Vesa Talvitie: Pentti Linkola ja ilmastoahdistuksen filosofia

Tie­tee­na­lo­jen, myös psy­ko­lo­gian, rivien välei­hin pii­lou­tuu val­ta­va mää­rä filo­so­fi­sia ennak­ko-ole­tuk­sia. Nii­den jah­taa­mi­sel­le omis­tau­tu­nut jouk­ko on pie­ni, ja se onnis­tuu vain har­voin herät­tä­mään laa­jem­paa mie­len­kiin­toa poh­din­to­jaan koh­taan. Ilmas­ton­muu­tos ja sii­hen liit­ty­vä akti­vis­mi nos­taa kui­ten­kin filo­so­fian ja psy­ko­lo­gian raja-alu­een eteem­me. Mikä on onnis­tu­nut­ta ilmas­toah­dis­tuk­sen hal­lin­taa ja mitä on hyvä psy­ko­lo­gi­nen sopeu­tu­mi­nen edes­sä ole­vaan ilmas­ton läm­pe­ne­mi­seen?

Jot­ta psy­ko­lo­gia pysyi­si omas­sa loke­ros­saan, psy­ko­lo­gi­nen sopeu­tu­mi­nen kuu­lui­si ehkä mää­ri­tel­lä ikään kuin solip­sis­ti­ses­ti, ulko­maa­il­ma sul­keis­taen mie­len sisäl­tä käsin. Täl­löin sopeu­tu­mis­ta voi arvioi­da esi­mer­kik­si toi­min­ta­ky­vyn säi­lyt­tä­mi­sen, ajat­te­lun jous­ta­vuu­den ja epä­var­muu­den sie­tä­mi­sen näkö­kul­mis­ta. Entä jos tähän lisä­tään yli­su­ku­pol­vi­nen elä­män suo­je­le­mi­sen näkö­kul­ma: astu­taan­ko (elämän)filosofian alu­eel­le, jos esi­te­tään, että psyyk­ki­sel­le hyvin­voin­nil­le on tär­ke­ää myös pyr­ki­mys säi­lyt­tää maa­pal­lo asut­ta­va­na tule­vil­le suku­pol­vil­le?

Ympä­ris­tö­fi­lo­so­fian ja ‑psy­ko­lo­gian suh­de on Suo­mes­sa har­maa­ta aluet­ta, mikä näkyy myös suh­tau­tu­mi­ses­sa Pent­ti Lin­ko­laan. Hänes­tä jul­ki­suu­teen maa­lau­tu­nut kuva on elä­nyt var­sin itse­näi­ses­ti omaa elä­mään­sä. Riit­ta Kylän­pään vuon­na 2017 jul­kais­tun elä­mä­ker­ta­teok­sen nimi onkin Pent­ti Lin­ko­la – ihmi­nen ja legen­da.

Lin­ko­la on kuvat­tu medias­sa inhi­mil­li­sen psy­ko­lo­gian ylit­tä­vä­nä, hor­ju­mat­to­man joh­don­mu­kai­se­na ajat­te­li­ja­na. Vii­meis­tään filo­so­fien G. H. von Wrigh­tin ja Esa Saa­ri­sen ylis­tä­vät, vas­toin parem­paa tie­toa kir­joi­te­tut lausun­not beto­noi­vat Lin­ko­lan loo­gis-moraa­li­sen ajat­te­lun iko­nik­si. Legen­da Lin­ko­lal­la ei vai­kut­tai­si olleen tar­vet­ta ”sopeu­tua psy­ko­lo­gi­ses­ti” ilmas­ton­muu­tok­seen tai ”hal­li­ta” sii­hen liit­ty­vää ahdis­tus­ta. Joka tapauk­ses­sa ihmi­nen Lin­ko­la oli tun­tei­kas mies niin ympä­ris­tö­ky­sy­myk­sis­sä kuin muu­ten­kin.

***

Lin­ko­la syn­tyi Palan­der-Suo­lah­tien ja Col­la­nien sivis­tys­su­kui­hin, ja hänen isän­sä oli Hel­sin­gin yli­opis­ton reh­to­ri. Äidi­ni­sä oli saman yli­opis­ton kans­le­ri. Lin­ko­lan kiin­nos­tus luon­toa koh­taan ei ollut aka­tee­mis­ta laa­tua, ja bio­lo­gian opin­not lop­pui­vat lyhyeen. Hänes­tä tuli kalas­ta­ja, joka kyke­ni elät­tä­mään per­heen­sä pit­käl­ti luon­non ehdoil­la.

Lin­ko­la-legen­dam­me oli pait­si älyn, myös fyy­si­sen suo­ri­tus­ky­vyn jät­ti­läi­nen. Hän aje­li lin­tu­ja ren­gas­taes­sa vaih­teet­to­mal­la pol­ku­pyö­räl­lä ympä­ri Suo­men­nie­meä kii­peil­len pui­den lat­voi­hin kala­sääk­sien pesil­le. Hän ehti ren­gas­taa osa­puil­leen 70 000 lin­tua. Yksi Lin­ko­lan per­heen har­vois­ta loma­mat­kois­ta suun­tau­tui Salos­ta Ahve­nan­maan ympä­ri Porin Tah­ko­luo­toon – sou­taen, seit­se­mäs­sä vii­kos­sa. Lin­ko­la oli erään­lai­nen ult­ra­mat­ko­jen ekot­riath­lo­nis­ti, ja yhtä­läi­syy­det toi­seen, lor­di Greys­to­ke­na tun­net­tuun super­san­ka­riin ovat moni­nai­set.

Legen­da Lin­ko­lal­le luon­to on kes­ki­näis­riip­pu­vuuk­sien sys­tee­mi, jota ihmi­nen on tuhoa­mas­sa. Ihmi­nen Lin­ko­lan ympä­ris­tö­ak­ti­vis­mi nousi voi­mak­kais­ta luon­to­ko­ke­muk­sis­ta, ja hän suh­tau­tui luon­toon hyvin tun­ne­pe­räi­ses­ti. Sen tuhou­tu­mi­ses­ta – jopa yksit­täis­ten pui­den kaa­ta­mi­ses­ta tai lin­nun­pe­sän putoa­mi­ses­ta – hän tun­si syvää surua. Lin­ko­la rai­vos­tui kana­hau­kal­le, joka tun­keu­tui sepel­kyyh­ky­jen ren­gas­ta­mis­ta var­ten viri­tet­tyyn pyy­dyk­seen, ja har­maa­lok­ki oli hänel­le ”ros­mo­la­ji, len­tä­vä rot­ta”, jota sopi hei­tel­lä kivil­lä. Kun kala­mat­koil­la tuli vai­keuk­sia, hän kiroi­li voi­mak­kaas­ti ja saat­toi kiih­dyk­sis­sään heit­tää ver­kot ja airot veteen. Hän oli myös kah­teen ottee­seen psy­kiat­ri­sel­la osas­tol­la hoi­dos­sa masen­nuk­sen takia.

***

Lin­ko­lan ihmis­suh­teet voi jakaa kol­meen ryh­mään: päi­vit­täi­sen arjen jaka­neet per­heen­jä­se­net sekä verk­ko­ka­las­tuk­ses­sa vält­tä­mät­tö­mät sou­ta­jat, ystä­vä- ja tut­ta­va­pii­ri, sekä teks­tien luki­ja­kun­ta (jon­ka voi myös aja­tel­la ole­van vuo­ro­vai­ku­tus­suh­tees­sa kir­jai­li­jan kans­sa).

Kotio­lois­sa Lin­ko­la oli oma­val­tai­nen ja kont­rol­loi­va, ja per­heen­jä­se­net oli­vat hänen hal­lit­se­mat­to­man mie­li­pa­han­sa armoil­la. Alle kou­lui­käi­set lap­set sai­vat kala­reis­su­jen ajan olla yksin koto­na var­hai­ses­ta aamus­ta illan­suu­hun. Säh­köt­tö­mäs­sä talou­des­sa hei­dän ei palo­vaa­ran takia ollut lupa valais­ta kotia. Hän piti poi­kia vai­kei­na kas­va­tet­ta­vi­na ja uho­si molem­pien las­ten odo­tusai­ka­na, että syn­ty­vän lap­sen olles­sa poi­ka tämä lai­tet­tai­siin las­ten­ko­tiin. Oma­val­tai­suu­des­ta aiheu­tui ymmär­ret­tä­väs­ti pari­suh­deon­gel­mia, ja nii­den myö­tä Lin­ko­lan ajat­te­lu radi­ka­li­soi­tui eko­fa­sis­min ja sovi­nis­min suun­tiin. Lin­ko­lan oli vai­kea hyväk­syä, että muu luo­ma­kun­ta – hän piti sanas­ta sen ään­nea­sun takia – kul­ki omia reit­te­jään hänel­tä lupaa kysy­mät­tä.

Yhteis­kun­nal­lis­ten kysy­mys­ten edis­tä­mi­nen edel­lyt­tää usein niin sanot­tua krii­si­tie­toi­suu­den kohot­ta­mis­ta. Tähän Lin­ko­la­kin var­mas­ti täh­tä­si teks­tien­sä kär­jek­käil­lä ilmai­suil­laan – hänen apo­ka­lyp­ti­set saar­nan­sa oli­vat tar­koi­tuk­sel­la ahdis­ta­vaa luet­ta­vaa. Lin­ko­lan koh­dal­la ja yli­pää­tään yhteis­kun­nal­li­ses­sa akti­vis­mis­sa lie­nee pro­jek­tii­vi­sen iden­ti­fi­kaa­tion alle lan­kea­va tie­dos­ta­ma­ton ulot­tu­vuus: laji­to­ve­rien huo­let­to­muus itsel­le kipeän ongel­man suh­teen on ärsyt­tä­vää, ja akti­vis­mil­la saa­daan muut jaka­maan oma ahdis­tus.

***

Lin­ko­la eli hyvin askeet­ti­ses­ti. Kalas­tus­kau­den ulko­puo­lel­la hän kui­ten­kin luki pal­jon, kävi teat­te­ris­sa ja kuun­te­li musiik­kia. Kult­tuu­ri­har­ras­tus oli sel­väs­ti­kin eril­lään hänen eko­lo­gi­ses­ta ohjel­mas­taan – hän oli aidos­ti kiin­nos­tu­nut kult­tuu­rin eri lajeis­ta eikä arvioi­nut teok­sia bio­lo­gian näkö­kul­mas­ta.

Lähi­pii­ril­leen Lin­ko­la oli pamfle­teis­ta tutul­la taval­la pro­vo­soi­va, yliam­pu­va ja mus­ta­val­koi­nen. Ehkä hie­man yllät­täen Lin­ko­lal­la oli laa­ja ystä­vä­pii­ri, ja hän oli hyvän ja haus­kan seu­ra­mie­hen mai­nees­sa. Kun toi­nen venei­li­jä pysäh­tyi kalas­tus­ve­neen vie­reen, Lin­ko­la muut­tui erään sou­ta­jan mukaan ”sil­män­rä­päyk­ses­sä syn­käs­tä muti­si­jas­ta hil­peäk­si rupat­te­li­jak­si”.

Lin­ko­las­ta tuli suo­ras­taan kult­tuu­rie­lii­tin lem­mik­ki. Hän osal­lis­tui vuo­sit­tai­siin orni­to­lo­gio­lym­pia­lai­siin ja jär­jes­ti puo­li­soi­neen joka­ke­väi­siä Kur­ki­juh­lia, joi­den ohjel­mas­sa oli eri­lai­sia puhei­ta, esi­tyk­siä ja kisai­lu­ja. Hel­sin­gin Sano­mien ja Apu-leh­den pals­toil­la­kin rapor­toi­dut juh­lat kes­ti­vät kak­si päi­vää, ja osal­lis­tu­ja­jouk­ko oli kult­tuu­rie­lii­tin terä­vin­tä kär­keä: Pent­ti Saa­ri­kos­ki, Han­nu Tar­mio, M. A. Num­mi­nen, Paa­vo Haa­vik­ko, Han­nu Taa­ni­la, Ilk­ka ja Ses­se Koi­vis­to, Timo K. Muk­ka, Erno Paa­si­lin­na, juh­lis­sa jopa pot­ku­pal­loa pelan­nut Mat­ti Klin­ge, Pek­ka Tark­ka ja Auli Vii­ka­ri. Tule­va ark­kiat­ri, Lin­ko­lan kou­lu­ka­ve­ri Ris­to Pel­ko­nen tote­si Kur­ki­juh­lis­ta: ”Siel­lä oli nuor­ta äly­mys­töä, joka oli kovas­ti ollak­seen.” Ehkä Lin­ko­lan sosi­aa­li­nen ja peri­aat­teel­li­nen pee­sai­lu myös hie­man hel­pot­ti elii­tin ympä­ris­tö­ah­dis­tus­ta.

Lin­ko­lan sosi­aa­li­sen elä­män ehdot­to­ma­na edel­ly­tyk­se­nä oli epäi­le­mät­tä se, että hän har­ki­tus­ti vält­ti kes­kus­te­lua kont­ro­ver­siel­leis­ta aiheis­ta. Aivan kuten kult­tuu­ria, hän ei arvioi­nut seu­raan­sa­kaan luon­non­suo­je­lul­li­sin kri­tee­rein.

***

Mitä tapah­tuu, kun filo­so­fian ja psy­ko­lo­gian raja-alue jäte­tään kar­toit­ta­mat­ta? Mic­hel Foucault on tun­ne­tuim­min kuvan­nut tätä: ylei­sis­tä arvos­tuk­sis­ta piit­taa­mat­to­mat miel­ty­myk­set ja toi­min­ta­ta­vat lei­ma­taan psy­ko­lo­gian ja psy­kiat­rian avul­la (ja vas­taa­vas­ti ”nor­maa­li” käy­tös jäte­tään psy­ko­lo­gi­sen ymmär­tä­mi­sen ulko­puo­lel­le).

Pro­vo­soi­vas­ta Lin­ko­las­ta muo­dos­tui vii­me vuo­si­sa­dal­la myyt­ti, joka ehkä hie­man yllät­tä­väs­ti jäi psy­ko­lo­gi­soin­nin ylä­puo­lel­la. Tämän päi­vän ilmas­top­sy­ko­lo­gias­sa on näh­tä­vis­sä samaa ilmiö­tä: ilmas­to­de­nia­lis­mi on psy­ko­lo­gis­ta seli­tys­tä kai­paa­va ilmiö, mut­ta näkö­pii­ris­sä ole­vas­ta eko­ka­ta­stro­fis­ta huo­leh­ti­mi­nen näyt­täy­tyy pelk­kä­nä ade­kvaa­tin infor­maa­tion pro­ses­soin­nin lop­pu­tu­lok­se­na. Ikään kuin ajat­te­li­sim­me psy­ko­lo­gian ole­van varat­tu outou­den ja poik­kea­vuu­den selit­tä­mi­sel­le – sen sovel­ta­mi­sen hyviin pyr­ki­myk­siin pelä­tään ikään kuin selit­tä­vän hyvän asian pois.

***

Legen­da Lin­ko­la oli ilmas­to- ja ympä­ris­tö­ah­dis­tuk­sen ulot­tu­mat­to­mis­sa, mut­ta mitä elä­mä­ker­ta­tie­to­jen poh­jal­ta voi­daan pää­tel­lä ihmi­nen Lin­ko­lan kei­nois­ta hal­li­ta sitä? Kei­not ovat hyvin pit­käl­le lin­jas­sa sen kans­sa, mitä nykyp­sy­kiat­ria ja ‑psy­ko­lo­gia suo­sit­te­le­vat mie­len­ter­vey­den yllä­pi­tä­mi­sek­si:

Lii­ku pal­jon.

Tee ongel­man suh­teen se, mikä on omas­sa val­las­sa­si.
Har­ras­ta aktii­vi­ses­ti kult­tuu­ria, tai mitä tahan­sa, mikä tun­tuu kiin­nos­ta­val­ta.
Väl­tä run­sas­ta alko­ho­lin käyt­töä.
Älä rajaa ihmis­suh­tei­ta­si maa­il­man­kat­so­muk­sel­lis­ten seik­ko­jen perus­teel­la.
Kii­tok­set Anna­ril­la Ahto­lal­le, Hen­rik Enc­kel­lil­le ja Erk­ki Haa­pa­nie­mel­le taus­ta­tues­ta teks­tin työs­tä­mi­ses­sä.

Kir­jal­li­suus

Alén, Eero (2006). Lin­ko­lan sou­ta­jan päi­vä­kir­ja. Tur­ku: Sam­mak­ko.

Haa­pa­nie­mi, Erk­ki (1999). Lin­ko­lan met­sä­mars­si. Hel­sin­ki: Nas­ta­muu­mio. Luet­ta­vis­sa myös ver­kos­sa: http://selvatsanat.blogspot.com/2015/01/linkolan-metsamarssi-selostus.html

Kylän­pää, Riit­ta (2017). Pent­ti Lin­ko­la – ihmi­nen ja legen­da. Hel­sin­ki: Sil­ta­la.

Vadén, Tero (toim.)(2008). Lin­ko­lan aja­ma­na. Hel­sin­ki: Into.