Markus Johansson: Näkyillään! 

Mon­en psykoter­apeutin syksy on alka­nut häm­men­tävis­sä merkeis­sä. Kun yrit­tää saa­da kuvaa hoito­jär­jestelmästä ja palvelun tarpeesta mie­len­ter­veyskuntoutuk­sen ken­täl­lä siitä käytävän keskustelun perus­teel­la, huo­maa, että katse ei tarken­nu, silmis­sä sume­nee ja näkökent­tään ilmestyy var­jo­ja. On kuin samaan aikaan vaivaisi lik­inäköisyys ja hajatait­to. Kun kat­soo kauem­mak­si, äärivi­ivat sumenevat ja lähem­mässäkin per­spek­ti­ivis­sä verkkokalvolle piir­tyvä kuva on epäselkeä, kun katse pyrkii tarken­tu­maan use­aan pis­teeseen samaan aikaan.

Vas­taan­otol­la työ jatkuu entiseen malli­in. Kuntoutu­jien kanssa tehdään sekä lyhytkestoista että pitkäjän­teistä työtä psyykkisten oirei­den, tunne-elämän vaikeuk­sien ja arjen haastei­den paris­sa. Riit­tävää selviy­tymiskykyä ja tas­apain­oa pyritään vahvis­ta­maan ajanko­htaisia haastei­ta koh­dat­taes­sa, samal­la rak­en­taen vakaut­ta tule­vaisu­ut­ta silmäl­lä pitäen. Vas­taan­ot­to­huoneen ulkop­uolel­la näköalat­to­muus vaikut­taa kuitenkin huolestut­ta­van, niin asi­akkai­ta kuin meitä työntekijöitäkin.

Mie­len­ter­vey­del­liset syyt työkyvyt­tömyy­delle ovat edelleen lisään­tyneet, ja psyykkises­tä pahoin­voin­nista uuti­soidaan laa­jalti. Ylen ter­veystoimit­ta­ja julka­isi 13.8.2025 kolumnin mit­taisen ana­lyysin, jon­ka mukaan mie­len­ter­vey­teen saa nyt parem­min apua kuin koskaan (Ties­sa­lo 2025). Hän on saanut sen vaikutel­man, että psykoter­apeut­tien piiris­sä vas­tuste­taan tätä kehi­tys­tä, sil­lä ter­apeu­tit ovat tuu­dit­tau­tuneet usko­maan Kelan rahapi­ikin ole­van heille ikuis­es­ti auki. Osa psykoter­apeuteista pitää kir­joituk­sen mukaan myös mata­lan kyn­nyk­sen inter­ven­tioi­ta puoskarointi­na. Min­ulle ei psykoter­api­an ken­tältä ole syn­tynyt täl­laista vaikutelmaa.

Olen ymmärtänyt, että huoli nyky­isiä psykoter­api­an muu­tok­sia kohtaan liit­tyy lähin­nä psykoter­apeut­tisen ja psykososi­aalisen tuen keskit­tämiseen ja kaven­tamiseen. Korvi­i­ni ei ole kan­tau­tunut sel­l­aista puhet­ta, että ongel­mallise­na pidet­täisi­in tiet­ty­jen asi­akas­ryh­mien pääsyä nopeam­min hoidon piiri­in, vaan sitä, että kehite­tyt hoitopo­lut tavoit­ta­vat vain mur­to-osan väestön hoidon tarpeesta. Tutkimuk­seen, asiantun­ti­jata­ho­jen lausun­toi­hin, asi­akaskoke­musten kar­toituk­si­in, hoito­jär­jestelmän kokon­aisu­u­teen ja rahoituk­sen rak­en­teeseen pere­htyessä muo­dos­tuukin tilanteesta hie­man vivahteikkaampi ana­lyysi kuin yksit­täis­ten ammat­tiryh­mien oletet­tuun mukavu­u­den­halu­un perustuen.

Minkälainen olisi sit­ten optikon resep­ti keskustelun tulk­it­semisek­si? Markki­nalinssien läpi ahne palvelun­tar­joa­ja haalii itselleen asi­akkai­ta ja tuot­toa. Byrokra­tialinssien takaa taas luo­daan man­u­aali, joka tar­joaa kaikille samaa ja yhtä paljon. Palvelun vas­taan­ot­ta­jaa ei läm­mitä yri­tys­ten voitot tai jär­jestelmän itse­tyy­tyväisyys, vaan inhimilli­nen kohtaami­nen, oikean­laisen avun saami­nen ja jatku­vu­us. Miten olisi kon­sen­suslinssit? Pohjo­is­maista hyv­in­voin­tiy­hteiskun­taa on pyrit­ty rak­en­ta­maan yhteistyössä, luot­ta­muk­sel­la ja kun­nioituk­sel­la, ei eristäy­tymäl­lä eri leirei­hin. Hyv­in­voin­nin on ajatel­tu rak­en­tu­van ihmisoikeuk­sien, tasa-arvon ja yhteis­vas­tu­un perus­tuk­sille jous­tavasti; suo­jaudumme yhdessä riskeiltä pyrkimäl­lä tur­vaa­maan jokaisen mukanaolon, samal­la kun yksilöl­lä on tilaa tehdä val­in­to­ja oman elämän­sä suhteen.

Mie­len­ter­vey­den ongelmia hoide­taan ensisi­jais­es­ti kuun­tele­mal­la hoitoon ohjau­tu­van ja hänen läheis­ten­sä tilan­net­ta sekä tar­joa­mal­la tähän mah­dol­lisim­man pere­htynyt­tä, tilanteeseen sopi­vaa ja ammat­ti­taitoista apua. Helsin­gin Sanomis­sa 3.8.2025 julka­istus­sa mielipi­dekir­joituk­ses­sa väitöskir­jatutk­i­ja Saara Vainio varoit­taa yksipuolisu­u­den vaaroista: jos tar­jo­taan vain kevy­itä inter­ven­tioi­ta kaikille, laa­jem­pi­en hoitopolku­jen ja pitkäjän­teisen tuen saatavu­us uhkaa heiken­tyä. Hyv­in­voin­ti voidaan pilkkoa yksilölle suun­na­tuik­si menetelmik­si, kuten hen­gi­tyshar­joituk­sik­si, aja­tus­mall­eik­si ja har­joi­tusvi­hoik­si, vaik­ka niiden vaiku­tus tutkimuk­sien mukaan on epä­selvä ja nuorten mie­len­ter­veysopetuk­sen osalta tutkimus­näyt­tö on jopa kiel­teinen. Vainio toteaa lopuk­si, että tarvit­semme edelleen pitkäkestoista, yksilöl­listä ja tur­val­lista hoitoa, jot­ta vas­taamme poti­laiden tarpeisi­in ja osoita­mme yhteiskun­tana, että kan­namme vas­tu­un heikoimmista.

Onkin todel­la tärkeää, etteivät heikoimpi­en kuiskauk­set huku nokke­lien väit­te­lyi­den aal­lokkoi­hin. Kuten luon­non elin­voimaisu­us ja suo­tu­isa uusi­u­tu­mi­nen, hyö­tyy myös hoitoala mon­imuo­toisu­ud­es­ta, jota ilman se käy yhä hau­raam­mak­si ja herkem­mäk­si uhkille. Ääri-ilmiöt hor­jut­ta­vat tas­apain­oa ja voivat pahim­mil­laan aiheut­taa lajien katoa, jota verkos­to kestää vain tiet­tyyn pis­teeseen asti, ja resilienssin ylit­tyessä jär­jestelmä rom­ah­taa. Kaikkivoipaisu­u­den telaketjun alle voi pahim­mil­laan murskau­tua vuosikausien kasvusto.

Tämän Psykoter­apia-lehden kir­joituk­set avaa­vat psykoter­apeutin ammatin taus­to­ja ja ovat toisaal­ta lämpim­iä puheen­vuoro­ja inhimil­lisen kohtaamisen puoles­ta. Olavi Lind­forsin kat­tavas­ta artikke­lista saa merkit­tävästi taus­ta­ti­etoa psykoter­api­an ken­tän ja koulu­tuk­sen kehi­tyk­ses­tä sekä nykyti­las­ta. Antti Pitkä­nen pohtii työno­h­jauk­sen haastei­ta käytän­nön­läheis­es­ti, artikke­lin tar­jotes­sa näkymän koulu­tu­so­hjelmien jär­jestämisen taus­tatek­i­jöi­hin ja ihmis­suhde­työn haas­tavu­u­teen. Eija Kemp­pi Var­ti­ainen syven­tyy osu­vasti polar­isaa­tion ilmiöön ja kon­flik­tien syn­tyyn. Markku Niem­i­nen valaisee omas­sa kir­joituk­ses­saan pas­toraalip­sykolo­gian his­to­ri­aa ja sielun­hoidol­lista läh­estymistapaa. Johannes Lehto­nen läh­estyy kuvataiteen kaut­ta sisäisen ja ulkoisen todel­lisu­u­den suhdet­ta. Liisa Wahlbeck puolestaan kos­ket­taa depres­sio­ta ja uudelleen­syn­tymää käsit­televän esseen­sä herkkyy­del­lä. Jon­na Salo­maan kir­ja-arvios­sa uteliaisu­us joh­dat­taa pohdiskele­maan elämän ilmiöitä. Anna Col­lan­derin kolum­nis­sa lohdullisu­us ilmaan­tuu sisäisen vaa­tivu­u­den hel­lit­täessä. Voisiko näi­den sano­jen luo pysähtyä hetkeksi? 

Ehkä silmät välil­lä väsyvät räti­se­vien kuva­putk­inäkymien main­ok­si­in, jot­ka hei­jastel­e­vat uhkaku­via, mahtipon­tisu­ut­ta ja ennakkolu­u­lo­ja. Jos mielu­um­min kat­soisimme yhteistä laa­jaku­vaa? Näk­isimme, miten maise­man avaru­us korostaa toisi­aan täy­den­tävien ja yhdessä toimivien hah­mo­jen rikas­ta kokon­aisu­ut­ta. Näin syn­ty­isi real­is­tisem­pi kuva todel­lisu­ud­es­ta, eikä silmien sumen­tu­misen tarvit­sisi olla sokeu­tu­misen ensioire, vaan het­kelli­nen ilmiö, kun näkö sopeu­tuu laa­jem­paan perspektiiviin.

Markus Johans­son

pää­toimit­ta­ja

Kir­jal­lisu­us

Ties­sa­lo, Paula (2025). Ana­lyysi: Mie­len­ter­vey­teen saa nyt apua parem­min kuin koskaan, mut­ta kaik­ki psykoter­apeu­tit eivät siitä pidä. Kolum­ni. Yle-verkko­sivut. Luet­tavis­sa osoit­teessa https://yle.fi/a/74–20177071

Vainio, Saara (2025, 3. eloku­u­ta). Lyhyt­ter­a­pi­oiden yleistymi­nen ei ole ratkaisu vaan oire. Mielipi­de. Helsin­gin Sanomat.