Valitse vuosi:
2021 2020 2019 2018 2017 2016 1997 1996 1995 1994 1993 1992 1991 1990 1989 1988 1987 1986 1985 1984 1983 1982


Avaa näköisversio

Leena Jaakkola: Intensiivinen psykodynaaminen lyhytpsykoterapia – psykodynaamiseen psykoterapiaan lisää vaikuttavuutta

Psy­ko­dy­naa­mi­sen psy­ko­te­ra­pian pyr­ki­mys on ymmär­tää syväs­ti ja moni­puo­li­ses­ti tämän­het­ki­sen per­soo­nal­li­suu­den ja koke­mi­sen taus­tal­la vai­kut­ta­via asioi­ta. Monia eri­lai­sia suun­tauk­sia ja lähes­ty­mis­ta­po­ja on kehit­ty­nyt tuon ymmär­ryk­sen saa­vut­ta­mi­sek­si. Ihmi­sen kehit­ty­mi­sen eri vai­heis­ta ja sii­hen vai­kut­ta­vis­ta teki­jöis­tä on kir­joi­tet­tu val­ta­va mää­rä psy­koa­na­lyyt­ti­siä artik­ke­lei­ta ja kir­jo­ja. Muis­sa tera­pia­suun­tauk­sis­sa näis­tä asiois­ta ei tie­de­tä yhtä pal­jon. On poh­dit­tu myös sitä, miten toi­mi­mal­la psy­koa­na­lyy­tik­ko tai psy­ko­te­ra­peut­ti par­hai­ten voi aut­taa poti­las­taan käsit­te­le­mään proble­maat­ti­sia asioi­ta. On jul­kais­tu tapaus­se­los­tuk­sia sekä psy­ko­te­ra­peu­tin ja poti­laan välis­tä vuo­ro­pu­he­lua, mut­ta sys­te­maat­ti­sem­pi poh­din­ta sii­tä, mitä ja mik­si psy­ko­te­ra­peut­ti tekee ja sanoo, on ollut vähäi­sem­pää.

Useim­mat psy­ko­te­ra­peu­tit ovat var­mas­ti työs­sään koh­dan­neet tilan­tei­ta, jois­sa kei­no­va­li­koi­ma ei tun­nu riit­tä­vän. Kai­kis­ta pyr­ki­myk­sis­tä huo­li­mat­ta poti­laan oirei­lu jat­kuu, ikään kuin jos­sa­kin aina vain oli­si gene­raat­to­ri, joka yllä­pi­tää vai­keut­ta tuot­ta­vaa koke­mus­maa­il­maa. Psy­ko­te­ra­pia­suh­de on saat­ta­nut ajau­tua trans­fe­rens­si­ku­vioon, joka tois­taa itse­ään voi­mal­la, johon mikään inter­ven­tio­y­ri­tys ei pure. Poti­las saat­taa olla niin ahdis­tu­nut, että työs­ken­te­ly tera­pia­tun­nil­la ei onnis­tu. Näin voi käy­dä eri­tyi­ses­ti vai­keam­man proble­ma­tii­kan omaa­vien poti­lai­den kans­sa.

Psy­kiat­ri ja psy­koa­na­lyy­tik­ko, pro­fes­so­ri Habib Davan­loo koki aika­naan pet­ty­mys­tä psy­koa­na­lyyt­ti­sen mene­tel­män kei­noi­hin. Hän koki, että psy­koa­na­lyy­si­työ jää hel­pos­ti lii­an älyl­li­sek­si, jol­loin sen voi­ma ei rii­tä muu­tok­sen aikaan­saa­mi­seen. Hän piti vah­van tun­ne­ko­ke­muk­sen saa­mis­ta tera­pia­tun­nil­le muu­tok­sen kan­nal­ta vält­tä­mät­tö­mä­nä. Hän ryh­tyi ennak­ko­luu­lot­to­mas­ti tut­ki­maan ja miet­ti­mään, mis­tä on kysy­mys ja voi­si­ko jota­kin teh­dä toi­sin. Davan­loo tuli tulok­seen, että muu­tos­ta ja paran­tu­mis­ta vas­tus­ta­va voi­ma, vas­ta­rin­ta eri muo­dois­saan, on estee­nä hyvän kehi­tyk­sen mah­dol­lis­tu­mi­sel­le. Samaan tulok­seen­han oli Freud tul­lut, hän kir­joit­ti asias­ta teok­ses­saan Ana­lyy­sin päät­ty­mi­nen ja päät­ty­mät­tö­myys (engl. Ana­ly­sis ter­mi­nable and unter­mi­nable) vuon­na 1937. Davan­loo ryh­tyi val­ta­vaan tut­ki­mus­työ­hön; hän nau­hoit­ti parin vuo­si­kym­me­nen ajan sato­ja itse pitä­mi­ään tera­piais­tun­to­ja ja tut­ki jäl­keen­päin nau­hoi­tuk­sia ymmär­tääk­seen, mitä niis­sä tapah­tui. Nau­hoi­tuk­set vah­vis­ti­vat käsi­tyk­sen sii­tä, että jos­sa­kin koh­din sinän­sä hoi­to­myön­tei­sen poti­laan vas­ta­rin­ta esti ete­ne­mi­sen. Toi­nen havain­to oli, että poti­laan voi­ma­kas ahdis­tus esti mie­len toi­min­nan, työs­ken­te­ly pysäh­tyi. Mikä oli­si riit­tä­vä vas­ta­voi­ma syvään juur­tu­neil­le defens­seil­le? Mitä voi­si teh­dä lii­al­li­sen ahdis­tuk­sen kans­sa? Mikä ahdis­tus on lii­kaa?

Davan­loon suu­ri oival­lus on moni­ta­hoi­nen. Ensin­nä­kin defens­sien pur­ku­työ­tä tulee teh­dä mää­rä­tie­toi­sem­min. Defen­sii­vi­syy­des­sä tulee erot­taa tak­ti­set eli vuo­ro­vai­ku­tuk­ses­sa tera­peu­tin ja poti­laan välil­lä ilme­ne­vät defens­sit, jot­ka estä­vät tera­peut­ti­sen yhteis­työn. Mie­len sisäl­lä toi­mi­vat defens­sit tulee tera­pia­tun­nil­la ilme­tes­sään sel­keäs­ti tun­nis­taa ja aut­taa poti­las­ta mää­rä­tie­toi­ses­ti työs­ken­te­le­mään nii­den kans­sa. Täs­sä tar­koi­te­taan nii­tä defens­se­jä, jot­ka ovat poti­laal­le hai­tal­li­sia, jot­ka vai­keut­ta­vat poti­laan yhteyt­tä aitoi­hin tun­tei­siin­sa ja sitä kaut­ta oma­na itse­nään ole­mis­ta riit­tä­vän vapaas­ti. Täl­lai­nen defen­sii­vi­nen toi­min­ta on oirei­lun taka­na ja hait­taa poti­laan elä­mää monin tavoin. Anna Freud on kir­joit­ta­nut defens­sien mer­ki­tyk­ses­tä saman­kal­tai­ses­ti jo vuon­na 1936. Ensim­mäi­sek­si aute­taan poti­las­ta huo­maa­maan täl­lai­nen mie­len­sä toi­min­ta. Kun defens­sin luon­ne ja vai­ku­tus eli hait­ta täs­sä päi­väs­sä on tun­nis­tet­tu, voi­daan myös ymmär­tää, mik­si ja mitä vas­taan se aika­naan on raken­tu­nut.

Poti­laan mie­les­sä ole­van ris­ti­rii­dan ja myös psy­ko­te­ra­peu­tin työn jäsen­tä­mi­seen inten­sii­vi­ses­sä psy­ko­dy­naa­mi­ses­sa lyhytp­sy­ko­te­ra­pias­sa (engl. inten­si­ve short-term dyna­mic psyc­ho­he­ra­py, ISTDP) käy­te­tään psy­ko­dy­naa­mi­sen lyhytp­sy­ko­te­ra­pian pio­nee­rin David Mala­nin käyt­töön otta­mia kol­mioi­ta. Kol­mioi­den avul­la jäsen­ne­tään poti­laan tun­ne‒­de­fens­si‒ah­dis­tus-sys­tee­mi ja se, miten se ilme­nee eri ihmis­suh­teis­sa. Kol­mio­työs­ken­te­ly aut­taa psy­ko­te­ra­peut­tia hah­mot­ta­maan het­ki het­kel­tä psy­ko­te­ra­pia­tun­nil­la tapah­tu­vaa pro­ses­sia ja näin ohjaa psy­ko­te­ra­peu­tin inter­ven­tioi­ta.

Poti­las tun­nis­taa mie­len­sä toi­min­ta­mal­lia ja samal­la alkaa tun­nis­ta­maan sen taka­na ole­vaa ter­veen koke­mi­sen mah­dol­li­suut­ta. Nyt poti­las on valin­ta­ti­lan­teen edes­sä: halu­aa­ko hän luo­pua hait­taa tuot­ta­vas­ta defens­sis­tään vai halu­aa­ko hän antaa sen edel­leen mää­rä­tä omaa koke­mis­taan ja toi­min­taan­sa. Täs­sä on mer­kit­tä­vä koh­ta, ja voi tie­ten­kin kysyä, mis­tä tulee voi­ma tuo­hon muu­tok­seen, jos poti­las sitä halu­aa. Voi­ma tulee sii­tä, että psy­ko­te­ra­peu­tin mää­rä­tie­toi­nen pyr­ki­mys tukea ja haas­taa poti­las­ta valit­se­maan luo­pu­mi­nen liit­tou­tuu poti­laas­sa itses­sään ole­van tie­dos­ta­mat­to­man voi­man kans­sa, joka toi­voo ehey­ty­mis­tä, emo­tio­naa­lis­ta vapaut­ta. Tämä toi­ve voi ver­tau­tua Bio­nin käsit­tee­seen ”tul­la yhteen emo­tio­naa­li­sen totuu­den kans­sa” tai Joyce McDou­gal­lin käsit­tee­seen ”toi­ve löy­tää elä­män­sä totuus”.

    Tätä poti­laas­sa ole­vaa ter­veh­ty­mis­tä koh­ti vie­vää voi­maa, joka liit­tou­tuu psy­ko­te­ra­peu­tin kans­sa, Davan­loo ryh­tyi kut­su­maan käsit­tel­lä tie­dos­ta­ma­ton tera­peut­ti­nen yhteis­työ­suh­de (engl. unconscious the­ra­peu­tic alliance, UTA). Davan­loo kuvaa, kuin­ka kai­kis­sa ihmi­sis­sä on löy­det­tä­vis­sä se osa itseä, joka halu­aa olla yhtey­des­sä aitoi­hin tun­tei­siin ja halu­aa olla koko­nai­nen. Etsies­sään ja kysyes­sään poti­laan aito­ja tun­tei­ta tera­peut­ti akti­voi tätä puol­ta, ikään kuin kut­suu sitä uskal­tau­tu­maan esiin. Tera­peu­tin tapa toi­mia on huo­mat­ta­vas­ti perin­teis­tä psy­ko­dy­naa­mis­ta psy­ko­te­ra­peut­tia aktii­vi­sem­pi, ja yhteis­työ­suh­de, jon­ka hän luo, on inten­sii­vi­sem­pi, ja sil­lä on sel­keäm­pi pää­mää­rä. Aidon koke­mi­sen estee­nä poti­laal­la on sen pääl­le ja esteek­si raken­tu­nut defen­sii­vi­nen sys­tee­mi, jol­la hän on oppi­nut suo­jaa­maan itse­ään psyyk­ki­sel­tä kivul­ta. Tämän sys­tee­min pur­ka­mi­seen hän tar­vit­see tera­peu­tin aktii­vis­ta apua.

Nau­hoi­tuk­sis­taan Davan­loo huo­ma­si, että yllät­tä­vän usein poti­laan mie­les­tä nousi esiin viha var­hai­sia kiin­ty­mys­suh­deob­jek­te­ja koh­taan. Sitä oli erias­teis­ta, lie­vem­mäs­tä vihan tun­tees­ta aina mur­han­hi­moi­seen rai­voon. Mitä vai­keam­paa oli proble­ma­tiik­ka, sitä vah­vem­paa ja pri­mi­tii­vi­sem­pää oli rai­vo. Toki oli myös poti­lai­ta, joil­la esiin nousi lie­vem­pää pet­ty­mys­tä, surua, yksi­näi­syyt­tä, kipei­tä tun­tei­ta. Nämä poti­laat eivät olleet koke­neet niin suu­ria pet­ty­myk­siä ja yksin­jää­mi­siä, hei­dän kehi­tys­vuo­ten­sa oli­vat olleet tur­val­li­sem­pia. Davan­loo yhdis­ti tera­pia­tun­nil­la esiin nous­seet vihan tun­teet lap­suu­den koke­muk­siin, jois­sa lap­sen kan­nal­ta ikä­viä koke­muk­sia, pet­ty­myk­siä tai kal­toin­koh­te­lua on seu­ran­nut var­hai­nen rai­vo väki­val­ta­fan­t­asioi­neen. Tätä seu­ran­neet syyl­li­syy­den­tun­teet lap­sen mie­li on pai­na­nut tie­dos­ta­mat­to­maan muis­tiin eri­lai­sia defens­si­kei­no­ja käyt­täen, mut­ta siel­tä sen kai­ut ovat kum­mun­neet koko elä­män ajan syyl­lis­täen tai moit­tien, monin tavoin ja erias­tei­ses­ti elä­mää rajoit­taen. Aiem­min esty­nyt tun­ne koe­taan tun­nil­la joko suh­tees­sa tera­peut­tiin tai johon­kin tämän het­ken ihmi­seen, ja yleen­sä lopul­ta alku­pe­räi­seen tun­tei­den koh­tee­seen lap­suu­des­sa.

Kun teh­dään defens­si­työ­tä tun­tee­seen pää­se­mi­sek­si, herät­tää se väis­tä­mät­tä ahdis­tus­ta. Alun perin­kin ahdis­tus voi poti­laal­la olla hyvin voi­ma­kas­ta pel­käs­tään sii­tä syys­tä, että hän on psy­ko­te­ra­pia­tun­nil­la, jon­ka pää­mää­rä on tut­kia hänen mie­les­sään ole­via asioi­ta, toi­sen kans­sa. Davan­loo luo­kit­te­li tera­pia­tun­nil­la nouse­van ahdis­tuk­sen kol­meen eri luok­kaan, jot­ka voi tun­nis­taa kehol­lis­ten ilmen­ty­mien­sä kaut­ta. Ahdis­tuk­sen tason seu­ran­ta ja tar­vit­taes­sa sen sää­te­ly on vält­tä­mä­tön­tä, jot­ta voi työs­ken­nel­lä näin inten­sii­vi­ses­ti. Ilman ahdis­tus­ta ei poti­laan mie­les­sä ole riit­tä­vää akti­vaa­tio­ta muu­tok­sen aikaan­saa­mi­sek­si, lii­al­li­ses­sa ahdis­tuk­ses­sa mie­li ei toi­mi. Ahdis­tus pyri­tään pitä­mään tasol­la yksi.

Davan­loo oli hyvin karis­maat­ti­nen per­soo­na, ja hän työs­ken­te­li sen mukai­ses­ti, inten­sii­vi­ses­ti ja mää­rä­tie­toi­ses­ti, välil­lä hyvin­kin vah­vas­ti konfron­toi­den ja haas­taen. Äkki­lu­ke­mal­ta hänen vuo­ro­sa­nan­sa saat­ta­vat kuu­los­taa hyök­kää­vil­tä­kin, mut­ta tar­kem­min luet­tu­na huo­maa, että hän ei hyök­kää poti­las­ta, vaan hai­tal­lis­ta defens­si­sys­tee­miä vas­taan.

David Malan oli hyvin vai­kut­tu­nut Davan­loon löy­dök­sis­tä, hän piti nii­tä kään­teen­te­ke­vi­nä psy­ko­dy­naa­mi­sel­le psy­ko­te­ra­pial­le. He teki­vät yhteis­työ­tä monien vuo­sin ajan. Malan omak­sui Davan­loon tavan teh­dä psy­ko­te­ra­pia­työ­tä, mut­ta hän näki tar­peel­li­sek­si peh­men­tää sitä ja löy­tää mui­den­kin psy­ko­te­ra­peut­tien per­soo­nal­li­suuk­sil­le sovel­tu­via tapo­ja työs­ken­nel­lä tämän mal­lin mukai­ses­ti kui­ten­kaan yhtään tin­ki­mät­tä defens­si­työs­tä aitoi­hin tun­tei­siin pää­se­mi­sek­si.

Davan­loon jäl­keen ISTDP-mene­tel­mää onkin kehi­tet­ty ja muo­kat­tu, Davan­loon oppi­laat ja nyt jo oppi­lai­den oppi­laat ovat etsi­neet itsel­leen sopi­via tapo­ja näi­den peri­aat­tei­den poh­jal­ta. Moni on koros­ta­nut empaat­tis­ta lähes­ty­mis­tä vas­ta­pai­nok­si mää­rä­tie­toi­sel­le defens­si­työl­le. Kaik­ki jat­ka­vat kui­ten­kin sil­lä lin­jal­la, että mer­ki­tyk­sel­lis­tä on psy­ko­te­ra­pia­tun­nil­la tapah­tu­va vah­va tun­ne­ko­ke­mus, joka tulee jae­tuk­si psy­ko­te­ra­peu­tin kans­sa. Yhteis­tä on myös aja­tus, että poti­las ei itse kyke­ne pit­kä­ai­kai­sia defens­se­jään yleen­sä edes tun­nis­ta­maan saa­ti­ka niis­tä luo­pu­maan. Sii­hen hän tar­vit­see psy­ko­te­ra­peu­tin apua.

Arvos­tet­tu­ja kou­lut­ta­jia, joil­ta löy­tyy aihees­ta myös kir­jo­ja, ovat Pat­ricia Cough­lin, Jon Fre­de­rick­son ja Robert Nebors­ky. Allan Abbas on kou­lu­tus­ti­lai­suuk­sien­sa ja kir­jan­sa lisäk­si myös arvos­tet­tu psy­ko­te­ra­pia­tut­ki­ja. Dia­na Fos­ha ja Fer­ruccio Osi­mo ovat kehit­tä­neet mene­tel­mi­ään pidem­mäl­le uuden­lai­seen suun­taan ISTDP:n poh­jal­ta.

Nyky­ään ISTDP on kan­sain­vä­li­ses­ti tun­net­tu ja laa­jas­ti maa­il­mal­la käy­tös­sä ole­va mene­tel­mä. Muis­sa Poh­jois­mais­sa mene­tel­män käyt­tö on laa­jaa. Useim­mis­sa Euroo­pan mais­sa on omat ISTDP-yhdis­tyk­sen­sä. Eri ISTDP-läh­töi­sil­lä suun­tauk­sil­la on kan­sain­vä­li­nen kat­to­jär­jes­tö Inter­na­tio­nal Expe­rien­tal Dyna­mic The­ra­py Asso­sia­tion (IEDTA). Kat­to­jär­jes­töön kulu­vien suun­taus­ten kou­lu­tuk­set ja kou­lu­tus­vaa­ti­muk­set ovat hyvin vaih­te­le­via.

Suo­mes­sa Suo­men Lyhytp­sy­ko­te­ra­piayh­dis­tys ry on jär­jes­tä­nyt psy­ko­dy­naa­mi­sen lyhytp­sy­ko­te­ra­pian kou­lu­tuk­sia usei­den vuo­sien ajan. Aluk­si lyhytp­sy­ko­te­ra­pia oli Mala­nin perin­tei­sen fokusoi­dun lyhytp­sy­ko­te­ra­pian mal­lin mukai­nen. Yhdis­tyk­sen kou­lut­ta­jat opis­ke­li­vat ISTDP-mene­tel­män ja integroi­vat sen osak­si lyhytp­sy­ko­te­ra­pian mal­lia, jos­sa on mui­ta­kin ele­ment­te­jä, joten se ei ole ISTDP-mene­tel­mä sel­lai­se­naan. Kou­lu­tuk­set kes­kit­ty­vät eri­tyi­ses­ti ja tar­kas­ti sii­hen, miten tera­peut­ti toi­mii tera­pia­tun­nil­la vas­tauk­se­na poti­laan kul­loi­seen­kin tapaa­mi­ses­sa herää­vään reak­tioon. Tun­tei­den kes­keis­tä mer­ki­tys­tä halut­tiin koros­taa, ja mal­lin nimi on nyky­ään tun­ne­fo­kusoi­tu psy­ko­dy­naa­mi­nen lyhytp­sy­ko­te­ra­pia (TFPP).

Suo­men Lyhytp­sy­ko­te­ra­piayh­dis­tys ry jär­jes­tää syk­syl­lä 2021 ensi ker­taa Suo­meen ISTDP-kou­lu­tuk­sen, joka on avoin­na kai­kil­le. Kou­lut­ta­ja­na on psy­ko­lo­gi, psy­ko­dy­naa­mi­nen psy­ko­te­ra­peut­ti, ISTDP-kou­lut­ta­ja­te­ra­peut­ti ja psy­ko­te­ra­pia­tut­ki­ja Peter Lil­liengren Tuk­hol­mas­ta. Lil­liengren on Ruot­sin ISTDP-yhdis­tyk­sen puheen­joh­ta­ja. Kou­lu­tuk­ses­sa on mah­dol­li­suus tutus­tua parem­min sii­hen, mitä ISTDP-mene­tel­mäl­lä voi­si olla annet­ta­vaa omaan psy­ko­te­ra­peut­ti­seen työs­ken­te­lyyn. Tar­kem­mat tie­dot kou­lu­tuk­ses­ta löy­ty­vät yhdis­tyk­sen sivuil­ta www.tfpp.fi.

Kir­jal­li­suut­ta

Abbass, Allan (2015). Reac­hing through resis­tance: Advanced psyc­hot­he­ra­py tech­niques. Kan­sas City, MO: Seven Lea­ves Press.

Cough­lin, Pat­ricia (2016). Maxi­mizing effec­ti­ve­ness in dyna­mic the­ra­py. New York: Rout­led­ge.

Davan­loo Habib (1978). Basic principles and tech­niques in short-term dyna­mic psyc­hot­he­ra­py. New York: SP Medical & Scien­ti­fic Books.

Davan­loo, Habib (toim.)(1980). Short-term dyna­mic psyc­hot­he­ra­py. Vol. 1. New York: Aron­son

Davan­loo, Habib (1995). Unloc­king the unconscious: Selec­ted papers. Chic­hes­ter: John Wiley & sons.

Fre­de­rick­son, Jon (2013). Co-crea­ting chan­ge: Effec­ti­ve dyna­mic the­ra­py tech­niques. Kan­sas City, MO: Seven Lea­ves Press.

Fre­de­rick­son, Jon (2020). Co-crea­ting safe­ty: Hea­ling the fra­gi­le patient. Kan­sas city, MO: Seven Lea­ves Press.

Malan, David & Cough­lin, Pat­ricia Del­la Sel­va P. (2006). Lives trans­for­med – A revo­lu­tio­na­ry met­hod of dyna­mic psyc­hot­he­ra­py. Lon­too: Kar­nac.

Ten-Have-De Labi­je, Joset­te & Nebors­ky, Robert J. (2012). Mas­te­ring inten­si­ve short-term dyna­mic psyc­hot­he­ra­py: A road­map to the unconscious. Lon­too: Kar­nac.