Psykoterapia (2008), 27(3), 167

Pääkirjoitus

Miten teoriat vaikuttavat käytännön hoitotyöhön? Pitäisikö terapeutin opiskella jokin erilaisista psykodynaamisista teorioista kunnolla ja soveltaa sitä työssään johdonmukaisesti, jotta hoitoprosessista tulisi sisäisesti looginen ja teoreettisesti ehjä? Vai olisiko parempi käyttää osia eri teorioista pragmaattisesti ja tilanteen mukaan niitä kulloinkin tarpeen mukaan soveltaen? Therapeian koulutusohjelmat ovat menneinä vuosikymmeninä antaneet yleissilmäyksen analyyttisen ajattelun tunnetuimpiin suuntauksiin. Tämä on ollut tietoinen valinta teoreettisen moniäänisyyden puolesta.

Siitä, olisivatko jotkut teoriat toisia parempia käytännössä, ei ole olemassa objektiivista tietoa. Niissä on vahvat ja heikot puolensa. Vaikka Kristina Saraneva täässä numerossa olevassa kirjoituksessaan osoittaakin, että freudilainen psykoanalyysi ei ole alunperinkään ollut pelkästään menneisyyden kaivelua, niin tämän koulukunnan kannattajien perusajatus on kuitenkin ollut, että menneisyyden muistaminen on hoidon kulmakivi, ja transferenssi on vain väline siihen. Tranferenssiparanemisesta on puhuttu vähättelevään sävyyn. Interpersoonalliset ja mentalisaatiosta puhuvat koulukunnat taas painottavat itse hoitosuhteen parantavaa merkitystä. Kleinilaiset huomioivat kateutta, vihaa ja tuhoavuutta niitä aktiivisesti käsitellen, kun taas self-psykologiassa näitä ilmiöitä pidetään enemmän toissijaisina peilauksen epäonnistuttua self-objektin kanssa. Lacanilaiset askartelevat semantiikan ja kielen kiemuraisten merkitysten kanssa uskoen, että merkitykset ja niiden ruotiminen on ensisijaista. Jungilainen ajattelu, jonka käsityksiä rakkaudesta Liisa Wahlbeck tässä numerossa esittelee, huomioi myös henkisyyttä ja kollektiivisuutta vastustaen korkeampien sielunelämän ilmiöiden redusointia vieteiksi tai infantiilien pyrkimysten johdannaisiksi. Neuropsykoanalyysi puolestaan on kiinnostunut siitä tiedostamattomasta, joka ei ole koskaan ollut tietoisuudessa, eikä niin ollen ole sieltä torjuttu. Neuropsykoanalyysi on myös purkanut vallitsevaa sosiaalisen konstruktivismin ylivaltaa, jonka mukaan kaikki johtuisi ulkoa päin kasvatuksesta tai traumaattisista kokemuksista. Neuropsykoanalyysi muistuttaa, että aivotoiminnoista erillistä psyykeä ei ole ja että aivan kaikki hengen toiminta on pohjimmiltaan materiaalista. Olemmehan tottuneet ajattelemaan, että häiriöt ovat toiminnallisia ilman että aivoissa olisi vikaa.

Useimmilla potilailla on samanaikaisesti monentasoisia ongelmia, ja oirekuva on siten monimutkainen, että sen harvoin voi tiivistää johonkin yhteen malliin. Se, mihin terapeutti kiinnittää huomionsa, riippuu hänen teoreettisista mieltymyksistään ja tiedostamattomista valinnoistaan. Ideaalitilanteessa terapeutti muovaa tietoista potilasta koskevaa teoreettista näkemystään sen mukaan mitä terapiassa kulloinkin ilmenee. Hän voi käyttää osia monista eri teorioista hoidon eri vaiheissa siitä riippuen, mikä kulloinkin parhaiten auttaa käsitteellistämään potilasta. Kaikki teoriat omalla tavallaan lisäävät ymmärrystämme.

Koulukuntaisuus on ollut alamme vitsaus alusta saakka. Yksittäiset teoriasuunnat ovat lumovoimaisia, ja jokaiseen tutustuminen on tämänkin kirjoittajalle avannut uuden häikäisevän horisontin siten, että hetken kaikki on tuntunut huumaavan selkeältä tässä uudessa valossa. Uuteen teoriaan tulee helposti samastuneeksi, ennen kuin se sisäistyy ja jäsentyy osaksi muuta tietoa. Useimmilla terapeuteilla lienee ollut menneisyydessään erilaisia koulukuntaisia vaiheita, jotka liittyvät tähän samastumiseen. Psykoanalyysi tuntuu erityisesti houkuttelevan myös ideologian muodostukseen, jolloin siitä itsestään tulee jonkinlainen maailmankatsomus, vaikka se perusluonteeltaan nimenomaan on sellaisen vastainen. Tunnettu kokenut kollega totesi eläkkeellä jo ollessaan, että hän on pyrkinyt välttämään samastumista psykoanalyysiin mutta että se on ollut hänelle korvaamattoman arvokas työkalu. Freud ei myöskään halunnut olla freudilainen. Ehkäpä erillisyyden säilyttäminen suhteessa teorioihin on yhtä lailla tärkeää kuin se on ihmissuhteissakin?

Martti Tuohimetsä
päätoimittaja