Martti Tuohimetsä: Mielen arkeologiaa

Pank­sepp, Jaak & Biven, Lucy (2012). The arc­heo­lo­gy of the mind: Neu­roe­vo­lu­tio­na­ry ori­gins of human emo­tions. New York: W. W. Nor­ton & Com­pa­ny.

Kaut­ta his­to­rian ihmi­nen on aja­tel­lut itsel­lään ole­van aineet­to­man ja kuo­le­mat­to­man sie­lun. Ihmis­tä ei ole ollut tapa­na lukea samaan kas­tiin eläin­kun­nan kans­sa. Olem­me myös tot­tu­neet pitä­mään Homo sapien­sia ainoa­na ihmis­la­jin edus­ta­ja­na. Näin onkin ollut vii­mei­set kym­me­nen­tu­hat­ta vuot­ta, jol­loin nean­der­ta­li­nih­mi­set kuo­li­vat suku­puut­toon. Ihmis­su­ku, Homo, kehit­tyi Itä-Afri­kas­sa noin 2,5 mil­joo­naa vuot­ta sit­ten, ja nyky­ään tun­ne­taan aina­kin kuusi ihmis­la­jia, kuten Homo hei­del­ber­gen­sis, Homo erec­tus jne. Nämä eivät ole Homo sapien­sin esi-isiä, vaan samaan aikaan rin­nak­kai­ses­ti elä­nei­tä itse­näi­siä laje­ja, kuin sisa­ria ja vel­jiä. Ne eivät olleet var­hai­sem­pia ver­sioi­ta meis­tä. Emme pol­veu­du niis­tä. Ne käyt­ti­vät tul­ta ja työ­ka­lu­ja, ja toden­nä­köi­ses­ti osa­si­vat puhua. Tämä ei ole sikä­li outoa, että onhan luon­nos­sa myös eri­lai­sia kar­hu­ja, eri­lai­sia koi­rae­läi­miä jne. Jo 150 000 vuot­ta sit­ten Homo sapien­sit oli­vat fyy­si­ses­ti ja myös aivo­jen­sa suh­teen nykyih­mi­sen kal­tai­sia. Noin 70 000 vuot­ta sit­ten alkoi muo­dos­tua laa­jem­pia jär­jes­täy­ty­nei­tä kult­tuu­re­ja. Tapah­tui kog­ni­tii­vi­nen val­lan­ku­mous, var­si­nai­sen kult­tuu­ri­sen his­to­rian alku. Maan­vil­je­ly alkoi n. 12 000 vuot­ta sit­ten, ja tie­teel­li­nen val­lan­ku­mous vas­ta 500 vuot­ta sit­ten.

Char­les Darwin esit­tää v. 1872 ilmes­ty­nees­sä kir­jas­saan Tun­tei­den ilmai­su ihmi­ses­sä ja eläi­mis­sä, että kai­kil­la nisäk­käil­lä on saman­kal­tai­set perus­e­moo­tiot kuin ihmi­sil­lä­kin, ja ne voi­daan havai­ta ja pää­tel­lä ilmeis­tä ja käyt­täy­ty­mi­ses­tä. Paul Ekman, joka on tun­net­tu tut­ki­muk­sis­taan kas­vo­jen mik­roil­mei­den tul­kit­si­ja­na, osoit­ti 60-luvun puo­li­vä­lis­sä Gre­go­ry Bate­so­nin alku­kan­tais­ten hei­mo­jen paris­sa teh­ty­jen fil­mien avul­la, että ilmeet ja emoo­tiot eivät ole opit­tu­ja tai mat­kit­tu­ja kuten ylei­ses­ti uskot­tiin, vaan ne ovat ole­mas­sa syn­ty­mäs­tä alkaen saman­lai­si­na kaik­kial­la. 40-luvul­la tut­ki­mus­mat­kai­li­jat koh­ta­si­vat Uudes­sa-Gui­neas­sa kivi­kaut­ta elä­viä ihmi­siä, joi­den kans­sa he heti pää­si­vät yhtey­teen. Ihmi­set ovat­kin kaik­kial­la poh­jim­mil­taan ällis­tyt­tä­vän saman­kal­tai­sia. Eri­lai­set kult­tuu­rit ja tavat ovat erään­lais­ta vaih­toeh­tois­ta pin­ta­si­laus­ta. Jaak Pank­sepp otti elä­män­työk­seen sel­vi­tel­lä ja tut­kia tätä ihmi­syy­den perus­taa, jon­ka ole­mas­sao­lo oli jää­nyt sekä psy­ko­lo­gian että kog­ni­tii­vi­sen neu­ro­tie­teen pii­ris­sä vähäl­le huo­miol­le. Myös psy­ko­te­ra­peut­ti­set teo­riat ja metap­sy­ko­lo­giat ovat kes­kit­ty­neet etu­pääs­sä vain tämän perus­tan pääl­le kes­kiai­voi­hin tal­len­tu­nei­den sekun­dää­ri­ses­ti opit­tu­jen ja sit­ten auto­ma­ti­soi­tu­nei­den sekä ter­ti­ää­ris­ten, etu­pääs­sä vain ihmi­sel­le omi­nais­ten kehit­ty­neem­pien kor­ti­kaa­lis­ten hie­no­va­rais­ten sosi­aa­lis­ten ja kog­ni­tii­vis­ten meka­nis­mien sel­vit­te­lyyn.

Jaak Pank­sepp vie luki­jan arkeo­lo­gi­sel­le mat­kal­le aivo­jen syviin onka­loi­hin, emo­tio­naa­li­sen mie­lem­me mui­nai­sil­le alku­läh­teil­le. Siel­lä majai­lee ensi­si­jai­ses­ti viet­tei­hin ja emoo­tioi­hin liit­ty­viä raken­tei­ta ja kemi­aa. Kaik­kien nisäk­käi­den aivot ovat raken­tu­neet saman perus­kaa­van mukaan. Kuo­ri­ker­rok­sen alla sijait­se­vat affek­tii­vi­set ver­kos­tot pitä­vät yllä tie­toi­suut­ta, kuten Mark Solms täs­sä leh­des­sä jul­kais­ta­vas­sa kir­joi­tuk­ses­saan osoit­taa. Tie­toi­suus ei raken­nu kie­len varaan. Ylei­ses­ti on aiem­min halut­tu uskoa, että tun­ne-elä­mäm­me oli­si joten­kin tois­si­jai­sem­paa kog­ni­tii­vi­siin kykyi­him­me näh­den, ja edel­leen kog­ni­tii­vi­ses­ti orien­toi­tu­neil­la tut­ki­joil­la on tai­pu­mus aja­tel­la, että tun­teet, emoo­tioi­den sub­jek­tii­vi­nen koke­mi­nen, oli­si­vat raken­tu­neet ihmi­sel­le omi­nai­sen laa­jan neo­kor­tek­sin varaan. Psy­ko­te­ra­piois­sa ope­roi­daan kes­kei­ses­ti kie­len avul­la. Totea­mus ”Alus­sa oli sana”, ei vas­taa todel­li­suut­ta. Filo­so­fien, kuten Lud­vig Witt­gens­tei­nin kuu­lui­sa lausel­ma, että ”Mis­tä ei voi puhua, on vai­et­ta­va” tai ”Kie­le­ni rajat ovat maa­il­ma­ni rajat” hei­jas­ta­vat käsi­tys­tä, että mer­ki­tys on muo­vau­tu­va sen mukaan miten käy­täm­me sano­ja. Län­si­mai­nen ana­lyyt­ti­sen filo­so­fian perin­ne on vah­vas­ti käsit­teel­lis­tä, sano­ja ja lausei­ta ana­ly­soi­va, ja se uskoo että nii­tä sel­vit­te­le­mäl­lä voim­me ymmär­tää, miten semant­ti­ses­ti raken­nam­me tun­tei­ta. Neu­ro-evo­lu­tio­nää­ri­ses­tä näkö­kul­mas­ta kat­soen tämä näkö­kan­ta on vää­rä. Tie­toi­set tun­teet eivät syn­ny aivo­kuo­res­sa tois­si­jai­ses­ti aja­tus­ten herät­tä­mi­nä. Kuo­ri­ker­rok­sen suu­ren­tu­mi­sen myö­tä kyke­nem­me kog­ni­tii­vi­ses­ti koke­maan ja ymmär­tä­mään elä­mää laa­jem­min kuin eläi­met, mut­ta kehit­ty­neem­pi mie­lem­me on raken­tu­nut arkaa­is­ten affek­tii­vis­ten ker­ros­ten pääl­le. Vaik­ka enem­mis­tö tie­de­mie­his­tä, psy­ko­lo­geis­ta ja filo­so­feis­ta tut­kii mie­luum­min ainut­ker­tai­sia ihmi­sel­le omi­nai­sia kog­ni­tii­vi­sia men­taa­li­sia omi­nai­suuk­sia, niin näi­den kor­keam­pien, sekun­dää­ri­ta­son oppi­mi­sen ja muis­tin sekä ter­ti­ää­ris­ten omi­nai­suuk­sien ja kyky­jen sel­vit­te­ly ei pal­ve­le lain­kaan mie­len alku­pe­rän ymmär­tä­mis­tä. Aivo­hal­vaus­po­ti­las on saat­ta­nut menet­tää kykyn­sä aja­tel­la sanoin tai puhua aivo­kuo­ren tuhou­dut­tu laa­jal­ti, mut­ta säi­lyt­tää sil­ti tie­toi­sen affek­ti­pi­toi­sen tajui­suu­den. Koet­tu ole­mas­sao­lo on sil­loin anoeet­tis­ta, pri­mää­ri­ta­son tie­toi­suut­ta, joka edel­tää noeet­tis­ta, opit­tua, tie­toon ja koke­muk­seen perus­tu­vaa tie­toi­suut­ta, mikä mah­dol­lis­taa puo­les­taan ter­ti­ää­ri­ta­son auto­noeet­ti­sen ajat­te­le­van tie­toi­suu­den, mah­dol­li­suu­den liik­kua aja­tuk­sin ajas­sa taak­se ja eteen­päin. Pri­mää­ri­ta­son tie­toi­suus on inten­sii­vis­tä, affek­tii­vi­ses­ti koet­tua ole­mas­sao­lon tun­net­ta, ja se on riip­pu­ma­ton kie­les­tä. Voim­me osit­tain kont­rol­loi­da pri­mää­ri­ta­sol­ta nouse­via tun­tei­tam­me, mut­ta sil­ti ne vai­kut­ta­vat suu­res­ti aja­tuk­siim­me. Tämä näkyy sel­väs­ti olles­sam­me onnel­li­sia tai surul­li­sia. Ter­ti­ää­ri­sen kor­ti­kaa­li­sen emoo­tioi­den sää­te­ly­jär­jes­tel­män vau­rioi­tu­mi­nen puo­les­taan ilme­nee yleen­sä voi­mis­tu­nee­na impul­sii­vi­suu­te­na ja affek­tii­vi­suu­te­na.

Eläi­mis­tä on perin­tei­ses­ti sanot­tu, että niil­lä ei ole sie­lua eikä tie­toi­suut­ta, eivät­kä ne osaa aja­tel­la. Nii­tä on pit­kään pidet­ty reflek­si­ko­neis­toi­na, jot­ka eivät tun­ne emoo­tioi­taan tun­tei­na samal­la taval­la kuin ihmi­nen. Ne parit­te­li­si­vat ilman himoa, hyök­käi­si­vät ilman rai­von tun­net­ta, suo­jau­tui­si­vat ilman että tun­ti­si­vat pelon tun­net­ta, hoi­vai­si­vat poi­ka­si­aan ilman tun­net­ta, eivät tun­ti­si tus­kaa jäte­tyk­si tule­mi­ses­ta. René Descar­tes­kin sanoi eläi­mis­tä, jot­ka hän käsit­ti jon­kin­lai­sik­si lait­teik­si, läh­te­vän outo­ja ääniä nii­tä lei­kel­täes­sä tie­teel­li­siin tar­koi­tuk­siin. Vaik­ka neu­ro­tie­tei­li­jät ovat pit­kään tien­neet pal­jon aivo­jem­me mui­nai­sis­ta emo­tio­naa­li­sis­ta ver­kos­tois­ta, vas­ta äsket­täin ne on voi­tu sito­vas­ti kyt­keä sub­jek­tii­vi­ses­ti koet­tui­hin tun­tei­siin. Eläin­ten­kin hyväk­sy­mi­nen tun­te­vik­si muut­taa sitä, miten puhum­me ihmis­luon­nos­ta ja psyyk­ki­sis­tä häi­riöis­tä.

Pank­sepp tote­aa pro­vo­ka­tii­vi­ses­ti, että neu­ro­tie­tei­li­jät ovat ainoa tie­de­mies­ten hei­mo, joka kos­kaan kyke­nee sel­ven­tä­mään emo­tio­naa­li­sen mie­len meka­nis­me­ja, ymmär­tä­mään sitä, miten opim­me ymmär­tä­mään koke­mus­ta itses­täm­me ja maa­il­mas­ta. Vali­tet­ta­vas­ti vain har­vat tut­ki­jat ovat yrit­tä­neet valais­ta tie­toi­suu­den affek­tii­vis­ta ulot­tu­vuut­ta, joka on eri­tyi­sen tär­ke­ää emo­tio­naa­lis­ten ongel­mien ja psy­kiat­ri­sen oireyh­ty­mien kan­nal­ta.

Affek­tii­vi­nen neu­ro­tie­de on uusi tie­tee­na­la. Kuvan­ta­mis­me­ne­tel­mät sopi­vat huo­nos­ti ihmi­sai­vo­jen syvien osien tut­ki­mi­seen, eikä syväl­le aivoi­hin voi ongel­mat­to­mas­ti asen­nel­la elekt­ro­de­ja. Pank­sepp sanoo avan­neen­sa Pan­do­ran lip­paan: kun ihmi­sen aivo­jen syviä osia, toi­sin kuin kuo­ri­ker­ros­ta, ei voi tut­kia kuvan­ta­mis­me­ne­tel­mil­lä, on lajien rajat ylit­tä­vä tut­ki­mi­nen ainoa mah­dol­li­suus. Eläin­ten emo­tio­naa­li­suu­den ymmär­tä­mi­nen syven­tää tie­toam­me myös ihmis­luon­nos­ta ja eri­lai­sis­ta psy­kiat­ri­sis­ta oireyh­ty­mis­tä. Pri­mää­ri­set poh­jim­mai­set emoo­tiot eivät ole opit­tu­ja. Ne ovat raken­tu­neet aivoi­hin evo­luu­tion myö­tä. Ne ovat arkaa­isia ”muis­to­ja”. Meil­lä on syn­tyes­säm­me, samoin kuin kai­kil­la nisäk­käil­lä, ohjel­moi­tu­na osin val­mii­na ja myö­hem­min val­miik­si kyp­sy­vi­nä aina­kin seit­se­män kohe­rent­tia auto­no­mis­ta toi­min­nal­lis­ta ana­to­mis­ta rata­jär­jes­tel­mää omi­ne välit­tä­jä­ai­nei­neen. Nii­den sti­mu­loin­ti elekt­ro­dien avul­la tuot­taa eri­lai­sia emoo­tioi­ta ja käyt­täy­ty­mis­tä, kuten pel­koa, aggres­sio­ta jne. Jos esi­mer­kik­si pel­ko­jär­jes­tel­mää sti­mu­loi­daan säh­köi­ses­ti tai kemial­li­ses­ti, nuo­ret koke­mat­to­mat rotan­poi­ka­set hakeu­tu­vat heti suo­jaan, ja jos ärsy­tys on voi­ma­kas, ne pake­ne­vat kau­huis­saan. Ne oppi­vat myös nopeas­ti vält­tä­mään nii­tä paik­ko­ja, jos­sa oli­vat sti­mu­loin­nin tapah­tues­sa. Itse ärsy­tys ei itses­sään sisäl­lä mitään ympä­ris­töön liit­ty­vää, joten kyky tun­tea pel­koa, kuten mui­ta­kin perus­af­fek­te­ja, on riip­pu­ma­ton mis­tään ympä­ris­tös­tä saa­duis­ta koke­muk­sis­ta. Kyky tun­tea affek­te­ja on taval­laan ”objek­ti­ton”. Alun perin vain har­vat ärsyk­keet lau­kai­se­vat ne, mut­ta koke­mus­ten kaut­ta nii­den kir­jo laa­je­nee nopeas­ti. Pel­ko, samoin kuin muut­kin perus­e­moo­tiot, sekoit­tu­vat ja kyt­key­ty­vät myö­hem­min ympä­ris­tös­tä saa­tui­hin koke­muk­siin ehdol­lis­tu­mi­sen meka­nis­mil­la. Ihmi­sen perus­e­moo­tiot kie­tou­tu­vat myös maa­il­maan liit­ty­vien inten­tioi­den ja aja­tus­ten kans­sa siten, että se, miten näem­me maa­il­man, voi vai­kut­taa tun­tei­siim­me.

Pank­sep­pin esit­te­le­mät seit­se­män perus­e­moo­tio­ta ovat SEEKING (ETSIMINEN); RAGE (RAIVO); FEAR (PELKO); LUST (HALU); PANIC/GRIEF (PANIIKKI/SURU); CARE (HOIVA); PLAY (LEIKKI). Ihmi­set ovat viet­ti­pe­räi­ses­ti ute­liai­ta, tie­don­ha­lui­sia ja naut­ti­vat miel­lyt­tä­vien tapah­tu­mien enna­koin­nis­ta, tun­te­vat suku­puo­lis­ta himoa, hoi­ta­vat jäl­ke­läi­siä viet­ti­pe­räi­ses­ti. Kaik­kien nisäk­käi­den pen­nut leik­ki­vät, ja las­ten tel­mi­mi­nen, peu­haa­mi­nen, kes­ki­näi­nen kil­pai­le­mi­nen on viet­ti­pe­räis­tä. Tähän liit­tyy ilo ja nau­ru, ja Pank­sepp esit­tää­kin, että rot­tien ään­te­ly ult­ra­ää­ni­taa­juu­del­la nii­den tel­mies­sä on homo­lo­gis­ta ihmi­sen nau­run kans­sa.

Psy­kiat­re­ja eri­tyi­ses­ti kiin­nos­ta­vat paniik­ki­häi­riöt ja kiin­ty­mys­si­tei­den tai toi­sin sanoen objek­ti­suh­tei­den kat­kea­mi­siin liit­ty­vät emoo­tiot ja tun­teet. FEAR ja PANIC/GRIEF -sys­tee­meil­lä on omat eril­li­set aivo­ra­ken­teen­sa ja välit­tä­jä­ai­neen­sa, vaik­ka ne mene­vät­kin osin pääl­lek­käin. Paniik­ki­häi­riö­koh­tauk­set ovat­kin enem­män ikään kuin lap­sen tai eläi­men pen­nun hätää eril­leen jou­tu­mi­ses­ta äidis­tä tai emos­ta kuin var­si­nais­ta pel­koa. Ihmis­suh­tei­den kat­kea­mi­nen, yksi­näi­syy­den hätä, eris­te­tyk­si tai syr­ji­tyk­si jou­tu­mi­nen yhtei­sös­sä herät­tää osin samo­ja aivoa­luei­ta kuin fyy­si­nen kipu. GRIEF jär­jes­tel­män sti­mu­loin­ti säh­köi­ses­ti saa sekä ihmi­sen että nisäk­kään itke­mään loh­dut­to­man depres­sii­vi­ses­ti ja ras­kaas­ti. Tila kor­jaan­tuu nopeas­ti kun ärsy­tys lope­te­taan. Hoi­toon rea­goi­mat­to­man ras­kaan masen­nuk­sen hoi­dos­sa on kokeil­tu pih­ti­poi­mun etuo­san syväs­ti­mu­laa­tio­ta. Endo­gee­ni­set opioi­dit toi­mi­vat välit­tä­jä­ai­nei­na GRIEF-jär­jes­tel­mäs­sä. Opioi­dit ovat tehok­kai­ta masen­nuk­sen ja yksi­näi­syy­den tun­teen lie­vit­tä­jiä, ja mor­fii­ni oli­si ilman sen hait­ta­vai­ku­tuk­sia ja addik­tii­vi­suut­ta ide­aa­li­nen psyy­ken­lää­ke.

Freud olet­ti, että kaik­ki ei-sek­su­aa­li­nen rak­kaus, myös äidin­rak­kaus, on suku­puo­lis­ten yllyk­kei­den subli­maa­tio­ta, ja että sosi­aa­li­set pyr­ki­myk­set yleen­sä ottaen oli­si­vat sek­su­aa­li­suu­den subli­maa­tio­ta. Nyt näi­tä ilmiöi­tä voi­daan kat­soa uudel­leen evo­luu­tio­nää­ri­ses­tä näkö­kul­mas­ta. CARE-sys­tee­miin kuu­luu epä­sek­su­aa­li­nen hoi­va ja hel­lyys. LUST on sii­tä eril­li­nen, vaik­ka molem­piin liit­tyy osin yhtei­ses­tä aivo­ke­mias­ta joh­tuen myös saman­tyyp­pi­siä tun­te­muk­sia.

Kuten mie­hen ja nai­sen ruu­miit, niin myös aivot ovat eri­lai­set mones­sa suh­tees­sa. Suku­puol­ten eri­lais­tu­mis­ta on tut­kit­tu aluk­si eläi­mil­lä. Se alkaa koh­dus­sa hor­mo­nien ohjaa­ma, ja tämä pro­ses­si tun­ne­taan mel­ko hyvin. Suku­puol­ten hor­mo­ni­re­sep­to­rien mää­ris­sä ja pai­kois­sa aivois­sa on ero­ja, ja se hei­jas­tuu ihmi­sen ter­ti­ää­ri­ta­son men­taa­li­siin omi­nai­suuk­siin ja miel­ty­myk­siin saak­ka, vaik­ka tämä tie­to ei kaik­kia miel­ly­tä. Aivot ja ruu­mis suku­puo­lit­tu­vat ras­kau­den toi­sel­la kol­man­nek­sel­la, toi­sis­taan eril­lään. Tähän vai­kut­ta­vat ent­syy­mit ja hor­mo­nit. Nii­den ajal­li­sen ryt­mi­tyk­sen tär­keys tun­ne­taan, ja ymmär­re­tään, miten nel­jä eri suku­puo­len ja men­taa­li­sen sek­su­aa­li­suu­den kons­tel­laa­tio­ta ovat näis­tä läh­tö­koh­dis­ta mah­dol­li­sia. Vaik­ka mie­het pyr­ki­vät suo­ra­vii­vai­sem­min sosi­aa­li­seen domi­nans­siin ja ovat sii­nä aggres­sii­vi­sem­pia kuin nai­set, se tus­kin joh­tuu suo­raan tes­tos­te­ro­nis­ta, sil­lä LUST ja RAGE -jär­jes­tel­mät ovat kui­ten­kin toi­sis­taan raken­teel­li­ses­ti ja kemial­li­ses­ti eril­li­siä. Pank­sepp kir­joit­taa mie­len­kiin­toi­ses­ti ja ymmär­ret­tä­väs­ti suku­puo­lis­ta ja sek­su­aa­li­suu­des­ta.

Dopa­mii­ni­vä­lit­tei­nen SEE­KING-sys­tee­mi on laa­ja-alai­sin emoo­tio­jär­jes­tel­mis­tä, ja se toi­mii synk­ro­nias­sa mui­den kans­sa. Se on myös ollut pisim­pään tun­net­tu, kos­ka psy­koo­si­lääk­keet vai­kut­ta­vat sii­hen. Pank­sepp esit­te­lee sitä perus­teel­li­ses­ti, ja se avaa uusia hori­sont­te­ja myös addik­tioi­den syn­ty­me­ka­nis­mien ja kemioi­den ymmär­tä­mi­seen. Se ei ole pelk­kä mie­li­hy­vä- tai tyy­dy­tys­jär­jes­tel­mä, sil­lä tule­van mie­li­hy­vän odo­tus ja enna­koin­ti on itses­sään sti­mu­loi­vaa. Se saa ihmi­sen ja eläi­men tut­ki­maan ja etsi­mään ute­li­aa­na, ja se tekee ihmi­ses­tä tie­don­ha­lui­sen.

Pank­sep­pin kuvaa­mat emoo­tio­jär­jes­tel­mät ovat luon­non evo­luu­tion myö­tä ihmi­seen syväl­le asen­ta­mia ennak­ko­vi­ri­tel­miä, jot­ka hel­pot­ta­vat ja mah­dol­lis­ta­vat adap­toi­tu­mis­ta ulkoi­seen todel­li­suu­teen ja hel­pot­ta­vat vitaa­lis­ten tar­pei­den tyy­dyt­ty­mis­tä. Aivo­jen syvim­mät osat ovat pal­jol­ta val­miik­si ohjel­moi­dut. Kuo­ri­ker­ros sen sijaan on pää­osin tyh­jä ja muo­vau­tu­va. Esi­mer­kik­si jos visu­aa­li­nen kuo­ri­ker­ros on syn­ty­mäs­sä vau­rioi­tu­nut, voi näke­mi­sen funk­tio siir­tyä lähei­sel­le alu­eel­le. Kuo­ri­ker­rok­seen tal­len­tu­vat ais­tien kaut­ta ulko­maa­il­mas­ta sekä ruu­miis­ta tule­va infor­maa­tio muis­tik­si ja opi­tuk­si. Tie­toi­suus ei ole kuo­ri­ker­rok­sen funk­tio, vaik­ka Freud­kin aikan­sa käsi­tys­ten mukaan niin uskoi.

Ihmi­nen on sopeu­tu­va, mut­ta rajal­li­ses­ti. Eläi­mil­le se on vai­keam­paa, nii­den tar­peet ja affek­tii­vi­set emoo­tio­jär­jes­tel­mät ovat yksi­se­lit­tei­sem­mät. Nisäk­käi­tä yhdis­tää tar­ve liik­kua moni­puo­li­ses­sa ympä­ris­tös­sä ja vali­ta itse olin­paik­kan­sa. Jos tuo­tan­toe­läi­mil­lä ei tätä mah­dol­li­suut­ta ole, ne stres­saan­tu­vat ja altis­tu­vat tau­di­nai­heut­ta­jil­le. Eri lajeil­la on eri­lai­sia sisä­syn­tyi­siä tar­pei­ta ja nii­hin liit­ty­viä emoo­tio­jär­jes­tel­miä. Ihmi­nen on syn­ty­jään sosi­aa­li­nen lau­mas­sa elä­vä laji. Kult­tuu­rin syn­ty ja ihmis­kun­nan saa­vu­tuk­set ovat seu­raus­ta kyvys­tä toi­mia yhteis­työs­sä. Men­taa­li­sen hyvin­voin­nin perus­e­del­ly­tys on tun­ne kuu­lu­mi­ses­ta johon­kin yhtei­söön, vaik­ka tuhoa­vaan tai vai­no­har­hai­seen, jos mui­ta vaih­toeh­to­ja ei yksi­näi­syy­del­le ole. Kun kult­tuu­rien välil­lä on ero­ja psyyk­ki­sen oirei­lun ylei­syy­des­sä, niin voi hyvin epäil­lä, että yksi­löi­ty­nyt län­si­mai­nen elä­män­ta­pa saat­taa osin selit­tää masen­tu­nei­suu­den ylei­syyt­tä mei­dän­kin yhteis­kun­nas­sam­me. Ihmi­nen voi vain rajal­li­ses­ti nous­ta sisä­syn­tyis­ten emo­tio­naa­lis­ten tar­pei­den­sa ylä­puo­lel­le.

Niin kau­an kuin pri­mää­ris­ten affek­tien neu­raa­li­nen luon­ne on sel­vit­tä­mät­tä, psy­kiat­ria ja psy­ko­te­ra­pia ovat Pank­sep­pin mukaan vail­la kun­nol­lis­ta ylei­ses­ti hyväk­syt­tyä läpi­nä­ky­vää tie­teel­lis­tä poh­jaa. Mut­ta affek­tii­vi­sen neu­ro­tie­teen kol­mi­kan­tai­nen lajien rajat ylit­tä­vä käyt­täy­ty­mi­sen, aivo­tut­ki­muk­sen ja psy­ko­lo­gian tut­ki­mus­pol­ku on jo ole­mas­sa tuo­den valoa sii­hen pimey­teen, joka on val­lin­nut syväl­lä aivois­sa ole­vien perus­e­moo­tioi­den ymmär­tä­mi­ses­sä. Näi­den meka­nis­mien ei tar­vit­se olla enää mys­tee­ri. Vita­lis­mi ja sii­hen liit­ty­vä ole­tus aineet­to­mas­ta men­taa­li­ses­ta todel­li­suu­des­ta ei ole enää vaka­vas­ti otet­ta­va. Men­taa­li­suu­del­la on sel­keä yksi­se­lit­tei­nen bio­lo­gi­nen fyy­si­nen poh­ja, eikä se ole eril­li­nen luon­non­voi­ma. Se on aivo­jen funk­tio, ja sik­si sitä voi Pank­sep­pin mie­les­tä tut­kia nor­maa­leil­la tie­teel­li­sil­lä mene­tel­mil­lä aivan kuten mui­ta­kin bio­lo­gi­sia fak­to­ja. On vain jat­ket­ta­va vai­ke­aa teh­tä­vää, joka lopul­ta on kui­ten­kin neu­ro­tie­tei­den kehit­ty­mi­sen myö­tä mah­dol­li­nen.

Pank­sep­pin kir­jas­sa on 500 sivua. Se on kir­joi­tet­tu taval­li­sel­le luki­jal­le, ja vaik­ka sii­nä on val­ta­vas­ti yksi­tyis­koh­tais­ta tie­toa, sen luke­mi­nen ei ole ras­kas­ta. Mark Solms tote­aa kir­jan taka­kan­nes­sa, että ”Jaak Pank­sepp on tär­kein men­taa­li­sen elä­män teo­ree­tik­ko sit­ten Freu­din. Hänen tie­teel­lis­ten löy­dös­ten­sä vai­ku­tus tulee tun­tu­maan vuo­si­kym­me­niä eteen­päin. Se tulee aset­ta­maan 21. vuo­si­sa­dan psy­kiat­rian koko­naan uudel­le perus­tal­le. Näil­lä sivuil­la kui­lu mie­len ja aivo­jen välil­lä kato­aa.” Pank­sepp puo­les­taan sanoo, että jos ei ymmär­rä aivo­ja, ei voi tule­vai­suu­des­sa olla psy­ko­lo­gi. Kuten DNA:n ymmär­tä­mi­nen on vält­tä­mä­tön­tä bio­lo­gil­le, niin neu­ro­tie­de on psy­ko­lo­gil­le.

Olen ihme­tel­len mut­ta resig­noi­tu­nee­na seu­ran­nut sitä vas­ta­rin­taa ja tor­jun­taa, mitä sana ”neu­ro” herät­tää psy­ko­te­ra­peu­teis­sa. Psy­koa­na­lyyt­ti­nen psy­ko­te­ra­pia -leh­ti­kin otti vii­me syk­syn nume­ros­sa tee­mak­si ”aivo­hy­pe­tyk­sen ja neu­ro­sent­ris­min, joka ottaa aivoon”, kuten pää­toi­mit­ta­ja Anna Lil­ja muo­toi­li. Her­me­neu­tii­kan ja sosi­aa­li­sen kon­struk­ti­vis­min aset­ta­mi­nen vas­tak­kain neu­ro­nä­kö­kul­man kans­sa on vuo­si­kym­men­ten mit­tai­nen perin­ne. Psy­ko­te­ra­pian opis­ke­li­jat ovat tul­leet ikään kuin roko­te­tuik­si asen­teel­li­sik­si luon­non­tie­teel­lis­tä ja bio­lo­gis­ta tie­toa vas­taan. Hei­jas­te­li­si­ko­han tämä ihmi­sen ikiai­kais­ta hybris­tä ja pyr­ki­mys­tä näh­dä itsen­sä ainut­laa­tui­se­na muus­ta luon­nos­ta eril­li­se­nä olio­na?