Valitse vuosi:
2023 2022 2021 2020 2019 2018 2017 2016 2015 1999 1998 1997 1996 1995 1994 1993 1992 1991 1990 1989 1988 1987 1986 1985 1984 1983 1982


Avaa näköisversio

Juhani Ihanus: Virtuaaliahdistuksen vertigossa

Pää­kir­joi­tus

Kun syys­myrs­kyn kes­kel­lä ryh­dyin Suo­men­lin­nan hol­vi­kaa­rien alta pitä­mään etäe­si­tel­mää kan­sain­vä­li­ses­sä kon­fe­rens­sis­sa, kaik­ki näyt­ti aluk­si suju­van hyvin. Yhteys toi­mi, ääni kuu­lui, video ei pät­ki­nyt, ja diat vaih­tui­vat suju­vas­ti, kun­nes… Jo kol­man­nen dian jäl­keen kaik­ki diat kato­si­vat, eikä nii­tä enää saa­nut siir­re­tyik­si jaet­ta­vaan näyt­tö­ti­laan. Koh­ta­lon vai tek­ni­sen vir­heen iro­ni­aa, ehdin aja­tel­la tuu­len ujel­taes­sa ikku­nan taka­na. Olin näet juu­ri ker­to­mas­sa ahdis­tuk­ses­ta ja sii­tä sel­viy­ty­mi­ses­tä, ja nyt minus­ta tuli esi­merk­ki ahdis­tu­nees­ta esi­tel­möit­si­jäs­tä, joka hoki itsel­leen ja ylei­söl­le: ”Mah­do­ton­ta”, ”En saa tätä auki” ja ”Yhteys on epä­va­kaa”. Kuu­li­jois­ta joku chat­ta­si kan­nus­ta­van vies­tin, toi­nen esit­ti jo aihees­ta kysy­myk­sen, jol­loin huo­ma­sin, että saa­toin häm­men­nyk­ses­tä huo­li­mat­ta sen­tään edel­leen puhua ja vas­ta­ta ja samal­la antaa kas­vo­ni ahdis­tuk­sel­le ja sii­tä sel­viy­ty­mi­sel­le. Ylei­sö ava­si vies­tin­tä­ka­na­vat myö­tä­tun­toi­sel­la vas­taa­not­ta­vai­suu­del­laan, joka tavoit­ti vitaa­le­ja ais­ti­muk­sia ontu­vien teo­rioi­den ja hor­jah­te­le­vien etäyh­teyk­sien tuol­la puo­len.

Esi­tel­mä ete­ni lop­puun saak­ka ilman dio­ja. Tajusin vas­ta jäl­keen­päin ollee­ni erään­lai­ses­sa ver­ti­go-per­for­mans­sis­sa, jon­ka jän­nit­teet ja epä­var­muu­det kiin­nit­ti­vät osal­lis­tu­jien tark­kaa­vai­suu­den jopa parem­min kuin tasai­ses­ti vaih­tu­vat diat. Lop­puc­ha­teis­sa luki­kin: ”Oli elä­väm­pää seu­ra­ta kas­vo­ja­si ja puhet­ta­si kuin dio­ja” ja ”Näy­tit ahdis­tuk­sen ja sii­tä sel­viy­ty­mi­sen kon­kreet­ti­ses­ti”.

Epi­so­di sai poh­ti­maan sitä, miten ennal­ta-arvaa­mat­to­mas­ti luon­non myrs­kyt ja tek­no­lo­gian voi­mat vai­kut­ta­vat mei­hin ja miten rajal­li­sia hal­lin­ta­kei­nom­me lopul­ta ovat. Ahdis­ta­vuus hel­lit­tä­mät­tö­mien muu­tos­voi­mien kes­kel­lä liit­tyy nii­den näky­mät­tö­myy­teen. Voim­me havai­ta myrs­kyn aiheut­ta­mat tuhot ja lan­gat­to­man vies­tin­tä­jär­jes­tel­män vian vai­ku­tuk­set, mut­ta emme saa sel­ke­ää mie­li­ku­vayh­teyt­tä vai­ku­tus­ten tun­te­mat­to­miin läh­tö­koh­tiin. Siir­ty­mä­ti­lo­jen tuot­ta­maa eksis­ten­ti­aa­lis­ta ahdis­tus­ta kut­sui Kier­ke­gaard aika­naan kuo­le­ma­nah­dis­tuk­sek­si ja Freud minän kol­mi­ja­koi­sek­si ahdis­tuk­sek­si suh­tees­sa ulko­maa­il­maan, viet­ti­pe­rus­taan ja yli­mi­nään. Myös his­to­riat­to­mas­ta trau­mas­ta ja nimet­tö­mäs­tä ahdis­tuk­ses­ta on ollut puhet­ta psy­koa­na­lyyt­ti­ses­sa teo­rias­sa.

Ahdis­tuk­sen uudet ilmen­ty­mät ovat muun­tu­neet Freu­din hah­mot­te­le­mis­ta syn­ty­män, eron, kastraa­tion ja rak­kau­den menet­tä­mi­sen ahdis­tuk­sis­ta, vaik­ka uhkaa­vien tilan­tei­den ja avut­to­muu­den koke­muk­set eivät ole väis­ty­neet mihin­kään. Nyky­ään ahdis­tuk­sen mit­ta­kaa­vat ja ulot­tu­vuu­det ovat yhä glo­baa­lim­pia ja edel­lyt­tä­vät pikai­sia sel­viy­ty­mis­kei­no­ja sekä tule­vai­suu­den haas­tei­den enna­koin­te­ja ja ske­naa­rioi­ta, jot­ta ihmis­la­ji jäi­si eloon. Ahdis­tuk­sen läh­tei­nä ovat muun muas­sa ilmas­to, pan­de­mia, jouk­ko­tu­hoa­seet, media, tek­no­lo­gia, ter­ro­ri, Trump ja Putin.

Kes­keis­tä nyky­ah­dis­tus­ta olen kut­su­nut ”vir­tu­aa­liah­dis­tuk­sek­si” (engl. ”vir­tual anxie­ty”, Clio’s Psyc­he, 28[1], 2021, 51–56). Mää­rit­te­len sen jat­ku­vak­si ”taus­ta­ko­hi­nak­si”, jos­ta ei yleen­sä olla tie­toi­sia mut­ta joka tois­tu­vas­ti ilmaan­tuu ihminen–systeemi-kytkennöissä häi­rit­se­vä­nä tun­te­muk­se­na ‒ ei tor­ju­tun paluu­na, vaan ylit­se hyö­ky­vä­nä ja kas­vot­to­ma­na (tai monien kas­vo­frag­ment­tien) ahdis­tuk­se­na infor­maa­tio­tul­van ja kulu­tus­vim­man kuri­muk­ses­sa. Digi­taa­li­sis­sa rin­nak­kais­to­del­li­suuk­sis­sa keh­key­tyy kryp­toah­dis­tus­ta, joka vaa­tii jous­ta­via sel­viy­ty­mis­re­surs­se­ja hait­ta­vai­ku­tus­ten vält­tä­mi­sek­si. Emme tie­dä, mikä arvo kryp­to­va­luu­toil­la on meta­ver­su­mis­sa. Het­kes­sä niil­lä ei ehkä ole­kaan mitään arvoa, ja vir­tu­aa­li­sen todel­li­suu­den ohjel­moin­ti voi äkis­ti pet­tää.

Tun­tei­den hal­lin­taa, tie­toi­suus­tai­to­ja ja empa­tia­kas­va­tus­ta koros­te­taan monis­sa tera­peut­ti­sis­sa ja peda­go­gi­sis­sa yhteyk­sis­sä ahdis­ta­van tek­no­kult­tuu­rin vas­ta­pai­nok­si. Samal­la on siir­ryt­ty tek­no­lo­gi­sen itse­sää­te­lyn ja ‑mit­taa­mi­sen sekä hoi­van pariin. Ihmi­sor­ga­nis­min teko­ä­ly­li­säk­keet jaka­vat verk­koon ryh­mä­fan­t­asioi­ta ja totuusau­to­fik­tioi­ta, jot­ka tera­poi­vat verk­ko-osal­lis­tu­jia etään­nyt­tä­mäl­lä lii­al­li­ses­ta sure­mi­ses­ta ja kait­se­vat näi­tä loput­to­mal­la viih­teel­li­sel­lä sar­ja­rak­kau­del­la ja ‑väki­val­lal­la. Jos­kus fik­tio muut­tuu todek­si, ja fil­mi­täh­ti saat­taa oikeas­ti ampua kuvaa­jan.   

Kat­kel­mal­li­set iden­ti­tee­tit, viih­teel­li­set viet­te­lyk­set ja tie­dos­ta­mat­to­man kolo­ni­soin­ti täh­dil­lä ja brän­deil­lä ovat luo­mas­sa lisät­tyä todel­li­suut­ta, jos­sa hen­kiin­jää­mi­sen takei­na ovat media­teh­taat ja nii­den virit­tä­mä vies­ti­verk­ko. Täs­sä ver­kos­sa reaa­liai­kai­sis­ta maa­il­man­laa­jui­sis­ta krii­seis­tä on tul­lut sel­viy­ty­mis­men­ta­li­tee­tin uusi nor­maa­li. Tule­vai­suusuh­kiin tar­jo­taan pelas­tus­sa­no­mia, ja kuvi­tel­tu­ja vihol­li­sia vas­taan koh­dis­te­taan ennal­ta ehkäi­se­viä isku­ja. Joh­ta­ji­na ovat mark­ki­na­voi­mat, joi­hin kyt­key­ty­vät hal­li­tuk­set, polii­ti­kot, megat­ren­dit ja verk­ko­vai­kut­ta­jat. Kulut­ta­jien teh­tä­vä­nä on pysy­tel­lä muka­na vauh­dis­sa ja vaih­taa nopeas­ti kana­via ja tuot­tei­ta, vaik­ka he eivät ymmär­täi­si­kään edis­tyk­sen suun­taa. Kuo­le­ma­nah­dis­tus on aina ajan­koh­tai­nen, mut­ta sekin on saa­nut vies­tin­nän spi­raa­leis­sa uusia vir­tu­aa­li­sia hah­mo­ja, joi­ta kulut­ta­jat voi­vat seu­ra­ta häi­vyt­tä­mäl­lä oman kuo­le­vai­suu­ten­sa ja uppou­tu­mal­la kuvit­teel­li­siin tilan­tei­siin, jois­sa ahdis­tus ja nau­tin­to limit­ty­vät sar­jau­nek­sun­nak­si.

Miten sel­viy­tyä edel­leen? Klas­si­ses­sa teo­rias­saan Ric­hard Laza­rus (Psyc­ho­lo­gical stress and the coping process, 1966) viit­ta­si stres­si­nar­vioin­nin koke­muk­sel­li­ses­ti liit­ty­vän men­nei­syy­den hait­taan tai mene­tyk­seen, nyky­het­ken uhkaan ja tule­vai­suu­den haas­tee­seen. Hän erot­ti ongel­ma­kes­kei­sen sel­viy­ty­mis­kei­non ja emoo­tio­kes­kei­sen sel­viy­ty­mis­kei­non, joi­ta voi­daan aktii­vi­ses­ti muo­ka­ta ja kehit­tää. Myö­hem­min on huo­mat­tu näi­den Laza­ruk­sen esit­tä­mien sel­viy­ty­mis­kei­no­jen rajoi­tuk­set eten­kin pit­kä­kes­toi­sis­sa stres­seis­sä. Muun muas­sa Sarah Folk­man (”The case for posi­ti­ve emo­tions in the stress process”, Anxie­ty, Stress, & Coping, 21[1], 2008, 3–14) on toden­nut, että posi­tii­vi­siin ja nega­tii­vi­siin tun­tei­siin liit­ty­vät mer­ki­tys­kes­kei­set sel­viy­ty­mis­kei­not voi­vat tukea ongel­man­rat­kai­sua ja pitää yllä emo­tio­naa­lis­ta tasa­pai­noa. Samal­la ne kan­nus­ta­vat otta­maan käyt­töön omia voi­ma­va­ro­ja, rikas­ta­vat elä­mä­nar­vo­ja ja virit­tä­vät luo­via sosi­aa­li­sia (ja sosi­aa­li­sen median­kin) suh­tei­ta. Yksi­löl­li­set posi­tii­vi­set mer­ki­tyk­set voi­vat suo­dat­tua elä­män­kaa­ren tapah­tu­miin, uusia myön­tei­ses­ti sävyt­ty­nei­tä arvo­ja ja tavoit­tei­ta voi­daan omak­sua, ja vai­keis­sa­kin tilan­teis­sa ymmär­rys­ho­ri­son­tit ja pers­pek­tii­vit voi­vat saa­da suo­tui­sia kas­vusy­käyk­siä, kun­han tar­jou­tuu mah­dol­li­suuk­sia oma­koh­tai­seen ja vuo­ro­vai­ku­tuk­sel­li­seen koke­mi­seen, muis­te­luun, reflek­toin­tiin ja unek­sun­taan­kin, esi­mer­kik­si psy­ko­te­ra­peut­ti­ses­sa työs­ken­te­lys­sä tai yhtei­söl­li­ses­sä hyvin­voin­ti­työs­sä.

Ehkä men­neet ja nykyi­set stres­sit ja trau­mat on syy­tä suh­teut­taa myös tule­vai­suus­kes­kei­siin sel­viy­ty­mis­kei­noi­hin. Koko ihmis­kun­taa kos­ke­vat hai­tat, uhat ja haas­teet edel­lyt­tä­vät kes­tä­vää kehi­tys­tä, tule­vat suku­pol­vet ja koko biosfää­rin huo­mioon otta­van toi­min­nan suun­nit­te­lua, konflik­tien väki­val­la­ton­ta sovit­te­lua ja tule­vai­suut­ta eet­ti­ses­ti pun­nit­se­vaa ja raken­ta­vaa sel­viy­ty­mis­stra­te­gi­aa. Äärim­mäi­sis­tä krii­seis­tä­kin voi juon­tua kas­vua, ja myö­tä­tun­toi­sil­la vuo­ro­vai­ku­tuk­sil­la voi syn­nyt­tää jaet­ta­via koke­muk­sia elä­män mer­ki­tyk­sel­li­syy­des­tä.

Juha­ni Iha­nus
pää­toi­mit­ta­ja