Psykoterapia (2009), 28(1), 84–85

Välähdys

Gladwell, Malcolm (2006). Alitajuisen ajattelun voima. Helsinki: Ajatus Kirjat.

Tämä kirja nousi Yhdysvaltojen myyntitilastojen ykköseksi pian ilmestymisensä jälkeen v. 2005. Siinä on psykoterapeuttiakin kiinnostavia tarinoita, joista poimin tähän muutaman.

Syyskuussa 1983 Paul Gettyn taidemuseolle Kaliforniassa tarjottiin hiukan alle 10 miljoonalla dollarilla marmorista veistettyä kourosta – siis vanhaa kreikkalaista veistosta alastomasta miehestä, joka seisoo vasen jalka edellä ja kädet sivulla. Gettyn väki otti kouroksen lainaan ja aloitti perinpohjaiset tutkimukset. Onko patsas aito? Pintaa tutkittiin käyttäen elektronimikroskooppia, massaspektrometriä, röntgendiffraktiota ja röntgenfluoresenssia jotta selviäisi, onko pinta oikeasti vanha. Patsaan tyyli muistutti Anavyssoksen kourosta Ateenan kansallisessa arkeologisessa museossa, mikä viittasi siihen, että se näytti kuuluvan tiettyyn aikaan ja paikkaan. Marmori osoittautui olevan peräisin Thassoksen saarelta olevalta muinaiselta louhokselta. Museo osti patsaan 14 kuukautta jatkuneiden tutkimusten jälkeen.

Kouroksella oli kuitenkin ongelma. Se ei sittenkään näyttänyt oikealta. Myöhemmin eräs asiantuntija huomasi tuijottavansa veistoksen sormien kynsiä, ja hänen mielestään niissä oli jotakin vikaa, joskaan hän ei osannut vikaa kuvailla. Toinen asiantuntija, kuultuaan että museo aikoo ostaa patsaan, sanoi spontaanisti heti patsaan nähtyään, kun kangas oli vedetty pois sen päältä, että ”sepä ikävä kuulla”. Hän ei kuitenkaan osannut sanoa, mikä on vialla, tunne oli vaistomainen. Kolmannelle asiantuntijalle tuli spontaanisti heti mieleen sana tuore, ja hän kysyi, oletteko maksaneet tästä, ja ”jos ette ole, älkää maksako”. Kun uusi taidehankinta oli näytteillä Ateenassa, tunsi paikallisen taidemuseon johtaja kylmiä väreitä tai vaistomaista vastenmielisyyttä. Kouroksen aitoudesta kiisteltiin pitkään konferensseissa. Pala palalta väitteet patsaan aitoudesta murenivat, ja nykyään se on Gettyn luettelossa maininnalla ”Noin 530 ekr. tai nykyaikainen väärennös”. Kahden ensimmäisen sekunnin aikana – yhdellä ainoalla katseella – nämä asiantuntijat ymmärsivät patsaasta enemmän kuin Gettyn joukkue pystyi ymmärtämään neljäntoista kuukauden jälkeen.

Käsillä oleva kirja Välähdys on kirja noista kahdesta ensimmäisestä sekunnista. Niiden aikana käytämme adaptiivista alitajuntaa, joka pystyy tekemään hyvin nopeita arvioita pienen tietomäärän perusteella. Tennisvalmentaja Vic Braden kykenee pelaajan alkaessa syöttämään maagisella tavalla ennustamaan, milloin pelaaja tekee syötössään virheen. Opiskelijat osaavat antaa luennoitsijasta muutaman sekunnin mittaisen mykän filminpätkän perusteella samansuuntaisen arvion kuin koko luentosarjan kuunnelleet. Kun kävelet kadulla ja tajuat äkkiä, että rekka on ajamassa päällesi, jätät korkeatasoisen, kehittyneen ajattelun sivuun ja toimit vaistonvaraisesti. Toimimme ja ikään kuin lennämme automaattiohjauksella koko ajan arkipäivän toimissamme.

John Gottman toi 80-luvulta lähtien laboratorioonsa 3 000 avioparia antaen ohjeistuksen, että heidän tulee keskustella mistä tahansa avioliittoonsa liittyvästä aiheesta, joka aiheuttaa erimielisyyttä. Jokainen pari kuvattiin videolle ja erilaisilla laitteilla tarkkailtiin elimistössä tapahtuvia muutoksia. Tulokset analysoitiin tietyn tunteiden koodausjärjestelmän mukaan. Tutkijaryhmä oppi ennustamaan vaikuttavan tarkasti kolmen minuutin mittaisen keskustelun perusteella, ketkä eroaisivat ja ketkä pysyisivät liitossa. Jokaisessa avioliitossa on ikään kuin vakiintunut kieli, joka muistuttaa käsialaa, ja lyhytkin näyte tästä vuorovaikutuskielestä vastaa kokonaisuuden käsikirjoitusta. Puolustuskannalla olo, vetäytyminen, kritisointi ja halveksunta ovat parin ennusteen kannalta tärkeimpiä piirteitä. Kielteisten tunteiden suuri sukupuoliero on, että naiset ovat kriittisempiä ja miehet taipuvaisempia välttelemään. Mutta halveksunnassa ei ole mitään sukupuolieroja. Gottman pitää sitä, että liitossa puoliso halveksii toista tai molemmat halveksivat toisiaan, tärkeimpänä merkkinä siitä, että liitto on vaikeuksissa. Totuuden avioliitosta voi ymmärtää paljon lyhyemmässä ajassa kuin kukaan on koskaan kuvitellut.

Gottman on ollut yhteistyössä Paul Ekmanin kanssa, joka on elämäntyönään tutkinut kasvojen ilmeitä. 70-luvulle saakka oli psykologiassa vallitseva totuus, että kasvojen ilmeet määräytyvät kulttuurisesti – eli että me yksinkertaisesti käytämme kasvojamme opittujen sosiaalisten konventioiden mukaan. Ekman kuitenkin havaitsi antropologisten tutkimusten myötä, että kasvojen ilmeet ovat läpi ihmiskunnan erilaisissa kulttuureissa samat, eivätkä ne ole opittuja. Kasvoillamme ei ole vain merkki siitä, mitä mielessämme tapahtuu, vaan tietyssä mielessä se on se, mitä mielessämme tapahtuu. Kääntäen tunteiden, kuten esimerkiksi vihan ja ahdistuksen, ilmeiden pitäminen kasvoilla saa aikaan autonomisen hermoston toiminnan muutoksia ja johtaa ahdistuneeseen, kammottavaan tunnetilaan. Tunne voi siten myös lähteä kasvoilta. Ekmanin ryhmä luokitteli noin 3 000 sellaista kasvojen ilmettä, jotka näyttivät merkitsevän jotakin. Vie viikkoja oppia hallitsemaan ja ymmärtämään näitä kokonaisuudessaan, ja vain 500 ihmistä ympäri maailmaa on sertifioitu käyttämään Ekmanin menetelmää tutkimustarkoituksissa.

Vaikka me tavalliset ihmiset emme osaa lukea kasvojen ilmeitä yhtä hyvin kuin joku Paul Ekman, emmekä toisin kuin Ekman esimerkiksi ymmärtäneet Clintonin valehtelevan televisiossa, pystymme kaikki lukemaan ajatuksia vaistomaisesti ja automaattisesti, koska vihjeet, joita tarvitsemme ymmärtääksemme sosiaalisia tilanteita, ovat siinä vastapäisten ihmisten kasvoilla. Miltä tahansa kasvoilta saa niin paljon tietoa, että arkipäiväinen ajatusten luku on mahdollista. Kun joku sanoo ”rakastan sinua”, katsomme välittömästi häntä, koska katsomalla saamme tietää paljon enemmän siitä, onko tunne aito, vai näemmekö ohikiitävän ahdistuneen ja onnettoman mikroilmeen vilahtamassa hänen kasvoillaan?

Niin tehokasta ja tarkkaa kuin intuitiivinen oivaltaminen onkin, niin se voi myös johtaa harhaan. Amerikan historian ehkä kelvottomin presidentti, 1900-luvun alussa vaikuttanut Warren Harding oli poikkeuksellisen sopusuhtainen ja komea, moitteettomasti käyttäytyvä mies. Häntä kuvattiin joskus sanalla ”roomalainen”. Hänen arvellaan päässeen presidentiksi ihan vain ulkoisten avujensa perusteella. Lääkäristä, joka kohtelee potilastaan huomaavaisesti, tuskin koskaan valitetaan silloinkaan, kun hän tekee selviä hoitovirheitä. Mustaihoinen joutuu epäillyksi rikoksesta herkemmin ja saa poliisilta ja oikeuslaitokselta huonompaa kohtelua kuin valkoinen. Meillä kaikilla on ennakkoasenteita ja uskomuksia, jotka huomaamattamme muokkaavat päätöksiämme ja tekojamme. Usein se tapahtuu välähdyksen kaltaisesti ja automaattisesti.

Kirja on toimittajan, maallikon tekemä. Se nostaa kuitenkin esille samoja teemoja, joihin neurotieteet ja neuropsykoanalyysi ovat kiinnittäneet huomiota. Intuitiiviselle, nopealle hahmottamiselle ei ole ollut paikkaa psykoterapian teorioissa, vaikkakin terapiaa lienee kautta aikain tehty paljolta sen ohjaamana. Ikään kuin nykyhetken vivahteet ja sävyt olisivat olleet vähämerkityksellisempää aineistoa elämänhistoriaan tai käsitteisiin ja kielelliseen prosessointiin verrattuna. Mitä kokeneempi terapeutti on, sitä enemmän hän voinee kuitenkin luottaa intuitioonsa, ja sitä vähemmän teoria tai säännöt ohjaavat toimintaa. Uuden potilaansa kanssa terapeutti on kuin kouroksen arvioitavakseen saanut tutkija. Aina ei tarkasta anamneesista, ulkoisista potilasta koskevista tiedoista, eikä edes psykologisesta tutkimuksesta ole varmaa hyötyä. Paras instrumentti on monasti sittenkin intuitio. Tunnin keskustelu saattaa antaa psykoterapian mahdollisuuksien suhteen enemmän merkitsevää, implisiittistä tietoa kuin kaikki muut viralliset selvitykset, jos tällaista tietoa osaa arvostaa tai lukea, sekä liittää sen osaksi potilasta koskevaa kokonaisuutta.

Martti Tuohimetsä