Vesa Talvitie: Pentti Linkola ja ilmastoahdistuksen filosofia

Tieteenalojen, myös psykologian,
rivien väleihin piiloutuu valtava määrä filosofisia ennakko-oletuksia. Niiden
jahtaamiselle omistautunut joukko on pieni, ja se onnistuu vain harvoin
herättämään laajempaa mielenkiintoa pohdintojaan kohtaan. Ilmastonmuutos ja
siihen liittyvä aktivismi nostaa kuitenkin filosofian ja psykologian
raja-alueen eteemme. Mikä on onnistunutta ilmastoahdistuksen hallintaa ja mitä
on hyvä psykologinen sopeutuminen edessä olevaan ilmaston lämpenemiseen?

Jotta
psykologia pysyisi omassa lokerossaan, psykologinen sopeutuminen kuuluisi ehkä
määritellä ikään kuin solipsistisesti, ulkomaailma sulkeistaen mielen sisältä
käsin. Tällöin sopeutumista voi arvioida esimerkiksi toimintakyvyn
säilyttämisen, ajattelun joustavuuden ja epävarmuuden sietämisen näkökulmista.
Entä jos tähän lisätään ylisukupolvinen elämän suojelemisen näkökulma:
astutaanko (elämän)filosofian alueelle, jos esitetään, että psyykkiselle
hyvinvoinnille on tärkeää myös pyrkimys säilyttää maapallo asuttavana tuleville
sukupolville?

Ympäristöfilosofian
ja -psykologian suhde on Suomessa harmaata aluetta, mikä näkyy myös
suhtautumisessa Pentti Linkolaan. Hänestä julkisuuteen maalautunut kuva on
elänyt varsin itsenäisesti omaa elämäänsä. Riitta Kylänpään vuonna 2017
julkaistun elämäkertateoksen nimi onkin Pentti Linkola – ihminen ja legenda.

Linkola
on kuvattu mediassa inhimillisen psykologian ylittävänä, horjumattoman
johdonmukaisena ajattelijana. Viimeistään filosofien G. H. von Wrightin ja Esa
Saarisen ylistävät, vastoin parempaa tietoa kirjoitetut lausunnot betonoivat
Linkolan loogis-moraalisen ajattelun ikoniksi. Legenda Linkolalla ei
vaikuttaisi olleen tarvetta ”sopeutua psykologisesti” ilmastonmuutokseen tai
”hallita” siihen liittyvää ahdistusta. Joka tapauksessa ihminen Linkola oli
tunteikas mies niin ympäristökysymyksissä kuin muutenkin.

***

Linkola syntyi Palander-Suolahtien
ja Collanien sivistyssukuihin, ja hänen isänsä oli Helsingin yliopiston
rehtori. Äidinisä oli saman yliopiston kansleri. Linkolan kiinnostus luontoa
kohtaan ei ollut akateemista laatua, ja biologian opinnot loppuivat lyhyeen.
Hänestä tuli kalastaja, joka kykeni elättämään perheensä pitkälti luonnon
ehdoilla.

Linkola-legendamme
oli paitsi älyn, myös fyysisen suorituskyvyn jättiläinen. Hän ajeli lintuja
rengastaessa vaihteettomalla polkupyörällä ympäri Suomenniemeä kiipeillen
puiden latvoihin kalasääksien pesille. Hän ehti rengastaa osapuilleen 70 000
lintua. Yksi Linkolan perheen harvoista lomamatkoista suuntautui Salosta
Ahvenanmaan ympäri Porin Tahkoluotoon – soutaen, seitsemässä viikossa. Linkola
oli eräänlainen ultramatkojen ekotriathlonisti, ja yhtäläisyydet toiseen, lordi
Greystokena tunnettuun supersankariin ovat moninaiset.

Legenda
Linkolalle luonto on keskinäisriippuvuuksien systeemi, jota ihminen on
tuhoamassa. Ihminen Linkolan ympäristöaktivismi nousi voimakkaista
luontokokemuksista, ja hän suhtautui luontoon hyvin tunneperäisesti. Sen
tuhoutumisesta – jopa yksittäisten puiden kaatamisesta tai linnunpesän
putoamisesta – hän tunsi syvää surua. Linkola raivostui kanahaukalle, joka
tunkeutui sepelkyyhkyjen rengastamista varten viritettyyn pyydykseen, ja
harmaalokki oli hänelle ”rosmolaji, lentävä rotta”, jota sopi heitellä kivillä.
Kun kalamatkoilla tuli vaikeuksia, hän kiroili voimakkaasti ja saattoi
kiihdyksissään heittää verkot ja airot veteen. Hän oli myös kahteen otteeseen
psykiatrisella osastolla hoidossa masennuksen takia.

***

Linkolan ihmissuhteet voi jakaa
kolmeen ryhmään: päivittäisen arjen jakaneet perheenjäsenet sekä
verkkokalastuksessa välttämättömät soutajat, ystävä- ja tuttavapiiri, sekä
tekstien lukijakunta (jonka voi myös ajatella olevan vuorovaikutussuhteessa
kirjailijan kanssa).

Kotioloissa
Linkola oli omavaltainen ja kontrolloiva, ja perheenjäsenet olivat hänen
hallitsemattoman mielipahansa armoilla. Alle kouluikäiset lapset saivat
kalareissujen ajan olla yksin kotona varhaisesta aamusta illansuuhun.
Sähköttömässä taloudessa heidän ei palovaaran takia ollut lupa valaista kotia.
Hän piti poikia vaikeina kasvatettavina ja uhosi molempien lasten odotusaikana,
että syntyvän lapsen ollessa poika tämä laitettaisiin lastenkotiin. Omavaltaisuudesta
aiheutui ymmärrettävästi parisuhdeongelmia, ja niiden myötä Linkolan ajattelu
radikalisoitui ekofasismin ja sovinismin suuntiin. Linkolan oli vaikea
hyväksyä, että muu luomakunta – hän piti sanasta sen äänneasun takia – kulki
omia reittejään häneltä lupaa kysymättä.

Yhteiskunnallisten
kysymysten edistäminen edellyttää usein niin sanottua kriisitietoisuuden
kohottamista. Tähän Linkolakin varmasti tähtäsi tekstiensä kärjekkäillä
ilmaisuillaan – hänen apokalyptiset saarnansa olivat tarkoituksella ahdistavaa
luettavaa. Linkolan kohdalla ja ylipäätään yhteiskunnallisessa aktivismissa
lienee projektiivisen identifikaation alle lankeava tiedostamaton ulottuvuus:
lajitoverien huolettomuus itselle kipeän ongelman suhteen on ärsyttävää, ja
aktivismilla saadaan muut jakamaan oma ahdistus.

***

Linkola eli hyvin askeettisesti.
Kalastuskauden ulkopuolella hän kuitenkin luki paljon, kävi teatterissa ja
kuunteli musiikkia. Kulttuuriharrastus oli selvästikin erillään hänen
ekologisesta ohjelmastaan – hän oli aidosti kiinnostunut kulttuurin eri
lajeista eikä arvioinut teoksia biologian näkökulmasta.

Lähipiirilleen
Linkola oli pamfleteista tutulla tavalla provosoiva, yliampuva ja
mustavalkoinen. Ehkä hieman yllättäen Linkolalla oli laaja ystäväpiiri, ja hän
oli hyvän ja hauskan seuramiehen maineessa. Kun toinen veneilijä pysähtyi
kalastusveneen viereen, Linkola muuttui erään soutajan mukaan
”silmänräpäyksessä synkästä mutisijasta hilpeäksi rupattelijaksi”.

Linkolasta
tuli suorastaan kulttuurieliitin lemmikki. Hän osallistui vuosittaisiin
ornitologiolympialaisiin ja järjesti puolisoineen jokakeväisiä Kurkijuhlia,
joiden ohjelmassa oli erilaisia puheita, esityksiä ja kisailuja. Helsingin Sanomien
ja Apu-lehden palstoillakin raportoidut juhlat kestivät kaksi päivää, ja
osallistujajoukko oli kulttuurieliitin terävintä kärkeä: Pentti Saarikoski,
Hannu Tarmio, M. A. Numminen, Paavo Haavikko, Hannu Taanila, Ilkka ja Sesse
Koivisto, Timo K. Mukka, Erno Paasilinna, juhlissa jopa potkupalloa pelannut Matti
Klinge, Pekka Tarkka ja Auli Viikari. Tuleva arkkiatri, Linkolan koulukaveri
Risto Pelkonen totesi Kurkijuhlista: ”Siellä oli nuorta älymystöä, joka oli
kovasti ollakseen.” Ehkä Linkolan sosiaalinen ja periaatteellinen peesailu myös
hieman helpotti eliitin ympäristöahdistusta.

Linkolan
sosiaalisen elämän ehdottomana edellytyksenä oli epäilemättä se, että hän
harkitusti vältti keskustelua kontroversielleista aiheista. Aivan kuten
kulttuuria, hän ei arvioinut seuraansakaan luonnonsuojelullisin kriteerein.

***

Mitä tapahtuu, kun filosofian ja
psykologian raja-alue jätetään kartoittamatta? Michel Foucault on tunnetuimmin
kuvannut tätä: yleisistä arvostuksista piittaamattomat mieltymykset ja
toimintatavat leimataan psykologian ja psykiatrian avulla (ja vastaavasti
”normaali” käytös jätetään psykologisen ymmärtämisen ulkopuolelle).

Provosoivasta
Linkolasta muodostui viime vuosisadalla myytti, joka ehkä hieman yllättävästi
jäi psykologisoinnin yläpuolella. Tämän päivän ilmastopsykologiassa on
nähtävissä samaa ilmiötä: ilmastodenialismi on psykologista selitystä kaipaava
ilmiö, mutta näköpiirissä olevasta ekokatastrofista huolehtiminen näyttäytyy
pelkkänä adekvaatin informaation prosessoinnin lopputuloksena. Ikään kuin
ajattelisimme psykologian olevan varattu outouden ja poikkeavuuden
selittämiselle – sen soveltamisen hyviin pyrkimyksiin pelätään ikään kuin selittävän
hyvän asian pois
.

***

Legenda Linkola oli ilmasto- ja
ympäristöahdistuksen ulottumattomissa, mutta mitä elämäkertatietojen pohjalta
voidaan päätellä ihminen Linkolan keinoista hallita sitä? Keinot ovat hyvin
pitkälle linjassa sen kanssa, mitä nykypsykiatria ja -psykologia suosittelevat
mielenterveyden ylläpitämiseksi:

Liiku paljon.

Tee ongelman suhteen se, mikä on omassa vallassasi.
Harrasta aktiivisesti kulttuuria, tai mitä tahansa, mikä tuntuu kiinnostavalta.
Vältä runsasta alkoholin käyttöä.
Älä rajaa ihmissuhteitasi maailmankatsomuksellisten seikkojen perusteella.
Kiitokset Annarilla Ahtolalle, Henrik Enckellille ja Erkki Haapaniemelle taustatuesta tekstin työstämisessä.

Kirjallisuus

Alén,
Eero
(2006).
Linkolan soutajan päiväkirja. Turku: Sammakko.

Haapaniemi,
Erkki
(1999).
Linkolan metsämarssi. Helsinki: Nastamuumio. Luettavissa myös verkossa: http://selvatsanat.blogspot.com/2015/01/linkolan-metsamarssi-selostus.html

Kylänpää,
Riitta
(2017).
Pentti Linkola – ihminen ja legenda. Helsinki: Siltala.

Vadén,
Tero
(toim.)(2008).
Linkolan ajamana. Helsinki: Into.