Sei­ja (toim.), Men­tal­isaa­tio teo­ri­as­ta käytän­töön, 82–105. Helsin­ki: Therapeia-säätiö.

Keinä­nen, Mat­ti & Mar­tin, Min­na (2019). Mieli meis­sä. Tas­apain­oista arkea mie­len­tämisen keinoin. Helsin­ki: Kirjapaja.

Krist­manns­dot­tir, Gudrun (2021). Syömishäir­iöi­den ter­apeut­tisen hoidon haas­teet. Psykoter­apia, 40(2), 93–106.  

Nolte, Tobias; Bolling, Danielle Z.; Hudac, Caitlin M.; Fon­agy, Peter; Mayes, Lin­da & Pelphrey, Kevin A. (2013). Brain mech­a­nisms under­ly­ing the impact of attach­ment-relat­ed stress on social cog­ni­tion. Fron­tiers in Human Neu­ro­science, 7, 816.

Ogrod­niczuk, John S.; Piper, William E.; Joyce, Antho­ny S.; Stein­berg, Paul I. & Dug­gal, Sat­na (2009). Inter­per­son­al prob­lems asso­ci­at­ed with nar­cis­sism among psy­chi­atric out­pa­tients. Jour­nal of Psy­chi­atric Research, 43, 837–842.

Pis­tole, M. Car­ole (1995). Adult attach­ment style and nar­cis­sis­tic vul­ner­a­bil­i­ty. Psy­cho­an­a­lyt­ic Psy­chol­o­gy, 12(1), 115–126.

Schwarzkopf, Kath­leen; Straus, Doris; Porschke, Hild­burg; Znoj, Han­sjörg; Con­rad, Nathalie; Schmidt-Truck­säss, Arno & von Känel, Roland (2016). Empir­i­cal evi­dence for a rela­tion­ship between nar­cis­sis­tic per­son­al­i­ty traits and job burnout. Burnout Research, 3, 25–33.

Sep­pä­nen, Eeva-Leena (1998). Vuorovaiku­tus paper­il­la. Teok­ses­sa Tainio, Liisa (toim.), Keskustelu­n­ana­lyysin perus­teet, 18‒31. Tam­pere: Vastapaino.

Stern, Bar­ry L.; Yeo­mans, Frank E.; Dia­mond, Diana & Kern­berg, Otto F. (2013). Trans­fer­ence-focused psy­chother­a­py for nar­cis­sis­tic per­son­al­i­ty. Teok­ses­sa Ogrod­niczuk, John S. (toim.), Under­stand­ing and treat­ing patho­log­i­cal nar­cis­sism, 235–252. Wash­ing­ton, DC: Amer­i­can Psy­cho­log­i­cal Association.

Stof­fers, Jut­ta M.; Völlm, Bir­git A.; Rück­er, Gre­ta; Tim­mer, Antje; Huband, Nick & Lieb, Klaus (2013). Psy­cho­log­i­cal ther­a­pies for peo­ple with bor­der­line per­son­al­i­ty dis­or­der. Cochrane Data­base of Sys­tem­at­ic Reviews, 2, 1–255.

Tritt, Shona M.; Ryder, Andrew G.; Ring, Angela J. & Pin­cus, Aaron L. (2010). Patho­log­i­cal nar­cis­sism and the depres­sive tem­pera­ment. Jour­nal of Affec­tive Dis­or­ders, 122, 280–284.

Wal­lace, Har­ry M. (2011). Nar­cis­sis­tic self-enhance­ment. Teok­ses­sa Camp­bell, Kei­th W. & Miller, Joshua D. (toim.), The hand­book of nar­cis­sism and nar­cis­sis­tic per­son­al­i­ty dis­or­der: The­o­ret­i­cal approach­es, empir­i­cal find­ings, and treat­ments, 309–318. Hobo­ken, NJ: John Wiley & Sons.

Win­ni­cott, Don­ald W. (1960). Ego dis­tor­tion in terms of true and false self. Teok­ses­sa The mat­u­ra­tional process­es and the facil­i­tat­ing envi­ron­ment. Stud­ies on the the­o­ry of emo­tion­al devel­op­ment, 140–152. New York: Inter­na­tion­al Uni­ver­si­ties Press.

Win­ni­cott, Don­ald W. (1971/1982). Play­ing and real­i­ty. New York: Tavistock.