Harri Hyyppä: Fragmentteja katoavasta yhteisöllisyydestä

Yhtei­söl­li­syy­des­tä on tul­lut ajan sana. Sen kuu­lee puhees­sa tois­tu­vas­ti. Ajan merk­ki­nä voim­me samal­la pan­na mer­kil­le rin­nak­kai­sil­miön, jat­ku­van eri­lais­tu­mi­sen ja yksi­löl­li­syy­den koros­tu­mi­sen. Yhtei­söl­li­syys­pu­het­ta sävyt­tää eri­tyi­ses­ti sen kai­puu ja koke­mus sen puut­tu­mi­ses­ta. Kuin oli­si jokin arvo­kas ja mer­ki­tyk­sel­li­nen katoa­mas­sa.

xxx

Yhtei­söl­li­syys naut­tii taval­laan yleis­tä ja laa­jaa kan­na­tus­ta. Sitä pide­tään sel­vä­nä ja tär­keä­nä asia­na, mut­ta samal­la sii­tä on tul­lut oman aikam­me arvoi­tus, jol­le kiih­keäs­ti etsim­me sisäl­töä. Mut­ta mitä tie­däm­me ja ymmär­räm­me yhtei­söl­li­syy­des­tä?

Yhtei­söl­li­syys ei ole yksi asia. Se ei ole myös­kään yksi ulot­tu­vuus, vaan kir­jo, joka avau­tuu moneen suun­taan. On var­hais­ta ja myö­häis­tä, ins­pi­roi­vaa ja latis­ta­vaa, monen­lais­ta. Jokai­nen yhtei­sö on ainut­laa­tui­nen. Yhtei­söl­li­syy­den ole­mus ja moni­mie­li­syys ajaa myös kir­joit­ta­maan frag­men­taa­ri­ses­ti.

xxx

The­ra­peia juh­lii jo 60-vuo­tis­ta työ­tään. Se on ollut mer­kit­tä­vä yhtei­söl­li­syy­den edus­ta­ja ja kan­ta­ja suo­ma­lai­sen psy­ko­te­ra­pian ja psy­koa­na­lyy­sin alal­la. Elä­väs­ti on jää­nyt omaan mie­lee­ni se tun­nel­ma ja into­hi­mo, joka aika­naan Oulus­sa alka­neen opin­to­pii­rin työs­ken­te­lyä kan­nat­te­li.

Sen ajan puhe oli eri­lais­ta. Filo­so­fia, psy­koa­na­lyy­si ja teo­lo­gia kul­ki­vat vie­lä rin­nak­kain ja rikas­ti­vat toi­si­aan. Kir­jaan tähän kuin merk­ki­nä muu­ta­man tuon ajan jul­kai­sun vii­den­kym­me­nen vuo­den takaa: Aar­ne ja Mart­ti Sii­ra­la (1960): Elä­män ykseys; Aar­ne Sii­ra­la (1962): Sai­rau­den sanot­ta­va: tut­kiel­ma tera­pias­ta ja pro­fe­tias­ta; Mart­ti Sii­ra­la: Perus­kat­so­mus­tem­me mer­ki­tyk­ses­tä lää­ke­tie­tees­sä; Aar­ne Sii­ra­la (1968): Juma­lal­li­nen inhi­mil­li­syys. Otsi­kois­ta voi tavoit­taa jota­kin ajan hen­ges­tä.

xxx

Aika ja ympä­ris­tö värit­tä­vät ymmär­rys­täm­me, mut­ta eivät sil­ti mää­rää sitä, mitä ihmi­nen on. Psy­koa­na­lyyt­ti­set yhtei­söt ovat pit­kään kes­kit­ty­neet yksi­lön mie­len ja sie­lu­ne­lä­män tut­ki­mi­seen ja erit­te­lyyn. Mut­ta mis­sä kul­kee tuo raja yksi­lön ja yhtei­sön välil­lä, vai onko sitä lain­kaan ole­mas­sa? Myös yksi­lö kan­taa omaa ja ainut­laa­tuis­ta yhtei­söl­li­syyt­tään. Tie­toi­suus ympä­ris­tös­tä on samal­la osa itseyt­tä.

Yksi­lö ja yhtei­sö eivät ole vapai­ta toi­sis­taan, vaan parem­min­kin raken­tu­vat ja kas­va­vat toi­sis­taan ja tois­ten­sa kaut­ta. Yhtei­sö elää minus­sa ja minä sekä toi­set minät taas eri­lai­sis­sa yhtei­söis­sä. Toi­seus raken­tuu monis­ta meil­le tun­te­mat­to­mis­ta teki­jöis­tä. Tun­te­ma­ton voi ilmaan­tua pal­ve­li­ja­nam­me.

xxx

Yksi­lö ja yhtei­sö raken­tu­vat molem­mat sii­tä, mitä ne ovat, mut­ta myös sii­tä, mitä ne eivät ole ja mikä jää sivuu­te­tuk­si. Kun ajat­te­lem­me itsey­den ja minuu­den raken­tu­mis­ta, niin myös toi­saal­la yhtei­sö­ta­sol­la sivuu­te­tuk­si tul­lut voi seu­raus­vai­ku­tuk­sil­laan olla yksi­löl­le koh­ta­lo­kas.

Yhtei­söt voi­vat sai­ras­tua sii­nä kuin yksi­löt­kin. Fasis­min kal­tai­nen ehdot­to­muus, gran­dioo­si joh­ta­juus, pak­ko­val­ta, vai­ku­tus­mah­dol­li­suuk­sien katoa­mi­nen ja kes­kus­te­lu­jen lop­pu­mi­nen sai­ras­tut­taa yhtei­sön. Yksi­löt jää­vät sil­loin kan­ta­maan sai­raut­ta. Samu­li Paro­sen sanoin: Ter­ve koh­ta sai­raas­sa on kuin sai­ras koh­ta ter­vees­sä: se on kipeä.

xxx

Niin yksi­löt kuin yhtei­söt­kin raken­tu­vat suh­teis­sa ole­mi­sen poe­tii­kan ja poli­tii­kan kaut­ta. Objek­ti­suh­de on kovin teo­reet­ti­nen ja neut­raa­li ter­mi kuvaa­maan nii­tä sidok­sia, mer­ki­tyk­siä ja latauk­sia, jois­ta yhtei­söt ja yksi­löt raken­tu­vat. Val­ta, viha, val­he ja vai­ke­ne­mi­nen – mut­ta toi­saal­ta ilo, rak­kaus, kii­tol­li­suus ja yhdes­sä ole­mi­nen ovat kaik­ki koke­muk­sel­li­suu­den raken­ta­jia. Osal­li­suus ja yhtei­söön kuu­lu­mi­nen raken­taa par­haim­mil­laan yksi­lön itse­tun­toa. Yhtei­söis­sä usein toi­mi­joi­den ääni kuu­luu, mut­ta suri­jat ja hil­jai­set kan­ta­vat sivuun pan­tua. Suru on ter­veyt­tä. Ulkoi­ses­ti kaik­ki voi näyt­tää ole­van kun­nos­sa.

Yksi­löt ja yhtei­söt ovat herk­kiä instru­ment­te­ja. Eri­lai­set yhtei­söl­li­set viri­tys­ti­lat ovat uudis­tu­mi­sen haas­te. Sokeu­den kor­vaa kes­kus­te­lu, yhtei­nen teke­mi­nen, toi­si­naan taas hil­jai­suus, joil­le­kin rukous tai yksi­no­lo. Yhtei­söl­li­nen uudis­tu­mi­nen kär­sii usein lii­as­ta puhees­ta ja selit­tä­mi­ses­tä. Kiih­keä seli­tys­vim­ma sivuut­taa hel­pos­ti hitaan ja luo­van surun. Uudis­tu­mi­nen tar­vit­see ajoit­tain koke­muk­sen tyh­jän tilan voi­mas­ta.

xxx

Yhtei­söl­li­syys voi tar­koit­taa monia asioi­ta. Psy­koa­na­lyy­sin teo­ria on puhu­nut pal­jon var­hai­ses­ta vuo­ro­vai­ku­tuk­ses­ta. Se on eräs kas­vun perus­te­ki­jä. Voi­sim­me aja­tel­la myös yhtei­söl­li­syy­den var­hais­ta ja toi­saal­ta myö­häis­tä ole­mus­ta. Var­hais­ta ovat kult­tuu­ri, johon lap­si syn­tyy ja kas­vaa sekä kie­li, ”äidin­kie­li”, jon­ka hän vähi­tel­len oppii, mut­ta ei valit­se. Ei valit­se ihmis­lap­si myös­kään suku­lai­si­aan, ihon­vä­ri­ään tai naa­pu­rei­taan. Eikä pit­kään aikaan pal­jon muu­ta­kaan.

Myö­häi­nen yhtei­söl­li­syys raken­tuu taas yksi­lön omis­ta valin­nois­ta ja ker­ty­nees­tä koke­muk­ses­ta. Amma­til­li­set yhtei­söt ovat täs­tä hyvä esi­merk­ki. Näi­den yhtei­sö­jen ole­mus on sen jäsen­ten käsis­sä. Omat valin­nat ja demo­kra­tia ovat kurs­sis­sa yhtei­söl­li­syy­den tapaan, mut­ta toteu­tu­vat vain joil­ta­kin osin. Pal­jon on myös sel­lais­ta yhtei­söl­li­syyt­tä, johon yksi­lö ei voi vai­kut­taa. Ajoit­tain yhtei­söt ovat sil­le vie­rai­den ja tun­nis­ta­mat­to­mien voi­mien vie­tä­vä­nä.

xxx

Psy­koa­na­lyyt­ti­nen ymmär­rys avaa par­haim­mil­laan aut­ta­jan sil­miä ja miel­tä näke­mään sen ase­tel­man ja koko­nai­suu­den, jos­sa toi­mii. Kysy­mys ei usein­kaan ole vain yksi­löis­tä vaan parem­min­kin koko­nai­suu­des­ta ja sen herät­tä­mäs­tä koke­muk­sel­li­suu­des­ta. Yhtei­sö­jen kans­sa työs­ken­nel­täes­sä jou­tuu yksi­löl­lis­ten tul­kin­to­jen ase­mes­ta vaih­ta­maan näkö­kul­maa ja kat­so­maan yhtei­söl­li­syyt­tä ja sen moni­mut­kai­suut­ta koko­nais­val­tai­ses­ti. Tämä on aivan oma kehi­tys­haas­te ja har­jaan­tu­mis­pol­ku. Kos­kaan ei sil­ti voi­da sivuut­taa yksi­tyis­koh­tia. Koko­nai­suus raken­tuu nii­den kaut­ta. Jos­kus on vai­kea näh­dä pie­ni ja pitää sii­tä kiin­ni. Jor­ma Eton sanoin täy­tyy ”nähä se vähä”. Se ”vähä” saat­taa olla ase­tel­man ydin, arvo­kas ja mer­ki­tyk­sel­li­nen. Vähän näke­mi­nen koko­nai­suu­den rin­nal­la on sivuu­te­tun tai­det­ta.