Juhani Ihanus: Tässä ja nyt: aukea

Pää­kir­joi­tus

”Men­nei­syys ei enää ole, eikä tule­vai­suus vie­lä ole”, tote­si 1940-luvun lopul­la Fritz Perls kehi­tel­les­sään Ges­talt-tera­pi­aa. Välil­lä hän pyy­si poti­lai­taan aloit­ta­maan jokai­sen virk­keen sanoil­la ”täs­sä ja nyt”. Kes­ke­ne­räi­set teh­tä­vät vaa­ti­vat huo­mio­ta ja rat­kai­su­ja nykyi­syy­des­sä. Huma­nis­ti­ses­sa psy­ko­lo­gias­sa viri­si saman­kal­tais­ta nykyi­syy­den koros­ta­mis­ta ja men­nei­syy­den rasit­tei­den pikais­ta rat­kai­sua itse­to­teu­tuk­sen tiel­lä. The­ra­peia-sää­tiön perus­ta­jiin kuu­lu­nut Mart­ti Sii­ra­la­kin piti tera­peut­ti­ses­sa työs­sä olen­nai­se­na kiin­nit­tää huo­mio­ta sii­hen, että jota­kin ilme­ni juu­ri nyt: mik­si ja miten tämä täs­sä juu­ri nyt ja mitä var­ten? Sil­ti nykyis­ten ilmiöi­den taus­to­ja ja perus­to­ja oli tar­koi­tus luo­da­ta pit­kä­jän­tei­ses­ti, laa­ja-aikai­sis­ta ja -alai­sis­ta pers­pek­tii­veis­tä, joi­ta psy­ko­te­ra­peut­ti­nen, luot­ta­muk­sel­li­nen ja myö­tä­tun­toi­nen yhteis­työ voi par­haim­mil­laan tar­jo­ta.

Ele­gias­saan ”Lei­pä ja vii­ni” (”Brod und Wein”) Friedrich Höl­der­lin puhut­te­lee kau­kais­ta ystä­vää: “Siis tule kat­so­maan auke­aan! Saa­vu / Etsi­mään myös omim­paa, kau­ka­na vaik­ka se on” (suom. Johan L. Pii). Ele­gias­ta on kir­joi­tet­tu lukui­sia kor­kea­len­toi­sia tul­kin­to­ja. Mar­tin Hei­deg­ger tul­kit­si Höl­der­li­nin ele­gias­saan kuvan­neen antii­kin kau­kai­suu­teen pake­ni­jaa, joka palaa ”koti­seu­dul­leen” tai ”koti­maa­han­sa” (Hei­mat). Yhte­nä psy­ko­te­ra­pian kan­nal­ta meta­fo­ri­se­na laa­jen­tu­ma­na voi tuos­sa ele­gi­ses­sä kut­sus­sa kuul­la avau­tu­mi­sen elä­män­his­to­rian koke­muk­sil­le, jot­ka sijoit­tu­vat monil­le aika- ja tila­ta­soil­le. On mah­dol­lis­ta etsiä omin­ta kau­kaa, etäi­sil­tä tun­tu­vis­ta kai­uis­ta­kin, kun­han etsi­jä-vael­ta­ja saa­puu muis­to­hym­nin saat­te­le­ma­na ”kat­so­maan auke­aan”, avau­tu­maan lähel­lä, täs­sä ja nyt, yhdes­sä toi­sen, ystä­väl­li­sen hen­gen kans­sa.

Klas­si­sen psy­koa­na­lyy­sin pii­ris­sä ei ole tukeu­dut­tu sii­hen käsi­tyk­seen, että nyt oli­si vain nyt ja men­nyt oli­si vain men­nyt­tä. Koti­seu­dul­la vii­pyi­le­vät yhä kau­kai­suu­den tun­nus­mer­kit ja arkaa­iset objek­tit myyt­ti­si­ne ääni­neen, moni­pol­vis­ten elä­män­ta­ri­noi­den kie­to­mi­na. Enti­set tee­mat palaa­vat, muun­tu­vat ja osal­lis­tu­vat nykyi­siin kes­kus­te­lui­hin, mer­kit­se­viin het­kiin. Dia­lo­gi men­nei­syy­den kans­sa vaa­tii läs­nä- ja suh­teis­sao­loa nois­sa het­kis­sä, jot­ka laa­je­ne­vat ja saa­vat myö­tä­tun­toa ja -tun­nis­tus­ta.

Nyt-koke­mus voi tun­tua kos­ket­ta­van ”lähel­tä” minuut­ta, samal­la kun tuol­la, ”kau­ka­na”, jokin toi­nen pake­nee käsit­tä­mis­tä, kadot­taa sel­keän iden­ti­tee­tin men­nei­syy­teen, muis­toi­hin, ja tule­vai­suu­teen, fan­t­asioi­hin ja unel­miin, tie­dos­ta­mat­to­man ajat­to­muu­teen. Puut­tu­vat het­ket voi­vat sol­miu­tua kau­kaa lähel­le, mer­ki­tyk­sel­li­sik­si koh­taa­mis­het­kik­si muun­ta­vien trans­fe­rens­si­suh­tei­den myö­tä.

Käsi­tys ihmi­sen toi­min­nan motii­vien pel­käs­tä nyky­het­ki­syy­des­tä on kär­jis­tys, joka ei saa tukea kehi­tysp­sy­ko­lo­gias­ta eikä muis­ti­tut­ki­muk­ses­ta. Ihmi­sen motii­vit ovat moniai­kai­sia eli ulot­tu­vat men­nei­syy­den eri tasoil­ta nyky­het­ken kaut­ta tule­vai­suu­teen. Yksi­löl­lä on väis­tä­mät­tä elä­män­his­to­rian­sa ja sii­hen liit­ty­vät muis­ton­sa ja kehi­tys­pro­ses­sin­sa, mut­ta nyky­het­kes­sä yksi­lö voi jat­ku­vas­ti suh­teut­taa ja arvioi­da uudel­leen his­to­ri­aan­sa. Men­nei­syys ei ole jokin muut­tu­ma­ton toi­min­nan perus­ta, vaan sitä kos­ke­via mie­li­ku­via ja fan­t­asioi­ta työs­te­tään ja läpi­työs­ken­nel­lään uudel­leen nyky­ti­lan­tees­sa, esi­mer­kik­si ana­lyy­si­ti­lan­tees­sa, jos­sa ana­ly­soi­ta­van ja ana­lyy­ti­kon koti­seu­dut het­kek­si koh­taa­vat.

Tera­peut­ti­nen yllät­tä­vä oival­lus tila- ja aika­ko­ke­mus­ten ker­rok­sel­li­suu­des­ta tun­nis­tet­ta­vi­ne osal­li­suuk­si­neen, halua­mi­si­neen ja suh­tei­neen voi saat­taa vakiin­tu­neet ymmär­rys­ho­ri­son­tit liik­kee­seen. Ei omia eikä toi­sen koke­muk­sia voi kui­ten­kaan val­loit­taa tyh­jen­tä­väs­ti. Nii­den täy­del­li­nen ymmär­tä­mi­nen on har­ha­ku­vi­tel­ma, mikä ei tee tur­hak­si koke­mus­ten, halu­jen, muis­to­jen ja tari­noi­den ymmär­tä­mis­yri­tyk­siä, joi­den myö­tä sekä koke­mus­tie­toi­suus että neu­raa­li­set pro­ses­sit muun­tu­vat, kes­ki­näi­sen ihme­tyk­sen ilma­pii­ris­sä. Myös tera­pia­työ­tä ohjaa­vien sai­raus- ja hoi­to­kä­si­tys­ten uudel­lee­nar­vioin­tia tar­vi­taan, jot­ta koti­pe­säs­sä val­lit­se­vat usko­muk­set haas­te­taan kart­tu­van tut­ki­mus­tie­don valos­sa, unoh­ta­mat­ta, miten pal­jon on yhä tut­ki­ma­ton­ta ja sano­ma­ton­ta.

Psy­koa­na­lyy­sis­sa on perin­tei­ses­ti näh­ty ana­ly­soi­ta­van trans­fe­rens­sil­laan tois­ta­van ”siel­lä ja sil­loin” alkun­sa saa­nei­ta pää­osin tie­dos­ta­mat­to­mia fan­t­asioi­ta ja sisäis­ty­nei­tä suh­de­mie­li­ku­via. Ana­lyy­ti­kon kan­nal­ta kes­keis­tä on kysyä, mitä tapah­tuu nyt ana­lyyt­ti­ses­sa suh­tees­sa ja mitä osaa ana­lyyt­tik­ko näyt­te­lee ana­ly­soi­ta­van mie­li­ku­va­näyt­tä­möl­lä. Ajoit­tain ollaan samal­la näyt­tä­möl­lä, ajoit­tain eri näyt­tä­möil­lä.

Objek­ti­suh­de­teo­rioi­den, self-psy­ko­lo­gian ja inter­sub­jek­tii­vis­ten näke­mys­ten vai­ku­tuk­ses­ta psy­koa­na­lyy­siin­kin on tul­lut puhe kah­den hen­ki­lön psy­ko­lo­gias­ta ja ”trans­fe­rens­si­suh­tees­ta”. ”Täs­sä ja nyt” -trans­fe­rens­si ei ole pel­käs­tään men­nei­syy­den defen­sii­vis­tä siir­toa ja hei­jas­ta­mis­ta vaan pikem­min ilmaus­ta nykyi­ses­tä aktii­vi­ses­ta pyr­ki­myk­ses­tä tii­vis­tää ja jäsen­tää aiem­pia koke­muk­sia yhtei­ses­sä ana­lyyt­ti­ses­sa tilan­tees­sa, tun­nus­tel­la reso­nans­se­ja, luo­da uudel­lee­nar­vioin­te­ja ja reflek­toi­da sub­jek­tii­vi­sia mer­ki­tyk­siä.

Trans­fe­rens­si sai freu­di­lai­ses­sa psy­koa­na­lyy­sis­sa aluk­si pato­lo­gi­sen lei­man tor­jun­nan ja pakon­omai­sen tois­ton ilmen­ty­mä­nä, jota oli tar­koi­tus vähi­tel­len tie­dos­taa ja työs­tää läpi ana­lyy­ti­kon tul­ki­tes­sa ana­ly­soi­ta­van mie­len­si­säis­tä todel­li­suut­ta. Uudel­leen muo­toil­tu­na trans­fe­rens­si on hah­mo­tet­tu jäsen­tä­väk­si ja jous­ta­vak­si sel­viy­ty­mis­tä edis­tä­väk­si suh­de­mal­lik­si. Esi­mer­kik­si John Bowl­byn käsi­tys ”sisäi­ses­tä työ­mal­lis­ta” ja Daniel N. Ster­nin kuvaa­mat minä­tun­teen kehit­ty­mi­sen kan­nal­ta tär­keät ”yleis­ty­neet vuo­ro­vai­ku­tus­mie­li­ku­vat” ovat vii­toit­ta­neet tie­tä trans­fe­rens­si-ilmiön uudel­leen suh­teut­ta­mi­seen. Trans­fe­rens­siin kyt­key­tyy sekä evo­luu­tio­pe­rus­tai­sia orga­nis­min sopeu­tu­mis­kei­no­ja että opit­tu­ja mal­le­ja. Kehi­tyk­sel­li­se­nä, affek­ti­la­tau­tu­nee­na ja sisäis­ty­nee­nä havain­to-, toi­min­ta- ja suh­des­kee­ma­na trans­fe­rens­si akti­voi­tuu ja tulee koe­tel­luk­si ana­lyyt­ti­ses­sa tilan­tees­sa.

Inter­sub­jek­tii­vi­nen ja kom­mu­ni­ka­tii­vi­nen psy­koa­na­lyy­si on kysee­na­lais­ta­nut jopa vas­tat­rans­fe­rens­sin käsit­teen, jon­ka sijal­le on ehdo­tet­tu ”ana­lyy­ti­kon trans­fe­rens­sia” koros­ta­maan sitä, että myös ana­lyy­ti­kon sub­jek­tius on läs­nä ana­lyy­ti­kon ja ana­ly­soi­ta­van kes­ki­näi­ses­sä tie­toi­ses­sa ja tie­dos­ta­mat­to­mas­sa kom­mu­ni­kaa­tios­sa. Ana­lyy­ti­kon trans­fe­rens­sia ei lie­ne Freu­din tavoin syy­tä tiu­kas­ti kont­rol­loi­da ja samal­la visus­ti kät­keä vaan väis­tä­mät­tä tun­nus­taa ana­lyy­ti­kon oma aktii­vi­nen osuus trans­fe­rens­si­mie­li­ku­vien ja -suh­teen muo­vau­tu­mi­ses­sa ja edel­leen kehit­ty­mi­ses­sä.

Ana­lyy­si täs­tä näkö­kul­mas­ta sisäl­tää pal­jon muu­ta kuin puhe­kuu­ria ja tul­kit­ta­vaa ”puhet­ta koke­muk­ses­ta”. Se on osa meneil­lään ole­vaa elä­mi­sen koke­mis­ta, jota ana­ly­soi­ta­va ja ana­lyy­tik­ko yhdes­sä todis­ta­vat, jaka­vat ja tut­ki­vat sanoil­laan ja teoil­laan. Tätä koke­mis­ta ovat säes­tä­mäs­sä kehi­tys­tä edis­tä­vät ja kehi­tys­tä vas­tus­ta­vat toi­min­ta- ja mer­ki­tys­dia­lo­git. Ei pel­käs­tään ana­ly­soi­ta­va vaan myös ana­lyy­tik­ko voi vas­tus­taa tera­peut­tis­ta muu­tos­ta. Jos ana­lyy­tik­ko vain pidät­täy­tyy ja vetäy­tyy hil­jai­suu­des­sa muka ratio­naa­li­ses­ti ana­ly­soi­maan omia tun­ne­val­tai­sia (vasta)transferenssejaan ja vas­tus­tuk­si­aan, voi olla, että omim­man into­hi­moi­nen etsi­mi­nen ja äkil­li­nen oival­ta­mi­nen esty­vät juu­ri täs­sä ja nyt ja jumiu­tu­vat tul­kin­nan läpi­tun­ke­mat­to­muu­teen.

Höl­der­li­nin kut­su koh­taa­mi­sen het­kis­tä osal­li­sil­le on edel­leen ajan­koh­tai­nen: Tule ystä­väl­li­ses­ti ker­to­maan auke­aan, tule sik­si, mitä olet, aukea omim­mak­si, ei enää vain siel­lä ja sil­loin, ei vie­lä tuol­la ja tuol­loin, vaan täs­sä ja nyt, kui­ten­kin jo elä­väs­ti men­nei­syy­den hym­niä ja tule­vai­suu­den fan­faa­ria yhteen soin­nut­taen, häm­mäs­tyk­ses­tä myö­tä­vä­räh­del­len.

Juha­ni Iha­nus
pää­toi­mit­ta­ja