Juhani Ihanus: Auttamisambivalenssi ja empatiauupumus

Uutis­tul­vas­sa vyö­ry­vät Ukrai­nan sota, mil­joo­nat pako­lai­set, aut­ta­jien rajal­li­set voi­ma­va­rat, Suo­mes­sa hoi­ta­jien työ­tais­te­lu sekä huo­li hoi­va- ja hoi­to­pal­ve­lu­jen riit­tä­vyy­des­tä. Empaat­ti­set ja alt­ruis­ti­set ihmi­sai­vot ovat virit­ty­neet havait­se­maan ja tun­nis­ta­maan tois­ten tun­ne­ti­lo­ja sekä reso­noi­maan ja jaka­maan nii­tä. Pei­li­so­lu­jär­jes­tel­män ja mui­den neu­raa­lis­ten meka­nis­mien avul­la jo vas­ta­syn­ty­neet voi­vat jäl­ji­tel­lä kas­vo­jen ilmei­tä. Myö­hem­min mat­ki­mi­nen, sosio­emo­tio­naa­li­set suh­teet ja kiin­ty­myk­set kehit­tä­vät empaat­ti­sia kyky­jä ja pro­so­si­aa­lis­ta käyt­täy­ty­mis­tä. Tuo­reen tut­ki­muk­sen mukaan alt­ruis­tis­ten aivo­jen ja alt­ruis­ti­sen aut­ta­mis­käyt­täy­ty­mi­sen kehit­ty­mi­nen näyt­tää alka­van jo noin 19 kuu­kau­den iäs­sä (Cor­tes Bar­ra­gan ym. 2020).

Ihmi­sen sopeu­tu­mi­nen ja sel­viy­ty­mi­nen vaih­tu­vis­sa ympä­ris­töis­sä ja tilan­teis­sa perus­tuu pal­jol­ti kykyyn reflek­toi­da itseä, ymmär­tää toi­sia ja teh­dä yhteis­työ­tä tois­ten kans­sa. Neu­ro­tie­teel­li­nen tut­ki­mus on tuo­nut esiin men­ta­li­saa­tion ja empa­tian kes­kei­sen mer­ki­tyk­sen ihmi­sen jous­ta­van sopeu­tu­mi­sen ja sel­viy­ty­mi­sen kan­nal­ta. Vaik­ka men­ta­li­saa­tion ja empa­tian kyvyt akti­voi­tu­vat tut­ki­mus­ten mukaan eri neu­ro­kog­ni­tii­vis­ten pro­ses­sien myö­tä, ne täy­den­tä­vät toi­si­aan moni­mut­kais­ten sosi­aa­lis­ten vuo­ro­vai­ku­tus­ten yhtey­des­sä. Affek­tii­vi­nen sosi­aa­li­nen kog­ni­tio sekä affek­tii­vi­nen, kog­ni­tii­vi­nen ja somaat­ti­nen empa­tia voi­vat kie­tou­tua toi­siin­sa. Men­ta­li­saa­tion avul­la pidäm­me empaat­ti­ses­ti mie­les­sä sekä oman että toi­sen mie­len.

Evo­luu­tio­teo­rioi­den näkö­kul­mas­ta alt­ruis­min kehit­ty­mi­sel­le on ehdo­tet­tu aina­kin kol­mea eri­lais­ta seli­tys­tä (Pfaff 2015). Ensin­nä­kin epäit­sek­kään käyt­täy­ty­mi­sen on arvel­tu perus­tu­van ”itsek­kään gee­nin” vai­ku­tuk­seen, eli yksi­lön tavoit­tee­na on var­mis­taa oman DNA:nsa siir­ty­mi­nen seu­raa­val­le suku­pol­vel­le. Toi­sek­si suku­lais­va­lin­nan teo­ria selit­tää, että yksi­lö aut­taa suku­lai­si­aan ja suo­sii hei­dän lisään­ty­mis­tään, vaik­ka sii­tä oli­si aut­ta­jal­le hait­taa. Kol­man­nek­si ryh­mä­va­lin­ta­teo­ria väit­tää, että yksi­lö suo­rit­taa alt­ruis­ti­sia teko­ja niil­le, jot­ka eivät ole yksi­lön suku­lai­sia mut­ta jot­ka kuu­lu­vat yksi­lön toi­min­ta­pii­riis­sä ole­vaan pie­neen tai suu­reen ryh­mään, kos­ka se edis­tää ryh­män sel­viy­ty­mis­tä.

Todis­taes­saan jat­ku­vas­ti mui­den tus­kaa ja kär­si­mys­tä hoi­to­työn ammat­ti­lai­set ja omais­hoi­ta­jat ovat eri­tyi­sen alt­tii­ta stres­sil­le ja uupu­muk­sel­le. Täl­le altis­tu­mi­sel­le on annet­tu monia osit­tain pääl­lek­käi­siä nimi­tyk­siä, esi­mer­kik­si ”empa­tia-” tai ”myö­tä­tun­to­uu­pu­mus”, ”tois­si­jai­nen trau­maat­ti­nen stres­si” ja ”sijai­strau­ma­ti­soi­tu­mi­nen”. Ne kaik­ki viit­taa­vat trau­maat­tis­ten ja stres­saa­vien tapah­tu­mien haa­voit­ta­viin vai­ku­tuk­siin, jot­ka hei­jas­tu­vat aut­ta­vis­sa ja hoi­vaa­vis­sa ihmis­suh­teis­sa. Useat tut­ki­muk­set ovat myös löy­tä­neet yhä enem­män todis­tei­ta var­hai­se­lä­män stres­sin (mukaan lukien las­ten kal­toin­koh­te­lun) pit­kään kes­tä­vis­tä nega­tii­vi­sis­ta neu­ro­bio­lo­gi­sis­ta, psy­ko­lo­gi­sis­ta ja sosi­aa­li­sis­ta vai­ku­tuk­sis­ta. Nämä nega­tii­vi­set vai­ku­tuk­set voi­vat kos­kea myös myö­hem­piä hoi­to­ti­lan­tei­ta ja ‑suh­tei­ta.

Tois­ten kipua havai­tes­saan aut­ta­jat käy­vät läpi sekä auto­maat­ti­sia, ei-tie­toi­sia, neu­ro­fy­sio­lo­gi­ses­ti ja neu­ro­bio­lo­gi­ses­ti ohjau­tu­via empaat­ti­sia reak­tioi­ta että tie­toi­sia, kog­ni­tii­vi­sia pro­ses­se­ja. Jäl­kim­mäi­set pro­ses­sit sää­te­le­vät tun­tei­den uudel­lee­nar­vioin­tia, tie­toi­suut­ta itses­tä ja toi­sis­ta sekä eri näkö­kul­mien omak­su­mis­ta ja muo­vaa­vat aut­ta­jien emo­tio­naa­li­sia reak­tioi­ta hei­dän suh­teis­saan hoi­det­ta­viin.

Empa­ti­aa on kut­sut­tu ”kak­si­te­räi­sek­si mie­kak­si”: se sekä tar­jo­aa pro­so­si­aa­li­sia etu­ja että voi aiheut­taa emo­tio­naa­lis­ta ja fyy­sis­tä uupu­mus­ta (Rus­sell & Bric­kell 2015). Toi­sis­ta huo­leh­ti­mi­nen ilman asian­mu­kai­ses­ti suo­jaa­vaa tai tukea anta­vaa itses­tä huo­leh­ti­mis­ta voi kumu­loi­tua lyhyt- tai pit­kä­kes­toi­sik­si stres­sioi­reik­si. Mitä empaat­ti­sem­paa suh­teis­sa oloa hoi­toon kyt­key­tyy, sitä voi­mak­kaam­pi on her­mos­ton akti­vaa­tio ja jaet­ta­va kipu. Esi­mer­kik­si kroo­nis­ta kipua kär­si­vien hen­ki­löi­den empaat­ti­ses­ti rea­goi­vat puo­li­sot ilmoit­ti­vat, että hei­dän omat kipuoi­reen­sa ja kata­stro­fia­jat­te­lun­sa lisään­tyi­vät (Leo­nard & Cano 2006). Vas­ta­vuo­roi­sis­sa suh­teis­sa on myös todet­tu, että nega­tii­vis­ten ja posi­tii­vis­ten tun­tei­den ilmai­sun tukah­dut­ta­mi­nen voi nos­taa veren­pai­net­ta sekä tun­tei­den ilmai­sun tukah­dut­ta­jal­la että hänen kump­pa­nil­laan, hei­ken­tää muis­tia ja vähen­tää empaat­tis­ta toi­sen huo­mioon otta­mis­ta (Gross 2002).

Luon­non­ka­ta­stro­fien uhrien aut­ta­jia tut­kit­taes­sa on havait­tu, että hei­dän käyt­täy­ty­mis­tään uhre­ja koh­taan ohjaa pikem­min kog­ni­tii­vi­nen kuin affek­tii­vi­nen empa­tia, mikä tekee mah­dol­li­sek­si uhrien ase­man ymmär­tä­mi­sen ilman, että aut­ta­jat ajau­tu­vat uhrien hädän ja avut­to­muu­den tuot­ta­maan empa­ti­a­uu­pu­muk­seen tai jopa uhrien syyt­te­lyyn. Empa­tia säes­tää myös moraa­li­sia pää­tök­siä, mut­ta empa­tia ei yksin rii­tä selit­tä­mään, mik­si toi­set aut­ta­vat ja toi­set jät­täy­ty­vät sivus­ta­kat­so­jik­si. Pää­tök­sen­te­koon vai­kut­ta­vat myös per­soo­nal­li­suuse­rot sekä sosi­aa­li­set ja kult­tuu­ri­set teki­jät.

Lisäk­si on havait­tu, että mitä useam­mat ihmi­set tar­vit­se­vat apua, sitä kyl­mä­kis­koi­sem­mik­si ja piit­taa­mat­to­mam­mik­si suu­rin osa aut­ta­jis­ta näyt­tää ajan mit­taan tule­van. Kun Lin­kö­pin­gin yli­opis­tos­sa psy­ko­lo­gian pro­fes­so­ri Daniel Västf­jäl­lin työ­ryh­mä (2014) antoi koe­hen­ki­löi­den näh­dä kuvia apua tar­vit­se­vis­ta lap­sis­ta, sekä myö­tä­tun­toi­nen reak­tio että halu lah­joit­taa rahaa oli­vat voi­mak­kaim­mat, kun näy­tet­tiin yksit­täi­sen lap­sen kuva ja häneen lii­tet­ty ker­to­mus. Myö­tä­tun­to ja ante­liai­suus vähe­ni­vät jo, kun näy­tet­tiin kah­den lap­sen kuvat, ja vähe­ni­vät lisää, mitä enem­män apua tar­vit­se­vien kuvia näy­tet­tiin. Kokee­seen osal­lis­tu­jat oli­vat haluk­kaam­pia teke­mään moraa­li­sen pää­tök­sen yhden tun­nis­tet­ta­van hen­ki­lön pelas­ta­mi­sek­si kuin 40 tun­te­mat­to­man hen­ki­lön pelas­ta­mi­sek­si. Samoin sodis­sa uhrien mää­rän lisään­tyes­sä aut­ta­jien piit­taa­mat­to­muus, apa­tia ja pas­sii­vi­suus voi­vat huo­mat­ta­vas­ti lisään­tyä. Muis­ta tut­ki­muk­sis­ta on syn­ty­nyt kysy­mys sii­tä, onko aut­ta­mi­seen vai­kut­ta­mas­sa kes­ke­nään ris­ti­rii­tai­sia motii­ve­ja. Jos näin on, aut­ta­mi­ses­sa voi saman­ai­kai­ses­ti olla läs­nä esi­mer­kik­si egois­ti­sia ja alt­ruis­ti­sia motii­ve­ja.

Aut­ta­mis­käyt­täy­ty­mi­sen tut­ki­mus on kes­kit­ty­nyt enim­mäk­seen posi­tii­vi­siin kehi­tys­taus­toi­hin, kuten tur­val­li­siin kiin­ty­mys­suh­tei­siin ja pro­so­si­aa­li­seen mal­liop­pi­mi­seen. Toi­saal­ta trau­maa, kal­toin­koh­te­lua ja uhrik­si jou­tu­mis­ta kos­ke­va tut­ki­mus on koros­ta­nut nii­den kiel­tei­siä seu­rauk­sia uhreil­le. Sitä vas­toin psy­ko­lo­gian eme­ri­tus­pro­fes­so­ri Ervin Staub (esim. 2003) on ehdot­ta­nut käsi­tet­tä ”kär­si­myk­ses­tä syn­ty­nyt alt­ruis­mi” osoit­ta­maan, että uhrik­si jou­tu­mi­nen ja voi­ma­kas kär­si­mys voi­vat saa­da ihmi­sen välit­tä­mään toi­sis­ta ja aut­ta­maan hei­tä. Postt­rau­maat­ti­sen kas­vun ja alt­ruis­min läh­tei­nä ovat esi­mer­kik­si sosi­aa­li­sen tuen saa­mi­seen liit­ty­vät muut­ta­vat koke­muk­set, syyl­lis­ten, väki­val­lan, uhrien ja kär­si­myk­sen yhteis­kun­nal­lis­ten ja psy­ko­lo­gis­ten läh­tö­koh­tien parem­pi ymmär­tä­mi­nen sekä voi­ma­va­ro­jen tavoit­ta­mi­nen ja suun­taa­mi­nen kär­si­mys­ten yhteis­vas­tuul­li­seen ehkäi­syyn.

Avun anta­mi­nen ja vas­taa­not­ta­mi­nen sisäl­tää psy­ko­bio­lo­gi­sia, ‑dynaa­mi­sia ja ‑sosi­aa­li­sia pro­ses­se­ja, joi­hin limit­tyy lukui­sia arvioi­ta ja vuo­ro­vai­ku­tuk­sia avun anta­jan ja vas­taa­not­ta­jan välil­lä. Näi­tä pro­ses­se­ja tuli­si tut­kia entis­tä moni­tie­tei­sem­min otta­mal­la huo­mioon eri tem­pe­ra­ment­tien, kiin­ty­mys­ten, posi­tii­vis­ten ja nega­tii­vis­ten emoo­tioi­den, roo­li­mal­lien, samas­tu­mis­ten, trau­ma­his­to­rioi­den, elä­män­ta­ri­noi­den sekä tie­toi­suus- ja tun­ne­tai­to­jen sekoit­tu­mi­nen. Myös empa­ti­aa, alt­ruis­mia sekä hoi­vaa­vaa ja aut­ta­vaa käyt­täy­ty­mis­tä koh­taan ilme­ne­vät vas­tus­tuk­set ker­to­vat epäit­sek­kyy­den ja itsek­kyy­den välil­lä tasa­pai­noi­le­vis­ta aut­ta­jis­ta ja autet­ta­vis­ta, joi­den tun­teet ja motii­vit ovat ris­ti­rii­tai­sia.

”Ei-tie­tä­mi­seen” liit­ty­vä vie­raan pel­ko (Ogden 1988) on perim­mäl­tään elä­män ambi­va­lens­sin ja moni­mut­kai­suu­den pel­koa, joka voi aiheut­taa vää­ri­nym­mär­tä­mis­tä ja joh­taa suvait­se­mat­to­muu­den, vas­tak­kai­na­set­te­lun, väki­val­lan ja tuhon kier­tei­siin. Jos tätä pel­koa ei ana­ly­soi­da eikä reflek­toi­da, myös hoi­va- ja hoi­to­työs­sä aut­ta­mi­nen saat­taa aset­tua jär­jes­tyk­sen, mes­ta­roin­nin, kont­rol­lin ja koo­dat­tu­jen diag­noo­sien rivei­hin, jol­loin se ei onnis­tu koh­taa­maan ja otta­maan vas­taan moni­muo­toi­suut­ta, sat­tu­man­va­rai­suut­ta ja ambi­va­lens­sia ihmi­sen ilois­sa ja suruis­sa.

Juha­ni Iha­nus
pää­toi­mit­ta­ja

Kir­jal­li­suus

Cor­tes Bar­ra­gan, Rodol­fo; Brooks, Rec­he­le & Meltzoff, Andrew N. (2020). Alt­ruis­tic food sha­ring beha­vior by human infants after a hun­ger mani­pu­la­tion. Scien­ti­fic Reports, 10, 1785.

Gross, James J. (2002). Emo­tion regu­la­tion: Affec­ti­ve, cog­ni­ti­ve and social con­sequences. Psyc­hop­hy­sio­lo­gy, 39(3), 281–291.

Leo­nard, Mic­hel­le T. & Cano, Ann­ma­rie (2006). Pain affects spouses too: Per­so­nal expe­rience with pain and cata­strop­hizing as cor­re­la­tes of spouse distress. Pain, 126(1–3), 139–146.

Ogden, Tho­mas H. (1988). Mis­recog­ni­tions and the fear of not knowing. The Psyc­hoa­na­ly­tic Quar­ter­ly, 57(4), 643–666.

Pfaff, Donald W. (2015). The alt­ruis­tic brain. How we are natu­ral­ly good. Oxford: Oxford Uni­ver­si­ty Press.

Rus­sell, Mark & Bric­kell, Matt (2015). The ”double-edge sword” of human empat­hy: A uni­fying neu­ro­be­ha­vio­ral theo­ry of com­pas­sion stress inju­ry. Social Sciences, 4(4), 1087–1117.

Staub, Ervin (2003). The psyc­ho­lo­gy of good and evil: Why children, adults, and groups help and harm others. New York: Cam­brid­ge Uni­ver­si­ty Press.

Västf­jäll, Daniel; Slo­vic, Paul; May­or­ga, Marcus & Peters, Ellen (2014). Com­pas­sion fade: Affect and cha­ri­ty are grea­test for a single child in need. PLoS ONE, 9(6), e0100115.