Psykoterapia (2008), 27(4), 277

Pääkirjoitus

Käsillä olevassa lehden teemanumerossa on esillä ranskalainen psykoanalyysi. Kirjoituksissa luodaan näkökulmia etenkin lacanilaisen ajattelun historialliseen taustaan, ideajatkumoihin, psykodiagnostiikkaan ja uudempiin ilmiöihin muun muassa elokuva- ja valokuva-analyysin alueilla. Lacanin lisäksi huomion kohteena on meillä niukalti esitelty ranskalaisen lapsianalyysin uranuurtaja Françoise Dolto. Jälkilacanilaisia kirjoittajia, kuten Slavoj Žižekiä ja Judith Butleria, ja heidän vaikutustaan ei tarkastella tässä yhteydessä, mutta he ansaitsisivat erillisen numeron.

Psykoanalyysi tuli Ranskaan myöhemmin kuin moniin muihin maihin, mutta sen asema muodostui sittemmin vankaksi, ei pelkästään hoitotyössä vaan myös akateemisessa maailmassa. Ranskassa psykoanalyysilla on perinteisesti monia yhteyksiä myös kulttuurielämään. Jatkuva kritiikki, debatti, järjestöllinen uudelleen muovautuminen ja eri leirien toisistaan poikkeavat teoriat ja käytännöt ovat luonnehtineet ranskalaisen psykoanalyysin kenttää. Karismaattisen Jacques Lacanin perinnön jakaminen on ollut erityisen työläs tehtävä.

On laskettu, että IPA-laisia psykoanalyytikkoja Ranskassa on noin tuhat, kun taas lacanilaisia ja monia muita epävirallisempia analyytikkoja on noin viisi tuhatta. Erilaisia psykoanalyyttisia ryhmittymiä Ranskassa on kolmisenkymmentä, enimmäkseen lacanilaisuuden haarautumia. Lacanilainen psykoanalyysi ei kuitenkaan rajoitu Ranskaan eikä vain ranskan kieleen. Etenkin Argentiinassa ja Brasiliassa on vahvoja lacanilaisia yhdistyksiä. Lacanilaisena yleisjärjestönä toimii Jacques-Alain Millerin aloitteesta Buenos Airesissa 1992 perustettu ”Psykoanalyysin maailmanliitto” (”Associacion Mundial de Psicoanalisis”), jossa on yhdeksän jäsenyhdistystä.

Therapeialaisten kattojärjestöön IFPS:ään ei toistaiseksi kuulu yhtään ranskalaista yhdistystä. Suomalaisen psykoanalyysin yhteydet ranskalaisen psykoanalyysin kenttään ovat olleet niukkoja. Ranskalaisia psykoanalyyttisia kirjoituksia on käännetty harvakseltaan. Mainittakoon, että ensimmäinen Lacan-suomennos (Johannes Myyrän kääntämä peilivaihe-kirjoitus) ilmestyi Psykoterapia-lehdessä (3/1991). Tässä lehdessä (2–3/1997) on myös aiemmin julkaistu neljä esitystä, jotka on pidetty ensimmäisessä suomalais-ranskalaisessa psykoanalyyttisessa konferenssissa Pariisissa. Lacanille on omistettu lehdessä myös oma teemanumero (4/2001), jossa pureuduttiin suomalaisin voimin tämän omaperäisenä teoreetikkona tunnetun psykoanalyytikon ajatteluun. Toivottavasti tämä teemanunero on osaltaan virittämässä uutta innostusta psykoanalyysin ranskalaiseen kieleen, joka on dialogista, mutta ei artikuloi totuutta yksiselitteisesti, vaan kääntää tyylikkäästi kurssia kohti ”Toisen” diskurssia.

Juhani Ihanus ja Janne Porttikivi
teemanumeron toimittajat