Juhani Ihanus: Pandemia, unet ja auttaminen

Pää­kir­joi­tus

Viruk­sia, bak­tee­re­ja, alkue­läi­miä ja loi­sia on ollut maa­pal­lol­la jo kau­an ennen ihmis­tä. Ne ovat jou­tu­neet sopeu­tu­maan ihmis­kun­taan, joka sil­loin täl­löin havah­tuu nii­den ole­mas­sao­loon, kuten koro­na­vi­rus­pan­de­mian yhtey­des­sä. Havah­tu­mi­nen on täl­lä ker­taa saa­nut maa­il­man­laa­jui­sen mit­ta­kaa­van.

Viruk­sen muun­ta­mi­nen ihmis­mie­len käsi­tet­tä­väk­si vaa­tii kie­li­ku­via. Kir­jai­li­ja Wil­liam S. Bur­roughs romaa­nis­saan The tic­ket that explo­ded (1962) jopa olet­ti, että ihmi­sen ”kie­li on virus ulkoa­va­ruu­des­ta” ja että emme ole tun­nis­ta­neet sanaa viruk­sek­si, kos­ka se on saa­vut­ta­nut ”vakaan sym­bioo­sin isän­tän­sä kans­sa”. Kie­li­vi­rus on tar­tut­ta­nut mei­dät ja levi­ää ja lisään­tyy auto­maat­ti­ses­ti vies­tin­tä­ka­na­viam­me pit­kin.

Jos ei men­nä niin pit­käl­le kuin Bur­roughs science fic­tion ‑teo­rias­saan, vaan tar­kas­tel­laan virus­ta kos­ke­via kie­li­ku­via, niis­sä tois­tuu usein viit­taus näky­mät­tö­mään, tun­te­mat­to­maan ja kam­mot­ta­vaan. Esi­mer­kik­si Donald J. Trump on lukui­sis­sa tie­do­tus­ti­lai­suuk­sis­saan tur­vau­tu­nut sotai­siin kie­li­ku­viin. Koro­na­vi­rus on ”näky­mä­tön vihol­li­nen”, jota vas­taan ”käy­dään sotaa”. Tätä sotaa joh­taa pre­si­dent­ti ja hänen ohjas­ta­man­sa ”mili­taa­ri­nen komplek­si”. Suo­mes­sa Sau­li Nii­nis­tö tote­si, että olem­me koh­dan­neet ”mah­dot­to­man”. Samal­la hän vakuut­ti: ”Mut­ta tämä piru­lai­nen on voi­tet­ta­vis­sa, me nujer­ram­me sen. … sil­le joka mah­dot­to­man voit­taa, on kaik­ki mah­dol­lis­ta – kaik­ki se hyvä, mitä elä­mä tar­jo­aa”. (Puheen­vuo­ro Suo­mi toi­mii ‑kam­pan­jan avaus­ti­lai­suu­des­sa 17.4.2020.)

Tais­te­lu koro­na­vi­rus­ta vas­taan ei kui­ten­kaan onnis­tu perin­tei­sin ase­voi­min, vaan ihmis­kun­ta tur­vau­tuu lää­ke­tie­teel­li­seen asian­tun­te­muk­seen ja mobi­li­soi hoi­ta­jat uuras­ta­maan ympä­ri­vuo­ro­kau­ti­ses­ti. ”Vihol­li­sen” tun­te­mat­to­muus tuo kiusal­li­ses­ti mie­leen ihmi­sen tie­don ja osaa­mi­sen rajat, jot­ka jokai­nen on kehi­tyk­sen­sä kulues­sa koh­dan­nut var­hais­lap­suu­des­ta läh­tien koko elä­män­kaa­ren ajan. Itsen tun­te­mi­sen teh­tä­vä saa yhä uusia ulot­tu­vuuk­sia, kun itseä ympä­röi suu­ri ja outo maa­il­ma. Ulkois­ten sel­viy­ty­mis­stra­te­gioi­den lisäk­si mie­len­si­säi­set kei­not voi­vat aut­taa tur­vaa­maan ole­mas­sao­loam­me krii­sien kes­kel­lä. Täl­lai­set kei­not ovat yksi­löl­li­siä, eri­lais­ten tem­pe­ra­ment­tien, per­soo­nal­li­suuk­sien, kehi­tys­his­to­rioi­den sekä neu­raa­lis­ten ja bio­lo­gis­ten teki­jöi­den yhteis­vai­ku­tuk­ses­ta.

Yksit­täis­ten virus­ten luku­mää­rää maa­pe­räs­sä, vesis­sä ja ilma­ke­häs­sä on voi­tu vain sum­mit­tai­ses­ti arvuu­tel­la. Puhu­taan hyvin epä­mää­räi­ses­ti esi­mer­kik­si kvin­til­joo­nas­ta (1030) viruk­ses­ta maa­pal­lon meris­sä. Tun­nis­ta­mat­to­mia eläi­miin kiin­nit­ty­viä geneet­ti­ses­ti eril­li­siä virus­tyyp­pe­jä voi olla yli mil­joo­na. Viruk­sia ei ole yleen­sä otet­tu huo­mioon eko­sys­tee­me­jä kos­ke­vis­sa las­kel­mis­sa. Kan­sain­vä­li­nen viro­mi­pro­jek­ti (Glo­bal Viro­me Pro­ject) on nyt otta­nut teh­tä­väk­seen 10 vuo­den kulues­sa tun­nis­taa virus­pe­räi­set zoo­noo­sit eli tau­dit, jot­ka voi­vat tart­tua eläi­men ja ihmi­sen välil­lä ja aiheut­taa epi­de­mioi­ta tai pan­de­mioi­ta. Tun­nis­ta­mi­sen ja virus­ten mani­pu­loin­nin usko­taan myös edis­tä­vän hoi­to­me­ne­tel­miä.

Psy­ko­te­ra­piat­kin ovat pää­osin siir­ty­neet verk­koon ”viraa­li­sik­si” etä­te­ra­pioik­si, jol­loin hoi­to­ti­lan­tei­den vuo­ro­vai­ku­tuk­sel­li­suus muut­tuu. Edel­leen voi­daan ker­toa koke­muk­sis­ta ja mie­li­ku­vis­ta ja jakaa tun­te­muk­sia ja aja­tuk­sia, vaik­ka sosi­aa­li­nen etäi­syys val­lit­see. Omil­leen jou­tu­mi­nen ja eris­täy­ty­mi­nen luo­vat monil­le haas­tei­ta. Unet­kin voi­vat saa­da häm­men­tä­viä ulot­tu­vuuk­sia, kun tavan­omai­nen vuo­ro­vai­ku­tus ja ympä­ris­tö­suh­de muut­tu­vat. Eräät unen­tut­ki­jat ovat vii­me aikoi­na tul­leet sii­hen joh­to­pää­tök­seen, että nykyi­nen pan­de­mia­ti­lan­ne rajoi­tuk­si­neen ja karan­tee­ni­muis­toi­neen tuot­taa ihmi­sil­le päi­vit­täi­siin ympä­ris­tö­kon­tak­tei­hin ja virik­kei­siin liit­ty­vien uniai­nes­ten vajet­ta, jota on kor­vat­ta­va ammen­ta­mal­la ins­pi­raa­tio­ta tie­dos­ta­mat­to­mis­ta ja ajat­to­mam­mis­ta muis­ti­läh­teis­tä, fan­t­asiois­ta, sym­bo­leis­ta ja myy­teis­tä.

Esi­mer­kik­si psy­ko­lo­gian apu­lais­pro­fes­so­ri Deirdre Bar­rett Har­var­din yli­opis­tos­ta on tut­ki­nut trau­maat­ti­siin tapah­tu­miin liit­ty­viä unia. Hänen uusin, maa­lis­kuus­sa 2020 alka­nut tut­ki­mus­ky­se­lyn­sä kos­kee ihmis­ten unia koro­na­vi­ruk­sen yhtey­des­sä. Vie­lä jul­kis­ta­mat­to­mien tulos­ten mukaan näis­sä unis­sa näyt­täy­tyy kak­si kes­keis­tä mal­lia: joko suo­ra viit­taus koro­na­vi­ruk­seen ja sen aiheut­ta­maan vaa­raan tai kor­vaa­vien sym­bo­lis­ten hah­mo­jen ilmaan­tu­mi­nen. Bar­rett mai­nit­see näis­tä hah­mois­ta muun muas­sa eri­lai­set ötö­kät, zom­bit, var­jo­mai­set olen­not, hir­viöt ja jouk­koam­pu­jat. Bar­ret­tin mukaan hoi­to­työn­te­ki­jät saat­ta­vat näh­dä unia kon­kreet­ti­sis­ta hoi­to­ti­lan­teis­ta, esi­mer­kik­si hen­gi­tys­ko­neis­ta ja kuo­lin­kamp­pai­luis­ta, mut­ta kos­ka virus on näky­mä­tön, se saa unis­sa useim­mi­ten sym­bo­li­sia edus­hah­mo­ja.

Pan­dee­mi­sia unia värit­tä­vät stres­si, ahdis­tu­nei­suus, eris­täy­ty­mi­nen sekä neu­ro­bio­lo­gi­aan ja neu­ro­fy­sio­lo­gi­aan liit­ty­vät nuk­ku­mis­ryt­mien muu­tok­set. Roo­man yli­opis­ton fysio­lo­gi­sen psy­ko­lo­gian pro­fes­so­rin Lui­gi De Gen­na­ron tut­ki­muk­sen mukaan pai­na­jai­set ja nuk­ku­mis­vai­keu­det ovat lisään­ty­neet pan­de­mian uhan lähei­syy­den ja karan­tee­nien myö­tä. Nega­tii­vis­ten uniaf­fek­tien kyl­läs­tä­mät unet voi­vat kui­ten­kin olla vilk­kai­ta, ja nii­tä voi­daan muis­taa jopa parem­min kuin ennen, jos ihmi­set alka­vat samal­la kär­siä nuk­ku­mis­vai­keuk­sis­ta ja heräi­le­vät useam­min.

Oli­vat­pa unet suo­raan tai sym­bo­li­ses­ti pan­de­mi­aan liit­ty­viä, elot­to­mia tai vilk­kai­ta, ne – kuten muut­kin inhi­mil­li­set koke­muk­set – kuu­lu­vat psy­ko­te­ra­peut­ti­sen työs­ken­te­lyn pii­riin. Elot­to­muu­den tun­te­muk­set tai pai­na­jais­mai­set koke­muk­set ovat kui­ten­kin suh­teel­li­sia, yhdes­sä ja itse reflek­toi­ta­via, tut­kit­ta­vis­sa trans­fe­rens­sien ja tran­sak­tioi­den myö­tä, jot­ta jat­ku­va ja jous­ta­va suh­teis­sa ole­mi­nen voit­tai­si ihmis­ten­vä­li­set sekä ihmi­sen ja biosfää­rin väli­set kat­kok­set. Kaa­os kam­mot­taa, ja asioi­den totu­tun jär­jes­tyk­sen pet­tä­mi­nen hor­jut­taa hal­lin­nan­tun­net­ta. Tie­don ja elä­män rajal­li­suu­den sekä koko ole­mas­sao­lon ennal­ta-arvaa­mat­to­muu­den tun­nus­ta­mi­nen voi myös virit­tää intui­tii­vis­ta ja empaat­tis­ta ymmär­rys­tä moni­tul­kin­tai­suu­den sie­tä­mi­seen, lähei­syy­den ja aut­ta­mi­sen arvos­ta­mi­seen ja muu­tos­pers­pek­tii­vien löy­ty­mi­seen.

Ihmis­kun­nan eloon jää­mi­sen kan­nal­ta olen­nais­ta on aut­taa toi­siam­me, ei pel­käs­tään lähi­pii­ris­sä, vaan glo­baa­lis­ti. Aut­ta­mi­sen on myös laa­jen­nut­ta­va kos­ke­maan koko biosfää­riä, ei vain ihmis­la­jia. Viruk­set ovat aina seu­ra­nam­me, myös muis­tut­ta­mas­sa elä­män­ta­po­jem­me hai­tal­li­sis­ta seu­rauk­sis­ta. Aut­ta­mi­sen kuten muun­kin ihmi­sen toi­min­nan taka­na ovat evo­luu­tion muo­vaa­mat homo­fii­li­set ja alt­ruis­ti­set aivom­me, samal­la kun aut­ta­mi­sen yksi­lö- ja ryh­mä­koh­tai­set motii­vit vaih­te­le­vat.

Myös psy­ko­te­ra­pia­työn motii­vit jän­nit­ty­vät alt­ruis­min ja itsek­kyy­den välil­le. Psy­ko­te­ra­pias­sa voim­me sil­ti luo­da uusia käsi­kir­joi­tuk­sia ja ske­naa­rioi­ta, muun­nel­la näkö­kul­mia mah­dot­to­maan ja hah­mot­taa mah­dol­li­sia tule­vai­suuk­sia, toi­vot­ta­via ja kaih­det­ta­via kehi­tys­kul­ku­ja. Täl­lai­seen mah­dol­li­sia tule­vai­suuk­sia avaa­vaan psy­ko­te­ra­pia- ja ske­naa­rio­työs­ken­te­lyyn kuu­lu­vat myös pan­dee­mi­set unet, vuo­ro­vai­ku­tus­tem­me, valin­to­jem­me ja pää­tös­tem­me muun­nel­mat sekä kie­li­vi­rus­ten sumea logiik­ka. 

Juha­ni Iha­nus
pää­toi­mit­ta­ja