Valitse vuosi:
2021 2020 2019 2018 2017 2016 1997 1996 1995 1994 1993 1992 1991 1990 1989 1988 1987 1986 1985 1984 1983 1982


Avaa näköisversio

Juhani Ihanus: Mikä muutos?

Pää­kir­joi­tus

Eri­lai­sia psy­ko­te­ra­pia­muo­to­ja yhdis­tää pyr­ki­mys muu­tok­seen ja muu­tos­ta vas­tus­ta­vien teki­jöi­den pois­ta­mi­seen tai aina­kin vähen­tä­mi­seen. Psy­ko­te­ra­pia­työn tavoit­teet voi­daan kes­kit­tää muu­tok­siin esi­mer­kik­si mie­len­si­säi­sis­sä kei­nois­sa, käyt­täy­ty­mis­ta­vois­sa, vuo­ro­vai­ku­tuk­ses­sa, vies­tin­näs­sä, elä­män­tyy­leis­sä ja arvois­sa. Psy­ko­te­ra­pia­tut­ki­muk­sen kan­nal­ta olen­nais­ta on se, miten tul­ki­ta, ymmär­tää, tie­dos­taa, arvioi­da tai mita­ta muu­tos­ta. Onko muu­tos havait­ta­vis­sa aivo­tut­ki­muk­sen mene­tel­min vai her­me­neut­ti­ses­ti tul­kit­se­mal­la?

Psy­ko­te­ra­piois­sa muu­tok­sen mah­dol­li­suu­den on kat­sot­tu kos­ke­van ensi­si­jai­ses­ti yksi­löä, mut­ta pari‑, per­he- ja ryh­mä­te­ra­pioi­den myö­tä muu­tos­po­ten­ti­aa­lin pii­ri on laa­jen­tu­nut. Kui­ten­kaan laa­jem­man yhtei­sön tai kult­tuu­rin tera­peut­tis­ta muu­tos­ta ei yleen­sä ote­ta tera­pia­ta­voit­teek­si. Tosin nyky­ään muun muas­sa ekspres­sii­vis­ten tai­de­te­ra­pioi­den työs­ken­te­ly­muo­dois­sa on myös yhtei­söl­li­siä ja kult­tuu­ri­sia pai­no­tuk­sia, ja eko­te­ra­piat ovat kes­kit­ty­neet ihminen–luonto-suhteeseen ja sen ter­veyt­tä ja hyvin­voin­tia edis­tä­viin vai­ku­tuk­siin yksi­löi­den, yhtei­sö­jen ja koko maa­pal­lon kan­nal­ta.

Per­soo­nal­li­suu­den muu­tos­ta sää­te­le­vät sekä ympä­ris­tö­te­ki­jät että geneet­ti­set teki­jät. Var­hai­set psy­koa­na­lyy­ti­kot suh­tau­tui­vat Freu­din tavoin var­sin pidät­ty­väs­ti per­soo­nal­li­suu­den syväl­li­sen muu­tok­sen mah­dol­li­suu­teen aikui­siäs­sä. Freud muis­tut­ti sii­tä, että tämä kos­kee myös ana­lyy­tik­ko­ja, joi­den työs­ken­te­lyä mää­rit­tä­vät hei­dän oman per­soo­nal­li­suu­ten­sa rajoit­teet.

Puhe­kes­kei­sis­sä tera­piois­sa puhe on näh­ty muu­tok­sen pää­asial­li­sek­si välit­tä­jäk­si, kun taas ekspres­sii­vi­sis­sä tai keho­suun­tau­tu­neis­sa tera­piois­sa muut­tu­mis­ta tavoi­tel­laan ensi­si­jai­ses­ti muil­la kei­noin kuin sanal­lis­ta­mal­la. Klas­si­nen freu­di­lai­nen tera­peut­ti­sen muu­tok­sen mal­li kos­ki tie­dos­ta­mat­to­mien pro­ses­sien ja tar­vit­se­vuuk­sien tule­mis­ta tun­ne­joh­dan­nais­ten myö­tä aina­kin osit­tain tie­toi­sik­si. Myö­hem­min muu­tos­ta­ri­na kos­ki egoa, joka val­loit­taa uusia idin aluei­ta. Freud muo­toi­li tätä tari­naa myös niin, että tie­dos­ta­ma­ton­ta sinän­sä ei voi kos­kaan tavoit­taa, vaan se voi­daan vain ”muun­taa” tie­toi­sik­si sisäl­löik­si.

Nykyi­nen neu­rop­sy­koa­na­lyy­si kat­soo tie­dos­ta­mat­to­mien (impli­siit­tis­ten) ja tie­tois­ten (ekspli­siit­tis­ten) sys­tee­mien ole­van dynaa­mi­ses­ti eri­lai­sia. Kos­ka tie­toi­suus (työ­muis­ti­na) on hyvin rajal­li­nen, oppi­mam­me rat­kai­sut ja toi­min­ta­suun­ni­tel­mat ovat tal­tioi­tu­neet pit­kä­kes­toi­seen muis­tiin ja pal­jol­ti auto­ma­ti­soi­tu­neet ei-dekla­ra­tii­vi­siin tie­dos­ta­mat­to­miin muis­ti­jär­jes­tel­miin hyvin toi­mi­vi­na ja huo­nos­ti toi­mi­vi­na ennus­tei­na. Mark Solms (ks. ”Psy­koa­na­lyy­sin tie­teel­li­nen perus­ta”, Psy­ko­te­ra­pia, 2/2018; ks. myös Solm­sin haas­tat­te­lu leh­den käsil­lä ole­vas­sa nume­ros­sa) on huo­maut­ta­nut, että näi­tä ennus­tei­ta ei voi muis­taa suo­raan, vaan ana­lyy­sin tavoit­tee­na on tuo­da ana­ly­soi­ta­van tie­toi­suu­teen niis­tä juon­tu­via tois­tu­via käyt­täy­ty­mis­mal­le­ja. Tämä tapah­tuu kiin­nit­tä­mäl­lä trans­fe­rens­si­tul­kin­to­jen myö­tä huo­mio eten­kin sii­hen, miten auto­ma­ti­soi­tu­neet ja huo­nos­ti toi­mi­vat ennus­teet akti­voi­tu­vat nyky­ti­lan­tees­sa ja liit­ty­vät häi­rit­se­viin oirei­siin. Pit­kä­kes­toi­nen läpi­työs­ken­te­ly voi teh­dä mah­dol­li­sek­si uusien ja jous­ta­vam­pien ennus­tei­den hitaan lujit­tu­mi­sen ja vii­me kädes­sä per­soo­nal­li­suu­den uudel­leen jäsen­tä­mi­sen ja muu­tok­sen, ei vain häi­rit­se­vien oirei­den lie­vit­ty­mi­sen. Tera­pia­suh­tees­sa omak­sut­tu­ja uusia ennus­tei­ta on toki vie­lä roh­jet­ta­va sovel­taa myös tera­pian ulko­puo­li­ses­sa elä­mäs­sä.  

Mihin tera­peut­ti­nen muu­tos perus­tuu? Voi­ko muu­tos­ta hal­li­ta? Tera­pia­työs­sä vyyh­tey­ty­vät tera­poi­ta­van ja tera­peu­tin per­soo­nal­li­suu­det, tera­pia­me­ne­tel­mä, vuo­ro­vai­ku­tus- ja kiin­ty­mys­suh­teet, trans­fe­rens­si-ilmiöt, muis­tot, aja­tuk­set, fan­t­asiat, tun­teet ja tari­nat, sel­viy­ty­mis- ja puo­lus­tus­kei­not, oppi­mi­nen, psy­ko­so­si­aa­li­set teki­jät, elä­män­ti­lan­ne sekä kult­tuu­rin, evo­luu­tion ja aivo­jen moni­ta­hoi­set ja toi­siin­sa ris­tey­ty­vät pro­ses­sit. Empaat­ti­nen muu­tos­myön­tei­syys ja jäyk­kä muu­tos­vas­tai­suus ovat tera­pia­kir­jal­li­suu­des­sa tois­tu­va vas­ta­koh­ta. Empa­tial­la on hyvää teke­vien vai­ku­tus­ten lisäk­si myös kään­tö­puo­len­sa: näen­näi­seen myö­tä­tun­toon ver­hot­tu mani­pu­la­tii­vi­nen kont­rol­li ja vii­me kädes­sä piit­taa­mat­to­muus toi­sen tilan­tees­ta. Muu­tos­ten vas­tus­ta­mi­seen taas kie­tou­tuu halu olla tie­tä­mät­tä itse­kä­si­tys­tä ja maa­il­man­ku­vaa hor­jut­ta­vis­ta uusis­ta koke­musu­lot­tu­vuuk­sis­ta. Mie­len­si­säi­siin muu­tok­siin tar­vi­taan tie­don tun­ne­pe­rus­tai­sia ja meta­fo­ri­sia siir­to­ja, van­ho­jen ole­tus­ten ja peri­aat­tei­den menet­tä­mi­sen sure­mis­ta, jot­ta ymmär­rys­pers­pek­tii­ve­jä voi­daan uudel­leen arvioi­da.

Psy­koa­na­lyy­tik­ko Theo L. Dor­pat on toden­nut, että psy­ko­te­ra­pia­teo­rioi­den ja ‑mene­tel­mien uudel­lee­nar­vioin­ti on usein näen­näis­tä ja että psy­koa­na­lyy­siin­kin on ujut­tau­tu­nut kont­rol­loin­tia ja val­ta­kamp­pai­lu­ja vas­toin jul­ki­lausut­tu­ja eet­ti­siä ohjei­ta (Gas­ligh­ting, the double wham­my, inter­ro­ga­tion, and other met­hods of covert cont­rol in psyc­hot­he­ra­py and ana­ly­sis, 1996, xiii–xiv). Dor­pat kat­soo, että ohjaa­vis­sa, neu­vo­vis­sa ja lyhyt­kes­toi­sis­sa tera­piois­sa suo­raa ja avoi­mes­ti mani­pu­la­tii­vis­ta vai­kut­ta­mis­ta on enem­män kuin psy­koa­na­lyy­sis­sa ja psy­koa­na­lyyt­ti­sis­sa psy­ko­te­ra­piois­sa, jois­sa inter­per­soo­nal­li­sen ja sosi­aa­li­sen kont­rol­lin muo­dot ovat epä­suo­ria, pii­le­viä ja usein tie­dos­ta­mat­to­mia sekä ana­lyy­ti­kol­le että ana­ly­soi­ta­val­le. Kos­ka psy­koa­na­lyyt­tis­ten teo­rioi­den ja tera­pia­käy­tän­tö­jen muu­tok­set voi­vat aiheut­taa eroah­dis­tus­ta ja vakiin­tu­nei­den usko­mus­ten anta­man tur­val­li­suu­den tun­teen mene­tys­tä, tätä uhkaa vas­taan suo­jau­du­taan ryh­mit­ty­mäl­lä yhä oikeaus­koi­sem­min ja tukeu­tu­mal­la entis­tä­kin lujem­min totut­tui­hin ste­reo­tyyp­pi­siin ajat­te­lu­mal­lei­hin ja käy­tän­töi­hin, jol­loin heu­ris­ti­nen muu­tok­sen ja kas­vun ajat­te­lu kuih­tuu. Psy­koa­na­lyyt­ti­set ins­ti­tuu­tiot voi­vat muo­dos­taa val­le­ja uhkaa­vik­si koet­tu­ja opil­li­sia, his­to­rial­li­sia ja kult­tuu­ri­sia muu­tok­sia vas­taan.

Law­rence Josephs (”The Freu­dian Supe­re­go”, Jour­nal of Reli­gion and Health, 33(2), 1994, 149–151) kär­jis­ti osan psy­koa­na­lyy­ti­kois­ta ja kou­lu­tusa­na­lyy­ti­kois­ta taker­tu­neen anka­riin amma­til­li­siin yli­mi­nä­vaa­ti­muk­siin ja tiuk­koi­hin ide­aa­liprak­tii­kan ohjeis­tuk­siin, jot­ka mää­rää­vät, että poti­laan kysy­myk­seen pitää vas­ta­ta vain kysy­myk­sel­lä, että ana­lyy­tik­ko ei kos­kaan saa ker­toa hen­ki­lö­koh­tai­sis­ta asiois­taan, tun­teis­taan ja mie­li­pi­teis­tään ja että poti­las­ta ei kos­kaan saa neu­voa eikä hänen asso­si­aa­tioi­taan saa ohja­ta. Mitään ei myös­kään pidä uskoa sel­lai­se­naan, vaan on aina etsit­tä­vä ilme­ne­vän taak­se kät­key­ty­viä mer­ki­tyk­siä. Empa­tia ei saa estää vai­kei­den ja vas­ten­mie­lis­ten asioi­den käsit­te­lyä, vaan kaik­ki mah­dol­li­set vas­tus­tuk­set ja trans­fe­rens­sit on pyrit­tä­vä pal­jas­ta­maan.

Samal­la saat­ta­vat kapeu­tua ana­lyy­ti­kon edel­ly­tyk­set oppia tera­peut­ti­sen mie­li­ku­vi­tuk­sen avul­la uusia koke­musu­lot­tu­vuuk­sia. Spon­taa­ni­suus ja sat­tu­mien luo­va leik­ki säes­tä­vät tera­pia­ti­lan­tei­ta, jois­sa van­ho­ja, vakiin­tu­nei­ta ja auto­ma­ti­soi­tu­nei­ta ritu­aa­le­ja voi­daan kuvi­tel­la ja kokea toi­sin. Täl­löin ehkä avau­tuu muu­tos­pers­pek­tii­vi – hori­sont­tien vai­vih­kai­si­ne hei­lut­ta­mi­si­neen ja näkö­kul­mien hie­no­va­rai­si­ne uudel­lee­na­se­moin­tei­neen. Perus­tuk­sia koet­te­le­vaan meta­noi­aan eli mie­len­muu­tok­seen eivät tai­da riit­tää muu­tos­ma­nu­aa­lit hel­pos­ti sula­tet­ta­vi­ne hyvän elä­män ohjei­neen ja pikai­ses­ti har­joi­tel­ta­vi­ne rat­kai­su­mal­lei­neen. Tar­vit­ta­neen jota­kin pidem­mäl­le kan­ta­vaa: ainut­laa­tui­sen koke­mus­tie­don ja ‑his­to­rian oival­ta­vaa työs­tä­mis­tä ja kär­si­väl­lis­tä sovit­ta­mis­ta oman elä­män melo­di­aan.

Elä­män­tai­don opet­ta­ja Krish­na­mur­ti tii­vis­ti aika­naan miet­tees­sään, että tun­te­ma­ton ei ole pelot­ta­vaa vaan tutun lop­pu­mi­nen. Kun alat ymmär­tää, mikä olet, yrit­tä­mät­tä väki­sin muut­taa sitä, sil­loin se, mikä olet, käy vähi­tel­len läpi toi­sin ymmär­tä­mi­sen ja muo­don­muu­tok­sen.

Ehkä tera­peut­ti­nen muu­tos­pu­he vaa­tii­kin uudel­leen hah­mot­ta­mis­ta. Muu­tok­set havait­sem­me usein ulkois­ten tapah­tu­mien ja tilan­tei­den ja niis­tä juon­tu­vien nopei­den ja sel­kei­den seu­raus­ten kaut­ta. Sen sijaan vai­keam­min havait­ta­via ovat vähit­täi­set siir­ty­mät, joi­den vai­hei­ta ja seu­rauk­sia ei voi nyky­het­kes­sä hevin tun­nis­taa. Siir­ty­mä sisäi­se­nä koke­mus­pro­ses­si­na ete­nee muis­to­jen ja toi­vei­den suo­dat­ta­ma­na vail­la tark­kaa ajoi­tus­ta ja mää­rän­pää­tä. Aikai­sem­man elä­män ja sii­hen liit­ty­vien käsi­tys­ten, tapo­jen, asen­tei­den, esi­nei­den, mie­li­ku­vien ja mie­len­mai­se­mien on annet­ta­va siir­tyä pai­koil­taan ja etään­tyä, vaik­ka mene­tyk­set ja luo­pu­mi­set voi­vat olla vai­kei­ta fyy­si­ses­ti, psyyk­ki­ses­ti ja sosi­aa­li­ses­ti.

Psy­ko­te­ra­pias­sa voi rau­hal­li­ses­ti ja luot­ta­muk­sel­li­ses­ti poh­tia lopet­ta­mi­sia, jot­ka muu­ten saat­ta­vat jää­dä vai­vaa­maan, ja sitä, mikä kul­kee vie­lä muka­na väli­ti­laan, jos­sa uudet aloi­tuk­set ovat vas­ta kote­loi­tu­nei­ta, idul­laan ja kyp­sy­mäs­sä hen­ki­lö­koh­tai­sik­si mer­ki­tyk­sik­si, tavoit­teik­si ja arvoik­si. ”Jokai­nen uusi alku on peräi­sin joi­den­kin tois­ten alku­jen lopus­ta”, Seneca jo tote­si. Sik­si kan­nat­taa var­mis­taa, ettei se, mitä itse luu­lee uudek­si aluk­si, ole jon­kin lopet­ta­mi­sen jat­ku­vaa vält­te­lyä tai siir­ty­mien kyl­läs­tä­män väli­ti­lan lii­an aikais­ta lopet­ta­mis­ta.

Juha­ni Iha­nus
pää­toi­mit­ta­ja