Pääkirjoitus: Historiallista – päivitettävää

Psy­koa­na­lyyt­ti­sil­le hoi­to­me­ne­tel­mil­le ja tut­ki­mus­käy­tän­nöil­le on ollut omi­nais­ta muis­ta­mi­sen, itse­ha­vain­noin­nin ja ymmär­tä­mi­sen yhteen kie­tou­tu­nei­suus. Tut­ki­mal­la muis­to­ja on sol­mit­tu ymmär­tä­viä mer­ki­ty­syh­teyk­siä ja tun­nis­tet­tu vai­e­tuik­si jää­nei­tä koke­musu­lot­tu­vuuk­sia. Mie­len his­to­rial­li­suus on täs­tä näkö­kul­mas­ta ker­rok­sel­li­nen ja sisäl­tää tie­toi­sia, esi­tie­toi­sia ja tie­dos­ta­mat­to­mia ainek­sia – tai aineis­to­ja.

Toi­sin kuin his­to­rian­tut­ki­muk­ses­sa, joka kes­kit­tyy esi­mer­kik­si sosi­aa­li­siin, kult­tuu­ri­siin, talou­del­li­siin tai poliit­ti­siin mik­ro- ja mak­ro­his­to­rioi­hin, psy­koa­na­lyy­sis­sa on luo­dat­tu yksi­lön mie­len­his­to­ri­aa. Vähi­tel­len psy­koa­na­lyy­sin uudis­tues­sa alet­tiin suh­teut­taa vuo­ro­vai­ku­tus­mie­li­ku­via laa­jem­piin yhteyk­siin, nykyi­sel­lään myös ihmi­sen sosi­aa­lis­ten ja kult­tuu­ris­ten aivo­jen dynaa­mi­seen ja plas­ti­seen kehi­tyk­seen. Sil­ti yksi­löl­li­sen muis­tin his­to­rial­la ja arkis­toil­la ja nii­den kar­toit­ta­mi­sel­la ja uudel­lee­nar­vioin­nil­la on edel­leen kes­kei­nen ase­ma psy­koa­na­lyyt­ti­ses­sa työs­ken­te­lys­sä.

Sen sijaan per­soo­nal­li­suusp­sy­ko­lo­gian ura­nuur­ta­jan Gor­don W. All­por­tin ilmai­se­ma tee­si ”men­nyt on men­nyt­tä” väit­ti, että ”ter­veen” yksi­lön nykyi­set toi­min­nan motii­vit ovat pää­osin riip­pu­mat­to­mia var­hai­sem­mis­ta motii­veis­ta. Tee­si on muun­nel­tu­na saa­nut kan­na­tus­ta esi­mer­kik­si lyhyt­te­ra­pia­muo­dois­sa, jot­ka koros­ta­vat nyky­het­ken voi­ma­va­ro­ja, har­joit­tei­ta ja rat­kai­su­jen etsi­mis­tä ilman, että taker­ru­taan lii­ak­si men­nei­syy­teen. Toki kog­ni­tii­vis-beha­vio­raa­li­sis­sa, kog­ni­tii­vis-ana­lyyt­ti­sis­sa ja rat­kai­su­kes­kei­sis­sä psy­ko­te­ra­piois­sa voi olla jous­ta­vas­ti sijaa myös men­nei­syy­den käsit­te­lyl­le, mut­ta koke­mi­sen his­to­ri­aa kela­taan useim­mi­ten läpi pikai­ses­ti.

Vaik­ka Freud käyt­ti arkeo­lo­gis­ta meta­fo­raa mie­len syvä­luo­tauk­ses­ta, psy­koa­na­lyyt­ti­ses­sa arkeo­lo­gias­sa ei kui­ten­kaan ole kyse pölyt­ty­nei­den mui­nais­muis­to­jen museoin­nis­ta eikä nii­den ajoit­ta­mi­ses­ta. Men­nei­syy­den kat­kel­mat on soin­nu­tet­ta­va, arvioi­ta­va ja tul­kit­ta­va uudel­leen nykyi­ses­tä ymmär­tä­mis­pers­pek­tii­vis­tä ja sijoi­tet­ta­va ne mer­ki­tyk­sel­li­siin oma- ja yhtei­se­lä­mä­ker­ral­li­siin koko­nai­suuk­siin. Myö­häi­ses­sä tuo­tan­nos­saan Freud itse­kin jo viit­ta­si psy­koa­na­lyy­sis­sa teh­tä­viin tul­kin­nal­li­siin ”kon­struk­tioi­hin”, jot­ka lähe­ne­vät ker­ron­nal­lis­ta pikem­min kuin his­to­rial­lis­ta totuut­ta.

Kiin­ty­mys-men­ta­li­saa­tio­teo­rian kehit­tä­jä Peter Fona­gy on kehot­ta­nut psy­koa­na­lyy­tik­ko­ja hyl­kää­mään sekä arkeo­lo­gi­sen meta­fo­ran että tor­jun­nan käsit­teen. Hänen näh­däk­seen psy­koa­na­lyy­si on enem­män kuin ker­to­muk­sen luo­mis­ta: itsen ja itsen suh­teis­sa olon uuden­lai­sen koke­mis­ta­van aktii­vis­ta raken­ta­mis­ta. Kun ana­lyy­sis­sa tut­ki­taan mie­len­si­säi­siä suh­de­mal­le­ja, on väis­tä­mä­tön­tä, että muis­tot ilmaan­tu­vat mukaan tähän tut­ki­mus­pro­ses­siin. Fona­gy kat­soo täl­lais­ten muis­to­jen ole­van seu­ran­nai­sil­miöi­tä, mut­ta var­si­nai­sen ana­lyyt­ti­sen toi­min­nan ja ana­lyy­ti­kon tark­kaa­vai­suu­den tulee kes­kit­tyä nykyi­seen trans­fe­rens­siin, joka avaa ja sel­ven­tää tie­toi­sik­si esi­tie­toi­sia suh­de­mie­li­ku­via.

Tera­peut­ti­nen muu­tos impli­siit­ti­ses­sä muis­tis­sa joh­taa Fona­gyn käsi­tyk­sen mukaan muu­tok­seen yksi­lön toi­min­ta­ta­vois­sa. Muis­ti on siten arvo­kas välit­tä­jä­nä, vies­tin­tä­väy­lä­nä, ei var­hais­ta kehi­tys­his­to­ri­aa tilit­tä­vä­nä, tark­ka­na tai epä­tark­ka­na ker­to­ja­na. Esi­mer­kik­si lap­suu­den asiain­ti­lo­jen ”rekon­struk­tiol­la” on tera­peut­ti­nen mer­ki­tyk­sen­sä pro­ses­si­na, ei tiet­ty­nä lop­pu­tu­lok­se­na, kuten tor­ju­tun paluu­na, vaan mah­dol­li­suu­te­na työs­tää uudel­leen nykyi­siä koke­muk­sia toi­sen­lai­ses­ta näkö­kul­mas­ta.

Monet perin­tei­sem­män psy­koa­na­lyy­sin edus­ta­jat ovat kysee­na­lais­ta­neet Fona­gyn kan­nan. Muun muas­sa Harold P. Blum vas­ti­nees­saan Fona­gyl­le on puo­lus­ta­nut ana­ly­soi­ta­van elä­män­ker­to­muk­sia, joi­hin limit­ty­vät per­hee­seen, kas­va­tuk­seen, kult­tuu­riin ja itse­kä­si­tyk­seen liit­ty­vät muis­tot. Ilman nii­tä ei voi­da ymmär­tää nykyis­tä trans­fe­rens­sia, kuten ei elä­män­ker­to­mus­ta­kaan tavoi­te­ta ymmär­tä­väs­ti ilman trans­fe­rens­sia (ja vas­tat­rans­fe­rens­sia). Tämän näke­myk­sen mukaan dynaa­mi­sen tie­dos­ta­mat­to­man ris­ti­rii­to­jen trans­fe­rens­si­tul­kin­noil­la ja oival­ta­mi­sel­la tun­nis­te­taan lap­suu­den tie­dos­ta­mat­to­man (ja pei­te­muis­to­jen) jat­ku­va ja itse­pin­tai­nen vai­ku­tus nykyi­syy­teen.

Eri psy­ko­te­ra­pia­suun­tauk­set ovat tai­pu­vai­sia sulaut­ta­maan sopi­via ainek­sia muis­ta kuin omis­ta taus­ta­teo­riois­taan. Psy­koa­na­lyy­siin­kin on nou­det­tu, tosin kiis­ta­na­lai­ses­ti, päi­vi­tyk­siä muun muas­sa evoluutio‑, kiintymyssuhde‑, objek­ti­suh­de- ja men­ta­li­saa­tio­teo­riois­ta sekä neu­ro­tie­teis­tä ja jopa kog­ni­tii­vi­sis­ta teo­riois­ta. Ihmis­miel­tä kos­ke­vat teo­riat ja nii­hin sisäl­ty­vät väit­teet ja pää­tel­mät eivät syn­ny irral­laan ihmis­ku­vien his­to­rias­ta ja tek­no­lo­gioi­den kehi­tyk­ses­tä.

Psy­koa­na­lyy­sis­ta ehkä suu­res­ti piit­taa­mat­ta digi­loik­kaa­jat ja elä­mys­ha­kui­set sel­fien räp­si­jät ker­ryt­tä­vät tie­dos­to­ja ja arkis­to­ja, jot­ka ovat ohjel­moi­ta­vis­sa, sää­del­tä­vis­sä ja muo­kat­ta­vis­sa. Vaik­ka tapah­tu­mia ja tilan­tei­ta koko ajan ahke­ras­ti tal­tioi­daan, kuka lopul­ta päi­vit­tää sivum­me, kuka selaa men­nei­syy­tem­me tie­dos­to­ja ja liit­tää ne elä­mys­tem­me ja halu­jem­me his­to­ri­aan? Tar­vi­taan­ko sii­hen itse­jä­sen­ty­vä, teko­ä­ly­joh­tei­nen mat­rii­si?

Psy­koa­na­lyy­sin his­to­ria elää ajal­li­sia ker­ros­tu­mia limit­täen, epi­ge­neet­ti­ses­ti, men­nei­syy­den nykyis­täen tule­vas­ti. Pait­si taak­se­päin kat­so­vaa eli ret­ros­pek­tii­vis­tä muis­ta­mi­nen on myös tule­vai­suu­teen suun­tau­tu­vaa eli pros­pek­tii­vis­tä. Psy­koa­na­lyy­si ei ole men­nei­syy­den trau­mo­jen ja krii­sien ennal­lis­ta­ja vaan koke­mus­his­to­rian nykyi­nen tul­kit­si­ja, muis­tin päi­vit­tä­jä koh­ti lyhyen- ja pit­kän­täh­täi­men elä­män­pro­jek­te­ja.

Tul­kin­ta luo­va­na ja hapui­le­va­na­kin ker­ron­ta- ja muis­ta­mis­ta­pah­tu­ma­na perus­tuu sii­hen, että ana­lyyt­ti­ses­sa tilan­tees­sa löy­de­tään ajal­li­ses­ti ja pai­kal­li­ses­ti eril­lään ollei­den mie­len­si­säl­tö­jen väli­siä yhteyk­siä. Jokai­nen tul­kin­ta on osa­tul­kin­ta, mut­ta kuten Han­nah Arendt (The life of the mind, vol. 1) huo­maut­taa: ”– – yksi­kään koke­mus ei saa mer­ki­tys­tä tai edes yhte­näi­syyt­tä käy­mät­tä läpi kuvit­te­lun ja ajat­te­lun toi­min­to­ja. Ajat­te­lun pers­pek­tii­vis­tä elä­mä pel­käs­sä ole­mi­ses­saan on mer­ki­tyk­se­tön­tä.” Illuso­ri­sen kat­ta­va seli­tys (”sik­si on näin”) on omi­aan tukah­dut­ta­maan koke­muk­sen yli­jää­mät, lisä­as­so­si­aa­tiot ja ‑tari­nat.

Mikael Enc­kell on esseis­ti­ses­ti poh­ti­nut, miten psy­koa­na­lyy­sin vie­rok­su­mi­seen kyt­key­tyy ”voi­mis­tu­nut viet­ty­mys his­to­riat­to­muu­teen ja kon­for­mis­ti­ses­ti ’yksi­ää­ni­seen’ ajat­te­luun” (Pers­pek­tiv från andra sidan). Men­nei­syy­den moni­se­lit­tei­nen läs­nä­olo pyri­tään usein kiel­tä­mään tehok­kuus­kes­kei­ses­sä ja uus­naii­vis­sa, yksin­ker­tais­ta­vas­sa ajat­te­lus­sa, kun taas psy­koa­na­lyy­si käy hel­lit­tä­mä­tön­tä vuo­ro­pu­he­lua men­nei­syy­den kans­sa ja antaa ris­ti­rii­to­jen puhua pyr­ki­mät­tä saa­vut­ta­maan vii­meis­tä totuu­den sanaa. Luo­va sovin­to men­nei­syy­den kans­sa ei tar­koi­ta yksi­mie­li­syyt­tä vaan para­dok­sien, vas­taan­sa­no­mis­ten ja rikas­ta­vien eri­mie­li­syyk­sien sie­tä­mis­tä, yhä uudel­leen toi­sil­le äänil­le ja soin­nuil­le her­kis­ty­mis­tä.

Psy­koa­na­lyy­sin ja sen orga­ni­saa­tioi­den muo­dos­tu­mi­ses­sa­kin on his­to­rial­li­sen raken­tu­mi­sen, pur­ka­mi­sen ja uudel­leen raken­ta­mi­sen vai­hei­ta, jois­ta osa on ilmais­tu sel­keäs­ti, osa unoh­det­tu impli­siit­ti­seen muis­tiin. Viral­li­nen orga­ni­saa­tio­his­to­ria ei vält­tä­mät­tä pal­jas­ta tapah­tu­mien kaik­kia kat­vei­ta ja kät­kö­jä, vaan saat­taa olla ins­ti­tu­tio­na­li­soi­tua ja yksioi­kois­tet­tua his­to­ri­aa. Eri- ja moni­ää­ni­sis­tä ker­to­muk­sis­ta sol­miu­tuu kir­ja­va muis­ti­ku­dos psy­koa­na­lyyt­tis­ten orga­ni­saa­tioi­den vai­heis­ta. Näin myös 60 vuot­ta täyt­tä­vän The­ra­peia-sää­tiön his­to­ri­aa voi­daan muis­taa ja muis­tel­la jat­ku­vas­ti toi­siin­sa ris­tey­ty­vien ja vyyh­tey­ty­vien ker­to­mus­ten avul­la.

Juha­ni Iha­nus
pää­toi­mit­ta­ja