Valitse vuosi:
2023 2022 2021 2020 2019 2018 2017 2016 2015 1999 1998 1997 1996 1995 1994 1993 1992 1991 1990 1989 1988 1987 1986 1985 1984 1983 1982


Avaa näköisversio

Juhani Ihanus: Auttamisambivalenssi ja empatiauupumus

Uutis­tul­vas­sa vyö­ry­vät Ukrai­nan sota, mil­joo­nat pako­lai­set, aut­ta­jien rajal­li­set voi­ma­va­rat, Suo­mes­sa hoi­ta­jien työ­tais­te­lu sekä huo­li hoi­va- ja hoi­to­pal­ve­lu­jen riit­tä­vyy­des­tä. Empaat­ti­set ja alt­ruis­ti­set ihmi­sai­vot ovat virit­ty­neet havait­se­maan ja tun­nis­ta­maan tois­ten tun­ne­ti­lo­ja sekä reso­noi­maan ja jaka­maan nii­tä. Pei­li­so­lu­jär­jes­tel­män ja mui­den neu­raa­lis­ten meka­nis­mien avul­la jo vas­ta­syn­ty­neet voi­vat jäl­ji­tel­lä kas­vo­jen ilmei­tä. Myö­hem­min mat­ki­mi­nen, sosio­emo­tio­naa­li­set suh­teet ja kiin­ty­myk­set kehit­tä­vät empaat­ti­sia kyky­jä ja pro­so­si­aa­lis­ta käyt­täy­ty­mis­tä. Tuo­reen tut­ki­muk­sen mukaan alt­ruis­tis­ten aivo­jen ja alt­ruis­ti­sen aut­ta­mis­käyt­täy­ty­mi­sen kehit­ty­mi­nen näyt­tää alka­van jo noin 19 kuu­kau­den iäs­sä (Cor­tes Bar­ra­gan ym. 2020).

Ihmi­sen sopeu­tu­mi­nen ja sel­viy­ty­mi­nen vaih­tu­vis­sa ympä­ris­töis­sä ja tilan­teis­sa perus­tuu pal­jol­ti kykyyn reflek­toi­da itseä, ymmär­tää toi­sia ja teh­dä yhteis­työ­tä tois­ten kans­sa. Neu­ro­tie­teel­li­nen tut­ki­mus on tuo­nut esiin men­ta­li­saa­tion ja empa­tian kes­kei­sen mer­ki­tyk­sen ihmi­sen jous­ta­van sopeu­tu­mi­sen ja sel­viy­ty­mi­sen kan­nal­ta. Vaik­ka men­ta­li­saa­tion ja empa­tian kyvyt akti­voi­tu­vat tut­ki­mus­ten mukaan eri neu­ro­kog­ni­tii­vis­ten pro­ses­sien myö­tä, ne täy­den­tä­vät toi­si­aan moni­mut­kais­ten sosi­aa­lis­ten vuo­ro­vai­ku­tus­ten yhtey­des­sä. Affek­tii­vi­nen sosi­aa­li­nen kog­ni­tio sekä affek­tii­vi­nen, kog­ni­tii­vi­nen ja somaat­ti­nen empa­tia voi­vat kie­tou­tua toi­siin­sa. Men­ta­li­saa­tion avul­la pidäm­me empaat­ti­ses­ti mie­les­sä sekä oman että toi­sen mie­len.

Evo­luu­tio­teo­rioi­den näkö­kul­mas­ta alt­ruis­min kehit­ty­mi­sel­le on ehdo­tet­tu aina­kin kol­mea eri­lais­ta seli­tys­tä (Pfaff 2015). Ensin­nä­kin epäit­sek­kään käyt­täy­ty­mi­sen on arvel­tu perus­tu­van ”itsek­kään gee­nin” vai­ku­tuk­seen, eli yksi­lön tavoit­tee­na on var­mis­taa oman DNA:nsa siir­ty­mi­nen seu­raa­val­le suku­pol­vel­le. Toi­sek­si suku­lais­va­lin­nan teo­ria selit­tää, että yksi­lö aut­taa suku­lai­si­aan ja suo­sii hei­dän lisään­ty­mis­tään, vaik­ka sii­tä oli­si aut­ta­jal­le hait­taa. Kol­man­nek­si ryh­mä­va­lin­ta­teo­ria väit­tää, että yksi­lö suo­rit­taa alt­ruis­ti­sia teko­ja niil­le, jot­ka eivät ole yksi­lön suku­lai­sia mut­ta jot­ka kuu­lu­vat yksi­lön toi­min­ta­pii­riis­sä ole­vaan pie­neen tai suu­reen ryh­mään, kos­ka se edis­tää ryh­män sel­viy­ty­mis­tä.

Todis­taes­saan jat­ku­vas­ti mui­den tus­kaa ja kär­si­mys­tä hoi­to­työn ammat­ti­lai­set ja omais­hoi­ta­jat ovat eri­tyi­sen alt­tii­ta stres­sil­le ja uupu­muk­sel­le. Täl­le altis­tu­mi­sel­le on annet­tu monia osit­tain pääl­lek­käi­siä nimi­tyk­siä, esi­mer­kik­si ”empa­tia-” tai ”myö­tä­tun­to­uu­pu­mus”, ”tois­si­jai­nen trau­maat­ti­nen stres­si” ja ”sijai­strau­ma­ti­soi­tu­mi­nen”. Ne kaik­ki viit­taa­vat trau­maat­tis­ten ja stres­saa­vien tapah­tu­mien haa­voit­ta­viin vai­ku­tuk­siin, jot­ka hei­jas­tu­vat aut­ta­vis­sa ja hoi­vaa­vis­sa ihmis­suh­teis­sa. Useat tut­ki­muk­set ovat myös löy­tä­neet yhä enem­män todis­tei­ta var­hai­se­lä­män stres­sin (mukaan lukien las­ten kal­toin­koh­te­lun) pit­kään kes­tä­vis­tä nega­tii­vi­sis­ta neu­ro­bio­lo­gi­sis­ta, psy­ko­lo­gi­sis­ta ja sosi­aa­li­sis­ta vai­ku­tuk­sis­ta. Nämä nega­tii­vi­set vai­ku­tuk­set voi­vat kos­kea myös myö­hem­piä hoi­to­ti­lan­tei­ta ja ‑suh­tei­ta.

Tois­ten kipua havai­tes­saan aut­ta­jat käy­vät läpi sekä auto­maat­ti­sia, ei-tie­toi­sia, neu­ro­fy­sio­lo­gi­ses­ti ja neu­ro­bio­lo­gi­ses­ti ohjau­tu­via empaat­ti­sia reak­tioi­ta että tie­toi­sia, kog­ni­tii­vi­sia pro­ses­se­ja. Jäl­kim­mäi­set pro­ses­sit sää­te­le­vät tun­tei­den uudel­lee­nar­vioin­tia, tie­toi­suut­ta itses­tä ja toi­sis­ta sekä eri näkö­kul­mien omak­su­mis­ta ja muo­vaa­vat aut­ta­jien emo­tio­naa­li­sia reak­tioi­ta hei­dän suh­teis­saan hoi­det­ta­viin.

Empa­ti­aa on kut­sut­tu ”kak­si­te­räi­sek­si mie­kak­si”: se sekä tar­jo­aa pro­so­si­aa­li­sia etu­ja että voi aiheut­taa emo­tio­naa­lis­ta ja fyy­sis­tä uupu­mus­ta (Rus­sell & Bric­kell 2015). Toi­sis­ta huo­leh­ti­mi­nen ilman asian­mu­kai­ses­ti suo­jaa­vaa tai tukea anta­vaa itses­tä huo­leh­ti­mis­ta voi kumu­loi­tua lyhyt- tai pit­kä­kes­toi­sik­si stres­sioi­reik­si. Mitä empaat­ti­sem­paa suh­teis­sa oloa hoi­toon kyt­key­tyy, sitä voi­mak­kaam­pi on her­mos­ton akti­vaa­tio ja jaet­ta­va kipu. Esi­mer­kik­si kroo­nis­ta kipua kär­si­vien hen­ki­löi­den empaat­ti­ses­ti rea­goi­vat puo­li­sot ilmoit­ti­vat, että hei­dän omat kipuoi­reen­sa ja kata­stro­fia­jat­te­lun­sa lisään­tyi­vät (Leo­nard & Cano 2006). Vas­ta­vuo­roi­sis­sa suh­teis­sa on myös todet­tu, että nega­tii­vis­ten ja posi­tii­vis­ten tun­tei­den ilmai­sun tukah­dut­ta­mi­nen voi nos­taa veren­pai­net­ta sekä tun­tei­den ilmai­sun tukah­dut­ta­jal­la että hänen kump­pa­nil­laan, hei­ken­tää muis­tia ja vähen­tää empaat­tis­ta toi­sen huo­mioon otta­mis­ta (Gross 2002).

Luon­non­ka­ta­stro­fien uhrien aut­ta­jia tut­kit­taes­sa on havait­tu, että hei­dän käyt­täy­ty­mis­tään uhre­ja koh­taan ohjaa pikem­min kog­ni­tii­vi­nen kuin affek­tii­vi­nen empa­tia, mikä tekee mah­dol­li­sek­si uhrien ase­man ymmär­tä­mi­sen ilman, että aut­ta­jat ajau­tu­vat uhrien hädän ja avut­to­muu­den tuot­ta­maan empa­ti­a­uu­pu­muk­seen tai jopa uhrien syyt­te­lyyn. Empa­tia säes­tää myös moraa­li­sia pää­tök­siä, mut­ta empa­tia ei yksin rii­tä selit­tä­mään, mik­si toi­set aut­ta­vat ja toi­set jät­täy­ty­vät sivus­ta­kat­so­jik­si. Pää­tök­sen­te­koon vai­kut­ta­vat myös per­soo­nal­li­suuse­rot sekä sosi­aa­li­set ja kult­tuu­ri­set teki­jät.

Lisäk­si on havait­tu, että mitä useam­mat ihmi­set tar­vit­se­vat apua, sitä kyl­mä­kis­koi­sem­mik­si ja piit­taa­mat­to­mam­mik­si suu­rin osa aut­ta­jis­ta näyt­tää ajan mit­taan tule­van. Kun Lin­kö­pin­gin yli­opis­tos­sa psy­ko­lo­gian pro­fes­so­ri Daniel Västf­jäl­lin työ­ryh­mä (2014) antoi koe­hen­ki­löi­den näh­dä kuvia apua tar­vit­se­vis­ta lap­sis­ta, sekä myö­tä­tun­toi­nen reak­tio että halu lah­joit­taa rahaa oli­vat voi­mak­kaim­mat, kun näy­tet­tiin yksit­täi­sen lap­sen kuva ja häneen lii­tet­ty ker­to­mus. Myö­tä­tun­to ja ante­liai­suus vähe­ni­vät jo, kun näy­tet­tiin kah­den lap­sen kuvat, ja vähe­ni­vät lisää, mitä enem­män apua tar­vit­se­vien kuvia näy­tet­tiin. Kokee­seen osal­lis­tu­jat oli­vat haluk­kaam­pia teke­mään moraa­li­sen pää­tök­sen yhden tun­nis­tet­ta­van hen­ki­lön pelas­ta­mi­sek­si kuin 40 tun­te­mat­to­man hen­ki­lön pelas­ta­mi­sek­si. Samoin sodis­sa uhrien mää­rän lisään­tyes­sä aut­ta­jien piit­taa­mat­to­muus, apa­tia ja pas­sii­vi­suus voi­vat huo­mat­ta­vas­ti lisään­tyä. Muis­ta tut­ki­muk­sis­ta on syn­ty­nyt kysy­mys sii­tä, onko aut­ta­mi­seen vai­kut­ta­mas­sa kes­ke­nään ris­ti­rii­tai­sia motii­ve­ja. Jos näin on, aut­ta­mi­ses­sa voi saman­ai­kai­ses­ti olla läs­nä esi­mer­kik­si egois­ti­sia ja alt­ruis­ti­sia motii­ve­ja.

Aut­ta­mis­käyt­täy­ty­mi­sen tut­ki­mus on kes­kit­ty­nyt enim­mäk­seen posi­tii­vi­siin kehi­tys­taus­toi­hin, kuten tur­val­li­siin kiin­ty­mys­suh­tei­siin ja pro­so­si­aa­li­seen mal­liop­pi­mi­seen. Toi­saal­ta trau­maa, kal­toin­koh­te­lua ja uhrik­si jou­tu­mis­ta kos­ke­va tut­ki­mus on koros­ta­nut nii­den kiel­tei­siä seu­rauk­sia uhreil­le. Sitä vas­toin psy­ko­lo­gian eme­ri­tus­pro­fes­so­ri Ervin Staub (esim. 2003) on ehdot­ta­nut käsi­tet­tä ”kär­si­myk­ses­tä syn­ty­nyt alt­ruis­mi” osoit­ta­maan, että uhrik­si jou­tu­mi­nen ja voi­ma­kas kär­si­mys voi­vat saa­da ihmi­sen välit­tä­mään toi­sis­ta ja aut­ta­maan hei­tä. Postt­rau­maat­ti­sen kas­vun ja alt­ruis­min läh­tei­nä ovat esi­mer­kik­si sosi­aa­li­sen tuen saa­mi­seen liit­ty­vät muut­ta­vat koke­muk­set, syyl­lis­ten, väki­val­lan, uhrien ja kär­si­myk­sen yhteis­kun­nal­lis­ten ja psy­ko­lo­gis­ten läh­tö­koh­tien parem­pi ymmär­tä­mi­nen sekä voi­ma­va­ro­jen tavoit­ta­mi­nen ja suun­taa­mi­nen kär­si­mys­ten yhteis­vas­tuul­li­seen ehkäi­syyn.

Avun anta­mi­nen ja vas­taa­not­ta­mi­nen sisäl­tää psy­ko­bio­lo­gi­sia, ‑dynaa­mi­sia ja ‑sosi­aa­li­sia pro­ses­se­ja, joi­hin limit­tyy lukui­sia arvioi­ta ja vuo­ro­vai­ku­tuk­sia avun anta­jan ja vas­taa­not­ta­jan välil­lä. Näi­tä pro­ses­se­ja tuli­si tut­kia entis­tä moni­tie­tei­sem­min otta­mal­la huo­mioon eri tem­pe­ra­ment­tien, kiin­ty­mys­ten, posi­tii­vis­ten ja nega­tii­vis­ten emoo­tioi­den, roo­li­mal­lien, samas­tu­mis­ten, trau­ma­his­to­rioi­den, elä­män­ta­ri­noi­den sekä tie­toi­suus- ja tun­ne­tai­to­jen sekoit­tu­mi­nen. Myös empa­ti­aa, alt­ruis­mia sekä hoi­vaa­vaa ja aut­ta­vaa käyt­täy­ty­mis­tä koh­taan ilme­ne­vät vas­tus­tuk­set ker­to­vat epäit­sek­kyy­den ja itsek­kyy­den välil­lä tasa­pai­noi­le­vis­ta aut­ta­jis­ta ja autet­ta­vis­ta, joi­den tun­teet ja motii­vit ovat ris­ti­rii­tai­sia.

”Ei-tie­tä­mi­seen” liit­ty­vä vie­raan pel­ko (Ogden 1988) on perim­mäl­tään elä­män ambi­va­lens­sin ja moni­mut­kai­suu­den pel­koa, joka voi aiheut­taa vää­ri­nym­mär­tä­mis­tä ja joh­taa suvait­se­mat­to­muu­den, vas­tak­kai­na­set­te­lun, väki­val­lan ja tuhon kier­tei­siin. Jos tätä pel­koa ei ana­ly­soi­da eikä reflek­toi­da, myös hoi­va- ja hoi­to­työs­sä aut­ta­mi­nen saat­taa aset­tua jär­jes­tyk­sen, mes­ta­roin­nin, kont­rol­lin ja koo­dat­tu­jen diag­noo­sien rivei­hin, jol­loin se ei onnis­tu koh­taa­maan ja otta­maan vas­taan moni­muo­toi­suut­ta, sat­tu­man­va­rai­suut­ta ja ambi­va­lens­sia ihmi­sen ilois­sa ja suruis­sa.

Juha­ni Iha­nus
pää­toi­mit­ta­ja

Kir­jal­li­suus

Cor­tes Bar­ra­gan, Rodol­fo; Brooks, Rec­he­le & Meltzoff, Andrew N. (2020). Alt­ruis­tic food sha­ring beha­vior by human infants after a hun­ger mani­pu­la­tion. Scien­ti­fic Reports, 10, 1785.

Gross, James J. (2002). Emo­tion regu­la­tion: Affec­ti­ve, cog­ni­ti­ve and social con­sequences. Psyc­hop­hy­sio­lo­gy, 39(3), 281–291.

Leo­nard, Mic­hel­le T. & Cano, Ann­ma­rie (2006). Pain affects spouses too: Per­so­nal expe­rience with pain and cata­strop­hizing as cor­re­la­tes of spouse distress. Pain, 126(1–3), 139–146.

Ogden, Tho­mas H. (1988). Mis­recog­ni­tions and the fear of not knowing. The Psyc­hoa­na­ly­tic Quar­ter­ly, 57(4), 643–666.

Pfaff, Donald W. (2015). The alt­ruis­tic brain. How we are natu­ral­ly good. Oxford: Oxford Uni­ver­si­ty Press.

Rus­sell, Mark & Bric­kell, Matt (2015). The ”double-edge sword” of human empat­hy: A uni­fying neu­ro­be­ha­vio­ral theo­ry of com­pas­sion stress inju­ry. Social Sciences, 4(4), 1087–1117.

Staub, Ervin (2003). The psyc­ho­lo­gy of good and evil: Why children, adults, and groups help and harm others. New York: Cam­brid­ge Uni­ver­si­ty Press.

Västf­jäll, Daniel; Slo­vic, Paul; May­or­ga, Marcus & Peters, Ellen (2014). Com­pas­sion fade: Affect and cha­ri­ty are grea­test for a single child in need. PLoS ONE, 9(6), e0100115.