Valitse vuosi:
2023 2022 2021 2020 2019 2018 2017 2016 2015 1999 1998 1997 1996 1995 1994 1993 1992 1991 1990 1989 1988 1987 1986 1985 1984 1983 1982


Avaa näköisversio

Mirja Malmberg: On puhuttava siitä mistä vaikenemme. Martti Siiralan syntymästä sata vuotta.

Pää­kir­joi­tus

Sii­tä syys­tä,
että monet ajat­te­le­vat toi­sin,
kuun­te­len sydä­me­ni ään­tä.
(Rau­ha­la 1977.)

Mar­ras­kuus­sa 2022 Mart­ti Ola­vi Sii­ra­lan syn­ty­mäs­tä tuli kulu­neek­si 100 vuot­ta. Psy­ko­te­ra­pia-leh­ti on huo­mioi­nut hänen elä­mään­sä, aja­tuk­si­aan ja tuo­tan­to­aan jul­kai­se­mal­la hänen kir­joi­tuk­si­aan vuo­sien takaa. Käsil­lä ole­vas­sa leh­des­sä on jäl­leen Sii­ra­lan vai­kut­ta­via kir­joi­tuk­sia ja nii­tä taus­toit­ta­va artik­ke­li, kuten tämän vuo­den edel­li­sis­sä nume­rois­sa­kin. Kir­jai­li­ja, dosent­ti Juha­ni Iha­nus on paneu­tu­nut Sii­ra­lan jää­mis­töön, jon­ka ajat­to­muus ja ajan­koh­tai­suus on yllät­tä­vää Euroo­pan jäsen­tyes­sä uuden­lai­seen muot­tiin.

Mart­ti Sii­ra­la syn­tyi 24. mar­ras­kuu­ta 1922 Lipe­ris­sä, jat­ko­so­das­sa mene­te­tyn Kar­ja­lan kupees­sa. Hän kuo­li 85 vuo­den ikäi­se­nä Hel­sin­gis­sä 18. elo­kuu­ta 2008. Hän oli saa­nut näh­dä, miten ja mil­lai­sin kär­si­myk­sin kah­des­ta vii­mei­ses­tä sodas­tam­me oli sel­vit­ty. Hänen isän­sä Mart­ti Johan­nes Sii­ra­la (1889–1948) oli syn­ty­nyt Vii­pu­ris­sa ja tul­lut siel­lä yli­op­pi­laak­si. Kan­sa­lais­so­dan aika­na hänen oli toi­mit­ta­va Suo­men­lin­nas­sa suo­je­lus­kun­nan lää­kä­ri­nä van­ki­lei­ril­lä 29 vuo­den ikäi­se­nä, vaik­ka hän oli­si itse halun­nut pääs­tä työ­ko­men­nuk­sel­le Vii­pu­riin, isän­sä syn­nyin­kau­pun­kiin.

Suo­mel­le vuo­si­sa­to­ja kuu­lu­nut Vii­pu­ri Mon­re­pos-puis­toi­neen oli ollut pak­ko luo­vut­taa armei­jam­me äkki­ve­täy­ty­mi­sen myö­tä vuon­na 1944. Mon­re­pos-puis­toon oli samal­la jätet­tä­vä iki­muis­toi­nen pat­sas, jos­sa Kale­va­lan Väi­nä­möi­nen soit­taa kan­nel­ta jyl­hä kal­lio selus­ta­naan. Mitä tykit ja ammuk­set tuhoa­vat, sen muis­to­mer­kit, kir­jat ja muis­tot raken­ta­vat uudel­leen. Mart­ti Sii­ra­la odot­ti vää­ryy­den kor­jaa­mis­ta – hänen oikeu­den­ta­jun­sa vaa­ti sitä, lop­puun asti.

Mart­ti Sii­ra­la väit­te­li vuon­na 1949 neu­ro­lo­gian alal­ta lää­ke­tie­teen ja kirur­gian toh­to­rik­si. Hän oli psy­koa­na­lyy­tik­ko ja filo­so­fi. Vuon­na 1958 hän oli perus­ta­mas­sa Suo­men ensim­mäis­tä psy­koa­na­lyyt­tis­ta jär­jes­töä, The­ra­peia-sää­tiö­tä, jon­ka toi­min­nan­joh­ta­ja­na hän oli vuo­teen 1971 saak­ka ja hal­li­tuk­sen puheen­joh­ta­ja­na 1971–1982. Hänet nimi­tet­tiin vuon­na 1968 psy­kiat­rian dosen­tik­si Hel­sin­gin yli­opis­toon.

Sotiem­me takia Suo­mi oli ollut kym­men­kun­ta vuot­ta lähes syr­jäs­sä val­lit­se­vis­ta tie­don kana­vis­ta ja vir­tauk­sis­ta. Tam­pe­reel­la vai­kut­ta­nut psy­koa­na­lyyt­ti­ses­ti suun­tau­tu­nut lää­kä­ri Yrjö Kulo­ve­si oli kuol­lut jat­ko­so­dan lopul­la vuon­na 1943. Sodan run­te­le­mas­sa Suo­mes­sa yhtey­det, eivät ainoas­taan kul­ku­yh­tey­det, oli­vat haas­ta­via. Suo­mi oli pit­kään psy­ko­te­ra­peut­ti­ses­sa pait­sios­sa. Onnek­si joi­ta­kin psy­kiat­re­ja ja mui­ta hoi­toa­lan ihmi­siä saat­toi hakeu­tua Kes­ki-Euroop­paan ja Ruot­siin psy­ko­te­ra­peut­ti­siin ja psy­koa­na­lyyt­ti­siin kou­lu­tuk­siin. Yksi heis­tä oli Mart­ti Sii­ra­la. Hän asui per­hei­neen Züric­his­sä vuo­si­na 1952–1957, jol­loin hän kävi oppia­na­lyy­sis­sa psy­kiat­ri-psy­koa­na­lyy­tik­ko Gus­tav Bal­lyn luo­na.

Kun Mart­ti Sii­ra­la opis­ke­li Sveit­sis­sä psy­koa­na­lyy­sia ja eksis­ten­ti­aa­lia­na­lyy­sia, eri­tyi­ses­ti Gae­ta­no Bene­det­tin lähes­ty­mis­ta­pa psyyk­ki­seen kär­si­myk­seen kos­ket­ti hän­tä. Mar­tin Hei­deg­ge­rin kir­joi­tuk­set ihmi­sen koko­nais­val­tai­ses­ta todel­lis­tu­mi­ses­ta ole­mas­sao­los­saan sekä Vik­tor von Weiz­säc­ke­rin aja­tuk­set ihmi­sen psyyk­kis-ruu­miil­li­ses­ta koko­nai­suu­des­ta tuli­vat The­ra­peian taus­ta­fi­lo­so­fi­aan ja ajat­te­luun mukaan. Mui­ta lähei­siä kes­kus­te­lu­kump­pa­nei­ta oli­vat Sii­ra­lan työ­to­ve­rit Kau­ko Kai­la, Allan Johans­son ja Oscar Par­land.

Sodan­jäl­kei­nen Suo­mi tar­vit­si uusia hoi­to­nä­ke­myk­siä ja toi­mi­joi­ta vala­maan luot­ta­mus­ta tule­vai­suu­teen ja aut­ta­maan nii­tä­kin, joil­la ei näyt­tä­nyt ole­van tule­vai­suu­den toi­voa. Vaik­ka rau­han tul­tua sotiem­me jäl­jet näkyi­vät sodas­ta palan­nei­den öisis­sä pai­na­jais­huu­dois­sa ja suku­pol­vien yli ulot­tu­vis­sa kär­si­myk­sis­sä, sil­ti tapa­na oli vai­e­ta ja kat­soa eteen­päin. Tar­vit­tiin muu­ta­kin kuin sota­kor­vaus­ten mak­sa­mis­ta.

Mart­ti Sii­ra­laa askar­rut­ti eri­tyi­ses­ti ihmi­sen mie­len sai­ras­tu­mi­nen sen vaka­vim­mas­sa muo­dos­sa, skit­so­fre­nias­sa, jon­ka hän näki kum­pua­van laa­jem­mas­ta sosi­aa­li­pa­to­lo­gias­ta. Ihmi­nen ei ole saa­ri, vaan riip­pu­vai­nen kas­vua­lus­tas­taan, var­hai­sen ympä­ris­tön­sä kan­nat­te­le­vuu­des­ta tai sen haa­voit­ta­vuu­des­ta.

Kuu­lun sii­hen onnek­kaa­seen The­ra­peian kuusi­vuo­ti­seen kou­lu­tus­ryh­mään, joka sai muu­ta­man ker­ran Mart­ti Sii­ra­lan senio­rik­seen, eri­tyi­ses­ti kun käsit­te­lim­me skit­so­fre­ni­aa. Kun ker­roin nuo­res­ta skit­so­fre­ni­aa sai­ras­ta­vas­ta nai­ses­ta, minua ja monia mui­ta hät­käh­dyt­ti Sii­ra­lan inten­sii­vi­nen paneu­tu­mi­nen ja myö­täe­lä­vä kos­ke­tus nuo­ren nai­sen elä­män­koh­ta­lon moni­puo­li­seen avaa­mi­seen ja ymmär­ret­tä­väk­si hah­mot­ta­mi­seen. Sii­ra­lan aja­tus­ten läs­nä­olo ja nii­den todel­li­suus oli käsin­kos­ke­tel­ta­vaa. Hän näki sai­rai­den puo­lien rin­nal­la ter­veen yrit­te­liäi­syy­den ja kät­ke­tyt voi­ma­va­rat. Sii­ra­lan tut­kiel­ma Perus­kat­so­mus­tem­me mer­ki­tyk­ses­tä lää­ke­tie­tees­sä avau­tui kou­lu­tus­ryh­mäl­lem­me hänen elä­väl­lä ohjauk­sel­laan. 

Vai­kei­ta elä­mään kuu­lu­via asioi­ta ei voi loh­koa pois niis­tä vai­ke­ne­mal­la, vaan ihmi­sel­lä on oikeus sanoit­taa ne. ”On puhut­ta­va sii­tä mis­tä vai­ke­nem­me.” Taak­ka­siir­ty­mät liit­ty­vät ihmi­sen elä­mään, kas­vuun ja kes­ki­näi­seen ihmi­se­nä ole­mi­sen vai­keu­teen. Niis­tä saat­taa tul­la estei­tä omien mah­dol­li­suuk­sien toteut­ta­mi­seen, ellei ihmi­nen löy­dä tois­ta, joka voi ava­ta estei­tä. Psy­ko­te­ra­pias­ta ja psy­koa­na­lyy­sis­ta on saat­ta­nut löy­tyä uuden­lai­nen tie monen ihmi­sen elä­män­ku­lus­sa.

Isä­ni val­ta­kun­ta
meri, jon­ka syvyyk­sis­tä ei löy­dy eilis­tä päi­vää.
Isä­ni val­ta­kun­ta
ilo,
joka sätei­lee kuin juu­ri herän­nyt aamu
pit­kien sateit­ten jäl­keen.
Isä­ni val­ta­kun­ta
loh­du­tus,
sil­lä hil­jai­sin­kin sana,
kais­lan lau­lu tuu­les­sa,
tart­tuu sie­luun
eikä sai­raut­ta enää ole.
(Rau­ha­la 1977.)

Mir­ja Malm­berg
Psy­ko­lo­gian toh­to­ri ja Psy­ko­te­ra­pia-leh­den toi­mit­ta­ja

Kir­jal­li­suus

Rau­ha­la, Nii­lo (1977). Valos­sa näkyy kir­joi­tus. Hel­sin­ki: Ota­va.