Markku Nieminen: Miksi sotaa?

Euroo­pan vält­ty­mi­nen lähes koko­naan sodal­ta vuo­si­kym­men­ten ajan on pysäh­dyt­tä­nyt sodan psy­koa­na­lyyt­ti­sen tar­kas­te­lun. Haku ”psy­koa­na­lyy­si ja sota” ei juu­ri­kaan tuo­ta uuden tut­ki­muk­sen tulok­sia. Ensim­mäi­sen ja toi­sen suku­pol­ven psy­koa­na­lyy­ti­kot emigroi­tui­vat sodan jalois­ta Yhdys­val­toi­hin. Ensim­mäi­sen maa­il­man­so­dan koke­nei­den, myö­hem­min psy­koa­na­lyy­ti­koik­si kou­lut­tau­tu­nei­den, ensi­si­jai­ses­ti Wil­fred Bio­nin hen­ki­lö­koh­tai­set, traa­gi­set koke­muk­set pans­sa­ri­vau­nun pääl­lik­kö­nä ovat kes­keis­tä psy­koa­na­lyy­sin koke­mus­his­to­ri­aa.

Kir­jas­saan Tun­te­mat­to­man psy­koa­na­lyy­tik­ko. Joh­dan­toa Wil­fred R. Bio­nin ajat­te­luun (2020) Esko Kle­me­lä tote­aa, että kenen­kään psy­koa­na­lyy­ti­kon sota­ko­ke­muk­sis­ta ei ole kir­joi­tet­tu yhtä laa­jas­ti kuin Bio­nin. Hän tote­aa, että Bion ammen­si sota­ko­ke­muk­sis­taan monin tavoin uut­ta psy­koa­na­lyy­ti­kon työ­hön. Kir­jan sotaa käsit­te­le­vän luvun otsik­ko ”Suur­so­dan psy­koot­ti­ses­sa maa­il­mas­sa” pal­jas­taa sodan­käyn­nin mie­li­sai­rau­teen rin­nas­tet­ta­van luon­teen. Bio­nin sotaan liit­ty­vät pai­na­jai­su­net ja syyl­li­syys eloon­jää­mi­ses­tään lie­ne­vät sota­ve­te­raa­nien uni­ver­saa­lia koke­mus­maa­il­maa. Kle­me­län kir­ja (2020) on Venä­jän hyök­käys­so­dan seu­rauk­se­na havah­dut­ta­van ajan­koh­tai­nen.

Venä­jän hyök­käys Ukrai­naan hel­mi­kuus­sa 2022 aktua­li­soi kysy­myk­sen sii­tä, onko sota jol­la­kin taval­la sanoi­tet­ta­vis­sa psy­koa­na­lyy­sin kei­noin. Mitä tap­pa­mi­sen hul­luus on? Onko sil­le jota­kin teh­tä­vis­sä?

Einstein‒Freud

Albert Eins­tei­nin ja Sig­mund Freu­din kir­jeen­vaih­to Mik­si sotaa? vuo­del­ta 1933 oli kah­den aikan­sa suur­mie­hen yri­tys estää sodan kau­heu­det. Molem­mat edus­ti­vat omal­la taval­laan pasi­fis­tis­ta ajat­te­lua (Eins­tein & Freud 1933/2003).

Vas­ta­tes­saan Eins­tei­nin kysy­myk­seen mah­dol­li­suu­des­ta sotien estä­mi­seen Freud oli epäi­le­väi­nen. Hän viit­taa viet­ti­teo­reet­ti­seen ajat­te­luun­sa ihmisp­syy­kes­sä val­lit­se­vis­ta elä­män- ja kuo­le­man­vie­tis­tä, säi­lyt­tä­mään pyr­ki­väs­tä ja vas­tak­kai­ses­ta tuhoa­mis­vie­tis­tä.

Artik­ke­lis­saan ”Onko kuo­le­man­viet­ti pääs­syt vapaak­si – irti Erok­ses­ta?” Kris­ti­na Sara­ne­va kuvaa Eins­tei­nin ja Freu­din kir­jeen­vaih­toa viet­ti­teo­reet­ti­ses­ta näkö­kul­mas­ta, kuo­le­man­vie­tin ikiai­kais­ta, vää­jää­mä­tön­tä rea­li­teet­tia koros­taen (Sara­ne­va 2005).

Kir­joi­tuk­ses­saan ”Soda­ni­käi­set eivät van­he­ne” (2022) Juk­ka Aal­to­nen tii­vis­tää Eins­tei­nin ja Freu­din kir­jeen­vaih­toa:

Eins­tein huo­maut­taa, että monien kan­sa­kun­tien sisäl­lä on pie­ni jouk­ko ihmi­siä, joi­den ainoa tar­koi­tus on edis­tää hen­ki­lö­koh­tai­sia etu­jaan ja val­taan­sa sodan­käyn­nin avul­la. ”Minul­la on eri­tyi­ses­ti mie­les­sä­ni pie­ni, mut­ta mää­rä­tie­toi­nen jokai­ses­sa kan­sa­kun­nas­sa toi­mi­va ryh­mä, joka koos­tuu yksi­löis­tä, jot­ka yhteis­kun­nal­li­sis­ta näkö­koh­dis­ta ja rajoi­tuk­sis­ta välit­tä­mät­tä pitä­vät sodan­käyn­tiä vain tilai­suu­te­na edis­tää hen­ki­lö­koh­tai­sia etu­jaan ja laa­jen­tua, lisä­tä omaa vää­ris­ty­nyt­tä auk­to­ri­teet­ti­aan.” He onnis­tu­vat saa­maan tämän pää­tök­seen poliit­ti­ses­ti käyt­tä­mäl­lä mää­räys­val­taan­sa jouk­ko­tie­do­tus­vä­li­neis­sä ja muis­sa eri­lai­sis­sa ins­ti­tuu­tiois­sa. Sii­tä seu­raa anka­ras­ti toi­nen kysy­mys: ”Kuin­ka tämä pie­ni klik­ki voi tai­vut­taa enem­mis­tön, joka hävi­ää ja kär­sii sota­ti­las­ta, kun­nian­hi­mon­sa pal­ve­luk­seen? Ilmei­nen vas­taus tähän kysy­myk­seen on se, että täl­lä pie­nel­lä joh­to­ryh­mäl­lä on kou­lut ja leh­dis­tö, yleen­sä myös kirk­ko, peu­ka­lon­sa alla. Tämä antaa sil­le mah­dol­li­suu­den orga­ni­soi­da ja hor­jut­taa enem­mis­tön tun­tei­ta ja teh­dä niis­tä työ­ka­lun­sa.”  (Eins­tein 1933 / sit. Freud 1933/1978.)

‒ ‒ Freud pai­not­taa vas­taus­kir­jees­sään Eins­tei­nil­le, että siir­ty­mi­nen väki­val­las­ta oikeu­den­mu­kai­suu­teen voi­daan toteut­taa vain, kun yksi psy­ko­lo­gi­nen ehto täyt­tyy: yhteis­kun­nan enem­mis­tön on olta­va vakaa ja kes­tä­vä. Jos yhteis­kun­nan muu­tos on tapah­tu­nut vain yhden hal­lit­se­van yksi­lön syr­jäyt­tä­mi­sek­si ja lope­tet­tu hänen tap­pion­sa jäl­keen, mitään ei ole saa­tu aikaan. Seu­raa­va val­taan astu­ja, joka pitää itse­ään yli­ver­tai­se­na, saat­taa samal­la taval­la pys­tyt­tää väki­val­lan, ja his­to­ria jat­kuu loput­to­miin. Yhtei­sön vakaut­ta on vaa­lit­ta­va jat­ku­vas­ti, orga­ni­soi­dus­ti ja pysy­väs­ti. Vas­ta täl­lai­nen yhtei­sö joh­taa sen jäsen­ten emo­tio­naa­lis­ten sitei­den kas­vuun ja sel­lai­seen yhtei­syy­teen, joka on todel­li­sen voi­man läh­de. Freud päät­tää vas­taus­kir­jeen­sä syväl­li­seen näke­myk­seen, joka on edel­leen ydin­a­si­aa ydin­so­tau­han aika­na: mikä tahan­sa, joka edis­tää sivi­li­saa­tion kas­vua, toi­mii samal­la myös sotaa vas­taan.

Kun Eins­tei­nin ja Freu­din kir­jeen­vaih­to jul­kais­tiin vuon­na 1933, Hit­ler oli jo val­las­sa ja ajoi myö­hem­min molem­mat mie­het maan­pa­koon. Sig­mund Freud onnis­tui vuon­na 1939 pake­ne­maan tyt­tä­ren­sä Annan kans­sa nat­siar­mei­jan val­taa­mas­ta Wie­nis­tä Lon­too­seen. Kir­jeet eivät kos­kaan saa­neet aio­tun laa­juis­ta levik­kiä.

Klein: skit­so­pa­ra­noi­di­nen posi­tio

Toi­sen juu­ta­lai­sen, Englan­tiin emigroi­tu­neen psy­koa­na­lyy­ti­kon Mela­nie Klei­nin objek­ti­suh­de­teo­reet­ti­nen ajat­te­lu mah­dol­lis­taa sodan sanoit­ta­mis­ta psy­koa­na­lyyt­ti­ses­ti. Se aut­taa selit­tä­mään sodan­käyn­nin arkaa­is­ta kau­heut­ta. Lap­si- ja aikuis­po­ti­lai­den trans­fe­rens­sia­na­lyy­si mah­dol­lis­ti Klei­nil­le ihmisp­syy­ken syvä­ra­ken­tei­siin porau­tu­van, kah­den psyyk­ki­sen kehi­tys­ti­lan, skit­so­pa­ra­noi­di­sen ja depres­sii­vi­sen posi­tion toden­ta­mi­sen. Mat­ti Hyrck on nimen­nyt posi­tiot mus­ta­val­koi­sek­si ja huo­len­pi­don mie­len­ti­lak­si (Hyrck 2014).

Var­hai­sem­man raken­tu­mis­vai­heen, skit­so­pa­ra­noi­di­sen posi­tion objek­ti­ha­kui­suut­ta hal­lit­see hyvän ja pahan äärim­mäi­set koke­mus­ti­lat, dynaa­mi­set syvä­ra­ken­teet, jot­ka lei­maa­vat kaik­kea inhi­mil­lis­tä ole­mas­sao­loa pari­suh­tees­ta poli­tiik­kaan, kult­tuu­ris­ta Hyrc­kin eri­tyi­ses­ti tut­ki­maan uskon­non kak­si­ja­koi­suu­teen. Skit­so­pa­ra­noi­di­sen uskon­nol­li­suu­den perus­luon­tei­nen mus­ta­val­koi­suus tekee sii­tä voi­mak­kaan aseen dik­ta­to­ri­seen val­lan­käyt­töön niin idäs­sä kuin län­nes­sä. Sotaan ja tap­pa­mi­seen kehot­ta­va kris­ti­nus­ko ei ollut­kaan kes­kia­jan ris­ti­ret­ki­his­to­ri­aa vaan tätä päi­vää, räi­keim­pä­nä ilmen­ty­mä­nään Venä­jän orto­dok­si­nen kirk­ko.

Skit­so­pa­ra­noi­di­sen posi­tion mus­ta­val­koi­ses­sa koke­mus­ti­las­sa todel­li­suus näyt­täy­tyy jyr­käs­ti kak­si­ja­koi­se­na, joko koko­naan hyvä­nä tai koko­naan paha­na. Eri­tyi­sen voi­mak­kaa­na kak­si­ja­koi­suus näyt­täy­tyy ihmi­syh­tei­sö­jen väli­sis­sä suh­teis­sa. Hyrck tote­aa, että demo­kra­tias­sa ”hyvien” hyvyys ja ”paho­jen ” pahuus on jon­kin ver­ran kesy­tet­ty. Vas­tak­kai­na­set­te­lu rajoit­tuu sanal­li­sen väit­te­lyn tasol­le. Tilan­ne on toi­sen­lai­nen poliit­ti­sis­sa jär­jes­tel­mis­sä, jois­sa ”hyvä” ja ”paha” julis­te­taan ehdot­to­mik­si arvoik­si. Sisäis­ten objek­tien alku­pe­räi­nen pri­mi­tii­vi­nen mus­ta­val­koi­suus hal­lit­see todel­li­suu­den ymmär­tä­mis­tä ja käy­tän­nön toi­min­taa. Hyrck tote­aa, että seu­rauk­se­na on val­lan­käyt­töä, tuhoa ja kuo­le­maa. Sodat ker­to­vat para­noi­dis­ten pro­jek­tioi­den suu­res­ta voi­mas­ta.

Ihmis­kun­nan tule­vai­suu­den ja hen­kiin jää­mi­sen edel­ly­tyk­se­nä oli­si yhtei­se­lä­män perus­ra­ken­tei­siin ulot­tu­va psyyk­ki­nen uudel­leen orien­toi­tu­mi­nen. Hyrck tote­aa, että lajim­me säi­ly­mi­nen edel­lyt­täi­si irrot­tau­tu­mis­ta mus­ta­val­koi­sen mie­len­ti­lan hou­kut­te­le­vas­ta hir­mu­val­las­ta ja psyyk­ki­sis­tä toi­min­ta­ta­vois­ta (Hyrck 2014).

Franco For­na­ri, Edward Glo­ver. Vamık Vol­kan

Psy­koa­na­lyy­ti­kot, ita­lia­lai­nen Franco For­na­ri, englan­ti­lai­nen Edward Glo­ver ja Yhdys­val­toi­hin emigroi­tu­nut Tur­kin kypros­lai­nen Vamık Vol­kan ovat tut­ki­neen sotail­miö­tä psy­koa­na­lyy­sin kei­noin. Psy­ko­te­ra­pia-leh­den enti­nen pää­toi­mit­ta­ja Heik­ki Maja­va refe­roi muun muas­sa hei­dän tut­ki­muk­si­aan otsi­kol­la ”Sodan psy­koa­na­lyy­si” (Maja­va 1992).

Kirur­gi-psy­kiat­ri, psy­koa­na­lyy­tik­ko For­na­ri toi­mi Mila­non yli­opis­ton kir­jal­li­suu­den, filo­so­fian ja psy­ko­lo­gian lai­tok­sen joh­ta­ja­na. Hän tut­ki sotaa klei­ni­lai­sen ja bio­ni­lai­sen psy­koa­na­lyy­sin, sosio­lo­gian ja myto­lo­gian näkö­kul­mas­ta. Hänen kir­jaan­sa The Psyc­hoa­na­ly­sis of War (1966/1974) liit­tyen Maja­va esit­tää kysy­myk­sen sym­bo­li­ses­ta omi­tui­suu­des­ta, joka liit­tyi Hiros­hi­maan vuon­na 1945 ato­mi­pom­min pudot­ta­neen len­to­ko­neen nimeen. Len­tä­jä oli nimen­nyt sen äitin­sä mukaan. Pom­min pudot­ta­mi­sen jäl­keen ken­raa­li puo­les­taan ilmoit­ti pre­si­dent­ti Tru­ma­nil­le: ”Lap­si on syn­ty­nyt!”

Sym­bo­liik­ka häm­men­tää. Mis­tä on kysy­mys? Maja­va kysyy: ”Miten on mah­dol­lis­ta, että tuhoa­vaa rea­li­teet­tia kuva­taan sym­bo­li­se­na uudel­leen syn­ty­mä­nä, joka lisäk­si viit­taa äidin ja lap­sen väli­seen pri­mää­riin rak­kaus­suh­tee­seen?”

Franco For­na­rin mukaan eri­lai­set kes­ke­nään tais­te­le­vat ideo­lo­giat syn­ty­vät illuso­ri­ses­ta toi­vos­ta voi­da säi­lyt­tää rak­kau­den alku­pe­räi­nen, sym­bioot­ti­nen, pyhä koh­de. Ideo­lo­gian syn­ty on yhtey­des­sä kyvyt­tö­myy­teen hyväk­syä rak­kau­den koh­teen mene­tys. Esioi­di­paa­li­sen ja oidi­paa­li­sen kehi­tys­vai­heen voi­ma­ken­tät ilme­ne­vät sodan tuhoi­suu­des­sa. Vihol­li­nen edus­taa pat­riar­kaa­lis­ta val­taa äidin omis­ta­mi­ses­sa.

For­na­ri tar­kas­te­lee sotaa ensi­si­jai­ses­ti Mela­nie Klei­nin skit­so­pa­ra­noi­di­seen posi­tioon liit­ty­vä­nä psy­koot­ti­se­na ilmiö­nä. Sota pyr­kii hoi­ta­maan para­noi­di­sia ja depres­sii­vi­siä ahdis­tuk­sia, joi­ta on jokai­ses­sa ihmi­ses­sä. For­na­ri pai­kan­si klei­ni­lai­sen ja bio­ni­lai­sen ajat­te­lun poh­jal­ta ahdis­tuk­sen ja psy­koot­tis­ta­sois­ten fan­t­asioi­den taus­tat, jot­ka ohjaa­vat yksi­löi­den ryh­mä­käyt­täy­ty­mis­tä. Sota syn­tyy sisäi­sen vaa­ran ulkois­te­tus­ta pro­jek­tios­ta, vai­noah­dis­tuk­ses­ta, joka pakot­taa yksi­löt ja yhteis­kun­nat tuhoa­maan, jot­ta vält­tyi­si omal­ta tuhol­taan. Psy­koot­ti­nen poti­las voi sur­ma­ta toi­sen ihmi­sen, usein omai­sen­sa, saa­dak­seen teos­taan apua itsel­leen. For­na­rin mukaan sota on para­noi­di­sen ja pro­jek­tii­vi­sen sure­mi­sen muo­to, arkaa­isen rak­kau­den koh­teen suo­je­le­mi­sek­si ja säi­lyt­tä­mi­sek­si.

Sym­bioot­ti­nen sidos ”äitiin”, mat­riar­kaa­li­seen hah­moon, on Venä­jän hyök­käys­so­dan yhtey­des­sä tul­lut esiin ideo­lo­gi­se­na puhee­na ”äiti-Venä­jäs­tä”, jon­ka yhtey­teen slaa­vi­lai­set kan­sat tuli­si palaut­taa.

Skit­so­pa­ra­noi­di­nen posi­tio ins­ti­tu­tio­na­li­soi­tuu sodas­sa. Psy­koot­ti­nen ahdis­tus muun­tuu ulko­puo­lel­ta koe­tuk­si uhkaa­vak­si vaa­rak­si. Täl­lai­ses­sa para­noi­di­sen suru­työn pro­ses­sis­sa rak­kausob­jek­tia ei sur­ra. Sen sijaan pyr­ki­myk­sek­si tulee vihol­li­sen tap­pa­mi­nen, kos­ka sitä pide­tään rak­kausob­jek­tin tuhoa­ja­na.

Kun sodan tuho­luon­ne pei­te­tään rak­kaus­sym­bo­leil­la, kyse on yri­tyk­ses­tä kät­keä depres­sion ja vai­noah­dis­tuk­sen sisäl­löt psyy­ken syvyyk­siin. Täl­löin ei näh­dä todel­li­suu­den vää­ris­ty­miä eikä teko­jen seu­rauk­sia. Syyl­li­syyt­tä tuhoi­suu­des­ta ei tun­ne­ta.

For­na­ri näkee sodas­sa yhteyk­siä myto­lo­gi­siin, uskon­nol­li­siin lap­siuh­ri­me­noi­hin, jot­ka rin­nas­tu­vat nuor­ten mies­ten uhri­kuo­le­miin sodas­sa.

Edward Glo­ver kuvaa sodan sado­ma­so­kis­ti­sia voi­mia ja sen tie­dos­ta­ma­ton­ta infan­tii­lia alku­pe­rää. Mie­kat, kei­häät ja alku­kan­tai­set aseet edus­ta­vat geni­taa­li­sa­dis­tis­ta fan­ta­si­aa, kemial­li­nen sota ja ydin­a­seet moraa­lis­ta sadis­mia omni­po­tent­ti­suu­des­saan ja anni­hi­laa­tion uhas­saan. Sotien vää­jää­mä­tön jat­ku­mo pal­jas­taa sotains­ti­tuu­tion liit­ty­mi­sen viet­ti­pe­räi­siin, tie­dos­ta­mat­to­miin yllyk­kei­siin. Glo­ve­rin mukaan pasi­fis­mi on tie­dos­ta­mat­to­man sadis­min sie­lul­li­nen tor­jun­ta­me­ne­tel­mä (Glo­ver 1946/1976).

Artik­ke­lis­saan Maja­va kuvaa usei­den psy­koa­na­lyy­tik­ko­jen toi­min­taa kan­sain­vä­li­sis­sä rau­ha­no­pe­raa­tiois­sa ja kan­sal­li­sis­sa ehey­tys­pro­ses­seis­sa. Esil­lä on Vamık Vol­ka­nin rau­han­neu­vot­te­luis­sa käyt­tä­mä tek­niik­ka, jos­ta hän käyt­tää nimeä ”toi­sen rai­teen diplo­ma­tia.”

Diplo­maat­ti­sis­sa tapaa­mi­sis­sa hyö­dyn­ne­tään mini­konflik­te­ja, joi­ta syn­tyy vas­ta­puol­ten jou­tues­sa samaan huo­ne­ti­laan, ”illusio­ni­seen liit­toon”. Vol­kan kuvaa kai­kuil­miö-ter­mil­lä hen­ki­lö­koh­tais­ten tun­ne-elä­män teki­jöi­den hei­jas­tu­mis­ta ryh­mä­pro­ses­siin. Nii­den tie­dos­ta­mi­nen on tär­ke­ää ennen var­si­nai­sia neu­vot­te­lu­ja. Vas­ta yksi­löi­den ja kol­lek­tii­vien koke­mien trau­mo­jen molem­min­puo­li­nen tie­dos­ta­mi­nen ja jaka­mi­nen luo edel­ly­tyk­set neu­vot­te­luil­le.

Suo­mes­sa­kin usei­ta ker­to­ja vie­rail­lut Vamık Vol­kan on psy­koa­na­lyy­tik­ko­na toi­mi­nut välit­tä­jä­nä lukui­sis­sa konflik­teis­sa eri mais­sa, muun muas­sa Venä­jäl­lä, Bal­tian mais­sa, enti­ses­sä Jugos­la­vias­sa, Tur­kis­sa, Krei­kas­sa ja Kolum­bias­sa. Psy­ko­te­ra­pia-leh­den haas­tat­te­lus­sa Vol­kan sivu­aa dik­taat­to­rien ja pro­pa­gan­dis­tien osuut­ta maa­il­man­po­li­tii­kas­sa (Tuo­hi­met­sä 2016). Suo­men Kuva­leh­den haas­tat­te­lus­sa hän tote­aa: ”‒ ‒ mitä auk­to­ri­taa­ri­sem­pi joh­ta­ja sen toden­nä­köi­sem­min hänel­lä on ollut epä­va­kaa, nöy­ryy­tyk­siä täyn­nä ole­va, väki­val­tai­nen lap­suus. ‒ ‒ suur­ten­kin pää­tös­ten taka­na on aina ihmi­nen. Ja täl­lä on lap­suu­ten­sa ja hen­ki­lö­koh­tai­nen his­to­rian­sa, joka on muo­kan­nut hänet sel­lai­sek­si kuin hän on” (Meri­kal­lio 2016).

Alice Mil­ler

Kir­jas­saan Alus­sa oli kas­va­tus (1980/1985) psy­ko­his­to­rioit­si­ja Alice Mil­ler kuvaa nat­si-ideo­lo­gian luo­ja Adolf Hit­le­rin lap­suut­ta. Poi­ka kas­voi väki­val­tai­sen isän kal­toin­koh­te­le­ma­na. Per­heen lap­siin koh­dis­tu­nut ruu­miil­li­nen, väki­val­tai­nen kurit­ta­mi­nen tulee ilmi Hit­le­rin Tais­te­lu­ni (1925/2021) ‑teok­ses­sa. Isä ei puhut­te­le poi­kaa nimel­lä, vaan kut­suu tätä ruo­ka­pöy­tään vihel­tä­mäl­lä kuin koi­ral­le. Mil­ler tote­aa, että pojal­la oli sama oikeu­de­ton ja nime­tön ase­ma kuin juu­ta­lai­sil­la kol­man­nes­sa val­ta­kun­nas­sa Nat­si-Sak­sas­sa. Hit­le­rin lap­suu­den koke­muk­set sai­vat tie­dos­ta­mat­to­mas­sa tois­ta­mis­pa­kos­sa ilmauk­sen­sa hänen toi­min­nas­saan juu­ta­lai­sia, roma­ne­ja, homo­sek­su­aa­le­ja ja toi­si­na­jat­te­li­joi­ta koh­taan. Kal­toin­koh­del­lun lap­sen patou­tu­nut rai­vo löy­si koh­teen­sa viat­to­mis­ta ihmi­sis­tä, lap­set mukaan lukien.

Mil­ler tuo esiin Hit­le­rin isän toden­nä­köi­sen puo­li­juu­ta­lai­sen suku­taus­tan. Anti­se­mi­tis­ti­ses­sä ympä­ris­tös­sä kas­va­nee­na isä hal­vek­si suku­taus­taan­sa. Itse­hal­vek­sun­ta pur­kau­tui poi­kaa koh­taan, joka nat­si-ideo­lo­gial­laan pyr­ki vapau­tu­maan suku­taus­tan­sa aiheut­ta­mas­ta kär­si­myk­ses­tä.

Mil­ler tote­aa lap­sen kal­toin­koh­te­lun vahin­goit­ta­van lap­sen aivo­jen tun­ne­sää­te­ly­kes­kus­ta. Tun­net­tu­jen dik­taat­to­rien empa­tia­va­jeel­la on ilmei­nen bio­lo­gi­nen syyn­sä.

Tie­do­tus­vä­li­neet ovat tuo­neet Venä­jän hyök­käys­so­dan seu­rat­ta­vak­si yksi­tyis­koh­ti­neen. Sodan ensim­mäi­si­nä päi­vi­nä pre­si­dent­ti Nii­nis­tö ker­toi tv-haas­tat­te­lus­sa soit­ta­neen­sa Vla­di­mir Puti­nil­le ja sano­neen­sa: ”Sinä pom­mi­tat lap­sia.” Mitään vas­taus­ta ei tul­lut.

Mil­ler tote­aa, että kai­kis­ta kal­toin­koh­del­luis­ta lap­sis­ta ei kui­ten­kaan tule rikol­li­sia. Hän mai­nit­see ”aut­ta­vat todis­ta­jat” (engl. hel­ping wit­nes­ses), lap­sen avun­tar­peen tun­nis­ta­neet eri­lai­set tuki­hen­ki­löt, joi­den apu on ede­saut­ta­nut lap­sen nor­maa­lia kehi­tys­tä, tut­ki­mus­ten mukaan jopa aivo­jen bio­lo­gi­sel­la tasol­la.

Sota Euroo­pas­sa

Venä­jän hyök­käys Ukrai­naan hel­mi­kuus­sa 2022 toi sodan takai­sin Euroop­paan. Sodan alus­ta alkaen ovat Ulko­po­liit­ti­sen ins­ti­tuu­tin, Alek­san­te­ri-ins­ti­tuu­tin, yli­opis­to­jen ja Puo­lus­tus­voi­mien asian­tun­ti­jat toi­mi­neet kan­sa­lais­ten pel­ko­jen ja sota-ajan muis­to­jen sisäl­lyt­tä­ji­nä ja hal­tuun otta­ji­na. Hei­dän toi­min­tan­sa on ollut ver­rat­ta­vis­sa psy­ko­te­ra­peut­ti­seen hoi­to­työ­hön.

Ulko­po­liit­ti­sen ins­ti­tuu­tin joh­ta­ja Mika Aal­to­la on otta­nut esil­le sotiem­me jäl­kei­sen vält­tä­mät­tö­myys­hy­veen olla käsit­te­le­mät­tä alue­me­ne­tyk­siä ja mui­ta koet­tu­ja nöy­ryy­tyk­siä. Aal­to­lan mukaan Suo­men sel­viy­ty­mis­ta­ri­na kär­si­myk­si­neen ja mene­tyk­si­neen on samais­tut­ta­vam­pi kuin kes­kei­ses­ti koros­tet­tu välit­tä­jä­ase­ma Neu­vos­to-Venä­jän ja län­ti­sen maa­il­man välil­lä (Aal­to­la 2023).

The­ra­peia-sää­tiön perus­ta­ja Mart­ti Sii­ra­la koros­ti elä­män­sä lop­pu­vai­hees­sa Tar­ton Rau­ha ry:n aktii­vi­na Kar­ja­lan ja mui­den alue­me­ne­tys­ten takai­sin saa­mis­ta pelk­kien tun­tei­den käsit­te­le­mi­sen sijas­ta (Iha­nus & Sil­ta­la 2008). Sota Euroo­pas­sa on lisän­nyt hänen aja­tus­ten­sa ymmär­tä­mis­tä, vaik­ka­kaan ei nii­den toi­meen­pa­ne­mi­sen aja­tus­ta.

Kir­jal­li­suus

Aal­to­la, Mika (2023). Suo­men kan­nat­taa muis­taa his­to­rian­sa ‒ Olem­me olleet Venä­jän impe­ria­lis­min uhri vuo­si­sa­to­ja. Kolum­ni. Apu. Luet­ta­vis­sa osoit­tees­sa https://www.apu.fi/artikkelit/mika-aaltola-suomi-on-venajan-imperialismin-uhri-kolumni

Aal­to­nen, Juk­ka (2022). Soda­ni­käi­set eivät van­he­ne. Psy­ko­te­ra­pia, 41(2), 173‒175.

Eins­tein, Albert & Freud, Sig­mund (1933/2003). Mik­si sotaa? Kir­jeen­vaih­to. Suom. Mai­ja Pel­lik­ka. Hel­sin­ki: Basar Kus­tan­nus.

Freud, Sig­mund (1933/1978). Why war? Teok­ses­sa Strac­hey, James (toim.), The stan­dard edi­tion of the comple­te psyc­ho­lo­gical works of Sig­mund Freud. Volu­me XXII (1932–1936): New int­ro­duc­to­ry lec­tu­res on psyc­hoa­na­ly­sis and other works, 195–216. Lon­too: The Hogarth Press.

For­ma­ri, Franco (1966/1974). The psyc­hoa­na­ly­sis of war. Lon­too: India­na Uni­ver­si­ty Press.

Glo­ver, Edward (1946/1976). War. Sadism and paci­fism. Lon­too: Niel­sen Press.

Hit­ler, Adolf (1925/2021). Tais­te­lu­ni. 3. pai­nos. Lap­peen­ran­ta: Kiel­le­tyt Kir­jat.

Hyrck, Mat­ti (2014). Onko Juma­la hyvä? Antaa­ko psy­koa­na­lyy­si vas­tauk­sen? Hel­sin­ki: The­ra­peia-sää­tiö.

Iha­nus, Juha­ni & Sil­ta­la, Pirk­ko (2008). Mart­ti Sii­ra­la 1922‒2008. Psy­ko­te­ra­pia, 27(3), 248‒255.

Kle­me­lä, Esko (2020). Tun­te­mat­to­man psy­koa­na­lyy­tik­ko. Joh­dan­toa Wil­fred R. Bio­nin ajat­te­luun. Hel­sin­ki: The­ra­peia-sää­tiö.

Maja­va, Heik­ki (1992). Sodan psy­koa­na­lyy­si. Psy­ko­te­ra­pia, 11(1), 6‒15.

Meri­kal­lio, Kat­ri (2016). Ehkä toh­to­ri Vol­kan osai­si aut­taa. Suo­men Kuva­leh­ti, 101(42), 34‒38.

Mil­ler, Alice (1980/1985). Alus­sa oli kas­va­tus: kät­ket­ty jul­muus ja väki­val­lan juu­ret. Suom. Mir­ja Ruta­nen. Hel­sin­ki: WSOY.

Sara­ne­va, Kris­ti­na (2005). Onko kuo­le­man­viet­ti pääs­syt vapaak­si – irti Erok­ses­ta? Psy­ko­te­ra­pia, 24(3), 205‒210.

Tuo­hi­met­sä, Mart­ti (2016). Vamık Vol­ka­nin haas­tat­te­lu. Psy­ko­te­ra­pia, 35(4), 284‒290.