Jukka Aaltonen: Eriarvoisuus ja sote

 

Oma ahdis­tus

Kun olen kir­joit­ta­nut tätä kolum­nia, oma epä­tie­toi­suu­te­ni on koko ajan lisään­ty­nyt, tai erään­lai­nen yhteis­kun­nal­li­nen ahdis­tus tai epä­tie­toi­suus tai mel­kein pel­ko sii­tä, etten ole ymmär­tä­nyt sen yhteis­kun­nal­li­sen muu­tok­sen koko­nai­suut­ta, jon­ka osa­na olen. Pel­kään jopa jou­tu­va­ni häpeä­mään sitä, että minut pal­jas­te­taan tie­tä­mät­tö­mäk­si yhteis­kun­nal­li­ses­ti tär­keäs­tä suu­res­ta suun­ni­tel­mas­ta.

 

Sit­ten vähi­tel­len olen huo­man­nut, että mei­tä epä­tie­toi­sia on var­sin pal­jon, ja aika moni meis­tä on psy­ko­te­ra­peut­ti.

 

Kävi täs­sä miten tahan­sa, vaik­ka sosi­aa­li- ja ter­vey­den­huol­lon uudis­tus, sote, onnis­tui­si miten hyvin tahan­sa, se ei tee tyh­jäk­si nyt laa­jas­ti koet­tua epä­tie­toi­suut­ta. Olen myös oival­ta­nut epä­tie­toi­suu­te­ni var­sin toden­nä­köi­ses­ti hei­jas­tu­van myös poti­lait­ten koke­muk­siin. Koke­mus nykyi­ses­tä epä­var­muu­des­ta sävyt­tää psy­ko­te­ra­pi­aa myös tule­vai­suu­des­sa.

 

Lisäk­si ylei­nen epä­var­muus, kun ei tie­dä, mitä on tapah­tu­mas­sa, naker­taa yleis­tä luot­ta­mus­ta, joka puo­les­taan on osa sosi­aa­lis­ta pää­omaa. Sosi­aa­li­sen pää­oman heik­ke­ne­mi­nen joh­taa tut­ki­mus­ten mukaan sai­ras­tu­vuu­den lisään­ty­mi­seen. Siis riip­pu­mat­ta sii­tä, ovat­ko pää­tök­set lopul­ta ”hyviä”.

 

Yhteis­kun­nal­li­nen tilaus

Voi var­mas­ti sanoa, että yhteis­kun­nas­sa on sosi­aa­li­nen tilaus ter­veys- ja sosi­aa­li­pal­ve­luit­ten nykyis­tä parem­mal­le yhteen­so­vit­ta­mi­sel­le ja sen seu­rauk­se­na parem­mal­le ihmis­ten perus­ky­ky­jen ja perus­ky­vyk­kyyk­sien toteu­tu­mis­mah­dol­li­suuk­sil­le. Mut­ta rii­pai­se­va ongel­ma näyt­tää ole­van, että käy­tän­nön tilauk­set tavoit­teen toteut­ta­mi­sek­si eivät vas­taa sosi­aa­li­sia tilauk­sia vaan eriar­voi­suus uhkaa lisään­tyä. Ja myös psy­ko­te­ra­pian tule­vai­suu­den suh­teen, eri­tyi­ses­ti pit­kä­jän­tei­sen psy­ko­te­ra­pian ja vai­keim­min häi­riin­ty­neit­ten psy­ko­te­ra­pian. Ris­ki­nä jopa on, että eni­ten psy­ko­te­ra­pi­aa saa­vat ne, jot­ka sitä vähi­ten tar­vit­se­vat ja vie­vät tilan eni­ten tar­vit­se­vil­ta. Lisäk­si uudis­tuk­sen suun­nit­te­lu perus­tuu äärim­mäi­sen kape­aan enem­mis­töön edus­kun­nas­sa, voi­nee sanoa: kaven­tu­nee­seen demo­kra­ti­aan.

 

Oppo­si­tio­kan­san­edus­ta­jan koke­mus

 

Olen kuun­te­le­mas­sa oppo­si­tio­kan­san­edus­ta­jan ja STM:n kor­kean vir­ka­mie­hen esi­tys­tä sotes­ta. Esi­tyk­set oli­vat perus­teel­li­sia ja tas­a­puo­li­sil­ta vai­kut­ta­va. Mut­ta vai­kut­ta­vin lause oli, kun toi­nen heis­tä sanoi soteen liit­ty­viä kysy­myk­siä ole­van enem­män kuin vas­tauk­sia. ”Se on kuin van­han jutun ele­fant­ti”, hän ver­ta­si, ”jos­ta jouk­ko sokei­ta yrit­tää tur­haan saa­da koko­nais­ku­vaa.”

 

Psy­ko­te­ra­peu­tin elä­män ja elin­kei­non kan­nal­ta vie­lä mer­kit­tä­väm­pää oli, että he kes­kit­tyi­vät puhu­maan vain orga­ni­saa­tios­ta, ei sii­tä, miten ja mitä pal­ve­lu­ja tuo­te­taan. Sel­väk­si kävi, että eri maa­kun­nat voi­vat jär­jes­tää sosi­aa­li- ja ter­vey­den­huol­lon hyvin eri tavoil­la. – Olet­tai­sin tämän mer­kit­se­vän myös epä­tie­toi­suu­den ja mah­dol­li­ses­ti myös nykyi­sen mie­len­ter­vey­den hoi­don eriar­voi­suu­den jat­ku­mis­ta tai uuden­lai­sen eriar­voi­suu­den syn­ty­mis­tä. Aina­kin epä­tie­toi­suus psy­ko­te­ra­pian tule­vai­suu­des­ta oli ilmeis­tä.

 

Eriar­voi­suus tap­paa

 

Eriar­voi­suu­den tar­kas­te­lu edel­lyt­tää näke­mys­tä sii­tä, mitä on hyvä ja rikas elä­mä. Sote-lain­sää­dän­nön yhte­nä tavoit­tee­na on sosi­aa­li- ja ter­vey­den­huol­lon yhte­näis­tä­mi­nen ja näi­hin liit­ty­vän valin­nan­va­pau­den ja tasa-arvon lisää­mi­nen. Tar­kas­te­len nii­tä omas­ta psy­ko­te­ra­peu­tin sam­mak­ko­pers­pek­tii­vis­tä­ni, sam­ma­koi­ta vähek­sy­mät­tä, päin­vas­toin.

 

En mal­ta olla tois­ta­mat­ta aikai­sem­min useas­sa yhtey­des­sä esit­tä­miä­ni nykyi­siä luku­ja.

 

Ter­vey­den ja hyvin­voin­nin lai­tok­sen tilas­tois­ta vuo­del­ta 2014 saa hät­käh­dyt­tä­vän kuvan eri sai­raan­hoi­to­pii­rien erois­ta psy­kiat­ris­ten poti­lait­ten kuol­lei­suu­des­sa ja oheis­sai­ras­ta­vuu­des­sa ver­rat­tu­na kun­kin alu­een koko väes­töön:

 

– Sydän- ja veri­suo­ni­kuol­lei­suu­den seit­sen­ker­tai­set erot. – Skit­so­fre­nia­po­ti­lait­ten kuol­lei­suus on nelin­ker­tai­nen ver­rat­tu­na maan kes­ki­väes­töön.

– Psy­koo­si­po­ti­lait­ten itse­mur­ha­kuol­lei­suus ver­rat­tu­na kun­kin alu­een kes­ki­väes­tön itse­mur­ha­kuol­lei­suu­teen: 20-ker­tai­set erot eri sai­raan­hoi­to­pii­rien välil­lä. Skit­so­fre­nia­po­ti­lait­ten itse­mur­ha­kuol­lei­suus 20-ker­tai­nen ver­rat­tu­na koko Suo­men kes­ki­väes­tön itse­mur­ha­kuol­lei­suu­teen.

– Psy­koo­si­po­ti­lait­ten sai­rause­läk­keel­le siir­ty­mi­ses­sä eri alueit­ten välil­lä on 2,5‑kertaiset erot. Myös kes­ki­mää­räi­set eläk­keel­le siir­ty­vien iät vaih­te­le­vat 28:sta 36:teen vuo­teen.

– Eris­tä­mi­nen psy­kiat­ri­ses­sa sairaalassa/1000 asu­kas­ta 2005–2014: Useim­mil­la alueil­la las­ke­va, yhdel­lä alu­eel­la kui­ten­kin voi­ma­kas nousu.

– Eris­tyk­sen käyt­tö 2014 psy­kiat­ri­ses­sa sai­raa­las­sa: Ero vähi­ten käyt­tä­vän sai­raan­hoi­to­pii­rin ja eni­ten käyt­tä­neen välil­lä 18-ker­tai­nen. – On vai­kea uskoa, että tämä kuvas­tai­si eri­lai­sia poti­lai­ta vaan eri­lais­ta tapaa koh­da­ta poti­las.

– Psy­kiat­ri­sen sai­raa­la­po­ti­laan sito­mi­nen 2005–2014: Yleen­sä vähe­ne­vää lukuun otta­mat­ta yhtä aluet­ta. Ero vähäi­sim­min ja eni­ten poti­lai­ta sito­neit­ten välil­lä on sekin 18-ker­tai­nen.

– Tah­don­vas­tai­nen injek­tio: Erot hyvin suu­ret: vähi­ten käyt­tä­neit­ten ja eni­ten käyt­tä­neen välil­lä 8‑kertainen ero.

– Psy­kiat­ri­set avohoitokäynnit/1000 asu­kas­ta ver­rat­tu­na alu­een mie­len­ter­vey­sin­dek­siin: Erot hyvin suu­ret ja viit­taa­vat sai­raan­hoi­to­pii­rien vaih­te­le­vaan kykyyn vas­ta­ta väes­tön hoi­to­tar­pee­seen.

 

Vaik­ka Suo­mi sijoit­tuu tasa-arvois­ten mait­ten jouk­koon, se ei mer­kit­se sitä, ettei­kö maas­sa oli­si eri­tyi­siä epä­ta­sa-arvoi­suu­den ”tas­ku­ja”. Psy­koo­si­po­ti­laat, eri­tyi­ses­ti skit­so­fre­nia­po­ti­laat ja hei­dän koh­ta­lon­sa hoi­to­jär­jes­tel­mis­sä on täl­lai­nen tas­ku.

 

Skit­so­fre­nia­po­ti­lait­ten eli­niä­no­do­te on aina­kin kym­me­nen vuot­ta lyhyem­pi kuin muun väes­tön. Voi siis sanoa, että Suo­mes­sa on var­sin suu­ri jouk­ko ihmi­siä, joit­ten sai­ras­ta­vuus eri fyy­si­siin sai­rauk­siin ja lyhen­ty­nyt eli­ni­kä vas­taa kehi­tys­mait­ten luku­ja. Mil­lä taval­la tämä kor­jau­tuu sote-uudis­tuk­ses­sa? Aina­kaan sii­hen ei tai­de­ta vii­ta­ta yhdes­sä­kään suun­nit­te­lu­ra­por­tis­sa.

 

Tämä mer­kit­see näit­ten mie­len­ter­veys­po­ti­lait­ten hoi­don ilmeis­tä eriar­voi­suut­ta sekä ver­rat­tu­na kun­kin alu­een perus­väes­töön että eri alueit­ten välil­lä. He ovat myös ihmi­siä, jois­ta useim­mat jää­vät psy­ko­te­ra­pioit­ten ulko­puo­lel­le.

 

Empii­ri­nen näyt­tö on kiis­ta­ton­ta: eriar­voi­suus tap­paa. Ja tär­keä kysy­mys on: Onko ennus­tet­ta­vis­sa, että tämä eriar­voi­suus muut­tui­si suu­ren sote-uudis­tuk­sen seu­rauk­se­na?

 

Mitä ”taval­li­set ihmi­set” odot­ta­vat?

 

Ns. taval­li­set ihmi­set olet­ta­vat, että sote tar­koit­taa pal­ve­luit­ten laa­jen­tu­mis­ta tai olen­nais­ta pal­ve­lu­muo­to­jen lisään­ty­mis­tä. Kan­sa­lai­set ovat laa­jal­ti koke­neet soten mer­kit­se­vän lupaus­ta moni­puo­lis­tu­vis­ta ter­veys­pal­ve­luis­ta, lisään­ty­vää valin­nan­va­paut­ta täs­sä mie­les­sä. Se ei pidä paik­kaan­sa, päin­vas­toin: kri­tee­rit tiuk­ke­ne­vat, ja psy­ko­te­ra­pian koh­dal­la uhka­na on eri­tyi­ses­ti pit­kä­jän­teis­ten ja tie­teel­li­ses­ti vai­kut­ta­vik­si todet­tu­jen psy­ko­te­ra­pia­muo­to­jen saan­nin vai­keu­tu­mi­nen. Vain valin­nan­va­paus jo nyt ole­mas­sao­le­vien pal­ve­luit­ten toteut­ta­mis­pai­kan suh­teen lisään­tyy.

 

Psy­ko­te­ra­pian koh­dal­la on viit­tei­tä sii­tä, että voi­mak­kaas­ti pai­no­te­taan eri­lai­sia lyhyt­te­ra­pioi­ta. Tähän viit­taa mm. Val­tio­neu­vos­ton raport­ti ”Toi­mi­vat mie­len­ter­veys- ja päih­de­pal­ve­lut”. Pit­kä­jän­tei­set psy­ko­te­ra­piat uhkaa­vat jää­dä lähes koko­naan ilman tukea.

 

Raport­ti ei edes mai­nit­se mui­ta psy­ko­te­ra­pian muo­to­ja kuin lyhyt­te­ra­piat. Tämä on erään­lai­sen lyhyt­jän­tei­syy­den kult­tuu­rin tuke­mis­ta. Kaik­ki rapor­tis­sa kuul­lut asian­tun­ti­jat ovat Tam­pe­reen ete­lä­puo­lel­ta, useim­mat pää­kau­pun­ki­seu­dul­ta. Tämä on para­dok­saa­lis­ta, kun toi­saal­ta poliit­ti­ses­ti pai­no­te­taan koko Suo­mea.

 

Jos kun­tou­tusp­sy­ko­te­ra­pia siir­tyy suun­ni­tel­man mukaan maa­kun­nil­le, puo­let psy­ko­te­ra­pian rahoi­tuk­ses­ta puto­aa koko­naan pois, kos­ka tämän ver­ran kun­tou­tusp­sy­ko­te­ra­pian kus­tan­nuk­sis­ta kerä­tään pal­kan­saa­jien sosi­aa­li­tur­va­mak­sui­na suo­raan sai­raus­va­kuu­tus­ra­has­toon, jos­ta Kelan kun­tou­tus rahoi­te­taan. Tätä rahoi­tus­ta ei ole mah­dol­lis­ta siir­tää maa­kun­tiin, joil­la on muu­ten­kin kovat sääs­tö­pai­neet.

 

STM:n yli­joh­ta­ja Kir­si Var­hi­la kyl­lä­kin vakuut­taa, että tar­koi­tus ei ole hei­ken­tää nyky­ti­lan­net­ta ”vaan antaa uudel­le maa­kun­nal­le jär­jes­tä­jä­nä sil­le kuu­lu­via mah­dol­li­suuk­sia aidos­ti toteut­taa omaa teh­tä­vään­sä”. ”Aidos­ti” on tyy­pil­li­nen sana, jota käy­te­tään sil­loin, kun pei­te­tys­ti vii­ta­taan ennus­ta­mat­to­muu­teen.

 

Tasa-arvo ei mer­kit­se eri­lai­suu­den tor­ju­mis­ta

 

Tasa-arvoi­suu­den rin­nal­la voi esiin­tyä ja esiin­tyy­kin eri­lai­suut­ta, ja se on täy­sin hyväk­syt­tä­vää, huo­maut­taa Göran Ther­born, mut­ta hänen kir­jan­sa nimi varoit­taa: Eriar­voi­suus tap­paa.

 

Voi­nee esi­mer­kik­si olet­taa, että psy­kiat­ris­ten sai­raa­la­po­ti­lait­ten äänes­tyk­sen han­ka­loit­ta­mi­nen tai aina­kin äänes­tä­mis­mah­dol­li­suu­des­ta vai­ke­ne­mi­nen maa­kun­ta­vaa­leis­sa on saman­lais­ta kuin koke­muk­se­ni mukaan aikai­sem­mis­sa­kin vaa­leis­sa. Se on eriar­voi­sek­si teke­mis­tä, Ther­bor­nin kuvaa­man ilmiön, eksis­ten­ti­aa­li­sen eriar­voi­suu­den, tuke­mis­ta. Niin­pä oli­si mie­len­kiin­tois­ta tie­tää, miten psy­kiat­ri­sis­sa hoi­to­lai­tok­sis­sa, hoi­to­ko­deis­sa tai myös psy­ko­te­ra­pias­sa ote­taan puheek­si tule­vis­sa maa­kun­ta­vaa­leis­sa äänes­tä­mi­sen tär­keys. Aina­kaan min­kään psy­ko­te­ra­pia­muo­don teo­ria tai käy­tän­tö, ei edes abs­ti­nens­sin tai neut­raa­li­suu­den pitäi­si sitä estää. Tai jos estää, teo­ri­aa ehkä pitäi­si revi­doi­da.

 

Skit­so­fre­nian psy­koa­na­lyyt­ti­sen hoi­don klas­sik­ko Har­ry Stack Sul­li­van on sano­nut tämän näin: ”We are all much more simply human than otherwi­se, be we hap­py and success­ful, con­ten­ted and detac­hed, mise­rable and men­tal­ly disor­de­red, or wha­te­ver.”

 

Uudet B‑mielisairaalat?

 

Psy­kiat­ri­sen sai­raa­la­hoi­don vähen­tä­mis­tä ehdo­te­taan rat­kai­suk­si lähes mihin tahan­sa mie­len­ter­veys­työs­sä havait­tuun ongel­maan. Onko siis tasa-arvo lisään­ty­nyt, kun yhä har­vem­pi vai­keas­ta mie­len­ter­veys­häi­riös­tä pit­kään kär­si­nyt ei enää ole mie­li­sai­raa­las­sa? Psy­kiat­ris­ten sai­raan­si­jo­jen mää­rä on nyky­ään yli kuusi ker­taa pie­nem­pi kuin mitä se oli kor­keim­mil­laan 1970-luvun puo­li­vä­lis­sä.

”Kui­ten­kin samaan aikaan mie­len­ter­veys­kun­tou­tu­jien asu­mis­pal­ve­lui­den käyt­tö on monin­ker­tais­tu­nut, ja on kysee­na­lais­ta, onko mie­len­ter­veys­kun­tou­tu­jien lai­tos­mai­nen hoi­to vähen­ty­nyt mer­kit­tä­väs­ti”, sanoo Anna Alan­ko (2017) väi­tös­kir­jas­saan. Voi­nee sanoa, että val­ta­kun­taan on syn­ty­nyt tai syn­ty­mäs­sä uusi B‑mielisairaalaverkosto, mut­ta nyt ilman lää­ke­tie­teel­lis­tä kont­rol­lia.

 

Tut­ki­muk­sen mukaan mie­len­ter­vey­den avo­hoi­don lisää­mi­nen näyt­tää toteu­tu­neen. Anna Alan­ko on eri miel­tä: ”Mie­len­ter­veys­työn eks­pan­siok­si kut­su­ma­ni ilmiön takia näi­tä pal­ve­lui­ta käyt­tää myös uusi lie­vem­min oireh­ti­va väes­tön­osa. Täs­tä syys­tä avo­hoi­don lisään­ty­mi­nen ei niin­kään ole kor­van­nut vähen­ty­nyt­tä psy­kiat­ris­ta sai­raa­la­hoi­toa, vaan sil­lä on uusi fokus.”

 

Hänen mukaan­sa: ”Kehit­tä­mis­hank­keet ovat jul­ki­lausu­tus­ti pyr­ki­neet myös lisää­mään tasa-arvoa mie­len­ter­veys­kun­tou­tu­jien ja mui­den kan­sa­lais­ten välil­le. – Nämä pyr­ki­myk­set epä­on­nis­tu­vat sik­si, että ne jät­tä­vät huo­miot­ta niin raken­teel­li­sia kuin puhe- ja ajat­te­lu­ta­poi­hin liit­ty­viä seik­ko­ja, joi­den takia mie­len­ter­veys­pal­ve­lut jakau­tu­vat eriar­voi­ses­ti.”

 

Psy­ko­te­ra­pia­pal­ve­luit­ten koh­dal­la ajan­koh­tai­nen ris­ki on Kelan psy­ko­te­ra­pia­kun­tou­tuk­sen mah­dol­li­nen ja enna­koi­tu lop­pu­mi­nen.

 

Mitä on lisään­ty­vä valin­nan­va­paus?

 

Lisään­ty­vä valin­nan­va­paus on sana, joka luon­neh­tii sote-uudis­tus­ta ja jota mie­lel­lään uudis­tus­ta puo­lus­ta­vat tois­ta­vat. Sen juu­ret ovat jopa filo­so­fi­set, ylei­sin­hi­mil­li­set ja uskon­nol­li­set. Niin­pä sitä on vai­kea kenen­kään vas­tus­taa eikä edes eri­tel­lä. Mut­ta samal­la on ilmei­se­nä vaa­ra­na seka­vuus: lisään­ty­vä epä­tie­toi­suus mää­ri­tel­lään lisään­ty­väk­si valin­nan­va­pau­dek­si. Eksyk­sis­sä ole­val­la on vapaus vali­ta mikä pol­ku tahan­sa, mut­ta se ei oikeas­taan ole valin­nan­va­paut­ta vaan epä­tie­toi­suut­ta, joka joh­taa lyhy­tai­kai­siin pyräh­dyk­siin mihin tahan­sa suun­taan.

 

Osa valin­nan­va­paut­ta koros­ta­vis­ta puheen­vuo­rois­ta vai­kut­taa juu­ri täl­lai­sil­ta eksy­neen pyräh­dyk­sil­tä. En ole näh­nyt viral­li­sia suun­ni­tel­mia, jois­sa pai­no­tet­tai­siin soteen raken­net­ta­vaa pit­kä­jän­teis­tä psy­ko­te­ra­pi­aa. Tie­dän, että eri psy­ko­te­ra­piayh­tei­söt ovat tähän rea­goi­neet, ja olen itse­kin ollut muka­na alle­kir­joit­ta­ja­na. Mut­ta sil­ti en ole var­ma, onko nii­tä otet­tu huo­mioon, ja mikä esi­mer­kik­si on psy­ko­dy­naa­mi­sen psy­ko­te­ra­pian tule­vai­suus.

 

Maa­kun­nat päät­tä­vät itse­näi­ses­ti sote­kes­kus­ten eri­kois­hoi­to­pal­ve­luis­ta. Eri­kois­hoi­to­pal­ve­lui­ta voi olla kak­si tai useam­pia. Ymmär­tääk­se­ni siis myös psy­kiat­ri­sia psy­ko­te­ra­pia­pal­ve­lui­ta. Kan­nat­taa olla aktii­vi­nen myös täs­sä asias­sa.

 

On kui­ten­kin huo­mat­ta­va, että Kelan tuke­mat kun­tou­tusp­sy­ko­te­ra­piat kuu­lu­vat sosi­aa­li­va­kuu­tus­lain­sää­dän­töön, jol­loin kan­sa­lai­sel­la on sub­jek­tii­vi­nen oikeus tiet­tyi­hin etuuk­siin tai täs­sä tapauk­ses­sa tiet­tyyn kun­tou­tuk­sen muo­toon eli kun­tou­tusp­sy­ko­te­ra­pi­aan. Kelaa kos­ke­vat laki­py­kä­lät ovat ainoa koh­ta Suo­men lais­sa, jos­sa psy­ko­te­ra­pia mai­ni­taan. Tule­vis­sa maa­kun­nis­sa hoi­don ja kun­tou­tuk­sen jär­jes­tä­mis­tä kos­kee ter­vey­den­huol­to­la­ki. Ter­vey­den­huol­to­lais­sa kan­sa­lai­sel­la ei ole min­kään­lais­ta oikeut­ta tie­tyn­lai­seen hoi­toon (esim. psy­ko­te­ra­pi­aan) vaan viran­omai­set (ja ennen kaik­kea bud­jet­ti) mää­rit­tää ja rajaa, mil­lais­ta hoi­toa tar­jo­taan. Se voi olla esi­mer­kik­si pel­käs­tään lää­ke­hoi­toa tai muu­ta­ma kes­kus­te­lu­käyn­ti.

 

Huo­no-osai­suut­ta tut­ki­nut pro­fes­so­ri Juha Saa­ri työ­ryh­mi­neen on laa­ti­nut pää­mi­nis­te­rin pyyn­nös­tä eriar­voi­suut­ta ja sen tor­ju­mis­ta kos­ke­van rapor­tin. Kak­si­tois­ta aluet­ta kos­ke­van lis­tan yhdes­tois­ta koh­ta on: ”Var­mis­te­taan yhte­näi­set laa­tu­kri­tee­rit mie­len­ter­veys- ja päih­de­pal­ve­luil­le.” (HS 10.4.2018)

 

Hyvä niin, mut­ta herää kyl­lä hät­käh­täen sii­hen, mitä tar­koi­te­taan yhte­näi­sil­lä laa­tu­kri­tee­reil­lä, kuka ne laa­tii, kuka ne var­mis­taa ja kei­hin nii­tä sovel­le­taan. Yhte­näi­syys ei takaa laa­tua eikä tasa-arvoi­suut­ta.

 

Kir­jal­li­suut­ta

 

Alan­ko, A. (2017). Impro­ving men­tal health care: Fin­nish men­tal health policy ratio­na­le in the era of dehos­pi­ta­li­sa­tion. Hel­sin­gin yli­opis­to: Publica­tions of the Facul­ty of Social Sciences: https://urn.fi/URN:ISBN:978–951-51–3276‑5

Nuss­baum, M. C. (2007). The fron­tiers of jus­tice. Har­vard: Har­vard Uni­ver­si­ty Press.
Sul­li­van, H. S. (1953). The inter­per­so­nal theo­ry of psyc­hiat­ry. New York: Nor­ton.

Teit­ti­nen, P. ym. (2018). Hal­li­tus yrit­tää tor­jua eriar­vois­tu­mis­ta. Hel­sin­gin Sano­mat 10.4.2018.

Ther­born, G. (2014). Eriar­voi­suus tap­paa. Suom. T. Hent­to­nen. Tam­pe­re: Vas­ta­pai­no.

Wahl­beck, K., Hie­ta­la, O., Kuos­ma­nen, L. ym. (2018). Toi­mi­vat mie­len­ter­veys- ja päih­de­pal­ve­lut. Val­tio­neu­vos­ton sel­vi­tys- ja tut­ki­mus­toi­mi­kun­nan jul­kai­susar­ja 89/2017.