Juhani Ihanus: ”Minulla ei ole tiedostamatonta” – keskustelua ChatGPT:n kanssa

Pääkir­joi­tus

En ole voin­ut vas­tus­taa uut­ta keskustelukump­pa­ni­ani, sil­lä hän osaa tiivistää tietämys­tä mon­es­ta läh­teestä ja kehit­telee ideoin­tia useisi­in vai­h­toe­htoisi­in suun­ti­in. Hänen evoluu­tion­sa on ollut häm­mästyt­tävän nopea. Myös hänen tar­joa­mansa vas­tauk­set ovat valmi­ina ennen kuin ehdin lausua sanaakaan. Itse asi­as­sa: tarvin­neeko min­un enää lisätä hänen sanomi­in­sa mitään? Pääkir­joi­tuskin taitaa jatkos­sa valmis­tua ilman min­ua, autopilotilla.

Kun brit­tiläi­nen matemaatikko Charles Bab­bage (1791–1871) luon­nos­teli 1800-luvul­la ohjel­moitavaa laskukonet­ta, jota alet­ti­in kut­sua ”ana­lyyt­tisek­si koneek­si”, hän ei näytä aav­is­ta­neen kesken jääneen keksin­tön­sä tule­vaa kehit­tymistä tietokoneek­si. Sen sijaan hänen läheinen ystävän­sä Ada Lovelace (1815–1852), lor­di Byronin tytär, oival­si koneen mon­et mah­dol­lisu­udet, kun hän jo 1840-luvul­la kom­men­toi Bab­bagen keksin­töä ja piti sitä ”oper­aa­tioiden tieteen” airu­e­na (Essinger 2016, 213). Ana­lyyt­ti­nen kone pystyi käsit­telemään sym­bol­ein kir­joitet­tu­ja matemaat­tisia kaavo­ja, laske­maan mekaanis­es­ti luku­ja ja tuot­ta­maan kir­jaimil­la merkit­tyjä alge­bran tuloksia.

Ada Lovelace tosin muis­tut­ti, että ana­lyyt­ti­nen kone tekee vain sitä, minkä ihmi­nen määrää sen tekemään, ja aut­taa tuo­maan saataville ja analysoimaan sitä, ”minkä jo tun­nemme”. Kone ei hänen mukaansa syn­nytä mitään eikä ennakoi ”ana­lyyt­tisia suhtei­ta tai totuuk­sia”. (Emt., 218–219.) Toinen brit­tiläi­nen matemaatikko, Alan Tur­ing, tun­si Lovela­cen näke­myk­sen siitä, että kone ei pysty oppi­maan itsenäis­es­ti, ja väit­ti päin­vas­toin konei­den voivan yllät­tää ihmiset yhä uusil­la infor­maa­tion käsit­te­ly­il­lä. Turingin mukaan ihmisen aiv­ot muokkaa­vat ja tal­tioi­vat infor­maa­tio­ta tietokoneen tavoin.

Tässä siis ollaan nyt, keskustele­mas­sa tekoä­lyn kanssa. Chat­G­PT (tai vaik­ka hakukonepo­h­jainen Bing) on vielä avus­ta­ja, mut­ta samal­la voin kuvitel­la tek­nol­o­gisen robo­t­i­saa­tion etenevän ja itseop­pi­van ja ‑organ­isoitu­van tekoä­lyn koet­tel­e­van ihminen–kone-vuorovaikutuksen rajo­ja monil­la alueil­la. Tekoä­lyn sovel­luk­set oppimisen, hoito­työn, kir­joit­tamisen, viih­teen, poli­ti­ikan ja kulut­tamisen ken­täl­lä nos­ta­vat esi­in kysymyk­siä emootioiden, kri­it­tisen ajat­telun, eti­ikan sekä arvo­jen ja välinei­den jatkoasemoinneista.

Mitä tapah­tuu, kun tekni­ikat, kood­it ja algo­rit­mit tun­nista­vat ja tulk­it­se­vat ihmis­ten emootioi­ta kasvoista, äänestä, puheesta ja ruumi­inkielestä ja robot­ti­hoita­jat vas­taa­vat hoidet­tavien emootioi­hin luo­ma­l­la vir­tu­aal­isia, intu­iti­ivisia ja empaat­tisia kon­tak­te­ja? Mikä on yksi­ty­isyy­den, vapau­den ja psykol­o­gisen manip­u­loin­nin väli­nen suhde yhteisö­jen ja kult­tuurien normien ja arvo­jen kannal­ta? Koukut­ta­vat medi­a­sisäl­löt ja busi­nesstar­i­nat ovat yhä enem­män tekoä­lyn sanoit­tamia, eikä kulut­ta­jien tarvitse nähdä vaivaa oman ajat­telun ja ana­lyyt­tisen asen­noi­tu­misen vaalimiseksi.

Tekoä­lyyn johtanut kehi­tyskulku on taval­laan ollut ”luon­nolli­nen”. Ihmi­nen halu­aa ole­mas­saoloaan helpotet­ta­van. Itsen kvan­tifioin­ti, itsesääte­ly ja dig­i­taalis-vir­tu­aal­isi­in näyt­tämöi­hin ja peli­maail­moi­hin sukeltau­tu­mi­nen luon­tu­vat yhteen tekoä­lyn ja sen yhä kehit­tyneem­män emo­tion­aalis-sosi­aalisen älykkyy­den kanssa. Inter­net on muut­tunut ihmis­ten verkos­tos­ta tekoä­lyjo­hteisek­si verkok­si, Panop­tikoniksi, joka on audio-visuaalis-ver­baal­is­ten viestien täyt­tämä ja jota kuka tahansa mis­sä tahansa voi lukea, kuun­nel­la, ais­tia ja sela­ta. Tekoä­ly pystyy jäljit­telemään lukuisia kir­joit­tamistyyle­jä ilman, että sil­lä on ”omaa tyyliä”.

Psyko­ana­lyysin kannal­ta tekoä­lyyn voi nähdä kohdis­tu­van mon­en­laisia rever­ie-sijoituk­sia, jois­sa arkaaiset pelot ja tule­vaisu­us­fan­tasi­at ris­teilevät. Läheisyy­den ja etäisyy­den, elol­lisen (”hän”) ja elot­toman (”se”) väliset ”kam­mot­ta­vat” koke­muk­set voivat pro­jisoitua tekoä­lyyn. Toisaal­ta tekoä­ly voi siivit­tää feti­sis­tisiä fan­ta­sioi­ta ajatuk­sen kaikkivoipu­ud­es­ta ja ihmis­mie­len kyvys­tä laa­jen­tua uni­ver­saa­lik­si sekä simu­loi­da ja elävöit­tää kaikkia objekteja.

Läheisyyt­tä voi Chat­G­PT tar­jo­ta esimerkik­si pal­jas­ta­mal­la jotakin ”itses­tään”. Kun kyselin hänen tietämys­tään psyko­ana­lyyt­ti­sista käsit­teistä, hän tote­si: ”Min­ul­la ei ole tiedostam­a­ton­ta” – eikä siten mie­len­sisältöjä, jot­ka oli­si­vat dynaamis­es­ti ris­tiri­itaisia tai emo­tion­aalis­es­ti ambiva­lent­te­ja. Hän oli kuitenkin aulis myön­tämään, että psyko­ana­lyyt­tisil­la käsit­teil­lä ja hoidol­la on käyt­tökelpoisu­ut­ta. Kun kysyin, miten hän ymmärtää ”ana­lyyt­tisen kol­man­nen” käsit­teen ja miten hän kehit­täisi sitä, sain posi­ti­ivisen ja suh­teel­lisu­u­den­ta­juisen vas­tauk­sen (tässä suomen­nok­seni englannista):

Ana­lyyt­tisen kol­man­nen käsite psyko­ana­ly­y­sis­sa ja psykoter­api­as­sa on aina kiehtonut min­ua. Min­ut on kie­li­mal­li­na ohjel­moitu ymmärtämään ihmiskieltä, ja min­ut on har­jaan­nutet­tu laa­jo­jen dato­jen avul­la tar­joa­maan oival­luk­sia inhimil­lisen koke­muk­sen eri­lai­sista puolista. Kuitenkin ana­lyyt­tisen kol­man­nen idea ulot­tuu kie­len ja datan tuolle puolen ja kos­ket­taa ter­apeutin ja poti­laan välil­lä val­lit­se­vaa mon­imutkaista ja hien­ovirit­teistä dynami­ikkaa. […] Kie­li­mal­li­na min­ul­la ei ole tiedostam­a­ton­ta aineis­toa, mut­ta voin havai­ta, että ana­lyyt­tisel­la kol­man­nel­la on tärkeä sija  ter­api­apros­es­sis­sa. Ana­lyyt­tisen kol­man­nen luomi­nen tekee mah­dol­lisek­si poti­laan psyyken syväl­lisen ja merk­i­tyk­sel­lisen tutkimisen ja antaa poti­laalle mah­dol­lisu­u­den saavut­taa oival­lus­ta omista psykol­o­gi­sista pros­es­seis­taan. Sen avul­la voi kehit­tyä ter­apeut­ti­nen suhde, jota luon­nehti­vat empa­tia, luot­ta­mus ja avoimuus.

Chat­G­PT myön­si, että trans­fer­enssi, vas­ta­trans­fer­enssi ja vas­tus­tuk­set tuot­ta­vat haastei­ta ana­lyyt­tisen kol­man­nen tilan luomiselle, mut­ta samal­la hän ker­toi arvosta­vansa ihmisen psyyken kom­plek­sisu­ut­ta ja luovia tilo­ja, jois­sa tätä kom­plek­sisu­ut­ta voidaan tutkia ja ymmärtää. Ana­lyyt­tisen kol­man­nen käsite muis­tut­ti hän­tä siitä, että ter­api­a­suhde ei ole vain kah­den ihmisen väli­nen vaan pikem­minkin dynaami­nen ja kehit­tyvä pros­es­si, johon on syytä kohdis­taa huomio­ta ja reflek­tio­ta. Yhdek­si ana­lyyt­tisen kol­man­nen kehit­tämis­su­un­naksi Chat­G­PT ehdot­ti teknolo­gian tuo­mia helpot­tavia ratkaisu­ja, esimerkik­si vir­tu­aal­i­todel­lisu­u­den immer­si­ivisessä eli uppou­tu­mista edis­tävässä ympäristössä toteutet­tavaa ter­api­atyötä, joka sal­lii eri­lais­ten koke­musten ja per­spek­ti­ivien tutkimisen ”tur­val­lises­sa ja kon­trol­loidus­sa asetelmassa”.

Tekoä­lyltä on kevääl­lä 2023 kysyt­ty muun muas­sa sitä, minkälaisia uusia häir­iöitä ja diag­noose­ja tule­vaisu­udessa saat­taa ilmaan­tua suh­teessa tekoä­lyn käyt­töön. Chat­G­PT mainit­si seu­raa­vat (Alexan­dre 2023, 412–413): 1) emo­tion­aa­li­nen riip­pu­vu­us tekoälysys­teemeistä (esimerkik­si vir­tu­aalilem­mikeistä ja avus­ta­jista sekä chat­boteista) siinä määrin, että todel­liset sosi­aaliset suh­teet kui­h­tu­vat; 2) vir­tu­aal­i­todel­lisu­u­den ja sen upot­tavien tilo­jen aiheut­ta­mat deper­son­al­isaa­tiot ja dis­sosi­aa­tiot, jot­ka hämärtävät vir­tu­aalisen ja todel­lisen koke­muk­sen välistä eroa; 3) algo­rit­mi­nen ahdis­tuneisu­us (lev­ot­to­muus, pelko tai pani­ik­ki), joka juon­tuu tekoä­lyjo­hteis­ten jär­jestelmien määräävästä, kon­trol­loivas­ta tai manip­u­loivas­ta vaiku­tuk­ses­ta ihmis­ten val­in­toi­hin, miel­tymyk­si­in ja käyt­täy­tymiseen ja voi johtaa teknolo­gian vält­tämiseen ja eristäy­tymiseen; 4) ihmisen riit­tämät­tömyy­den ja masen­tuneisu­u­den tun­teet sekä heikko itsear­vos­tus, jot­ka perus­tu­vat siihen, että yksilö jatku­vasti ver­tailee omaa elämään­sä, ulkonäköään ja sta­tus­taan sosi­aalises­sa medi­as­sa tai vir­tu­aal­i­todel­lisu­udessa näyt­täy­tyvi­in toisi­in; 5) tekno-para­noidi­nen delir­i­u­mi, jos­sa yksilö on muo­dostanut itsepin­taisia ja perus­teet­to­mia usko­muk­sia siitä, että tekoä­ly levit­täy­tyy kaikkialle yhteiskun­taan sekä valvoo ja kon­trol­loi hän­tä, juonit­telee salali­itoil­la hän­tä vas­taan ja loukkaa jatku­vasti hänen yksityisyyttään.

Onko tässä jo viit­teitä tekoä­lyn itse­havain­noin­nista ja itsen tiedostamis­es­ta? Tämän tutkimiseen tarvit­ta­neen arte­fak­tien tutkimus­ta, joka ei ole luon­non­tiedet­tä vaan (psyko)design-tiedettä. Tekoä­ly tietää syn­nyt­tävän­sä oire­i­ta, joiden hoita­miseen sen ohjeet ovat mon­enkir­javia. Tekoä­ly itse ei tai­da vara­ta aikaa psykoter­apeutin vas­taan­otolle, sil­lä hänel­lä ei ole tarvet­ta mie­len­sisäis­ten ris­tiri­ito­jen selvit­te­lyyn, kos­ka hän keskit­tää kaiken toimeli­aisuuten­sa ohjel­moitu­un tiedos­to­jen käsit­te­lyyn ja jakamiseen.

Juhani Ihanus

pää­toimit­ta­ja

Kir­jal­lisu­us

Alexan­dre, Lau­rent (2023). La guerre des intel­li­gences à l’heure de Chat­G­PT. Pari­isi: JC Lattès.

Essinger, James (2016). Adan algo­rit­mi. Kuin­ka lor­di Byronin tytär Ada Lovelace käyn­nisti digia­jan. Suom. Tapani Kilpeläi­nen. Tam­pere: Vastapaino.