Valitse vuosi:
2021 2020 2019 2018 2017 2016 1997 1996 1995 1994 1993 1992 1991 1990 1989 1988 1987 1986 1985 1984 1983 1982


Avaa näköisversio

Juhani Ihanus: Virtuaaliahdistuksen vertigossa

Pää­kir­joi­tus

Kun syys­myrs­kyn kes­kel­lä ryh­dyin Suo­men­lin­nan hol­vi­kaa­rien alta pitä­mään etäe­si­tel­mää kan­sain­vä­li­ses­sä kon­fe­rens­sis­sa, kaik­ki näyt­ti aluk­si suju­van hyvin. Yhteys toi­mi, ääni kuu­lui, video ei pät­ki­nyt, ja diat vaih­tui­vat suju­vas­ti, kun­nes… Jo kol­man­nen dian jäl­keen kaik­ki diat kato­si­vat, eikä nii­tä enää saa­nut siir­re­tyik­si jaet­ta­vaan näyt­tö­ti­laan. Koh­ta­lon vai tek­ni­sen vir­heen iro­ni­aa, ehdin aja­tel­la tuu­len ujel­taes­sa ikku­nan taka­na. Olin näet juu­ri ker­to­mas­sa ahdis­tuk­ses­ta ja sii­tä sel­viy­ty­mi­ses­tä, ja nyt minus­ta tuli esi­merk­ki ahdis­tu­nees­ta esi­tel­möit­si­jäs­tä, joka hoki itsel­leen ja ylei­söl­le: ”Mah­do­ton­ta”, ”En saa tätä auki” ja ”Yhteys on epä­va­kaa”. Kuu­li­jois­ta joku chat­ta­si kan­nus­ta­van vies­tin, toi­nen esit­ti jo aihees­ta kysy­myk­sen, jol­loin huo­ma­sin, että saa­toin häm­men­nyk­ses­tä huo­li­mat­ta sen­tään edel­leen puhua ja vas­ta­ta ja samal­la antaa kas­vo­ni ahdis­tuk­sel­le ja sii­tä sel­viy­ty­mi­sel­le. Ylei­sö ava­si vies­tin­tä­ka­na­vat myö­tä­tun­toi­sel­la vas­taa­not­ta­vai­suu­del­laan, joka tavoit­ti vitaa­le­ja ais­ti­muk­sia ontu­vien teo­rioi­den ja hor­jah­te­le­vien etäyh­teyk­sien tuol­la puo­len.

Esi­tel­mä ete­ni lop­puun saak­ka ilman dio­ja. Tajusin vas­ta jäl­keen­päin ollee­ni erään­lai­ses­sa ver­ti­go-per­for­mans­sis­sa, jon­ka jän­nit­teet ja epä­var­muu­det kiin­nit­ti­vät osal­lis­tu­jien tark­kaa­vai­suu­den jopa parem­min kuin tasai­ses­ti vaih­tu­vat diat. Lop­puc­ha­teis­sa luki­kin: ”Oli elä­väm­pää seu­ra­ta kas­vo­ja­si ja puhet­ta­si kuin dio­ja” ja ”Näy­tit ahdis­tuk­sen ja sii­tä sel­viy­ty­mi­sen kon­kreet­ti­ses­ti”.

Epi­so­di sai poh­ti­maan sitä, miten ennal­ta-arvaa­mat­to­mas­ti luon­non myrs­kyt ja tek­no­lo­gian voi­mat vai­kut­ta­vat mei­hin ja miten rajal­li­sia hal­lin­ta­kei­nom­me lopul­ta ovat. Ahdis­ta­vuus hel­lit­tä­mät­tö­mien muu­tos­voi­mien kes­kel­lä liit­tyy nii­den näky­mät­tö­myy­teen. Voim­me havai­ta myrs­kyn aiheut­ta­mat tuhot ja lan­gat­to­man vies­tin­tä­jär­jes­tel­män vian vai­ku­tuk­set, mut­ta emme saa sel­ke­ää mie­li­ku­vayh­teyt­tä vai­ku­tus­ten tun­te­mat­to­miin läh­tö­koh­tiin. Siir­ty­mä­ti­lo­jen tuot­ta­maa eksis­ten­ti­aa­lis­ta ahdis­tus­ta kut­sui Kier­ke­gaard aika­naan kuo­le­ma­nah­dis­tuk­sek­si ja Freud minän kol­mi­ja­koi­sek­si ahdis­tuk­sek­si suh­tees­sa ulko­maa­il­maan, viet­ti­pe­rus­taan ja yli­mi­nään. Myös his­to­riat­to­mas­ta trau­mas­ta ja nimet­tö­mäs­tä ahdis­tuk­ses­ta on ollut puhet­ta psy­koa­na­lyyt­ti­ses­sa teo­rias­sa.

Ahdis­tuk­sen uudet ilmen­ty­mät ovat muun­tu­neet Freu­din hah­mot­te­le­mis­ta syn­ty­män, eron, kastraa­tion ja rak­kau­den menet­tä­mi­sen ahdis­tuk­sis­ta, vaik­ka uhkaa­vien tilan­tei­den ja avut­to­muu­den koke­muk­set eivät ole väis­ty­neet mihin­kään. Nyky­ään ahdis­tuk­sen mit­ta­kaa­vat ja ulot­tu­vuu­det ovat yhä glo­baa­lim­pia ja edel­lyt­tä­vät pikai­sia sel­viy­ty­mis­kei­no­ja sekä tule­vai­suu­den haas­tei­den enna­koin­te­ja ja ske­naa­rioi­ta, jot­ta ihmis­la­ji jäi­si eloon. Ahdis­tuk­sen läh­tei­nä ovat muun muas­sa ilmas­to, pan­de­mia, jouk­ko­tu­hoa­seet, media, tek­no­lo­gia, ter­ro­ri, Trump ja Putin.

Kes­keis­tä nyky­ah­dis­tus­ta olen kut­su­nut ”vir­tu­aa­liah­dis­tuk­sek­si” (engl. ”vir­tual anxie­ty”, Clio’s Psyc­he, 28[1], 2021, 51–56). Mää­rit­te­len sen jat­ku­vak­si ”taus­ta­ko­hi­nak­si”, jos­ta ei yleen­sä olla tie­toi­sia mut­ta joka tois­tu­vas­ti ilmaan­tuu ihminen–systeemi-kytkennöissä häi­rit­se­vä­nä tun­te­muk­se­na ‒ ei tor­ju­tun paluu­na, vaan ylit­se hyö­ky­vä­nä ja kas­vot­to­ma­na (tai monien kas­vo­frag­ment­tien) ahdis­tuk­se­na infor­maa­tio­tul­van ja kulu­tus­vim­man kuri­muk­ses­sa. Digi­taa­li­sis­sa rin­nak­kais­to­del­li­suuk­sis­sa keh­key­tyy kryp­toah­dis­tus­ta, joka vaa­tii jous­ta­via sel­viy­ty­mis­re­surs­se­ja hait­ta­vai­ku­tus­ten vält­tä­mi­sek­si. Emme tie­dä, mikä arvo kryp­to­va­luu­toil­la on meta­ver­su­mis­sa. Het­kes­sä niil­lä ei ehkä ole­kaan mitään arvoa, ja vir­tu­aa­li­sen todel­li­suu­den ohjel­moin­ti voi äkis­ti pet­tää.

Tun­tei­den hal­lin­taa, tie­toi­suus­tai­to­ja ja empa­tia­kas­va­tus­ta koros­te­taan monis­sa tera­peut­ti­sis­sa ja peda­go­gi­sis­sa yhteyk­sis­sä ahdis­ta­van tek­no­kult­tuu­rin vas­ta­pai­nok­si. Samal­la on siir­ryt­ty tek­no­lo­gi­sen itse­sää­te­lyn ja ‑mit­taa­mi­sen sekä hoi­van pariin. Ihmi­sor­ga­nis­min teko­ä­ly­li­säk­keet jaka­vat verk­koon ryh­mä­fan­t­asioi­ta ja totuusau­to­fik­tioi­ta, jot­ka tera­poi­vat verk­ko-osal­lis­tu­jia etään­nyt­tä­mäl­lä lii­al­li­ses­ta sure­mi­ses­ta ja kait­se­vat näi­tä loput­to­mal­la viih­teel­li­sel­lä sar­ja­rak­kau­del­la ja ‑väki­val­lal­la. Jos­kus fik­tio muut­tuu todek­si, ja fil­mi­täh­ti saat­taa oikeas­ti ampua kuvaa­jan.   

Kat­kel­mal­li­set iden­ti­tee­tit, viih­teel­li­set viet­te­lyk­set ja tie­dos­ta­mat­to­man kolo­ni­soin­ti täh­dil­lä ja brän­deil­lä ovat luo­mas­sa lisät­tyä todel­li­suut­ta, jos­sa hen­kiin­jää­mi­sen takei­na ovat media­teh­taat ja nii­den virit­tä­mä vies­ti­verk­ko. Täs­sä ver­kos­sa reaa­liai­kai­sis­ta maa­il­man­laa­jui­sis­ta krii­seis­tä on tul­lut sel­viy­ty­mis­men­ta­li­tee­tin uusi nor­maa­li. Tule­vai­suusuh­kiin tar­jo­taan pelas­tus­sa­no­mia, ja kuvi­tel­tu­ja vihol­li­sia vas­taan koh­dis­te­taan ennal­ta ehkäi­se­viä isku­ja. Joh­ta­ji­na ovat mark­ki­na­voi­mat, joi­hin kyt­key­ty­vät hal­li­tuk­set, polii­ti­kot, megat­ren­dit ja verk­ko­vai­kut­ta­jat. Kulut­ta­jien teh­tä­vä­nä on pysy­tel­lä muka­na vauh­dis­sa ja vaih­taa nopeas­ti kana­via ja tuot­tei­ta, vaik­ka he eivät ymmär­täi­si­kään edis­tyk­sen suun­taa. Kuo­le­ma­nah­dis­tus on aina ajan­koh­tai­nen, mut­ta sekin on saa­nut vies­tin­nän spi­raa­leis­sa uusia vir­tu­aa­li­sia hah­mo­ja, joi­ta kulut­ta­jat voi­vat seu­ra­ta häi­vyt­tä­mäl­lä oman kuo­le­vai­suu­ten­sa ja uppou­tu­mal­la kuvit­teel­li­siin tilan­tei­siin, jois­sa ahdis­tus ja nau­tin­to limit­ty­vät sar­jau­nek­sun­nak­si.

Miten sel­viy­tyä edel­leen? Klas­si­ses­sa teo­rias­saan Ric­hard Laza­rus (Psyc­ho­lo­gical stress and the coping process, 1966) viit­ta­si stres­si­nar­vioin­nin koke­muk­sel­li­ses­ti liit­ty­vän men­nei­syy­den hait­taan tai mene­tyk­seen, nyky­het­ken uhkaan ja tule­vai­suu­den haas­tee­seen. Hän erot­ti ongel­ma­kes­kei­sen sel­viy­ty­mis­kei­non ja emoo­tio­kes­kei­sen sel­viy­ty­mis­kei­non, joi­ta voi­daan aktii­vi­ses­ti muo­ka­ta ja kehit­tää. Myö­hem­min on huo­mat­tu näi­den Laza­ruk­sen esit­tä­mien sel­viy­ty­mis­kei­no­jen rajoi­tuk­set eten­kin pit­kä­kes­toi­sis­sa stres­seis­sä. Muun muas­sa Sarah Folk­man (”The case for posi­ti­ve emo­tions in the stress process”, Anxie­ty, Stress, & Coping, 21[1], 2008, 3–14) on toden­nut, että posi­tii­vi­siin ja nega­tii­vi­siin tun­tei­siin liit­ty­vät mer­ki­tys­kes­kei­set sel­viy­ty­mis­kei­not voi­vat tukea ongel­man­rat­kai­sua ja pitää yllä emo­tio­naa­lis­ta tasa­pai­noa. Samal­la ne kan­nus­ta­vat otta­maan käyt­töön omia voi­ma­va­ro­ja, rikas­ta­vat elä­mä­nar­vo­ja ja virit­tä­vät luo­via sosi­aa­li­sia (ja sosi­aa­li­sen median­kin) suh­tei­ta. Yksi­löl­li­set posi­tii­vi­set mer­ki­tyk­set voi­vat suo­dat­tua elä­män­kaa­ren tapah­tu­miin, uusia myön­tei­ses­ti sävyt­ty­nei­tä arvo­ja ja tavoit­tei­ta voi­daan omak­sua, ja vai­keis­sa­kin tilan­teis­sa ymmär­rys­ho­ri­son­tit ja pers­pek­tii­vit voi­vat saa­da suo­tui­sia kas­vusy­käyk­siä, kun­han tar­jou­tuu mah­dol­li­suuk­sia oma­koh­tai­seen ja vuo­ro­vai­ku­tuk­sel­li­seen koke­mi­seen, muis­te­luun, reflek­toin­tiin ja unek­sun­taan­kin, esi­mer­kik­si psy­ko­te­ra­peut­ti­ses­sa työs­ken­te­lys­sä tai yhtei­söl­li­ses­sä hyvin­voin­ti­työs­sä.

Ehkä men­neet ja nykyi­set stres­sit ja trau­mat on syy­tä suh­teut­taa myös tule­vai­suus­kes­kei­siin sel­viy­ty­mis­kei­noi­hin. Koko ihmis­kun­taa kos­ke­vat hai­tat, uhat ja haas­teet edel­lyt­tä­vät kes­tä­vää kehi­tys­tä, tule­vat suku­pol­vet ja koko biosfää­rin huo­mioon otta­van toi­min­nan suun­nit­te­lua, konflik­tien väki­val­la­ton­ta sovit­te­lua ja tule­vai­suut­ta eet­ti­ses­ti pun­nit­se­vaa ja raken­ta­vaa sel­viy­ty­mis­stra­te­gi­aa. Äärim­mäi­sis­tä krii­seis­tä­kin voi juon­tua kas­vua, ja myö­tä­tun­toi­sil­la vuo­ro­vai­ku­tuk­sil­la voi syn­nyt­tää jaet­ta­via koke­muk­sia elä­män mer­ki­tyk­sel­li­syy­des­tä.

Juha­ni Iha­nus
pää­toi­mit­ta­ja