Elina Marttinen & Jarl Wahlström: Mentalisaatioteorian näkökulma narsismin problematiikkaan ja sijoittamiskohteena olemiseen

Nar­sis­min proble­ma­tiik­ka ilme­nee koros­tu­nee­na itse­tun­non kohot­ta­mis­pyr­ki­myk­se­nä, pyr­ki­myk­se­nä kokea itse­riit­toi­suut­ta ja ei-tar­vit­se­vuut­ta, sekä itseen ja toi­seen koh­dis­tu­va­na rai­vo­na ja mitä­töin­ti­nä. Men­ta­li­saa­tio on ihmi­sen kykyä havai­ta mie­len­si­säi­ses­ti käyt­täy­ty­mi­sen ole­van yhtey­des­sä inten­tio­naa­li­siin mie­len­ti­loi­hin. Men­ta­li­saa­tio­teo­ri­aan poh­jau­tu­van hoi­to­mal­lin mukaan nar­sis­min proble­ma­tiik­ka ilme­nee kiin­ty­mys­suh­tees­sa men­ta­li­saa­tion esty­mi­se­nä, esi­men­ta­li­soi­vien koke­mi­sen tapo­jen esiin­tu­lo­na ja jat­ku­va­na pai­nee­na sijoit­taa nar­sis­ti­nen alien self itsen ulko­puo­lel­le. Alien sel­fin sijoit­ta­mi­nen on suo­jau­tu­mis­yri­tys kivu­liail­ta ja häpe­ää herät­tä­vil­tä koke­muk­sil­ta itsen puut­teel­li­suu­des­ta ja kel­paa­mat­to­muu­des­ta. Täs­sä tut­ki­muk­ses­sa sel­vi­tet­tiin teo­ria­läh­töi­sen sisäl­lö­na­na­lyy­sin avul­la, mil­lai­sia esi­men­ta­li­saa­tio­moo­de­ja nar­sis­min proble­ma­tii­kas­ta kär­si­vän asiak­kaan puhees­ta oli tun­nis­tet­ta­vis­sa ja miten alien sel­fin pro­jek­tio ja pro­jek­tii­vi­nen iden­ti­fi­kaa­tio näyt­täy­tyi­vät vuo­ro­vai­ku­tuk­ses­sa. Aineis­to­na käy­tet­tiin yhden asia­kas­ta­pauk­sen tera­piais­tun­to­jen lit­te­raat­te­ja. Poh­din­nas­sa käsi­tel­lään esi­men­ta­li­saa­tio­moo­deil­le sopi­via hoi­to­mal­lin mukai­sia men­ta­li­saa­tio­ta edis­tä­viä inter­ven­tioi­ta.

Nar­sis­min proble­ma­tii­kal­la, jota täs­sä ei aja­tel­la diag­noo­si­luok­ka­na vaan jat­ku­mo­na, tar­koi­te­taan vuo­ro­vai­ku­tuk­ses­sa ilme­ne­vää koros­tu­nut­ta itse­tun­non kohot­ta­mis­pyr­ki­mys­tä, pyr­ki­mys­tä kokea itse­riit­toi­suut­ta ja ei-tar­vit­se­vuut­ta sekä itseen ja toi­seen koh­dis­tu­vaa rai­voa ja mitä­töin­tiä (Pis­to­le 1995; Iko­nen & Rec­hardt 1994). Näi­den piir­tei­den näh­dään ole­van suo­jau­tu­mis­yri­tyk­siä kivu­li­aal­ta ja häpe­ää herät­tä­väl­tä koke­muk­sel­ta itsen puut­teel­li­suu­des­ta, vial­li­suu­des­ta ja kel­paa­mat­to­muu­des­ta. Nar­sis­ti­sil­la piir­teil­lä on yhteys kulut­ta­viin ja kuor­mit­ta­viin psy­ko­so­si­aa­li­siin haas­tei­siin kuten tun­tei­den epä­va­kaus (Tritt ym. 2010), työ­elä­mään ja uraan liit­ty­vät vai­keu­det (Schwarz­kopf ym. 2016) ja ihmis­suh­tei­den han­ka­luu­det ja nii­den stres­saa­vuus (Ogrod­niczuk ym. 2009). Nar­sis­min proble­ma­tii­kan ymmär­tä­mi­sek­si ja hoi­ta­mi­sek­si on kehi­tet­ty koea­se­tel­mal­li­ses­ti tut­kit­tu­ja hoi­to­mal­le­ja trans­fe­rens­si­fo­kusoi­tu­neen psy­ko­te­ra­pian (Stern ym. 2013) ja dia­lek­ti­sen käyt­täy­ty­mis­te­ra­pian (Stof­fers ym. 2013) saroil­la. Aivan hil­jat­tain Drozek ja Unruh (2020) ovat esit­tä­neet men­ta­li­saa­tio­teo­ri­aan poh­jau­tu­van pato­lo­gi­sen nar­sis­min hoi­to­mal­lin, jota täs­sä kir­joi­tuk­ses­sa käsi­tel­lään tar­kem­min.

Men­ta­li­soi­des­saan hen­ki­lö on tie­toi­nen ja kiin­nos­tu­nut omis­ta ja tois­ten ihmis­ten mie­len­ti­lois­ta – hän pitää mie­len mie­les­sä eli havait­see ja tul­kit­see mie­len­si­säi­ses­ti käyt­täy­ty­mi­sen ole­van yhtey­des­sä inten­tio­naa­li­siin mie­len­ti­loi­hin (Allen ym. 2008). Mie­len­ti­lo­ja ovat aja­tuk­set, tun­teet, halut ja asen­teet. Men­ta­li­saa­tio on myös tun­ne­ta­son tie­tä­mis­tä, sisäi­sen maa­il­man havain­noin­ti­ky­kyä ja ute­liai­suut­ta mie­len pro­ses­sien ainut­laa­tui­suut­ta koh­taan (Kei­nä­nen 2017; Kei­nä­nen & Mar­tin 2019). Riit­tä­vän vah­va men­ta­li­saa­tio­ky­ky, ja kyky palaut­taa men­ta­li­saa­tio edis­tä­vät ihmi­sen mah­dol­li­suut­ta erot­taa omat tun­teen­sa ulkoi­ses­ta todel­li­suu­des­ta ja käsit­tää se, että tois­ten ihmis­ten koke­muk­set voi­vat poi­ke­ta omis­ta (Krist­manns­dot­tir 2021).

Nar­sis­min kehi­tys men­ta­li­saa­tio­teo­rian näkö­kul­mas­ta

Tun­tei­den sää­te­lyn, men­ta­li­saa­tion ja minuu­den koke­muk­sen kehit­ty­mi­sen kan­nal­ta on tär­ke­ää, että kiin­ty­mys­suh­tees­sa hoi­ta­ja pei­laa lap­sen koke­mia pri­maa­rie­moo­tioi­ta ja mie­len­ti­lo­ja joh­don­mu­kai­ses­ti ja mer­ka­tus­ti (Fona­gy ym. 2002). Joh­don­mu­kai­suu­del­la tar­koi­te­taan hoi­ta­jan pei­laa­man pri­maa­rin tun­ne­ko­ke­muk­sen saman­suun­tai­suut­ta lap­sen tun­ne­ko­ke­muk­sen kans­sa. Merk­kaa­mi­sel­la tai mer­ka­tul­la tar­koi­te­taan ”ikään kuin” ‑luon­net­ta pei­lauk­ses­sa, jol­loin pei­la­tus­sa koke­muk­ses­sa lap­sel­le ei pei­lau­du hoi­ta­jan tun­ne­ti­la, vaan lap­sel­le tulee koke­mus oman pri­maa­rin tun­ne­ti­lan pei­lau­tu­mi­ses­ta hoi­ta­jal­ta (Fona­gy ym. 2002). Kun hoi­ta­ja tois­tu­vas­ti pei­laa las­ta täl­lä taval­la, lap­sel­le mah­dol­lis­tuu ”näh­dä itsen­sä hoi­ta­jan mie­les­sä”, ja pri­maa­rie­moo­tio ja mie­len­ti­la repre­sen­toi­tuu sekun­daa­ri­sek­si, kog­ni­tii­vi­ses­ti saa­vu­tet­ta­vak­si ja ymmär­ret­tä­väk­si mie­len­ti­lak­si (Fona­gy ym. 2002). Win­nicott (1971/1982) kuva­si pei­laus­ta tapa­tu­ma­na, jos­sa lap­si löy­tää oman emo­tio­naa­li­sen mie­len­ti­lan­sa hoi­ta­jan kas­vois­ta ja kokee van­hem­man ilmen­tä­män tun­teen oma­na tun­tee­naan ‒ ei niin­kään hoi­ta­jan tun­tee­na ‒ mikä on eri­tyi­sen tär­ke­ää nega­tii­vis­ten tun­tei­den sää­te­lys­sä sekä ydin­it­sen koke­muk­sen muo­dos­tu­mi­ses­sa.

Mikä­li hoi­ta­jan pei­laus on puut­teel­lis­ta, lap­si sisäis­tää repre­sen­taa­tioi­ta hoi­ta­jan mie­len­ti­lois­ta eikä omis­taan (Fona­gy ym. 2002). Pei­laus voi olla puut­teel­lis­ta kah­del­la taval­la. Se voi olla merk­kaa­ma­ton­ta eli sen ”ikään kuin” ‑luon­ne puut­tuu, jol­loin pei­laus ei ole säi­lö­vää ja koke­mus voi muo­dos­tua trau­maat­ti­sek­si. Lap­si sisäis­tää hoi­ta­jan mie­len­ti­lan sää­te­le­mät­tö­mä­nä omak­seen. Tämän tyyp­pi­sen pei­lauson­gel­man aja­tel­laan ole­van epä­va­kaan per­soo­nal­li­suus­häi­riön taus­tal­la (Fona­gy ym. 2002). Toi­saal­ta pei­laus voi olla mer­kat­tua mut­ta ris­ti­rii­tais­ta tai yhteen­so­pi­ma­ton­ta lap­sen pri­maa­rie­moo­tion kans­sa (Fona­gy ym. 2002). Täs­tä seu­raa koke­mus omis­ta pri­maa­reis­ta emo­tio­naa­li­sis­ta mie­len­ti­lois­ta irral­laan olos­ta. Hoi­ta­jan oma mie­len­ti­la pakon­omai­ses­ti sisäis­tyy tai tun­keu­tuu lap­sen ydin­ko­ke­muk­seen itses­tään. Kos­ka tämä osa itseä on irral­laan omis­ta pri­maa­rie­moo­tiois­ta ja kuu­lu­nut alun perin hoi­ta­jal­le, alkaa lap­sel­le sisäis­tyä ydin­it­seen ”vää­rä” minuus, fal­se self (Win­nicott 1960). Pato­lo­gi­ses­sa kehi­tyk­ses­sä fal­se self ‑osat ovat voi­mak­kaas­ti ris­ti­rii­tai­sia pri­maa­rie­moo­tio­ko­ke­muk­sen kans­sa ja vah­vas­ti vie­rai­ta itse­ko­ke­muk­sel­le. Täl­lai­ses­sa tilan­tees­sa Fona­gy ja kump­pa­nit (2002) nimit­tä­vät tätä mer­kat­tua mut­tei pei­lat­tua ris­ti­rii­tais­ta itsen osaa alien sel­fik­si, ja sen aja­tel­laan ole­van pato­lo­gi­sen nar­sis­min kehi­tyk­sel­li­nen taus­ta. Kir­joit­ta­jien mukaan nar­sis­min kehi­tyk­sel­le kes­keis­tä on se, että ris­ti­rii­tai­set pei­lauk­set ovat olleet laa­ja-alai­sia ja trau­maat­ti­sia. Täl­löin alien self muo­dos­tuu raken­teek­si, joka on koke­muk­sel­li­sel­ta luon­teel­taan tun­kei­le­va, ja tätä vas­taan puo­lus­tau­du­taan dis­so­si­aa­tion ja pro­jek­tii­vi­sen iden­ti­fi­kaa­tion meka­nis­meil­la. Pro­jek­tii­vi­sen iden­ti­fi­kaa­tion myö­tä alien self ‑osia, jot­ka on sijoi­tet­tu mui­hin ihmi­siin, voi­daan viha­ta, mus­ta­maa­la­ta ja myös tuho­ta. Alien self ei ole integroi­tu­nut minuu­teen, vaan se on itsen ulko­puo­lel­la loh­kot­tu­na, dis­so­sioi­tu­nee­na ja sijoi­tet­tu­na toi­siin. Alien self on kivu­liai­suu­des­saan minuu­del­le koko­naan vie­ras.

Nar­sis­min kehi­tyk­sel­li­seen ympä­ris­töön liit­tyy hoi­ta­jien las­ta koh­taan osoit­ta­ma yliar­vos­ta­mi­nen ja usko­mus sii­tä, että hei­dän lap­sen­sa on enem­män eri­tyi­nen ja etuoi­keu­tet­tu kuin muut lap­set (Brum­mel­man ym. 2015). Tämä voi­daan ymmär­tää pei­lauk­sen ris­ti­rii­tai­suu­te­na, sil­lä se on mer­kat­tu koh­dis­tu­van lap­seen, mut­ta kos­ka pei­laus hei­jas­taa hoi­ta­jan omia fan­t­asioi­ta ja itse­tun­non tar­pei­ta, se ei hei­jas­ta lap­sen omaa sub­jek­tii­vis­ta koke­mus­ta (Drozek & Unruh 2020).  Yliar­vos­ta­mi­nen pai­not­taa yleen­sä omi­nai­suuk­sia kuten vah­vuut­ta, itse­luot­ta­mus­ta ja käy­tök­sen sovel­tu­vuut­ta ja samal­la ali­pei­laa haa­voit­tu­via emoo­tioi­ta kuten surul­li­suut­ta, tur­vat­to­muut­ta ja lähei­syy­den kai­puu­ta.

Lisäk­si nar­sis­min proble­ma­tiik­kaan kyt­key­tyy myös koke­mus tyh­jyy­des­tä. Win­nicot­tin (1960) mukaan fal­se self ‑raken­ne ajaa myö­hem­min yksi­lön etsi­mään ulkoi­sia vah­vis­tuk­sia, jot­ta voi­si saa­da myön­ty­väi­sen samais­tu­mi­sen koke­muk­seen­sa ja samal­la koke­muk­sen itsen aitou­des­ta. Samal­la itse­ko­ke­mus, joka ei lii­ty enää ydin­it­sen koke­muk­seen, tun­tuu tyh­jäl­tä (Fona­gy ym. 2002). Tyh­jyys hei­jas­taa sekun­daa­ri­sen repre­sen­taa­tion akti­voi­tu­mis­ta, jos­ta puut­tuu yhteys pri­maa­riin emo­tio­naa­li­seen koke­muk­seen.

Nar­sis­min proble­ma­tiik­ka ja ongel­mat men­ta­li­saa­tios­sa

Men­ta­li­saa­tio tapah­tuu pää­asias­sa auto­maat­ti­ses­ti. Perus­pe­ri­aat­tee­na psy­ko­te­ra­pias­sa odo­te­taan men­ta­li­saa­tio­ta, kun tera­peut­ti ja asia­kas aset­tu­vat puhu­maan sii­tä, mitä asiak­kaan mie­les­sä on. Näin ollen men­ta­li­saa­tion dimen­siois­ta kes­kei­sin on jaot­te­lu auto­maat­ti­seen ja kont­rol­loi­tuun men­ta­li­saa­tioon (Bate­man & Fona­gy 2016). Päi­vit­täi­ses­sä elä­mäs­sä taval­li­sis­sa sosi­aa­li­sis­sa tilan­teis­sa suu­rin osa men­ta­li­saa­tios­ta on auto­maat­tis­ta ja impli­siit­tis­tä. Tur­val­li­sen kiin­ty­mys­suh­teen ympä­ris­töis­sä ja kun asiat suju­vat vuo­ro­vai­ku­tuk­ses­sa, ei ole tar­vet­ta kont­rol­loi­tuun ekspli­siit­ti­seen men­ta­li­saa­tioon.

Kont­rol­loi­tu men­ta­li­saa­tio on ver­baa­li­ses­ti ilmais­tua hitaam­paa pro­ses­soin­tia, joka vaa­tii reflek­tio­ta, huo­mion kiin­nit­tä­mis­tä, tie­toi­suut­ta, inten­tio­ta ja panos­tus­ta (Bate­man & Fona­gy 2016). Kont­rol­loi­tuun men­ta­li­saa­tioon pyri­tään muun muas­sa psy­ko­te­ra­pia­kon­teks­tis­sa sil­loin, kun men­ta­li­saa­tios­sa ilme­nee ongel­mia tai sii­nä pudo­taan esi­men­ta­li­soi­viin koke­mi­sen tapoi­hin. Lisäk­si kont­rol­loi­tua men­ta­li­saa­tio­ta tar­vi­taan, kun vää­rin­kä­si­tyk­set ovat ilmei­siä tai kun vuo­ro­vai­ku­tuk­seen täy­tyy kiin­nit­tää eri­tyis­tä huo­mio­ta, kuten ahdis­tuk­sen tai epä­var­muu­den tilan­teis­sa.

Ongel­mia men­ta­li­saa­tios­sa ilme­nee, kun yksi­lö nojaa lii­kaa pää­asias­sa auto­maat­ti­seen men­ta­li­saa­tioon ja auto­maat­ti­siin ole­tuk­siin itsen ja mui­den mie­len­ti­lois­ta. Täl­lai­set ole­tuk­set ovat usein yliyk­sin­ker­tais­tet­tu­ja. Toi­saal­ta tilan­tees­ta joh­tuen voi olla han­ka­laa sovel­taa auto­maat­ti­sia ole­tuk­sia. Stres­si ja yli­vi­rit­ty­mi­nen eri­tyi­ses­ti kiin­ty­mys­kon­teks­tis­sa voi­mis­ta­vat auto­maat­tis­ta ja estä­vät kont­rol­loi­tua men­ta­li­saa­tio­ta (Nol­te ym. 2013).

Drozek ja Unruh (2020) ovat kehit­tä­neet Bate­ma­nin ja Fona­gyn (2016) per­soo­nal­li­suus­häi­riön men­ta­li­saa­tio­te­ra­pian hoi­to­mal­lin poh­jal­ta sovel­luk­sen pato­lo­gi­seen nar­sis­miin. Tämän hoi­to­mal­lin mukaan pato­lo­gi­nen nar­sis­mi ilme­nee men­ta­li­saa­tioon liit­ty­vil­lä kol­mel­la eri osa-alu­eel­la: a) kiin­ty­mys­suh­tee­seen liit­ty­vän men­ta­li­saa­tion esty­mi­se­nä, b) esi­men­ta­li­soi­vien koke­mi­sen tapo­jen esiin­tu­lo­na ja c) jat­ku­va­na pai­nee­na sijoit­taa nar­sis­ti­nen alien self itsen ulko­puo­lel­le.

Kiin­ty­mys­suh­de ja men­ta­li­saa­tion ongel­mat

Droze­kin ja Unru­hin (2020) mukaan nar­sis­miin liit­tyy usei­ta kiin­ty­mys­suh­tee­seen kyt­key­ty­viä koko­nai­suuk­sia, jot­ka hei­ken­tä­vät men­ta­li­saa­tio­ta. Ensin­nä­kin kiin­ty­mys­jär­jes­tel­män yliak­ti­voi­tu­mi­nen estää men­ta­li­saa­tio­ta, jol­loin hen­ki­lö hakee lähei­syyt­tä ja yhteyt­tä toi­siin epä­suo­ras­ti pyr­ki­mäl­lä saa­maan osak­seen ihai­lua gran­dio­si­tee­til­lä ja saa­vu­tuk­sil­la. Toi­sek­si nar­sis­min proble­ma­tiik­kaan liit­tyy men­ta­li­saa­tio­ta hei­ken­tä­vä kiin­ty­mys­jär­jes­tel­män pois­kyt­key­ty­mi­nen, jol­loin hen­ki­lö käyn­nis­tää emo­tio­naa­li­sen etään­nyt­tä­mi­sen toi­sis­ta ensi­si­jai­se­na tapa­na suh­tau­tua toi­siin. Kol­man­nek­si nar­sis­min proble­ma­tiik­kaan liit­tyy seka­muo­toi­nen kiin­ty­my­stra­te­gia, jos­sa hen­ki­lö vaih­taa pois­kyt­ke­viin pro­ses­sei­hin, kun hänen pyr­ki­myk­sen­sä yhtey­den saa­mi­sek­si mene­vät tur­haut­ta­vik­si tai uha­tuik­si, jol­loin tar­ve posi­tii­vi­ses­ta huo­mios­ta joko akti­voi­tuu tai on uhat­tu­na. Täl­lai­sis­sa tilan­teis­sa nar­sis­min proble­ma­tii­kas­ta kär­si­vät ovat tai­pu­vai­sia omien mie­len­ti­lo­jen men­ta­li­soin­nin esty­mi­seen. Täl­lai­sia men­ta­li­soi­mat­to­mia mie­len­ti­lo­ja voi­vat olla esi­mer­kik­si haa­voit­tu­vuu­teen, häpe­ään ja heik­kou­teen liit­ty­vät koke­muk­set.

Esi­men­ta­li­saa­tio­moo­dit nar­sis­min proble­ma­tii­kas­sa

Kun men­ta­li­saa­tio estyy, nar­sis­min proble­ma­tii­kas­ta kär­si­vä ihmi­nen on tai­pu­vai­nen putoa­maan kehi­tyk­sel­li­ses­ti aikai­sem­min ilme­ne­vään esi­men­ta­li­soi­vaan koke­mi­sen tapaan. Täl­lai­sia esi­men­ta­li­saa­tio­moo­de­ja ovat psyyk­ki­nen ekvi­va­lens­si, teleo­lo­gi­nen moo­di ja näen­näis­men­ta­li­soi­va pre­tend-moo­di. Esi­men­ta­li­saa­tio­moo­de­ja on tut­kit­tu ja käsit­teel­lis­tet­ty ensi­si­jai­ses­ti epä­va­kaa­ta per­soo­nal­li­suus­häi­riö­tä käsit­te­le­väs­sä kir­jal­li­suu­des­sa (mm. Bate­man & Fona­gy 2016). Nyt Drozek ja Unruh (2020) ovat esit­tä­neet, miten esi­men­ta­li­soi­vat koke­mi­sen­ta­vat esiin­ty­vät myös pato­lo­gi­sen nar­sis­min proble­ma­tii­kas­sa.

Psyyk­ki­ses­sä ekvi­va­lens­sis­sa omat ja tois­ten aja­tuk­set ja tun­teet eivät tun­nu aja­tuk­sil­ta tai tun­teil­ta, vaan ne tun­tu­vat ”lii­an todel­li­sil­ta”. Täl­löin tois­ten näkö­kul­mien ja vaih­toeh­to­jen havait­se­mi­nen, ajat­te­le­mi­nen, pun­nit­se­mi­nen ja hyö­dyn­tä­mi­nen estyy (Bate­man & Fona­gy 2016). Epäi­lyk­sen mah­dol­li­suus haih­tuu, ja yksi­lö uskoo, että hänen näkö­kul­man­sa on ainoa oikea. Mie­len todel­li­suus vas­taa ulkois­ta todel­li­suut­ta. Psyyk­kis­tä ekvi­va­lens­sia kuva­taan aja­tus­ten kon­kreet­ti­suu­te­na, ja sen voi tun­nis­taa muun muas­sa ehdot­to­mis­ta koke­mi­sen tavois­ta, joi­ta sanoi­te­taan sanoil­la ”aina”, ”var­mas­ti”, ”kukaan” ja ”ei kos­kaan”.

Drozek ja Unruh (2020) ovat eri­tel­leet ja koon­neet tar­kem­min pato­lo­gi­seen nar­sis­miin liit­ty­viä psyyk­ki­sen ekvi­va­lens­sin koke­mi­sen tapo­ja. Gran­dioo­sit usko­muk­set itses­tä, saa­vu­tuk­sis­ta ja lah­jak­kuu­des­ta kuu­lu­vat psyyk­ki­seen ekvi­va­lens­siin (Fona­gy & Tar­get 2005), samoin koke­mus itses­tä erin­omai­se­na ja muis­ta eril­li­se­nä. Psyyk­kis­tä ekvi­va­lens­sia ovat mer­ki­tyk­sel­lis­ten tois­ten idea­li­saa­tio ja toi­saal­ta joi­den­kin tois­ten ihmis­ten ja ryh­mien deva­lu­aa­tio. Täl­löin ilme­nee tois­ten toi­min­nan, omi­nai­suuk­sien tai usko­mus­ten jäyk­kä tuo­mit­se­mi­nen, usein kokien hei­dät yksi­se­lit­tei­ses­ti vää­räk­si tai vir­heel­li­sek­si. Lisäk­si psyyk­kis­tä ekvi­va­lens­sia ovat koke­mus itses­tä paha­na, arvot­to­ma­na, heik­ko­na ja epä­on­nis­tu­nee­na sekä häpeän, nolou­den ja nöy­ryy­tyk­sen tun­teet. Itsear­vos­te­lu tie­tyis­tä omi­nai­suuk­sis­ta, emoo­tiois­ta ja haluis­ta tai toi­veis­ta lii­te­tään psyyk­ki­sen ekvi­va­lens­sin koke­mi­sen tapaan.

Teleo­lo­gi­ses­sa moo­dis­sa mie­lel­li­nen todel­li­suus mää­rit­tyy mer­kit­tä­väs­ti ulkoi­ses­ta todel­li­suu­des­ta. Mie­len­ti­lat huo­ma­taan ja usko­taan vain sen mukaan, miten ne ovat ulkoi­ses­ti havait­ta­vis­sa ja mil­tä asiat näyt­tä­vät ulkois­ten tun­nus­merk­kien perus­teel­la (Bate­man & Fona­gy 2016). Yksi­lö pys­tyy havait­se­maan mie­len­ti­lan ole­mas­sao­lon ja sen poten­ti­aa­li­sen mer­ki­tyk­sen, mut­ta tämä havain­to rajoit­tuu vain hyvin kon­kreet­ti­siin tilan­tei­siin (Bate­man & Fona­gy 2016). Omat ja tois­ten inten­tiot ja aikeet ovat ole­mas­sa vain fyy­si­sis­sä teois­sa.

Droze­kin ja Unru­hin (2020) mukaan pato­lo­gi­ses­sa nar­sis­mis­sa teleo­lo­gi­nen moo­di voi ilme­tä inten­sii­vi­se­nä pyr­ki­myk­se­nä kou­riin­tun­tu­vaan menes­tyk­seen, saa­vu­tuk­seen ja ase­maan ja tar­pee­na näky­vään tois­ten huo­mioon, ihai­luun ja hyväk­syn­tään. Toi­saal­ta täs­sä proble­ma­tii­kas­sa teleo­lo­gi­nen moo­di voi näyt­täy­tyä myös sosi­aa­li­sen suo­riu­tu­mi­sen ja työ­suo­riu­tu­mi­sen märeh­ti­mi­se­nä, ulko­näön märeh­ti­mi­se­nä tai tar­pee­na rea­goi­da käy­tök­sel­lä, kuten kos­to tai vält­te­ly, tul­les­saan lou­ka­tuk­si tai vää­rin koh­del­luk­si. Lisäk­si teleo­lo­gis­ta moo­dia on myös fokusoi­mi­nen tois­ten ”vää­rään” tai ”epä­oi­keu­den­mu­kai­seen” käy­tök­seen ja ole­tus, että täl­lai­nen käy­tös joh­tuu huo­len­pi­don tai kun­nioi­tuk­sen puut­tees­ta. Teleo­lo­gis­ta moo­dia on tois­ten hyväk­si­käyt­tä­mi­nen omiin tar­koi­tus­pe­riin. Pato­lo­gi­ses­sa nar­sis­mis­sa itse­tun­to perus­tuu usein asioi­hin, jot­ka vaa­ti­vat ulkois­ta vali­daa­tio­ta, kuten sosi­aa­lis­ta tun­nus­tus­ta tai kil­pai­lua, ja tämä on tun­nis­tet­ta­vis­sa teleo­lo­gi­sek­si koke­mis­ta­vak­si.

Kol­mas esi­men­ta­li­saa­tio­moo­di on näen­näis­men­ta­li­soi­va (pre­tend) mie­len­ti­la. Pre­tend-moo­dis­sa aja­tuk­set ja usko­muk­set ovat irral­laan autent­ti­ses­ta itsen ja tois­ten sub­jek­tii­vi­ses­ta koke­muk­ses­ta (Drozek & Unruh 2020). Vaik­ka hen­ki­lö vai­kut­taa puhu­van jos­tain psy­ko­lo­gi­ses­ti oleel­li­ses­ta ja mer­ki­tyk­sel­li­ses­tä, käy ilmi, että puhe on esi­mer­kik­si tun­tee­ton­ta puhet­ta tun­teis­ta tai älyl­lis­tä­vää, psy­ko­lo­gi­soi­vaa jaa­rit­te­lua sisäl­täen kehä­pää­tel­miä. Pre­tend-moo­dis­sa asia­kas saat­taa ker­toa koke­muk­ses­taan ilman, että hän kon­teks­tua­li­soi koke­mus­taan mihin­kään fyy­si­seen tai mate­ri­aa­li­seen todel­li­suu­teen ikään kuin luo­den näen­näis­maa­il­maa tai leik­ki­to­del­li­suut­ta (Bate­man & Fona­gy 2016).

Droze­kin ja Unru­hin (2020) mukaan näen­näis­men­ta­li­soi­va moo­di on kes­kei­nen mut­ta vähem­män tut­kit­tu ja ymmär­ret­ty koke­mi­sen­ta­pa pato­lo­gi­ses­sa nar­sis­mis­sa. Näen­näis­men­ta­li­saa­tion näh­dään liit­ty­vän nime­no­maan mer­kat­tuun mut­ta ris­ti­rii­tai­seen pei­lauk­seen kehi­tys­his­to­rias­sa. Kehi­tyk­sel­li­ses­ti siis pei­lat­tu ”ikään kuin” ‑koke­mus on oikeas­ti ydin­it­sel­le vie­ras – alien ‒ ja siten siis lii­an pre­tend ja näen­näi­ses­ti men­ta­li­soi­tu. Nar­sis­min proble­ma­tiik­kaan liit­ty­vä pre­tend-moo­di näyt­täy­tyy yli­tur­vau­tu­mi­se­na kog­ni­tioon, älyl­lis­tä­mi­seen, jar­go­niin ja ratio­na­li­soin­tiin. Vas­taa­no­tol­la se näyt­täy­tyy mono­lo­gei­na ja ylen­palt­ti­sen yksi­tyis­koh­tai­si­na, mer­ki­tyk­set­tö­mi­nä nar­ra­tii­vei­na. Näen­näis­men­ta­li­soi­vas­sa mie­len­ti­las­sa on sel­keä epäyh­teys tun­tei­den ja toi­vei­den sekä var­si­nai­sen toi­min­nan välil­lä. Usko­muk­set itses­tä eivät ole yhtä­pi­tä­viä elä­män­ti­lan­teen kans­sa. Pre­tend-moo­dis­sa asia­kas käyt­tää psy­ko­lo­gis­ta kiel­tä mut­ta ei pys­ty kom­men­toi­maan tai kehit­te­le­mään tar­kem­min mer­ki­tys­tä tai kon­teks­tia. Näen­näis­men­ta­li­saa­tio näyt­täy­tyy myös kog­ni­tii­vi­se­na ymmär­ryk­se­nä toi­sis­ta ilman emo­tio­naa­lis­ta empa­ti­aa. Lisäk­si pre­tend-moo­diin liit­tyy haa­voit­tu­nei­den tun­tei­den ja toi­vei­den, kuten surul­li­suus, tur­vat­to­muus ja huo­mion kai­puu, dis­so­si­aa­tioon.

Alien self ja alien sel­fin sijoit­ta­mi­nen ja sijoit­ta­mi­sen koh­tee­na olo

Men­ta­li­saa­tio­teo­rian mukaan alien sel­fin sijoit­ta­mi­nen eli pro­jek­tio toi­seen syn­tyy todel­li­ses­ta ja epä­toi­voi­ses­ta tar­pees­ta säi­lyt­tää itse­ko­ke­muk­sen jat­ku­vuus ja sitä kaut­ta var­mis­taa itsen säi­ly­mi­nen (Drozek & Unruh 2020). Kun han­ka­lan koke­muk­sen, kiin­ty­mys­suh­teen akti­voi­tu­mi­sen tai voi­mak­kaan tun­ne­reak­tion seu­rauk­se­na esi­men­ta­li­soi­vat koke­mi­sen­ta­vat akti­voi­tu­vat, nar­sis­min proble­ma­tii­kas­ta kär­si­vä hen­ki­lö kokee pai­net­ta aktua­li­soi­da nar­sis­ti­nen alien self ‑raken­ne itse­te­hos­tuk­sel­la paran­taak­seen itse­kä­si­tyk­sen­sä posi­tii­vi­suut­ta tai mie­li­ku­vaa itses­tään mui­den sil­mis­sä (Drozek & Unruh 2020; Wal­lace 2011). Nar­sis­min proble­ma­tii­kas­sa yksi­löl­lä on tai­pu­mus pro­ji­soi­da hyvyy­den koke­mus ja täy­del­li­syys itseen: ”olen ihmeel­li­sen hyvä tai vähin­tään­kin olen parem­pi kuin sinä”. Tämä itse­te­hos­ta­mi­sen meka­nis­mi on moni­mut­kai­nen int­rap­syyk­ki­nen ja inter­per­soo­naa­li­nen pro­ses­si, jon­ka tar­koi­tus on palaut­taa ja säi­lyt­tää koke­mus itsen jat­ku­vuu­des­ta ja omas­ta kohe­rens­sin­tun­tees­ta.

Kun men­ta­li­saa­tio vai­keu­tuu ja auto­maat­ti­set ole­tuk­set voi­mis­tu­vat, epä­jat­ku­vuu­den koke­mus itsen repre­sen­taa­tios­sa tulee enem­män esil­le ja samal­la uhkaa­vam­mak­si (Bate­man & Fona­gy 2016). Täl­lai­sis­sa het­kis­sä jat­ku­vuu­den ja kohe­rens­sin tun­ne pyri­tään palaut­ta­maan sijoit­ta­mal­la eli pro­ji­soi­mal­la ei-toi­vo­tut itsen osat, eli alien sel­fin osat, toi­seen ihmi­seen. Lisäk­si sisäis­ty­nee­seen nar­sis­ti­seen alien self ‑raken­tee­seen liit­tyy se, että yksi­lön mie­len­ti­lo­jen koke­mus­ta sävyt­tää tyh­jyy­den koke­mus. Tämä juon­taa juu­ren­sa alku­pe­räi­seen mer­kat­tuun pei­laa­mat­to­muu­den koke­muk­seen, jol­loin sekun­daa­ri­nen repre­sen­taa­tio mie­len­ti­las­ta akti­voi­tuu mut­ta se ei edus­ta pri­maa­rie­mo­tio­naa­lis­ta koke­mus­ta (Drozek & Unruh 2020).

Kun nar­sis­ti­ses­ta proble­ma­tii­kas­ta kär­si­vä hen­ki­lö tur­vau­tuu itse­te­hos­ta­mi­seen, hänen pyr­ki­myk­sen­sä on kokea itsen­sä parem­mak­si tai yli­voi­mai­sek­si suh­tees­sa toi­seen, jol­loin sijoit­ta­mis­koh­tee­na ole­va hen­ki­lö toi­mii nar­sis­ti­sen alien sel­fin pro­jek­tion väli­nee­nä (Drozek & Unruh 2020). Mikä­li toi­nen iden­ti­fioi­si itsen­sä pro­jek­tioon, hän rea­goi­si itse­te­hos­ta­mi­seen nar­sis­ti­sen alien sel­fin pro­jek­tion mukai­ses­ti: ”juu, kyl­lä olet parem­pi kuin minä, upea, ihmeel­li­nen”. Luon­nol­li­ses­ti toi­set eivät aina rea­goi kui­ten­kaan näin, vaan pikem­min­kin päin­vas­toin tai aina­kin ris­ti­rii­tai­ses­ti esi­mer­kik­si sivuut­ta­mal­la, kri­ti­soi­mal­la, hyl­kää­mäl­lä, ole­mal­la parem­pia tai jät­tä­mät­tä ihai­le­mat­ta. Täl­löin sijoit­ta­mis­koh­tee­na ole­vat tule­vat kui­ten­kin sot­keu­tu­neek­si pro­jek­tii­vi­seen pro­ses­siin. Kos­ka alien self on sijoi­tet­tu ulko­puo­lel­le (”olet huo­no, minä olen parem­pi”), mut­ta toi­set eivät toi­mi sen mukai­ses­ti, herät­tää tois­ten toi­min­ta kos­ton­ha­lua, mitä­töin­tiä ja vihaa vähin­tään­kin fan­t­asian tasol­la. Täl­löin nar­sis­ti­ses­ta proble­ma­tii­kas­ta kär­si­vä yksi­lö aktua­li­soi val­lan ja yli­voi­mai­suu­den tun­teet, ja nar­sis­ti­sen alien sel­fin pro­jek­tio on onnis­tu­nut.

Tera­pias­sa ymmär­ret­tä­väs­ti ilme­nee myös nar­sis­ti­sen alien sel­fin pro­jek­tio­ta ja sijoit­ta­mi­sen koh­tee­na oloa. Tämä voi myös joh­taa tera­peu­tin pro­jek­tii­vi­seen iden­ti­fi­kaa­tioon, jol­loin tera­peut­ti alkaa toi­mia pro­jek­tion mukai­ses­ti tai sen vas­tai­ses­ti mut­ta yhtä kaik­ki tul­len imais­tuk­si mukaan. Tera­peut­ti kokee voi­mak­kai­ta han­ka­lia tun­tei­ta aina häm­men­nyk­ses­tä pel­koon ja vihas­ta epä­toi­voon. Tera­peu­tis­ta voi tun­tua esi­mer­kik­si kuin hänel­lä oli­si toi­vei­ta, usko­muk­sia tai tun­tei­ta, jot­ka eivät kui­ten­kaan oikein tun­nu omil­ta.

Tut­ki­muk­sen tavoi­te

Tämän tut­ki­muk­sen tavoit­tee­na on lisä­tä empii­ris­tä tie­toa esi­men­ta­li­saa­tio­moo­dien ilme­ne­mi­ses­tä tera­pia­vuo­ro­vai­ku­tuk­ses­sa tar­kas­te­le­mal­la, miten Droze­kin ja Unru­hin (2020) teo­reet­ti­ses­ti ehdot­ta­mia nar­sis­min proble­ma­tii­kal­le tyy­pil­li­siä psyyk­ki­sen ekvi­va­lens­sin, teleo­lo­gi­sen moo­din ja näen­näis­men­ta­li­soi­van moo­din koke­mi­sen tapo­ja on tun­nis­tet­ta­vis­sa ole­tet­ta­vas­ti nar­sis­min proble­ma­tii­kas­ta kär­si­vän asiak­kaan puhe­ta­vois­sa. Lisäk­si tar­kas­tel­laan, miten pro­jek­tio ja pro­jek­tii­vi­nen iden­ti­fi­kaa­tio – vai­kei­den, vie­rai­den itsen koke­mus­ten sijoit­ta­mi­nen tera­peut­tiin ‒ näyt­täy­ty­vät tera­peut­ti­ses­sa vuo­ro­vai­ku­tuk­ses­sa. Eri­tyi­ses­ti tavoit­tee­na on kuva­ta sitä, miten tera­peu­tin men­ta­li­saa­tion pet­tä­mi­nen ja vai­keus toi­mia hoi­dol­li­ses­ti pro­jek­tii­vi­sen iden­ti­fi­kaa­tion tilan­tees­sa ilme­nee.

Tut­kit­ta­va

Asia­kas oli tera­pian alus­sa 34-vuo­tias mies, Ant­ti (pseu­do­nyy­mi), joka hakeu­tui ensim­mäi­sel­le kir­joit­ta­jal­le psy­ko­te­ra­pi­aan havait­se­man­sa 15 vuot­ta kes­tä­neen masen­nus- ja ahdis­tusoi­rei­lun takia. Oirei­lua oli ollut kor­kea­kou­luo­pin­to­jen alus­ta alkaen. Ant­ti ker­toi vai­keuk­sik­seen toi­vot­to­muu­den tule­vai­suu­des­ta, epä­on­nis­tu­mi­sen työ­ural­la ja toi­meen­tu­lon tuo­ja­na sekä kom­mu­ni­kaa­tio­vai­keu­det pari­suh­tees­sa. Antil­le ei ollut ase­tet­tu mie­len­ter­vey­den­häi­riöi­den diag­noo­se­ja.

Ant­ti oli pääs­syt opis­ke­le­maan ja aloit­ta­nut usei­ta kor­kea­kou­lu­ta­soi­sia opin­to­ja laa­jas­ti hyvin monil­la vaa­ti­vil­la eri­tyis­aloil­la. Hän oli val­mis­tu­nut ammat­tiin yhdel­tä täl­lai­sel­ta alal­ta. Hän koki ammat­ti­aan koh­taan tyy­ty­mät­tö­myyt­tä eikä ollut ollut alal­la kos­kaan töis­sä. Ant­ti toi­voi voi­van­sa saat­taa vie­lä jot­kut toi­set opin­not lop­puun tai aloit­taa vie­lä uudet.

Asiak­kaan tilan­net­ta pää­dyt­tiin tar­kas­te­le­maan nar­sis­min proble­ma­tii­kan näkö­kul­mas­ta, vaik­ka var­si­nais­ta diag­noo­sia asiak­kaal­le ei ollut kos­kaan ase­tet­tu. Tämän pää­tök­sen tuek­si on asiak­kaan taus­ta­tie­to­ja, tera­pian kul­kua ja tapaus­jä­sen­nys­tä käsi­tel­ty työ­noh­jauk­sis­sa.

Tera­peut­ti oli psy­ko­te­ra­pian alus­sa 38-vuo­tias naisp­sy­ko­lo­gi, joka opis­ke­li inte­gra­tii­vi­ses­sa psy­ko­te­ra­peut­ti­kou­lu­tuk­ses­sa.

Psy­ko­te­ra­pian kul­ku

Tera­pi­aa toteu­tui yhteen­sä 54 käyn­tiä, ja sen tiheys oli pää­asias­sa ker­ran vii­kos­sa. Tera­pias­sa käsi­tel­tiin mää­räl­li­ses­ti eni­ten Antin koke­mus­ta sii­tä, ettei hänel­le ”löy­dy oike­aa uraa”. Tera­pia­suh­teen syven­tyes­sä eri­tyi­ses­ti tera­pian kes­ki­vai­het­ta koh­ti Ant­ti ilmai­si koke­muk­si­aan itses­tään arvot­to­ma­na ja epä­on­nis­tu­nee­na, mikä joh­ti usein tois­ten toi­min­nan yksi­se­lit­tei­seen tuo­mit­se­mi­seen sekä gran­dioot­ti­siin eri­tyi­se­nä olon koke­mi­sen tapoi­hin. Täl­lai­sis­sa tilan­teis­sa Ant­ti pyr­ki ekspli­siit­ti­ses­ti kiel­tä­mään epä­on­nis­tu­mi­sen ja sii­hen liit­ty­viin han­ka­liin tun­tei­siin tera­peu­tin koh­dis­ta­mat empaat­ti­set pei­lauk­set. Tera­pian alun jäl­keen tera­peu­til­le alkoi jäsen­tyä Antin alien self ‑raken­tei­ta ja nii­hin kuu­lu­via mität­tö­myy­den ja ymmär­tä­mät­tö­myy­den tun­tei­ta ja se, miten hän pyr­ki näi­tä tun­tei­ta sijoit­ta­maan tera­peut­tiin.

Aineis­to ja ana­lyy­si

Tut­ki­muk­sen perus­ai­neis­to­na oli kaik­kien istun­to­jen ääni­nau­hoit­teet. Asia­kas on anta­nut tie­toi­sen suos­tu­muk­sen aineis­ton käyt­töön tut­ki­mus­ta var­ten. Ana­ly­soi­ta­vak­si aineis­tok­si vali­koi­tui näyt­tei­tä tera­pian alku­puo­len käyn­neis­tä 2, 6 ja 8, jois­ta tera­peut­ti oli kir­joit­ta­nut tera­pia­ta­paa­mis­ten jäl­kei­sis­sä muis­tiin­pa­nois­sa koke­van­sa iso­ja vai­keas­ti käsi­tel­tä­viä tun­tei­ta, kuten häm­men­nys­tä, tur­hau­tu­mis­ta ja epä­toi­voa. Vali­koi­dut istun­not kuun­nel­tiin koko­naan, ja niis­tä lit­te­roin­tiin sel­lai­set koh­dat, jois­sa Antin tai tera­peu­tin esi­men­ta­li­saa­tio­moo­dit ilme­ni­vät puhees­sa sekä jois­sa oli kuul­ta­vis­sa, miten tera­peut­ti vas­ta­si ja aset­tau­tui pei­laa­maan tai men­ta­li­soi­maan Antin koke­mus­ta. Otteet käsit­tä­vät usei­ta puheen­vuo­ro­ja, jot­ta tera­pias­sa kehit­ty­vä vuo­ro­vai­ku­tus ja sijoit­ta­mis­koh­tee­na olo voi­si tul­la tar­kas­te­luun.

Tut­ki­muk­ses­sa käy­tet­tiin ana­lyy­si­me­ne­tel­mä­nä teo­ria­läh­töis­tä sisäl­lö­na­na­lyy­siä, jon­ka teo­reet­ti­se­na mal­li­na oli Droze­kin ja Unru­hin (2020) esit­tä­mä men­ta­li­saa­tio­teo­ri­aan poh­jau­tu­va mal­li pato­lo­gi­sen nar­sis­min hoi­dos­ta. Hoi­to­mal­lis­sa esi­te­tään tun­nis­tet­ta­vak­si pato­lo­gi­seen nar­sis­miin liit­ty­viä esi­men­ta­li­soi­via puheen­ta­po­ja ja puheen­si­säl­tö­jä. Lit­te­raa­teis­ta pyrit­tiin löy­tä­mään asiak­kaan puhees­ta eri esi­men­ta­li­saa­tio­moo­de­ja ja näin vas­taa­maan ensim­mäi­seen tut­ki­mus­ky­sy­myk­seen. Toi­seen tut­ki­mus­ky­sy­myk­seen vas­taa­mi­sek­si tar­kas­tel­tiin pidem­piä kes­kus­te­luot­tei­ta, tera­pian aika­na tera­peu­tin teke­miä istun­to­mer­kin­tö­jä ja ‑reflek­tioi­ta ja lisäk­si reflek­toi­tiin tun­ne­ko­ke­mus­ta sekä työ­noh­jauk­sis­sa että tut­ki­mus­ta teh­des­sä. Näis­tä tie­to­läh­teis­tä käsin pää­tel­tiin tera­peu­tin ja asiak­kaan välil­le muo­dos­tu­nei­ta vuo­ro­vai­ku­tus­ku­vioi­ta sekä pyrit­tiin havait­se­maan ja ymmär­tä­mään, miten sijoit­ta­mis­koh­tee­na ole­mi­nen ja pro­jek­tii­vi­nen iden­ti­fi­kaa­tio näyt­täy­ty­vät vuo­ro­vai­ku­tuk­ses­sa.

Otteis­sa on käy­tet­ty alla ole­via lit­te­raa­tio­merk­ke­jä (mukau­tet­tu Sep­pä­nen 1998).

A = asia­kas puhuu

T = tera­peut­ti puhuu

Tum­men­net­tu­na ero­te­taan ana­lyy­sin kan­nal­ta kes­kei­siä ilmai­su­ja.

[ ] Nau­rah­duk­set, rykäyk­set on mer­kit­ty haka­sul­kei­siin.

(4) Tau­ko ilmoi­tet­tu sekunt­tei­na.

(ammat­ti­ni­mi­ke) Tun­nis­tet­ta­va tie­to pois­tet­tu ja kor­vat­tu yleis­kä­sit­teel­lä.

Mini­mi­vas­tauk­set on sijoi­tet­tu puheen­vuo­ro­jen sisäl­le sul­kei­siin, esi­mer­kik­si (T: uum).

Tulok­set

Esi­men­ta­li­saa­tio­moo­dit ja sijoit­ta­mis­koh­tee­na olon ilmen­ty­mät näyt­täy­tyi­vät tera­pia­vuo­ro­vai­ku­tuk­ses­sa monil­la tavoil­la. Tulok­sis­sa eri­tel­lään kes­kus­te­lu­näyt­teis­tä Antin puhe­ta­vois­sa esiin­ty­viä esi­men­ta­li­saa­tio­moo­de­ja ja kuva­taan teo­ria­pe­rus­tei­ses­ti tera­peu­tin alien sel­fin sijoit­ta­mis­koh­tee­na olon ilmen­ty­mi­siä.

Tera­pian alus­sa Ant­ti hakeu­tui eri­tyi­seen ase­maan tuo­den esiin kou­lu­tuk­si­aan ja menes­ty­mis­tään. Antin puheen­ta­vas­ta tuli se vai­ku­tel­ma, että Ant­ti olet­ti tera­peu­tin tie­tä­vän, mitä hänen mie­les­sään oli ja että tera­peut­ti ymmär­si pie­nim­mäs­tä­kin vih­jees­tä kai­ken. Täl­lai­ses­sa vuo­ro­vai­ku­tuk­ses­sa kuvas­tuu men­ta­li­saa­tion kan­nal­ta oleel­li­nen psyyk­ki­sen ekvi­va­lens­sin perus­haas­te – toi­sen mie­li (tera­peu­tin) ei pysy omas­sa mie­les­sä, ja tera­pia­huo­nees­sa on siis vain yksi mie­li.

Toi­sen tera­pia­ta­paa­mi­sen alus­sa on käsi­tel­ty iso­van­hem­pien tapaa­mis­ta edel­li­sen vii­kon aika­na, ja samal­la sivut­tiin Antin men­nei­syyt­tä ja his­to­ri­aa, mut­ta Ant­ti halusi vaih­taa aihet­ta itse­ään enem­män pai­na­viin aihei­siin, työ­hön, uraan, opis­ke­luun ja rahaan.

Ote 1, istun­to 2: Pit­kiä mono­lo­ge­ja

A: Mut joo, ehkä täl het­kel­lä pai­naa [nau­rah­dus] tai niin­ku mie­les on pal­jon mui­ta asioit et.

T: Mitä muu­ta?

A: Työ, ura, opis­ke­lu (T: uum) raha (T: uum) kaik­ki nää.

T: No ker­ro sun huo­lis­ta.

A: No emmä tiiä onks ne var­si­nai­ses­ti huo­lia, mut­ta niin­ku (2) kyl mul niin­ku pari opis­ke­lusuun­taa, sit­te niin­ku kovas­ti toi­von että niin­ku tän syk­syn pys­tyis niin­ku omis­tau­tuu niil­le (T: uum) ja [huo­ah­dus] mä oot­te­len vas­taus­ta sielt (työ­paik­ka) nyt­te jaaaa sit mä niin­ku kovas­ti sit nii­ku huo­maan et mä haluai­sin opis­kel­la myös tän kevät­lu­ku­kau­den (T: uum) mut et sit­ten todel­li­suu­des­sa jos sielt tulee työ­tar­jous niin mä en kyl var­maan täs talous­ti­lan­tees­sa pys­ty sii­tä niin­ku [nau­rah­dus] kiel­täy­ty­mään myös­kään sii­tä (T: uu) et jo, mä huo­ma­sin vaan et mä itse asias­sa oikees­ti toi­von että mul­le ei tulis nyt en- kesään men­nes­sä viel niin­ku sen alan työ­tar­jous­ta (T: uum) kos­ka mua oikees­ti kiin­nos­tais tehä pal­jon enem­män noit opis­ke­lui joi­ta mul­la on yli­opis­tol kes­ken (T: uum) et et (3) ja nyt kun on saa­nut vih­doin niin­ku sen kou­lun jäl­keen nyt taas niin­ku oman ajan­hal­lin­nan itsel­leen (T: Onk­se sen) (…) kou­lun.

Ottees­ta näkyy pit­kä mono­lo­gi Antin koke­mis­ta ”pai­na­vis­ta asiois­ta”, joi­den ker­ron­nas­sa tera­peut­ti on muka­na ainoas­taan pie­nil­lä ään­näh­dyk­sil­lään. Tämä pol­vei­le­va selos­tus, jos­sa sekoit­tu­vat niin opis­ke­lut, työn­haut kuin raha­huo­let ilmen­tää sel­lais­ta Droze­kin ja Unru­hin (2020) kuvaa­maa näen­näis­men­ta­li­soi­vaa pre­tend-moo­din puheen­ta­paa, jos­sa hen­ki­lö tuot­taa yksi­tyis­koh­tai­sen mono­lo­gin, mut­ta kuu­li­jan on vai­kea ymmär­tää sen var­si­nais­ta mer­ki­tys­tä.

Otteen alus­sa tera­peut­ti merk­kaa Antin koke­muk­sen ja koit­taa pei­la­ta ”pai­na­vat asiat” ”huo­lik­si”. Tämän pei­lauk­sen Ant­ti kui­ten­kin kiel­tää: ”No emmä tiiä onks ne var­si­nai­ses­ti huo­lia.” Täs­sä tulee näky­väk­si Antin tera­pia­pro­ses­sin läpi tun­nis­tet­ta­vis­sa ollut tyy­li pyör­tää tai kiel­tää tera­peu­tin tar­joa­mat pei­lauk­set ja ilmais­ta, että hänen koke­muk­sen­sa sii­nä het­kes­sä on ollut eri­lai­nen kuin mitä tera­peut­ti yrit­ti pei­la­ta. Tätä voi ymmär­tää Droze­kin ja Unru­hin teo­rian valos­sa mer­kat­tu­na mut­tei pei­lat­tu­na koke­muk­se­na.

Otteen lopus­sa, kun tera­peut­ti pyy­tää tar­ken­nus­ta, mis­tä kou­lu­tuk­ses­ta on kyse (”onk­se se”), Ant­ti täy­den­tää kes­keyt­täen, mis­tä kou­lu­tuk­ses­ta on kyse. Kes­kus­te­lu jat­kuu:

Ote 2, istun­to 2: Pako­tet­tu­na ole­mi­nen ja teleo­lo­gi­nen moo­di

T: (Alan) kou­lun jäl­kei­sen elä­män (A: [rykäys]) oman ajan­hal­lin­nan mmm.

A: Niin kos­ka se se mää­rit­te­li [sihi­nää] siel­lä oli niin­ku jat­ku­va pakol­li­nen läs­nä­olo (T: umm) vel­vo­te sata pro­sent­tii ja niin­ku se mää­rit­te­li käy­tän­nös­sä kaik­ki mun kalen­te­rin kaks vuot­ta koko ajan (T: umm) mikä niin­ku oli paik­ka pai­koin hyvin­kin ahdis­ta­vaa (T: okei) ja myös sen­kin takia sit­te niin­ku osit siit ope­tuk­ses­ta oli niin­ku ajan­huk­kaa käy­tän­nös­sä (T: nii just) ja sit se jat­ku­va reis­saa­mi­nen sin­ne (kau­pun­kiin) oli (T: umm) onneks ei tar­vii [nau­rah­dus] et se niin­ku nii­ku (T: umm).

Tera­peut­ti kysyy tar­ken­nus­ta sii­hen, mitä Ant­ti tar­koit­taa sanoes­saan ”saa­da oma ajan­hal­lin­ta itsel­le”. Tähän Ant­ti vas­taa teleo­lo­gi­ses­sa moo­dis­sa, että kou­lu ”mää­rit­te­li” hänen ”kalen­te­rin kaks vuot­ta koko ajan”. Täs­tä välit­tyy Antin koke­mus ja teleo­lo­gi­nen fokusoi­tu­mi­nen sii­hen, että tois­ten (täs­sä tapauk­ses­sa kou­lu­tuk­sen jär­jes­tä­jän) käy­tös on epä­oi­keu­den­mu­kais­ta ja pakot­ta­vaa aiheut­taen hänel­le ahdis­tus­ta. Epä­oi­keu­den­mu­kai­suu­den ja vää­rän koh­te­lun koke­mus­taan hän koros­taa vie­lä tuo­mal­la esiin aja­tuk­sen­sa sii­tä, että ”osit siit ope­tuk­ses­ta oli niin­ku ajan­huk­kaa käy­tän­nös­sä”. Ajan­huk­kaan liit­ty­vä koke­mus voi­daan luo­ki­tel­la jo psyyk­ki­sen ekvi­va­lens­sin moo­dis­sa sano­tuk­si, jol­loin tois­ten toi­min­ta jäy­käs­ti tuo­mi­taan yksi­se­lit­tei­ses­ti vää­räk­si.

Kes­kus­te­lu jat­kuu:

Ote 3, istun­to 2: Tera­peu­tin pei­laus­yri­tys ja psyyk­ki­nen ekvi­va­lens­si

A: Mut mut siis niin­ku ehkä siin on just sit­ten se kun nyt on sil­leen et jes et nyt mul on niin­ku aikaa kes­kit­tyy nii­hin asioi­hin mitä mä niin­ku mitä mul on kes­ken mä haluun tehä val­miiks (T: uum) nii sit­te joo posi­tii­vi­nen asia on et mahol­li­ses­ti työ­paik­ka tulos­sa mut nega­tii­vi­nen asia koen sen siin mie­les­sä sit niin­ku tun­tuu et taas se oma ajan­hal­lin­ta läh­tee saman tien kun se on just saa­nu (T: uum) et ois kiva saa­da niin­ku toi yli­opis­tol jotain sil­leen nii­ku pus­ket­tuu taas eteen­päin sil­leen että niin­ku ois rutii­ni ennen kun taas niin­ku alkaa joku muu (T: uum) ope­raa­tio (T: uum) mut­ta tosi­aan niin tos­sa on tiet­ty se tilan­ne että mikä iki­nä on se ensim­mäi­nen työ­tar­jous niin se kan­nat­taa oikees­ti ottaa (T: uum) et et se se kaik­ki niin­ku perus­tuu sii­hen (työ)kokemukseen, sitä taas ei niin­ku saa ellei pää­se töi­hin mihin­kään, sit eka työ­paik­ka on oikees­taan se kaik­kein kriit­ti­sin (T: uum) et sen jäl­keen kun on pari vuot (teh­nyt töi­tä) nii sit sul on valin­nan varaa huo­mat­ta­vas­ti enem­män (T: uum) mut joo mut vähän sem­mo­nen et ei vie­lä tie­dä yhtään mitään nyt sit­ten tuleeks sielt mitään tar­jous­ta ja siit ei niin­ku tie­dä yhtään mitään mis­tään aika­tau­luis­ta ja sit samaan aikaan kui­ten­kin niin­ku sit suun­nit­te­lee niin­ku opin­toj ens kevääl­le myös­kin (T: uum) niin sit­te on vaan si onks tää vaan tur­haa työ­tä taas jäl­leen vai ei et (T: uum) mut ei se auta ku vaa yrit­tää suun­ni­tel­la tai et (T: uum) et et.

T: Sul on nii­ku oma halu vetää ja sit toi­saal­ta pai­nei­ta taval­laan sii­tä (A: nii talou­del­li­ses­ti) tule­vai­suu­des­ta.

Ant­ti jat­kaa kuvaus­taan sii­tä, miten hän on nyt pääs­syt eroon tois­ten mää­rit­te­le­mäs­tä ajan­käy­tös­tä (”nyt mul on niin­ku aikaa kes­kit­tyy nii­hin asioi­hin mitä mä haluun tehä val­miiks”), ja ole­tuk­ses­taan, että pian on saa­mas­sa töi­tä opis­ke­le­mas­taan amma­tis­ta (”mah­dol­li­ses­ti työ­paik­ka tulos­sa”). Psyyk­ki­sen ekvi­va­lens­sin mukai­nen ole­tus työ­pai­kan var­muu­des­ta alkaa kuvas­tua hie­man tar­kem­min myö­hem­min, kun Ant­ti tuo esil­le ”niin tos­sa on tiet­ty se tilan­ne että mikä iki­nä on se ensim­mäi­nen työ­tar­jous niin se kan­nat­taa oikees­ti ottaa”. Antin ilmai­su­ta­vas­sa välit­tyy usko­mus, että hänel­le tul­laan (koh­ta­lai­sel­la var­muu­del­la) tar­joa­maan työ­tä useas­ta alan­sa työ­pai­kas­ta ja että hän pää­see valit­se­maan työ­pai­kan tar­jot­tu­jen paik­ko­jen jou­kos­ta. Täs­sä koh­taa psyyk­ki­sen ekvi­va­lens­sin moo­dis­sa esiin­tyy aja­tus gran­dioo­sis­ta usko­muk­ses­ta omas­ta saa­vu­tuk­ses­ta ja koke­mus itses­tä erin­omai­se­na ja eri­tyi­se­nä. Myö­hem­min tera­pias­sa istun­nol­la 8 (ote 5) työ­pai­kan saan­nin var­muu­den koke­mus ja siten psyyk­ki­sen ekvi­va­lens­sin kuvas­tu­mi­nen saa­vat vah­vis­tus­ta. 

Omas­sa puheen­vuo­ros­saan tera­peut­ti yrit­tää pei­la­ta jotain kuu­le­mas­taan var­sin epä­mää­räi­sel­lä kom­men­til­la ”Sul on nii­ku oma halu vetää ja sit toi­saal­ta pai­nei­ta taval­laan sii­tä tule­vai­suu­des­ta” samal­la kes­keyt­täen Antin ker­ron­nan. Ant­ti kes­keyt­tää­kin tera­peu­tin täyt­tä­mäl­lä hänen lauset­taan ”talou­del­li­ses­ti”. Alien self ‑raken­teen sijoit­ta­mi­nen on akti­voi­tu­nut, ja vuo­ro­vai­ku­tuk­sel­li­ses­ti tera­peut­tia kut­su­taan ihai­le­maan Antin eri­tyi­syyt­tä ja hänen var­muut­taan sii­tä, että ”koh­ta on töi­tä tulos­sa”, ja deva­luoi­maan sitä, miten kou­lu­tus on ajan­huk­kaa. Koke­muk­sel­li­ses­ti tera­peut­ti tun­nis­ti koke­van­sa täs­sä koh­taa ärsyyn­ty­mis­tä ja häm­men­nys­tä, jota hän koit­taa kla­ri­fioi­da lauseel­la ”halu vetää ja sit toi­saal­ta pai­nei­ta taval­laan sii­tä tule­vai­suu­des­ta”. On mah­dol­lis­ta, että tera­peut­ti on lipu­nut täs­sä koh­taa pro­jek­tii­vi­sen iden­ti­fi­kaa­tion puo­lel­le. Ant­ti kor­jaa tera­peu­tin sano­mis­ta siten, että kyse ei ole tule­vai­suu­des­ta vaan talou­des­ta. Samal­la tera­peut­ti tun­nis­ti koke­van­sa, että hänel­le osoi­tet­tiin, että hän ei ymmär­rä – tähän hän jo iden­ti­fioi­tui.

Tera­pia­kes­kus­te­luis­sa on tul­lut ilmi, että Ant­ti on syys­tä tai toi­ses­ta jät­tä­nyt usei­ta ura­va­lin­to­ja kes­ken ja usein sii­nä vai­hees­sa, kun lop­pu­työ tai vii­mei­set silauk­set oli­si­vat olleet vuo­ros­sa. Kuu­den­nel­la istun­nol­la tera­peut­ti kuvaa mie­li­ku­vaan­sa sii­tä, miten Ant­ti on taval­laan repi­nyt itsen­sä irti eri kou­lu­tuk­sis­ta ja myös elä­män suun­nis­ta.

Ote 4, istun­to 6: Tun­teen vali­doin­ti, itsen men­ta­li­soin­ti ja putoa­mi­nen esi­men­ta­li­soi­viin moo­dei­hin

T: Sit tar­val­laan repi­nyt ittes irti sii­tä et mä meen­ki tähän (opis­ke­luun) ja sit se niin­ku repi­nyt ittes sii­tä­ki irti (A: mm) ja sit päät­tä­ny et nyt mä en enää niin­ku kos­kaan sitou­du mihh heh.

A: Siis mun mie­les­tä niin­ku se point­si niin­ku tun­tuu et (2) mm (1) miten nyt kuv must tun­tuu et mul ei oo kovin hyvää itse­ku­vaa tai itse­tun­tu­must kehit­ty­ny sii vai­hees­sa ku mä menin niin­ku opis­ke­lee (T: mm) ja sit mä oon niin­ku täyt­tä­ny sitä niin­ku sit sil teke­mi­sel­lä (T: mm) ja teen sitä sel­kees­ti edel­leen (T: niin) mut­ta niin­ku (2,5) ehkä vähem­mäs mää­rin niin­ku mut et must tun­tuu et siin alus­sa on se et on ollu vaan niin­ku iso tyh­jiö niin­ku itel­lä (T: uum) (4) esi­ku­vien puu­te lähi­pii­ris­sä (T: mm) esi­mer­kiks (T: mm) (2) mm (1) tän tyy­pi­sii asioit (T: mm) (1,5) ja sen takii ne on sit niin­ku (2) niin­ku aja­tu­nu sii­hen tilaan et mää­rit­te­lee itten­sä ehkä ihan lii­kaa sen kaut mitä vaik opis­ke­lee (T: mm) (3) et et (3,5).

T: Toi on toi on niin­ku raas­ta­vaa.

A: Mm (T: mm) (2,5) ja niin­ku (työ)hommista nyt taas se mikä nyt siin mua niin­ku ei mut siis niin­ku ulko­puo­li­sen reak­tiois­ta (T: mm) ahdis­ti se et se oli ilmei­ses­ti sem­mo­nen ala mikä herät­tää sit niin­ku tosi pal­jon joten­kin aja­tuk­sii ihmi­sis­sä (T: mm) ja se niin­ku mua edel­leen niin­ku ahdis­taa (T: mitä) se on vähän vähen­ty­ny mut sit siin vai­hees ku niin­ku mä alo­tin sen kou­lun (T: mm) nii kaik­ki puhee­nai­heet aina menee sii­hen et hei sä oot nyt (ammat­ti­ni­mi­ke) sil­lee et (2) ei (T: niin) ei ei ei (2) et et (4). 

Tera­peut­ti kuvaa vali­doi­vas­ti ja sanoit­taa Antin kou­lu­tus­ten kes­keyt­tä­mi­siä ”itsen­sä irti repi­mi­sek­si”. Hän pei­laa Antin ehdot­to­mal­ta vai­kut­ta­vaa aja­tus­ta, että tämä ”ei kos­kaan halua enää sitou­tua mihin­kään”. Näi­den tera­peu­tin empaat­tis­ta asen­noi­tu­mis­ta osoit­ta­vien vuo­ro­jen jäl­keen Ant­ti läh­tee poh­ti­maan tilan­net­taan ja ker­too, ettei hänel­lä ole kehit­ty­nyt kovin hyvää ”itse­ku­vaa tai itse­tun­te­mus­ta” ennen opis­ke­lu­jen aloit­ta­mis­ta. Tera­peut­ti myö­täe­lää mini­mi­pa­laut­tei­den avul­la ja roh­kai­see Ant­tia ker­to­maan lisää, ja Ant­ti men­ta­li­soi olo­aan, mil­tä opis­ke­lu­jen alkuai­koi­na on tun­tu­nut: ”et siin alus­sa on se et on ollu vaan niin­ku iso tyh­jiö niin­ku itel­lä.” Tämän ”tyh­jiö­olon” ker­to­mi­sen jäl­keen Ant­ti on hil­jaa nel­jä sekun­tia. Täs­sä lyhyes­sä koh­tauk­ses­sa Antin men­ta­li­saa­tio onnis­tuu, ja välit­tyy kuva sii­tä, että hänel­lä itsel­lään on myös tera­peu­tin mie­li mie­les­sään. 

Tämän jäl­keen Ant­ti kui­ten­kin siir­tyy teleo­lo­gi­seen moo­diin selit­täen tyh­jiö­oloa ulkois­ta­vas­ti – tyh­jyy­den tun­ne joh­tuu sii­tä, ettei ole ollut kon­kreet­ti­sia esi­ku­via. Ant­ti myös sanoit­taa omaa teleo­lo­gis­ta ajat­te­lu­ta­paan­sa: ”mää­rit­te­lee itsen­sä sen kaut­ta mitä opis­ke­lee”. Tera­peut­ti pyr­kii vali­doi­maan tätä itseen­sä kos­ke­tuk­sis­sa oloa ja itsen men­ta­li­soin­tia empaat­ti­ses­ti sekä mer­ka­ten ja pei­la­ten koke­mus­ta sano­mal­la ”toi on niin­ku raas­ta­vaa”. Tämän Ant­ti notee­raa hymäh­tä­mäl­lä, johon tera­peut­ti hymäh­tää takai­sin.

Pei­lauk­sen jäl­keen Ant­ti ker­too ahdis­tuk­ses­taan, joka liit­tyy sii­hen, että hänen opis­ke­le­man­sa ala on muis­ta ihmi­sis­tä kiin­nos­ta­vaa tai huo­mio­nar­vois­ta, ”ala mikä herät­tää sit niin­ku tosi pal­jon joten­kin aja­tuk­sii ihmi­sis­sä”. Vaik­ka Ant­ti ker­too tilan­teen ahdis­ta­van hän­tä, ihail­luk­si tule­mi­nen on myös gran­dioot­ti­ses­ti hive­le­vää. Ahdis­tus liit­tyy juu­ri sii­hen, että vaik­ka onkin nyt ihail­lus­sa amma­tis­sa, niin sil­ti joten­kin tun­tuu tyh­jäl­le. Koke­muk­sen kak­si­ja­koi­suus toi­saal­ta tulee esil­le sii­nä, että Ant­ti tuo esiin, ettei asia ehkä ahdis­ta­kaan enää niin pal­joa, ja hänen kuvauk­ses­saan sii­tä, miten ”nii kaik­ki puhee­nai­heet aina menee sii­hen et hei sä oot nyt (ammat­ti­ni­mi­ke)”. Täs­sä lausu­mas­sa psyyk­kis­tä ekvi­va­lens­sia kuvaa ehdo­ton koke­mus ”kaik­ki ihmi­set aina” ja oman itsen kuvaa­mi­nen eri­tyi­se­nä ”hei sä oot nyt (ammat­ti­ni­mi­ke)”.

Psyyk­ki­sen ekvi­va­lens­sin tilas­sa tera­peut­ti kokee ole­van­sa sijoit­ta­mi­sen koh­tee­na. Hänel­lä on tun­ne sii­tä, että hän on pel­käs­tään seu­raa­ja­na pai­kal­la, ja samal­la niin, että hänen roo­lin­sa on jäy­käs­ti pysy­tel­lä sii­nä. Tera­peu­tis­ta tun­tuu, että Ant­ti hoi­taa dia­lo­gin itse ja tera­peut­ti on vain seu­raa­mas­sa sivus­ta. Puheen tasol­la tämä ”ole hil­jaa ja kuun­te­le” ‑sijoit­ta­mi­nen ilme­nee esi­mer­kik­si sii­nä, että tera­peut­ti ei saa puheen­vuo­roa yrit­täes­sään kysyä ”mitä”, ja Ant­ti vain jat­kaa yksin. Kun tera­peut­ti jää kuun­te­le­maan ja seu­raa­maan esi­tys­tä, myös pro­jek­tii­vi­nen iden­ti­fi­kaa­tio toteu­tuu. 

Koko otet­ta voi­daan tar­kas­tel­la myös laa­jem­min nar­sis­min proble­ma­tii­kan kan­nal­ta. Raas­ta­van tyh­jiö­nä olon tun­teen empaat­ti­nen vali­doi­mi­nen voi­mis­ti Antin koke­maa ahdis­tus­ta. Tämä voi­ma­kas affek­tii­vi­nen koke­mus esti men­ta­li­saa­tion, ja koh­taa­mat­to­muus ja tun­teen pei­laa­mat­to­muus rea­li­soi­tui­vat tera­pia­vuo­ro­vai­ku­tuk­ses­sa – alien self tuli sijoi­te­tuk­si tera­peut­tiin, joka myös toi­mi pro­jek­tii­vi­sen iden­ti­fi­kaa­tion mukai­ses­ti. Ant­ti ajau­tui esit­tä­mään yksin osit­tain kuvi­tel­tua vuo­ro­vai­ku­tus­ti­lan­net­ta, jos­sa hän­tä ihail­laan, mut­ta ihai­lu koh­dis­tuu hänen sosi­aa­li­sen sta­tuk­sen ammat­tiin­sa, ohit­taen hänet autent­ti­se­na ainut­ker­tai­se­na ihmi­se­nä ja jät­täen hänet koke­maan itsen­sä tyh­jäk­si ja ehkä myös arvot­to­mak­si.

Istun­nos­sa 8 Ant­ti ker­too saa­neen­sa kiel­tei­sen pää­tök­sen työ­paik­ka­ha­ke­muk­seen­sa.

Ote 5, istun­to 8: Nar­sis­ti­nen louk­kaus ja eri esi­men­ta­li­soi­via moo­de­ja

A: Sano­taan et se parin vii­kon nii­ku posi­tii­vi­nen nii­ku drai­vi vähän nii­ku romah­ti (T: m) tos niin­ku alku­vii­kos­ta. Per­jan­tai­na sain tie­tää että ei oo sit­ten (työ­pai­kal­la) töi­tä (T: joo) ää. (3) Ketään ketä haki sin­ne ei otet­tu (T: joo) eli ja sit sama jut­tu et tulee copy-pas­te vies­ti kii­tos mie­len­kiin­nos­ta ei kii­tos (T: uum) ei palau­tet­ta (T: uum). Sit mä vähän niin­ku otin sen sil­leen olan­ko­hau­tuk­sel­la ja sit­te et niin­ku ihan sama lau­an­tai sun­nun­tai mut sit joten­ki maa­nan­tai­na sit niin­ku iski oikees­ti (T: mm) et et mitä hel­vet­tii (T: mm) et nyt se tar­kot­taa sitä et mul ei oo töi­tä et (…) (T: mm) ja ja uum (4). Hyvin pal­jon pel­ko­ti­lo­ja taas sii­tä et jou­tuu johon­kin ihan käsit­tä­mät­tö­mään nii­ku talous­krii­siin ja (T: mm) ja niin­ku ja niin­ku huul­ta pur­ren pai­na­nu ton kou­lun läpi just sil­lä aja­tuk­sel­la et täst tulee nyt niin­ku mul­le ja mun per­heel­le joku niin­ku tur­va niin­ku (T: mm) elan­to (T: uum) jaa sit nyt ollaan tilan­tees­sa mis niin­ku kaik­ki on taas ihan vitun auki anteeks vaan mä kiroi­len (T: anna tul­la) äää.

T: Sä saat kiroil­la tääl­lä (4).

Ottees­sa tulee esiin, miten var­ma­na Ant­ti piti työ­pai­kan saa­mis­ta hake­mas­taan työ­pai­kas­ta. Hän kuvaa ”copy-pas­te” ‑vies­tin teleo­lo­gi­ses­ti epä­oi­keu­den­mu­kai­se­na ja sitä, miten alun vähät­te­lyn jäl­keen koke­mus iski häneen. Istun­nol­la hän saa kiin­ni hylä­tyk­si tule­mi­sen tun­tees­ta, ”mitä hel­vet­tiä”. Tämä vie hänet psyyk­ki­sen ekvi­va­lens­sin koke­mi­sen­ta­paan, ja hän pitää var­ma­na, että ”se tar­kot­taa sitä et mul ei oo töi­tä”, vaik­ka asia­kas kävi­kin myös paras­ta aikaa töis­sä toi­sel­la alal­la.

Ant­ti on aikai­sem­min tuo­nut esil­le työn­ha­kuun ja sii­nä onnis­tu­mi­seen liit­ty­viä gran­dioot­ti­sia mie­li­ku­via ja usko­muk­sia. Nyt tulee esil­le louk­kaan­tu­neen viha. Ant­ti on emo­tio­naa­li­ses­ti sen äärel­lä, ettei työn­saan­ti men­nyt kuten hän olet­ti. Hän tun­nis­taa totaa­li­sen koke­mis­ta­pan­sa, jou­du­taan ”käsit­tä­mät­tö­mään talous­krii­siin”, ja hän kuvaa teleo­lo­gi­ses­ti sitä epä­oi­keu­den­mu­kai­suut­ta, ettei saa­nut työ­paik­kaa, vaik­ka on ”huul­ta pur­ren” opis­kel­lut tut­kin­non. Tämä pre­tend-moo­dis­sa esi­tet­ty mono­lo­gi kes­key­tyy het­kek­si, kun Ant­ti pyy­tää yhtäk­kiä anteek­si kiroi­lu­aan, ikään kuin havah­tuen yllät­täen pre­tend-moo­dis­ta men­ta­li­soi­maan tera­peut­tia.

Tera­peut­ti on häm­men­ty­nyt ja varuil­laan, ja hän miet­tii, mitä tämä vihan pur­kaus on ja mitä täs­tä kai­kes­ta pitäi­si aja­tel­la. Se, että tera­peut­ti on pää­asias­sa hil­jaa tyy­tyen vain mini­mi­pa­laut­tee­seen ”mm”, tuli myös pro­jek­tii­vi­sen iden­ti­fi­kaa­tion mukai­sek­si. Antin vai­kea tun­ne sivuu­tet­tiin, ja hylä­tyk­si tule­mi­sen koke­mus ei tul­lut jae­tuk­si. Tera­peut­ti tuli toi­mi­neek­si hyl­kää­vä­nä ja toi­mi Antin sijoit­ta­man alien sel­fin mukai­ses­ti.

Poh­din­ta

Antin tera­pias­sa ja puheen­ta­vas­sa oli alus­ta alkaen läs­nä esi­men­ta­li­soi­via koke­mi­sen­ta­po­ja. Tera­pian alku­puo­lel­la esiin­tyi pit­kiä mono­lo­ge­ja, jot­ka tun­nis­tet­tiin näen­näis­men­ta­li­saa­tiok­si eli pre­tend-moo­dik­si. Myös teleo­lo­gi­sen moo­din ja psyyk­ki­sen ekvi­va­lens­sin koke­mi­sen­ta­vat tuli­vat esil­le eri­tyi­ses­ti, kun tun­ne­ti­la inten­si­fioi­tui tera­piais­tun­nol­la. Tera­pian kes­kei­sek­si läpi­leik­kaa­vak­si tee­mak­si tuli Antin ongel­mal­li­nen koke­mus liit­tyen ura­va­lin­toi­hin ja amma­tin etsin­tään. Ant­ti vai­kut­ti etsi­neen itsel­leen oike­aa työ­tä tai oike­aa alaa koko aikui­siän ajan. Hän myös käyt­ti tera­pi­aa tähän etsin­tään. Ant­ti toi esiin kyvyk­kyyt­tään pääs­tä opis­ke­le­maan hyvin vaa­ti­via kou­lu­tuk­sia, mut­ta tois­tu­va kuvio näyt­ti ole­van se, miten työ­hön ja uraan liit­ty­vät unel­mat ”murs­kaan­tui­vat” ker­ta toi­sen­sa jäl­keen alen­ta­val­la ja louk­kaa­val­la taval­la. Työt ja kou­lu­tuk­set oli­vat tuot­ta­neet pet­ty­myk­sen ja muut­tu­neet siten vihat­ta­vik­si.

Pato­lo­gi­seen nar­sis­miin liit­ty­viä psyyk­ki­sen ekvi­va­lens­sin koke­mi­sen tapo­ja (Drozek & Unruh 2020) tun­nis­tet­tiin laa­jas­ti Antin puheen­ta­vas­ta. Nii­tä oli­vat gran­dioot­ti­set usko­muk­set itses­tään, saa­vu­tuk­sis­taan ja lah­jak­kuu­des­taan sekä koke­mus itses­tä eri­lai­se­na ja erin­omai­se­na. Ant­ti idea­li­soi mer­ki­tyk­sel­li­siä toi­sia eri­tyi­ses­ti ihmis­suh­tei­den alku­vai­heis­sa. Toi­saal­ta tuli ilmi, että Ant­ti deva­luoi ja aliar­vos­ti voi­mak­kaas­ti eri ihmi­siä ja ihmis­ryh­miä. Psyyk­ki­seen ekvi­va­lens­sin mukai­ses­ti Ant­ti tuo­mit­si jäy­käs­ti tois­ten toi­min­taa, omi­nai­suuk­sia tai usko­muk­sia.

Teleo­lo­gi­ses­sa moo­dis­sa asiat ovat sitä, mil­tä ne näyt­tä­vät, ja sen kaut­ta on ymmär­ret­tä­vis­sä havain­to sii­tä, miten nar­sis­min proble­ma­tiik­kaan liit­tyen itse­tun­to perus­tuu usein asioi­hin, jot­ka vaa­ti­vat ulkois­ta vali­daa­tio­ta, kuten sosi­aa­lis­ta tun­nus­tus­ta tai kil­pai­lua (Drozek & Unruh 2020). Teleo­lo­gis­ta koke­mi­sen­ta­paa havain­noi­taes­sa ilme­ni Antin inten­sii­vi­nen pyr­ki­mys kou­riin­tun­tu­vaan menes­tyk­seen, saa­vu­tuk­seen ja ase­maan. Hänen ker­ron­nas­taan tuli ilmi tar­ve näky­vään tois­ten huo­mioon, ihai­luun ja hyväk­syn­tään. Ajoit­tain Ant­ti myös pää­tyi märeh­ti­mään työ­suo­ri­tuk­si­aan. Teleo­lo­gi­seen moo­diin liit­ty­vä­nä toi­min­ta­mal­li­na tuli esil­le tar­ve rea­goi­da vält­te­lyl­lä tul­les­saan lou­ka­tuk­si ja vää­rin­koh­del­luk­si. Ant­ti fokusoi ker­ron­nas­saan tois­ten vää­rään tai epä­oi­keu­den­mu­kai­seen käy­tök­seen, jon­ka taus­tal­la oli ole­tus, että tois­ten vää­rä tai epä­oi­keu­den­mu­kai­nen käy­tös joh­tui kun­nioi­tuk­sen puut­tees­ta.

Myös pato­lo­gi­sen nar­sis­min men­ta­li­saa­tio­te­ra­pia­mal­lin mukais­ta näen­näis­men­ta­li­saa­tio­ta oli tun­nis­tet­ta­vis­sa Antin puheen­ta­vas­ta. Vas­taa­no­tol­la pre­tend-moo­di näyt­täy­tyi mono­lo­gei­na ja ylen­palt­ti­sen yksi­tyis­koh­tai­si­na, mer­ki­tyk­set­tö­mi­nä nar­ra­tii­vei­na. Ant­ti käyt­ti psy­ko­lo­gis­ta kiel­tä mut­ta ei aina pys­ty­nyt kom­men­toi­maan tar­kem­min tai ela­bo­roi­maan mer­ki­tys­tä. Kes­keis­tä Antin näen­näis­men­ta­li­saa­tios­sa oli myös haa­voit­tu­nei­den tun­tei­den ja toi­vei­den, kuten surul­li­suus, tur­vat­to­muus ja huo­mion kai­puu, dis­so­si­aa­tio.

Tera­pias­sa tapah­tui men­ta­li­saa­tion tuke­mis­ta ja edis­tä­mis­tä. Täl­löin tera­peut­ti aset­tui empaat­ti­ses­ti vali­doi­maan psyyk­ki­sen ekvi­va­lens­sin koke­mi­sen tavas­sa ole­van Antin koke­mus­ta. Tera­pi­aan alkoi muo­dos­tua tois­tu­va­na vuo­ro­vai­ku­tus­ku­vio­na entis­tä enem­män nar­sis­ti­sen alien sel­fin sijoit­ta­mi­nen tera­peut­tiin ja tera­peu­tin toi­min­ta sen mukai­ses­ti. Tera­peu­tin pro­jek­tii­vi­nen iden­ti­fi­kaa­tio lisään­tyi myös tera­pian kulues­sa ja oli tun­nis­tet­ta­vis­sa jo tera­pian alku­vai­hees­sa.

Kun men­ta­li­saa­tio puto­aa ja auto­maat­ti­set ole­tuk­set voi­mis­tu­vat, epä­jat­ku­vuu­den koke­mus itsen repre­sen­taa­tios­sa tulee enem­män esil­le ja samal­la uhkaa­vam­mak­si (Bate­man & Fona­gy 2016). Täl­lai­sis­sa het­kis­sä nar­sis­min proble­ma­tii­kas­sa jat­ku­vuu­den ja kohe­rens­sin tun­ne pyri­tään palaut­ta­maan sijoit­ta­mal­la ei-toi­vo­tut tai kiel­le­tyt itsen osat, eli alien sel­fin osat, toi­seen ihmi­seen. Antin alien sel­fiin tun­nis­tet­tiin kuu­lu­vak­si itsen koke­mi­nen tyh­jäk­si, arvot­to­mak­si, avut­to­mak­si, hei­kok­si, epä­on­nis­tu­neek­si, mitä­töi­dyk­si, vähä­pä­töi­sek­si, ymmär­tä­mät­tö­mäk­si ja osaa­mat­to­mak­si. Lisäk­si alien sel­fiin kuu­lui yksi­näi­syy­den koke­mus ja hylät­ty­nä olo. Näi­tä tun­tei­ta tera­peut­ti koki hoi­don aika­na. Lisäk­si tera­peut­ti koki vaa­ti­mus­ta ase­moi­tua Ant­tia ja hänen suo­ri­tuk­si­aan ihai­le­vak­si. Täs­sä voi näh­dä idea­li­soi­dun toi­veen sii­tä, että joku ihmi­nen, toi­nen, voi­si olla sel­lai­nen, joka pys­tyi­si täy­sin näke­mään Antin olo­ti­lan ja näin tuke­maan itse­te­hos­tus­ta.

Tera­pia­vuo­ro­vai­ku­tuk­ses­sa tois­tui nar­sis­min proble­ma­tii­kal­le tyy­pil­li­nen kehi­tyk­sel­li­nen pei­laa­mi­son­gel­ma. Tera­pian aika­na oli useas­sa koh­taa tun­nis­tet­ta­vis­sa ”mer­kat­tu mut­tei pei­lat­tu” ‑koke­muk­sen tois­tu­mi­nen, kun tera­peut­ti yrit­ti pei­la­ta Antin koke­maa tun­net­ta esi­mer­kik­si huo­lek­si, mut­ta Ant­ti ei koke­nut sen ole­van sitä. Näis­sä koh­din ilme­ni men­ta­li­saa­tio­teo­rian mukai­ses­ti ymmär­ret­tä­vä sekun­daa­ri­repre­sen­taa­tion kuvaus – Ant­ti kuvai­li kog­ni­tii­vi­ses­ti koke­mus­taan, mut­ta tun­ne­ti­la ei välit­ty­nyt kuvauk­ses­ta ja pri­maa­rie­moo­tio jäi pei­laa­mat­ta (Fona­gy ym. 2002; Drozek & Unruh 2020). Huo­mio­nar­vois­ta on se, että pri­maa­rie­moo­tion pei­laa­mi­nen tun­tui tera­peu­tis­ta mah­dot­to­mal­ta pro­jek­tion ja psyyk­ki­sen ekvi­va­lens­sin koke­mi­sen­ta­van takia. Tämä ilme­ni tera­peu­tin koke­muk­se­na ”sanon­pa mitä hyvän­sä niin se ei tun­nu Antis­ta oikeal­ta”. Voi­mak­kaim­mat alien sel­fien sijoit­ta­mi­set joh­ti­vat ajoit­tain tera­peu­tin osal­ta pro­jek­tii­vi­seen iden­ti­fi­kaa­tioon. Tera­peut­ti koki ole­van­sa tyh­mä ja ei-ymmär­tä­vä. Tämä vuo­ro­vai­ku­tuk­sel­li­nen paik­ka tun­tui hänes­tä ahtaal­ta.

Men­ta­li­saa­tio­te­ra­pia­mal­lit sekä epä­va­kaan per­soo­nal­li­suus­häi­riön (Bate­man & Fona­gy 2016) että pato­lo­gi­sen nar­sis­min (Drozek & Unruh 2020) hoi­dos­sa pai­not­ta­vat hoi­don ensi­si­jai­se­na tavoit­tee­na ole­van asiak­kaan men­ta­li­saa­tion herät­tä­mi­sen ja paran­ta­mi­sen sekä esi­men­ta­li­saa­tio­moo­dien väis­ty­mi­sen. Pato­lo­gi­sen nar­sis­min men­ta­li­aa­tio­teo­ri­aan poh­jau­tu­van hoi­to­mal­lin mukaan nar­sis­min proble­ma­tiik­ka ilme­nee men­ta­li­saa­tioon liit­tyen kol­mel­la eri taval­la. Ensi­nä­kin kiin­ty­mys­suh­tees­sa, kuten tera­pia­suh­tees­sa, men­ta­li­saa­tio estyy ja toi­sek­si täl­löin tulee esiin esi­men­ta­li­soi­via koke­mi­sen­ta­po­ja. Kol­man­nek­si mal­lin mukaan nar­sis­min proble­ma­tiik­ka näyt­täy­tyy jat­ku­va­na pai­nee­na sijoit­taa nar­sis­ti­nen alien self itsen ulko­puo­lel­le. (Drozek & Unruh 2020). Kaik­ki nämä kol­me teo­ri­aan perus­tu­vaa osa-aluet­ta oli havait­ta­vis­sa Antin puheen­ta­vas­ta ja tut­ki­tus­ta tera­pia­vuo­ro­vai­ku­tuk­ses­ta.

Klii­ni­nen sovel­ta­mi­nen ja men­ta­li­saa­tio­te­ra­pian hoi­to­mal­li nar­sis­min proble­ma­tii­kas­sa

Täs­sä tut­ki­muk­ses­sa on esi­tel­ty, miten esi­men­ta­li­saa­tio­moo­de­ja voi­daan tun­nis­taa nar­sis­min proble­ma­tii­kas­ta kär­si­vän ihmi­sen puheen­ta­vas­ta ja miten sijoit­ta­mis­koh­tee­na ole­mi­nen voi tun­tua tera­peu­tin näkö­kul­mas­ta tera­peut­ti­ses­sa vuo­ro­vai­ku­tuk­ses­sa. Tun­nis­ta­mi­nen on tär­keä jäsen­tä­vä koke­mus ja mah­dol­lis­taa myös inter­ven­tioi­den valit­se­mi­sen parem­mal­la ymmär­ryk­sel­lä ja reflek­toi­den.

Men­ta­li­saa­tio­te­ra­pian hoi­to­mal­li tar­jo­aa teo­rian mukai­sia pro­ses­se­ja ja pain­opis­tei­tä, joi­den avul­la tera­peut­ti voi vas­ta­ta asiak­kaan alien sel­fin pro­jek­tioon. Hoi­dos­sa on pyr­ki­myk­se­nä asteit­tain lisä­tä asiak­kaan kykyä ela­bo­roi­da mie­len­ti­lo­jen sub­jek­tii­vis­ta koke­mis­ta lisä­ten reflek­tii­vi­syyt­tä, jous­ta­vuut­ta, kon­teks­tu­aa­li­suut­ta ja tun­ne­pi­toi­suut­ta itsen ja tois­ten men­ta­li­soin­nis­sa. Men­ta­li­saa­tio­teo­rian pato­lo­gi­sen nar­sis­min hoi­to­mal­li (Drozek & Unruh 2020) tar­jo­aa hel­po­tus­ta tera­peu­til­le vai­keas­sa ja välil­lä sie­tä­mät­tö­mäl­tä tun­tu­vas­sa tilan­tees­sa.

Drozek ja Unruh (2020) ovat ehdot­ta­neet esi­men­ta­li­saa­tio­moo­dei­hin spe­si­fis­ti sopi­via inter­ven­tioi­ta pato­lo­gi­sen nar­sis­min hoi­dos­sa. Näi­tä inter­ven­tioi­ta men­ta­li­soi­va tera­peut­ti käyt­tää usein myös auto­maat­ti­ses­ti. Sil­loin, kun men­ta­li­saa­tion putoa­mi­nen tulee tera­peut­ti­ses­sa vuo­ro­vai­ku­tuk­ses­sa eri­tyi­ses­ti tera­peu­til­le han­ka­lak­si, voi olla hyö­dyl­lis­tä, että voi pitää mie­les­sään tai palaut­taa mie­leen­sä enem­män kont­rol­loi­tuun men­ta­li­saa­tioon liit­ty­viä puheen­ta­po­ja, jot­ta voi tie­toi­ses­ti aut­taa asia­kas­ta palaut­ta­maan men­ta­li­saa­tio­ta. Drozek ja Unruh (2020) ovat hah­mo­tel­leet psyyk­ki­sel­le ekvi­va­lens­sil­le, teleo­lo­gi­sel­le moo­dil­le ja näen­näis­men­ta­li­soi­val­le moo­dil­le sopi­via inter­ven­tioi­ta.

Droze­kin ja Unru­hin (2020) mukaan pato­lo­gi­ses­sa nar­sis­mis­sa psyyk­ki­sen ekvi­va­lens­sin tilas­sa tera­peu­tin on ennen kaik­kea tär­ke­ää pyr­kiä empaat­ti­ses­ti vali­doi­maan asiak­kaan sub­jek­tii­vis­ta koke­mus­ta ja sit­ten kut­sua ela­bo­roi­maan lisää asiak­kaan näkö­kul­maa esi­mer­kik­si kyse­le­mäl­lä ”miten tulit tähän joh­to­pää­tök­seen?” Jos asia­kas läh­tee avaa­maan koke­mus­ta, voi tera­peut­ti tut­kia psyyk­ki­seen ekvi­va­lens­siin liit­ty­vää var­muu­den koke­mus­ta ja sen vai­ku­tuk­sia ja hel­läs­ti kysel­lä koke­muk­sen mah­dol­li­sia nyans­sia­luei­ta. Yrit­tä­mät­tä muut­taa asiak­kaan miel­tä voi tera­peut­ti varo­vai­ses­ti jakaa omaa näkö­kul­maa ja samal­la edel­leen tut­kia sen vai­ku­tus­ta tar­vit­taes­sa. Ajoit­tain voi olla tar­peen vaih­taa kes­kus­tel­ta­van aiheen fokus­ta palaut­taak­seen men­ta­li­soin­nin ja sit­ten myö­hem­min pala­ta uudel­leen psyyk­ki­sen ekvi­va­lens­sin alu­eel­le.

Aineis­toa­na­lyy­siä teh­des­sä tuli mie­leen usei­ta koh­tia, jois­sa tera­peut­ti oli­si voi­nut toi­mia toi­sin. Esi­mer­kik­si kun Ant­ti kuva­si koke­mus­taan hyl­kää­vän pää­tök­sen jäl­keen, ”et mitä hel­vet­tii, et nyt se tar­kot­taa sitä et mul ei oo töi­tä”, ja tera­peut­ti oli muka­na ainoas­taan mini­mi­pa­laut­teil­la jät­täen Antin yksin epä­oi­keu­den­mu­kai­suu­den tun­teen kans­sa, men­ta­li­soin­tia edis­tä­vä tera­peut­ti­nen inter­ven­tio täs­sä koh­taa oli­si voi­nut olla pyy­tää Ant­tia pysäh­ty­mään vai­kean koke­muk­sen äärel­le ja sit­ten psyyk­ki­sen ekvi­va­lens­sin tilan­tees­sa pyr­kiä empaat­ti­ses­ti vali­doi­maan Antin sub­jek­tii­vis­ta koke­mus­ta. Tera­peut­ti oli­si voi­nut vas­ta­ta vaik­ka­pa ”uuh, se on vai­kea tilan­ne”. Tämä oli­si voi­nut riit­tää affek­tii­vi­sek­si pei­lauk­sek­si. Mah­dol­li­ses­ti empaat­ti­sen vali­doin­nin jäl­keen tera­peut­ti oli­si voi­nut hou­ku­tel­la Ant­tia tut­ki­maan näkö­kul­mia var­muu­des­ta liit­tyen sii­hen, ettei Antil­la ole hänen mie­les­tään töi­tä.

Toi­nen esi­merk­ki psyyk­ki­sen ekvi­va­lens­sin inter­ven­tios­ta oli­si voi­nut olla tilan­tees­sa, jos­sa Ant­ti kuvaa koke­mus­taan sii­tä, kun hän oli aloit­ta­nut vii­mei­sim­män kou­lu­tuk­sen­sa ja miten hänen toi­min­tan­sa näyt­ti ulko­puo­li­sis­ta ihail­ta­val­ta: ”ku niin­ku mä alo­tin sen kou­lun nii kaik­ki puhee­nai­heet aina menee sii­hen et hei sä oot nyt (ammat­ti) sil­lee et ei.” Tämä koh­ta oli­si mah­dol­lis­ta­nut tera­peu­tin tul­la men­ta­li­soi­maan psyyk­ki­sen ekvi­va­lens­sin koke­mus­ta ja kut­sua Ant­tia esi­mer­kik­si ela­bo­roi­maan ja tut­ki­maan lisää tätä hänen koke­maan­sa näkö­kul­maa: “ker­ro lisää sii­tä, mil­tä sinus­ta tun­tui tämä ihai­lu, oli­ko sii­nä jotain mui­ta näkö­kul­mia, joi­ta muut eivät ehkä huo­man­neet?” Tämä inter­ven­tio oli­si ehkä saat­ta­nut kään­tää tilan­teet, ja tera­peut­ti oli­si samal­la voi­nut astua sivuun ihai­lua pyy­tä­väs­tä sijoit­ta­mis­koh­tee­na olos­ta.

Teleo­lo­gi­sen moo­din inter­ven­tioi­ta ovat Droze­kin ja Unru­hin (2020) mukaan ensin­nä­kin teleo­lo­gi­sen tar­peen ja vaa­ti­muk­sen empaat­ti­nen vali­doin­ti ja kut­su sit­ten tul­la ela­bo­roi­maan tar­vet­ta tai vaa­ti­mus­ta ja eri­tyi­ses­ti siir­tä­mäl­lä fokus­ta emo­tio­naa­li­seen mer­ki­tyk­seen ja sii­hen, miten se vai­kut­taa asiak­kaa­seen. Teleo­lo­gi­sen moo­din mukai­nen inter­ven­tio oli­si myös ekspli­koi­da ja empaat­ti­ses­ti vali­doi­da yhteyt­tä ulkoi­sen maa­il­man ja sisäi­sen koke­muk­sen välil­lä esi­mer­kik­si tyy­liin ”siis sinul­le, ainoa tapa, että tun­tuu ihan ok:lle, on…” ja seu­raa­vak­si hel­läs­ti kysel­lä kate­go­ri­sia link­ke­jä ulkoi­sen ja sisäi­sen välil­lä. Lisäk­si vie­lä yrit­tä­mät­tä muut­taa asiak­kaan miel­tä tera­peut­ti voi varo­vai­ses­ti jakaa omaa näkö­kul­maan­sa ja tar­vit­taes­sa pyr­kiä tut­ki­maan sen vai­ku­tus­ta.

Ant­ti koki teleo­lo­gi­ses­ti, että kou­lu­tus, jos­sa hän kävi ”mää­rit­te­li käy­tän­nös­sä kaik­ki mun kalen­te­rin kaks vuot­ta koko ajan”, ja hän lin­kit­ti sen kyl­lä sisäi­seen koke­muk­seen: ”mikä niin­ku oli paik­ka pai­koin hyvin­kin ahdis­ta­vaa.” Täs­sä koh­taa tera­peut­ti oli­si voi­nut läh­teä vah­vis­ta­maan sisäi­sen koke­muk­sen tut­ki­mis­ta ja lin­ki­tys­tä ahdis­tuk­sen ja ulkoi­ses­ti mää­ri­tel­lyn kalen­te­rin välil­lä sano­mal­la esi­mer­kik­si: ”voi­daan­ko pysäh­tyä sen äärel­le, että mil­lais­ta se tar­kem­min oli sul­le, kun kalen­te­ri oli val­miik­si mää­ri­tel­ty kak­si vuot­ta, että mil­lai­nen se oli sul­le koke­muk­se­na.”

Drozek ja Unruh (2020) ehdot­ta­vat, että asiak­kaan olles­sa näen­näis­men­ta­li­soi­vas­sa koke­mi­sen tavas­sa eli pre­tend-moo­dis­sa, tera­peut­ti voi tut­kia pre­tend-moo­din laa­juusa­luet­ta käyt­tä­mäl­lä kla­ri­fi­kaa­tio­ta eli sel­kiyt­tä­mis­tä ja tun­teen ela­bo­roin­ti­tek­nii­koi­ta. Pre­tend-moo­dis­sa tun­neyh­tey­den puut­tu­mi­nen ker­ron­nas­ta on kes­keis­tä. Näen­näis­men­ta­li­soi­vaa asia­kas­ta voi sit­ten yrit­tää lii­kut­taa ylei­ses­tä ker­ron­nas­ta yksi­tyis­koh­tai­seen esi­mer­kik­si pyy­tä­mäl­lä tuo­ret­ta esi­merk­kiä tai pyy­tä­mäl­lä vaih­ta­maan fokus­ta asiak­kaan sen­het­ki­seen täs­sä-ja-nyt sub­jek­tii­vi­seen koke­muk­seen. Lisäk­si pre­tend-moo­diin sopi­via inter­ven­tioi­ta ovat intui­tion ja toden vas­tai­set kom­men­tit sekä haas­ta­mi­nen.

Tera­pian alus­sa Antil­la oli usein näen­näis­men­ta­li­soi­va koke­mi­sen­ta­pa, esi­mer­kik­si sil­loin, kun hän puhui pit­kän mono­lo­gin työs­tä ja opis­ke­luis­ta. Droze­kin ja Unru­hin (2020) mal­lin mukai­ses­ti tera­peut­ti oli­si voi­nut lisä­tä Antin men­ta­li­saa­tio­ta tai kat­kais­ta näen­näis­men­ta­li­soi­van puheen­ta­van pyr­ki­mäl­lä herät­tä­mään men­ta­li­saa­tio­ta lii­kut­ta­mal­la kes­kus­te­lua ylei­ses­tä yksi­tyis­koh­tai­seen samal­la tuo­den mukaan sen­het­kis­tä tilan­net­ta. Tera­peut­ti oli­si voi­nut esi­mer­kik­si kom­men­toi­da: ”huh, mul­le tulee vai­ku­tel­ma, että täs­sä on itse asias­sa aika pal­jon kaik­kea, mihin mei­dän sun mie­les­tä oli­si hyvä kes­kit­tyä just tänään?”

Tut­ki­muk­sen rajoi­tuk­set ja tule­vai­suu­den suun­tia

Tulos­ten tul­kin­taan liit­tyy rajoi­tuk­sia, jot­ka on tär­keä ottaa huo­mioon. Eri­tyi­ses­ti pro­jek­tion ja pro­jek­tii­vi­sen iden­ti­fi­kaa­tion tut­ki­mi­sen koh­dal­la on mah­dol­lis­ta tul­ki­ta kaik­ki tera­peu­tin koke­muk­set alien sel­fin sijoit­ta­mi­ses­ta joh­tu­vak­si. Tämä saat­tai­si luo­da vai­ku­tel­man sii­tä, että tera­peut­ti oli­si ollut kuin tyh­jä tau­lu, johon vain sijoi­te­taan alien sel­fin osia. Todel­li­suu­des­sa tera­peut­ti on var­mas­ti tuo­nut usei­ta ihan itses­tään läh­töi­siä mie­len­mai­se­mia vuo­ro­vai­ku­tuk­seen. Muun muas­sa osaa­mat­to­muu­den ja ymmär­tä­mät­tö­myy­den tun­tei­siin on hyvin toden­nä­köi­ses­ti sekoit­tu­nut myös tera­peu­tin omaa koke­mus­ta.

Men­ta­li­saa­tio­teo­rian paris­sa on vii­me vuo­si­na tapah­tu­nut rikas­ta teo­rian kehit­ty­mis­tä nar­sis­min proble­ma­tii­kan tar­kas­te­luun, ja se tar­jo­aa moniin teo­ria­pe­rin­tei­siin integroi­tu­van hoi­to­mal­lin. On myös kiin­nos­ta­vaa huo­ma­ta, miten men­ta­li­saa­tio­teo­ria pyr­kii erot­tau­tu­maan perin­tei­sem­mis­tä nar­sis­min proble­ma­tiik­kaa käsit­te­le­vis­tä teo­riois­ta. Drozek ja Unruh (2020) tuo­vat esiin sen, että men­ta­li­saa­tio­teo­rian näkö­kul­mas­ta alien sel­fin sijoit­ta­mi­sen tar­koi­tuk­se­na ei ole sisäi­sen objek­ti­suh­teen aktua­li­soi­tu­mi­nen, itse­tun­non sää­te­ly tai puo­lus­tau­tu­mi­nen haa­voit­tu­vuut­ta koh­taan, vaan nime­no­maan pro­jek­tion akti­voi­tu­mi­sen tar­koi­tuk­se­na on palaut­taa ja säi­lyt­tää koke­mus itsen jat­ku­vuu­des­ta ja omas­ta kohe­rens­sin­tun­tees­ta. Tämä näkö­kul­ma mah­dol­lis­taa myös nar­sis­min proble­ma­tii­kan stig­ma­ti­soi­mi­sen vähe­ne­mi­sen.

Kir­jal­li­suus

Allen, Jon G.; Fona­gy, Peter & Bate­man, Ant­ho­ny W. (2008). Men­ta­lizing in cli­nical prac­tice. Arling­ton, VA: Ame­rican Psyc­hiat­ric Publis­hing.

Bate­man, Ant­ho­ny W. & Fona­gy, Peter (2016). Men­ta­liza­tion based treat­ment for per­so­na­li­ty disor­ders: A prac­tical gui­de. Oxford, UK: Oxford Uni­ver­si­ty Press.

Brum­mel­man, Eddie; Tho­maes, San­der; Nele­mans, Ste­fa­nie A.; Oro­bio de Castro, Bram; Over­beek, Geert­jan & Bush­man, Brad J. (2015). Ori­gins of narcis­sism in children. Procee­dings of the Natio­nal Aca­de­my of Sciences of the Uni­ted Sta­tes of Ame­rica, 112, 3659–3662.

Drozek, Robert P. & Unruh, Bran­don T. (2020). Men­ta­liza­tion-based treat­ment for pat­ho­lo­gical narcis­sism. Jour­nal of Per­so­na­li­ty Disor­ders, 34(Suppl), 177–203.

Fona­gy, Peter; Ger­ge­ly, Györ­gy; Jurist, Elliot L. & Tar­get, Mary (2002). Affect regu­la­tion, men­ta­liza­tion, and the deve­lop­ment of the self. New York, NY: Other Press.

Fona­gy, Peter & Tar­get, Mary (2005). Some reflec­tions on the the­ra­peu­tic action of psyc­hoa­na­ly­tic the­ra­py. Teok­ses­sa Auer­bach, John S.; Levy, Ken­neth N. & Schaf­fer, Car­rie E. (toim.), Rela­ted­ness, self-defi­ni­tion and men­tal repre­sen­ta­tion: Essays in honor of Sid­ney J. Blatt, 191–212. Lon­too, UK: Rout­led­ge.

Iko­nen, Pent­ti & Rec­hardt, Eero (1994). Tha­na­tos, häpeä ja mui­ta tut­kiel­mia. Hel­sin­ki: Yli­opis­to­pai­no.

Kei­nä­nen, Mat­ti (2017). Men­ta­li­saa­tio­hoi­to­me­ne­tel­mien teo­reet­ti­set perus­teet ja toteu­tus. Teok­ses­sa Lai­ti­nen, Irme­li & Olli­kai­nen, Sei­ja (toim.), Men­ta­li­saa­tio teo­rias­ta käy­tän­töön, 82–105. Hel­sin­ki: The­ra­peia-sää­tiö.

Kei­nä­nen, Mat­ti & Mar­tin, Min­na (2019). Mie­li meis­sä. Tasa­pai­nois­ta arkea mie­len­tä­mi­sen kei­noin. Hel­sin­ki: Kir­ja­pa­ja.

Krist­manns­dot­tir, Gudrun (2021). Syö­mis­häi­riöi­den tera­peut­ti­sen hoi­don haas­teet. Psy­ko­te­ra­pia, 40(2), 93–106.  

Nol­te, Tobias; Bol­ling, Daniel­le Z.; Hudac, Cait­lin M.; Fona­gy, Peter; Mayes, Lin­da & Pelph­rey, Kevin A. (2013). Brain mec­ha­nisms under­lying the impact of attach­ment-rela­ted stress on social cog­ni­tion. Fron­tiers in Human Neu­roscience, 7, 816.

Ogrod­niczuk, John S.; Piper, Wil­liam E.; Joyce, Ant­ho­ny S.; Stein­berg, Paul I. & Dug­gal, Sat­na (2009). Inter­per­so­nal problems associa­ted with narcis­sism among psyc­hiat­ric out­pa­tients. Jour­nal of Psyc­hiat­ric Research, 43, 837–842.

Pis­to­le, M. Caro­le (1995). Adult attach­ment sty­le and narcis­sis­tic vul­ne­ra­bi­li­ty. Psyc­hoa­na­ly­tic Psyc­ho­lo­gy, 12(1), 115–126.

Schwarz­kopf, Kath­leen; Straus, Doris; Porsch­ke, Hild­burg; Znoj, Hans­jörg; Con­rad, Nat­ha­lie; Sch­midt-Truck­säss, Arno & von Känel, Roland (2016). Empi­rical evi­dence for a rela­tions­hip between narcis­sis­tic per­so­na­li­ty traits and job bur­nout. Bur­nout Research, 3, 25–33.

Sep­pä­nen, Eeva-Lee­na (1998). Vuo­ro­vai­ku­tus pape­ril­la. Teok­ses­sa Tai­nio, Lii­sa (toim.), Kes­kus­te­lu­na­na­lyy­sin perus­teet, 18‒31. Tam­pe­re: Vas­ta­pai­no.

Stern, Bar­ry L.; Yeo­mans, Frank E.; Dia­mond, Dia­na & Kern­berg, Otto F. (2013). Trans­fe­rence-focused psyc­hot­he­ra­py for narcis­sis­tic per­so­na­li­ty. Teok­ses­sa Ogrod­niczuk, John S. (toim.), Unders­tan­ding and trea­ting pat­ho­lo­gical narcis­sism, 235–252. Was­hing­ton, DC: Ame­rican Psyc­ho­lo­gical Associa­tion.

Stof­fers, Jut­ta M.; Völlm, Bir­git A.; Rüc­ker, Gre­ta; Tim­mer, Ant­je; Huband, Nick & Lieb, Klaus (2013). Psyc­ho­lo­gical the­ra­pies for people with bor­der­li­ne per­so­na­li­ty disor­der. Cochra­ne Data­ba­se of Sys­te­ma­tic Reviews, 2, 1–255.

Tritt, Sho­na M.; Ryder, Andrew G.; Ring, Ange­la J. & Pincus, Aaron L. (2010). Pat­ho­lo­gical narcis­sism and the depres­si­ve tem­pe­ra­ment. Jour­nal of Affec­ti­ve Disor­ders, 122, 280–284.

Wal­lace, Har­ry M. (2011). Narcis­sis­tic self-enhance­ment. Teok­ses­sa Camp­bell, Keith W. & Mil­ler, Jos­hua D. (toim.), The hand­book of narcis­sism and narcis­sis­tic per­so­na­li­ty disor­der: Theo­re­tical approac­hes, empi­rical fin­dings, and treat­ments, 309–318. Hobo­ken, NJ: John Wiley & Sons.

Win­nicott, Donald W. (1960). Ego dis­tor­tion in terms of true and fal­se self. Teok­ses­sa The matu­ra­tio­nal proces­ses and the faci­li­ta­ting envi­ron­ment. Stu­dies on the theo­ry of emo­tio­nal deve­lop­ment, 140–152. New York: Inter­na­tio­nal Uni­ver­si­ties Press.

Win­nicott, Donald W. (1971/1982). Playing and rea­li­ty. New York: Tavis­tock.