Ossi Takala: Alex Michaelides: Hiljainen potilas

Mic­hae­li­des, Alex (2019). Hil­jai­nen poti­las. Suom. Ant­ti Autio. Hel­sin­ki: Gum­me­rus.

Alex Mic­hae­li­de­sin menes­tys­kir­ja Hil­jai­nen poti­las ker­too tai­de­maa­la­ri Alicia Beren­so­nis­ta, joka ilmei­sem­min ampuu yllät­täen mie­hen­sä ja vai­ke­nee sen jäl­keen kuin muu­ri. Teol­le ei löy­dy motii­via, mut­ta kos­ka Alicia löy­det­tiin aseen kans­sa ruu­miin vie­res­tä, tuo­mio on sel­viö. Kir­jan toi­nen pää­hen­ki­lö on psy­ko­te­ra­peut­ti Theo Faber, jol­le oikeus­p­sy­kiat­ri­sel­la osas­tol­la ole­van Alician psy­ko­te­ra­pias­ta muo­dos­tuu pak­ko­miel­tei­nen haas­te. Theo opis­ke­li psy­ko­te­ra­peu­tik­si omien trau­mo­jen­sa takia. Trau­mat liit­ty­vät Theon isä­suh­tee­seen ja teke­vät hänet haa­voit­tu­vak­si, kun oidi­paa­lis­ten tap­pioi­den tois­tu­mi­sen uhka herää avio­elä­mäs­sä. Theo osaa kuva­ta omien trau­mo­jen­sa vai­ku­tuk­sia vas­ta­tun­tei­siin­sa poti­lai­den­sa hoi­toon liit­tyen, mut­ta oman avio­elä­män ongel­mis­sa insight jää vajaak­si. Theo ylit­tää usei­ta ker­to­ja sopi­mat­to­mas­ti psy­ko­te­ra­peu­tin ja poti­laan väli­sen suh­teen rajo­ja. Lisäk­si hän rik­koo sai­raa­lan ohjei­ta ja käy­tän­tö­jä sii­hen mal­liin, joka voi­si olla todel­li­suu­des­sa vai­kea toteut­taa. Raja­ti­la per­soo­nal­li­suus­häi­riön diag­nos­tiik­ka ja jot­kut yli­mal­kai­set hei­tot nar­sis­miin liit­tyen eivät aina­kaan suo­ma­lai­ses­ta näkö­kul­mas­ta kat­soen osu aina koh­dil­leen mut­ta ne ovat hyvää ja muo­di­kas­ta viih­det­tä maal­lik­ko luki­joil­le. Myös psy­ko­te­ra­peu­tin lää­ki­tys­kan­na­no­tot ja eten­kin kuva­tut kyvyt kon­kreet­ti­ses­ti lää­ki­tä poti­las­ta eivät var­maan vas­taa todel­li­suut­ta mis­sään päin maa­il­maa. Mut­ta näis­tä puut­teis­taan huo­li­mat­ta Hil­jai­nen poti­las ‑kir­ja kas­vaa pik­ku­hil­jaa erit­täin kou­kut­ta­vak­si ja hyväk­si dek­ka­rik­si, joka pitää luki­jan­sa hyvin ottees­saan. Kir­jan juo­ni val­ke­nee luki­jal­le vas­ta aivan kir­jan lopus­sa enkä aina­kaan minä pet­ty­nyt. On vir­kis­tä­vää, kun jän­ni­tys­kir­jal­li­suus sukel­taa psy­koa­na­lyy­sin maa­il­maan. Psy­koa­na­lyyt­ti­nen ymmär­rys ihmis­mie­les­tä on näi­nä pin­nal­li­suu­den ja kog­ni­tii­vis­ten kovien tie­tei­den aikoi­na unoh­det­tu aivan lii­an usein mut­ta onnek­si kir­jal­li­suus, filo­so­fia ja tai­de kai­paa edel­leen ihmi­sen tun­tei­den syvem­pää ymmär­rys­tä.

Hil­jai­nen poti­las ‑kir­ja kuvaa onnis­tu­nees­ti psy­koa­na­lyy­sin taus­ta­teo­rioi­ta lai­naa­mal­la mm. Freu­dia, Win­nicot­tia ja Bio­nia. Kir­jas­sa kuva­tut psy­kiat­ri­sen sai­raa­lan hen­ki­lö­kun­nan työ­noh­jauk­sel­li­set tii­mit valoit­ta­vat psy­ko­te­ra­peut­tis­ta lähes­ty­mis­ta­paa toden­mu­kai­ses­ti ja maal­li­koil­le­kin avau­tu­vas­ti. Ker­ron­ta on suju­vaa ja nau­tit­ta­van help­po­lu­kuis­ta. Pää­hen­ki­löi­den hen­ki­lö­his­to­ria ja luon­teen­piir­teet maa­la­taan komein vedoin askel aske­leel­ta koh­ti klii­mak­sia ede­ten. Lopul­li­nen kuva Alicias­ta muo­dos­tuu hänen päi­vä­kir­ja­mer­kin­tö­jen­sä ja maa­laus­ten­sa kaut­ta. Alicia oli ennen mur­haa arvos­tet­tu tai­te­li­ja ja hänen maa­laa­mis­taan tau­luis­ta sekä sai­raa­lan tai­de­te­ra­pias­ta kas­vaa osa tari­naa. Alician Alc­hes­tic-tau­lu poh­jau­tuu hänen teat­te­ris­sa juu­ri ennen mur­haa näke­mään­sä Euri­pi­deen tra­ge­di­aan. Antii­kin tra­ge­dia muo­dos­taa punai­sen lan­gan ja kir­jan rat­kai­se­van arvoi­tuk­sen. Alc­hes­ticin koh­ta­lo imai­see lopul­ta myös Alician psy­ko­te­ra­peu­tin Theon kuri­muk­seen­sa. Theo löy­tää avio­elä­män­sä ongel­mien kaut­ta mur­han­hi­moi­set tun­teet myös itses­tään. Näin hän tun­tee, mitä poti­las on tun­te­nut. Alician oikeus­p­sy­kiat­ri­sel­la osas­tol­la maa­laa­ma tau­lu on kes­kei­nen mut­ta vai­keas­ti avau­tu­va vih­je mur­ha­mys­tee­rin rat­kai­sus­sa.

Euri­pi­deen Alc­hes­tic on taru vai­mon uhrau­tu­mi­ses­ta mie­hen­sä puo­les­ta. Koh­ta­lo mää­rä­si Thes­sa­lian kunin­kaan Adme­tok­sen kuo­le­maan nuo­re­na ellei hän löy­dä jota­ku­ta kuo­le­maan puo­les­taan. Syy­nä on se, että Adme­tos unoh­ti häi­den jäl­keen suo­rit­taa vaa­di­tun uhrin Arte­miil­le, vaik­ka juma­lat oli­vat jär­jes­tä­neet hänel­le puo­li­son. Ensim­mäi­ses­tä kuo­let­ta­vas­ta hää­kam­mion käär­mean­sas­ta Admen­tos sel­vi­si Apol­lo­nin neu­voil­la. Apol­lon saa myös puhut­tua lisä­ai­kaa Admen­tok­sel­le, jot­ta tämä ehti­si etsiä jon­kun kuo­le­maan tilal­leen. Adme­tok­sen hou­kut­te­luis­ta huo­li­mat­ta hänen van­hem­pan­sa eivät kor­keas­ta iäs­tään huo­li­mat­ta suos­tu kuo­le­maan poi­kan­sa puo­les­ta. Tari­nas­ta on Raa­ma­tus­sa ver­sio, jos­sa van­hem­pi pyy­tää las­taan kuo­le­maan: ”Niin kuin yhden ihmi­sen tot­te­le­mat­to­muu­den kaut­ta monet jou­tui­vat syn­tis­ten ase­maan, samoin myös yhden tot­te­le­vai­suu­den kaut­ta monet tule­vat van­hurs­kai­den ase­maan.” Van­hem­pien sijaan Adme­tok­sen nuo­rik­ko Alc­hes­tic suos­tuu kuo­le­maan hänen puo­les­taan. Puo­li­ju­ma­la Herakles ei tie­dä täs­tä tra­ge­dias­ta vaan juh­lii hur­jas­ti Adme­tok­sen hoviin vie­raak­si saa­pues­saan. Näy­tel­mä muut­tuu fars­sik­si, kun suru­ta­los­sa juo­po­tel­laan ja sikail­laan. Kun Herakles lopul­ta kuu­lee totuu­den, hän yrit­tää hyvit­tää tekon­sa nou­ta­mal­la Alc­hes­ticin pois mana­las­ta. Onnea var­jos­taa kui­ten­kin se, että Alc­hes­tic ei suos­tu enää puhu­maan vaan vai­ke­nee täy­sin. Aivan kuten Alicia mur­han jäl­keen. Hil­jai­nen poti­las ‑kir­jas­sa tähän valin­taan, että kuo­let­ko itse vai toi­nen puo­les­ta­si, tör­mä­tään eri tulo­kul­mis­ta. Esi­mer­kik­si Alician isä toi­voi Alician kuol­leen lap­se­na puo­li­son­sa sijaan auto-onnet­to­muu­des­sa. Alc­hes­tic-myyt­ti käsit­te­lee kuo­le­man- ja elä­män­vie­tin kamp­pai­lua. Myy­tis­sä Tha­na­tos rai­vos­tuu kah­teen ottee­seen, kun ensin hänel­le luvat­tu Adme­tos vaih­tuu toi­seen ja lopul­ta, kun Herakleel­le pai­nin hävi­tes­sään hän jou­tuu vie­lä luo­pu­maan Alc­hes­ticis­ta. Alhes­ticin puhu­mat­to­muus, yhtey­den kat­kea­mi­nen mui­hin ihmi­siin, osoit­taa että kuo­le­ma ei hel­li­tä ottees­taan. Tha­na­tos vai­en­taa ja sam­mut­taa. Se on voi­ma­kas vas­tus myös psy­ko­te­ra­peu­til­le, kuten Hil­jai­nen poti­las meil­le näyt­tää.

Alici­aa hoi­ta­va tii­mi pää­tyy tul­kin­nas­saan sii­hen, että Alc­hes­tic vai­ke­nee vihan takia. Vihan syy on avio­puo­li­son pyyn­tö. Adme­tos pet­ti Alc­hes­ticin rak­kau­den hyväk­sy­mäl­lä hänet kuo­le­maan puo­les­taan. Poti­laan hil­jai­suus ja vai­ke­ne­mi­nen pii­lot­taa usein alleen aggres­sion. Sil­loin ahdis­tus estää tun­tei­ta kuvai­le­vien sano­jen löy­tä­mi­sen, joka ilme­nee toi­min­ta­na. Esi­mer­kik­si kun lap­si koh­taa kiu­kun puus­kas­sa suu­ria tun­tei­ta, joi­ta hän ei kyke­ne vie­lä sie­tä­mään ja sanoit­ta­maan, ne purs­kah­ta­vat ulos ”itku­pot­ku­rai­va­ri­na”. Kyse on lap­sen kyvys­tä kan­na­tel­la ja ennen kaik­kea tar­pees­ta tul­la kan­na­tel­luk­si. Kun poti­las rik­koo vapaan asso­si­aa­tion sään­nön psy­ko­te­ra­pias­sa vai­ke­ne­mal­la, se on useim­mi­ten merk­ki vas­ta­rin­nan ja defens­sien akti­voi­tu­mi­ses­ta. Tilan­tees­sa viet­ti-impuls­sit uhkaa­vat egon puo­lus­tus­ta. Itse­sen­suu­ri estää hil­jais­ta poti­las­ta sano­mas­ta mitään vää­rää. Sel­lais­ta oli­si eri­tyi­ses­ti aggres­sii­vis­ten tai sek­su­aa­lis­ten tun­tei­den ilmai­se­mi­nen. Myös sil­loin, kun poti­las on ahne tai sadis­ti­nen, vai­ke­ne­mi­nen suo­jaa hän­tä, jot­ta nii­den pal­jas­tu­mi­nen ei joh­da hylä­tyk­si tule­mi­seen. Hylä­tyk­si tule­mi­sen pelos­ta näi­tä tun­tei­ta on vai­kea ilmais­ta psy­ko­te­ra­peu­til­le. Viha, pel­ko, mus­ta­suk­kai­suus ja kos­ton­hi­mo ovat täs­sä kir­jas­sa täl­lai­sia tun­tei­ta. Voi­si­ko vai­ke­ne­mi­seen olla myös mui­ta syi­tä? Käy­tän­nös­sä itse­mur­han teke­vä Alc­hes­tic, on teh­nyt valin­nan, että hän ei halua enää elää. Vai­ke­ni­ko Alc­hes­tic juu­ri sik­si, että hän ei halun­nut pala­ta elä­mään? Hän ei ollut itse valin­nut puo­li­so­aan, vaan hänet oli jumal­ten toi­mes­ta nai­tet­tu kunin­kaal­le. Kysees­sä oli Juma­lien valin­ta, jon­ka takia Alc­hes­tic koh­ta­si hää­kam­mion käär­mean­san ja lopul­ta uhra­si hen­ken­sä. Psy­koa­na­lyy­ti­koil­la löy­ty­nee tul­kin­ta hää­kam­mion käär­meis­tä. Jos van­hem­pi hyl­kää pie­nen lap­sen, vaik­ka jou­tues­saan sai­raa­laan, lap­si saat­taa rea­goi­da vai­ke­ne­mal­la ja kiel­täy­ty­mäl­lä kon­tak­tis­ta uudel­leen tavat­taes­sa. Mene­tys ja suru saa­vat lap­sen vai­ke­ne­maan. Eihän kukaan, joka on menet­tä­nyt jo ker­ran, halua menet­tää uut­ta ker­taa. Kuka­pa haluai­si kuol­la kak­si ker­taa ja menet­tää kaik­ki rak­kaan­sa kak­sin­ker­tai­ses­ti. Vai­ke­ne­mal­la Alicia ja Alc­hes­tic samal­la myös kuo­let­ta­vat itsen­sä psy­ko­lo­gi­ses­ti. Se on itse­ran­kai­sua, joka estää itsen puo­lus­ta­mi­sen ja kat­kai­see yhtey­den mui­hin. Aggres­sio suun­na­taan itseen. Mie­len­kiin­toi­nen yksi­tyis­koh­ta on, että Euri­pi­deen Alc­hes­ticin on kään­tä­nyt englan­nik­si Ted Hug­hes, jon­ka ensim­mäi­nen vai­mo teki itse­mur­han ilmei­sem­min­kin Hug­he­sin uskot­to­muu­den vuok­si. Myös Hug­he­sin rakas­ta­ja­tar, jon­ka kans­sa hänel­lä oli avio­lii­ton ulko­puo­li­nen suh­de, pää­tyi itse­mur­haan. Syyl­li­nen ihmi­nen halu­aa tie­dos­ta­mat­taan ran­gais­tuk­sen, joka näkyy myös tämän kir­jan molem­pien pää­hen­ki­löi­den, Alician ja Theon, käy­tök­ses­sä.

Lon­toos­sa asu­va kir­jai­li­ja Alex Mic­hae­li­dis (-77) tun­tee kreik­ka­lai­sen tarus­ton, sil­lä hän on syn­ty­nyt ja kas­va­nut Kyprok­sel­la. Hän työs­ken­te­li aikoi­naan pari vuot­ta sul­je­tul­la osas­tol­la psy­kiat­ri­ses­sa sai­raa­las­sa. Alex kävi pit­käs­sä psy­koa­na­lyyt­ti­ses­sa psy­ko­te­ra­pias­sa ja kokee saa­neen­sa sii­tä pal­jon. Hän opis­ke­li yli­opis­tos­sa myös psy­ko­lo­gi­aa, yksi­lö- ja ryh­mäp­sy­ko­te­ra­pi­aa. Hänen sis­kon­sa on psy­kiat­ri. Näis­tä läh­tö­koh­dis­ta ja eten­kin kreik­ka­lai­sen myto­lo­gian innoit­ta­ma­na syn­tyi tämä koko maa­il­man val­loit­ta­nut psy­ko­lo­gi­nen tril­le­ri. Kii­tol­li­suus omaa psy­ko­te­ra­pi­aa koh­taan oli kir­jai­li­jan mukaan suu­rin innoit­ta­ja kir­joit­ta­mi­ses­sa. Itse kir­jas­sa psy­ko­te­ra­pia saa osak­seen myös pii­lo­kri­tiik­kiä. Theo nimit­täin ylis­tää omaa psy­ko­te­ra­pi­aa ja idea­li­soi omaa psy­ko­te­ra­peut­ti­aan mut­ta lopul­ta hän kui­ten­kin tote­aa, ettei tämä­kään psy­ko­te­ra­peut­ti pys­ty­nyt pit­käs­tä psy­ko­te­ra­pias­ta huo­li­mat­ta pelas­ta­maan erään nuo­ren poti­laan­sa sie­lua. Tha­na­tos jak­saa odot­taa. Kir­jaa voi suo­si­tel­la läm­pi­mäs­ti kai­kil­le dek­ka­rei­den, myyt­tien, tai­teen ja psy­ko­te­ra­pian ystä­vil­le. Kir­ja on jul­kais­tu jo yli 40 maas­sa ja sii­tä on tekeil­lä elo­ku­va.