Juhani Ihanus: Pandemia, unet ja auttaminen

Pääkir­joi­tus

Viruk­sia, bak­teere­ja, alkueläim­iä ja loisia on ollut maa­pal­lol­la jo kauan ennen ihmistä. Ne ovat joutuneet sopeu­tu­maan ihmiskun­taan, joka sil­loin täl­löin havah­tuu niiden ole­mas­saoloon, kuten koron­avirus­pan­demi­an yhtey­dessä. Havah­tu­mi­nen on täl­lä ker­taa saanut maail­man­laa­juisen mittakaavan.

Viruk­sen muun­t­a­mi­nen ihmis­mie­len käsitet­täväk­si vaatii kieliku­via. Kir­jail­i­ja William S. Bur­roughs romaanis­saan The tick­et that explod­ed (1962) jopa olet­ti, että ihmisen ”kieli on virus ulkoavaru­ud­es­ta” ja että emme ole tun­nista­neet sanaa viruk­sek­si, kos­ka se on saavut­tanut ”vakaan sym­bioosin isän­tän­sä kanssa”. Kielivirus on tar­tut­tanut mei­dät ja lev­iää ja lisään­tyy automaat­tis­es­ti viestin­täkanavi­amme pitkin.

Jos ei men­nä niin pitkälle kuin Bur­roughs sci­ence fic­tion ‑teo­ri­as­saan, vaan tarkastel­laan virus­ta koske­via kieliku­via, niis­sä tois­tuu usein viit­taus näkymät­tömään, tun­tem­at­tomaan ja kam­mot­tavaan. Esimerkik­si Don­ald J. Trump on lukui­sis­sa tiedo­tusti­laisuuk­sis­saan tur­vau­tunut sotaisi­in kieliku­vi­in. Koron­avirus on ”näkymätön viholli­nen”, jota vas­taan ”käy­dään sotaa”. Tätä sotaa johtaa pres­i­dent­ti ja hänen ohjas­ta­mansa ”mil­i­taari­nen kom­plek­si”. Suomes­sa Sauli Niin­istö tote­si, että olemme kohdan­neet ”mah­dot­toman”. Samal­la hän vaku­ut­ti: ”Mut­ta tämä pir­u­lainen on voitet­tavis­sa, me nujer­ramme sen. … sille joka mah­dot­toman voit­taa, on kaik­ki mah­dol­lista – kaik­ki se hyvä, mitä elämä tar­joaa”. (Puheen­vuoro Suo­mi toimii ‑kam­pan­jan avausti­laisu­udessa 17.4.2020.)

Tais­telu koron­avirus­ta vas­taan ei kuitenkaan onnis­tu per­in­teisin asevoimin, vaan ihmiskun­ta tur­vau­tuu lääketi­eteel­liseen asiantun­te­muk­seen ja mobil­isoi hoita­jat uuras­ta­maan ympärivuorokautis­es­ti. ”Vihol­lisen” tun­tem­at­to­muus tuo kiusal­lis­es­ti mieleen ihmisen tiedon ja osaamisen rajat, jot­ka jokainen on kehi­tyk­sen­sä kulues­sa kohdan­nut varhais­lap­su­ud­es­ta läh­tien koko elämänkaaren ajan. Itsen tun­temisen tehtävä saa yhä uusia ulot­tuvuuk­sia, kun itseä ympäröi suuri ja outo maail­ma. Ulkois­t­en selviy­tymis­strate­gioiden lisäk­si mie­len­sisäiset keinot voivat aut­taa tur­vaa­maan ole­mas­saoloamme kri­isien keskel­lä. Täl­laiset keinot ovat yksilöl­lisiä, eri­lais­ten tem­pera­ment­tien, per­soon­al­lisuuk­sien, kehi­tyshis­to­ri­oiden sekä neu­raal­is­ten ja biol­o­gis­ten tek­i­jöi­den yhteisvaikutuksesta.

Yksit­täis­ten virusten lukumäärää maaperässä, vesis­sä ja ilmake­hässä on voitu vain sum­mit­tais­es­ti arvuutel­la. Puhutaan hyvin epämääräis­es­ti esimerkik­si kvin­tiljoonas­ta (10³⁰) viruk­ses­ta maa­pal­lon meris­sä. Tun­nista­mat­to­mia eläimi­in kiin­nit­tyviä geneet­tis­es­ti eril­lisiä virustyyppe­jä voi olla yli miljoona. Viruk­sia ei ole yleen­sä otet­tu huomioon ekosys­teeme­jä koske­vis­sa laskelmis­sa. Kan­sain­vä­li­nen viromipro­jek­ti (Glob­al Virome Project) on nyt ottanut tehtäväk­seen 10 vuo­den kulues­sa tun­nistaa virus­peräiset zoonoosit eli tau­dit, jot­ka voivat tart­tua eläi­men ja ihmisen välil­lä ja aiheut­taa epi­demioi­ta tai pan­demioi­ta. Tun­nistamisen ja virusten manip­u­loin­nin usko­taan myös edis­tävän hoitomenetelmiä.

Psykoter­api­atkin ovat pääosin siir­tyneet verkkoon ”viraal­isik­si” etäter­a­pi­oik­si, jol­loin hoitoti­lantei­den vuorovaiku­tuk­sel­lisu­us muut­tuu. Edelleen voidaan ker­toa koke­muk­sista ja mieliku­vista ja jakaa tun­te­muk­sia ja ajatuk­sia, vaik­ka sosi­aa­li­nen etäisyys val­lit­see. Omilleen jou­tu­mi­nen ja eristäy­tymi­nen luo­vat monille haastei­ta. Unetkin voivat saa­da häm­men­täviä ulot­tuvuuk­sia, kun tavanomainen vuorovaiku­tus ja ympäristö­suhde muut­tuvat. Eräät unen­tutk­i­jat ovat viime aikoina tulleet siihen johtopäätök­seen, että nykyi­nen pan­demi­ati­lanne rajoituksi­neen ja karan­teen­imuis­toi­neen tuot­taa ihmisille päivit­täisi­in ympäristökon­tak­tei­hin ja virikkeisi­in liit­tyvien uni­ainesten vajet­ta, jota on kor­vat­ta­va ammen­ta­mal­la inspi­raa­tio­ta tiedosta­mat­tomista ja ajat­tomam­mista muis­tilähteistä, fan­ta­sioista, sym­bol­eista ja myyteistä.

Esimerkik­si psykolo­gian apu­lais­pro­fes­sori Deirdre Bar­rett Har­vardin yliopis­tos­ta on tutk­in­ut trau­maat­tisi­in tapah­tu­mi­in liit­tyviä unia. Hänen uusin, maalisku­us­sa 2020 alka­nut tutkimusky­se­lyn­sä kos­kee ihmis­ten unia koron­aviruk­sen yhtey­dessä. Vielä julk­ista­mat­tomien tulosten mukaan näis­sä unis­sa näyt­täy­tyy kak­si keskeistä mallia: joko suo­ra viit­taus koron­aviruk­seen ja sen aiheut­ta­maan vaaraan tai kor­vaavien sym­bol­is­ten hah­mo­jen ilmaan­tu­mi­nen. Bar­rett mainit­see näistä hah­moista muun muas­sa eri­laiset ötökät, zom­bit, var­jo­maiset olen­not, hirviöt ja joukkoam­pu­jat. Bar­ret­tin mukaan hoito­työn­tek­i­jät saat­ta­vat nähdä unia konkreet­ti­sista hoitoti­lanteista, esimerkik­si hen­gi­tyskoneista ja kuolinkamp­pailuista, mut­ta kos­ka virus on näkymätön, se saa unis­sa useim­miten sym­bol­isia edushahmoja.

Pan­deemisia unia värit­tävät stres­si, ahdis­tuneisu­us, eristäy­tymi­nen sekä neu­ro­bi­olo­giaan ja neu­ro­fy­s­i­olo­giaan liit­tyvät nukku­mis­ryt­mien muu­tok­set. Rooman yliopis­ton fys­i­ol­o­gisen psykolo­gian pro­fes­sorin Lui­gi De Gen­naron tutkimuk­sen mukaan paina­jaiset ja nukku­mis­vaikeudet ovat lisään­tyneet pan­demi­an uhan läheisyy­den ja karan­tee­nien myötä. Negati­ivis­ten uni­af­fek­tien kyl­lästämät unet voivat kuitenkin olla vilkkai­ta, ja niitä voidaan muis­taa jopa parem­min kuin ennen, jos ihmiset alka­vat samal­la kär­siä nukku­mis­vaikeuk­sista ja heräilevät useammin.

Oli­vat­pa unet suo­raan tai sym­bol­is­es­ti pan­demi­aan liit­tyviä, elot­to­mia tai vilkkai­ta, ne – kuten muutkin inhimil­liset koke­muk­set – kuu­lu­vat psykoter­apeut­tisen työsken­te­lyn piiri­in. Elot­to­muu­den tun­te­muk­set tai paina­jais­maiset koke­muk­set ovat kuitenkin suh­teel­lisia, yhdessä ja itse reflek­toitavia, tutkit­tavis­sa trans­fer­enssien ja transak­tioiden myötä, jot­ta jatku­va ja jous­ta­va suhteis­sa olem­i­nen voit­taisi ihmis­ten­väliset sekä ihmisen ja bios­fäärin väliset katkok­set. Kaaos kam­mot­taa, ja asioiden totu­tun järjestyk­sen pet­tämi­nen hor­jut­taa hallinnan­tun­net­ta. Tiedon ja elämän rajal­lisu­u­den sekä koko ole­mas­saolon ennal­ta-arvaa­mat­to­muu­den tun­nus­t­a­mi­nen voi myös virit­tää intu­iti­ivista ja empaat­tista ymmär­rystä moni­t­ulk­in­taisu­u­den sietämiseen, läheisyy­den ja aut­tamisen arvostamiseen ja muu­tosper­spek­ti­ivien löytymiseen.

Ihmiskun­nan eloon jäämisen kannal­ta olen­naista on aut­taa toisi­amme, ei pelkästään lähipi­iris­sä, vaan globaal­isti. Aut­tamisen on myös laa­jen­nut­ta­va koske­maan koko bios­fääriä, ei vain ihmis­la­jia. Viruk­set ovat aina seu­ranamme, myös muis­tut­ta­mas­sa elämän­tapo­jemme haitalli­sista seu­rauk­sista. Aut­tamisen kuten muunkin ihmisen toimin­nan takana ovat evoluu­tion muo­vaa­mat homofi­iliset ja altru­is­tiset aivomme, samal­la kun aut­tamisen yksilö- ja ryh­mäko­htaiset moti­iv­it vaihtelevat.

Myös psykoter­api­atyön moti­iv­it jän­nit­tyvät altru­is­min ja itsekkyy­den välille. Psykoter­api­as­sa voimme silti luo­da uusia käsikir­joituk­sia ja ske­naar­i­oi­ta, muun­nel­la näkökul­mia mah­dot­tomaan ja hah­mot­taa mah­dol­lisia tule­vaisuuk­sia, toiv­ot­tavia ja kai­hdet­tavia kehi­tyskulku­ja. Täl­laiseen mah­dol­lisia tule­vaisuuk­sia avaavaan psykoter­apia- ja ske­naar­i­o­työsken­te­lyyn kuu­lu­vat myös pan­deemiset unet, vuorovaiku­tustemme, val­in­to­jemme ja päätöstemme muun­nel­mat sekä kielivirusten sumea logiikka. 

Juhani Ihanus
pää­toimit­ta­ja