Mirja Malmberg: On puhuttava siitä mistä vaikenemme. Martti Siiralan syntymästä sata vuotta.

Pää­kir­joi­tus

Sii­tä syys­tä,
että monet ajat­te­le­vat toi­sin,
kuun­te­len sydä­me­ni ään­tä.
(Rau­ha­la 1977.)

Mar­ras­kuus­sa 2022 Mart­ti Ola­vi Sii­ra­lan syn­ty­mäs­tä tuli kulu­neek­si 100 vuot­ta. Psy­ko­te­ra­pia-leh­ti on huo­mioi­nut hänen elä­mään­sä, aja­tuk­si­aan ja tuo­tan­to­aan jul­kai­se­mal­la hänen kir­joi­tuk­si­aan vuo­sien takaa. Käsil­lä ole­vas­sa leh­des­sä on jäl­leen Sii­ra­lan vai­kut­ta­via kir­joi­tuk­sia ja nii­tä taus­toit­ta­va artik­ke­li, kuten tämän vuo­den edel­li­sis­sä nume­rois­sa­kin. Kir­jai­li­ja, dosent­ti Juha­ni Iha­nus on paneu­tu­nut Sii­ra­lan jää­mis­töön, jon­ka ajat­to­muus ja ajan­koh­tai­suus on yllät­tä­vää Euroo­pan jäsen­tyes­sä uuden­lai­seen muot­tiin.

Mart­ti Sii­ra­la syn­tyi 24. mar­ras­kuu­ta 1922 Lipe­ris­sä, jat­ko­so­das­sa mene­te­tyn Kar­ja­lan kupees­sa. Hän kuo­li 85 vuo­den ikäi­se­nä Hel­sin­gis­sä 18. elo­kuu­ta 2008. Hän oli saa­nut näh­dä, miten ja mil­lai­sin kär­si­myk­sin kah­des­ta vii­mei­ses­tä sodas­tam­me oli sel­vit­ty. Hänen isän­sä Mart­ti Johan­nes Sii­ra­la (1889–1948) oli syn­ty­nyt Vii­pu­ris­sa ja tul­lut siel­lä yli­op­pi­laak­si. Kan­sa­lais­so­dan aika­na hänen oli toi­mit­ta­va Suo­men­lin­nas­sa suo­je­lus­kun­nan lää­kä­ri­nä van­ki­lei­ril­lä 29 vuo­den ikäi­se­nä, vaik­ka hän oli­si itse halun­nut pääs­tä työ­ko­men­nuk­sel­le Vii­pu­riin, isän­sä syn­nyin­kau­pun­kiin.

Suo­mel­le vuo­si­sa­to­ja kuu­lu­nut Vii­pu­ri Mon­re­pos-puis­toi­neen oli ollut pak­ko luo­vut­taa armei­jam­me äkki­ve­täy­ty­mi­sen myö­tä vuon­na 1944. Mon­re­pos-puis­toon oli samal­la jätet­tä­vä iki­muis­toi­nen pat­sas, jos­sa Kale­va­lan Väi­nä­möi­nen soit­taa kan­nel­ta jyl­hä kal­lio selus­ta­naan. Mitä tykit ja ammuk­set tuhoa­vat, sen muis­to­mer­kit, kir­jat ja muis­tot raken­ta­vat uudel­leen. Mart­ti Sii­ra­la odot­ti vää­ryy­den kor­jaa­mis­ta – hänen oikeu­den­ta­jun­sa vaa­ti sitä, lop­puun asti.

Mart­ti Sii­ra­la väit­te­li vuon­na 1949 neu­ro­lo­gian alal­ta lää­ke­tie­teen ja kirur­gian toh­to­rik­si. Hän oli psy­koa­na­lyy­tik­ko ja filo­so­fi. Vuon­na 1958 hän oli perus­ta­mas­sa Suo­men ensim­mäis­tä psy­koa­na­lyyt­tis­ta jär­jes­töä, The­ra­peia-sää­tiö­tä, jon­ka toi­min­nan­joh­ta­ja­na hän oli vuo­teen 1971 saak­ka ja hal­li­tuk­sen puheen­joh­ta­ja­na 1971–1982. Hänet nimi­tet­tiin vuon­na 1968 psy­kiat­rian dosen­tik­si Hel­sin­gin yli­opis­toon.

Sotiem­me takia Suo­mi oli ollut kym­men­kun­ta vuot­ta lähes syr­jäs­sä val­lit­se­vis­ta tie­don kana­vis­ta ja vir­tauk­sis­ta. Tam­pe­reel­la vai­kut­ta­nut psy­koa­na­lyyt­ti­ses­ti suun­tau­tu­nut lää­kä­ri Yrjö Kulo­ve­si oli kuol­lut jat­ko­so­dan lopul­la vuon­na 1943. Sodan run­te­le­mas­sa Suo­mes­sa yhtey­det, eivät ainoas­taan kul­ku­yh­tey­det, oli­vat haas­ta­via. Suo­mi oli pit­kään psy­ko­te­ra­peut­ti­ses­sa pait­sios­sa. Onnek­si joi­ta­kin psy­kiat­re­ja ja mui­ta hoi­toa­lan ihmi­siä saat­toi hakeu­tua Kes­ki-Euroop­paan ja Ruot­siin psy­ko­te­ra­peut­ti­siin ja psy­koa­na­lyyt­ti­siin kou­lu­tuk­siin. Yksi heis­tä oli Mart­ti Sii­ra­la. Hän asui per­hei­neen Züric­his­sä vuo­si­na 1952–1957, jol­loin hän kävi oppia­na­lyy­sis­sa psy­kiat­ri-psy­koa­na­lyy­tik­ko Gus­tav Bal­lyn luo­na.

Kun Mart­ti Sii­ra­la opis­ke­li Sveit­sis­sä psy­koa­na­lyy­sia ja eksis­ten­ti­aa­lia­na­lyy­sia, eri­tyi­ses­ti Gae­ta­no Bene­det­tin lähes­ty­mis­ta­pa psyyk­ki­seen kär­si­myk­seen kos­ket­ti hän­tä. Mar­tin Hei­deg­ge­rin kir­joi­tuk­set ihmi­sen koko­nais­val­tai­ses­ta todel­lis­tu­mi­ses­ta ole­mas­sao­los­saan sekä Vik­tor von Weiz­säc­ke­rin aja­tuk­set ihmi­sen psyyk­kis-ruu­miil­li­ses­ta koko­nai­suu­des­ta tuli­vat The­ra­peian taus­ta­fi­lo­so­fi­aan ja ajat­te­luun mukaan. Mui­ta lähei­siä kes­kus­te­lu­kump­pa­nei­ta oli­vat Sii­ra­lan työ­to­ve­rit Kau­ko Kai­la, Allan Johans­son ja Oscar Par­land.

Sodan­jäl­kei­nen Suo­mi tar­vit­si uusia hoi­to­nä­ke­myk­siä ja toi­mi­joi­ta vala­maan luot­ta­mus­ta tule­vai­suu­teen ja aut­ta­maan nii­tä­kin, joil­la ei näyt­tä­nyt ole­van tule­vai­suu­den toi­voa. Vaik­ka rau­han tul­tua sotiem­me jäl­jet näkyi­vät sodas­ta palan­nei­den öisis­sä pai­na­jais­huu­dois­sa ja suku­pol­vien yli ulot­tu­vis­sa kär­si­myk­sis­sä, sil­ti tapa­na oli vai­e­ta ja kat­soa eteen­päin. Tar­vit­tiin muu­ta­kin kuin sota­kor­vaus­ten mak­sa­mis­ta.

Mart­ti Sii­ra­laa askar­rut­ti eri­tyi­ses­ti ihmi­sen mie­len sai­ras­tu­mi­nen sen vaka­vim­mas­sa muo­dos­sa, skit­so­fre­nias­sa, jon­ka hän näki kum­pua­van laa­jem­mas­ta sosi­aa­li­pa­to­lo­gias­ta. Ihmi­nen ei ole saa­ri, vaan riip­pu­vai­nen kas­vua­lus­tas­taan, var­hai­sen ympä­ris­tön­sä kan­nat­te­le­vuu­des­ta tai sen haa­voit­ta­vuu­des­ta.

Kuu­lun sii­hen onnek­kaa­seen The­ra­peian kuusi­vuo­ti­seen kou­lu­tus­ryh­mään, joka sai muu­ta­man ker­ran Mart­ti Sii­ra­lan senio­rik­seen, eri­tyi­ses­ti kun käsit­te­lim­me skit­so­fre­ni­aa. Kun ker­roin nuo­res­ta skit­so­fre­ni­aa sai­ras­ta­vas­ta nai­ses­ta, minua ja monia mui­ta hät­käh­dyt­ti Sii­ra­lan inten­sii­vi­nen paneu­tu­mi­nen ja myö­täe­lä­vä kos­ke­tus nuo­ren nai­sen elä­män­koh­ta­lon moni­puo­li­seen avaa­mi­seen ja ymmär­ret­tä­väk­si hah­mot­ta­mi­seen. Sii­ra­lan aja­tus­ten läs­nä­olo ja nii­den todel­li­suus oli käsin­kos­ke­tel­ta­vaa. Hän näki sai­rai­den puo­lien rin­nal­la ter­veen yrit­te­liäi­syy­den ja kät­ke­tyt voi­ma­va­rat. Sii­ra­lan tut­kiel­ma Perus­kat­so­mus­tem­me mer­ki­tyk­ses­tä lää­ke­tie­tees­sä avau­tui kou­lu­tus­ryh­mäl­lem­me hänen elä­väl­lä ohjauk­sel­laan. 

Vai­kei­ta elä­mään kuu­lu­via asioi­ta ei voi loh­koa pois niis­tä vai­ke­ne­mal­la, vaan ihmi­sel­lä on oikeus sanoit­taa ne. ”On puhut­ta­va sii­tä mis­tä vai­ke­nem­me.” Taak­ka­siir­ty­mät liit­ty­vät ihmi­sen elä­mään, kas­vuun ja kes­ki­näi­seen ihmi­se­nä ole­mi­sen vai­keu­teen. Niis­tä saat­taa tul­la estei­tä omien mah­dol­li­suuk­sien toteut­ta­mi­seen, ellei ihmi­nen löy­dä tois­ta, joka voi ava­ta estei­tä. Psy­ko­te­ra­pias­ta ja psy­koa­na­lyy­sis­ta on saat­ta­nut löy­tyä uuden­lai­nen tie monen ihmi­sen elä­män­ku­lus­sa.

Isä­ni val­ta­kun­ta
meri, jon­ka syvyyk­sis­tä ei löy­dy eilis­tä päi­vää.
Isä­ni val­ta­kun­ta
ilo,
joka sätei­lee kuin juu­ri herän­nyt aamu
pit­kien sateit­ten jäl­keen.
Isä­ni val­ta­kun­ta
loh­du­tus,
sil­lä hil­jai­sin­kin sana,
kais­lan lau­lu tuu­les­sa,
tart­tuu sie­luun
eikä sai­raut­ta enää ole.
(Rau­ha­la 1977.)

Mir­ja Malm­berg
Psy­ko­lo­gian toh­to­ri ja Psy­ko­te­ra­pia-leh­den toi­mit­ta­ja

Kir­jal­li­suus

Rau­ha­la, Nii­lo (1977). Valos­sa näkyy kir­joi­tus. Hel­sin­ki: Ota­va.