Valitse vuosi:
2021 2020 2019 2018 2017 2016 1992 1991 1990 1989 1988 1987 1986 1985 1984 1983 1982


Avaa näköisversio

Martti Tuohimetsä: Seuraavatko teoriat uutta tietoa?

Pää­kir­joi­tus

Nyt käsil­lä ole­van nuo­ri­sop­sy­ko­te­ra­pian tee­ma­nu­me­ron moni­puo­li­set artik­ke­lit hei­jas­te­le­vat psy­koa­na­lyyt­ti­sen psy­ko­te­ra­pian käy­tän­tö­jä ja teo­reet­ti­sia käsi­tyk­siä, jot­ka ovat ylei­siä myös kan­sain­vä­li­ses­ti. Inter­na­tio­nal Jour­nal of Psyc­hoa­na­ly­sis täyt­ti vii­me vuon­na 100 vuot­ta ja jul­kai­si sen kun­niak­si yli 500-sivui­sen juh­la­nu­me­ron. Sii­nä David Tuc­kett, leh­den enti­nen pit­kä­ai­kai­nen pää­toi­mit­ta­ja, arvioi uusien artik­ke­lei­den sisäl­töä. Pää­pai­no on tai­ta­van, sen­si­tii­vi­sen, mie­li­ku­vi­tus­rik­kaan ja välil­lä herooi­sen klii­ni­sen työn kuvauk­sis­sa. Monet kir­joit­ta­jat ker­to­vat, kuin­ka kos­ke­tus poti­laan kans­sa akti­voi heis­sä itses­sään tie­dos­ta­mat­to­man, joka herät­ti emoo­tioi­ta, ruu­miil­li­sia tun­te­muk­sia, fan­t­asioi­ta ja unia sekä tera­pia­tun­nil­la että sen ulko­puo­lel­la. Nii­den perus­teel­la ana­lyy­ti­kot raken­te­li­vat yksi­tyis­koh­tai­sia kon­struk­tioi­ta sii­tä, mitä ajat­te­le­vat tapah­tu­van itsen­sä ja poti­laan välil­lä. Vaik­ka tätä on aina tapah­tu­nut, on ana­lyy­ti­kon tun­te­muk­siin nojau­tu­mi­nen poti­laan tie­dos­ta­mat­to­man ymmär­tä­mi­sek­si yleis­ty­nyt. Jot­kut tera­peu­tit saat­ta­vat ker­toa omis­ta tun­teis­taan edis­tääk­seen parem­min yhtei­sen vuo­ro­vai­ku­tuk­sen ymmär­tä­mis­tä. Tuc­kett muis­tut­taa, että psy­koa­na­lyy­sin pii­ris­sä on ole­mas­sa moni­nai­sia metap­sy­ko­lo­gi­sia mal­le­ja, ja kysyy, mis­tä tie­däm­me, ovat­ko kon­struk­tiom­me oikei­ta vai ovat­ko ne auto­ri­taa­ri­sia sug­ges­tioi­ta tai yhdes­sä raken­net­tu­ja demo­kraat­ti­sia deluusioi­ta. Mik­si juu­ri nämä tul­kin­nat eivät­kä jot­kut muut? Miten ana­lyy­tik­ko voi huo­leh­tia sii­tä, että on rea­li­tee­teis­sa eikä jou­du yliar­vois­ten ideoi­den lumoon? Tätä ongel­maa ei juh­la­nu­me­ron artik­ke­leis­sa huo­mioi­da juu­ri­kaan. Kir­joi­tuk­sis­sa noja­taan jo puo­li vuo­si­sa­taa sit­ten vakiin­tu­nei­siin psy­koa­na­lyy­sin her­me­neut­ti­siin perus­teks­tei­hin, ja lähes jokai­nen kir­joi­tus alkaa sel­vi­tyk­sel­lä sii­tä, mitä Freud on asias­ta aika­naan sano­nut. Saman leh­den aiem­mas­sa 50-vuo­tis­juh­la­nu­me­ros­sa kir­joit­ta­jien huo­le­na oli psy­koa­na­lyy­siin koh­dis­tu­van kri­tii­kin tor­ju­mi­nen ja alku­pe­räis­ten metap­sy­ko­lo­gis­ten käsit­tei­den puo­lus­ta­mi­nen. Yri­tyk­set uit­taa mukaan uusia näke­myk­siä ”sala­ka­va­las­ti ja vaa­ral­li­ses­ti” on koet­tu uhkak­si psy­koa­na­lyy­sin alkua­jois­ta saak­ka. Syn­tyi kou­lu­kun­tia, jot­ka ovat kiis­tel­leet kes­ke­nään pää­asias­sa metap­sy­ko­lo­gioi­den tasol­la. 

Psy­koa­na­lyy­si on para­dok­saa­li­ses­ti kär­si­nyt puh­da­sop­pi­suu­den vaa­tees­taan ase­mien­sa hei­ken­ty­mi­se­nä. Metap­sy­ko­lo­gia on kak­si­te­räi­nen miek­ka. Se antaa tera­peu­til­le kehi­kon, jon­ka avul­la voi koos­taa feno­me­no­lo­gi­sel­la tasol­la tapah­tu­vaa pro­ses­sia. Mut­ta toi­saal­ta jos hoi­to ete­nee metap­sy­ko­lo­gia edel­lä, tulee sii­tä hel­pos­ti indokt­ri­naa­tio­ta. Ronald Brit­ton onkin sano­nut, että ”[t]erapeutin tuli­si työs­sään niin pit­käl­ti kuin mah­dol­lis­ta työn­tää pois kaik­ki metap­sy­ko­lo­giat ja eri­tyi­ses­ti ne, joi­hin hän on eni­ten kiin­ty­nyt”. Poti­las vais­to­aa sen, mitä tera­peut­ti ajat­te­lee ja mihin hän uskoo, ja mukau­tuu sii­hen. Donald Win­nicott on sano­nut, että ei tar­vit­se eri­tyis­tä metap­sy­ko­lo­gi­aa. Tul­kin­to­ja ja metap­sy­ko­lo­gi­aa tar­vi­taan sitä vähem­män, mitä parem­pi ja kii­reet­tö­mäm­pi tera­pia­suh­de on. Daniel Stern on kär­ke­väs­ti esit­tä­nyt: ”Tera­pias­sa­kin kaik­kein tär­kein psy­ko­dy­naa­mi­nen mer­ki­tys siir­tyy, toteu­tuu ja välit­tyy ei-sym­bo­li­sen pro­ses­sin avul­la ja kaut­ta. Vaik­ka semioot­ti­set sys­tee­mit ovat tär­kei­tä, ne ovat vain osa laa­jem­paa inter­sub­jek­tii­vis­ta sys­tee­miä.” Jos­pa semioot­ti­set sys­tee­mit ja metap­sy­ko­lo­giat ovat­kin pin­ta­ta­soa, tera­peu­tin ja poti­laan yhteen sovit­tau­tu­mi­nen syvä­ta­soa, kuten Stern on esit­tä­nyt?  

Kun psy­koa­na­lyy­sin teo­rian ja metap­sy­ko­lo­gian kehi­tys on ollut jo puo­li vuo­si­sa­taa pysäh­dyk­sis­sä, tar­jo­aa val­ta­vas­ti lisään­ty­nyt neu­ro­bio­lo­gi­nen tie­to David Tuc­ket­tin mukaan mah­dol­li­suuk­sia pääs­tä eteen­päin. Neu­ro­tie­de on syn­nyt­tä­nyt uut­ta tie­toa muis­tis­ta, emoo­tiois­ta ja affek­teis­ta, tie­dos­ta­mat­to­man ja tie­toi­suu­den toi­min­nas­ta ja raken­teis­ta, tois­ta­mis­pa­kos­ta, sii­tä, mis­tä trans­fe­rens­sis­sa on kyse, sisä­syn­tyi­sis­tä perin­nöl­li­sis­tä vie­teis­tä ja nii­den rata­jär­jes­tel­mis­tä ja välit­tä­jä­ai­neis­ta. On sel­vin­nyt, että havain­nois­tam­me, valin­nois­tam­me, aja­tuk­sis­tam­me, tun­ne­reak­tiois­tam­me ja käyt­täy­ty­mi­ses­täm­me suu­rem­pi osa kuin on luul­tu tapah­tuu auto­maat­ti­ses­ti ja tie­dos­ta­mat­to­mas­ti. Myös se, mitä mie­leen tulee esi­mer­kik­si ana­lyy­si­soh­val­la, vali­koi­tuu pait­si psy­ko­dy­naa­mi­sis­ta syis­tä myös laa­jan mul­ti­mo­daa­li­sen auto­ma­ti­soi­tu­neen neu­raa­li­sen kom­pu­taa­tion myö­tä. Ennen kuin mitään tulee tie­toi­suu­teen, on asi­aa käsi­tel­ty lukui­sil­ta eri kul­mil­ta ja eri osis­sa aivo­ja vähin­tään puo­li sekun­tia, usein jo usei­ta sekun­te­ja aikai­sem­min. Se ilme­nee toi­min­nan ja käyt­täy­ty­mi­sen kaut­ta ja herät­tää fyy­si­siä emo­tio­naa­li­sia reak­tioi­ta (e‑motion). Kes­keis­tä on huo­ma­ta, että mal­lit, kar­tat ja algo­rit­mit, jot­ka auto­maat­ti­ses­ti ohjaa­vat mei­tä, ovat osin sisä­syn­tyi­siä ja viet­ti­pe­räi­siä, mut­ta toi­saal­ta myös reaa­lis­ten koke­mus­ten ja nii­hin liit­ty­vien muis­ti­jäl­kien myö­tä ehdol­lis­tu­mi­sen ja pro­se­du­raa­li­sen oppi­mi­sen meka­nis­meil­la syn­ty­nei­tä ilman että se, mitä meil­le tapah­tui, kävi kos­kaan tie­toi­suu­des­sa eikä niin ollen ole myös­kään siel­tä kos­kaan tul­lut tor­ju­tuk­si. Kar­tat ja toi­min­ta­mal­lit raken­tu­vat var­hais­lap­suu­des­ta alkaen ennen kuin aivo­jen muis­ti­jär­jes­tel­mät ja koke­mis­ta modu­loi­va otsa­loh­ko ovat täy­sin kehit­ty­neet. Nii­tä syn­tyy läpi elä­män, eivät­kä ne ole samas­sa mie­les­sä psy­ko­dy­naa­mi­sia kuin tie­toi­suu­des­sa tai sen kyn­nyk­sel­lä käy­neet sisäl­löt. Ne ovat tal­len­tu­neet aivo­jen kes­kio­siin tala­muk­seen, tyvi­tu­mak­kei­siin ja pik­kuai­voi­hin moto­ri­si­na toi­min­ta­kaa­voi­na. Ne eivät ole sym­bo­li­sia, sanal­li­sia tai kuval­li­sia. Nii­tä ei voi sää­tää tai muun­taa myö­hem­min, ne ovat pysy­viä lop­puun saak­ka. Nii­tä ei ole ollut mah­dol­lis­ta tor­jua tai dis­so­sioi­da. Tie­toi­ses­ti nii­tä ei voi tavoit­taa, mut­ta nii­den herät­tä­miä emoo­tioi­ta ja tun­tei­ta voi­daan tie­toi­ses­ti kokea. Eläin­kun­ta toi­mii pää­sään­töi­ses­ti nii­den ohjaa­ma­na, ja nii­den mer­ki­tys on ihmi­sel­le­kin kes­kei­nen. Her­mos­to pyr­kii kaa­voit­ta­maan ja auto­ma­ti­soi­maan toi­min­taan­sa eko­no­mi­sis­ta syis­tä, ja ihmi­sel­lä se vapaut­taa tilaa työ­muis­tin käyt­töön. Sen­so­ri­set havain­not ja ajat­te­lu akti­voi­vat aina moto­ri­sen jär­jes­tel­män, kuten edel­lä todet­tiin. Eksis­toim­me toi­min­nan kaut­ta. Tera­pias­sa on kes­keis­tä huo­mioi­da sano­jen mer­ki­tys­ten lisäk­si puhee­nai­hei­den vali­koi­tu­mi­nen ja siir­ty­mät, tun­tei­den vaih­tu­mi­nen, liik­keet, ilmai­sun sävyt jne. Nämä ovat toi­min­nal­li­sia, moto­ri­sia tapah­tu­mia. 

Kun oirei­ta aiheut­ta­vat neu­raa­li­set kar­tat ovat syn­ty­neet auto­maat­ti­ses­ti ilman tie­toi­suut­ta, on ongel­mal­lis­ta, jos oirei­ta pel­käs­tään psy­ko­lo­gi­soi­daan, näh­dään tor­jun­taa, loh­ko­mis­ta, kiel­tä­mis­tä, idea­li­saa­tio­ta jne. Poti­las voi kokea ole­van­sa oireis­taan vas­tuus­sa ja että per­soo­na, minä, on siis vial­li­nen. Poti­laat saat­ta­vat häve­tä syväs­ti luon­teen­piir­tei­tään tai tun­tei­taan, jot­ka pääl­li­sin puo­lin epä­loo­gi­ses­ti ja äkkiä voi­vat nous­ta pin­taan jon­kin arki­päi­väi­sen ärsyk­keen lau­kai­se­ma­na. Ihmi­nen ei voi vai­kut­taa sii­hen, mitä sisäl­tä käsin kus­sa­kin tilan­tees­sa hänes­sä herää tun­tee­na, aja­tuk­se­na tai toi­min­ta­pak­ko­na sil­loin, kun kysees­sä on auto­ma­ti­soi­tu­nut neu­raa­li­nen algo­rit­mi. Vas­taan tais­te­lu aiheut­taa luk­kiu­tu­mis­ta, uusien defens­sien ja oirei­den kehit­ty­mis­tä. Sil­loin on hel­pot­ta­vaa sekä tera­peu­til­le että poti­laal­le, jos he ovat jon­ki­nas­tei­ses­ti neu­ro­tie­teel­li­ses­ti infor­moi­tu­ja. Ymmär­rys voi aut­taa tera­peut­tia tun­te­maan myö­tä­tun­toa, kun hän ei pidä poti­las­ta pel­käs­tään defen­sii­vi­se­nä. Poti­las oppii puo­les­taan tun­te­maan myö­tä­tun­toa itse­ään koh­taan, kun hän ymmär­tää olo­suh­teen­sa ja koh­ta­lon­sa, johon ei voi­nut vai­kut­taa ja jon­ka uhri hän jos­sa­kin mie­les­sä on. Oppi­mi­nen ja uusien neu­raa­lis­ten mal­lien syn­ty­mi­nen vaa­tii tois­to­ja, samo­jen vai­kei­den tilan­tei­den ja tun­tei­den uudel­leen sie­tä­mis­tä. Täs­tä syys­tä pysy­vään muu­tok­seen täh­tää­vät tera­piat ovat pit­kä­kes­toi­sia. Tilan­ne on saman­ta­pai­nen kuin soit­ta­maan tai ten­nis­tä pelaa­maan ope­tel­les­sa: pai­neen alla vai­kean nuot­ti­ku­vion lähes­tyes­sä tai pelis­sä tap­pion uha­tes­sa van­hat manee­rit kai­vau­tu­vat esil­le ja opit­tu kato­aa. Van­hat reak­tiot ovat nopeam­pia ja auto­maat­ti­sia. Vaik­ka nii­den pääl­le raken­tui­si uut­ta pro­se­du­raa­lis­ta oppi­mis­ta, täy­sin ei van­hois­ta tai­pu­muk­sis­ta pää­se eroon, ja sik­si tera­pian­kin anta­mal­la avul­la on rajan­sa. Anna Lil­ja tote­aa pää­kir­joi­tuk­ses­saan Psy­koa­na­lyyt­ti­nen psy­ko­te­ra­pia ‑leh­des­sä vuon­na 2018: ”Aivot ja neu­raa­li­set tapah­tu­mat eivät mää­rää toi­min­taam­me, vaan ihmis­tä voi­daan pitää toi­min­nas­taan vas­tuul­li­se­na sub­jek­ti­na. Olen­toi­na, joil­la on sie­lu, emme jätä vas­tuu­ta pel­käs­tään aivoil­lem­me.” Oli­si hie­noa, jos kui­ten­kin myös ”aivot ja neu­raa­li­set tapah­tu­mat” huo­mioi­tai­siin psy­ko­te­ra­peut­ti­sis­sa poh­din­nois­sa. Sitä uusi tie­tee­na­la neu­rop­sy­koa­na­lyy­si on yrit­tä­nyt edis­tää jo 23 vuo­den ajan, aluk­si voi­ma­kas­ta vas­tus­tus­ta psy­koa­na­lyy­tik­ko­jen tahol­ta kokien ja edel­leen mar­gi­naa­lis­sa ole­va­na. Suun­ta on kui­ten­kin vää­jää­mä­tön, ja ennen pit­kää uskon sen ulot­ta­van vai­ku­tuk­sen­sa myös tera­peut­tien huo­nei­siin.

Mart­ti Tuo­hi­met­sä
pää­toi­mit­ta­ja