Valitse vuosi:
2024 2023 2022 2021 2020 2019 2018 2017 2016 2015 1999 1998 1997 1996 1995 1994 1993 1992 1991 1990 1989 1988 1987 1986 1985 1984 1983 1982


Avaa näköisversio

Juhani Ihanus: Mikä muutos?

Pää­kir­joi­tus

Eri­lai­sia psy­ko­te­ra­pia­muo­to­ja yhdis­tää pyr­ki­mys muu­tok­seen ja muu­tos­ta vas­tus­ta­vien teki­jöi­den pois­ta­mi­seen tai aina­kin vähen­tä­mi­seen. Psy­ko­te­ra­pia­työn tavoit­teet voi­daan kes­kit­tää muu­tok­siin esi­mer­kik­si mie­len­si­säi­sis­sä kei­nois­sa, käyt­täy­ty­mis­ta­vois­sa, vuo­ro­vai­ku­tuk­ses­sa, vies­tin­näs­sä, elä­män­tyy­leis­sä ja arvois­sa. Psy­ko­te­ra­pia­tut­ki­muk­sen kan­nal­ta olen­nais­ta on se, miten tul­ki­ta, ymmär­tää, tie­dos­taa, arvioi­da tai mita­ta muu­tos­ta. Onko muu­tos havait­ta­vis­sa aivo­tut­ki­muk­sen mene­tel­min vai her­me­neut­ti­ses­ti tul­kit­se­mal­la?

Psy­ko­te­ra­piois­sa muu­tok­sen mah­dol­li­suu­den on kat­sot­tu kos­ke­van ensi­si­jai­ses­ti yksi­löä, mut­ta pari‑, per­he- ja ryh­mä­te­ra­pioi­den myö­tä muu­tos­po­ten­ti­aa­lin pii­ri on laa­jen­tu­nut. Kui­ten­kaan laa­jem­man yhtei­sön tai kult­tuu­rin tera­peut­tis­ta muu­tos­ta ei yleen­sä ote­ta tera­pia­ta­voit­teek­si. Tosin nyky­ään muun muas­sa ekspres­sii­vis­ten tai­de­te­ra­pioi­den työs­ken­te­ly­muo­dois­sa on myös yhtei­söl­li­siä ja kult­tuu­ri­sia pai­no­tuk­sia, ja eko­te­ra­piat ovat kes­kit­ty­neet ihminen–luonto-suhteeseen ja sen ter­veyt­tä ja hyvin­voin­tia edis­tä­viin vai­ku­tuk­siin yksi­löi­den, yhtei­sö­jen ja koko maa­pal­lon kan­nal­ta.

Per­soo­nal­li­suu­den muu­tos­ta sää­te­le­vät sekä ympä­ris­tö­te­ki­jät että geneet­ti­set teki­jät. Var­hai­set psy­koa­na­lyy­ti­kot suh­tau­tui­vat Freu­din tavoin var­sin pidät­ty­väs­ti per­soo­nal­li­suu­den syväl­li­sen muu­tok­sen mah­dol­li­suu­teen aikui­siäs­sä. Freud muis­tut­ti sii­tä, että tämä kos­kee myös ana­lyy­tik­ko­ja, joi­den työs­ken­te­lyä mää­rit­tä­vät hei­dän oman per­soo­nal­li­suu­ten­sa rajoit­teet.

Puhe­kes­kei­sis­sä tera­piois­sa puhe on näh­ty muu­tok­sen pää­asial­li­sek­si välit­tä­jäk­si, kun taas ekspres­sii­vi­sis­sä tai keho­suun­tau­tu­neis­sa tera­piois­sa muut­tu­mis­ta tavoi­tel­laan ensi­si­jai­ses­ti muil­la kei­noin kuin sanal­lis­ta­mal­la. Klas­si­nen freu­di­lai­nen tera­peut­ti­sen muu­tok­sen mal­li kos­ki tie­dos­ta­mat­to­mien pro­ses­sien ja tar­vit­se­vuuk­sien tule­mis­ta tun­ne­joh­dan­nais­ten myö­tä aina­kin osit­tain tie­toi­sik­si. Myö­hem­min muu­tos­ta­ri­na kos­ki egoa, joka val­loit­taa uusia idin aluei­ta. Freud muo­toi­li tätä tari­naa myös niin, että tie­dos­ta­ma­ton­ta sinän­sä ei voi kos­kaan tavoit­taa, vaan se voi­daan vain ”muun­taa” tie­toi­sik­si sisäl­löik­si.

Nykyi­nen neu­rop­sy­koa­na­lyy­si kat­soo tie­dos­ta­mat­to­mien (impli­siit­tis­ten) ja tie­tois­ten (ekspli­siit­tis­ten) sys­tee­mien ole­van dynaa­mi­ses­ti eri­lai­sia. Kos­ka tie­toi­suus (työ­muis­ti­na) on hyvin rajal­li­nen, oppi­mam­me rat­kai­sut ja toi­min­ta­suun­ni­tel­mat ovat tal­tioi­tu­neet pit­kä­kes­toi­seen muis­tiin ja pal­jol­ti auto­ma­ti­soi­tu­neet ei-dekla­ra­tii­vi­siin tie­dos­ta­mat­to­miin muis­ti­jär­jes­tel­miin hyvin toi­mi­vi­na ja huo­nos­ti toi­mi­vi­na ennus­tei­na. Mark Solms (ks. ”Psy­koa­na­lyy­sin tie­teel­li­nen perus­ta”, Psy­ko­te­ra­pia, 2/2018; ks. myös Solm­sin haas­tat­te­lu leh­den käsil­lä ole­vas­sa nume­ros­sa) on huo­maut­ta­nut, että näi­tä ennus­tei­ta ei voi muis­taa suo­raan, vaan ana­lyy­sin tavoit­tee­na on tuo­da ana­ly­soi­ta­van tie­toi­suu­teen niis­tä juon­tu­via tois­tu­via käyt­täy­ty­mis­mal­le­ja. Tämä tapah­tuu kiin­nit­tä­mäl­lä trans­fe­rens­si­tul­kin­to­jen myö­tä huo­mio eten­kin sii­hen, miten auto­ma­ti­soi­tu­neet ja huo­nos­ti toi­mi­vat ennus­teet akti­voi­tu­vat nyky­ti­lan­tees­sa ja liit­ty­vät häi­rit­se­viin oirei­siin. Pit­kä­kes­toi­nen läpi­työs­ken­te­ly voi teh­dä mah­dol­li­sek­si uusien ja jous­ta­vam­pien ennus­tei­den hitaan lujit­tu­mi­sen ja vii­me kädes­sä per­soo­nal­li­suu­den uudel­leen jäsen­tä­mi­sen ja muu­tok­sen, ei vain häi­rit­se­vien oirei­den lie­vit­ty­mi­sen. Tera­pia­suh­tees­sa omak­sut­tu­ja uusia ennus­tei­ta on toki vie­lä roh­jet­ta­va sovel­taa myös tera­pian ulko­puo­li­ses­sa elä­mäs­sä.  

Mihin tera­peut­ti­nen muu­tos perus­tuu? Voi­ko muu­tos­ta hal­li­ta? Tera­pia­työs­sä vyyh­tey­ty­vät tera­poi­ta­van ja tera­peu­tin per­soo­nal­li­suu­det, tera­pia­me­ne­tel­mä, vuo­ro­vai­ku­tus- ja kiin­ty­mys­suh­teet, trans­fe­rens­si-ilmiöt, muis­tot, aja­tuk­set, fan­t­asiat, tun­teet ja tari­nat, sel­viy­ty­mis- ja puo­lus­tus­kei­not, oppi­mi­nen, psy­ko­so­si­aa­li­set teki­jät, elä­män­ti­lan­ne sekä kult­tuu­rin, evo­luu­tion ja aivo­jen moni­ta­hoi­set ja toi­siin­sa ris­tey­ty­vät pro­ses­sit. Empaat­ti­nen muu­tos­myön­tei­syys ja jäyk­kä muu­tos­vas­tai­suus ovat tera­pia­kir­jal­li­suu­des­sa tois­tu­va vas­ta­koh­ta. Empa­tial­la on hyvää teke­vien vai­ku­tus­ten lisäk­si myös kään­tö­puo­len­sa: näen­näi­seen myö­tä­tun­toon ver­hot­tu mani­pu­la­tii­vi­nen kont­rol­li ja vii­me kädes­sä piit­taa­mat­to­muus toi­sen tilan­tees­ta. Muu­tos­ten vas­tus­ta­mi­seen taas kie­tou­tuu halu olla tie­tä­mät­tä itse­kä­si­tys­tä ja maa­il­man­ku­vaa hor­jut­ta­vis­ta uusis­ta koke­musu­lot­tu­vuuk­sis­ta. Mie­len­si­säi­siin muu­tok­siin tar­vi­taan tie­don tun­ne­pe­rus­tai­sia ja meta­fo­ri­sia siir­to­ja, van­ho­jen ole­tus­ten ja peri­aat­tei­den menet­tä­mi­sen sure­mis­ta, jot­ta ymmär­rys­pers­pek­tii­ve­jä voi­daan uudel­leen arvioi­da.

Psy­koa­na­lyy­tik­ko Theo L. Dor­pat on toden­nut, että psy­ko­te­ra­pia­teo­rioi­den ja ‑mene­tel­mien uudel­lee­nar­vioin­ti on usein näen­näis­tä ja että psy­koa­na­lyy­siin­kin on ujut­tau­tu­nut kont­rol­loin­tia ja val­ta­kamp­pai­lu­ja vas­toin jul­ki­lausut­tu­ja eet­ti­siä ohjei­ta (Gas­ligh­ting, the double wham­my, inter­ro­ga­tion, and other met­hods of covert cont­rol in psyc­hot­he­ra­py and ana­ly­sis, 1996, xiii–xiv). Dor­pat kat­soo, että ohjaa­vis­sa, neu­vo­vis­sa ja lyhyt­kes­toi­sis­sa tera­piois­sa suo­raa ja avoi­mes­ti mani­pu­la­tii­vis­ta vai­kut­ta­mis­ta on enem­män kuin psy­koa­na­lyy­sis­sa ja psy­koa­na­lyyt­ti­sis­sa psy­ko­te­ra­piois­sa, jois­sa inter­per­soo­nal­li­sen ja sosi­aa­li­sen kont­rol­lin muo­dot ovat epä­suo­ria, pii­le­viä ja usein tie­dos­ta­mat­to­mia sekä ana­lyy­ti­kol­le että ana­ly­soi­ta­val­le. Kos­ka psy­koa­na­lyyt­tis­ten teo­rioi­den ja tera­pia­käy­tän­tö­jen muu­tok­set voi­vat aiheut­taa eroah­dis­tus­ta ja vakiin­tu­nei­den usko­mus­ten anta­man tur­val­li­suu­den tun­teen mene­tys­tä, tätä uhkaa vas­taan suo­jau­du­taan ryh­mit­ty­mäl­lä yhä oikeaus­koi­sem­min ja tukeu­tu­mal­la entis­tä­kin lujem­min totut­tui­hin ste­reo­tyyp­pi­siin ajat­te­lu­mal­lei­hin ja käy­tän­töi­hin, jol­loin heu­ris­ti­nen muu­tok­sen ja kas­vun ajat­te­lu kuih­tuu. Psy­koa­na­lyyt­ti­set ins­ti­tuu­tiot voi­vat muo­dos­taa val­le­ja uhkaa­vik­si koet­tu­ja opil­li­sia, his­to­rial­li­sia ja kult­tuu­ri­sia muu­tok­sia vas­taan.

Law­rence Josephs (”The Freu­dian Supe­re­go”, Jour­nal of Reli­gion and Health, 33(2), 1994, 149–151) kär­jis­ti osan psy­koa­na­lyy­ti­kois­ta ja kou­lu­tusa­na­lyy­ti­kois­ta taker­tu­neen anka­riin amma­til­li­siin yli­mi­nä­vaa­ti­muk­siin ja tiuk­koi­hin ide­aa­liprak­tii­kan ohjeis­tuk­siin, jot­ka mää­rää­vät, että poti­laan kysy­myk­seen pitää vas­ta­ta vain kysy­myk­sel­lä, että ana­lyy­tik­ko ei kos­kaan saa ker­toa hen­ki­lö­koh­tai­sis­ta asiois­taan, tun­teis­taan ja mie­li­pi­teis­tään ja että poti­las­ta ei kos­kaan saa neu­voa eikä hänen asso­si­aa­tioi­taan saa ohja­ta. Mitään ei myös­kään pidä uskoa sel­lai­se­naan, vaan on aina etsit­tä­vä ilme­ne­vän taak­se kät­key­ty­viä mer­ki­tyk­siä. Empa­tia ei saa estää vai­kei­den ja vas­ten­mie­lis­ten asioi­den käsit­te­lyä, vaan kaik­ki mah­dol­li­set vas­tus­tuk­set ja trans­fe­rens­sit on pyrit­tä­vä pal­jas­ta­maan.

Samal­la saat­ta­vat kapeu­tua ana­lyy­ti­kon edel­ly­tyk­set oppia tera­peut­ti­sen mie­li­ku­vi­tuk­sen avul­la uusia koke­musu­lot­tu­vuuk­sia. Spon­taa­ni­suus ja sat­tu­mien luo­va leik­ki säes­tä­vät tera­pia­ti­lan­tei­ta, jois­sa van­ho­ja, vakiin­tu­nei­ta ja auto­ma­ti­soi­tu­nei­ta ritu­aa­le­ja voi­daan kuvi­tel­la ja kokea toi­sin. Täl­löin ehkä avau­tuu muu­tos­pers­pek­tii­vi – hori­sont­tien vai­vih­kai­si­ne hei­lut­ta­mi­si­neen ja näkö­kul­mien hie­no­va­rai­si­ne uudel­lee­na­se­moin­tei­neen. Perus­tuk­sia koet­te­le­vaan meta­noi­aan eli mie­len­muu­tok­seen eivät tai­da riit­tää muu­tos­ma­nu­aa­lit hel­pos­ti sula­tet­ta­vi­ne hyvän elä­män ohjei­neen ja pikai­ses­ti har­joi­tel­ta­vi­ne rat­kai­su­mal­lei­neen. Tar­vit­ta­neen jota­kin pidem­mäl­le kan­ta­vaa: ainut­laa­tui­sen koke­mus­tie­don ja ‑his­to­rian oival­ta­vaa työs­tä­mis­tä ja kär­si­väl­lis­tä sovit­ta­mis­ta oman elä­män melo­di­aan.

Elä­män­tai­don opet­ta­ja Krish­na­mur­ti tii­vis­ti aika­naan miet­tees­sään, että tun­te­ma­ton ei ole pelot­ta­vaa vaan tutun lop­pu­mi­nen. Kun alat ymmär­tää, mikä olet, yrit­tä­mät­tä väki­sin muut­taa sitä, sil­loin se, mikä olet, käy vähi­tel­len läpi toi­sin ymmär­tä­mi­sen ja muo­don­muu­tok­sen.

Ehkä tera­peut­ti­nen muu­tos­pu­he vaa­tii­kin uudel­leen hah­mot­ta­mis­ta. Muu­tok­set havait­sem­me usein ulkois­ten tapah­tu­mien ja tilan­tei­den ja niis­tä juon­tu­vien nopei­den ja sel­kei­den seu­raus­ten kaut­ta. Sen sijaan vai­keam­min havait­ta­via ovat vähit­täi­set siir­ty­mät, joi­den vai­hei­ta ja seu­rauk­sia ei voi nyky­het­kes­sä hevin tun­nis­taa. Siir­ty­mä sisäi­se­nä koke­mus­pro­ses­si­na ete­nee muis­to­jen ja toi­vei­den suo­dat­ta­ma­na vail­la tark­kaa ajoi­tus­ta ja mää­rän­pää­tä. Aikai­sem­man elä­män ja sii­hen liit­ty­vien käsi­tys­ten, tapo­jen, asen­tei­den, esi­nei­den, mie­li­ku­vien ja mie­len­mai­se­mien on annet­ta­va siir­tyä pai­koil­taan ja etään­tyä, vaik­ka mene­tyk­set ja luo­pu­mi­set voi­vat olla vai­kei­ta fyy­si­ses­ti, psyyk­ki­ses­ti ja sosi­aa­li­ses­ti.

Psy­ko­te­ra­pias­sa voi rau­hal­li­ses­ti ja luot­ta­muk­sel­li­ses­ti poh­tia lopet­ta­mi­sia, jot­ka muu­ten saat­ta­vat jää­dä vai­vaa­maan, ja sitä, mikä kul­kee vie­lä muka­na väli­ti­laan, jos­sa uudet aloi­tuk­set ovat vas­ta kote­loi­tu­nei­ta, idul­laan ja kyp­sy­mäs­sä hen­ki­lö­koh­tai­sik­si mer­ki­tyk­sik­si, tavoit­teik­si ja arvoik­si. ”Jokai­nen uusi alku on peräi­sin joi­den­kin tois­ten alku­jen lopus­ta”, Seneca jo tote­si. Sik­si kan­nat­taa var­mis­taa, ettei se, mitä itse luu­lee uudek­si aluk­si, ole jon­kin lopet­ta­mi­sen jat­ku­vaa vält­te­lyä tai siir­ty­mien kyl­läs­tä­män väli­ti­lan lii­an aikais­ta lopet­ta­mis­ta.

Juha­ni Iha­nus
pää­toi­mit­ta­ja