Pepita Ruuska: Mentalisaatioteoria lisää ymmärrystä muutoksen vaikeuteen ja hitauteen psykoterapiassa

Men­ta­li­saa­tio­teo­ria ja eri­tyi­ses­ti sen päi­vi­tet­ty osa aut­taa tera­peut­te­ja ymmär­tä­mään parem­min poti­lai­ta, joi­ta koem­me vai­keak­si tavoit­taa ja tur­hau­dum­me kyvyt­tö­myy­teem­me kom­mu­ni­koi­da hei­dän kans­saan taval­la, jos­ta oli­si hyö­tyä. Saa­tam­me kokea, ettei­vät he kuun­te­le tai ole kiin­nos­tu­nei­ta sii­tä, mitä sanom­me. Heil­lä voi olla suu­ri tar­ve saa­da meil­tä vali­doin­tia hei­dän koke­muk­sel­leen tai ehkä he ker­to­vat vai­keuk­sis­taan nau­res­kel­len ja irti tun­teis­taan.  Vii­me vuo­sien kehi­tys men­ta­li­saa­tio­teo­rias­sa on alka­nut ymmär­tää epä­va­kaa­ta per­soo­nal­li­suus­häi­riö­tä kom­mu­ni­kaa­tion epä­on­nis­tu­mi­se­na (Fona­gy, Luyten & Alli­son 2015). Kyse ei ole yksi­lön epä­on­nis­tu­mi­ses­ta, vaan oppi­mis­suh­teen epä­on­nis­tu­mi­ses­ta. Poti­laan näkö­kul­mas­ta hänen tilan­tee­seen­sa liit­tyy sie­tä­mä­tön­tä yksin jää­mis­tä ja eris­täy­ty­mis­tä epis­tee­mi­sen epä­luot­ta­muk­sen takia. Työ­ryh­mä menee jopa niin pit­käl­le, että ehdot­taa, ettei epä­va­kaa­ta per­soo­nal­li­suus­häi­riö­tä pidet­täi­si per­soo­nal­li­suus­häi­riö­nä, vaan sosi­aa­li­sen tavoit­ta­mat­to­muu­den tila­na.  

Men­ta­li­saa­tio­teo­rian juu­ret löy­ty­vät kiin­ty­mys­suh­de­teo­rias­ta

Peter Fona­gyn tie men­ta­li­saa­tio­teo­rian luo­jak­si selit­tyy hänen uran­sa alku­vai­heen mah­dol­li­suuk­sil­la pääs­tä kiin­ty­mys­suh­de­teo­rian luo­jan Bowl­byn ja Mary Mai­nin oppi­laak­si (Wal­lin 2007). Fona­gy oli vuon­na 1980 Bowl­byn oppi­laa­na Lon­toon Uni­ver­si­ty Col­le­ges­sa, ja AAI-haas­tat­te­luun (Adult Attach­ment Inter­view) hänet kou­lut­ti mene­tel­män kehit­tä­jä Mary Main. Fona­gy ins­pi­roi­tui Mai­nin uut­ta luo­vas­ta tut­ki­muk­ses­ta ja halusi ope­ra­tio­na­li­soi­da hänen aja­tus­ten­sa poh­jal­ta yksi­löl­li­siä ero­ja meta­kog­ni­tii­vis­sa kyvyis­sä. Sii­nä mis­sä Main oli kes­kit­ty­nyt aikui­sen oman ajat­te­lun itse­mo­ni­to­roin­tiin ja muis­ta­mi­seen, Fona­gy laa­jen­si näkö­kul­maa oman mie­len reflek­toin­nis­ta ymmär­ryk­seen mie­len­ti­lois­ta ja nii­den vai­ku­tuk­ses­ta käyt­täy­ty­mi­seen, rea­goin­tiin ja koke­mi­seen myös muil­la ihmi­sil­lä. Fona­gy kehit­ti kol­le­go­jen­sa Stee­len paris­kun­nan kans­sa reflek­tii­vi­sen funk­tion käsit­teen ja myö­hem­min reflek­tii­vi­sen funk­tion astei­kon tut­ki­mus­tar­koi­tuk­seen (Fona­gy, Tar­get, Stee­le & Stee­le 1998). Fona­gy kes­kit­tyi työ­ryh­mi­neen parik­si­kym­me­nek­si vuo­dek­si tut­ki­maan ja raken­ta­maan teo­ri­aa van­hem­pien men­ta­li­saa­tio­ky­vyn ja kiin­ty­mys­suh­teen kriit­ti­ses­tä tär­key­des­tä kehi­tyk­ses­sä, psy­ko­pa­to­lo­gias­sa ja psy­ko­te­ra­pias­sa. Men­ta­li­saa­tio­tut­ki­mus kes­kit­tyi vai­kea­hoi­toi­seen raja­ti­la­per­soo­nal­li­suu­teen ja myö­hem­min epä­va­kaa­seen per­soo­nal­li­suus­häi­ri­öön. Tämä kat­saus kes­kit­tyy Fona­gyn työ­ryh­män vii­me vuo­sien epä­va­kaan per­soo­nal­li­suus­häi­riön ja sen psy­ko­so­si­aa­li­sen hoi­don uudel­leen mää­rit­te­lyyn ja käsit­teel­lis­tä­mi­seen.  Uudet aja­tuk­set raken­tu­vat edel­leen kiin­ty­mys­suh­teen ja men­ta­li­saa­tion kehi­tyk­sen tär­key­den poh­jal­le, mut­ta nyky­tie­don valos­sa työ­ryh­mä mää­rit­tää epä­va­kaan per­soo­nal­li­suus­häi­riön epis­tee­mi­sen luot­ta­muk­sen häi­riö­nä (Fona­gy ym. 2015). Ennen kuin ete­nen teo­rian uusiin aja­tuk­siin ker­taan sitä osaa men­ta­li­saa­tio­teo­rias­ta, jos­ta uuden aja­tuk­set ovat raken­tu­neet.

Mitä men­ta­li­saa­tio on ja miten se kehit­tyy?

Men­ta­li­saa­tio tar­koit­taa pyr­ki­mys­tä näh­dä pääl­le­päin näky­vän käyt­täy­ty­mi­sen taak­se ja poh­tia, min­kä­lai­sia tun­tei­ta, aja­tuk­sia, toi­vei­ta tai usko­muk­sia reak­tion taka­na voi­si olla (Fona­gy ym. 1998). Men­ta­li­saa­tio on avain toi­sen ihmi­sen ymmär­tä­mi­seen ja itsen ymmär­tä­mi­seen, kos­ka mei­dän oma­kaan mie­lem­me ei ole läpi­nä­ky­vä, vaan vaa­tii poh­dis­ke­le­vaa havain­noin­tia ja päät­te­lyä (Paju­lo, Salo & Pyyk­kö­nen 2015). Oman ja toi­sen ihmi­sen näkö­kul­man poh­ti­mi­nen vaa­tii pon­nis­te­lua ver­rat­tu­na itse­kes­kei­seen tai auto­maat­ti­seen ja saman­lai­se­na tois­tu­vaan tilan­tei­den tul­kin­taan, joka oli­si hel­pom­paa ja nopeam­paa. 

Men­ta­li­saa­tio­ky­ky ja tun­ne­sää­te­ly­tai­dot opi­taan (varhais)lapsuudessa vuo­ro­vai­ku­tuk­ses­sa toi­sen ihmi­sen kans­sa, ja nii­den suo­tui­sa kehi­tys edel­lyt­tää, että on itse saa­nut tois­tu­via koke­muk­sia riit­tä­vän tur­val­li­ses­sa kiin­ty­mys­suh­tees­sa tun­ne­ta­sol­la koh­da­tuk­si tule­mis­ta (Fona­gy, Ger­ge­ly, Jurist & Tar­get 2002). Men­ta­li­saa­tio­ky­vyn ja minuu­den kehit­ty­mi­nen on riip­pu­vai­nen sii­tä, että on toi­nen ihmi­nen, joka on kiin­nos­tu­nut minun mie­les­tä­ni. Vau­va ja pie­ni lap­si tar­vit­see tois­ta ihmis­tä reflek­toi­maan sisäis­tä tilaan­sa ja pei­laa­maan sitä takai­sin. Täs­sä pei­laa­mi­ses­sa oleel­lis­ta on van­hem­man kyky näh­dä lap­si itses­tä eril­li­se­nä oman mie­len omaa­va­na tavoit­teel­li­se­na toi­mi­ja­na ja van­hem­man halu tutus­tua tähän ainut­ker­tai­seen yksi­löön. Onnis­tu­nees­sa pei­laa­mi­ses­sa van­hem­pi reflek­toi lap­sen sisäis­tä tilaa, ei omaan­sa. Ensim­mäis­ten kuu­kausien jäl­keen on tär­ke­ää, että van­hem­pi ei vain tois­ta vau­van ilmei­tä tai ään­te­lyä, vaan tuo sii­hen myös tun­ne­sää­te­lyä edis­tä­vää eri­lais­ta näkö­kul­maa, esi­mer­kik­si loh­du­tus­ta ja rau­hoit­te­lua. Kun van­hem­pi tun­nis­taa lap­sen tun­teen ja kes­tää sen ilman että se tart­tuu häneen, lap­si huo­maa, ettei hänel­lä ole hätää.

Kuin­ka kon­tak­ti syn­tyy?  

Luo­tet­ta­va ja mer­ki­tyk­sel­li­nen kom­mu­ni­kaa­tio perus­tuu osten­sii­vis­ten (orien­toi­vien) vih­jei­den käyt­töön. Fona­gy kol­le­goi­neen (Fona­gy ym. 2002) on koros­ta­nut osten­sii­vis­ten (orien­toi­vien) vih­jei­den mer­ki­tys­tä luo­tet­ta­vas­sa vuo­ro­vai­ku­tuk­ses­sa ja tie­don siir­tä­mi­ses­sä niin opet­ta­jan ja oppi­laan, tera­peu­tin ja asiak­kaan kuin myös hoi­vaa­jan ja pie­nen lap­sen välil­lä. Tai­ta­vat opet­ta­jat, kaup­pa­mie­het ja polii­ti­kot osaa­vat hyö­dyn­tää osten­sii­vi­siä vih­jei­tä, jol­loin kuu­li­ja kokee puheen ole­van hänel­le suun­nat­tua ja mer­ki­tyk­sel­lis­tä. Vau­voil­le sanat­to­mat osten­sii­vi­set vih­jeet, kuten kat­se­kon­tak­ti, vas­ta­vuo­roi­suus, tie­tyn­lai­nen äidil­li­nen äänen­sä­vy (vau­va­pu­he) sekä lii­oi­tel­lut tun­ne­vä­rit puhees­sa, ovat eri­tyi­sen tär­kei­tä. Lap­si ei siir­täi­si tark­kaa­vai­suut­taan auto­maat­ti­ses­ti aikui­seen, vaan tar­vit­see vih­jeen sii­tä, että puhe on juu­ri hänel­le tar­koi­tet­tu (Csibra 2010). Osten­sii­vi­sil­le vih­jeil­le yhteis­tä on nii­den vies­ti sii­tä, että vas­taa­not­ta­ja koe­taan sub­jek­ti­na. Nii­den avul­la hoi­vaa­ja var­mis­taa kon­tak­tin syn­ty­mi­sen ja tuot­taa vau­val­le koke­muk­sen, että tämä on juu­ri sinul­le hen­ki­lö­koh­tai­ses­ti suun­nat­tu vies­ti. Hoi­vaa­jan halu näh­dä vai­vaa ja pon­nis­tel­la ymmär­tääk­seen las­ta on tär­keä vies­ti lap­sel­le. Täl­lais­ta van­hem­man mie­len työ­tä voi pitää mie­len vas­ti­nee­na sylis­sä pitä­mi­sel­le, mie­len syli­nä (Lar­mo 2015). Sen kaut­ta pie­ni lap­si oival­taa, että toi­nen ihmi­nen voi halu­ta ja pyr­kiä ymmär­tä­mään ja jaka­maan hänen koke­muk­si­aan mie­les­sään. Van­hem­man kyky men­ta­li­soi­da las­taan ennus­taa tur­val­lis­ta kiin­ty­mys­suh­det­ta ja kehit­tää lap­sen perus­tur­val­li­suut­ta. Hol­ding-funk­tio ja mer­kat­tu pei­laus vas­taa­vat sitä, mitä hyvä psy­ko­te­ra­peut­ti tekee reflek­toi­des­saan poti­laan tun­ne­ti­laa ja kan­na­tel­les­saan asiak­kaan lii­an vai­kei­ta tun­tei­ta mie­les­sään.

Epis­tee­mi­sen luot­ta­muk­sen teo­ria – kenen tie­toon voin luot­taa?

Fona­gy monen muun tut­ki­jan tavoin kes­kit­tyi pit­kään sel­vit­tä­mään meka­nis­me­ja, jot­ka joh­ti­vat psy­ko­pa­to­lo­gi­aan, ja huo­mio oli kiin­nit­ty­nee­nä sii­hen, mikä toi­mii välit­tä­jä­nä var­hais­ten vas­toin­käy­mis­ten ja psy­ko­pa­to­lo­gian välis­sä (Fona­gy 2017). Psy­ko­dy­naa­mi­sis­sa mal­leis­sa per­soo­nal­li­suus­häi­riöi­den kausaa­li­si­na selit­tä­ji­nä on pidet­ty aluk­si Freu­din oppien mukaan psy­ko­sek­su­aa­lis­ta kehi­tys­tä ja aggres­sio­ta, myö­hem­min vaih­toeh­toi­ses­ti kiin­ty­mys­suh­de­viet­tiä (Fona­gy ym. 2015). Tut­ki­mus ei kui­ten­kaan pys­ty­nyt kiis­tat­ta yhdis­tä­mään var­hais­ta kas­vu­ym­pä­ris­töä myö­hem­pään sel­viy­ty­mi­seen elä­mäs­sä riit­tä­vän sel­keäs­ti. Tut­ki­jat (Sharp ym., 2015) oli­vat löy­tä­neet P‑faktorin, joka on nimet­ty ylei­sek­si psy­ko­pa­to­lo­gia­fak­to­rik­si eli fak­to­rik­si, joka löy­tyy eri­tyyp­pis­ten psy­ko­pa­to­lo­gioi­den taus­tal­ta. Fona­gyn työ­ryh­män (Fona­gy, Luyten, Alli­son & Cam­bell 2017) mie­les­tä p‑faktori pitäi­si käsit­teel­lis­tää resi­liens­sin puut­tu­mi­se­na eli kyvyt­tö­myy­te­nä myön­tei­seen uudel­lee­nar­vioin­tiin vas­toin­käy­mis­ten sat­tues­sa. Tut­ki­mus oli jo osoit­ta­nut, että yksi­lön ran­kat koke­muk­set ja voi­ma­kas stres­si ei vai­ku­ta kaik­kiin samal­la taval­la. Anto­novs­ky (Anto­novs­ky & Sagy 1986) puhui 1980-luvul­la sai­rau­den sijaan ter­veyt­tä ja toi­pu­mis­ta tuke­vis­ta teki­jöis­tä ja ihmi­sen kyvys­tä oppi­mi­seen ja muu­tok­seen. Tämä joh­ti para­dig­man muu­tok­seen sai­rauso­rien­toi­tu­nees­ta ter­vey­so­rien­toi­tu­nee­seen tut­ki­muk­seen ja Fona­gyn ajat­te­lus­sa kiin­nos­tuk­sen siir­ty­mi­seen psy­ko­pa­to­lo­gian meka­nis­meis­ta nii­hin, jot­ka suo­jaa­vat sai­ras­tu­mi­sel­ta (resi­liens­si). Kyse on taval­laan men­taa­li­ses­ta immuu­ni­sys­tee­mis­tä (MIS).

Näkö­kul­man muu­tos sai­raut­ta tuot­ta­vis­ta teki­jöis­tä ter­veyt­tä tuke­viin teki­jöi­hin joh­ti Fona­gyn ja Alli­so­nin (2014) tutus­tu­maan luon­nol­li­sen peda­go­gii­kan (luon­non­pe­da­go­gii­kan) ja epis­tee­mi­sen luot­ta­muk­sen teo­ri­aan (Csibra & Ger­ge­ly 2011). Ger­ge­lyn ja Csibran teo­ria perus­tuu kult­tuu­ri­tie­don tehok­kaa­seen välit­tä­mi­seen suku­pol­vien välil­lä. Lap­sel­la ei ole oma­koh­tais­ta koke­mus­ta monis­ta­kaan arki­päi­väi­sis­tä ärsyk­keis­tä, joi­ta hän ympä­ris­tös­sään koh­taa. Sik­si lap­si käyt­tää esi­mer­kik­si aikui­sen kas­vo­nil­mei­tä apu­na ympä­ris­töön tutus­tu­mi­ses­sa ja oman käyt­täy­ty­mi­sen sää­te­lys­sä. Lap­si oppii, kuin­ka uhkaa­val­la ilmeel­lä vii­tat­tua koh­det­ta kan­nat­taa vält­tää ja myön­tei­sen tai neut­raa­lin vih­jeen yhtey­des­sä koh­det­ta voi tur­val­li­ses­ti lähes­tyä. Epis­tee­mi­sen luot­ta­muk­sen teo­rian mukaan ihmis­lap­set, yleen­sä aluk­si var­hai­sen kiin­ty­mys­suh­teen puit­teis­sa, ovat vais­ton­va­rai­ses­ti avoi­mia sosi­aa­li­sel­le kom­mu­ni­kaa­tiol­le ensi­si­jai­sil­ta hoi­vaa­jil­taan. Luot­ta­mus hoi­vaa­jaan tar­koit­taa luot­ta­mus­ta sii­hen, mitä van­hem­pi opet­taa ja ker­too. Täl­lä on huo­mat­ta­va mer­ki­tys, kun ajat­te­lee että suu­rin osa usko­muk­sis­tam­me ei perus­tu omiin havain­toi­him­me, vaan sii­hen mitä muut ovat meil­le ker­to­neet tai opet­ta­neet.

Csibran ja Ger­ge­lyn (2011) teo­rian mukaan epis­tee­mi­nen valp­paus ja tark­kaa­vai­suus ovat oleel­li­sen tär­kei­tä, kos­ka ne liit­ty­vät sen arvioi­mi­seen, kenen tie­toon voi luot­taa. Tie­don läh­teen luo­tet­ta­vuu­den arvioi­mi­nen on aikui­sel­la moni­mut­kais­ta, mut­ta yleis­täen voi sanoa, että kun hen­ki­löön suh­tau­du­taan yksi­lö­nä ja hän kokee tul­leen­sa huo­ma­tuk­si ja ymmär­re­tyk­si, hän vas­taa epis­tee­mi­sel­lä luot­ta­muk­sel­la ja hänen mie­len­sä avau­tuu otta­maan vas­taan uut­ta tie­toa (Fona­gy 2018). Kai­kes­sa kom­mu­ni­kaa­tios­sa, jon­ka kuun­te­li­ja kokee luo­tet­ta­vak­si, tie­to koe­taan tär­keäk­si ja yleis­tet­tä­vis­sä ole­vak­si. Jos puhu­jan tun­nis­taa men­ta­li­soi­maan kyke­ne­väk­si, häneen on help­po luot­taa. Epis­tee­mi­nen valp­paus puo­les­taan on tär­keä vir­heel­li­sen infor­maa­tion tun­nis­ta­mi­sek­si. Sen avul­la arvioim­me puhu­jan luo­tet­ta­vuut­ta, auk­to­ri­teet­tia ja päte­vyyt­tä.

Jäyk­kyys kes­kei­se­nä piir­tee­nä per­soo­nal­li­suus­pa­to­lo­gias­sa

Nancy McWil­liam­sin (McWil­liams 2011) teo­rias­sa jäyk­kyys on per­soo­nal­li­suus­pa­to­lo­gian kes­kei­nen omi­nai­suus. Tämä näkyy tai­pu­muk­se­na toi­mia samal­la tavoin riip­pu­mat­ta tilan­ne­te­ki­jöis­tä tai vuo­ro­vai­ku­tus­kon­teks­tis­ta. Fona­gyn työ­ryh­män ja teo­rian päi­vit­ty­mi­sen läh­tö­koh­ta oli samas­sa para­dok­saa­li­ses­sa yhdis­tel­mäs­sä toi­min­ta­ta­po­jen rigi­diyt­tä ja oirei­den, ihmis­suh­tei­den ja samaan aikaan sel­viy­ty­mis­kei­no­jen labii­liut­ta epä­va­kaas­sa per­soo­nal­li­suus­häi­riös­sä (Fona­gy ym. 2015). Tur­va­ton kiinn­ty­mys­suh­de­tyy­li aiheut­taa kog­ni­tii­vis­ta hait­taa aikui­se­na­kin. Aikui­sen kiin­ty­mys­suh­de­tur­vat­to­muus ennus­taa mie­len kog­ni­tii­vi­sen avoi­muu­den kaven­tu­mis­ta tai jopa sul­keu­tu­mis­ta, mata­lam­paa epä­var­muu­den sie­to­ky­kyä ja tai­pu­mus­ta dog­maat­ti­seen ajat­te­luun (Miku­lincer 1997). Täl­löin hen­ki­lö myös toden­nä­köi­sem­min sääs­te­lee älyl­lis­tä pon­nis­te­lua ja omak­suu her­kem­min ste­reo­ty­pioi­ta. Kruglans­ki (1989) on käyt­tä­nyt käsi­tet­tä epis­tee­mi­nen jää­ty­mi­nen kuvaa­maan tai­pu­mus­ta puo­lus­taa ole­mas­sa ole­via tie­to­ra­ken­tei­ta, vaik­ka ne ovat vää­riä ja har­haan­joh­ta­via. Tur­vat­to­mat yksi­löt, jot­ka pel­kää­vät kiin­ty­mys­hen­ki­lön menet­tä­mis­tä, taker­tu­vat ahdis­tu­nei­na alku­pe­räi­siin mal­lei­hin­sa. Jos tun­teet hel­pos­ti hukut­ta­vat alleen ja uhkaa­vat minä­ko­ke­mus­ta, on ymmär­ret­tä­vää pidät­täy­tyä tie­dol­ta, joka haas­taa omia usko­muk­sia (Miku­lincer 1997). Tie­don sta­bii­lius hel­pot­taa tun­tei­den sää­te­lyä. Vas­taa­vas­ti tur­val­li­set yksi­löt ovat luot­ta­vai­sem­pia, mut­tei­vat kri­tii­kit­tö­miä, mikä mah­dol­lis­taa vähem­män defen­sii­vi­syy­den ja mie­len avaa­mi­sen tie­dol­le, joka haas­taa ole­mas­sa ole­via käsi­tyk­siä.

Fona­gyn työ­ryh­mä (Fona­gy ym. 2015) on esit­tä­nyt, että haa­voit­tu­vuus psy­ko­pa­to­lo­gial­le liit­tyy häi­riöi­hin epis­tee­mi­ses­sä luot­ta­muk­ses­sa, mikä puo­les­taan vahin­goit­taa mah­dol­li­suut­ta hyö­tyä sosi­aa­li­ses­ta vuo­ro­vai­ku­tuk­ses­ta, oppia uut­ta ja kehit­tyä. Men­ta­li­saa­tioon kyke­ne­vän van­hem­man lap­si kas­vaa tur­val­li­ses­sa kiin­ty­mys­suh­tees­sa, joka kehit­tää hänen itse­tun­te­mus­taan, tun­tei­den sää­te­lyä ja men­ta­li­saa­tio­tai­to­ja (Fona­gy 2018). Kaik­ki tämä lisää hänen tai­to­jaan navi­goi­da sosi­aa­li­ses­sa maa­il­mas­sa, oppia itses­tä ja muis­ta. Vas­taa­vas­ti kal­toin­koh­del­tu tai vail­le jää­nyt lap­si kas­vaa suh­tees­sa, jos­sa hänen toi­mi­juut­taan ei ole tun­nis­tet­tu, ren­tou­den tilal­la onkin jat­ku­va valp­paus ja kom­mu­ni­kaa­tios­sa epis­tee­mi­nen yli­valp­paus eikä luot­ta­mus kehi­ty. Mie­li ei ota vas­taan uut­ta tie­toa, ja pää­sy uuden­lai­siin kei­noi­hin toi­mia estyy, asioi­den yhdis­tä­mi­nen ja asso­sioin­ti vai­keu­tuu, oppi­mi­nen vai­keu­tuu. Lap­si kuu­lee mut­tei kuun­te­le eikä tun­nis­ta, mil­loin joku men­ta­li­soi hän­tä oikein.

Hel­sin­gis­sä käy­des­sään Fona­gy (2018) puhui sii­tä, kuin­ka trau­ma yleen­sä tuho­aa sosi­aa­li­sen luot­ta­muk­sen ja että per­soo­nal­li­suus­häi­riön sijaan mei­dän pitäi­si­kin puhua vai­keu­des­ta luot­taa part­ne­riin, tera­peut­tiin tai opet­ta­jaan. Fona­gyn työ­ryh­män (Fona­gy ym. 2017) päi­vi­te­tys­sä men­ta­li­saa­tio­poh­jai­ses­sa teo­rias­sa per­soo­nal­li­suus­häi­riön yti­meen on nos­tet­tu epis­tee­mi­sen luot­ta­muk­sen vau­rioi­tu­mi­nen, ja epis­tee­mi­nen epä­luot­ta­mus näh­dään ymmär­ret­tä­vä­nä sopeu­tu­mis­ta tuke­va­na teki­jä­nä vahin­gol­li­ses­sa kas­vu­ym­pä­ris­tös­sä (Fona­gy & Alli­son 2014). Epä­va­kaa per­soo­nal­li­suus­häi­riö tulee uudel­leen­mää­ri­te­tyk­si resi­liens­sin tai epis­tee­mi­sen luot­ta­muk­sen puut­tu­mi­se­na. Tur­val­li­ses­ti hoi­vaa­jaan­sa kiin­nit­ty­nyt lap­si pitää hoi­vaa­jaan­sa luo­tet­ta­va­na tie­don­läh­tee­nä. Kun epis­tee­mi­nen luot­ta­mus vahin­goit­tuu lap­suu­den tur­vat­to­mas­sa kiin­ty­mys­suh­tees­sa, lap­sen mie­li alkaa sul­keu­tua osin eikä ota uut­ta tie­toa tehok­kaas­ti vas­taan. Kal­toin­koh­te­le­vas­sa tai piit­taa­mat­to­mas­sa huo­len­pi­dos­sa osten­sii­vi­set vih­jeet puut­tu­vat tai ovat lap­sen pelon ja häm­men­nyk­sen takia vai­keas­ti tavoi­tet­ta­vis­sa, mikä pitää epis­tee­mis­tä yli­valp­paut­ta yllä. Epis­tee­mi­nen epä­luot­ta­mus kehit­tyy, kun aikui­sen mie­li ei tun­nu hyvän­tah­toi­sel­ta tai luo­tet­ta­val­ta. Lap­sel­le voi olla tur­val­li­sem­paa olla ajat­te­le­mat­ta aikui­sen viha­mie­li­syyt­tä tai välin­pi­tä­mät­tö­myyt­tä lain­kaan, mikä opet­taa vält­tä­mään mie­len tilo­jen ajat­te­le­mis­ta ylei­sem­min­kin. Tämä kaven­taa mah­dol­li­suut­ta kehit­tää sosi­aa­li­sia tai­to­ja, eikä sosi­aa­li­nen tie­to pää­se päi­vit­ty­mään uusien, edes myön­teis­ten inter­per­soo­nal­lis­ten koke­mus­ten myö­tä. Sub­jek­tii­vi­se­na koke­muk­se­na tämä vas­taa jumiin tai eris­tyk­siin jää­mis­tä. Muu­tos ja kehi­tys han­ka­loi­tuu, kun ei voi vas­taa­not­taa uut­ta tie­toa eikä sitä voi yleis­tää mui­hin sosi­aa­li­siin tilan­tei­siin. Jos kyky luo­da luot­ta­muk­sel­li­sia suh­tei­ta on heik­ko jo lap­suu­des­sa ja nuo­ruu­des­sa, hen­ki­lö menet­tää oppi­mis­ver­kos­toa tär­kei­den kehi­tys­vuo­sien aika­na. Kun muil­ta tule­vaa tie­toa ei voi pitää luo­tet­ta­va­na, jou­tuu tar­rau­tu­maan kiin­ni omaan totuu­teen. Täl­lä taas on hoi­dol­li­ses­ti oma mer­ki­tyk­sen­sä, ja poti­laan vai­keus luot­taa, että toi­nen voi­si hän­tä ymmär­tää ja tavoit­taa, jat­kaa yksi­lön koke­maa eris­täy­ty­nei­syyt­tä ja yksi­näi­syyt­tä (Fona­gy ym. 2015).

”Kukaan ei voi aut­taa minua”

Kehi­tyk­sel­li­nen epis­tee­mi­sen luot­ta­muk­sen häi­riin­ty­mi­nen ilme­nee epis­tee­mi­se­nä yli­valp­pau­te­na eli motii­vien yli­tul­kin­ta­na, kuten hyper- tai pseu­do­men­ta­li­saa­tios­sa (Bo, Fona­gy, Sharp & Kon­gers­lev 2017). Epis­tee­mi­nen yli­valp­paus tar­koit­taa epä­luu­loi­suut­ta toi­sen puhei­siin omis­ta tar­koi­tus­pe­ris­tä tai aiko­muk­sis­ta. Tyy­pil­li­sim­mil­lään se tulee näky­väk­si toi­sen aiko­mus­ten vir­heel­li­se­nä att­ri­buu­tio­na ja ole­tuk­se­na toi­sen pahan­tah­toi­sis­ta motii­veis­ta toi­min­nan taka­na (Fona­gy ym. 2017). Jois­sain tapauk­sis­sa se tar­koit­taa lii­al­lis­ta, naii­via yli­luot­ta­mis­ta infor­maa­tioon ja joh­taa vaa­raan vää­ri­nop­pi­mi­ses­ta tai pete­tyk­si ja hyväk­si­käy­te­tyk­si tule­mi­ses­ta. Epis­tee­mi­sen epä­luot­ta­muk­sen tilas­sa vas­taa­not­ta­ja voi hyvin­kin ymmär­tää, mitä hänel­le puhu­taan, mut­tei koe tie­don liit­ty­vän itseen­sä eikä voi sisäis­tää sitä. Mah­dol­li­suus poh­tia omia usko­muk­sia itses­tä ja muis­ta sosi­aa­li­ses­sa vuo­ro­vai­ku­tuk­ses­sa sul­keu­tuu tai häi­riin­tyy. Oppi­mi­sen asen­teen avaa­mi­ses­sa osten­sii­vi­set kom­mu­ni­kaa­tio­vih­jeet, kuten vuo­rot­te­lu, kat­se­kon­tak­ti ja äänen­sä­vy, ovat tär­kei­tä. Rajoit­tu­neen men­ta­li­saa­tio­ky­vyn omaa­va yksi­lö ei kyke­ne luo­tet­ta­vas­ti tun­nis­ta­maan osten­sii­vi­sia vih­jei­tä sekä vies­te­jä ja omak­suu hai­tal­li­sen jäy­kän, uut­ta tie­toa läpäi­se­mät­tö­män mal­lin (Fona­gy ym. 2017). ”Nor­maa­li” per­soo­nal­li­suus on kau­ka­na sta­bii­lis­ta ja yhte­näi­ses­tä sosi­aa­li­sis­sa tilan­teis­sa, mut­ta per­soo­nal­li­suus­häi­riös­sä tämä jous­ta­vuus puut­tuu ja hen­ki­löl­lä on vai­keuk­sia sopeu­tua muut­tu­viin sosi­aa­li­siin tilan­tei­siin. Seu­rauk­se­na on impli­siit­ti­nen epä­luot­ta­mus sosi­aa­li­ses­sa ympä­ris­tös­sä ja kyvyt­tö­myys oppia sosi­aa­li­ses­ta koke­muk­ses­ta tai muo­ka­ta omaa käyt­täy­ty­mis­tä sen poh­jal­ta. Per­soo­nal­li­suus­häi­riö on näin ymmär­ret­tä­vis­sä kyvyt­tö­myy­te­nä oppia vuo­ro­vai­ku­tuk­ses­sa ja yleis­tää nor­ma­li­soi­vaa koke­mus­ta ihmis­suh­tei­siin­sa. Vai­keu­den ydin on vahin­goit­tu­nees­sa kyvys­sä tul­ki­ta osu­vas­ti sosi­aa­lis­ta toi­min­taa mie­len tilo­jen kaut­ta eli hei­ken­ty­nees­sä men­ta­li­saa­tios­sa. Sama vai­keus ilme­nee psy­ko­te­ra­pias­sa, mut­ta vai­keus hyö­tyä tera­peut­ti­ses­ta vuo­ro­vai­ku­tuk­ses­ta ei joh­du toi­min­ta­mal­lien ja usko­mus­ten syvyy­des­tä, vaan kyse on epis­tee­mi­sen epä­luot­ta­muk­sen ilmen­ty­mäs­tä.

Men­ta­li­saa­tio on tera­peu­tin kei­no herät­tää luot­ta­mus­ta poti­laas­sa

Epis­tee­mi­nen hyper­valp­paus tai lii­al­li­nen varuil­la ole­mi­nen näkyy vai­keu­te­na luot­taa tera­peut­tiin, opet­ta­jaan tai part­ne­riin, pin­nal­li­ses­ti se voi näkyä myös nopea­na yli­luot­ta­mi­se­na (Fona­gy ym. 2017). Tera­peut­ti voi kokea, että asia­kas ei kuun­te­le, vaik­ka todel­li­suu­des­sa hänel­lä on val­ta­va vai­keus luot­taa kuu­le­man­sa totuu­den­mu­kai­suu­teen ja sii­hen, että tie­dol­la oli­si hänel­le mitään käyt­tö­ar­voa. Kiin­ty­mys­sys­tee­min akti­voi­tu­mi­nen on edel­ly­tys per­soo­nal­li­suus­häi­riöi­sen poti­laan psy­ko­te­ra­pias­sa, jot­ta hän oppi­si toi­mi­maan psy­ko­lo­gi­ses­ti vuo­ro­vai­ku­tus­suh­teis­sa. Fona­gy (2017) muis­tut­taa, että oireen­mu­kai­nen hoi­to ei vie­lä rii­tä kor­jaa­maan luot­ta­mus­ta ja kykyä ottaa vas­taan tie­toa. Men­ta­li­saa­tion oppi­mis­ta Fona­gy ei pidä tera­pian ykkös­ta­voit­tee­na, mut­ta men­ta­li­saa­tio on tera­peu­tin kei­no herät­tää luot­ta­mus­ta poti­laas­sa. Luot­ta­muk­sen syn­ty­mi­sen kan­nal­ta on tär­ke­ää, että poti­las kokee tera­peu­tin näke­vän hänet yksi­lö­nä, ainut­laa­tui­se­na ja toi­mi­ja­na. Tun­ne sii­tä, että toi­nen ajat­te­lee minua ja pitää minut mie­les­sään herät­tää luot­ta­mus­ta ja avaa poti­laan miel­tä tera­peu­tin puheel­le. Ylei­ses­ti kaik­ki kom­mu­ni­kaa­tio, joka tun­nis­taa kuu­li­jan yksi­lö­nä ja aiko­muk­sel­li­se­na toi­mi­ja­na, lisää epis­tee­mis­tä luot­ta­mus­ta. 

Kai­kil­la näyt­töön perus­tu­vil­la psy­ko­te­ra­pia­mal­leil­la on omat mie­len toi­min­to­jen mal­lit, mää­ri­tel­mät häi­riöis­tä ja muu­tok­ses­ta, mut­ta ne kaik­ki tör­mää­vät samaan ongel­maan, jos poti­las ei koe nii­tä itsen­sä kan­nal­ta mer­kit­tä­vik­si, omaa koke­mis­ta­paan­sa kos­ke­vik­si tai todek­si (Fona­gy ym. 2017). Sen lisäk­si, että tera­peu­tin tulee näh­dä asioi­ta toi­sen kan­nal­ta ja näh­dä poti­las inten­tio­naa­li­se­na toi­mi­ja­na, tulee hänen sel­viy­tyä myös poti­laan epis­tee­mi­ses­tä yli­valp­pau­des­ta (”ei kos­ke­ta minua”, ”ei päde minuun”). Tera­peu­tin tulee luo­da ja vies­tit­tää yhteis­työ­tä, osoit­taa kykyä näh­dä ongel­ma poti­laan näkö­kul­mas­ta, tun­nis­taa poti­las toi­mi­jak­si ja olla val­mis oppi­maan poti­laal­ta. Tera­peu­tin vuo­ro­vai­ku­tus­tyy­li toi­mii osten­sii­vi­se­na vih­jee­nä lisä­ten epis­tee­mis­tä luot­ta­mus­ta edel­lyt­täen, että tera­peut­ti onnis­tuu löy­tä­mään ja välit­tä­mään sisäl­töä, joka aut­taa poti­las­ta ymmär­tä­mään (men­ta­li­soi­maan) itse­ään ja reak­tioi­taan mui­hin. 

Vaik­ka men­ta­li­saa­tio on todet­tu ylei­sek­si teki­jäk­si tehok­kais­sa psy­ko­te­ra­piois­sa, työ­ryh­mä esit­tää, ettei sen vai­ku­tus oli­si se, mitä aikai­sem­min aja­tel­tiin. Men­ta­li­saa­tion oppi­mi­nen ei ole tera­pian ykkös­ta­voi­te, vaan men­ta­li­saa­tio on ensi­si­jai­ses­ti tera­peu­tin kei­no herät­tää luot­ta­mus­ta poti­laas­sa. Men­ta­li­soi­mal­la poti­las­ta oikein tera­peut­ti mal­lin­taa men­ta­li­soi­mis­ta. Vas­taa­mal­la sen­si­tii­vi­ses­ti poti­laal­le poti­las ottaa aske­leen taak­se­päin epis­tee­mi­ses­tä eris­täy­ty­nei­syy­des­tä. Hil­jal­leen poti­laan omien tai­to­jen kehit­tyes­sä hän alkaa laa­jen­taa tai yleis­tää uusia tai­to­jaan tera­pia­suh­teen ulko­puo­lel­le. Pro­ses­si on komplek­si­nen, ei line­aa­ri­nen. Men­ta­li­saa­tio­ky­ky sää­te­lee tera­peut­ti­sen kom­mu­ni­kaa­tion vai­ku­tus­ta (Fona­gy ym. 2017). Hei­kom­min men­ta­li­soi­va poti­las tul­kit­see tois­tu­vam­min tera­peu­tin osten­sii­vi­sia vih­jei­tä vir­heel­li­ses­ti, jol­loin epis­tee­mi­nen luot­ta­mus ei voi kehit­tyä. Poti­laan koke­mus ymmär­re­tyk­si tule­mi­ses­ta ja sub­jek­tiu­des­ta on edel­ly­tys sil­le, että hän voi vas­taa­not­taa ja oppia sosi­aa­li­ses­ta tie­dos­ta. Fona­gyn työ­ryh­mä pai­not­taa sitä, että tera­pia­suh­teen tär­kein hyö­ty on epis­tee­mi­sen luot­ta­muk­sen yleis­ty­mi­nen tera­pian ulko­puo­lel­le. Täl­löin hen­ki­lö voi muut­taa odo­tuk­si­aan sosi­aa­li­ses­ta maa­il­mas­ta ja luot­taa sii­hen. Koke­muk­sis­ta oppi­mi­nen mah­dol­lis­tuu jous­ta­mat­to­man ajat­te­lun ja toi­min­nan sijaan.

Kir­jal­li­suus

Anto­novs­ky, Helen & Sagy, Shi­fra (1986). The deve­lop­ment of a sen­se of cohe­rence and its impact on res­pon­ses to stress situa­tion. Jour­nal of Social Psyc­ho­lo­gy, 126(2), 213–226.

Bo, Sune; Fona­gy, Peter; Sharp, Car­la & Kon­gers­lev, Mic­key. (2017). Hyper­men­ta­lizing, attach­ment and epis­te­mic trust in ado­lescent BPD: Cli­nical illustra­tions. Per­so­na­li­ty Disor­ders: Theo­ry, Research, ahd Treat­ment, 8(2), 172–182.

Csibra, Ger­ge­ly (2010). Recog­nizing com­mu­nica­ti­ve inten­tions in infancy. Mind & Lan­gua­ge, 25(2), 141–168.

Csibra, Ger­ge­ly & Ger­ge­ly, Györ­gy (2011). Natu­ral peda­go­gy as evo­lu­tio­na­ry adap­ta­tion. Phi­lo­sop­hical tran­sac­tions of the Roy­al Socie­ty of Lon­don. Series B, Bio­lo­gical sciences, 366(1567), 1149–1157. 

Fona­gy, Peter (2017). Advances in the men­ta­liza­tion based approach to psyc­hot­he­ra­py — new unders­tan­ding and new tech­niques. Luen­to Suo­men nuo­ri­sop­sy­kiat­ri­nen yhdis­tys ry:n 40-vuo­tis­juh­la­se­mi­naa­ris­sa 10.11.2017 Hel­sin­gis­sä.

Fona­gy, Peter & Alli­son, Eliza­beth (2014). The role of men­ta­lizing and epis­te­mic trust in the the­ra­peu­tic rela­tions­hip. Psyc­hot­he­ra­py: Theo­ry, Research, Prac­tice, Trai­ning, 51(3), 372–380.

Fona­gy, Peter; Ger­ge­ly, Gyor­gy; Jurist, Elliot & Tar­get, Mary (2002). Affect regu­la­tion, men­ta­liza­tion and the deve­lop­ment of the self. New York: Other Press.

Fona­gy, Peter; Luyten, Pat­rick & Alli­son, Eliza­beth (2015). Epis­te­mic pet­ri­fica­tion and the res­to­ra­tion of epis­te­mic trust: A new concep­tua­liza­tion of bor­der­li­ne per­so­na­li­ty disor­der and its psyc­ho­social treat­ment. Jour­nal of Per­so­na­li­ty Disor­ders, 29(5), 575–609.

Fona­gy, Peter; Luyten, Pat­rick; Alli­son, Eliza­beth & Camp­bell, Chloe (2017). What we have chan­ged our minds about: Part 2. Bor­der­li­ne per­so­na­li­ty disor­der, epis­te­mic trust and the deve­lop­men­tal sig­ni­ficance of social com­mu­nica­tion. Bor­der­li­ne Per­so­na­li­ty Disor­der and Emo­tion Dys­re­gu­la­tion, 4:9

Fona­gy, Peter; Tar­get, Mary; Stee­le, Howard & Stee­le, Miriam (1998). Reflec­ti­ve func­tio­ning manual. Lon­don: Uni­ver­si­ty Col­le­ge Lon­don.

Kruglans­ki, Arie W. (1989). Lay epis­te­mics and human know­led­ge: Cog­ni­ti­ve and moti­va­tio­nal bases. New York: Ple­num Press. 

Lar­mo, Anne­li (2010). Men­ta­li­saa­tio – kyky pitää mie­li mie­les­sä. Duo­decim, 126, 616–622.

McWil­liams, Nancy (2011). Psyc­hoa­na­ly­tic diag­no­sis: Unders­tan­ding per­so­na­li­ty struc­tu­re in cli­nical process. 2nd Edi­tion. New York: Guil­ford Press. 

Micu­lincer, Mario (1997). Adult attach­ment sty­le and infor­ma­tion proces­sing: Indi­vi­dual dif­fe­rences in curio­si­ty and cog­ni­ti­ve clo­su­re. Jour­nal of Per­so­na­li­ty and Social Psyc­ho­lo­gy, 72(5), 1217–1230.

Paju­lo, Mar­juk­ka; Salo, Saa­ra & Pyyk­kö­nen, Nina (2015) Men­ta­li­saa­tio ihmis­tä suo­jaa­va­na teki­jä­nä. Lää­ke­tie­teel­li­nen aika­kausi­kir­ja Duo­decim, 131(11), 1050–1057.

Sharp, Car­la; Wright, Aidan; Fow­ler, James; Frueh, Bart­ley; Allen, Jon; Old­ham, John & Clark, Lee (2015). The struc­tu­re of per­so­na­li­ty pat­ho­lo­gy: Both gene­ral (‘g’) and speci­fic (‘s’) fac­tors. Jour­nal of Abnor­mal Psyc­ho­lo­gy, 124(2), 387–398.Wal­lin, David J. (2007). Attach­ment in psyc­hot­he­ra­py. New York: The Guil­ford Press.